Uusi alku

Siirryin kotisivuiltani kirjoittamaan tänne uuteen ympäristöön.

Kävin läpi vuosien mittaan tekemiäni kirjoituksia ja niitä olikin kertynyt melkoinen määrä. Yritykseni kotisivuilla niitä oli vuodesta 2007 alkaen.

Tulen julkaisemaan vanhat kirjoitukseni täällä kunhan ne saadaan siirrettyä. Vanhempia lehtijuttuja en julkaise.

Kesällä tuli 40 työvuotta täyteen. Nyt voisi jo kenties sanoa, että on jonkin verran työkokemusta ja näkemystä lasten ja lapsiperheiden asioista.

Näistä asioista kirjoittelen jatkossakin.

Laitoslasten määrä levii niinku ebola

Lain mukaan lasta tulee kasvattaa siten, että lapsi saa osakseen ymmärtämystä, turvaa ja hellyyttä. Lasta ei saa alistaa, kurittaa ruumiillisesti eikä kohdella muulla tavoin loukkaavasti.

Myös lapsiasiavaltuutetun mielestä säännös on kaunis.

Sijaishuollon kaltoinkohtelut jatkuvat. Sosiaali- ja terveysministeriön 2000-luvun lainvalmistelu on mahdollistanut mittavan huostaanottobisneksen

https://yle.fi/uutiset/3-11016328

Valtio ei ole lunastanut lupaustaan, jonka se antoi vuonna 2016 Finlandiatalon anteeksipyyntötilaisuudessa. Tuolloin aiheena oli lasten kaltoinkohtelut ajalla 1937-1983

http://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/74821/Rap_2016_22.pdf

Sijoitetut ja valtion vastuulla olleet lapset olivat joutuneet väkivallan kohteeksi sijaishuollossa. Virkamiehet eivät olleet hoitaneet tuolloinkaan valvontatehtäväänsä.

Sijaishuollon nykytilaselvitystä ei ole kirjattu hallitusohjelmaan ja hiljaisuus jatkuu.

Sijoitettujen lasten ja heidän vanhempiensa puolueettomalla haastattelututkimuksella saadaan selville, mitä lastensuojelussa ja sijaishuollossa oikein tapahtuu ja mihin veronmaksajien rahoja käytetään. Tällä tavoin voidaan poistaa lastensuojelun rakenteellinen väkivalta.

Tällä hetkellä sijoitettujen lasten asia on jäänyt eduskunnan oikeusasiamiehen ja muiden valvontaviranomaisten työmaaksi sekä kansalaisten aktiivisuuden varaan. Virkamiehet eivät tälläkään hetkellä hoida tehtäviään. Kyse ei ole lastensuojelun resursseista, vaan hämmästyttävästä välinpitämättömyydestä. Tahtotilana on huostaanottobisneksen tukeminen.

Lahjakas artisti Adjektiivi kertoo sijaishuollon kauhuista:

LAITOSLAPSILLE

Laitoslasten määrä levii niin ku ebola,

koska aikuisten mielest ne on niin vitun sekoja.

Miksi ne sanoo: ota niskasta kiinni!

Puolet on kuitenki traumoista kiinni

Riivaa ajatus, et joutuis sinne takas,

sossut sanoo aina vaa et: kerää ny ne kamas,

mene laitokseen, koska se hoitaa sut kuntoon.

Eikö sossutantoilla oo mitään omatuntoo?

Lääkkeet järkyttää mieltä sekä kehoo,

ne pistää vähemmälle sun fyysistä tehoo.

Kolme vitun vuorokautta vierihoidossa, jos ovi vaan on auki,

se on vittu laillista!

Yksin virut valkoisessa huoneessa, ne väittää sulle tekemistä sinne tuoneensa.

Paskapuhetta, se on paskapuhetta!

Voi kumpa sen kolme päivää vois viettää unessa.

Laitoslapset kokoontuu,

Pikkuhiljaa, mieli tuhoutuu

Lapsi haluu kotiinsa takaisin,

Vaikka menneisyyteen jää sana: rakastin.

Laitoslapset kokoontuu,

Pikkuhiljaa, mieli tuhoutuu.

Lapsi haluu kotiinsa takaisin,

Vaikka menneisyyteen jää sana: rakastin.

Koulussa käyminen on jo liian raskasta.

Ei kukaan enää sano lapselle että rakastaa.

Hoitajatyöryhmä, itsepäinen paska.

Laitoslapsen sielu on vielä enemmän arka.

Voit vaan kuvitella, mitä se on olla 13.v,

ja joutuu hoitoon.

Ei ole kotia, ei ole mitään luottamusta.

Koko maailma on harmaa tai täysin pikimusta.

Näytä miten rohkaiset varhaisteiniä, jos se on vihanen

ja hyppii seinillä.

Paras käytäntö on ehkä piikki takapuoleen, ja sit se teini

melkein huolest kuolee: Mitä mulle tapahtuu? Miks tää meni näin?

Ennen asiat oli vielä parhain päin.

Kehdosta hautaan, ja ajattelee synkästi,

kun joku vitun tantta sen sinne laitokseen pisti.

Laitoslapset kokoontuu,

Pikkuhiljaa, mieli tuhoutuu.

Lapsi haluu kotiinsa takaisin,

Vaikka menneisyyteen jää sana: rakastin.

Laitoslapset kokoontuu,

Pikkuhiljaa, mieli tuhoutuu.

Lapsi haluu kotiinsa takaisin,

Vaikka menneisyyteen jää sana: rakastin.

Kuka kehtaa väittää et se on lapselle oikein?

Puhuu paskaa, et laitokseen yhen taas vein.

Nyt se on turvassa ilman pulmaansa .

Ja koulussa laitoslapsi ottaa vielä turpaansa,

viiltelee ranteet verisenä valuen.

Kuiskaa ääneen: mä tätä haluu en.

Kalutaan keho, kalutaan koko mieli.

Minne johtaa tulevaisuus ja polkuni ja tieni?

Mä olin vielä aivan liian pieni.

Missä välittäminen ja rakkaus silloin lieni?

En kestä enää, viekää mut pois!

Ihan ku se laitospaikka hyväks mulle ois.

Paha pahan perään, en haluu enää herää,

Haluun vaan vaatteni ja kamani kerää.

Pakko aatella, et joskus pääsee täältä vittuun.

Itku tulee, kyynel tyynylle tippuu.

………………………………………………

Kuka kehtaa väittää, että se on lapselle oikein?

Kuka valvoisi Suomen lasten etua?

Kirjoitin keväällä hallinto-oikeuksien toiminnasta ja lastensuojelujuttujen vakavista oikeusturvaongelmista.

Nyt olemme saaneet lisää tietoa siitä, kuinka hallinto-oikeudessa toimitaan.

Lapsiasiavaltuutettu Elina Pekkarinen oli Maarit Tastulan vieraana televisiossa 19.10.2019. Aiheena oli lastensuojelun kipukohdat. Ohjelma löytyy Yle Areenasta.

Lapsiasiavaltuutettu on mielipidevaikuttaja. Esiintyminen televisiossa on voimakasta asioihin ja yleiseen mielipiteeseen vaikuttamista, koska televisioesiintyminen tavoittaa laajasti kansalaisia.

Elina Pekkarinen kertoi ohjelmassa tuomarin työstään hallinto-oikeuden asiantuntijana. Tavalliselle aihealuetta tuntematonta kansalaiselle jäi epäselväksi, toimiiko hän edelleen asiantuntijana hallinto-oikeudessa.

Oikeudenmukainen oikeudenkäynti

Perustuslain 3 §:n 3 momentin mukaan tuomiovaltaa käyttävät riippumattomat tuomioistuimet. Tuomioistuinten riippumattomuus luo edellytykset perustuslain 21 §:n perusoikeutena turvaamalle oikeudenmukaiselle oikeudenkäynnille. Oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin perusedellytyksiin kuuluu tuomioistuimen puolueettomuus.

Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen 6 artiklan 1 kappaleen mukaan jokaisella on oikeus oikeudenmukaiseen ja julkiseen oikeudenkäyntiin riippumattomassa ja puolueettomassa tuomioistuimessa, kun päätetään hänen oikeuksistaan ja velvollisuuksistaan tai häntä vastaan nostetusta rikossyytteestä. EIT on erottanut tuomioistuimen puolueettomuuden arvioinnissa subjektiivisen ja objektiivisen puolueettomuuden.

Subjektiivisen puolueettomuuden vaatimus edellyttää, että tuomarilla ei saa olla ennakkokäsitystä tai etukäteiskantaa ratkaistavassa asiassa, puhumattakaan tietoisesta pyrkimyksestä edistää oikeudenkäynnin toisen osapuolen etua. Toiminnan puolueettomuuden tulee olla uskottavaa myös ulkopuolisen näkökulmasta. On huolehdittava siitä, että kenellekään ei tule ulkonaisten seikkojen takia perusteltua aihetta epäillä tuomioistuimen puolueettomuutta. Tätä kutsutaan objektiiviseksi puolueettomuudeksi (EOAK 16.11.2005, 1700/4/04, 12.8.2002, 2709/2/00).

Tuomarin virka on erityistä luottamusta ja arvostusta vaativa tehtävä ja edellyttää sen vuoksi korostetun asiallista käyttäytymistä. Sen vuoksi tuomarin on oltava varovainen lausumissaan. Sopimattomaksi koetut lausahdukset saattavat herättää epäilyksiä tuomarin asenteellisuudesta, vaikka ne eivät suoranaisesti horjuttaisikaan luottamusta itse oikeudenkäynnin puolueettomuuteen (EOAK 17.9.2003, 612/4/03).

Elina Pekkarisen lausumat hallinto-oikeuden asiantuntijana

Elina Pekkarinen on toiminut ainakin Helsingin hallinto-oikeuden asiantuntijajäsenenä lastensuojelujutuissa. Oikeudenkäynnin julkisuudesta hallintotuomioistuimessa annetun lain 5 luvun 15 §:n mukaan hallintotuomioistuimen ratkaisua koskeva neuvottelu on pidettävä salassa.

Elina Pekkarinen arvioi hallinto-oikeudessa asioivia vanhempia seuraavalla tavalla:

No kyllä siellä on ehkä yllätyksenä tullut se, miten vanhemmilla saattaa olla kokemus siitä, että asiat on olleet erittäin hyvin ja täydellisesti eikä ole mitään huomautettavaa ja sitten viranomaiset kertoo niinku todella karua kieltä siitä, millaista se arki on ollut.Ja tuntuu, että jo se kieli on niin erilainen, että ihmiset ei ymmärrä toisiaan koska se todellisuus, jossa jotkut ihmiset elävät niin se voi ollakin todella kaukana siitä keskiluokkaisten viranomaisten elämänkokemuksesta.”

”…..sitten voi olla myös opettajaperheitä, joissa voi olla esim. kolkko, kylmä ja henkisesti pahoinpitelevä ilmapiiri eikä vanhemmat välttämättä lainkaan ymmärrä, mistä puhutaan. He ei huomaa sitä, koska he on ehkä itse kasvaneet samanlaisessa ilmapiirissä. Jotenkin se todellisuuksien erilaisuus on semmoinen, joka siellä on yllättänyt.

Psykologiassahan sitä kutsutaan attribuutioerheeksi, mutta se on ihmiselle ihan tavallista ja se on semmoinen itsen oman identiteetin suojelumekanismi että haluaa ajatella itsestään hyvää. Ja tää on juuri sitä todellisuuksien erilaisuutta että se oma kokemus ja näkemys omasta toiminnasta voi olla itselle erittäin tosi ja se oma käsitys itsestä hyvänä ihmisensä voi olla todella tosi. Mutta kyllä on myös paljon ihmisiä, jotka tiedostaa oikeastaan hyvinkin kipeällä tavalla ne tekemänsä virheet, katuu niitä.

Lastensuojeluasioissa hallinto-oikeudessa on hyvin erilaisia perheitä erilaisista elämäntilanteista. Neurologisista häiriöistä tai muista terveyspulmista kärsivien lasten vanhemmat kohtaavat usein palvelujärjestelmän puutteet. Koulunkäyntiin liittyvissä jutuissa vanhemmat ovat usein tuloksetta yrittäneet saada lapselleen opetuksellisia järjestelyjä. Päihdevanhemmille ei ole ehkä järjestynyt päihdehoitoa. Adoptiolasten huostaanotoissa adoptiovanhemmat ovat läpäisseet monenlaiset sosiaalitoimen selvittelyt.

Elina Pekkarisen pitäisi tuntea hallinto-oikeudessa asioivien tunnetuksi tekemän käsitteen ”paperiperhe” eli tilanteet, joissa sosiaalityöntekijät ovat dokumentoinnillaan luoneet omille käsityksilleen ja toisen käden tiedolle perustuvan kuvan lapsesta ja tämän perheestä. Paperitodellisuus siirtyy hallinto-oikeuteen, jonka tulisi siis selvittää se, ovatko sosiaalityöntekijöiden esittämät väitteet tosia vaiko ei. Viranomaisen tulisi esittää näyttö siitä, että vakava vaara tai vaaran uhka huostaanotossa tai välitön vaara kiireellisessä sijoituksessa on olemassa. Tuomioistuimen tulisi arvioida esitetty näyttö.

Elina Pekkarinen jättää kokonaan kertomatta, että suuri osa suullisten käsittelyjen ajasta käytetään usein avohuollon tukitoimien arvioimiseen ja siihen, etteivät vanhemmat ole saaneet lapselleen tarvittavia palveluja. Palvelujärjestelmän syvät rakenteelliset ongelmat aiheuttavat sen, että ”palvelut” itsessään tuottavat huostaanottoja.

Elina Pekkarisen näkemys osoittaa vahvaa ennakkoasennetta ja leimautumista sosiaalityöntekijöihin eli oikeudenkäynnin toiseen osapuoleen.

Sijoitettujen lasten huono kohtelu

Sijaishuollon väkivaltaisuus ja kaltoinkohtelut ja nuorten kertomat asiat saavat myös selityksen:

Mä olen itse nimittänyt sitä tämmöiseksi lastensuojelun viiltäväksi paradoksiksi. Kun ajatellaan, että tässä on ryhmä lapsia, joihin me sijoitetaan ensinnäkin euromääräisesti aivan todella paljon, me käytetään myöskin paljon aikaa, me käytetään valtava määrä kehittämistyötä ja tutkimustyötä jotta heillä olisi hyvä olla ja silti me tuotetaan sellainen kokemus heille, että he on yksin maailmassa, heidät ohitetaan toistuvasti, heille ei selitetä asioita eikä kukaan ymmärrä heitä. Niin mielestäni se on, tottakai varmaan osin lähtöisin siitä, että heillä on jo ihan varhaisessa lapsuudessa niitä kokemuksia kaltoinkohtelusta, jolloin on myöskin vaikea huomata, että joku todella välittää.

Elina Pekkarisen sanavalinnoilla voimistuu mielikuva, että nuorenkin todellisuus voi olla niin erilainen kuin sosiaalityöntekijän. Kaltoinkohtelun selvittelyssä on kuitenkin täysin vailla merkitystä, mikä on uhrin varhaisempi elämänhistoria.

Lastensuojelun yleinen ongelma on, etteivät sosiaalityöntekijät halua selvittää sijaishuollon epäkohtia. Vanhempien ja lasten esille nostamat epäkohdat sivuutetaan. Elina Pekkarisen kertomalla tavalla tämä mitä ilmeisimmin johtuu siitä, että sosiaalityöntekijät tulkitsevat asioita sen sijaan, että selvittäisivät tosiseikkoja ja kuuntelisivat, mitä heille kerrotaan.

Jyrkkä ristiriita – kuka valvoisi lasten etua?

Elina Pekkarisen lausunnot poikkeavat jyrkästi siitä, mitä tietoa julkisuudessa on saatu lastensuojelusta ja sijoitettujen lasten tilanteesta.

Valvontaviranomaiset ovat antaneet toistuvia huomautuksia sijaishuollossa elävien lasten tilanteesta. Tutkimusten mukaan huostaanotettujen lasten perheillä on ollut ongelmia peruspalvelujen saamisessa ja lastensuojelulla kompensoidaan mm. puuttuvia ja heikosti toimivia terveydenhuollon palveluja.

Lastensuojelu on muuttunut 2000-luvun lainsäädännön ansiosta miljardibisnekseksi, jossa hoivabisneksestä tutut terveysjätit vuolevat miljoonia huostaanotetuilla lapsilla. Ylen tutkimus tuli julki 11.10.2019 juuri ennen Tastulan haastattelua.

Eduskunnan oikeusasiamies on käynyt haastattelemassa lapsia ja lapset ovat kertoneet huonosta kohtelustaan. Aluehallintovirasto sulki Loikalan kartanon. Lastensuojeluasioihin liittyvät kantelut ovat lisääntyneet.

Lapsiasiavaltuutetun tehtävänä on lain mukaan mm. arvioida ja seurata lasten ja nuorten elinolosuhteita, arvioida lainsäädännön ja yhteiskuntapoliittisen päätöksenteon vaikutuksia lasten hyvinvointiin sekä olla aloitteellinen antamalla suosituksia, ohjeita ja neuvoja ja edistää lapsen edun ensisijaisuutta yhteiskunnassa.

Parhaaseen katseluaikaan tullut ohjelma antoi lasten vanhemmista yleistävästi sellaista leimaavaa ja mitätöivää tietoa, jota ei voida pitää yhdenkään lapsen edun mukaisena.

Elina Pekkarisen kertoman mukaan hallinto-oikeus ei näytä olevan lainkaan kiinnostunut siitä, mitä todellisuudessa on tapahtunut lapsen asiassa. Vahvasti sosiaaliviranomaiseen leimautunut ja sidoksissa oleva asiantuntija voi vaarantaa lapsen edun toteutumisen. Elina Pekkarisen lausumat osoittavat, että ainakin Helsingin hallinto-oikeudessa on vakavia puutteita asiantuntijajäsenten ohjaamisessa tuomarityöhön.

On oletettavaa, että Elina Pekkarisen kertoma tapa käsitellä lastensuojeluasioita on yleisempikin tapa hallinto-oikeuksissa. Tämä selittäisi jyrkän ristiriidan: Hallinto-oikeudet hyväksyvät miltei kaikki sinne tehdyt huostaanottohakemukset ja kuitenkin yleisesti on tiedossa mittavat lastensuojelutyöhön ja kansalaisten oikeusturvaan liittyvät epäkohdat kuten edellä on todettu.

Mielivaltainen lastensuojelu on lakkautettava

Aulikki Kananoja kiinnittää huomiota lastensuojelun rakenteellisen välinpitämättömyyteen (HS 29.5.). Asia liittyy lastensuojelun rakenteissa olevaan väkivaltaan. 

Lapsen kertoessa sosiaalityöntekijälleen laitoksen huumeongelmasta tai ohjaajien jatkuvan uhkailun alla elämisestä työntekijä ohittaa asian. Äidin pyytäessä sosiaalityöntekijää puuttumaan ohjaajien kiusantekoon huoli ohitetaan. Epäkohtien poistamisen sijaan lapsen ja äidin yhteydenpitoa saatetaan rajoittaa tai lapsi siirtää kauemmas kodistaan. 

Sosiaalityöntekijät ovat luovuttaneet vallan lapsibisnesyrittäjille eivätkä halua huolehtia valvontavelvollisuuksistaan. Epäkohtia pyritään peittelemään. Näin sosiaalityöntekijöiden työpaikat säilyvät, lapsibisnes kukoistaa, mutta lapsi voi huonosti. 

Välinpitämättömyys tarkoittaa lastensuojelun sosiaalityöntekijöiden ylimielistä suhtautumista lakien noudattamiseen, virheellistä ja puutteellista dokumentointia ja täydellistä piittamaattomuutta perus- ja ihmisoikeuksista.

Lastensuojelulapset ovat lainsuojattomia myös tuomioistuimessa. Lapsen kertoessa hallinto-oikeudessa huonosta hoivasta, ruuan puutteesta ja sijaishuollon väkivallasta nämä asiat yleensä ohitetaan. Vanhempien kertoessa, että lapsi on lastensuojelutyön myötä saanut vahvan psyykelääkityksen eikä kykene ahdistukseltaan käymään koulua päätökseen kirjataan ”lapsi on hyötynyt sijaishuollosta” tai ”vanhemmat kyseenalaistavat lääkityksen eivätkä kykene toimimaan yhteistyössä”.

Lastensuojelun kehittäminen on ollut koko 2000-luvun kansalaisvalvonnan ja sosiaalityöntekijän vallan kasvattamista sen sijaan, että olisi huolehdittu tehokkaiden oikeusuojakeinojen luomisesta. Ongelman ydin on tälle hallinnonalalle syvälle pesiytyneestä mielivallan kulttuurista. Liian usein lastensuojelun asiakkuus merkitsee sitä, että lapsen peruspalvelujen saanti estyy tai vaikeutuu (esimerkiksi tukitoimet koulussa, neuropsykiatrinen kuntoutus, psykiatrinen avohoito). 

Sijaishuollon kaltoinkohteluselvitys (Lastensuojelun sijaishuollon epäkohdat ja lasten kaltoinkohtelu 1937-1983) osoittaa vakavia laiminlyöntejä lastensuojelutyössä. Mielivaltainen lastensuojelutyö on yhteiskunnalle kallis tapa hoitaa asioita, koska lasten laiminlyönnin seurauksena lapsia syrjäytyy, eivätkä he koskaan kykene normaaliin yhteiskunnan jäsenyyteen.

On välttämätöntä, että kaikkien sijaishuollossa olevien lasten tilanne selvitetään lapsen ja vanhemman haastatteluin. Koska lastensuojelussa vieraannutetaan lapsia, jokaisen lapsen kohdalla tulisi selvittää, kuinka hän on saanut pitää yhteyttä vanhempiinsa ja muihin sukulaisiin. Jokaisen lapsen kohdalla tulisi samalla selvittää perheen jälleenyhdistämisen mahdollisuus ja kohdentaa sijaishuoltoon menevä panos omalle perheelle. Näin toimien saataisiin toimivia malleja perheen jälleenyhdistämiseen.

Lastensuojelutyö näyttää liian usein syrjäyttävän lapsen ja aiheuttavan sen lisäksi koko lapsen lähisuvulle kärsimystä. Virkavastuulla toimivat sosiaalityöntekijät tulee saattaa vastuuseen laiminlyönneistään. Haastattelututkimus palvelee siis samalla lastensuojelun laadun kehittämistä. Tällä tavoin toimien saadaan selville ne lastensuojelun yksiköt, jotka voidaan heti lakkauttaa vahinkoa tuottavina.

Ihmiskaupan uhreja Osa 1: Toteutuuko lapsen etu hallinto-oikeudessa?

Apulaisoikeuskansleri Mikko Puumalainen on todennut, että lastensuojelun asiakkaat ovat yksi haavoittuvimmista ihmisryhmistä. Hän on todennut, että sosiaalihuolto on medikalisoitumassa. Sosiaalisia ongelmia ei kuitenkaan hoideta lääkkeillä eikä lastensuojelu ole terveydenhuoltoa. Kunnat eivät ulkoistaessaan palveluja ota huomioon riittävästi kunnan vastuulle jääviä valvontaan liittyviä tehtäviä (15.10.2018).

Apulaisoikeusasiamies Maija Sakslinin määräyksestä lastensuojelulaitoksia on tarkastettu yllätystarkastuksin. Ilmi on tullut lasten eristämistä, alastomaksi riisuttamista, ulkoilun rajoittamista ja muuta epäasiallista kohtelua (www.oikeusasiamies.fi).

Tuoreen selvityksen mukaan lastensuojelulaitoksista karkaavat nuoret ovat erityisessä vaarassa joutua hyväksikäytön kohteeksi. Lapset joutuvat ihmiskaupan uhreiksi myös Suomessa. Selvityksen on tehnyt Euroopan kriminaalipoliittinen instituutti ihmiskaupan uhrien auttamisjärjestelmän tilauksesta. Ilmiö on tuttu kaikille lastensuojelutyötä tekeville. Olen kirjoittanut tästä vakavasta ongelmasta kirjassani Salassa pidettävä -suojeleeko laki lasta vai lastensuojelijaa? (2013).

Mikä on syynä siihen, että lapset joutuvat pakenemaan sijaishuoltopaikoistaan? Mistä syystä ylipäänsä lapsia siirretään pois kodistaan oloihin, joissa lasten terve kehitys vakavasti vaarantuu?

Lastensuojeluasiat käsitellään hallinto-oikeuksissa. Vaikka hallinto-oikeuksien ulkopuolella yhteiskunta kohisee lastensuojelun kriisistä, taitamattomista ja välinpitämättömistä lastensuojelijoista, lapsibisneksestä sekä perus- ja ihmisoikeusongelmista, hallinto-oikeudet eivät arvioi sosiaalityöntekijän työn laatua. Sosiaalityöntekijää pidetään hallinto-oikeudessa asiantuntijana. Hallinto-oikeudet pääsääntöisesti vahvistavat sosiaalityöntekijöiden hakemukset huostaanotoista ja vain aniharva huostaanotto lopetetaan.

Tuomioistuimen ensisijainen tehtävä on kuitenkin lapsen suojaaminen, tarvittaessa myös virkamiesten ja sijaishuollon väärinkäytöksiltä. Lapsi eli lastensuojelujutun päähenkilö jää useimmiten hallinto-oikeudessa näkymättömäksi ja se, mitä lapsen elämässä todellisuudessa tapahtuu, jää sivuseikaksi.

Missä vika?

Osa 2: Sosiaalityöntekijät tuomareina

Käräjäoikeuksissa lapsijuttuja käsittelevät kokeneet käräjätuomarit (siis lakimiehet).
Hallinto-oikeuden kokoonpanoon kuuluu lakimiesjäsenten lisäksi ns. asiantuntijajäsen. Kukin asiantuntija tuo hallinto-oikeuteen luonnollisesti mukanaan oman aatemaailmansa ja taustansa.

Hallinto-oikeudessa ei saa puhua rahasta. Lastensuojelusta on kuitenkin tullut erilaisten palveluntuottajien markkinakenttä ja sijaishuoltobisnes tarvitsee lisää huostaanottoja ja lapsimateriaalia.
Aiempaa tarkemmin tulisi arvioida, onko hallinto-oikeuden tuomarina toimivalla asiantuntijajäsenellä taloudellisia kytköksiä lastensuojelun palveluntuottajiin?Keitä nämä asiantuntijat ovat ja miksi heitä pidetään asiantuntijoina? Minkä alan asiantuntijoita he ovat?
Tuoko asiantuntijajärjestelmä jotain lisäarvoa vai piileekö siinä jokin lapsen ja perheen oikeusturvaa vaarantava tekijä?

Tuomioistuimen toiminta pitäisi myös ulkonaisesti näyttää arvovaltaiselta ja puolueettomalta. Miksi asiantuntijana, tuomarina, kuitenkin istuu kunnan johtava sosiaalityöntekijä, joka ei käytännön lastensuojelutyössä ole osoittanut halua suojella lasta ja suitsia alaistensa harjoittamaa mielivaltaa?
Miksi hallinto-oikeuden tuomarina istuu henkilö, joka julkisuudessa on ollut huolissaan lähinnä sosiaalityöntekijöiden työoloista tai miksi voimakkaasti adoptiota puoltava henkilö on hallinto-oikeuden tuomarina?
Hallinto-oikeuden suullisen käsittelyn jälkeen vanhemmat saattavat ihmetellä, miksi asiantuntijajäsen kysymyksiä esittäessään pitää vanhempaa jo valmiiksi syyllisenä. Miksi vastaavasti istunnossa läsnä olleella sosiaalityöntekijälle ei esitetty tarkentavia kysymyksiä, kun kävi ilmi, ettei hän ollut hoitanut virkatehtäviään?
En ole koskaan nähnyt päätöstä, jossa asiantuntijajäsen olisi ilmaissut eriävän mielipiteensä hallinto-oikeuden päätökseen ja ollut huostaanottoa ja sijaishuoltoa vastaan. Sen sijaan muutaman kerran olen nähnyt, kuinkalakimiesjäsen on kirjauttanut päätökseen eriävän kannanottonsa.

Salaisissa istunnoissa toimii vain omavalvonta

Yleisten tuomioistuinten oikeudenkäynnit ovat julkisia, yleisö ja media valvovat tervettä lainkäyttöä. Suullisen pääkäsittelyn anti todentaa, mitä jutussa on tapahtunut. Sen pohjalta tehdään päätös. Hallinto-oikeuksien käsittelyt ovat salaisia.
Suullisessa käsittelyssä 12 vuotta täyttäneellä lapsella on oikeus itsenäisesti ajaa omaa asiaansa eli hankkia mm. lakimies. Lapsen vanhemmat voivat tulla kuulluiksi ja käyttää apunaan lakimiestä. Suullisessa käsittelyssä voidaan esittää henkilötodistelua ja kuulla mm. lapsen asioista vastaavaa sosiaalityöntekijää.
Viranomaisen puolesta läsnä on vaihteleva määrä sosiaalityöntekijöitä. Kunnat käyttävät joko omia lakimiehiään tai paikallista yksityistä lakimiestä tai Pelastakaa Lapset ry.:n lakimiespalvelua (Maria Haarajoki) tai lastensuojelun palvelutuottaja SOS-Lapsikylän lakimiespalvelua (Mirjam Araneva). Pelastakaa Lapset ry. ja SOS-Lapsikylä profiloituvat istunnoissa vahvasti perheen vastapuoleksi.
Suullisessa käsittelyssä kirjallisen oikeudenkäyntiaineiston ja suullisessa käsittelyssä esitetyn henkilötodistelun välillä ilmenee yleensä syvä ristiriita.
Oikeussalissa kuullut todistajat kertovat havaintojaan perheestä ja nämä havainnot ovat useimmiten täysin toisenlaisia kuin lastensuojelun kuvaukset.
Suullisen käsittelyn anti, tallenteet, hävitetään aikanaan ja jutusta jää jäljelle vain kirjallinen aineisto. Tutkijoidenkaan ei ole mahdollista jälkikäteen saada täydellistä kuvaa hallinto-oikeusprosessista.

Lastensuojelun edunvalvoja valvoo lastensuojelun etua

Lastensuojelujuttuihin lapsille haetaan yhä enenevästi edunvalvojia lastensuojelulain 22 §:n perusteella. Näyttää siltä, että edunvalvojia haetaan erityisesti silloin, kun lapsi tulee 12 vuoden ikään ja voisi itsenäisesti käyttää puhevaltaansa omassa asiassaan.
Nämä Pelastaa Lapset ry:n kouluttamat henkilöt toistavat yleensä lastensuojelun näkemyksiä.
On ilmeistä, että edunvalvojan hakemisen pääasiallinen tarkoitus on lapsen äänen vaientaminen ja lastensuojelun asian ajaminen.

Osa 6: Lapsen etu ei toteudu hallinto-oikeudessa

Hallinto-oikeuden päätöksen rakenne

Hallinto-oikeuksien päätösten rakenne poikkeaa täysin yleisten tuomioistuinten päätösten rakenteesta. Näyttää siltä, että hallinto-oikeudessa tuomarit päättävät ensin lopputuloksen ja sitten alkavat koota takaperoisesti ”näyttöä” sosiaalityöntekijöiden sille toimittamista yhteenvedoista ja muista asiakirjoista.

Yleisen tuomioistuimen puolella tuomari käy läpi todistelua ja punnitsee puolesta ja vastaan pohdinnalla esitettyä näyttöä ja päätyy sen jälkeen lopputulokseen. On ilmeistä, että hallinto-oikeuden takaperoinen päätösten teko perustuu täysin muulle kuin lakimieskoulutukselle. Asiantuntijajäsenellä näyttää olevan niin vahva rooli päätöksenteossa, että lakimiesjäsenet ilmeisesti luovuttavat lapsen edun vaalimisen hänelle. Muutoin ei päätösrakenne ole ymmärrettävissä.

Koska hallinto-oikeus pitää lastensuojelun kirjoituksia sellaisenaan oikeina, niitä kopioidaan jopa sellaisenaan tuomioistuimen päätösperusteluihin.

Hallinto-oikeuksissa on erityinen ”X ei ymmärrä” ”X ei näe” -perustelutapa.

Hallinto-oikeuden päätökseen kirjataan huostaanoton syyksi ”Vanhemmat eivät näe lapsen tuen tarvetta”, ”Vanhemmat eivät kykene näkemään lapsen psykiatrisen hoidon tarvetta”.

Yleensä näissä jutuissa on kyse vastuullisista vanhemmista, jotka ovat hakeneet lapselleen tai itselleen apua, esimerkiksi terveydenhuollosta (esimerkiksi lapsi, jolla on neuropsykiatrista oirehdintaa, ei palvelujärjestelmässä saa oikeanalaista tukea).

Tuomioistuimen ratkaisuksi tällainen perustelu on hyvin erikoinen. Mikä tahansa seikka saadaan tällä tekniikalla kirjatuksi vanhemman viaksi. On täysin mahdotonta ajatella, että käräjätuomari oikaisisi juttunsa ja kirjoittaisi päätökseen, että kantaja on jutun voittanut, koska vastaaja ei ole kyennyt näkemään kantajan väitteiden olevan totta.

Luottamuksen voi menettää vain kerran

Hallinto-oikeudet ovat menettäneet kansalaisten luottamuksen. 2000-luvun edetessä tilanne on entisestäänkin huonontunut. Kansalaiset hymähtelevät päätösten rakenteille, ontuville johtopäätöksille ja päätöslauselmille, jotka poimitaan yksipuolisesti lastensuojelun selvityksistä.

Jokaisessa lasta koskevassa asiassa tulisi arvioida lapsen etu ja tehdä eri toimenpidevaihtoehtojen vertailu punnitsemalla huostaanottoa ja sijaishuoltoa puoltavat ja vastaan puhuvat asiat.

En ole koskaan nähnyt päätöstä, jossa yksityiskohtaisesti ja tosiseikat selvittäen sekä tutkimustulokset huomioiden tehtäisiin tällainen punninta. Mikäli jotain vertailua tehdään, se tehdään näennäisesti kätkemällä perustelut ”lapsen edun” taakse.

Hallinto-oikeudet eivät tunnista sosiaalityöntekijän ja sijaishuoltopaikan harjoittamaa lapsen vieraannuttamista lasta vaurioittavana toimenpiteenä eikä lapsen muukaan kaltoinkohtelu tule näkyväksi. Tällöin saattaa käydä niin, että esimerkiksi nuoren kertoessa sijaishuollon kaltoinkohtelusta hallinto-oikeus perustelee asian ”Kokonaisuutena asiaa arvioiden nuori on hyötynyt sijaishuollosta” tai ”Vanhemmat eivät kykene toimimaan yhteistyössä”. 

Hallinto-oikeudessa nuorta kiitellään osallistumisesta istuntoon ja kehutaan, kuinka nuori on osannut kertoa hyvin elämästään. Nuoren pettymys on suuri, kun hallinto-oikeuden päätöksessä kaikki nuoren näkemykset ohitetaan.

En ole koskaan nähnyt yhteenkään päätökseen kirjatuksi, että lapsen asioista vastaava sosiaalityöntekijä on laiminlyönyt tehtävänsä. En ole koskaan nähnyt päätöstä, johon olisi kirjattuna, että lapsen asioista vastaava sosiaalityöntekijä ei tunne lasta eikä perhettä, van esittää vain olettamuksia. En ole koskaan nähnyt päätöstä, johon olisi kirjattu, ettei kukaan suullisessa käsittelyssä läsnä ollut viranomaisen edustaja ollut vaivautunut tutustumaan omakohtaisesti lapsen elämään.

Kansalaisten oikeutettuja kysymyksiä:

Miksi suullisessa käsittelyssä esille nousseet lastensuojelun sosiaalityöntekijän laiminlyönnit, lapsen huono hoiva sijaishuollossa ja joskus jopa kaltoinkohtelu eivät näy päätöksissä?

Suullisessa käsittelyssä esille tulleiden asioiden valossa olisi kaikille läsnä olleille ollut päivän selvää kotiuttaa lapsi välittömästi ja heti häntä vaurioittavasta sijaishuollosta. Julkinen valta ei ole hoitanut tehtäviään vastuullisesti. Minkäänlainen puuttuminen lapsen elämään ei ole sallittua, ellei puuttuminen tuo tilalle jotain parempaa.

Miksi avohuollon tukitoimien laatua ei ole lainkaan arvioitu päätöksessä, vaikka lapsen ajautuminen lastensuojelun asiakkaaksi on johtunut huonosti toimivista peruspalveluista?

Miksi neurologisesta häiriöstä kärsivä lapsi ylipäänsä joutuu lastensuojelun asiakkaaksi ja ylilääkityksi, kun selvästikin on tuotu esille hoidon ja kuntoutuksen puutteet ja lapsen ympärillä toimineiden aikuisten ajojahti tavoitteena lapsen huostaanotto?

Kuinka on mahdollista, että lapselle haettu edunvalvoja puoltaa lastensuojelun näkemyksiä?

Miksi tuomioistuin hyväksyy lapsen syrjäyttämisen?

Tuomioistuimen tehtävänä on valvoa lapsen etua. Mikäli tuomioistuin kumartaa syvään lastensuojelun sosiaalityöntekijöille ja ummistaa silmät lapsen ja vanhempien hädälle, se ei kykene hoitamaan sille asetettuja tehtäviä.

Tutkimusten mukaan sijoitetut lapset kohtaavat väkivaltaa tai sen uhkaa enemmän kuin kotona asuvat lapset. Huostaanotto on sosiaalisen syrjäytymisen riskitekijä. Sijoitettujen lasten kuolleisuus on suurempi kuin ikäistensä. Sijoitetut lapset kärsivät mielenterveyden häiriöistä, sijaishuollossa ei tueta lapsen koulunkäyntiä ja opintoja ja moni sijoitettu lapsi päätyy 25 ikävuoteensa mennessä työkyvyttömyyseläkkeelle.

Tämän kaiken mahdollistaa nykyinen hallinto-oikeusprosessi.

Hallinto-oikeuksilla on ollut olemassaolonsa aikana mahdollisuus ja riittävästi aikaa esittää vahvaa näyttöä toimintatavoistaan oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin toteuttajana.

Tämä näyttö osoittaa, että hallinto-oikeudet ovat olemassa ylläpitääkseen olemassa olevia rakenteita niin, ettei mikään muuttuisi.

Jämäkkä prosessi, tosiseikoille ja näyttöön pohjautuva päätös olisi paras ja tehokkain keino parantaa lastensuojelun laatua. Tällainen prosessi löytyy yleisten tuomioistuinten puolelta.

Jämäkkä ote toimisi myös ennaltaehkäisevästi: Lastensuojelun sosiaalityöntekijöiden pitää lopettaa huhujen, käsitysten ja mielipiteiden levittäminen perheistä ja siirtyä asianmukaiseen, lakeja noudattavaan virkatoimintaan. Tuomioistuimen ei pidä hyväksyä lastensuojelun kvasiselvityksiä, vaan tutkia näytön valossa se, mitä on todellisuudessa tapahtunut.

Uusi lapsiasiavaltuutettu Elina Pekkarinen on toiminut Helsingin hallinto-oikeuden asiantuntijajäsenenä jo vuosien ajan ja tutkijana tuntee lastensuojelun hyvin tarkkaan. Hän on nähnyt hallinto-oikeuskäsittelyn hyvin läheltä. Elina Pekkarinen toteaa Hesarin haastattelussa 12.3.2019:

”Meillä on ihan lakisääteistä se, että lapsen ja nuoren on saatava osakseen hellyyttä. Se on asia, jota ei pidä unohtaa.”

Tämä on tärkeä näkökulma, jonka pitäisi koskea kaikkia lapsia tasapuolisesti. Myös sijaihuollossa olevia lastensuojeluperheiden lapsia.

Lapsiasiamiehen virkaa hoitanut Tuomas Kurttila uskalsi nostaa kissan pöydälle ja puhua avoimesti lastensuojelun kriisistä.

Ehkäpä jatkossa saamme kuulla myös Elina Pekkarisen kannanottoja lastensuojelun harjoittamasta sosiaalisesta syrjäyttämisestä ja ehdotuksia, kuinka tämä yhteiskunnalle kalliiksi tuleva ja suurta inhimillistä kärsimystä aiheuttava toiminta saadaan loppumaan.

Osa 5: Miksi?

Kun tukitoimilla aiheutetaan haittaa

Huostaanottojutuissa tulee lain mukaan arvioida ns. avohuollon tukitoimet, koska huostaanottoa on viimesijainen keino. Hallinto-oikeudelle riittää, että lastensuojelun työntekijä kirjoittaa luettelon avohuollon tukitoimista. Hallinto-oikeudessa ei yleensä tutkita tarkemmin, ovatko nämä olleet oikeita vaiko vain paperille kirjoitettuja ”tukia”.

Suullisessa käsittelyssä ilmenee hyvin usein, että perheelle tarjotut avohuollon tukitoimet ovat olleet tosiasiassa aiheuttaneet vahinkoa koko perheelle. Istunnossa kuullaan surkuhupaisia kertomuksia siitä, kuinka vastavalmistunut sosiaalityöntekijä on onnistunut sotkemaan koko perheen arjen ja elämän.

Lapsen sijoitus avohuollon tukitoimena kodin ulkopuolelle on suistanut lapsen elämän raiteiltaan ja lapsi on alkanut käyttää päihteitä, tehdä rikoksia eikä hän käy enää koulua. Vanhemmat kertovat, että lastensuojelu on uhkaillut perhettä ja pakottanut ottamaan vastaan sellaista tukea, joka aiheuttaa vahinkoa. Kun lastensuojelu on itse aiheuttanut tukitoimillaan ongelmia, se perustelee huostaanoton tarvetta näillä itse aiheuttamillaan ongelmilla.

Tästä aiheesta esitettyihin kysymyksiin sosiaalityöntekijä vastaa: ”Nuori ei ole nyt koulukuntoinen, psykiatrista lähetettä ollaan juuri kirjoittamassa” ”Arvioinnin aikana on tullut ilmeiseksi, ettei lasta voida auttaa avohuollon keinoin”, ”Lapsen asia on käsitelty verkostoissa ja tätä sijoitusta on pidetty parhaana tukitoimena”, ”Kaikki mahdollinen on tehty tämän lapsen hyväksi”.

En ole koskaan nähnyt hallinto-oikeuden päätökseen kirjatun, että lapsen asioista vastaavalla sosiaalityöntekijällä ei ole ollut riittävää koulutusta eikä osaamista eikä hän ole kuunnellut perheen toiveita, ja siten hän on aiheuttanut lapselle ongelmia.

Kun läheisverkostoa ei huomioida

Kun ilmenee, ettei lastensuojelu ole lastensuojelulain edellyttämällä tavalla kartoittanut lapsen läheisverkostoa ja tästä asiasta kysellään suullisessa käsittelyssä sosiaalityöntekijältä, vastaus kuuluu: ”Isovanhemmat eivät kykene hyväksymään huostaanottoa eivätkä he näe lapsen tuen tarvetta” ”Isovanhempien on parempi pysyä isovanhempien roolissa”, ”Isoäiti asuu yksin, se on ehdoton este sukulaissijoitukselle” (ko. lapsi sijoitettiin yksinhuoltajalle, ammatiltaan sosiaalityöntekijä).

Kun etävanhempana oleva isä sivuutetaan lapsensa asioista, sosiaalityöntekijä perustelee asiaa:

Meillä ei ole varmuutta isän päihteettömyydestä (isällä ei ole koskaan ollut ongelmia päihteiden kanssa).

Kun lapsi kertoo sijaishuollon kaltoinkohtelusta ja huonosta hoidosta

Huostaanoton lopetusasian suullisessa käsittelyssä nuori kertoo, että hän haluaa kotiin asumaan. Hän kertoo, ettei hänelle ole sijaishuollon aikana muodostunut yhtään luottamuksellista suhdetta yhteenkään hoitajaan. Hän kertoo, ettei ei ole koskaan tavannut sosiaalityöntekijäänsä eikä edes tiedä tämän nimeä.

Nuori kertoo, että hoitajat muuttavat sääntöjä niin, ettei koskaan tiedä, mitä saa tehdä. Hän kertoo, että hoitajat provosoivat tahallaan tilanteita ja ärsyttävät nuorta huonoon käytökseen. Nuori kertoo tietävänsä, että hoitajat voivat sitten kirjata, kuinka nuoren käytös on rajatonta, eikä voi ajatellakaan kotiin paluuta. Nuori kertoo, ettei saa riittävästi ruokaa ja että viikonloppuisin on vain yksi lämmin ateria. Mikäli nuori ilmaisee voimakkaasti tunteitaan, joutuu eristyksiin.

Kun lapsen asioista vastaavalta sosiaalityöntekijältä kysytään, miksi lapsi on jäänyt luokalle sijaishuollossa, mitkä ovat hänen opetusjärjestelynsä vastaus kuuluu: ” En nyt täsmälleen osaa vastata tuohon, sijaishuoltopaikasta tulee hoitaja kertomaan tämän asian”.

Kun sosiaalityöntekijältä kysytään, kuka on lapsen hoitava lääkäri ja mikä on tämän hetkinen hoitosuunnitelma, vastaus kuuluu: ”En ole ollut viimeisessä hoitoneuvottelussa mukana, sijaishuoltopaikka kyllä tietää tämän asian”.

Kun vanhemmat kritisoivat sijaishuoltopaikkaa

Vanhemmat kertovat, kuinka perhehoitaja häiriköi puheluita, kuuntelee niitä kaiuttimella ja vieraannuttaa lasta haukkumalla lapsen vanhempia ja sukua. Vanhemmat kertovat perhehoitajien alkoholinkäytöstä, ankarista ja kovakouraisista kasvatusotteista. Vanhemmat kritisoivat lapsen kierrättämistä sijaishuoltopaikasta toiseen. Vanhemmat ovat äärimmäisen huolissaan lapsensa karkureissuista, joiden aikana lapsi on tullut raiskatuksi.

Vanhemmat valittavat, ettei sosiaalityöntekijä ole puuttunut epäkohtiin. Sen sijaan lapsen ja vanhempien yhteydenpitoa on rajoitettu ja sosiaalityöntekijä on uhannut siirtää lapsen toiseen paikkaan, kauemmas kodista. Sosiaalityöntekijä on edellyttänyt, että vanhemmat hyväksyvät huostaanoton ja ryhtyvät tukemaan lapsen kiinnittymistä sijaishuoltoon.

Kun näistä asioista kysellään sosiaalityöntekijältä, vastaus kuuluu:

”Meillä ei ole mitään syytä olla luottamatta sijaishuoltopaikkaan”

”Tällä sijaishuoltopaikalla on vankka kokemus haastavista perheistä”

”Sijaishuoltopaikassa on laaja ammatillinen työryhmä ja psykiatrinen osaaminen” (todellisuudessa ei minkäänlaista psykiatrista osaamista).

Kun sosiaalityöntekijältä kysellään, miksi lapsi on vieraannutettu vanhemmistaan ja suvustaan niin, ettei lapsi ole koskaan päässyt liki kymmenen vuoden ajan kestäneen sijaishuollon aikana käymään kotonaan tai isovanhempiensa luona, vastaus kuuluu: ”Perhehoitajat ovat koko ajan kertoneet lapsen vaikeista oireilusta tapaamisten jälkeen”, ”Lapselle on jouduttu hakemaan lastenpsykiatrista apua, siellä suositellaan rajoittamista”, ”Työryhmä on suosittanut, että tapaamisia ei ole kotona”. 

Kun suullisessa käsittelyssä kysytään, miksei lainmukaisia asiakassuunnitelmia ole tehty koko sijaishuollon aikana eikä missään ole kirjattuna perheen jälleenyhdistämissuunnitelmaa, vastaus kuuluu: ”Teemme suunnitelmaa jatkuvana prosessina, jossa vanhemmat ovat mukana”. Tosiasiassa minkäänlaisia suunnitelmia ei oltu tehty, eikä kukaan hallinto-oikeuden jäsenistä kiinnittänyt asiaan huomioita eikä esittänyt kysymyksiä sosiaalityöntekijälle.

Osa 4: Kun sosiaalityöntekijä suunsa avaa

Kun lapsen asioista vastaava sosiaalityöntekijä kuullaan oikeudessaLapsen asioista vastaavan sosiaalityöntekijän kuulemisessa ilmenee usein, ettei sosiaalityöntekijä tunne lasta eikä vanhempia. Hän on poiminut asiakaskertomuksista huostaanottoa tai / ja lapsen ja vanhemman yhteydenpidon rajoittamista puoltavia kirjauksia perheen elämästä ja luo ns. paperiperheen.

Sosiaalityöntekijän vastaukset vaihtelevat:

”En ole käynyt perheen kotona”

”En nyt muista, milloin olen tavannut lapsen kahden kesken”

”Olen juuri aloittanut lapsen asioista vastaavana työntekijänä, en tiedä, onko tapaamisia ollut”.

En ole koskaan nähnyt, että hallinto-oikeuden päätöksiin kirjattaisiin, että lapsesta vastaava sosiaalityöntekijä ei tunne omakohtaisesti lasta eikä tämän perhettä.

Huostaanottojen syyt eivät suinkaan aina liity vanhempien päihteidenkäyttöön tai mielenterveyden ongelmiin kuten julkisuudessa annetaan ymmärtää. Tilastoinnin puutteiden takia kukaan ei maassamme tiedä täsmällisiä syitä siihen, miksi liki 18 000 lasta on siirretty pois kodistaan. Tutkimusten mukaan lastensuojelun tarpeessa olevilla lapsilla on usein erilaisia koulunkäynnin, käyttäytymisen ja terveyden ongelmia ja erilaiset oppimis- ja koulunkäynnin vaikeudet ovat yleisiä (Vuonna 1997 syntyneiden kohorttitutkimus).

Suuri osa huostaanotoista johtuu siitä, että lapsen opettaja ei halua opettaa lasta eikä koulu suostu järjestämään asianmukaista tukea oppilaalleen. Lastensuojeluilmoituksella oppilas saadaan pois koulusta lastensuojelun piiriin. Kun lapsen asioista vastaavalle sosiaalityöntekijälle esitetään kysymys, mitä hän on tehnyt tukeakseen vanhempia lapsen opetusjärjestelyissä, vastaus kuuluu: ”Tämä asia ei kuulu meille lastensuojelutyöntekijöille, koulu päättää näistä asioista”, ”Olemme osallistuneet verkostoihin”.

Huostaanottojutuissa on paljon neuropsykiatrisista häiriöistä ja muista terveyspulmista kärsiviä lapsia. Päiväkodista ja koulusta nämä lapset saadaan lastensuojeluilmoituksella lastensuojelun asiakkuuteen, vaikka lastensuojelusta näille lapsille ei löydy tukitoimia.

Lastensuojelu kehittelee syyt huostaanottoon väittämällä, että lapsen hahmottamisen, tarkkaavaisuuden ja impulsiivisuuden sekä aistihäiriöiden syynä ovat kodin olot. Huostaanottoa perustellaan sillä, että ”Lapsen ja äidin suhde on liian tiivis”, ”Lapsi ei ole päässyt eriytymään”,”Äiti ei kykene toimimaan aikuisena, rajoja asettavana vanhempana”, ”Lapsi on saanut pelata rajattomasti”, ”Äiti kohtelee lasta sairaana”, ”Perheen elämä on sairauskeskeistä”, ”Koti on ollut virikeköyhä ja lapselle on aiheutunut kehitysviive”.

Huostaanottoa saatetaan perustella myös syyllistämällä lapsi sairaudestaan ”Lapsi on aggressiivinen”, ”impulsiivinen”, ”uhkaava”, ”vailla empatiakykyä”.

Kun lapsen asioista vastaavalta sosiaalityöntekijältä kysytään, mistä syystä lasta ei ole perusteellisesti tutkittu eikä järjestetty hänelle nepsy- kuntoutusta: ”Emme hoida terveysasioita, ne kuuluvat lääkärille,me valvomme lapsen etua”.

Osa 3: Lastensuojelun ei tarvitse todistella mitään

Sosiaalityöntekijän mielipide voittaa faktat

Yleisen tuomioistuimen (käräjäoikeudet, hovioikeus) puolella oikeudenkäynnin osapuolten mielipiteitä, käsityksiä tai väitteitä ei oteta huomioon, ellei niitä kyetä todistamaan oikeiksi. Juttua ei siis voi voittaa pelkillä väitteillä.

Hallinto-oikeudessa viranomaisosapuolen, sosiaalityöntekijöiden, käsitykset ja mielipiteet ovat lähtökohtaisesti sellaisenaan oikeita ja luotettavia. Hallinto-oikeudessa lastensuojelu voi voittaa jutun pelkillä väitteillä. Jutun tosiseikkoja ei tutkita.

Lastensuojelun ei tarvitse todistella mitään

Yleisessä tuomioistuimessa kumpikin osapuoli nimeää kirjalliset todisteensa ja henkilötodistelun ja ilmoittaa, mitä kullakin todisteella halutaan näyttää toteen. Pääkäsittelyssä kukin todiste käydään läpi todiste kerrallaan.

Hallinto-oikeudessa sosiaalityöntekijöiden asiakaskertomuksia ja yhteenvetoja käsitellään oikeudenkäyntiaineistona, vaikka niitä olisi satoja sivuja ja vaikkei niitä missään vaiheessa yksilöidä todisteeksi todistusteemoineen.

Hallinto-oikeus ei yleensä pyydä lausuntoja epäselvistä ja riidanalaisista kysymyksistä, vaikka käytössä on ns. virallisperiaate. Päin vastoin hallinto-oikeuden suullisen käsittelyn alussa puheenjohtaja korostaa nimenomaan, että suullinen käsittely on ainoastaan asiakirjoja täydentävää, eikä ole syytä toistaa sitä, mitä asiakirjat sisältävät.

Liikemiehet huostaanoton takuumiehinä

Hallinto-oikeudessa ei puhuta rahasta. Eihän kukaan rahan takia ota lapsia hoitaakseen, eihän?

Kaikenkirjavat palveluntuottajat kirjoittelevat käsityksiään perheestä ja toimivat takuumiehenä niin, että huostaanotto vahvistetaan ja jatkuu niin kauan kuin lapsesta on rahallista hyötyä (koko lapsuudenmittainen sijaishuolto).

Palveluntuottajat ovat kehitelleet erilaisia lastensuojelun rahastuksen keinoja, joilla yhteiskunnan rahoja syydetään liikemiehille. Mielivallan huipentumana perheitä pakotetaan lähtemään  sopeuttamislaitoksiin (”perhekuntoutus”) tai perheet pakotetaan valvonnan alle ”intensiivisellä kotiin tuotavalla perhekuntoutuksella”.

Kunnan perhetyöntekijöiden lausuntoja on perinteisesti hallinto-oikeudessa pidetty joka alan asiantuntijoina ja vankkana näyttönä perheen tilanteesta (olipa heillä koulutusta tai ei). Perhekuntoutuksen näkemykset hyväksytään näyttönä sen kummemmin niitä arvioimatta.

Hallinto-oikeudessa pidetään perhekuntoutusta kokonaisvaltaisena ja vankimpana tukimuotoja,vaikka todellisuudessa eristettynä ja sopeuttamistoimien kohteena moni perhe murtuu, vanhemmat ajetaan eroon ja hermoromahduksen partaalle jatkuvalla, myös yöaikaan, tapahtuvalla valvonnalla.

Lain mukaan siis avohuollon tukitoimet, esimerkiksi perhekuntoutus, ovat vapaaehtoista.

Naivi ystävällinen asenne vaarantaa lapsen elämän 

Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tuomari Zupancic on erään ihmisoikeus- tuomioistuimessa käsiteltävänä olleen jutun yhteydessä pohtinut lapsijuttujen erityislaatua ja mm. julkisen vallan vastuukysymyksiä tuomion kanssa yhteneväisin arvioin (Scozzari ja Giunta v. Italia, 13.7.2000, valitukset nro 39221/98 ja 41963/98). Hän kiinnittää huomiota siihen, että valtion viranomaiset ovat lastensuojelujuttuihin liittyvän lapsen edun periaatteen tuoman ainutlaatuisen erityispiirteen takia velvollisia valvomaan päätöksensä toimeenpanoa suhteessa niihin, joille he ovat luovuttaneet lapsen huolenpidon.

Tuomari Zupancic tuo esille myös käsitteen ystävällinen asenne (friendly- attitude presumption). Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen käsittelyssä olleista jutuista ilmeni jo vuosikymmenet sitten, että ”ystävällisen asenteen” vuoksi lapset, mielisairaat ja nuorisorikolliset menettivät oikeuden lain takaamaan oikeussuojaan, eivätkä todellisuudessa saaneet vastineeksi valtion hoitoa ja huolenpitoa.Tämä tapahtui siitä syystä, että oli olemassa lapsellinen luottamus (ystävällinen asenne) siihen, että laitokset toimivat asianmukaisella tavalla.

”Ystävällinen asenne” tarkoittaa toimintatapaa, joka ei koskaan kyseenalaista muiden viranomaisten toimia.

Lastensuojelun dokumentaatio-ongelmat ja hiljainen tieto

Mikä tahansa lastensuojelun kirjoituksissa oleva väittämä tai vuosien takainen tapahtuma saattaa hallinto-oikeuden hämäräprosessissa nousta ”näytöksi” perhettä vastaan. Näin siitä huolimatta, että lastensuojelun asiakirjoissa on paljon tulkintoja ja virheitä.

Oikeusturva-asiain neuvottelukunta on kiinnittänyt huomiota lastensuojelulain kokonaisuudistuksen yhteydessä antamassaan lausunnossa vuonna 2005 edellä mainittuun hallintotuomioistuinmenettelyn ydinongelmaan, joka estää oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin toteutumisen. Lausunnossa todetaan seuraavaa:

”Lastensuojelujutuissa on tärkeää, että myös viranomainen esittää näytön väitteidensä ja käsitystensä tueksi. Tällöin ei saa jäädä sijaa olettamukselle ns. hiljaisesta tiedosta, jota vastaan toinen osapuoli ei voi esittää vastanäyttöä, koska hän ei tiedä, mitä tämä ns. hiljainen tieto sisältää.”

Neuvottelukunta päätyi esittämään lastensuojeluasioiden käsittelyn siirtämistä käräjäoikeuksiin.