Lain mukaan lasta tulee kasvattaa siten, että lapsi saa osakseen ymmärtämystä, turvaa ja hellyyttä. Lasta ei saa alistaa, kurittaa ruumiillisesti eikä kohdella muulla tavoin loukkaavasti.
Myös lapsiasiavaltuutetun mielestä säännös on kaunis.
Sijaishuollon kaltoinkohtelut jatkuvat. Sosiaali- ja terveysministeriön 2000-luvun lainvalmistelu on mahdollistanut mittavan huostaanottobisneksen
Valtio ei ole lunastanut lupaustaan, jonka se antoi vuonna 2016 Finlandiatalon anteeksipyyntötilaisuudessa. Tuolloin aiheena oli lasten kaltoinkohtelut ajalla 1937-1983
Sijoitetut ja valtion vastuulla olleet lapset olivat joutuneet väkivallan kohteeksi sijaishuollossa. Virkamiehet eivät olleet hoitaneet tuolloinkaan valvontatehtäväänsä.
Sijaishuollon nykytilaselvitystä ei ole kirjattu hallitusohjelmaan ja hiljaisuus jatkuu.
Sijoitettujen lasten ja heidän vanhempiensa puolueettomalla haastattelututkimuksella saadaan selville, mitä lastensuojelussa ja sijaishuollossa oikein tapahtuu ja mihin veronmaksajien rahoja käytetään. Tällä tavoin voidaan poistaa lastensuojelun rakenteellinen väkivalta.
Tällä hetkellä sijoitettujen lasten asia on jäänyt eduskunnan oikeusasiamiehen ja muiden valvontaviranomaisten työmaaksi sekä kansalaisten aktiivisuuden varaan. Virkamiehet eivät tälläkään hetkellä hoida tehtäviään. Kyse ei ole lastensuojelun resursseista, vaan hämmästyttävästä välinpitämättömyydestä. Tahtotilana on huostaanottobisneksen tukeminen.
Lahjakas artisti Adjektiivi kertoo sijaishuollon kauhuista:
LAITOSLAPSILLE
Laitoslasten määrä levii niin ku ebola,
koska aikuisten mielest ne on niin vitun sekoja.
Miksi ne sanoo: ota niskasta kiinni!
Puolet on kuitenki traumoista kiinni
Riivaa ajatus, et joutuis sinne takas,
sossut sanoo aina vaa et: kerää ny ne kamas,
mene laitokseen, koska se hoitaa sut kuntoon.
Eikö sossutantoilla oo mitään omatuntoo?
Lääkkeet järkyttää mieltä sekä kehoo,
ne pistää vähemmälle sun fyysistä tehoo.
Kolme vitun vuorokautta vierihoidossa, jos ovi vaan on auki,
se on vittu laillista!
Yksin virut valkoisessa huoneessa, ne väittää sulle tekemistä sinne tuoneensa.
Paskapuhetta, se on paskapuhetta!
Voi kumpa sen kolme päivää vois viettää unessa.
Laitoslapset kokoontuu,
Pikkuhiljaa, mieli tuhoutuu
Lapsi haluu kotiinsa takaisin,
Vaikka menneisyyteen jää sana: rakastin.
Laitoslapset kokoontuu,
Pikkuhiljaa, mieli tuhoutuu.
Lapsi haluu kotiinsa takaisin,
Vaikka menneisyyteen jää sana: rakastin.
Koulussa käyminen on jo liian raskasta.
Ei kukaan enää sano lapselle että rakastaa.
Hoitajatyöryhmä, itsepäinen paska.
Laitoslapsen sielu on vielä enemmän arka.
Voit vaan kuvitella, mitä se on olla 13.v,
ja joutuu hoitoon.
Ei ole kotia, ei ole mitään luottamusta.
Koko maailma on harmaa tai täysin pikimusta.
Näytä miten rohkaiset varhaisteiniä, jos se on vihanen
ja hyppii seinillä.
Paras käytäntö on ehkä piikki takapuoleen, ja sit se teini
melkein huolest kuolee: Mitä mulle tapahtuu? Miks tää meni näin?
Kirjoitin keväällä hallinto-oikeuksien toiminnasta ja lastensuojelujuttujen vakavista oikeusturvaongelmista.
Nyt
olemme saaneet lisää tietoa siitä, kuinka hallinto-oikeudessa
toimitaan.
Lapsiasiavaltuutettu Elina Pekkarinen oli Maarit Tastulan vieraana televisiossa 19.10.2019. Aiheena oli lastensuojelun kipukohdat. Ohjelma löytyy Yle Areenasta.
Lapsiasiavaltuutettu on mielipidevaikuttaja. Esiintyminen televisiossa on voimakasta asioihin ja yleiseen mielipiteeseen vaikuttamista, koska televisioesiintyminen tavoittaa laajasti kansalaisia.
Elina Pekkarinen kertoi ohjelmassa tuomarin työstään hallinto-oikeuden asiantuntijana. Tavalliselle aihealuetta tuntematonta kansalaiselle jäi epäselväksi, toimiiko hän edelleen asiantuntijana hallinto-oikeudessa.
Oikeudenmukainen
oikeudenkäynti
Perustuslain
3 §:n 3 momentin mukaan tuomiovaltaa käyttävät riippumattomat
tuomioistuimet. Tuomioistuinten riippumattomuus luo edellytykset
perustuslain 21 §:n perusoikeutena turvaamalle oikeudenmukaiselle
oikeudenkäynnille. Oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin
perusedellytyksiin kuuluu tuomioistuimen puolueettomuus.
Euroopan
ihmisoikeustuomioistuimen 6 artiklan 1 kappaleen mukaan jokaisella on
oikeus oikeudenmukaiseen ja julkiseen oikeudenkäyntiin
riippumattomassa ja puolueettomassa tuomioistuimessa, kun päätetään
hänen oikeuksistaan ja velvollisuuksistaan tai häntä vastaan
nostetusta rikossyytteestä. EIT on erottanut tuomioistuimen
puolueettomuuden arvioinnissa subjektiivisen ja objektiivisen
puolueettomuuden.
Subjektiivisen
puolueettomuuden vaatimus edellyttää, että tuomarilla ei saa olla
ennakkokäsitystä tai etukäteiskantaa ratkaistavassa asiassa,
puhumattakaan tietoisesta pyrkimyksestä edistää oikeudenkäynnin
toisen osapuolen etua. Toiminnan puolueettomuuden tulee olla
uskottavaa myös ulkopuolisen näkökulmasta. On huolehdittava siitä,
että kenellekään ei tule ulkonaisten seikkojen takia perusteltua
aihetta epäillä tuomioistuimen puolueettomuutta. Tätä kutsutaan
objektiiviseksi puolueettomuudeksi (EOAK 16.11.2005, 1700/4/04,
12.8.2002, 2709/2/00).
Tuomarin
virka on erityistä luottamusta ja arvostusta vaativa tehtävä ja
edellyttää sen vuoksi korostetun asiallista käyttäytymistä. Sen
vuoksi tuomarin on oltava varovainen lausumissaan. Sopimattomaksi
koetut lausahdukset saattavat herättää epäilyksiä tuomarin
asenteellisuudesta, vaikka ne eivät suoranaisesti horjuttaisikaan
luottamusta itse oikeudenkäynnin puolueettomuuteen (EOAK 17.9.2003,
612/4/03).
Elina
Pekkarisen lausumat hallinto-oikeuden asiantuntijana
Elina Pekkarinen on toiminut ainakin Helsingin hallinto-oikeuden asiantuntijajäsenenä lastensuojelujutuissa. Oikeudenkäynnin julkisuudesta hallintotuomioistuimessa annetun lain 5 luvun 15 §:n mukaan hallintotuomioistuimen ratkaisua koskeva neuvottelu on pidettävä salassa.
Elina
Pekkarinen arvioi hallinto-oikeudessa asioivia vanhempia seuraavalla
tavalla:
”No
kyllä siellä on ehkä yllätyksenä tullut se, miten vanhemmilla
saattaa olla kokemus siitä, että asiat on olleet erittäin hyvin ja
täydellisesti eikä ole mitään huomautettavaa ja sitten
viranomaiset kertoo niinku todella karua kieltä siitä, millaista se
arki on ollut.Ja tuntuu, että jo se kieli on niin erilainen, että
ihmiset ei ymmärrä toisiaan koska se todellisuus, jossa jotkut
ihmiset elävät niin se voi ollakin todella kaukana siitä
keskiluokkaisten viranomaisten elämänkokemuksesta.”
”…..sitten
voi olla myös opettajaperheitä, joissa voi olla esim. kolkko, kylmä
ja henkisesti pahoinpitelevä ilmapiiri eikä vanhemmat välttämättä
lainkaan ymmärrä, mistä puhutaan. He ei huomaa sitä, koska he on
ehkä itse kasvaneet samanlaisessa ilmapiirissä.
Jotenkin se todellisuuksien erilaisuus on semmoinen, joka siellä on
yllättänyt.
”Psykologiassahan
sitä kutsutaan attribuutioerheeksi, mutta se on ihmiselle ihan
tavallista ja se on semmoinen itsen oman identiteetin
suojelumekanismi että haluaa ajatella itsestään hyvää. Ja tää
on juuri sitä todellisuuksien erilaisuutta että se oma kokemus ja
näkemys omasta toiminnasta voi olla itselle erittäin tosi ja se oma
käsitys itsestä hyvänä ihmisensä voi olla todella tosi. Mutta
kyllä on myös paljon ihmisiä, jotka tiedostaa oikeastaan hyvinkin
kipeällä tavalla ne tekemänsä virheet, katuu niitä.
Lastensuojeluasioissa
hallinto-oikeudessa on hyvin erilaisia perheitä erilaisista
elämäntilanteista. Neurologisista häiriöistä tai muista
terveyspulmista kärsivien lasten vanhemmat kohtaavat usein
palvelujärjestelmän puutteet. Koulunkäyntiin liittyvissä
jutuissa vanhemmat ovat usein tuloksetta yrittäneet saada lapselleen
opetuksellisia järjestelyjä. Päihdevanhemmille ei ole ehkä
järjestynyt päihdehoitoa. Adoptiolasten huostaanotoissa
adoptiovanhemmat ovat läpäisseet monenlaiset sosiaalitoimen
selvittelyt.
Elina
Pekkarisen pitäisi tuntea hallinto-oikeudessa asioivien tunnetuksi
tekemän käsitteen ”paperiperhe” eli tilanteet, joissa
sosiaalityöntekijät ovat dokumentoinnillaan luoneet omille
käsityksilleen ja toisen käden tiedolle perustuvan kuvan lapsesta
ja tämän perheestä. Paperitodellisuus siirtyy hallinto-oikeuteen,
jonka tulisi siis selvittää se, ovatko sosiaalityöntekijöiden
esittämät väitteet tosia vaiko ei. Viranomaisen tulisi esittää
näyttö siitä, että vakava vaara tai vaaran uhka huostaanotossa
tai välitön vaara kiireellisessä sijoituksessa on olemassa.
Tuomioistuimen tulisi arvioida esitetty näyttö.
Elina Pekkarinen jättää kokonaan kertomatta, että suuri osa suullisten käsittelyjen ajasta käytetään usein avohuollon tukitoimien arvioimiseen ja siihen, etteivät vanhemmat ole saaneet lapselleen tarvittavia palveluja. Palvelujärjestelmän syvät rakenteelliset ongelmat aiheuttavat sen, että ”palvelut” itsessään tuottavat huostaanottoja.
Elina
Pekkarisen näkemys osoittaa vahvaa ennakkoasennetta ja leimautumista
sosiaalityöntekijöihin eli oikeudenkäynnin toiseen osapuoleen.
Sijoitettujen lasten huono kohtelu
Sijaishuollon väkivaltaisuus ja kaltoinkohtelut ja nuorten kertomat asiat saavat myös selityksen:
”Mä
olen itse nimittänyt sitä tämmöiseksi lastensuojelun viiltäväksi
paradoksiksi. Kun ajatellaan, että tässä on ryhmä lapsia, joihin
me sijoitetaan ensinnäkin euromääräisesti aivan todella paljon,
me käytetään myöskin paljon aikaa, me käytetään valtava määrä
kehittämistyötä ja tutkimustyötä jotta heillä olisi hyvä olla
ja silti me tuotetaan sellainen kokemus heille, että he on yksin
maailmassa, heidät ohitetaan toistuvasti, heille ei selitetä
asioita eikä kukaan ymmärrä heitä. Niin mielestäni se on,
tottakai
varmaan osin lähtöisin siitä, että heillä on jo ihan varhaisessa
lapsuudessa niitä kokemuksia kaltoinkohtelusta, jolloin on myöskin
vaikea huomata, että joku todella välittää.
Elina
Pekkarisen sanavalinnoilla voimistuu mielikuva, että nuorenkin
todellisuus voi olla niin erilainen kuin sosiaalityöntekijän.
Kaltoinkohtelun selvittelyssä on kuitenkin täysin vailla
merkitystä, mikä on uhrin varhaisempi elämänhistoria.
Lastensuojelun
yleinen ongelma on, etteivät sosiaalityöntekijät halua selvittää
sijaishuollon epäkohtia. Vanhempien ja lasten esille nostamat
epäkohdat sivuutetaan. Elina Pekkarisen kertomalla tavalla tämä
mitä ilmeisimmin johtuu siitä, että sosiaalityöntekijät
tulkitsevat asioita sen sijaan, että selvittäisivät tosiseikkoja
ja kuuntelisivat, mitä heille kerrotaan.
Jyrkkä
ristiriita – kuka valvoisi lasten etua?
Elina Pekkarisen lausunnot poikkeavat jyrkästi siitä, mitä tietoa julkisuudessa on saatu lastensuojelusta ja sijoitettujen lasten tilanteesta.
Valvontaviranomaiset ovat antaneet toistuvia huomautuksia sijaishuollossa elävien lasten tilanteesta. Tutkimusten mukaan huostaanotettujen lasten perheillä on ollut ongelmia peruspalvelujen saamisessa ja lastensuojelulla kompensoidaan mm. puuttuvia ja heikosti toimivia terveydenhuollon palveluja.
Lastensuojelu on muuttunut 2000-luvun lainsäädännön ansiosta miljardibisnekseksi, jossa hoivabisneksestä tutut terveysjätit vuolevat miljoonia huostaanotetuilla lapsilla. Ylen tutkimus tuli julki 11.10.2019 juuri ennen Tastulan haastattelua.
Eduskunnan oikeusasiamies on käynyt haastattelemassa lapsia ja lapset ovat kertoneet huonosta kohtelustaan. Aluehallintovirasto sulki Loikalan kartanon. Lastensuojeluasioihin liittyvät kantelut ovat lisääntyneet.
Lapsiasiavaltuutetun
tehtävänä on lain mukaan mm. arvioida ja seurata lasten ja nuorten
elinolosuhteita, arvioida lainsäädännön ja yhteiskuntapoliittisen
päätöksenteon vaikutuksia lasten hyvinvointiin sekä olla
aloitteellinen antamalla suosituksia, ohjeita ja neuvoja ja edistää
lapsen edun ensisijaisuutta yhteiskunnassa.
Parhaaseen katseluaikaan tullut ohjelma antoi lasten vanhemmista yleistävästi sellaista leimaavaa ja mitätöivää tietoa, jota ei voida pitää yhdenkään lapsen edun mukaisena.
Elina Pekkarisen kertoman mukaan hallinto-oikeus ei näytä olevan lainkaan kiinnostunut siitä, mitä todellisuudessa on tapahtunut lapsen asiassa. Vahvasti sosiaaliviranomaiseen leimautunut ja sidoksissa oleva asiantuntija voi vaarantaa lapsen edun toteutumisen. Elina Pekkarisen lausumat osoittavat, että ainakin Helsingin hallinto-oikeudessa on vakavia puutteita asiantuntijajäsenten ohjaamisessa tuomarityöhön.
On oletettavaa, että Elina Pekkarisen kertoma tapa käsitellä lastensuojeluasioita on yleisempikin tapa hallinto-oikeuksissa. Tämä selittäisi jyrkän ristiriidan: Hallinto-oikeudet hyväksyvät miltei kaikki sinne tehdyt huostaanottohakemukset ja kuitenkin yleisesti on tiedossa mittavat lastensuojelutyöhön ja kansalaisten oikeusturvaan liittyvät epäkohdat kuten edellä on todettu.
Aulikki Kananoja kiinnittää huomiota lastensuojelun rakenteellisen välinpitämättömyyteen (HS 29.5.). Asia liittyy lastensuojelun rakenteissa olevaan väkivaltaan.
Lapsen kertoessa
sosiaalityöntekijälleen laitoksen huumeongelmasta tai ohjaajien
jatkuvan uhkailun alla elämisestä työntekijä ohittaa asian. Äidin
pyytäessä sosiaalityöntekijää puuttumaan ohjaajien kiusantekoon
huoli ohitetaan. Epäkohtien poistamisen sijaan lapsen ja äidin
yhteydenpitoa saatetaan rajoittaa tai lapsi siirtää kauemmas
kodistaan.
Sosiaalityöntekijät
ovat luovuttaneet vallan lapsibisnesyrittäjille eivätkä halua
huolehtia valvontavelvollisuuksistaan. Epäkohtia pyritään
peittelemään. Näin sosiaalityöntekijöiden työpaikat säilyvät,
lapsibisnes kukoistaa, mutta lapsi voi huonosti.
Välinpitämättömyys
tarkoittaa lastensuojelun sosiaalityöntekijöiden ylimielistä
suhtautumista lakien noudattamiseen, virheellistä ja puutteellista
dokumentointia ja täydellistä piittamaattomuutta perus- ja
ihmisoikeuksista.
Lastensuojelulapset ovat lainsuojattomia myös tuomioistuimessa. Lapsen kertoessa hallinto-oikeudessa huonosta hoivasta, ruuan puutteesta ja sijaishuollon väkivallasta nämä asiat yleensä ohitetaan. Vanhempien kertoessa, että lapsi on lastensuojelutyön myötä saanut vahvan psyykelääkityksen eikä kykene ahdistukseltaan käymään koulua päätökseen kirjataan ”lapsi on hyötynyt sijaishuollosta” tai ”vanhemmat kyseenalaistavat lääkityksen eivätkä kykene toimimaan yhteistyössä”.
Lastensuojelun
kehittäminen on ollut koko 2000-luvun kansalaisvalvonnan ja
sosiaalityöntekijän vallan kasvattamista sen sijaan, että olisi
huolehdittu tehokkaiden oikeusuojakeinojen luomisesta. Ongelman ydin
on tälle hallinnonalalle syvälle pesiytyneestä mielivallan
kulttuurista. Liian usein lastensuojelun asiakkuus merkitsee sitä,
että lapsen peruspalvelujen saanti estyy tai vaikeutuu (esimerkiksi
tukitoimet koulussa, neuropsykiatrinen kuntoutus, psykiatrinen
avohoito).
Sijaishuollon kaltoinkohteluselvitys (Lastensuojelun sijaishuollon epäkohdat ja lasten kaltoinkohtelu 1937-1983) osoittaa vakavia laiminlyöntejä lastensuojelutyössä. Mielivaltainen lastensuojelutyö on yhteiskunnalle kallis tapa hoitaa asioita, koska lasten laiminlyönnin seurauksena lapsia syrjäytyy, eivätkä he koskaan kykene normaaliin yhteiskunnan jäsenyyteen.
On välttämätöntä,
että kaikkien sijaishuollossa olevien lasten tilanne selvitetään
lapsen ja vanhemman haastatteluin. Koska lastensuojelussa
vieraannutetaan lapsia, jokaisen lapsen kohdalla tulisi selvittää,
kuinka hän on saanut pitää yhteyttä vanhempiinsa ja muihin
sukulaisiin. Jokaisen lapsen kohdalla tulisi samalla selvittää
perheen jälleenyhdistämisen mahdollisuus ja kohdentaa
sijaishuoltoon menevä panos omalle perheelle. Näin toimien
saataisiin toimivia malleja perheen jälleenyhdistämiseen.
Lastensuojelutyö
näyttää liian usein syrjäyttävän lapsen ja aiheuttavan sen
lisäksi koko lapsen lähisuvulle kärsimystä. Virkavastuulla
toimivat sosiaalityöntekijät tulee saattaa vastuuseen
laiminlyönneistään. Haastattelututkimus palvelee siis samalla
lastensuojelun laadun kehittämistä. Tällä tavoin toimien saadaan
selville ne lastensuojelun yksiköt, jotka voidaan heti lakkauttaa
vahinkoa tuottavina.
Apulaisoikeuskansleri Mikko Puumalainen on todennut, että lastensuojelun asiakkaat ovat yksi haavoittuvimmista ihmisryhmistä. Hän on todennut, että sosiaalihuolto on medikalisoitumassa. Sosiaalisia ongelmia ei kuitenkaan hoideta lääkkeillä eikä lastensuojelu ole terveydenhuoltoa. Kunnat eivät ulkoistaessaan palveluja ota huomioon riittävästi kunnan vastuulle jääviä valvontaan liittyviä tehtäviä (15.10.2018).
Apulaisoikeusasiamies Maija Sakslinin määräyksestä lastensuojelulaitoksia on tarkastettu yllätystarkastuksin. Ilmi on tullut lasten eristämistä, alastomaksi riisuttamista, ulkoilun rajoittamista ja muuta epäasiallista kohtelua (www.oikeusasiamies.fi).
Tuoreen selvityksen mukaan lastensuojelulaitoksista karkaavat nuoret ovat erityisessä vaarassa joutua hyväksikäytön kohteeksi. Lapset joutuvat ihmiskaupan uhreiksi myös Suomessa. Selvityksen on tehnyt Euroopan kriminaalipoliittinen instituutti ihmiskaupan uhrien auttamisjärjestelmän tilauksesta. Ilmiö on tuttu kaikille lastensuojelutyötä tekeville. Olen kirjoittanut tästä vakavasta ongelmasta kirjassani Salassa pidettävä -suojeleeko laki lasta vai lastensuojelijaa? (2013).
Mikä on syynä siihen, että lapset joutuvat pakenemaan sijaishuoltopaikoistaan? Mistä syystä ylipäänsä lapsia siirretään pois kodistaan oloihin, joissa lasten terve kehitys vakavasti vaarantuu?
Lastensuojeluasiat käsitellään hallinto-oikeuksissa. Vaikka hallinto-oikeuksien ulkopuolella yhteiskunta kohisee lastensuojelun kriisistä, taitamattomista ja välinpitämättömistä lastensuojelijoista, lapsibisneksestä sekä perus- ja ihmisoikeusongelmista, hallinto-oikeudet eivät arvioi sosiaalityöntekijän työn laatua. Sosiaalityöntekijää pidetään hallinto-oikeudessa asiantuntijana. Hallinto-oikeudet pääsääntöisesti vahvistavat sosiaalityöntekijöiden hakemukset huostaanotoista ja vain aniharva huostaanotto lopetetaan.
Tuomioistuimen ensisijainen tehtävä on kuitenkin lapsen suojaaminen, tarvittaessa myös virkamiesten ja sijaishuollon väärinkäytöksiltä. Lapsi eli lastensuojelujutun päähenkilö jää useimmiten hallinto-oikeudessa näkymättömäksi ja se, mitä lapsen elämässä todellisuudessa tapahtuu, jää sivuseikaksi.
Käräjäoikeuksissa lapsijuttuja käsittelevät kokeneet käräjätuomarit (siis lakimiehet). Hallinto-oikeuden kokoonpanoon kuuluu lakimiesjäsenten lisäksi ns. asiantuntijajäsen. Kukin asiantuntija tuo hallinto-oikeuteen luonnollisesti mukanaan oman aatemaailmansa ja taustansa.
Hallinto-oikeudessa ei saa puhua rahasta. Lastensuojelusta on kuitenkin tullut erilaisten palveluntuottajien markkinakenttä ja sijaishuoltobisnes tarvitsee lisää huostaanottoja ja lapsimateriaalia. Aiempaa tarkemmin tulisi arvioida, onko hallinto-oikeuden tuomarina toimivalla asiantuntijajäsenellä taloudellisia kytköksiä lastensuojelun palveluntuottajiin?Keitä nämä asiantuntijat ovat ja miksi heitä pidetään asiantuntijoina? Minkä alan asiantuntijoita he ovat? Tuoko asiantuntijajärjestelmä jotain lisäarvoa vai piileekö siinä jokin lapsen ja perheen oikeusturvaa vaarantava tekijä?
Tuomioistuimen toiminta pitäisi myös ulkonaisesti näyttää arvovaltaiselta ja puolueettomalta. Miksi asiantuntijana, tuomarina, kuitenkin istuu kunnan johtava sosiaalityöntekijä, joka ei käytännön lastensuojelutyössä ole osoittanut halua suojella lasta ja suitsia alaistensa harjoittamaa mielivaltaa? Miksi hallinto-oikeuden tuomarina istuu henkilö, joka julkisuudessa on ollut huolissaan lähinnä sosiaalityöntekijöiden työoloista tai miksi voimakkaasti adoptiota puoltava henkilö on hallinto-oikeuden tuomarina? Hallinto-oikeuden suullisen käsittelyn jälkeen vanhemmat saattavat ihmetellä, miksi asiantuntijajäsen kysymyksiä esittäessään pitää vanhempaa jo valmiiksi syyllisenä. Miksi vastaavasti istunnossa läsnä olleella sosiaalityöntekijälle ei esitetty tarkentavia kysymyksiä, kun kävi ilmi, ettei hän ollut hoitanut virkatehtäviään? En ole koskaan nähnyt päätöstä, jossa asiantuntijajäsen olisi ilmaissut eriävän mielipiteensä hallinto-oikeuden päätökseen ja ollut huostaanottoa ja sijaishuoltoa vastaan. Sen sijaan muutaman kerran olen nähnyt, kuinkalakimiesjäsen on kirjauttanut päätökseen eriävän kannanottonsa.
Salaisissa istunnoissa toimii vain omavalvonta
Yleisten tuomioistuinten oikeudenkäynnit ovat julkisia, yleisö ja media valvovat tervettä lainkäyttöä. Suullisen pääkäsittelyn anti todentaa, mitä jutussa on tapahtunut. Sen pohjalta tehdään päätös. Hallinto-oikeuksien käsittelyt ovat salaisia. Suullisessa käsittelyssä 12 vuotta täyttäneellä lapsella on oikeus itsenäisesti ajaa omaa asiaansa eli hankkia mm. lakimies. Lapsen vanhemmat voivat tulla kuulluiksi ja käyttää apunaan lakimiestä. Suullisessa käsittelyssä voidaan esittää henkilötodistelua ja kuulla mm. lapsen asioista vastaavaa sosiaalityöntekijää. Viranomaisen puolesta läsnä on vaihteleva määrä sosiaalityöntekijöitä. Kunnat käyttävät joko omia lakimiehiään tai paikallista yksityistä lakimiestä tai Pelastakaa Lapset ry.:n lakimiespalvelua (Maria Haarajoki) tai lastensuojelun palvelutuottaja SOS-Lapsikylän lakimiespalvelua (Mirjam Araneva). Pelastakaa Lapset ry. ja SOS-Lapsikylä profiloituvat istunnoissa vahvasti perheen vastapuoleksi. Suullisessa käsittelyssä kirjallisen oikeudenkäyntiaineiston ja suullisessa käsittelyssä esitetyn henkilötodistelun välillä ilmenee yleensä syvä ristiriita. Oikeussalissa kuullut todistajat kertovat havaintojaan perheestä ja nämä havainnot ovat useimmiten täysin toisenlaisia kuin lastensuojelun kuvaukset. Suullisen käsittelyn anti, tallenteet, hävitetään aikanaan ja jutusta jää jäljelle vain kirjallinen aineisto. Tutkijoidenkaan ei ole mahdollista jälkikäteen saada täydellistä kuvaa hallinto-oikeusprosessista.
Lastensuojelujuttuihin lapsille haetaan yhä enenevästi edunvalvojia lastensuojelulain 22 §:n perusteella. Näyttää siltä, että edunvalvojia haetaan erityisesti silloin, kun lapsi tulee 12 vuoden ikään ja voisi itsenäisesti käyttää puhevaltaansa omassa asiassaan. Nämä Pelastaa Lapset ry:n kouluttamat henkilöt toistavat yleensä lastensuojelun näkemyksiä. On ilmeistä, että edunvalvojan hakemisen pääasiallinen tarkoitus on lapsen äänen vaientaminen ja lastensuojelun asian ajaminen.
Hallinto-oikeuksien päätösten rakenne poikkeaa täysin yleisten tuomioistuinten päätösten rakenteesta. Näyttää siltä, että hallinto-oikeudessa tuomarit päättävät ensin lopputuloksen ja sitten alkavat koota takaperoisesti ”näyttöä” sosiaalityöntekijöiden sille toimittamista yhteenvedoista ja muista asiakirjoista.
Yleisen
tuomioistuimen puolella tuomari käy läpi todistelua ja punnitsee
puolesta ja vastaan pohdinnalla esitettyä näyttöä ja päätyy sen
jälkeen lopputulokseen. On ilmeistä, että hallinto-oikeuden
takaperoinen päätösten teko perustuu täysin muulle kuin
lakimieskoulutukselle. Asiantuntijajäsenellä näyttää olevan niin
vahva rooli päätöksenteossa, että lakimiesjäsenet ilmeisesti
luovuttavat lapsen edun vaalimisen hänelle. Muutoin ei päätösrakenne
ole ymmärrettävissä.
Koska
hallinto-oikeus pitää lastensuojelun kirjoituksia sellaisenaan
oikeina, niitä kopioidaan jopa sellaisenaan tuomioistuimen
päätösperusteluihin.
Hallinto-oikeuksissa
on erityinen ”X ei ymmärrä” ”X ei näe” -perustelutapa.
Hallinto-oikeuden
päätökseen kirjataan huostaanoton syyksi ”Vanhemmat
eivät näe lapsen tuen tarvetta”, ”Vanhemmat eivät kykene
näkemään lapsen psykiatrisen hoidon tarvetta”.
Yleensä näissä
jutuissa on kyse vastuullisista vanhemmista, jotka ovat hakeneet
lapselleen tai itselleen apua, esimerkiksi
terveydenhuollosta (esimerkiksi lapsi, jolla on
neuropsykiatrista oirehdintaa, ei palvelujärjestelmässä saa
oikeanalaista tukea).
Tuomioistuimen
ratkaisuksi tällainen perustelu on hyvin erikoinen. Mikä tahansa
seikka saadaan tällä tekniikalla kirjatuksi vanhemman
viaksi. On täysin mahdotonta ajatella, että käräjätuomari
oikaisisi juttunsa ja kirjoittaisi päätökseen, että kantaja on
jutun voittanut, koska vastaaja ei ole kyennyt näkemään kantajan
väitteiden olevan totta.
Luottamuksen voi
menettää vain kerran
Hallinto-oikeudet
ovat menettäneet kansalaisten luottamuksen. 2000-luvun edetessä
tilanne on entisestäänkin huonontunut. Kansalaiset hymähtelevät
päätösten rakenteille, ontuville johtopäätöksille ja
päätöslauselmille, jotka poimitaan yksipuolisesti lastensuojelun
selvityksistä.
Jokaisessa lasta
koskevassa asiassa tulisi arvioida lapsen etu ja tehdä eri
toimenpidevaihtoehtojen vertailu punnitsemalla huostaanottoa ja
sijaishuoltoa puoltavat ja vastaan puhuvat asiat.
En ole koskaan
nähnyt päätöstä, jossa yksityiskohtaisesti ja tosiseikat
selvittäen sekä tutkimustulokset huomioiden tehtäisiin tällainen
punninta. Mikäli jotain vertailua tehdään, se tehdään
näennäisesti kätkemällä perustelut ”lapsen edun” taakse.
Hallinto-oikeudet
eivät tunnista sosiaalityöntekijän ja sijaishuoltopaikan
harjoittamaa lapsen vieraannuttamista lasta vaurioittavana
toimenpiteenä eikä lapsen muukaan kaltoinkohtelu
tule näkyväksi. Tällöin saattaa käydä niin, että
esimerkiksi nuoren kertoessa sijaishuollon kaltoinkohtelusta
hallinto-oikeus perustelee asian ”Kokonaisuutena asiaa arvioiden
nuori on hyötynyt sijaishuollosta” tai ”Vanhemmat eivät
kykene toimimaan yhteistyössä”.
Hallinto-oikeudessa
nuorta kiitellään osallistumisesta istuntoon ja kehutaan, kuinka
nuori on osannut kertoa hyvin elämästään. Nuoren pettymys on
suuri, kun hallinto-oikeuden päätöksessä kaikki nuoren näkemykset
ohitetaan.
En ole koskaan
nähnyt yhteenkään päätökseen kirjatuksi, että lapsen asioista
vastaava sosiaalityöntekijä on laiminlyönyt tehtävänsä. En ole
koskaan nähnyt päätöstä, johon olisi kirjattuna, että lapsen
asioista vastaava sosiaalityöntekijä ei tunne lasta eikä perhettä,
van esittää vain olettamuksia. En ole koskaan nähnyt päätöstä,
johon olisi kirjattu, ettei kukaan suullisessa käsittelyssä läsnä
ollut viranomaisen edustaja ollut vaivautunut tutustumaan
omakohtaisesti lapsen elämään.
Kansalaisten
oikeutettuja kysymyksiä:
Miksi suullisessa
käsittelyssä esille nousseet lastensuojelun sosiaalityöntekijän
laiminlyönnit, lapsen huono hoiva sijaishuollossa ja joskus jopa
kaltoinkohtelu eivät näy päätöksissä?
Suullisessa
käsittelyssä esille tulleiden asioiden valossa olisi kaikille
läsnä olleille ollut päivän selvää kotiuttaa lapsi
välittömästi ja heti häntä vaurioittavasta
sijaishuollosta. Julkinen valta ei ole hoitanut tehtäviään
vastuullisesti. Minkäänlainen puuttuminen lapsen elämään ei ole
sallittua, ellei puuttuminen tuo tilalle jotain parempaa.
Miksi avohuollon
tukitoimien laatua ei ole lainkaan arvioitu päätöksessä, vaikka
lapsen ajautuminen lastensuojelun asiakkaaksi on johtunut huonosti
toimivista peruspalveluista?
Miksi
neurologisesta häiriöstä kärsivä lapsi ylipäänsä joutuu
lastensuojelun asiakkaaksi ja ylilääkityksi, kun selvästikin on
tuotu esille hoidon ja kuntoutuksen puutteet ja lapsen ympärillä
toimineiden aikuisten ajojahti tavoitteena lapsen huostaanotto?
Kuinka on
mahdollista, että lapselle haettu edunvalvoja puoltaa lastensuojelun
näkemyksiä?
Miksi
tuomioistuin hyväksyy lapsen syrjäyttämisen?
Tuomioistuimen
tehtävänä on valvoa lapsen etua. Mikäli tuomioistuin kumartaa
syvään lastensuojelun sosiaalityöntekijöille ja ummistaa silmät
lapsen ja vanhempien hädälle, se ei kykene hoitamaan sille
asetettuja tehtäviä.
Tutkimusten
mukaan sijoitetut lapset kohtaavat väkivaltaa tai sen uhkaa enemmän
kuin kotona asuvat lapset. Huostaanotto on sosiaalisen syrjäytymisen
riskitekijä. Sijoitettujen lasten kuolleisuus on suurempi kuin
ikäistensä. Sijoitetut lapset kärsivät mielenterveyden
häiriöistä, sijaishuollossa ei tueta lapsen koulunkäyntiä ja
opintoja ja moni sijoitettu lapsi päätyy 25 ikävuoteensa mennessä
työkyvyttömyyseläkkeelle.
Tämän kaiken
mahdollistaa nykyinen hallinto-oikeusprosessi.
Hallinto-oikeuksilla
on ollut olemassaolonsa aikana mahdollisuus ja riittävästi aikaa
esittää vahvaa näyttöä toimintatavoistaan oikeudenmukaisen
oikeudenkäynnin toteuttajana.
Tämä näyttö
osoittaa, että hallinto-oikeudet ovat olemassa ylläpitääkseen
olemassa olevia rakenteita niin, ettei mikään muuttuisi.
Jämäkkä
prosessi, tosiseikoille ja näyttöön pohjautuva päätös olisi
paras ja tehokkain keino parantaa lastensuojelun laatua. Tällainen
prosessi löytyy yleisten tuomioistuinten puolelta.
Jämäkkä ote
toimisi myös ennaltaehkäisevästi: Lastensuojelun
sosiaalityöntekijöiden pitää lopettaa huhujen, käsitysten ja
mielipiteiden levittäminen perheistä ja siirtyä asianmukaiseen,
lakeja noudattavaan virkatoimintaan. Tuomioistuimen ei pidä hyväksyä
lastensuojelun kvasiselvityksiä, vaan tutkia näytön valossa se,
mitä on todellisuudessa tapahtunut.
Uusi
lapsiasiavaltuutettu Elina Pekkarinen on toiminut Helsingin
hallinto-oikeuden asiantuntijajäsenenä jo vuosien ajan ja tutkijana
tuntee lastensuojelun hyvin tarkkaan. Hän on nähnyt
hallinto-oikeuskäsittelyn hyvin läheltä. Elina Pekkarinen toteaa
Hesarin haastattelussa 12.3.2019:
”Meillä
on ihan lakisääteistä se, että lapsen ja nuoren on saatava
osakseen hellyyttä. Se on asia, jota ei pidä unohtaa.”
Tämä on tärkeä
näkökulma, jonka pitäisi koskea kaikkia lapsia tasapuolisesti.
Myös sijaihuollossa olevia lastensuojeluperheiden lapsia.
Lapsiasiamiehen
virkaa hoitanut Tuomas Kurttila uskalsi nostaa kissan pöydälle ja
puhua avoimesti lastensuojelun kriisistä.
Ehkäpä jatkossa
saamme kuulla myös Elina Pekkarisen kannanottoja lastensuojelun
harjoittamasta sosiaalisesta syrjäyttämisestä ja ehdotuksia,
kuinka tämä yhteiskunnalle kalliiksi tuleva ja suurta inhimillistä
kärsimystä aiheuttava toiminta saadaan loppumaan.
Huostaanottojutuissa
tulee lain mukaan arvioida ns. avohuollon tukitoimet, koska
huostaanottoa on viimesijainen keino. Hallinto-oikeudelle riittää,
että lastensuojelun työntekijä kirjoittaa luettelon avohuollon
tukitoimista. Hallinto-oikeudessa ei yleensä tutkita tarkemmin,
ovatko nämä olleet oikeita vaiko vain paperille kirjoitettuja
”tukia”.
Suullisessa
käsittelyssä ilmenee hyvin usein, että perheelle tarjotut
avohuollon tukitoimet ovat olleet tosiasiassa aiheuttaneet vahinkoa
koko perheelle. Istunnossa kuullaan surkuhupaisia kertomuksia siitä,
kuinka vastavalmistunut sosiaalityöntekijä on onnistunut sotkemaan
koko perheen arjen ja elämän.
Lapsen sijoitus
avohuollon tukitoimena kodin ulkopuolelle on suistanut lapsen elämän
raiteiltaan ja lapsi on alkanut käyttää päihteitä, tehdä
rikoksia eikä hän käy enää koulua. Vanhemmat kertovat, että
lastensuojelu on uhkaillut perhettä ja pakottanut ottamaan vastaan
sellaista tukea, joka aiheuttaa vahinkoa. Kun lastensuojelu on itse
aiheuttanut tukitoimillaan ongelmia, se perustelee huostaanoton
tarvetta näillä itse aiheuttamillaan ongelmilla.
Tästä aiheesta
esitettyihin kysymyksiin sosiaalityöntekijä vastaa: ”Nuori ei ole
nyt koulukuntoinen, psykiatrista lähetettä ollaan juuri
kirjoittamassa” ”Arvioinnin aikana on tullut ilmeiseksi, ettei
lasta voida auttaa avohuollon keinoin”, ”Lapsen asia on käsitelty
verkostoissa ja tätä sijoitusta on pidetty parhaana tukitoimena”,
”Kaikki mahdollinen on tehty tämän lapsen hyväksi”.
En ole koskaan
nähnyt hallinto-oikeuden päätökseen kirjatun, että lapsen
asioista vastaavalla sosiaalityöntekijällä ei ole ollut riittävää
koulutusta eikä osaamista eikä hän ole kuunnellut perheen
toiveita, ja siten hän on aiheuttanut lapselle ongelmia.
Kun
läheisverkostoa ei huomioida
Kun ilmenee,
ettei lastensuojelu ole lastensuojelulain edellyttämällä tavalla
kartoittanut lapsen läheisverkostoa ja tästä asiasta kysellään
suullisessa käsittelyssä sosiaalityöntekijältä, vastaus kuuluu:
”Isovanhemmat eivät kykene hyväksymään huostaanottoa eivätkä
he näe lapsen tuen tarvetta” ”Isovanhempien on parempi pysyä
isovanhempien roolissa”, ”Isoäiti asuu yksin, se on ehdoton este
sukulaissijoitukselle” (ko. lapsi sijoitettiin yksinhuoltajalle,
ammatiltaan sosiaalityöntekijä).
Kun etävanhempana
oleva isä sivuutetaan lapsensa asioista, sosiaalityöntekijä
perustelee asiaa:
Meillä ei ole
varmuutta isän päihteettömyydestä (isällä ei ole koskaan ollut
ongelmia päihteiden kanssa).
Kun lapsi kertoo
sijaishuollon kaltoinkohtelusta ja huonosta hoidosta
Huostaanoton
lopetusasian suullisessa käsittelyssä nuori kertoo, että hän
haluaa kotiin asumaan. Hän kertoo, ettei hänelle ole sijaishuollon
aikana muodostunut yhtään luottamuksellista suhdetta yhteenkään
hoitajaan. Hän kertoo, ettei ei ole koskaan tavannut
sosiaalityöntekijäänsä eikä edes tiedä tämän nimeä.
Nuori kertoo,
että hoitajat muuttavat sääntöjä niin, ettei koskaan tiedä,
mitä saa tehdä. Hän kertoo, että hoitajat provosoivat tahallaan
tilanteita ja ärsyttävät nuorta huonoon käytökseen. Nuori kertoo
tietävänsä, että hoitajat voivat sitten kirjata, kuinka nuoren
käytös on rajatonta, eikä voi ajatellakaan kotiin paluuta. Nuori
kertoo, ettei saa riittävästi ruokaa ja että viikonloppuisin on
vain yksi lämmin ateria. Mikäli nuori ilmaisee voimakkaasti
tunteitaan, joutuu eristyksiin.
Kun lapsen
asioista vastaavalta sosiaalityöntekijältä kysytään, miksi lapsi
on jäänyt luokalle sijaishuollossa, mitkä ovat hänen
opetusjärjestelynsä vastaus kuuluu: ” En nyt täsmälleen osaa
vastata tuohon, sijaishuoltopaikasta tulee hoitaja kertomaan tämän
asian”.
Kun
sosiaalityöntekijältä kysytään, kuka on lapsen hoitava lääkäri
ja mikä on tämän hetkinen hoitosuunnitelma, vastaus kuuluu: ”En
ole ollut viimeisessä hoitoneuvottelussa mukana, sijaishuoltopaikka
kyllä tietää tämän asian”.
Kun vanhemmat
kritisoivat sijaishuoltopaikkaa
Vanhemmat
kertovat, kuinka perhehoitaja häiriköi puheluita, kuuntelee niitä
kaiuttimella ja vieraannuttaa lasta haukkumalla lapsen vanhempia ja
sukua. Vanhemmat kertovat perhehoitajien alkoholinkäytöstä,
ankarista ja kovakouraisista kasvatusotteista. Vanhemmat kritisoivat
lapsen kierrättämistä sijaishuoltopaikasta toiseen. Vanhemmat ovat
äärimmäisen huolissaan lapsensa karkureissuista, joiden aikana
lapsi on tullut raiskatuksi.
Vanhemmat
valittavat, ettei sosiaalityöntekijä ole puuttunut epäkohtiin. Sen
sijaan lapsen ja vanhempien yhteydenpitoa on rajoitettu ja
sosiaalityöntekijä on uhannut siirtää lapsen toiseen paikkaan,
kauemmas kodista. Sosiaalityöntekijä on edellyttänyt, että
vanhemmat hyväksyvät huostaanoton ja ryhtyvät tukemaan lapsen
kiinnittymistä sijaishuoltoon.
Kun näistä
asioista kysellään sosiaalityöntekijältä, vastaus kuuluu:
”Meillä
ei ole mitään syytä olla luottamatta sijaishuoltopaikkaan”
”Tällä
sijaishuoltopaikalla on vankka kokemus haastavista perheistä”
”Sijaishuoltopaikassa
on laaja ammatillinen työryhmä ja psykiatrinen osaaminen”
(todellisuudessa ei minkäänlaista psykiatrista osaamista).
Kun
sosiaalityöntekijältä kysellään, miksi lapsi on vieraannutettu
vanhemmistaan ja suvustaan niin, ettei lapsi ole koskaan päässyt
liki kymmenen vuoden ajan kestäneen sijaishuollon aikana käymään
kotonaan tai isovanhempiensa luona, vastaus kuuluu: ”Perhehoitajat
ovat koko ajan kertoneet lapsen vaikeista oireilusta tapaamisten
jälkeen”, ”Lapselle on jouduttu hakemaan lastenpsykiatrista
apua, siellä suositellaan rajoittamista”, ”Työryhmä on
suosittanut, että tapaamisia ei ole kotona”.
Kun suullisessa
käsittelyssä kysytään, miksei lainmukaisia asiakassuunnitelmia
ole tehty koko sijaishuollon aikana eikä missään ole kirjattuna
perheen jälleenyhdistämissuunnitelmaa, vastaus kuuluu: ”Teemme
suunnitelmaa jatkuvana prosessina, jossa vanhemmat ovat mukana”.
Tosiasiassa minkäänlaisia suunnitelmia ei oltu tehty, eikä kukaan
hallinto-oikeuden jäsenistä kiinnittänyt asiaan huomioita eikä
esittänyt kysymyksiä sosiaalityöntekijälle.
Kun lapsen asioista vastaava sosiaalityöntekijä kuullaan oikeudessaLapsen asioista vastaavan sosiaalityöntekijän kuulemisessa ilmenee usein, ettei sosiaalityöntekijä tunne lasta eikä vanhempia. Hän on poiminut asiakaskertomuksista huostaanottoa tai / ja lapsen ja vanhemman yhteydenpidon rajoittamista puoltavia kirjauksia perheen elämästä ja luo ns. paperiperheen.
Sosiaalityöntekijän
vastaukset vaihtelevat:
”En
ole käynyt perheen kotona”
”En
nyt muista, milloin olen tavannut lapsen kahden kesken”
”Olen
juuri aloittanut lapsen asioista vastaavana työntekijänä, en
tiedä, onko tapaamisia ollut”.
En ole koskaan
nähnyt, että hallinto-oikeuden päätöksiin kirjattaisiin, että
lapsesta vastaava sosiaalityöntekijä ei tunne omakohtaisesti lasta
eikä tämän perhettä.
Huostaanottojen
syyt eivät suinkaan aina liity vanhempien päihteidenkäyttöön tai
mielenterveyden ongelmiin kuten julkisuudessa annetaan ymmärtää.
Tilastoinnin puutteiden takia kukaan ei maassamme tiedä täsmällisiä
syitä siihen, miksi liki 18 000 lasta on siirretty pois
kodistaan. Tutkimusten mukaan lastensuojelun tarpeessa olevilla
lapsilla on usein erilaisia koulunkäynnin, käyttäytymisen ja
terveyden ongelmia ja erilaiset oppimis- ja koulunkäynnin vaikeudet
ovat yleisiä (Vuonna 1997 syntyneiden kohorttitutkimus).
Suuri osa
huostaanotoista johtuu siitä, että lapsen opettaja ei halua opettaa
lasta eikä koulu suostu järjestämään asianmukaista tukea
oppilaalleen. Lastensuojeluilmoituksella oppilas saadaan pois
koulusta lastensuojelun piiriin. Kun lapsen asioista vastaavalle
sosiaalityöntekijälle esitetään kysymys, mitä hän on tehnyt
tukeakseen vanhempia lapsen opetusjärjestelyissä, vastaus kuuluu:
”Tämä asia ei kuulu meille lastensuojelutyöntekijöille, koulu
päättää näistä asioista”, ”Olemme osallistuneet
verkostoihin”.
Huostaanottojutuissa
on paljon neuropsykiatrisista häiriöistä ja muista terveyspulmista
kärsiviä lapsia. Päiväkodista ja koulusta nämä lapset saadaan
lastensuojeluilmoituksella lastensuojelun asiakkuuteen, vaikka
lastensuojelusta näille lapsille ei löydy tukitoimia.
Lastensuojelu
kehittelee syyt huostaanottoon väittämällä, että lapsen
hahmottamisen, tarkkaavaisuuden ja impulsiivisuuden sekä
aistihäiriöiden syynä ovat kodin olot. Huostaanottoa perustellaan
sillä, että ”Lapsen ja äidin suhde on liian tiivis”, ”Lapsi
ei ole päässyt eriytymään”,”Äiti ei kykene toimimaan
aikuisena, rajoja asettavana vanhempana”, ”Lapsi on saanut pelata
rajattomasti”, ”Äiti kohtelee lasta sairaana”, ”Perheen
elämä on sairauskeskeistä”, ”Koti on ollut virikeköyhä ja
lapselle on aiheutunut kehitysviive”.
Huostaanottoa
saatetaan perustella myös syyllistämällä lapsi sairaudestaan
”Lapsi on aggressiivinen”, ”impulsiivinen”, ”uhkaava”,
”vailla empatiakykyä”.
Kun lapsen
asioista vastaavalta sosiaalityöntekijältä kysytään, mistä
syystä lasta ei ole perusteellisesti tutkittu eikä järjestetty
hänelle nepsy- kuntoutusta: ”Emme hoida terveysasioita, ne
kuuluvat lääkärille,me valvomme lapsen etua”.
Yleisen
tuomioistuimen (käräjäoikeudet, hovioikeus) puolella
oikeudenkäynnin osapuolten mielipiteitä, käsityksiä tai väitteitä
ei oteta huomioon, ellei niitä kyetä todistamaan oikeiksi. Juttua
ei siis voi voittaa pelkillä väitteillä.
Hallinto-oikeudessa
viranomaisosapuolen, sosiaalityöntekijöiden, käsitykset ja
mielipiteet ovat lähtökohtaisesti sellaisenaan oikeita ja
luotettavia. Hallinto-oikeudessa lastensuojelu voi voittaa jutun
pelkillä väitteillä. Jutun tosiseikkoja ei tutkita.
Lastensuojelun ei
tarvitse todistella mitään
Yleisessä
tuomioistuimessa kumpikin osapuoli nimeää kirjalliset todisteensa
ja henkilötodistelun ja ilmoittaa, mitä kullakin todisteella
halutaan näyttää toteen. Pääkäsittelyssä kukin todiste käydään
läpi todiste kerrallaan.
Hallinto-oikeudessa
sosiaalityöntekijöiden asiakaskertomuksia ja yhteenvetoja
käsitellään oikeudenkäyntiaineistona, vaikka niitä olisi satoja
sivuja ja vaikkei niitä missään vaiheessa yksilöidä todisteeksi
todistusteemoineen.
Hallinto-oikeus
ei yleensä pyydä lausuntoja epäselvistä ja riidanalaisista
kysymyksistä, vaikka käytössä on ns. virallisperiaate. Päin
vastoin hallinto-oikeuden suullisen käsittelyn alussa puheenjohtaja
korostaa nimenomaan, että suullinen käsittely on ainoastaan
asiakirjoja täydentävää, eikä ole syytä toistaa sitä, mitä
asiakirjat sisältävät.
Liikemiehet
huostaanoton takuumiehinä
Hallinto-oikeudessa
ei puhuta rahasta. Eihän kukaan rahan takia ota lapsia hoitaakseen,
eihän?
Kaikenkirjavat
palveluntuottajat kirjoittelevat käsityksiään perheestä ja
toimivat takuumiehenä niin, että huostaanotto vahvistetaan ja
jatkuu niin kauan kuin lapsesta on rahallista hyötyä (koko
lapsuudenmittainen sijaishuolto).
Palveluntuottajat
ovat kehitelleet erilaisia lastensuojelun rahastuksen keinoja, joilla
yhteiskunnan rahoja syydetään liikemiehille. Mielivallan
huipentumana perheitä pakotetaan lähtemään
sopeuttamislaitoksiin (”perhekuntoutus”) tai perheet pakotetaan
valvonnan alle ”intensiivisellä kotiin tuotavalla
perhekuntoutuksella”.
Kunnan
perhetyöntekijöiden lausuntoja on perinteisesti hallinto-oikeudessa
pidetty joka alan asiantuntijoina ja vankkana näyttönä perheen
tilanteesta (olipa heillä koulutusta tai ei). Perhekuntoutuksen
näkemykset hyväksytään näyttönä sen kummemmin niitä
arvioimatta.
Hallinto-oikeudessa
pidetään perhekuntoutusta kokonaisvaltaisena ja vankimpana
tukimuotoja,vaikka todellisuudessa eristettynä ja sopeuttamistoimien
kohteena moni perhe murtuu, vanhemmat ajetaan eroon ja
hermoromahduksen partaalle jatkuvalla, myös yöaikaan, tapahtuvalla
valvonnalla.
Lain mukaan siis
avohuollon tukitoimet, esimerkiksi perhekuntoutus, ovat
vapaaehtoista.
Naivi
ystävällinen asenne vaarantaa lapsen elämän
Euroopan
ihmisoikeustuomioistuimen tuomari Zupancic on erään ihmisoikeus-
tuomioistuimessa käsiteltävänä olleen jutun yhteydessä pohtinut
lapsijuttujen erityislaatua ja mm. julkisen vallan vastuukysymyksiä
tuomion kanssa yhteneväisin arvioin (Scozzari ja Giunta v.
Italia, 13.7.2000, valitukset nro 39221/98 ja 41963/98). Hän
kiinnittää huomiota siihen, että valtion viranomaiset ovat
lastensuojelujuttuihin liittyvän lapsen edun periaatteen tuoman
ainutlaatuisen erityispiirteen takia velvollisia valvomaan
päätöksensä toimeenpanoa suhteessa niihin, joille he ovat
luovuttaneet lapsen huolenpidon.
Tuomari Zupancic
tuo esille myös käsitteen ystävällinen asenne (friendly- attitude
presumption). Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen käsittelyssä
olleista jutuista ilmeni jo vuosikymmenet sitten, että ”ystävällisen
asenteen” vuoksi lapset, mielisairaat ja nuorisorikolliset
menettivät oikeuden lain takaamaan oikeussuojaan, eivätkä
todellisuudessa saaneet vastineeksi valtion hoitoa ja
huolenpitoa.Tämä tapahtui siitä syystä, että oli olemassa
lapsellinen luottamus (ystävällinen asenne) siihen, että laitokset
toimivat asianmukaisella tavalla.
”Ystävällinen
asenne” tarkoittaa toimintatapaa,
joka ei koskaan kyseenalaista muiden viranomaisten toimia.
Lastensuojelun
dokumentaatio-ongelmat ja hiljainen tieto
Mikä tahansa
lastensuojelun kirjoituksissa oleva väittämä tai vuosien takainen
tapahtuma saattaa hallinto-oikeuden hämäräprosessissa nousta
”näytöksi” perhettä vastaan. Näin siitä huolimatta, että
lastensuojelun asiakirjoissa on paljon tulkintoja ja virheitä.
Oikeusturva-asiain
neuvottelukunta on kiinnittänyt huomiota lastensuojelulain
kokonaisuudistuksen yhteydessä antamassaan lausunnossa vuonna 2005
edellä mainittuun hallintotuomioistuinmenettelyn ydinongelmaan, joka
estää oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin toteutumisen. Lausunnossa
todetaan seuraavaa:
”Lastensuojelujutuissa
on tärkeää, että myös viranomainen esittää näytön
väitteidensä ja käsitystensä tueksi. Tällöin ei saa jäädä
sijaa olettamukselle ns. hiljaisesta tiedosta, jota vastaan toinen
osapuoli ei voi esittää vastanäyttöä, koska hän ei tiedä, mitä
tämä ns. hiljainen tieto sisältää.”
Neuvottelukunta
päätyi esittämään lastensuojeluasioiden käsittelyn siirtämistä
käräjäoikeuksiin.