Uusi alku

Siirryin kotisivuiltani kirjoittamaan tänne uuteen ympäristöön.

Kävin läpi vuosien mittaan tekemiäni kirjoituksia ja niitä olikin kertynyt melkoinen määrä. Yritykseni kotisivuilla niitä oli vuodesta 2007 alkaen.

Tulen julkaisemaan vanhat kirjoitukseni täällä kunhan ne saadaan siirrettyä. Vanhempia lehtijuttuja en julkaise.

Kesällä tuli 40 työvuotta täyteen. Nyt voisi jo kenties sanoa, että on jonkin verran työkokemusta ja näkemystä lasten ja lapsiperheiden asioista.

Näistä asioista kirjoittelen jatkossakin.

Helsingin Sanomat: Vanhemmuus on vaihdettavissa!

Helsingin Sanomat julkaisee pääkirjoituksensa otsikolla:

”Perinteinen biologisuuteen perustuva käsitys vanhemmuudesta on muuttumassa. Lapsen sijaishuollon järjestämisessä on löydettävä uusia ratkaisuja. Hoitajan täysi sitoutuminen lapsen elämään tekee hänestä psykologisen vanhemman. Vanhemmuus on vaihdettavissa”.

Kirjoitus ei ole aprillipäivän pila.

Pääkirjoitus on julkaistu 28.8.1990 siinä vaiheessa, kun Suomen valtio oli juuri liittynyt Euroopan ihmisoikeussopimukseen vuonna 1989 ja sopimus tuli voimaan 1990.

Sopimus edellyttää, että huostaanotto ja sijaishuolto tehdään viimesijaisena ratkaisuna. Lapsen erottaminen vanhemmistaan tulee tapahtua lyhyimmäksi mahdolliseksi ajaksi. Sopimus edellyttää, että myös sijaishuoltotaho toimii tavoitteenaan lapsen palauttaminen takaisin kotiinsa.

Sopimus edellyttää, että lapsen ja vanhemman yhteydenpitoa tuetaan – lasta ei siis saa vieraannuttaa.

Miksi valtamedia lähti lapsikylän matkaan?

Kun ihmisoikeusvelvoitteita arvioi sijaishuoltotahon kannalta, ne ovat selvästikin sijaishuoltotahon toimintaa häiritseviä. Teoria vanhemmuuden vaihdettavuudesta tukee erinomaisesti ihmisoikeussopimusten vastaista toimintaa.

HS pääkirjoituksen kirjoittajat olivat Jyväskylän yliopiston yhteiskuntatieteiden opiskelijoita. Tarja Kivimäki ja Raija Panttila ovat työskennelleet erilaisissa lastensuojelutehtävissä sekä lastenkodeissa että sosiaalivirastoissa.

He ovat tutkineet muutamia SOS -lapsikylään sijoitettuja lapsia ja tehneet johtopäätöksiä. Opiskelijat olivat tarkastelleet vanhemmuuden toteutumista lastenkoteihin ja SOS -lapsikyliin sijoitettujen nuorten elämässä.

Kirjoittajat kertovat, kuinka SOS-lapsikylässä pyritään uuden äitisuhteen avulla ennen kaikkea korvaamaan menetetty biologinen vanhempi. SOS-lapsikyläsijoitus on yleensä lopullinen: lapsen ei ole enää tarkoitus palata biologisten vanhempiensa luokse.

Tutkimustulokset tukivat käsitystä vanhemmuuden vaihtamisen mahdollisuudesta. Edellytyksenä vanhemmuuden vaihtamiselle on hoitajan täysipainoinen sitoutuminen lapsen elämään ja sijoitusratkaisun selkeys sekä lapsen että aikuisen näkökulmasta.

Perinteinen biologisuuteen perustuva vanhemmuuskäsitys on opiskelijoiden mukaan muuttumassa, joten sijaishuollon järjestämisessä on aiheellista laajentaa perspektiiviä uusien vaihtoehtojen löytämiseksi.

Lastensuojelujärjestöt median kimpussa

Sijaishuoltoa tarjoava taho SOS -lapsikylä on onnistunut pääsemään yliopistomaailmaan. Se, mistä syystä opiskelijoiden harjoitustyö on päätynyt valtamediaan parhaimmalle paikalle jää epäselväksi.

On havaittavissa, että media yleisestikin julkaisee kritiikittömästi lastensuojelujärjestöjen tiedotteiksi käsitettäviä juttuja. Pelastakaa Lapset ry sai sivukaupalla tilaa perhekuntoutuspalveluilleen, kun Yle julkaisi jutun Tyrskyn palveluista. Tyrskyssä sattui tuolloin olemaan vapaita paikkoja.

SOS -lapsikylän markkinavaltaus – ruokahalu kasvaa syödessä

HS -kirjoitus ennakoi hyvin SOS-lapsikylän markkinavaltausta. SOS-lapsikylän ideologia pysyvästä huostaanotosta on toteutunut hyvin maamme lapsipolitiikassa. Vain ani harva lapsi palautetaan kotiinsa.

Ideologinen korruptio on toiminut tehokkaasti 2000 -luvun edetessä. Tällä hetkellä kuntien sosiaalityöntekijät turvautuvat tällaisen ideologian omaavan järjestön konsultointiapuun.

Tutkimuksesta ilmenevän ideologian mukaan säätiö todellakin uskoo vanhemmuuden vaihdettavuuteen. Vaihdettavia lapsia haetaan aktiivisesti. 30 vuotta myöhemmin SOS-lapsikylä ei tyydykään ihan vähäiseen määrään lapsia, vaan on ilmoittanut haluavansa 10 000 lasta vaihtoon.

Tulisi pikaisesti käynnistää selvitys, kuinka huostaanottojen ja avohuollon sijoitusten määrät ovat kehittyneet kunnissa, jotka käyttävät SOS -lapsikylän palveluita.

SOS-lapsikylä mukana Pesäpuu ry:n hankkeissa

SOS-lapsikylä on mukana myös Pesäpuu ry:n Munperheet –hankkeessa.

Tämän hankkeen tarkoituksena on mallintaa perheen jälleenyhdistämistä.

Lastensuojelun ongelma on, että toimitaan vastoin lakia ja ihmisoikeussopimuksia eli pysyvän huostaanoton tavoitteen mukaisesti. Lastensuojelutyö on siis mukautunut siihen, mikä on järjestöjen ja palveluntuottajien tahto.

Stean rahoittaman Munperheet -hankkeen tarkoituksena on ilmoitettu olevan mallintaa perheen jälleenyhdistämistä. Pesäpuun toimijat väittävät kuitenkin koulutusmateriaalissaan, että lapsella on oikeus ensisijaisesti tarpeidensa mukaiseen sijaisperheeseen ja sijaisperhe tulee ymmärtää lapsen pysyvinä ihmissuhteina. Näyttää siltä, että paljon puuhaillaan, jotta näyttäisi siltä kuin olisi jotain tehty. Koulutusmateriaalista oli unohtunut kokonaan Euroopan ihmisoikeussopimus ja samalla velvoite toimia suunnitelmallisesti ja tavoitteellisesti perheen jälleen yhdistämiseksi. Tämä tavoite on ihan muuta kuin nyt koulutusmateriaaliin kirjattu maininta sijaisperheen ensisijaisuudesta.

Käytännössä sijoitetut lapset vapaaksi päästyään eli huostaanoton päättyessä haluavat usein kokonaan eroon lastensuojelusta. Tutkimusten mukaan sijoitetut lapset kokevat huonoa kohtelua ja väkivaltaa. Kuka haluaisi olla yhteydessä väkivallantekijöihin?

Olen ollut yhteydessä Stean tarkastajaan ja kysynyt, miksi yhdistys tekee omia versioitaan laeista ja ihmisoikeuksista. Tarkastajan mukaan kuulemma aineistoa korjataan.

Sananvapaudesta

Olen saanut useita yhteydenottoja lastensuojelun työkäytäntöihin kyllästyneiltä ja uupuneilta ihmisiltä. He ihmettelevät, miksei Helsingin Sanomiin saa mielipidekirjoituksia julki.

Kadotetut lapset -työryhmä on kirjoittanut useita mielipidekirjoituksia eri lehtiin, mm. Helsingin Sanomiin. Työryhmä on halunnut tuoda esille autismin kirjon lasten ongelmia ja erityisesti käynnistää keskustelua julkisesta salaisuudesta: lastenpsykiatrit tekevät sijoitustilauksia eli passittavat lapsia huostaan. Se näyttää olevan medialle liian kuuma aihe.

Toukokuussa 2020 yritimme saada tämän kirjoituksen Hesariin:

Tampereen lastenpsykiatrian edustajat korostavat ennalta ehkäisevien palvelujen tärkeyttä ja ensisijaisuutta lasten asioissa (HS 25.5.). Kirjoittajien mukaan erityisesti lastensuojelun asiakkaina oleviin lapsiin pitäisi panostaa.

Kannanotto on tullut yllättävältä taholta. Valtiontalouden tarkastusviraston lastensuojelun tarkastuskertomuksessa todettiin jo vuonna 2012, että erikoissairaanhoito tekee lastensuojelulle sijoitustilauksia ja sysää lapsia lastensuojeluun (raportti 6/2012 sivu 63 ”Erikoissairaanhoito tekee sijoitustilauksia”).

Useissa selvityksissä on ilmennyt, että lasten ja nuorisopsykiatrit eivät suostu antamaan lastensuojelun asiakkaana oleville lapsille terveydenhuollon palveluja, vaan tilaavat huostaanoton. Kuntaliiton lastensuojelukyselyssä sosiaalityöntekijät kertovat, kuinka painostus erikoissairaanhoidosta lastensuojeluun on valtavaa ja kuinka hoitoa ei suostuta antamaan.

Lapsipotilasta kohdellaan syrjivästi lastensuojeluasiakkuutensa takia. Lasten ja nuorisopsykiatrien työtapa vaarantaa potilasturvallisuuden, kun käypä hoito suosituksia ei noudateta. Vuosikymmeniä jatkunut, mielivaltainen käytäntö on nimetty sosiaali- ja terveysministeriössä ”hoitokäytännöksi”, vaikka kyse on yksittäisen lapsen terveydentilan vaarantamisesta.

Vaikka sairautta ei lain mukaan voi pitää huostaanoton perusteena, ”hoitokäytännön” salliminen on johtanut siihen, että neuropsykiatrisista häiriöistä ja erilaisista kehitysviiveistä kärsivät lapset ajautuvat sijaishuoltoon.

Tämä lastensuojelun asiakkaana olevia lapsia koskeva vääristymä on ollut vallalla vuosikymmenten ajan. Työtapa on siirtänyt tuhansia neuropsykiatrisista häiriöistä kärsiviä lapsia ja terveydenhoitoa tarvitsevia lapsia sijaishuoltoon.

Työtapa on yhteiskunnalle kestämättömän kallis aiheuttaen vuosikymmenten kustannukset. Huostaanotto syrjäyttää lapsia ja traumatisoi lapsen lisäksi koko perhekunnan. Sijaishuollon nykytilaselvityksellä voidaan saada selville, mikä on vialla järjestelmässä (kadotetutlapset.fi).

On erinomaista, että TAYS:n edustajat ovat nostaneet tämän koko Suomea vaivaavan terveyspalvelujen saatavuusongelman julkiseen keskusteluun. Lähtisikö muutos liikkeelle Tampereelta?

Hyvää äitienpäivää

Näin äitienpäivän aattona haluan toivottaa hyvää äitienpäivää kaikille äideille. Seuraava laulu toimikoon vastapainona tämän jutun otsikolle.

TIEDÄN PAIKAN ARMAHAN Kotini
Tiedän paikan armahan, rauhallisen, ihanan,
joss on olo onnekas, elo tyyni, suojakas.
Joss on olo onnekas, elo tyyni, suojakas.
Sepä kotikulta on, koti kallis, verraton,
Eipä paikkaa olekaan kodin vertaa ollenkaan.
Eipä paikkaa olekaan kodin vertaa ollenkaan.
Siell’ on isä rakkahin, siellä äiti armahin,
Siellä siskot, veikkoset, riemurinnat, iloiset.
Siellä siskot, veikkoset, riemurinnat, iloiset.
Suojaa, Herra, kotini, anna sille armosi,
Anna olla enkelein vartijana kodillein.
Anna olla enkelein vartijana kodillein.
Kun ma kerran suureks’ saan,
joudun maailman pauhinaan,
Silloin aina etsin sun, rauhan majan kaivatun.
Silloin aina etsin sun, rauhan majan kaivatun.
(Suomalainen kansansävel)

Kiihottaminen kansanryhmää vastaan

Rikoslain 11 luvun 10 §:ssä on seuraavan sisältöinen säännös, joka koskee kiihottamista kansanryhmää vastaan:

Joka asettaa yleisön saataville tai muutoin yleisön keskuuteen levittää tai pitää yleisön saatavilla tiedon, mielipiteen tai muun viestin, jossa uhataan, panetellaan tai solvataan jotakin ryhmää rodun, ihonvärin, syntyperän, kansallisen tai etnisen alkuperän, uskonnon tai vakaumuksen, seksuaalisen suuntautumisen tai vammaisuuden perusteella taikka niihin rinnastettavalla muulla perusteella, on tuomittava kiihottamisesta kansanryhmää vastaan sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.

Säännös on ajankohtainen, koska kansanedustaja Päivi Räsänen on saanut syytteet kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. Näin asiaa kuvaillaan tiedotteessa: ”Räsänen on laatinut kirjoituksen ”Mieheksi ja naiseksi hän heidät loi. Homosuhteet haastavat kristillisen ihmiskäsityksen.”

Räsänen on esittänyt kirjoituksessaan homoseksuaaleja halventavia mielipiteitä ja tietoja. Räsänen on muun ohella väittänyt, että homoseksuaalisuus on tieteellisesti todistettu psykoseksuaalisen kehityksen häiriö. Syytteen mukaan Räsäsen syytekohdissa tarkemmin yksilöidyt lausumat ovat homoseksuaaleja halventavia ja syrjiviä. Lausumat loukkaavat homoseksuaalien yhdenvertaisuutta ja ihmisarvoa, joten ne ylittävät sanan- ja uskonnanvapauden rajat, tiedotteessa kerrotaan.

Valtakunnansyyttäjä katsoo, että Räsäsen lausumat ovat omiaan aiheuttamaan suvaitsemattomuutta, halveksuntaa ja vihaa homoseksuaaleja kohtaan.

Ihmisten yhdenvertaisuus

Perustuslain mukaan ihmiset ovat yhdenvertaisia lain edessä.

Myös esitutkinnassa ihmisten pitäisi olla yhdenvertaisia. Laki koskee kaikkia tasapuolisesti.

Oikeus hyvään sosiaalihuoltoon

Perustuslain 19 §:n mukaan julkisen vallan on turvattava jokaiselle riittävät sosiaali- ja terveyspalvelut ja edistettävä väestön terveyttä.

Julkisen vallan on myös tuettava perheen ja muiden lapsen huolenpidosta vastaavien mahdollisuuksia turvata lapsen hyvinvointi ja yksilöllinen kasvu.

Lastensuojelun asiakkuus saattaa koskea tänä päivänä ketä tahansa, lastensuojeluilmoituksia tehdään noin 150 000 vuodessa.

Lastensuojelun asiakkaalla on oikeus saada hyvää sosiaalihuoltoa.

Lastensuojelun asiakkaat panettelun ja solvauksen kohteena

Helsingin yliopisto on saattanut internetin verkkojulkaisuna yleisön saataville julkaisun Lastensuojelua käyttävät perheet. Kirjoitus on tehty vuonna 1998. Verkkojulkaisu on edelleenkin nähtävillä.

Helena Lounavaara-Rintala, Esko Varilo, Pirjo Vuornos ja Jan-Christer Wahlbeck nimittelevät lastensuojelun asiakasperheitä: lastensuojeluperhe, asosiaalinen perhe, sosiaalihuoltoperhe tai sosiaaliperhe.

He nimittelevät perheitä skitsofrenogeenisiksi, mafia-piirteiseksi, ghetto-tyyppiseksi. Koko suku voi kirjoittajien mukaan olla erilaisten oireiden ja dynamiikkojen sekasotku. He väittävät, ettei turvallisia kiintymyssuhteita ole ja että nämä perheet kuuluvat autistiseen perhetyyppiin.

Esko Varilo on kouluttanut lastensuojelun ja lasten asioissa toimijoita koulutustilaisuuksissa kertoen kuulijoilleen mm., että ”Lastensuojeluperheissä vallitsee valehtelukommunikaatio”, ”Lapsia ei tule palauttaa kotiin, kun kotona on huonoa seuraa”, ”Skitsofrenia on savolaisuuden muunnos”ja ”Huostaanotetut nuoret eivät osaa tehdä työtä”.

Varilo on väittänyt, että lastensuojeluperheitä voidaan tyypitellä myös ulkonäön perusteella; ulkonäöltään siistit ovat ”kovia ja kiiltäviä” ja villapaitaa käyttävät, yleensä lihavat ihmiset ovat ”pehmeitä ja pörröisiä”. Viimeksi mainituilla on yleensä paljon kotieläimiä, tietokoneita ja rahat loppuvat usein näissä perheissä, ruoka tulee jos tulee, asunto haisee.

Perhe on pahin -ideologia

Perhe on pahin -idelogia on levinnyt kiitettävästi lastensuojelussa. Vanhempia syytetään niin omasta uupumuksestaan ja sairauksistaan kuin lapsen sairaudesta, tarkkaavaisuuden pulmista, syömishäiriöstä, diabeteksesta, vammaisuudesta, kehitysviiveestä, autismista jne. Näkymättömän pahan etsiminen perheistä ja vanhemmista on estänyt järkiperäisen ajattelun. Se on tehokkaasti estänyt myös palvelujen kehittymisen.

Ideologinen korruptio leviää rakenteissa. Mm. sosiaalityön kouluttaja Päivi Sinko on vedonnut Esko Varilon käsityksiin. Näkymätöntä pahaa ovat etsineet myös sosiaalialan tutkijat. Jopa lapsiasiavaltuutetun retoriikka on näkymättömän hädän etsimistä.

Kun mainos ylittää hyvän maun

SOS-Lapsikylän ”10 000 lasta etsii uutta kotia” mainoksessa pieni poika kävelee reppu selässä ja kolkuttelee talojen oville etsien itselleen uutta kotia. Kolmas ovi avaa oven, ja ottaa lapsen sisälle. Mainoksen mukaan 10 000 lasta etsii itselleen kotia. Mainos kehottaa tutustumaan sijaisvanhemmuuteen.

Tilastojen mukaan huostaanotot kohdistuvat erityisesti köyhiin, yksinhuoltajiin, maahanmuuttajiin ja terveydenhuoltoa tarvitseviin.

Valtakunnansyyttäjä katsoo Päivi Räsäsen kohdalla, että lausumat ovat omiaan aiheuttamaan suvaitsemattomuutta, halveksuntaa ja vihaa homoseksuaaleja kohtaan. Mitä SOS -lapsikylän mainos on omiaan aiheuttamaan?

Mainos on yhteiskunnallisesti vinouttava, harhaanjohtava, lasten turvallisuutta vaarantava sekä suomalaisia perheitä syrjivä ja loukkaava. Mainos on omiaan aiheuttamaan suvaitsemattomuutta, halveksuntaa ja vihaa lastensuojelun asiakkaita kohtaan ja erityisesti köyhiä, yksinhuoltajia, sairaita ja maahanmuuttajia kohtaan.

Mainos vahvistaa yhdenvertaisuusperiaatteen vastaisesti tavallisten lapsiperheiden ja perhehoitajaksi valikoitujen välistä eroa. Mainos vahvistaa ja tekee hyväksyttäväksi yhteiskunnan taloudellisten resurssien kohdentamisen sijaishuoltoon lapsen oman perheen sijaan.

Mainos on erityisen loukkaava, koska alalla toimivan säätiön tiedossa on peruspalvelujen toimimattomuus. Sijaishuoltoon ajautuu lapsia, joille ei ole järjestynyt palveluja esimerkiksi terveydenhuollosta, opetustoimesta tai vammaispalvelusta. Säätiön tiedossa on, että sijaishuoltoon valuva rahavirta on pois lapsiperheiltä ja peruspalveluista. Veronmaksajat kustantavat välillisesti myös tämän mainoksen.

Mitä pitäisi tehdä?

Päivi Räsänen on vedonnut Raamattuun. Jutussa on vastakkain viharikos ja kristinuskoa tunnustavan ihmisen uskonvakaumus ja uskonnonvapaus. Tähän asiaan tulee aikanaan ratkaisu.

Valtakunnansyyttäjä perustelee asiaa:”Ihmisarvon olennainen pointti ja elementti on se, että ihmisillä on synnynnäinen arvo. Meidän kaikkien pitää sitä kunnioittaa. Myös valtion pitää sitä kunnioittaa ja laatia sellaisia lakeja, että ihmisarvoa vahvistetaan. Pelkät lait ja säännökset eivät riitä, vaan sen täytyy näkyä myös käytännössä.”

Helena Lounavaara-Rintala, Esko Varilo, Pirjo Vuornos ja Jan-Christer Wahlbeck ovat kertoneet kirjoituksissaan omia käsityksiään lastensuojelun asiakkaista. Kukaan ei ilmeisestikään ole kysynyt heidän motiivejaan. Mistä kumpuaa viha sosiaalihuollon palveluihin oikeutettuja kohtaan?

Lounavaara-Rintala, Vuornos ja Wahlbeck näyttävät toimivan edelleen. He toimivat kouluttajina. Lastensuojelua käyttävät perheet -julkaisun voimakas viestintä ja vihapuhe huomioiden on mahdollista ja todennäköistäkin, että vihapuhe leviää edelleenkin.

Ihmiset ovat yhdenvertaisia lain edessä. Tämä säännös velvoittaa käynnistämään tutkinnan, levitetäänkö vihapuhetta ja missä laajudessa. Tutkinnan käynnistäminen olisi hyvä alku myös ideologisen korruption vastaiselle toiminnalle ja lastensuojelun ideologian avaamiselle laajemminkin, koska nämä henkilöt kouluttavat lasten ja perheiden kanssa toimivia tahoja.

Vakavaraisen SOS -lapsikyläsäätiön motiivit lienevät täysin selvät. Mainoksessa ovat vastakkain Suomen kansa ja vakavaraisen säätiön kansaa väheksyvä sanoma, oman taloudellisen edun tavoittelu. Tehokkainen tapa lopettaa tällainen toiminta on palvelujen ostamisen lopettaminen sekä kaikkien hankkeiden rahoittamisen lopettaminen.

STM raportoi lastensuojelun osaamisen puutteista

Vaativan sijaishuollon uudistamistyöryhmä on kirjannut raporttiinsa lastensuojelun laatuun liittyviä vakavia ongelmia:

Lastensuojelutyön osaamisessa on puutteita ja lasten ja perheiden asiakkuudet ovat pitkiä, mikä osaltaan lisää erilaisten vaativien palvelujen kysyntää. Osaamisen ongelmat liittyvät sekä kouluttautumiseen ja toiminnan kehittämiseen että yleiseen määrittelyyn siitä, mitä vaikutuksia palveluilla tavoitellaan. Hypoteesina on, että sijaishuollon kasvavia kustannuksia selittää palvelujen heikko vaikuttavuus. Osaavan ja ammattitaitoisen työskentelyn avulla voitaisiin vähentää palvelutarpeita ja edistää perheiden jälleenyhdistämistä”(s. 18)

On hyvä, että lastensuojelun laatuongelma on viimein edes viiveellä kirjattu ministeriön raporttiin. Raportin mukaan sosiaalityöntekijät hankkivat erilaisia tuotteita ja palveluita tietämättä niiden vaikuttavuudesta.

Työryhmän ratkaisuehdotukset eivät kuitenkaan tuo parannusta tilanteeseen, koska ongelma on käsitelty vajavaisesti. Lainvalmistelussa ei kuultu lainkaan perheiden asioihin ja oikeusturvaongelmiin perehtyneitä asiantuntijoita. Ministeriö karsi lausuntopyyntölistalta mm. kaikki työkseen lastensuojeluperheiden asioita hoitavat juristit.

Työryhmän esitys ei sisällä ainuttakaan ehdotusta, jolla parannettaisiin sosiaalityöntekijöiden omaa osaamista ja ammattitaitoa.

Ylisukupolvinen ongelma

Lastensuojelun osaamisen ongelmasta on kirjoitettu ja puhuttu vuosikymmenten ajan. Lapsipoliittisen selontekotyöryhmän muistiossa yli 25 vuotta sitten 31.10.1994 todettiin, ettei lastensuojelun sosiaalityössä ole erityisosaamista.

Muistiossa ehdotettu sosiaali- ja terveysministeriön, opetusministeriön, STAKESin ja Suomen Kuntaliiton kanssa luotava erikoistumiskoulutusohjelma ja täydennyskoulutus lastensuojelun sosiaalityöntekijöille odottaa edelleenkin toteutumistaan.

Osaamisen ongelma tarkoittaa, että sosiaalityöntekijät eivät perusta työtään huolelliselle tosiseikkojen selvittelylle. Dokumentoinnissa on virheitä ja puutteita. Virkamiehet eivät noudata lakia. Asia on ollut tiedossa, mutta epäkohdille ei ole tehty mitään. Nyt asia on kirjattu raporttiin, mutta sille ei edelleenkään ilmeisesti aiota tehdä mitään.

Lastensuojelun juridisoituminen

Työryhmä ei ole arvioinut lastensuojelun osaamisongelman yhteydessä työkäytäntöihin liittyvää ongelmaa. Lain noudattamista kutsutaan lastensuojelun ”juridisoitumiseksi”. Lain noudattamisen velvoitteesta ja ihmisoikeuksista on tullut lastensuojelussa vitsailun aihe. Ilmeisesti työryhmä ei ole kyennyt käsittelemään tätä oleellisen tärkeää aihetta, koska työryhmän jäsenenä on ollut sosiaalialan opettaja Päivi Sinko. Sinko on 20 vuoden ajan levittänyt vahingollista juridisoitumispuhetta sen sijaan, että korostaisi virkamiesten ehdotonta velvollisuutta noudattaa lakia.

Koulutus luo pohjan osaamiselle

Työryhmä ei ole myöskään arvioinut sosiaalialan opetusta, vaikka ammatillinen koulutus luo pohjan osaamiselle. Työryhmän tiedossa on varmasti huolen tunteelle perustuva työkulttuuri ja sosiaalialan teoriat. Sosiaalisen konstruktionismin ideologian käytännön sovellukset olisi tullut perusteellisesti tutkia ja arvioida. Omaa todellisuuttaan luova sosiaalityöntekijä voi saada aikaan paljon vahinkoa.

Mitä osaamaton työ on saanut aikaan?

Raportin mukaan sosiaalityöntekijöitä on maassamme noin 2000. Pieni joukko virkamiehiä siirtää kokoaikaisesti, joka toinen tunti, lapsia sijaishuollon markkinoille.

Vuonna 2019 sijoitettiin kiireellisesti 4 522 lasta, mikä on 4 prosenttia enemmän kuin vuonna 2018.Lapsia viedään kouluyhteisöistä jopa poliisin ja ambulanssin voimin niin, että koko lapsiyhteisö järkyttyy. Työn laatu koskee siis muitakin kuin lastensuojelun asiakkaita. Noin 19 000 lasta on siirretty sijaishuoltoon.

Tämä pienen ihmisryhmän liiketoiminta syytää lastensuojelun laitos- ja perhehoitoon miljoonia, vuonna 2018 noin 881 miljoonaa euroa, ja lastensuojelun avohuoltoon noin 306 miljoonaa euroa.

Veronmaksajien rahoja. Kenen etua valvotaan?

Osaamaton on altis ulkopuolisille vaikutteille

Suomen perustuslain mukaan julkisen vallan käytön tulee perustua lakiin. Kaikessa julkisessa toiminnassa, siis myös lastensuojelussa, on noudatettava tarkoin lakia. Lakien ja hyvän hallinnon periaatteiden noudattaminen tuo turvaa niin virkamiehelle itselleen kuin asiakkaalle.

Lastensuojelun sosiaalityössä lakien noudattaminen on erityisen tärkeää, koska työssä liikutaan perus- ja ihmisoikeusherkällä alueella. Lastensuojelutyössä tarvittava lainsäädäntö ei ole laaja, joten sen omaksuminen ei edellytä valtavia ponnistuksia.

Lapsen oikeuksien toteutumisesta ovat ylimmät valvontaviranomaiset huomauttaneet toistuvasti. Samat huomautukset epäkohdista toistuvat kerta toisensa jälkeen.

Sosiaalityöntekijät, jotka eivät tunne lakia ja suhtautuvat lakien noudattamiseen väheksyen, ovat tietysti oivallinen kohde ulkopuolisille vaikutteille. Osaamatonta on helppo pyörittää.

Onko osaamattomalla lastensuojelutyöllä oma tarkoituksensa?

Professori Ari Salmisen mukaan korruptiolle altistavat tekijät kehittyvät usein huomaamatta pitemmän ajan kuluessa. Korruption valvonnassa instrumentteina ovat mm. hyvä hallintotapa ja virkamiesetiikka, laillisuusvalvonta oikeudenmukaisen ja puhtaan hallintokulttuurin ylläpitämiseksi. Useimmiten oikeusvaltio kykenee toimimaan tehokkaasti ja reagoimaan korruption torjuntaan.

Rakenteellinen korruptio on juurtunut toimintatapoihin. Lähtökohtaisesti se on piilotoimintaa, josta puuttuu avoimuus ja joka on epäasiallista vaikuttamista. Vaikka lait ja ohjeistukset epäasiallisesta vaikuttamisesta tunnetaan, toimintatapoja ei mielletä vääriksi. Ne hyväksytään pitkäaikaisina menettelytapoina, ”talon tapoina”, joita jopa tuetaan ja valvotaan niin, ettei ilmapiiri kannusta tuomaan epäkohtia esiin.

Salmisen mukaan kansalaisaktiivisuus on korruption torjunnassa tärkeä asia. Kansalaiset näkevät organisaatioiden hyvät ja huonot käytännöt ja korruption ulkopuolisin silmin, maallikkoina. Myös tutkivat journalismi vahvistaa vallankäytön vartiointia. Eettisyyden arviointi on paljon muutakin kuin pelkkää lainmukaisuuden arviointia (Ari Salminen, Rehellisyys maan perii, tutkimus hyvästä hallinnosta ja korruptiontorjunnasta, 2018).

Ulkopuolisiin tukeutuvan lastensuojelutyön perinne jatkuu

Osaamattoman lastensuojelutyön perinnettä halutaan jatkaa. Se, että sosiaalityöntekijä ei hallitse lainsäädäntöä, ei tunne perhe-elämän suojasäännöstä eikä tiedä esimerkiksi lievimmän riittävän toimenpiteen periaatteen merkitystä, tuo monenlaisia etuja ulkopuolisille.

2000 -luvun ilmiö on, että lastensuojelun todellista päätösvaltaa käyttävät muut kuin lapsen asioista vastuussa olevat sosiaalityöntekijät. Sosiaalityöntekijät tunnetusti pitävät lastensuojelujärjestöjä ja sijaishuollon palveluntuottajia joka alan asiantuntijoina. Sosiaalityöntekijät pitävät jopa perhehoitajia, sijaisperheitä, asiantuntijoina. Tätä pitkää perinnettä ei muuta se, että korostetaan julkisen vallankäytön delegoinnin kieltoa. Sosiaalityöntekijöiden heikko ammatillinen osaaminen perusasioista ei välttämättä anna edes edellytyksiä pohtia sellaisia käsitteitä kuin julkinen valta tai delegointi.

Lastensuojelulakiin kirjattu säännös moniammatilliseen työryhmään ja muihin asiantuntijoihin turvautumisesta tarkoittaa käytännössä nykytilan jatkumista. Vaikuttaa siltä, että työryhmä uskoo sosiaalityöntekijöiden ulkopuolisen tahon ratkaisevan osaamisen puutteet. Säännös siitä, että kunnan lastensuojelulla tulisi olla käytettävissään sosiaalityön, lapsen kasvun ja kehityksen, terveydenhuollon, oikeudellista sekä muuta lastensuojelutyössä tarvittavaa asiantuntemusta sisältää vakavia oikeusturvaongelmia.

Sosiaalityöntekijöiden heikko ammatillinen osaaminen juontaa juurensa 1990 -luvun lopulta, jolloin kuntien sosiaalityöntekijät ohjattiin konsultoimaan yksityistä yhdistystä, Pelastakaa Lapset ry:tä. Ko. yhdistykselle rakennettiin RAY -rahoituksen turvin erityinen asema kuntien sosiaalityöntekijöiden neuvonantajana. RAY -hankkeilla siis vahvistettiin jo pitemmän ajan kuluessa syntynyttä vinoumaa. Kun VT Mirjam Araneva siirtyi sittemmin SOS-lapsikylään, myös tämä säätiö on kuntien neuvonantajana. Sosiaalityöntekijät siis konsultoivat tahoa, joka tarjoaa samalla sijaishuolto- ja muita palveluja.

Tulisi pikaisesti käynnistää selvitys, kuinka huostaanottojen ja avohuollon sijoitusten määrät ovat kehittyneet niissä kunnissa, joissa käytetään Pelastakaa Lapset ry:n, SOS -lapsikylän ja Aavalex Oy:n (Kati Saastamoinen) palveluita. Osasyy sijoitusten huomattavaan kasvuun 2000 -luvulla saattaa hyvinkin löytyä sosiaalityöntekijöiden vahvasti lasten ”pelastamiseen” innostuneiden tahojen kanssa käymistä keskusteluista.

Missään tapauksessa tällainen järjestelmä ei sovellu hyvään hallintoon. Veronmaksajat sitä paitsi kustantavat välillisesti nämä palvelut. Muualla hallinnossa tuskin tällaisen rakennelman ylläpito olisi mahdollista. Mitä jos kunnan rakennusvalvontaviranomainen kysyisi rakennusliike Skanskan insinööriltä, myönnetäänkö rakennuslupa vaiko ei?

Asiakassuunnitelmia ei tehdä

Raportissa todetaan, ettei lastensuojelussa laadita lastensuojelulain mukaisia asiakassuunnitelmia. Vuonna 2019 kunnilta saatujen tietojen mukaan lastensuojelun asiakassuunnitelmia tehtiin kaikkiaan 25 952. Suunnitelma tehtiin siis ainoastaan 49 prosentille kaikista lastensuojelun avohuollon asiakkaista (s.77). Suunnitelmallisen lastensuojelutyön tärkein työväline siis jää laatimatta.

Huostaanotto tehdään koko lapsuuden mittaiseksi

Raportissa todetaan, että osaavan ja ammattitaitoisen työskentelyn avulla voitaisiin edistää perheiden jälleenyhdistämistä. Näin oleellisen tärkeän velvoitteen noudattamatta jättäminen on saanut varsin vähän huomiota. Pysyvä huostaanotto, siis lainvastainen toiminta, takaa palveluntuottajille häiriöttömän liiketoiminnan.

Pysyvän huostaanoton tekniikat

Työryhmän esityksestä puuttuu niin ikään arvio siitä, mitä keinoja palveluntuottajat käyttävät saadakseen aikaan pysyvän huostaanoton.

Mikäli lapsijuttuja hoitavia juristeja olisi kuultu, olisi tullut ilmi, että keinovalikoima on lapsia vahingoittava eli lasten edun vastainen. Pysyvän huostaanoton tekniikoihin kuuluu mm. lapsen vanhempien ja suvun mustamaalaaminen lapselle ja lapsen pahoinpitely aktiivisin vieraannuttamistoimin. Keinoihin kuuluu myös lapsen läheisten uuvuttaminen määräämällä tapaamiset valvotuksi ja kontrolloimalla puheluita. Yhteisen kielen hävittäminen kuuluu niin ikään keinovalikoimaan. Samoin lastensuojelulain 22 §:n mukaisen edunvalvonnan väärinkäyttö.

Asiaan perehtyneiden tiedossa on, että jälkikäteiset oikeusuojakeinot (mm. yhteydenpidon rajoituspäätöksestä valittaminen) ovat vanhanaikaisia. Tehokkaita oikeussuojakeinoja ei ole olemassa.

Lasten läheisten sivuuttaminen

THL:n tilastojen mukaan sosiaalityöntekijät eivät huomioi läheisiä sijaishuoltopaikkaa valittaessa, vaan toimivat pysyvän huostaanoton tavoitteen mukaan lasta sijaishuoltoon kiinnittäen ja estäen lapselta oikeuden omiin juuriinsa ja sukuunsa.

Mielivaltaiset työtavat

Työryhmän raportista puuttuu kokonaan pohdinta siitä, kuinka virkamiehet saataisiin noudattamaan lakia ja mielivalta loppumaan, mm. virkavastuisiin liittyvä pohdinta ja muutosesitykset.

Lisää sosiaalityöntekijöitä!

Työryhmän esitys lisätä sosiaalityöntekijöiden määrää ei kohenna työn laatua. Mikäli osaamattomien määrää lisätään, se tulee suurella todennäköisyydellä lisäämään ongelmia ja aiheuttamaan lisää inhimillistä kärsimystä ja taloudellista rasitusta yhteiskunnalle. On erittäin vaikea hahmottaa työryhmän ajatuksenjuoksua. Kuinka kaksi osaamatonta sosiaalityöntekijää takaisi paremman lastensuojelun laadun kuin yksi osaamaton?

Mitä useampi kokki, sitä huonompi soppa

Kokonaisuutena 2000 -lukua arvioiden on nähtävissä selkeä kehitys. Mitä enemmän asiantuntijoita, hankkeita, palveluita ja sosiaalityöntekijöitä on, sitä enemmän on huostaanottoja ja avohuollon sijoituksia. Työryhmä kirjoittaakin, että osaavan ja ammattitaitoisen työskentelyn avulla voitaisiin vähentää palvelutarpeita.

Tilastojen valossa asioita tarkastellen riidatonta on, että nykyisellä työtavalla ja käytössä olleiden neuvonantajien tuella sijoitettujen lasten lukumäärät ovat tällä vuosituhannella noin kaksinkertaistuneet.

Yhteiskunnan raha on haluttua. Hankkeita markkinoidaan yleisen hyvän ja jopa yleishyödyllisyyden nimissä, vaikka tosiasiassa taustalla on yleensä aina jonkun tahon oma ideologia ja/tai taloudellinen etu. Huomioiden se tosiseikka, että nykyisellä lapsipolitiikalla on saatu aikaan historiallinen vauvakato, lienee selviö, ettei koskaan maassamme ole ollut niin paljon lasta kohden asiantuntijoiksi itseään nimittäviä ihmisiä. Lopputulosta ei voine kehua kukaan muu kuin palveluita kauppaava.

Järjestöjen ja palveluntuottajien edun valvontaa

Työryhmä on tuottanut paljon tekstiä perus- ja ihmisoikeuksista.

Työryhmä kirjoittaa lastensuojelusta, vaikka lasten suojelemisesta ei toiminnassa ole pitkään aikaan ollut kyse. Sosiaalityöntekijät suostuvat toimittamaan joka toinen tunti lapsimateriaalia sijaishuoltoon. He ovat antautuneet kokoaikaisiksi järjestöjen ja palveluntuottajien edun valvojiksi.

Osaamisen puute tuottaa asiantuntijan aseman

Lastensuojelun rappiotilan syvyyttä kuvastaa se, että sosiaalityöntekijöitä pidetään joka alan asiantuntijoina – jopa hallintotuomioistuimessa.

Kallein kansallisomaisuutemme – koulut huostaanottotalkoissa

Itsetuhoisia nuoria on sairaaloissa niin paljon, että osa nukkuu yönsä käytävällä – ylilääkäri: ”Yhteiskunnan on kysyttävä, miksi nuoret eivät selviä”

Ylen jutussa on haastateltu Mielenterveysyhdistys Mielen kehitysjohtajaa Kristian Wahlbeckia. Wahlbeck on taustaltaan psykiatri, ja hän sanoo, että nuorten oireilulle on vaikea todeta yhtä yksittäistä syytä. Hän arvioi nuorten hyvinvoinnin kuvastavan sitä maailmaa, jossa he elävät.

– Esimerkiksi kouluissa on tehty useita uudistuksia, joissa on painotettu koululaisten itseohjautuvuutta. On enemmän valintamahdollisuuksia, on haluttu antaa vapautta. Voi kuitenkin sanoa, että uudistukset on tehty vahvojen oppilaiden ehdoilla. Kaikilla ei ole edellytyksiä ohjata elämäänsä yhtä vahvasti.

Kun lapsista tehtiin huolen aihe

THL:n tilastojen mukaan lastensuojeluilmoitus tehtiin 85 746 lapsesta vuonna 2019. Ilmoitusten määrä (156 200) kasvoi 7 prosenttia edellisestä vuodesta.

Joka päivä siis tehdään yli 400 ilmoitusta.

Muistellaan hieman vanhoja aikoja. Kuinka lapsista tuli vain huolen aihe?

Kuinka Suomesta tehtiin ilmiantojen maa? Kuinka ennen koulua käytiin ja oppivelvollisuus suoritettiin ilman lastensuojelua ja ilmiantoja?

Olen kirjoittanut aiemmin varhaisesta puuttumisesta ja THL:n tutkijoiden huolen vyöhykkeen keksinnöstä.

Peruskoulu lähti mukaan huolitalkoisiin

Opettaja-lehden numero 38 B vuonna 2005 keskittyi kertomaan opetusalan ihmisille, kuinka varhainen puuttuminen toimii. Sen mukaan opettajat ja lastentarhanopettajat ovat avainasemassa lasten hyvinvoinnin ja turvallisen elämän takaajina.

”Kun kodista ei löydy peräseinää ja tukea, on koulu ensimmäinen, joka voi tulla apuun.”

Näin kannustettiin opetusalan ihmisiä mukaan yhteistyöhän lastensuojelun kanssa ja tekemään huolihavaintojaan lapsista. Opettaja-lehdessä opettajille selvitetään lasten huoliluokittelua.

Kannustimena opettajille kerrotaan, että varhaisen puuttumisen hankkeen päämääränä on edistää lasten, nuorten ja lapsiperheiden hyvinvointia sekä ehkäistä syrjäytymistä. Varpu -liitteessä kuvataan aikuisen kokeman, lasta koskevan huolen vyöhykkeistöä seuraavalla tavalla:

1: ei lainkaan huolta

2: pieni huoli tai ihmettely käynyt mielessä

3: huoli tai ihmettely käynyt toistuvasti mielessä

4: huoli kasvaa

5: huoli tuntuva

6: huolta paljon ja jatkuvasti

7: huoli erittäin suuri.

Kuka haluaa olla vain oirehtiva huolen aihe?

Eräässä varhaisen puuttumisen toimintamalleja kuvaavassa kirjassa kerrotaan, kuinka varhaisen puuttumisen toimintamallia kokeiltiin neljän vuoden ajan vuosina 2002–2005 Matinkylän alueella Espoossa (Bouhlal, Heinonen, Sulaoja, Varpunen, varhaisen puuttumisen malli, 2006). Kirjaa on edelleenkin saatavilla, joten ilmeisesti vieläkin jotkut opettajat harjoittavat opetustoimensa ohella oppilaiden oirekartoitusta.

Kirjan toimintamallin mukaan lasten sosiaalisten taitojen kartoituksen tekevät luokanopettajat ja luokanvalvojat oman luokkansa oppilaista.

”Kartoitusvaiheessa opettajat merkitsevät lomakkeelle koulun nimen, luokkatason, oirehtivien lasten määrän ja nimet sekä luokan kokonaisoppilasmäärän. Nimien esille tuominen on ensisijaisen tärkeää, jotta tuen piiriin saadaan ohjatuksi oikeat lapset. Tiedot lapsista jäävät kuitenkin vain koulun oppilashuoltoryhmän tietoon. Kartoituksista muodostetaan sosiaalipolitiikan professori Jorma Sipilän jaottelun pohjalta kaksi kategoriaa, joista toiseen sijoitetaan erityisen vilkkaat ja toiseen taas vetäytyvät lapset.”

Kirjoittavat käyttävät jaotteluteoriaa ja kertovat, että ”vetäytyjälasta voisi luonnehtia vaiennetuksi, sillä vallitseva luonteenpiirre ei ole varsinaisesti ujous. Vetäytyvillä lapsilla on harvoin ystäviä, sillä heidän sosiaaliset taitonsa ovat usein puutteellisia. Vilkkailla lapsilla tarkoitetaan tässä yhteydessä aktiivisesti poikkeavasti käyttäytyviä lapsia. Heillä on usein vaikeuksia keskittyä työskentelemään luokassa. He saattavat häiritä muiden opiskelua ja usein heidän joukostaan löytyy myös niitä, jotka kiusaavat muita.”

Persoonallisuuden piirteet ovat siis asia, josta tehdään huolenaihe ja tarkkailun kohde. Koulu ei olekaan kaikkia varten, vaan vain standardoituihin persoonallisuuspiirteisiin osuvia lapsia varten.

Kallein kansallisomaisuutemme

Olen kirjoittanut peruskoulujen pudotuspelistä. Se tarkoittaa sitä, että sattumanvaraisesti tietyissä kouluissa harrastetaan aikuisten voimin oppilaiden ja heidän vanhempiensa kiusaamista. Työvälineenä on lastensuojeluilmoitus.

Pudotuspeliin kuuluu myös koulun opetusjärjestelyt ja tilajärjestelyt. Kaikki oppilaat eivät selviä ilmiöoppimisen radalla.

On peiliin katsomisen paikka. Kyttäyksellä ja ilmiannoilla saadaan aikaan huonoa vointia koko perheeseen.

Kallein kansallisomaisuutemme ansaitsee parempaa.

Perusopetuslain mukaan opetuksen tavoitteena on tukea oppilaiden kasvua ihmisyyteen ja eettisesti vastuukykyiseen yhteiskunnan jäsenyyteen sekä antaa heille elämässä tarpeellisia tietoja ja taitoja. Lisäksi esiopetuksen tavoitteena on osana varhaiskasvatusta parantaa lasten oppimisedellytyksiä.

Opetuksen tulee edistää sivistystä ja tasa-arvoisuutta yhteiskunnassa sekä oppilaiden edellytyksiä osallistua koulutukseen ja muutoin kehittää itseään elämänsä aikana.

Asenteet uusiksi

Minulla on ollut ilo tutustua moniin taitaviin ja viisaisiin opettajiin, joilla on kokemusta ja näkemystä lasten kasvuun liittyvistä asioista sekä yhteistyöstä lasten vanhempien kanssa.

Mirja Helenius on opettajamiehensä Heikki Heleniuksen kanssa tarjonnut kunnille opetuspalveluja kotinsa olohuoneessa – viimeisenä mahdollisuutena peruskoulusta syrjäytyneille. Mirja Helenius oli tehnyt täyden virkauran tarkkailuluokan opettajana perustaessaan Kotikoulunsa 1990-luvun alussa. Kotikoulu toimi Hyvinkäällä vuosina 1992–2012.

Mirja Heleniuksen asiantuntemus kumpuaa yli 50 vuoden ajalta ja kattaa sekä lasten opetukselliset asiat, lapsen ja perheen kokonaisvaltaisen tukemisen tavat sekä havainnot koulun, lastensuojelun sekä muiden toimijoiden toimintatavoista. Kotikoulu syrjäytyneille nuorille on palkittu Tuottava Idea -kilpailussa vuonna 1995, Nordisk Ide´ -kilpailussa vuonna 1996 ja Innosuomi Uusimaa -kilpailussa vuonna 2003.

Kotikoulun perustamisen taustalla oli tieto siitä, että suomalaisesta koulujärjestelmästä putoaa huomattavan paljon nuoria, joita erilaiset tukijärjestelmät eivät tavoita. Toisaalta se tarjoaa opettajille mahdollisuuden työuran jatkamiselle eläkkeelle jäämisen jälkeen.

Kotikoulun palvelupakettia tarjottiin viimeisenä avohuollon mahdollisuutena nuorelle, jonka koulunkäynti oli katkennut kokonaan ja jonka kohdalla kaikki muut keinot oli käytetty loppuun.

Mirja Helenius kertoo:

”Kotikoulussa pannaan asiat tiukasti järjestykseen ja vedetään kaksi viivaa sen ongelmavyyhden alle, joka syrjäytyneen nuoren elämää rasittaa. Kotikoulussa luodaan tiukat raamit ja otetaan vastuu. Vain siten saavutetaan lopullinen tavoite eli se, että nuori ottaa vastuun omasta elämästään. Poissaoloja ja myöhästymisiä ei sallita. Ennen paljon sairastelleet ovat nopeasti tervehtyneet, kun on kerrottu, että sopimus katkeaa ja tilaisuus annetaan toiselle. Näin ei ole käynyt. Kotikouluun on tultava siististi ja asiallisesti pukeutuneena. Tarvittaessa siihenkin annetaan ohjausta, vaikka olisi kysymyksessä aikuisopiskelija. Tehtäviä eri oppiaineissa on paljon. Kaikki on tehtävä. Oppilaalla ei ole viikonloppuja. Silloin hän urakoi kotonaan laajojen tehtäväsarjojen kanssa.

Ongelmia ei käsitellä, emme anna oppilaankaan sitä tehdä. Siihen ei ole aikaa. Sitä aikaa nuoren elämässä on jo tarpeeksi tuhlattu. Työ on parasta terapiaa. Emme käsittele lääkärien ja psykologien antamia raportteja, sillä olemme opettajia. Luotamme omaan ammattitaitoomme. Aloitamme puhtaalta pöydältä, sitähän uusi alku tarkoittaa. Meitä ei kiinnosta, mitä oppilas ei osaa. Me etsimme hänen vahvuutensa ja rakennamme kaiken sen varaan.

Oppilaiden huoltajiin ollaan päivittäin yhteydessä. Kodit sitoutetaan yhteistyöhön ja tarvittaessa annetaan ohjausta. Oppilaan asioita hoidetaan hyvin kokonaisvaltaisesti työtunteja laskematta. Meille yleensä annetaan kiitettävä työrauha maksavien viranomaisten taholta. Peruskoulua päättäville oppilaille hankitaan jatkokoulutuspaikka. Vaikka sopimus oppilaan kohdalla on päättynyt, suoritamme vielä talkootyönä jälkiseurantaa niin kauan, että asioiden katsotaan sujuvan. Kotikouluvaihe on yleensä lyhyt, muutamasta viikosta yhteen lukuvuoteen. Monta vuotta rempallaan olleet asiat on saatava nopeasti kuntoon ja näin yleensä on tapahtunut. Oppilaiden motivaatio on hämmästyttävän hyvä.

Kotikoulun oppilaalla harvoin on ongelmatausta. Usein hän tulee hyvin, jopa erittäin hyvin toimeentulevasta kodista. Joka toinen oppilas on ollut tyttö. Tänä naismenestyksen aikana ei juuri kuule mainittavan, että pahin syrjäytyjä todellisuudessa on tyttö. Hänellä on saattanut olla aiemmin kiitettävä koulumenestys ja monipuoliset harrastukset. Asiat vain eivät ole kaikilta osin kantaneet. Kotikoulun oppilaat ovat olleet 10–23-vuotiaita.

Kun Kotikoulu on toiminut 20 vuoden ajan, voidaan todeta toiminnan olleen tuloksellista. Emme ole tavanneet toivottomia tapauksia. Jokainen toiminnan piirissä ollut on saavuttanut hänelle asetetun tavoitteen, joka on useimmiten ollut peruskoulun päättötodistus. Syrjäytyminen näyttää estyneen, kun elämästä on saatu uudelleen kiinni. Kun elämänpituinen syöksykierre on saatu estettyä, puhutaan suurista summista ihmiselämän hintana. Ihmisen itsetunto ja ihmisarvo eivät ole enää rahalla mitattavissa. Kun oppilas on tullut Kotikouluun, on vaihtoehtona ollut yleensä laitos.

Jos tällaisen lapsen koulunkäynti alkaa heti sujua Kotikoulussa, on meillä tapana puhua ”portailla parantuneista”. Sairaiden hoitoa en vastusta, mutta nuoria on ajautunut erityyppisiin hoitolaitoksiin ja sijoituksiin myös väärin perustein.

Kouluihin ja päiväkoteihin on pesiytynyt käsitys, että erilaisuus on jotenkin hoidettavaa. Kun sitä ei osata kohdata, lasta ryhdytään voimaperäisesti arvioimaan, luokittelemaan ja diagnostisoimaan. Tällöin ei ole kysymys lapsesta ja hänen erilaisuudestaan, vaan aikuisten asennevammasta. Tämä lapsiemme elämää rampauttava ilmiö tulisi tunnistaa. Kotikoulussa erilaisuus, omaperäisyys ja luovuus koetaan voimavarana. Siksi onnistumme.”

Mirja Helenius kirjoitti vuonna 2007 peruskoulujen toiminnasta lehtikirjoituksessaan Aiheuttaako koulu huostaanottoja (11.11.2007):

”Kädessäni on vajaan arkin pituinen kirje, joka on osoitettu 10-vuotiaan pikkupojan huoltajille. Huoltaja on kutsunut minut tulkitsemaan kirjeen sisältämä informaatio ja sen vakavuusaste. Kirje on päivätty syyskuun alussa pidetyssä oppilashuoltoryhmän kokouksessa ja saapunut huoltajille kilometrin päähän koulusta 18 päivää myöhemmin postitse. Vanhempia ei ollut kutsuttu kokoukseen, missä heidän lapsensa asioita käsiteltiin. Luokanopettaja lähestyi siis ensi kertaa suoraan kokouksen kautta olematta aikaisemmin kertaakaan yhteydessä lapsen kotiin.

Modernein ja käytetyin sana nykyään on huoli. Niinpä oppilashuoltoryhmä esittää syvän huolestuneisuutensa pikkupojan monipuolisista kouluongelmista, jotka ovat ehtineet syntyä noin kahden viikon aikana koulun alkamisesta. Huoli siirtyy vanhemmille. Onko kirje edennyt jo lastensuojeluviranomaisille toimenpiteitä varten? Tämä ei olisi epätavallista nykyajan Suomessa, missä kodin ulkopuolelle sijoitettuja lapsia on lähes 16000. Valitettavan usein prosessi on alkanut koulusta suurena huolestuneisuutena vanhempien selän takana.

Alusta asti poikaa opettanut luokanopettaja oli koonnut tietoa muiltakin opettajilta.

Syntipukkiajattelutoimintaan olikin kiitettävästi lähdetty mukaan. Toisinajattelijat luultavasti oli kierretty kaukaa. Kahdessa viikossa oli 10-vuotiaasta pikkupojasta muodostunut uhka, jota vastaan piti ryhtyä suojautumaan. Kirjeeseen oli kirjattu yli 30 kielteistä ilmaisua lapsesta, ei yhtään myönteistä. Siinä esitetty huoli vaikuttaa silkalta hurskastelulta.

”Lapsi ei kunnioita aikuisia.” Siihen on toimiva ohje. Opettakaa kunnioittamaan. Kunnioittakaa lasta, hän kunnioittaa takaisin. Näin yksinkertaista se on. Ei kunnioitusta voida vaatia, se on ansaittava. Mallioppiminen on tehokkain oppimisen muoto niin hyvässä kuin pahassakin.

Muistutetaan edellisen vuoden rangaistuspäiväkirjan merkinnöistä. Eikö uutta lukuvuotta aloitettukaan puhtaalta pöydältä? Voi sitä syntikuormaa, jota pikkupoika joutuu perässään vetämään koko kouluajan näin menettelemällä.

”Poika on töninyt toista koulun pihalla.” Missä on kirjattuna se töniminen, jota poika itse saa osakseen, kun kaikenlainen juoruilu ja pahanpuhuminen lapsen perheestä koulun pihalla sallitaan? Muistutetaan oppivelvollisuuslain velvoitteista. Tekee mieleni muistuttaa samasta laista. 10-vuotias lapsi on velvollinen tulemaan joka päivä kouluun, missä häntä ei hyväksytä, missä ei tule vuoroa kokea onnistumisen elämystä. Kirjeessä ei ole yhtään myönteistä asiaa.

Lapsi ei onnistu olemaan hyväksytysti musiikkitunnilla. On se ihme, kun ottaa huomioon, että hän jo neljättä vuotta opiskelee viulunsoittoa menestyksellisesti musiikkiopistossa ja kuuluu sen orkesteriin. Merkittävä urheiluharrastus toi hiljattain pojalle tunnustusta, kun hän ainoana koko koulupiirinsä alueella sai palkintopokaalin jalkapallossa.

Ei voi välttyä ajatukselta, että lapselle näyttää sopivan hyvinkin kurinalainen, pitkäjännitteisyyttä vaativa harrastustoiminta. Jospa hän odottaa koululta samaa jämäkkyyttä.

Kielteisten asioiden esittelyn jälkeen seuraa kirjeessä uhkausosio, sillä jotenkin on muitakin oppilaita otettava huomioon. Kun tämä pikkupoika, joka ei ole jäänyt koskaan luokalleen, eikä pinnaa koulusta, vaan saapuu yhden sairauspäivän jälkeen kouluun, toteaa opettaja luokan kuullen, että kyllä meillä oli mukava päivä, kun sinä olit poissa.

Olen vaikuttunut. Voiko koululaitos syvemmälle vajota? Lapsen kelvottomuutta käsittelemään kutsuttu kokous on lähettänyt kirjeen ilman allekirjoitusta. Sitä ei edusta koulun leima. Suljen kirjeen ja olen huolissani. Näinkö tämä yhteiskunta kohtelee lapsiaan, kalleinta kansallisomaisuuttaan?”

Hyvä veli -verkosto trauman takuumiehenä

STM asetti 14.3.20219 työryhmän uudistamaan lastensuojelulainsäädäntöä. Lastensuojelun vaativan sijaishuollon uudistamistyöryhmän loppuraportti on julkaistu sarjassa sosiaali- ja terveysministeriön raportteja ja muistioita (2020:28).

Esitys valmisteltiin työryhmässä, jonka tuli tehdä uudistusehdotukset lastensuojelulainsäädäntöön siten, että lastensuojelun sijaishuollon sisältö ja rakenteet vastaisivat paremmin vaativaa erityistä tukea tarvitsevien lasten tarpeisiin.

Vaativan sijaishuollon työryhmä sisällytti lakiuudistuksen myös lastensuojelun asiakkaan asemaan merkittäviä muutoksia.

Tärkeä tieto jätetään hankkimatta

Sosiaali- ja terveysministeriön lainvalmistelussa lastensuojelun asiakkaan näkemyksiä ei selvitetä eikä kuulla. Huomioiden se tosiseikka, että sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista annettu laki on ollut voimassa 20 vuoden ajan, tämä yksityiskohta lainvalmistelussa on silmiinpistävä. Ikään kuin lakeja valmistelevat virkamiehet eivät haluaisi noudattaa lain velvoitteita huomioida asiakkaan oikeuksia asiakkaan tarpeiden mukaisiin tukitoimiin ja palveluihin.

Työryhmä ei kuullut lastensuojelun asiakkaan asemaan ja erityisesti perheiden oikeusturvaongelmiin parhaiten perehtyneitä asiantuntijoita. Lausuntoja ei pyydetty Julkisilta Oikeusavustajilta, Luvan saaneilta oikeudenkäyntiavustajilta eikä Suomen Asianajajaliitolta. Lausuntoa ei pyydetty keneltäkään sosiaali- ja terveysministeriön tiedossa olevalta, yleisesti ja laajasti lastensuojeluasioita hoitavalta lakimieheltä.

Lakeja valmisteltaessa on perinteisesti ollut käytössä täysin vakiintunut tapa pyytää lausuntoja nimenomaan niiltä tahoilta, jotka hoitavat ihmisten asioita mitä moninaisemmissa tilanteessa. Perheiden asioita hoitaville lakimiehille kertyy työssään monipuolisesti kokemustietoa, jonka avulla lainsäädäntöä voidaan parantaa. Perheiden asioita hoitavilla lakimiehillä on tietoa lastensuojelun asiakkaan asemasta, kohtelusta, lastensuojelutyöstä sekä tuomioistuinprosessin ongelmista.

Näiden tahojen kuulematta jättäminen johtaa tietysti siihen, etteivät tärkeät asiat tule edes kirjatuiksi lainvalmisteluaineistoon. On täysin poikkeuksellista, että esimerkiksi julkiset oikeusavustajat, jotka perinteisesti hoitavat paljon lastensuojelujuttuja, jätetään pois lausuntopyyntöluettelosta.

Sen sijaan työryhmä päätyi lähettämään lausuntopyynnöt mm. SOS- lapsikylälle ja Pelastakaa Lapset ry ry:lle, joiden lakimiehet avustavat kuntien sosiaalityöntekijöitä mm. huostaanottoasioissa. Lastensuojelujärjestöjen lakimiehet edustavat järjestöjensä ideologiaa sijaishuoltopalveluja tarjoavina, joten lausuntojen sisällöt huomioivat luonnollisesti tämän asian.

Työryhmän puheenjohtajan, sosiaali- ja terveysministeriön neuvottelevan virkamiehen, Annika Parsonsin tiedossa on ollut, että mm. Kadotetut lapset -moniammatillisen työryhmän kautta olisi ollut saatavissa laaja-alaisesti tietoa sijoitettujen lasten ja heidän perheidensä tilanteesta. Tietoa olisi saatavilla lastensuojelun rakenteissa olevasta väkivllasta, joka kohdistuu niin sijoitettuihin lapsiin kuin lastensuojelun asiakkaaseen. Tietoa olisi ollut saatavilla siitä, kuinka lastensuojelu traumatisoi perhekuntia kadottamalla ja syrjäyttämällä lapsia ja aiheuttamalla niin sanotuilla palveluillaan elämänmittaisia traumakokemuksia.

Lastensuojelun Hyvä sisko -verkosto toimii

Vaativan sijaishuollon työryhmän lausuntopyyntövalikoima on tietoinen valinta. Lastensuojelun rakenteissa oleva, virkamiessukupolvelta toiselle siirtyvä, ihmisiä traumatisoiva väärintoimiminen näyttää ulottuvan myös lainvalmisteluun. Hyvä veli- järjestelmä, lastensuojeluasioissa erityisesti Hyvä sisko -järjestelmä, huolehtii siitä, ettei lastensuojelukriisin ytimeen päästä koskaan. Järjestelmä valvoo tehokkaasti sosiaalialalla toimivien ja palveluntuottajien etua.

Kaukana ihmisen arki ja elämä

Vaativan sijaishuollon työryhmä on päätynyt esittämään muutoksia myös lastensuojelun avohuollon tukitoimiin ehdottaen uutta tehostettua avohuollon tukitoimea. Tehostettu, tiivis perheeseen tunkeutuva ”tukitoimi” näyttäytyy perheen oikeusturvaongelmat sivuuttaen jälleen laajentavan palveluntuottajien markkinoita sekä sosiaalityöntekijän valtaa.

Lastensuojelun palveluina markkinoimat ”tukitoimet” näyttäytyvät asiakkaan näkökulmasta useimmiten tarpeettomina ja jopa traumatisoivina pakkotoimina. Olisi syystä käynnistää selvitys, kuinka monen surman/perhesurman taustalla on pitkäaikainen ja tiivis perheen uuvuttanut lastensuojelun pakkopalvelu (ns. avohuollon tukitoimi). Olisi syytä tutkia, kuinka monen tapauksen taustalla on sosiaalityöntekijän konsulttina toiminut lastensuojelujärjestön lakimies tai sosiaalityöntekijä. Kuinka monen tapauksen taustalla on moniammatillinen työryhmä, jonka kokoonpanosta tai kokouksista ei kukaan tiedä?

2000 -luvulla syntynyt lastensuojelun pakkomielteinen valvontahalu ja ilmiantojärjestelmä mahdollistuvat tilanteessa, jossa tavallisten ihmisten tarpeita ei kuulla eikä kysytä. Tällä tavalla toimien virkamiehet ja asiantuntijat voivat pitää ihmisten arjen kuvitteellisena ja etäisenä toimintana -puuttumisen pelikenttänä.

Seulonta- ja riskilistoihin perehtymällä virkamiesten mielenmaailmasta voisi olla syystäkin huolissaan. Ihmisten arjesta erkaantuminen mahdollistaa kovatkin pakkotoimet.

Näkymättömän pahan metsästäjät

2000 -luvun alussa lastensuojelun ideologiaan asettui kuvitelma siitä, että perhe pitää sisällään pahaa ja lastensuojelun tehtävänä on etsiä, epäillä, kontrolloida ja poistaa paha. Tätä ideologiaa edustaa mm. Johanna Hurtig, joka on todennut, että lastensuojelun asiakasperheessä on lähes aina kyse jonkinasteisen pahan läsnäolosta (Hurtig, Lasta suojelemassa, s.177).

Hurtig kertoo havainneensa työntekijöiden ja lasten välisessä kontaktissa kompastuskiviä ja tyypittelee lapsen kohtaamiset nimityksin ”pommi”, ”lipas”, ”pakastearkku” ja ”riiviö”. Työntekijät saattavat nähdä lapsen kätkevän sisälleen salaisuuden, jonka vain avaimen haltija voi saada haltuunsa (lipas). Taustalla on ajatus, että perussosiaalityöllä ja perhetyöllä ei ole riittäviä valmiuksia lasten auttamiseen. ”Oireettomien lasten kohdalla voidaan jopa toivorikkaasti ajatella, että ehkä vaikeita ja rankkoja kokemuksia ei ollutkaan.” Riiviölasten kohdalla piiloon voi jäädä se, että vanhempien käytös lasta kohtaan ja heidän valintansa ovat synnyttäneet lasten pulmat (Hurtig, em. s.188).

Sosiaalityöntekijöiden kouluttaja Päivi Sinko avasi ideologiaa jo 2000 -luvun alussa ja kertoi näkemyksiään lastensuojelun asiakasperheistä. Hän on nimitellyt perheitä ”saippuapalaperheiksi” tarkoittaen vanhempia, joille ei tunnu koskaan selviävän, mitä lapsi tarvitsee arjessa.

Vanhempien maalittamisen ideologia on vahingollinen, koska sen avulla on mahdollistunut rajaton mielivalta syyllistää vanhemmat mistä tahansa asiasta. Tällä tavoin toimien voidaan palvelut ja tukitoimet jättää kehittämättä ja uuvuttaa vanhemmat, onhan mm. lasten tarkkaavaisuuden häiriö, kehitysviive, sosiaalisen vuorovaikutuksen pulma jne. vanhempien oma syy.

Päivi Sinko oli nyt 20 vuotta myöhemmin vaativan sijaishuollon työryhmän jäsen edustaen tietysti maailmankuvaansa ja lastensuojelun ideologiaa. Olen aiemmin kirjoittanut Päivi Sinkon ”juridisoitumispuheiden” vahingollisuudesta. Lain noudattamisen velvoitteen väheksyminen on aikaansaanut tietysti monenlaisia ongelmia lastensuojeluun.

Väärää tietoa

2000 -luvulla on korostunut lapsen vanhempien ja perhehoitajina toimivien ihmisten eriarvoisuus. Yhä enenevästi sijaishuoltoa markkinoidaan ikään kuin lapselle parempana vaihtoehtona. Siitähän ei huostaanotossa ole kyse. Ei ole kyse siitä, kumpi perhe on parempi, oma vaiko vieras. Myös palveluntuottajilla on selvästikin väärä käsitys tehtävistään.

Euroopan ihmisoikeustuomioistuin antoi 24.3.1988 tuomion Ruotsille jutussa Olsson v. Ruotsi. Jutussa oli kyse Olssonin perheen kolmesta lapsesta, jotka sijoitettiin eri paikkoihin. Lasten ja vanhempien yhteydenpitoa rajoitettiin. Ratkaisussa todetaan, ettei lasta saa siirtää toiseen perheeseen vain sen tähden, että lapsi voisi paremmin huostaanotettuna. Lasten sijoittaminen kauas toisistaan ja vanhemmistaan sekä tapaamisoikeuksien rajoittaminen oli omiaan heikentämään mahdollisuuksia perhe-elämän uudelleenalkamiseen.

Tapauksessa K.A. Suomi sai 14.1.2003 jälleen tuomion Euroopan ihmisoikeustuomioistuimelta. Jutussa oli kyse kolmesta lapsesta, joiden äidillä oli mielenterveysongelmia. Vanhemmat joutuivat seksuaalisen hyväksikäyttöepäilyn kohteeksi ja lapset otettiin huostaan. Tässäkin tapauksessa tuomioistuin totesi, että se, että lapsi voidaan sijoittaa kasvatuksensa kannalta suotuisampaan ympäristöön, ei itsessään oikeuttanut ottamaan häntä pakolla biologisilta vanhemmiltaan, vaan täytyi olla muita seikkoja, jotka osoittivat, että oli välttämätöntä puuttua 8 artiklan mukaiseen oikeuteen nauttia perhe-elämästä lapsensa kanssa.

Lapsen tultua sijoitetuksi syntyy lapsen laskennallinen arvo. Kirjoitin aiemmin laskennallisista lapsista. Lastensuojelun systeemivirheen ansiosta perheelle kuuluvat tuet valutetaan sijaishuoltoon. Hoitokorvaukset ja kulukorvaukset ovat hyvät.

Erityisesti raskaana olevien ja vauvaperheiden törkeästä kohtelusta

Olen viime aikoina kohdannut raskaana olevien naisten sekä vauvaikäisten lasten äitien törkeää kohtelua. Tämä asia liittyy avohuollon tukitoimiin, joita vaativan sijaishuollon työryhmäkin on kehitellyt.

Varhaisen puuttumisen huolimetodi on johtanut siihen, että yhä useampi lapsi joutuu jo ennen syntymäänsä lastensuojelun kohteeksi. Vuonna 2008 voimaan tullutta lastensuojelulakia muutettiin vuonna 2010 lisäämällä lakiin säännös ennakollisesta lastensuojeluilmoituksesta (25 c §).

Ennakollinen lastensuojeluilmoitus on tehtävä, jos on perusteltua syytä epäillä, että syntyvä lapsi tulee tarvitsemaan lastensuojelun tukitoimia välittömästi syntymänsä jälkeen. Säännöstä on perusteltu päihdeäitien tuen tarpeella, mutta säännöstä käytetään myös muussa tarkoituksessa.

Käytännössä säännöksen avulla voidaan toteuttaa pakkoa ja valvontaa, mikä liittyy osaltaan myös perusoikeustasoiseen kysymykseen päihdeäitien tahdosta riippumattomasta hoidosta.

Raskaana olevia seulotaan

Lastensuojelun piiriin ajautuu myös sellaisia raskaana olevia äitejä, joilla ei ole päihdetaustaa tai muuta elämäntapaan liittyvää, syntyvän vauvan terveyttä vaarantavaa tekijää elämässään. Sikiö saattaa näin joutua seulotuksi lastensuojelun piiriin äitinsä aiempien elämänvaihteiden takia. Äidin oma lastenkotilapsuus tai koulunkäyntivaikeudet, kehitysviive, asiakkuus mielenterveystoimistoon, lapsuudessa ollut lastenpsykiatrinen hoitosuhde, äidiksi tulevan nuori ikä tai aikanaan ollut lastensuojelun asiakkuus jne. voivat laukaista ennakoivan lastensuojeluilmoituksen.

Mikä tahansa lastensuojeluideologian riskitekijänä pitämä asia voi laukaista ennakollisen lastensuojeluilmoituksen ja lastensuojelun asiakkuuden. Lainsäännös on vahvistanut lastensuojelun riskikartoituspyrkimyksiä. Säännös antaa laajan harkintavallan lastensuojelun työntekijöille, eikä lainkaan oikeusturvaa vanhemmille eikä syntyvälle lapselle.

Vanhempien päihteiden käyttö tai päihteiden käytön epäily on riski huostaanotolle, erityisesti, jos vanhempien nuoruuteen on kuulunut päihteiden käyttöä. Päihdetaustaisten äitien hoitoon pääsyä tulisi tehostaa ja kuntoutukseen kannattaa panostaa, koska raskaus kannustaa elämäntapamuutoksiin. Siihen ei kuitenkaan kannusta se, että tuleva äiti joutuu ainoastaan valvonnan alle.

Avohuollon traumaattiset pakkopalvelut

Raskaana olevalle nuorelle äidille saatetaan tarjota perhetyötä avohuollon tukitoimena, vaikka hänellä on läheisiä, joilta hän saa luotettavaa tukea. Jos nuoren äidin taustalla on oma huostaanottokokemus, luottamus viranomaisiin on usein heikko. Tällaisessa tilanteessa pelko syntyvän vauvan menettämisestä saa odottavan äidin hyväksymään perhetyön, vaikka se tosiasiallisesti aiheuttaa ahdistusta ja vaikeuttaa synnytykseen valmistautumista.

Raskaana olevien äitien mielialoja seurataan. Heille tehdään masennuksen pikatestejä, huoli voi herätä vaikkapa mielialavaihtelun takia. Neuvolassa raskauden aikana asioivan äidin kannattaa miettiä, miten hän vointiaan kuvaa, ettei viranomaiselle tule väärinkäsityksiä.

Lastensuojeluilmoituksen voi laukaista äidin kertoma parisuhdeongelma, univaikeudet, alakuloisuus, riidat naapurin kanssa, kulttuurieroihin liittyvä tiedon puute tms. Siis mikä tahansa ihmiselämään kuuluva hetkellinen pulma, jonka ratkaisemiseen riittäisivät perheen omatkin keinot.

Aiheeton huoli voi herätä, jos työntekijä antaa sanoille erilaisen merkityksen tai painoarvon kuin mitä tuleva äiti tarkoittaa. Vahvoja tunneilmaisuja käyttävä äiti kuuluu riskiryhmään, olipa hän alkuperäiseen väestöön kuuluva tai maahanmuuttaja. Lastensuojelun asiakkuuteen voi sattumanvaraisesti päätyä kuka tahansa, koska varhaisen puuttumisen huolimetodi ruokkii työntekijöiden tietämättömyyttä, ennakkoluuloja ja pelkoja.

Riskilistaukset osoittavat, että mikä tahansa perhe voi olla riskiperhe. Kuka tahansa voidaan luokitella tekstiä paperille tuottaen riskiperheeksi.

Palveluna synnytykseen tunkeutuminen

Vauvan syntymän odotus saattaa muuttua traumaaatiseksi kokemukseksi lastensuojelutoimien takia. Pelko ja ahdistus lisääntyvät synnytyksen lähestymisen myötä. Entä jos en kelpaakaan lastensuojelun muottiin?

Lastensuojelulakiin on sisällytetty myös avohuollon tukitoimeksi nimetty toimenpide, lapsen sijoitus perhehoitoon (37 §). Kyseessä pitäisi lain mukaan olla vapaaehtoinen sijoitus vanhemman suostumuksin.

Katsotaanpa, miten perhehoitaja sijoitettavaan perheeseen suhtautuu. Luin Perhehoitoliiton Perhehoito -lehdestä 4/2014, että vanhempia ja lapsia sijoitetaan toiseen perheeseen opiskelemaan mm. lakanan viikkausta. Jutussa haastateltu Rouva H oli haaveillut, että perheen luokse muuttaisi äiti mahansa kanssa ja rouva H pääsisi mukaan synnytykseen. Tämä toive toteutuikin.

Perhe kertoo, että sijoitettuna on pääasiassa nuoria aikuisia yhdessä lapsensa kanssa. Toiminnassassa vaaditaan kuulemma lehmän hermoja. Omastaan on oltava valmis luopumaan -hyvä, etteivät he nuku meidän sängyssämme toteaa perhehoitaja. Sijaisvanhemmat ovat nimensä mukaisia vanhempia myös sijoitetun perheen aikuisille.

Tavoitteiden toteutumisen seurannassa on apuna vanhempien kansio, johon päivittäien kirjataan vanhempien tekemisä asioita. Tavoitteita voivat olla esimerkiksi se, että vanhempi käy suihkussa, muistaa vaihtaa lakanat, vie roskat tai hoitaa jonkun asian Kelan kanssa.

Perhe H: n mukaan paljon riippuu sijoitetusta perheestä, miten he haluavat ottaa apua vastaan.

Jos he tulevat vähän kuin pakosta vain estääkseen huostaanoton, niin halu ei voi olla iso.

Näin nykypäivän Suomessa.

Koultukseltaan tuntemattomaksi jääneen pariskunnan ajatukset paljastavat palvelujärjestelmän vääristymän:

Mikä elämänmittainen trauma voikaan syntyä äidille, joka huostaanoton uhan alla joutuu viimeisillään raskaana tai vastasyntyneen vauvan kanssa täysin vieraaseen ympäristöön?

Kenen tarpeita ja toiveita toteutetaan, jos synnytyskokemuskin pitää jakaa ventovieraan kanssa?

Entäpä, jos sijoitetut eivät opikaan viikkaamaan lakanoita perhe H:n tavalla?

Saako siitä pidennetyn perhehoitomääräyksen?

Mikä on äidin ja vauvan oikeusturva kokoaikaisessa kirjaamisen kontrollissa?

Miksi veronmaksajien pitäisi kustantaa kiusantekoa?

Suomessa on vauvakato

Sosiaali- ja terveysministeriö on onnistunut hankkeillaan siirtämään Suomen kyseenalaiseen luokkaan. Valtiovarainministeriön tutkimuksessa kerrotaan, että pienten lasten sijoituksissa Suomen luvut ovat paljon muita Pohjoismaita korkeammat. Vuosittain otetaan huostaan 300-400 alle 3-vuotiasta. Heidän osuutensa ikäluokasta sijoittaa Suomen itäeurooppalaisten maiden joukkoon.