Ensimmäinen kirjani Salassa pidettävä -suojeleeko laki lasta vai lastensuojelijaa julkaistiin vuonna 2013. Kirjoitin mm. lastensuojelun virkamiesten työtavoista. Otin esimerkiksi Espoonlahden lastensuojelun, josta olin löytänyt sosiaali- ja terveyspoliittinen aikakauslehti Tesson jutun (3-4/2012).
Tesson julkaisema juttu sopii hyvin valaisemaan lastensuojelun satavuotisen väärintoimimisen työtapoja laajemminkin. Asia ei siis koske vain Espoota. Tällä kertaa kyseessä on lastensuojelun ideologiaan kuuluva häpeäteoria.
Huomasin, että toimittajille on vastikään järjestetty webinaari, jonka otsikko kertoo häpeäteorian voivan hyvin: Lastensuojelu mediassa – häpeästä kohti ratkaisuja
On erinomaista, että toimittajat saavat koulutusta. Onhan tiedettävä, mitä ja millä tavoin lastensuojelusta kirjoitetaan ja puhutaan. Koulutus antoi oletettavasti kuulijoilleen tietoa ”niistä” (ihmisistä) ja kuinka ”niihin”(ihmisiin) pitää suhtautua. Ohjelman mukaan tarjolla oli myös sopivia haastateltavia.
Syytökset sattuvat
Tesson juttu oli otsikoitu Syytökset sattuvat. Tesson jutussa haastatellaan Espooonlahden sosiaalikeskuksen johtavia sosiaalityöntekijöitä ja aluepäällikkö Kaarina Kinnusta. Kirjoituksessa kerrotaan, kuinka asiakkaat uhkailevat lakimiehellä, julkisella sanalla, vaikutusvaltaisilla tuttavillaan tai mitätöivät sosiaalityöntekijän ammattitaidon tai sosiaalityöntekijän ihmisenä.
Aluepäällikkö selvittää, ettei uhkauksia tarvitse sietää. Hänen mukaansa vanhempien kiukku kumpuaa usein syyllisyydestä ja häpeästä. Haastateltu aluepäällikkö kertoo:
– Monet vanhemmat kokevat syyllisyyttä siitä, että ovat mielestään epäonnistuneet vanhempana ja häpeävät sitä, että ovat joutuneet lastensuojelun asiakkaaksi. Syyttämällä työntekijää väärintoimimisesta ja ammattitaidon puutteesta, oma häpeä saadaan siirretyksi pois.
Jutussa kerrotaan, että asiakkaiden käytös tuntuu pahalta ja sen vuoksi tilanteita on mahdollista reflektoida esimiesten, työparin ja kollegoiden kanssa sekä työnohjauksessa. Jutussa annetaan myös vinkki toimittajille. Toimittajien olisi hyvä kysyä esille nostamastaan tapauksesta myös sosiaalityöntekijöiltä. Nämä voivat näin kertoa, että lastensuojelun toimintatavat perustuvat lakiin ja ovat perusteltuja. Toimittajien tulisi tuntea vastuunsa, jos vihastunut vanhempi ei sitä tunne.
Kirjoitin kirjassani tapauksesta seuraavaa:
Aluepäällikön lehdelle antamat kommentit osoittavat, että lastensuojelun saaman palautteen käsittely on täysin toisenlaista kuin muussa asiakaspalvelussa, jossa palaute otetaan yleensä tarkasti huomioon ja sen kautta pyritään parantamaan työtä.
Miksi ylipäänsä kansalainen joutuu turvautumaan lakimieheen hakiessaan sosiaalihuollon palveluita? Miksi kansalainen ottaa yhteyden toimittajaan? Tesson haastattelu antaa kuvan, että asiakkaan oikeutettua ja perusteltua kysymystä tai vaatimusta, jopa lakimiehen käyttöä, pidetään uhkaavana. Kun perhe pyytää sille kuuluvaa osuutta yhteiskunnan palveluista, esimerkiksi lapselleen kuuluvaa oikeutta terveydenhuoltoon tai perusopetukseen, se koetaan uhkana. Tämä täsmää havaintoihini siitä, että neuvottelutilanteissa asiakkaan näkökulmaa ei pääsääntöisesti huomioida, vaan neuvottelut saattavat olla lastensuojelun työntekijän käskytystilaisuuksia. Se tarkoittaa, ettei lain edellyttämä asiakaslähtöisyys toteudu.
Aluepäällikkö toimii huomaamattaan juuri samoin kuin mistä asiakkaitaan syyttää. Hän siirtää pois kiusallista häpeää, vaikka tehtäviin kuuluu laadunvalvonta, ja vaikka kritiikki nimenomaan palvelee laadunvalvontaa. Laatu voi korjaantua vain, jos kritiikin suhteen aidosti pyritään tarkastelemaan, onko toimintatavoissa korjattavaa, onko ymmärretty jotakin väärin ja voidaanko jotakin tehdä paremmin.
Mitä tapahtuisi, jos väärän jalan amputoinut lääkäri syyllistäisi leikkauksen epäonnistumista valittavan potilaansa toteamalla potilaan siirtävän omaa häpeäänsä lääkärin kannettavaksi?
Lastensuojelun asiakas voi asiallisen asiakaspalautteen käsittelyn sijaan saada kehotuksen ”hakeutua hoitoon”. Kansalaisen vaatiessa virkamiestä noudattamaan lakeja ja tehdessä virkamiehen toiminnasta lain mukaisen huomautuksen tai kansalaisen käyttäessä hänelle lain mukaan kuuluvia muutoksenhakukeinoja, virkamies alkaa puhua “vanhemman jaksamisesta” tai “voimavarojen riittämättömyydestä”. Tyytymätön kansalainen, sosiaalihuollon asiakas, todetaan yhteistyökyvyttömäksi. Joissain tapauksissa tyytymättömän kansalaisen lapsi saa lähetteen lastenpsykiatriselle.
Kun huolestuneet ja hätääntyneet vanhemmat pyytävät lastensuojelun työntekijää puuttumaan lapsen sijaishuollossa saamaan huonoon kohteluun ja puutteelliseen hoivaan, työntekijät saattavat sivuuttaa asian ilmaisten vanhempien olevan yhteistyökyvyttömiä. Näin heidän mielestään syntyy peruste rajoittaa lapsen ja vanhemman tapaamisia. Nuoren terveydentilan huonontuessa ja hänen kertoessaan huonosta kohtelustaan sijaishuollossa lastensuojelun työntekijät ryhtyvät kohdistamaan nuoreen ankarampia kasvatustoimia sen sijaan, että sijaishuollon laatua ryhdyttäisiin korjaamaan.
Häpeäpaalut käyttöön
Sosiaalialan kivikautiset teoriat ovat mielivaltaa. Vaikkei sosiaalityöntekijä tuntisi lakien sisältöä eikä olisi koskaan kuullutkaan hyvän hallinnon oikeusperiaatteista, hyvät käytöstavat tulisi kuitenkin opiskella ennen viran vastaanottamista. Ihmisten kohtaaminen edellyttää ihmisenä olemista, niin työyhteisössä kuin asiakkaisiinkin päin.
Tilanne on entisestään heikentynyt, koska virkamiehet eivät aina edes suostu asioimaan ihmisten kanssa. Vanhempien täysin asialliset kysymykset ja yhteydenottopyynnöt eivät saa vastausta ja ne saatetaan käsitellä muistutuksena. Tällä toiminnalla on tietysti oma tavoitteensa -saada vanhemmat näyttämään hankalilta ja ”yhteistyökyvyttömiltä”, niiltä ”ylisukupolvisilta”.
Veronmaksajat joutuvat kustantamaan lastensuojelutoimintaa, joka aiheuttaa valtavia kustannuksia ja kohtuutonta haittaa ihmisille. Tilanteeseen pitää saada muutos. Ehdotan, että Espoon torille pystytetään häpeäpaalu. Ehdotan, että joka kuntaan pystytään häpeäpaalu, mikäli virkamiesten käytös ja toiminta on epäasiallista. Laadun tarkkailijoina toimivat tietysti lastensuojelun asiakkaat ja heidän läheisensä.
Lastensuojelun sosiaalityöntekijät kootaan häpeäpaaluun pohtimaan työkäytäntöjään ja olemaan ihmisittäin. Kuinka sosiaalialan häpeäteoria sopii esimerkiksi tähän lainsäännökseen:
Asiakkaalla on oikeus saada sosiaalihuollon toteuttajalta laadultaan hyvää sosiaalihuoltoa ja hyvää kohtelua ilman syrjintää. Asiakasta on kohdeltava siten, ettei hänen ihmisarvoaan loukata sekä että hänen vakaumustaan ja yksityisyyttään kunnioitetaan.
tai tähän;
Viranomaisen on toimivaltansa rajoissa annettava asiakkailleen tarpeen mukaan hallintoasian hoitamiseen liittyvää neuvontaa sekä vastattava asiointia koskeviin kysymyksiin ja tiedusteluihin.
Ole ihmisiksi – kampanja
Sosiaalityöntekijät voivat häpeäpaalussa harjoitella ihmisten kuuntelemista ja kohtaamista. Lastensuojelutoimissa menehtyneiden omaiset ja lastensuojelun kiusaamat ihmiset voivat halutessaan tulla keskustelemaan häpeäpaalulaisten kanssa – mikäli kykenevät kohtaamaan tekijät. Häpeäpaalusta vapautuu siinä vaiheessa, kun puhe ”niistä”, ”huono-osaisista”, ”ylisukupolvisista” loppuu ja häpeäpaalulainen osaa olla ihmisiksi. Anteeksipyytämistä ja armollista ihmisen kohtaamistakin voi harjoitella.
Häpeäpaalu jää torille lastensuojelutoimissa menehtyneiden muistoksi muistuttamaan jälkipolvia Suomen historian pimeästä hiljaisuuden ajasta.
Häpeäpaaluttomat kunnat palkitaan vuoden lopulla. Häpeäpaalun pystyttämisen yhdessä julistetaan Ole ihmisiksi -kampanja. Sen tarkoituksena on tuoda hyvinvointia niin lastensuojelun työpaikoille kuin lastensuojelun asiakkaille. Ihmisiä ylenkatsovat ja ihmisten kyykyttämiseen keskittyvät työyhteisöt ajavat alalta pois parhaimmat työntekijät. Olen iloinen, että olen saanut vuosien varrella tutustua myös todella hyviin sosiaalityöntekijöihin. Heiltä olen saanut paljon tietoa sairastuneista työyhteisöistä.
Häpeäpaaluinfoa
Häpeäpaalua on käytetty häpeärangaistuksena, jolla tuotettiin julkinen nöyryytys siihen tuomitulle. Rangaistuksen oleellisin osa on yhteisön pilkka, ei ruumiillinen kipu tai eristäminen. Tällaisten sanktioiden varsinainen kohde ei niinkään ole rikollinen itse, vaan rangaistusrituaalia seuraava kansa. Häpeärangaistuksien tarkoitus oli ennaltaehkäistä rikollisuutta varoittavan esimerkin kautta.