Uusi alku

Siirryin kotisivuiltani kirjoittamaan tänne uuteen ympäristöön.

Kävin läpi vuosien mittaan tekemiäni kirjoituksia ja niitä olikin kertynyt melkoinen määrä. Yritykseni kotisivuilla niitä oli vuodesta 2007 alkaen.

Tulen julkaisemaan vanhat kirjoitukseni täällä kunhan ne saadaan siirrettyä. Vanhempia lehtijuttuja en julkaise.

Kesällä tuli 40 työvuotta täyteen. Nyt voisi jo kenties sanoa, että on jonkin verran työkokemusta ja näkemystä lasten ja lapsiperheiden asioista.

Näistä asioista kirjoittelen jatkossakin.

Lastensuojelun rakenteet avattava

Olin 17.11. eduskuntatalon portailla puhumassa. Kadotetut lapset -työryhmä järjesti mielenilmauksen lastensuojelutoimissa menehtyneiden muistoksi. Tässä puheeni pitempi versio.

Suomen valtio pyytää anteeksi vuonna 2016

Miltei päivälleen viisi vuotta sitten Finlandiatalolla Suomen valtio pyysi anteeksi sijaishuollossa kaltoin kohdelluilta. Sosiaali- ja terveysministeriön käynnistämässä selvityksessä haastateltiin ihmisiä, jotka olivat olleet vuosina 1937-1983 huostassa ja sijoitettuina lastensuojelulaitoksiin. Selvitys toteutettiin yliopistotutkimuksena.

Tutkimus paljasti vakavia epäkohtia sijoitettujen lasten kohtelusta:

”Selvitys osoittaa, että kaikissa sijaishuollon eri muodoissa tapahtui kaltoinkohtelua ja väkivaltaa. Monet haastateltavat kertovat, kuinka heidän vanhempiaan on mustamaalattu sijoituspaikassa. Yhteyttä biologiseen perheeseen ei ole välttämättä saanut pitää tai siihen ei ole kannustettu.

Sijaishuoltoa koskevien aikalaisaineistojen kuten alan ammattilehtien mukaan osa erityisesti rakenteellisista ongelmista on ollut ainakin jollain tasolla viranomaisten tiedossa(Lastensuojelun sijaishuollon epäkohdat ja lasten kaltoinkohtelu 1937–1983, STM 2016:22, s. 9).

Hiljaisuus jatkuu

Filnadiatalon tilaisuudessa Suomen valtio lupasi, että hiljaisuus päättyy, asioista ei enää vaieta. Hiljaisuus on jatkunut entistä tiukempana. Suomen valtio ei ole ryhtynyt rakenteita korjaaviin toimiin. Sijoitetut lapset kertovat huomattavan usein väkivallasta.

Tuoreen Suomen lastensuojelua koskevan tutkimuksen mukaan sijoitettujen lasten tilanne oli kaikilla tutkituilla hyvinvoinnin ja terveyden mittareilla muuta väestöä huonompi myös verrattuna sisaruksiin, joita ei ollut sijoitettu. Tutkimuksessa tarkasteltiin mielenterveysongelmia, sosiaalista ja taloudellista osattomuutta, väkivallan uhriksi joutumista, rikollisuutta, itsetuhoisuutta sekä kuolleisuutta. Helsingin, Itä-Suomen ja Oxfordin yliopistojen sekä Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tutkimuksessa seurattiin kaikkia Suomessa vuosina 1986–2000 syntyneitä lapsia, joita on yhteensä noin 890 000. Heistä kodin ulkopuolelle oli sijoitettuna noin 30 000 lasta ja nuorta.

Kukaan ei tiedä

Valtio ei ole tilastoinut huostaanottojen syitä. Toimiva lastensuojelu -raportin mukaan kukaan Suomessa ei tiedä ovatko lastensuojelutoimien kohteina oikeat lapset, miksi heidät sijoitettiin, missä olosuhteissa he elävät ja miten lastensuojelun toimet ovat heihin vaikuttaneet (STM, 2013). Kukaan ei tiedä, mistä syystä pikku kaupungin verran lapsia on siirretty pois kodeistaan (yli 19 000).

Maailman onnellisin maa järkyttää joka toinen tunti jonkun lapsen ja tämän lähiyhteisön elämän siirtämällä lapsen sijaishuoltoon. Suomi maksaa miljardi euroa sijaishuollon yrittäjille lasten huonosta ja väkivaltaisesta kohtelusta, eristämisestä, vieraannuttamisesta, aivopesusta, pakkolääkitsemisestä psyykelääkkein jne. Lapsia altistetaan sijaishuollossa päihteille.

K & T -tapaus

Vuonna 2001 Helsingin yliopistolla pidettiin seminaari, koska Euroopan ihmisoikeustuomioistuin oli antanut Suomelle langettavan tuomion K & T -tapauksessa. Oli paljastunut vakavia epäkohtia maamme lastensuojelun toimintatavoissa. Vastasyntynyt vauva oli viety äidiltään suoraan synnytyssalista sijoitukseen. Tuomiossa kiinnitettiin huomiota siihen, ettei vastasyntynyt saanut edes ensimmäistä maitotilkkaansa omalta äidiltään.

Lastensuojelulain kokonaisuudistus ja uusi lastensuojelulaki 1.1.2008

Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisu K & T -tapauksessa ei johtanut laajamittaiseen lastensuojelussa toimivien sosiaalityöntekijöiden ammatillisen osaamisen parantamiseen eikä avoimeen keskusteluun lastensuojelun rakenteissa olevista ongelmista. Sosiaali- ja terveysministeriössä alettiin valmistella lastensuojelulain kokonaisuudistusta. Työryhmän puheenjohtaja vakuutti, että nyt alkaa koko kylä kasvattaa, syntyy jotain yhteisöllisyyttä. Ministeri vakuutti, että varhainen puuttuminen auttaa ja huostaanotot vähenevät.

Ei alkanut koko kylä kasvattaa. Syntyi ennennäkemätön kaaos, ilmiantojärjestelmä. Syntyi ennennäkemätön lapsiliiketoiminnan nousu.

Huolimalli vauhdittaa liiketoimintaa

THL:n tutkijoiden 1990 -luvun lopulla keksimä huoliseulonta on tukenut hienosti sijaishuollon liiketoimintaa. Lastensuojelujärjestöt ja muut sijaishuollon toimijat ymmärsivät tilaisuutensa tulleen: varhaisen puuttumisen mekanismiin kuuluu, että sosiaalityöntekijä saa käyttää subjektiivista mutua virkatyössään.

Ns. väärät positiiviset löydökset lisääntyivät. Tämä tarkoittaa, että mututuntumalla ja huolipuheella saadaan aikaan tarpeetonta, perusteetonta, lasta sekä perhettä vahingoittavaa perhe-elämään puuttumista.

Valtiontalouden tarkastuskertomus, lastensuojelu 2012

Valtiontalouden tarkastusviraston raportti toi vuonna 2012 esille, että lastenpsykiatrit tekevät sijoitustilauksia. Sairaanhoitopiirien lastenpsykiatrian työkäytännöt alkoivat paljastua, huostaanottojen juurisyyt. Autismin kirjon lapset, terveyspalveluja tarvitsevat lapset, muodostavat ehtymättömän materiaalin sijaishuollon tarpeisiin.

Hallinnon rapautuminen

Sijaishuollon palveluntuottajat, joilla on välitön taloudellinen intressi lasten huostaanottojen määrään lisäämiseen, ovat 2000 -luvun kuluessa tehneet itse itsestään asiantuntijoita.

Lastensuojelujärjestöt ja muut sijaishuollon palveluntuottajat mallintavat lastensuojelutyötä ja kouluttavat lastensuojelun virkamiehiä oman arvomaailmansa ja ideologiansa mukaisesti. Tilanne on kääntynyt päälaelleen: palveluja tuottava taho saa määritellä, mitä palveluja kunnan tulee hankkia. Tuotteet ovat sijaishuollon eduksi perheiden ja lasten arviointeja, ei perheiden tarvitsemaa tukea ja apua.

Sosiaalialan ideologia, joka ohittaa hallinnon oikeusperiatteet, lait ja ihmisoikeussopimukset on nähtävissä niin lastensuojelujutuissa kuin huoltoriidoissa. Viranomaisvieraannuttamista ei tunnusteta eikä tunnisteta.

Sijaishuollon mallintamassa lastensuojelutyössä huostaanotosta on tullut lähes pysyvä ilmiö, koska huostaanoton pysyvyys takaa sijaishuollon palveluntuottajille häiriöttömän liiketoiminnan. Peruspalvelut ovat heikentyneet. Sairaanhoitopiirien lastenpsykiatrian toimintakäytäntöjä ei ole korjattu, vaikka ongelma on huostaanottojen juurisyy. Lastenpsykiatrit tekevät edelleenkin terveyspalveluja tarvitsevista lastensuojelun asiakaslapsista sijoitustilauksia (Valtiontalouden tarkastusvirasto, lastensuojelu 2012). Tällä työtavalla sijaishuoltoon ajautuu jatkuvasti mm. autismin kirjon lapsia. Rakenteellinen vinouma toimii näin sijaishuollon palveluntuottajien hyväksi.

Hyvä veli / sisar

Lastensuojelujärjestöt ja sijaishuollon palveluntuottajat ovat verkostoituneet yhteiskuntaan laajasti hankkeisiin, työryhmiin, lainvalmisteluun, strategioihin, hallinto-oikeuteen jne. 2000 -luvun kehitystä on arvioitu Oikeuskanslerin ratkaisuissa (21.10.2021 OKV/292/10/2020, OKV/292/10/2020-OKV-5):

Aluehallintovirastojen antamista selvityksistä ilmeni runsaasti tapauksia, joissa yksityisten palvelutuottajien palveluksessa olevat työntekijät ovat tehneet muun muassa palvelutarpeen arviointia, asiakassuunnitelmien laadintaa, päätösten valmistelua ja työparityöskentelyä tai nämä työntekijät ovat työskennelleet tosiasiallisesti lapsen asioista vastaavana sosiaalityöntekijänä. Lisäksi kunnat ovat hankkineet palvelukseensa sosiaalityöntekijöitä lainvastaisin järjestelyin. Selvityksen mukaan kuntayhtymän viranhaltijoiden ja yksityisen palveluntuottajan välisessä erittäin kiinteässä yhteistyössä palveluntuottajan ja viranomaisen roolit näyttävät toisinaan hämärtyvän.… Päätösvalta esimerkiksi sijoituspaikan valinnassa saattaa liukua viranomaiselta palveluntuottajalle. Kyse ei ole vain hyvästä hallinnosta ja viranomaistoiminnan integriteetistä. Epäterveet asetelmat vaarantavat myös sen, miten sosiaalihuollon asiakkaat saavat heille kuuluvat palveluita.

Vetoomus

Kadotetut lapset -työryhmä on vaatinut vuonna 2019 ja vuonna 2020 sekä tänä vuonna sijaishuollon nykytilan puolueettoman selvityksen käynnistämistä, koska vain kuulemalla sijoitetut lapset ja heidän läheisensä voidaan rakenteellinen vääristymä avata ja korjata sekä väkivalta ja huono kohtelu lopettaa. Lapset tulee palauttaa vanhemmilleen tai läheisilleen aina, kun se on mahdollista.

Tulevaisuuden lastensuojelu tukee lasta ja perhettä huomioiden läheiset lapsen voimavarana. Sijaishuollon puolueeton nykytilaselvitys tulisi käynnistää pikaisesti, jotta lastensuojelutragediat eivät enää toistuisi.

Kuolema koskettaa

On syntynyt viiltävä ristiriita. Hyvinvointia tuottamaan tarkoitetut palvelut tuottavat pahoinvointia. Joka toinen viikko joku lapsi tekee itsemurhan. Joskus sijoitettu lapsi hirttää itsensä eristyshuoneen ovenkahvaan tai patteriin, päättää päivänsä lääkkeille, joskus itsetuhoisuus ilmenee päihdehakuisena käytöksenä. Joskus koko perhe tuhoutuu.

Helmi ja Heidi jäävät elämään Suomen historian tragediana.

Syntyi ymmärrys siitä, ettei lapsiamme pidä antaa voiton maksimointiin keskittyville palveluntuottajille, vaan heidän omia perheitä pitää tukea. Aikalaisasiakirjoihin kirjoitettiin, että perhehoitajajärjestelmä purettiin ja tuki ohjattiin perheille. Lapsiperheköyhyys väheni, koska perhehoitajien korvaukset ohjautuivat oikeaan kohteeseen, lapsen omalle perheelle. Laitoksia suljettiin lapsille vahingollisina. Lapsia alettiin palauttaa takaisin läheisilleen. Isovanhemmat otettiin mukaan lasten asioihin. Terveyspalveluja tarvitsevat saivat asianmukaisen hoidon. Lopetettiin vanhempien syyllistäminen ja myös autismin kirjon lapset saivat asua kotonaan, koska tuki saatiin kotiin ja kouluihin. Opettajat lopettivat lasten ilmiantamisen lastensuojeluun ja ryhtyivät jälleen toimimaan yhteistyössä vanhempien kanssa. Lasten aivopesu, vieraannuttaminen, kirjattiin rikoslakiin rangaistavana tekona.

Heidin ja Helmin ansiosta ryhtyi rohkeus puhua asioista niiden oikeilla nimillä. Heidin ja Helmin ansiosta aikalaiskirjoihin kirjoitettiin, että heidän kuolemansa avasi ihmisten silmät.

Aikalaisasiakirjoihin ei tällä kertaa kirjoitettukaan, että menehtyneen lapsen asiassa kyse on viranomaisten välisen tiedonkulun ongelmista, sosiaalityöntekijöiden uupumuksesta, sosiaalityöntekijöiden liian pienestä määrästä, valvonnan puutteesta. Ei enää puhuttu sanaakaan resursseista. Ruvettiin purkamaan korruptoitunutta järjestelmää.

Helmin ja Heidin rohkeat äidit ovat halunneet kertoa lastensa tarinan, jotta joku muu pelastuisi.

Ja tapahtuisi muutos. Kiitos äideille.

Tuhoava lapsibisnes – Mielenilmaus 17.11.

On hyvä, että perheet ovat aktivoituneet valvomaan lasten etua lastensuojelun kroonistuneen kriisin lapsiperheille aiheuttamassa ahdingossa.

Häiriön metsästystä vuosikymmenestä toiseen

”Marraskuun liike” ravisutti yhteiskuntaa 1960-luvulla. Arvosteltiin, että kunnissa päätöksiä tehdään moralistisista ja keskiluokkaisista arvoista lähtien, kuntien sosiaalityöntekijöiden koulutus on puutteellista, perheiden oikeusturvassa on puutteita, päätöksiä tehdään heppoisin perustein jne. Keskusteltiin siis aivan samoista asioista, joista keskustellaan tälläkin hetkellä.

Poikkeavat letkajenkan tanssijat ja huhupuheet

Julkisoikeuden professori Lars D Erikssonin toimittamassa Pakkoauttajat-kirjassa vuodelta 1967 kerrotaan vakavista oikeusturvaongelmista. Kirjassa kerrotaan vanhempien pakottamisesta huostaanottoon, asiallisen tiedon pimittämisestä sekä lapsen poikkeavaksi leimaamisesta. Päätösperustelut saattoivat olla hataria, esimerkiksi poikkeavaksi käytökseksi riitti se, että tyttö on ottanut osaa letkajenkan maailmanmestaruuskilpailuihin ja käynyt ahkerasti tanssimassa itseään vanhempien tyttöjen kanssa. Kirjoittaja Pirkko Siren moitti, että sosiaalilautakuntien lausunnot olivat sen tyyppisiä kuin ”hänen sanotaan tehneen…..” tai että ”naapurit epäilevät” (Pakkoauttajat s. 85).

Lokakuun liikkeen kansalaisjournalismi

Tällä hetkellä Lokakuun liike nostaa esille oikeusturvaongelmia ja avaa lastensuojelun ideologiaa. Somen lukuisissa ryhmissä pohditaan, mitä pitäisi tehdä.

Lokakuun liikkeen kansalaisjournalismi on ansiokkaasti tuottanut tutkimustietoa ja kirjannut aikalaisten kertomuksia yhteiskunnallisen päätöksenteon pohjaksi. Tietoa on kerätty niin paljon, että toiminta päihittää esimerkiksi THL:n 30 -vuotisen tuotoksen. THL on pitänyt huolen siitä, että tietopohja on niukka, olematon. THL on keskittynyt haastattelemaan niukoin otoksin sosiaalityöntekijöitä ja lukemaan heidän laatimiaan asiakirjoja. Koskaan ei ole tehty laajamittaisia asiakashaastatteluihin perustuvia tutkimuksia.

Tiedon puuttuessa viranomainen voi väittää mitä tahansa huostaanoton syistä tai palvelujen tarpeista. Tiedon puute tukee sijaishuollon palveluntuottajia, jotka aktiivisesti markkinoivat teemalla lapsiperheiden pahoinvointi.

Paheksuntaa ja uhriutumista korjaavien toimien sijaan

1960 -luvulla lastensuojelun toimijat moittivat oikeusturvaongelmia esille nostaneita fanaattisiksi. Nykyisin oikeusturvaongelmia esille nostavia kutsutaan kriitikoiksi. Minutkin on nimetty eräässä tutkimuksessa 2000 -luvun alussa oikeusvaltion airueeksi. Otin mielihyvin nimityksen vastaan. Eduskunnan oikeusasiamies Petri Jääskeläinen nimesikin myöhemmin, vuonna 2013, lastensuojelun ja lapsiasioiden käsittelyn yhdeksi keskeisistä perus- ja ihmisoikeusongelmista (Toteutuvatko perus- ja ihmisoikeudet Suomessa?, 10.12.2013).

Lastensuojelun toimijat käyttävät oikeusturvaongelmien korjaamisen sijaan paljon aikaa ja rahaa paheksuntaan, mm. Lastensuojelun Keskusliiton Lapsen maailma -lehdessä sosiaalityöntekijä Pukkio ja nykyinen lapsiasiavaltuutettu Elina Pekkarinen paheksuvat lasten etua valvovia. Rakenteisiin kajoava muutosvaatimus torjutaan heppoisin perustein.

THL:n tutkijat ovat huolissaan siitä, että lastensuojelusta puhutaan niin kielteiseen sävyyn. Kun THL:n piti tutkia, mikä on syynä teinien sijoituksiin ja palveluvajeeseen, päädyttiinkin esittämään uusia lastenkotivaihtoehtoja ja pohtimaan lastensuojelun julkisuuskuvaa: ”Tarvitaan positiivista ja pitkäjänteistä tiedottamista monissa median ja erityisesti sosiaalisen median välineissä”.

Lastensuojelujärjestöt ovat treenanneet omasta joukostaan toimijoita lobbaamaan päättäjiä ja puhdistamaan lastensuojelun mainetta. Lastensuojelu taitaakin olla ainut hallinnonala, joka joutuu käyttämään voimavaroja maineensa valkaisemiseen.

Ideologian voittokulku

Lastensuojelun ylisukupolvinen väärintoimiminen perustuu ideologiaan: Pahan sosiaalisen perimän metsästäjät uskovat edelleenkin löytävänsä epätoivotut ja yhteiskunnalle kustannuksia aiheuttavat yksilöt. Pahan perimän metsästäjät uskovat siihen, että nämä epätoivotut yksilöt saadaan hävitetyksi siirtämällä lapset pois niin sanottuihin parempiin perheisiin. Näihin talkoihin on saatu innokkaat lastensuojelujärjestöt, terveysjätit ja muut palveluntuottajat mukaan, kukin omista intresseistään.

Aulikki Kananojan oppikirjassa kerrotaan, kuinka ideologia toimii. Asiakkaasta kerätään sukupolvien ajalta tietoa (nykykielellä vanhemmuuden roolikatta, sukupuu). Tiedon keräämiseen voidaan käyttää myös muita keinoja, mm. puhuttamalla talonmiestä ja keräämällä naapureilta tietoja. Tiedon keräämisen jälkeen ihmisestä tehdään sosiaalitoimistossa kotikutoinen psykoanalyyttinen arvio Freudin oppien mukaan (Yksilökohtainen sosiaalityö, Kananoja, Pentinmäki, 1977). Kananojan oppikirjassa tätä case work -työtä kutsutaan sosiaalisen diagnoosin teoksi. Mary Richmondin (1861-1928) opeille rakentuvan case workin yksi keskeinen idea on persoonallisuuden kehittäminen (Granfelt et al, Monisärmäinen sosiaalityö, s. 142).

Tällaisia dokumentteja siis perinteisesti tutkitaan sosiaalialan tutkimuksissa. Kerrotaan, että niiden avulla pyritään kehittämään lapsimyönteisiä palveluita ja hyvinvointia.

Poistuuko köyhyys puhumalla? Kuinka köyhän persoonallisuutta kehitetään?

Täysin vanhentunut oppirakennelma ei tietenkään palvele sen kohteeksi joutunutta. Ketä ylipäänsä voisi hyödyttää se, että apua hakiessaan ja sitä tarvitessaan tulee diagnosoiduksi? Ajatellaanpa köyhää, jonka ongelma on rahan vähyys, nälkä tai muu puute. Kuinka vuodesta toiseen jatkuvat jaarittelut sosiaalitoimen kanssa voisivat kehittää köyhän persoonallisuutta pois köyhyydestä?

Poistuuko nepsylapsen avuntarve äitiä puhuttamalla?

Kuinka pitäisi nepsylapsen äidin persoonallisuuden kehittyä hänen tuskaillessa koulun ja terveydenhuollon kanssa, kun mikään asia ei etene ja lastenpsykiatria kieltäytyy antamasta hoitoa ja tutkitusti tehokkaita tukitoimia lapselle ja vanhemmille? Miksei tukea saa lapsen oma perhe? Miksi rahahanat aukeavat sijaishuollon palveluntuottajille?

Lastensuojelun keikarointia

Case workia arvosteltiin jo siinä vaiheessa, kun se rantautui Suomeen. Sosiaalihallituksen historiikissa kerrotaan, kuinka vastustajien mielestä alan ammattisanasto esim. sosiaalinen diagnoosi tuntui keikaroinnilta ja lääkärien matkimiselta. Koulutetuista työntekijäryhmistä suurin oli sosiaalihuoltajat, jotka oli koulutettu ensisijaisesti toimimaan lainsäädännön ja järjestelmän ehdoin (Sosiaalihallitus 20 v. juhlakirja, Pitkänsillan pohjoispuolelta periaatteista eri aatteisiin, toim. Pirkko Siren, 1988).

Toiminnassa ei siis ole kyse hyvän hallinnon mukaisesta asiallisesta virkatyöstä, vaan humpuukista – vahingollisesta humpuukista. Sosiaalialan tuhoavaaan keikarointiin on 2000 -luvulla enenevästi liittynyt palveluntuottajien taloudellisen edun tavoittelu ja arviointien tekeminen perheistä.

Aulikki Kananoja on (sdp) palkittu työstään. Häntä pidetään lastensuojelun ylimpänä asiantuntijana. Tarja Halonen (sdp) myönsi hänelle ylisosiaalineuvoksen arvonimen.

Selvitys nykytilasta puuttuu

Sosiaalihallituksen julkaisussa kerrotaan, ettei pohdittu, kuinka case work -menetelmä sopi sosiaalitoimiston asiakasryhmien avuntarpeeseen. Näyttää siltä, ettei missään vaiheessa myöhemminkään ole tutkimusnäytön tai laajan asiakaspalautteen pohjalta päästy arvioimaan sitä, mitä maamme sosiaalitoimistoissa oikein tehdään. Lastensuojelutyössä yksi asia on täysin varma: missään sosiaalitoimistossa ei noudateta tutkittuun tietoon perustuvaa työtä, avun saaminen on sattuman sanelema juttu.

Tuhoava ideologia

Lastensuojelun ideologia tyypittelee, arvioi, häiriöleimaa, maalittaa ja kiusaa ihmisiä ”palveluiksi” nimetyillä toimilla. Perheiden tarpeita ja toiveita ei kysellä, mikä uuvuttaa ja ajaa loppuun niin lapset, äidit kuin isätkin. Sijaishuollossa olevia lapsia altistetaan päihteille ja pakkolääkitään niin, että ani harva jaksaa ammattiopintoihin ja työelämään. Lapsia kierrätetään sijaispaikasta toiseen, erityisesti koti-ikävän ilmaiseminen voi johtaa rangaistukseen eli siirtoon vielä kauemmas kodista ja yhteydenpitorajoituksiin. Lain mukaan toimien ihmisille tulisi antaa hyvää sosiaalihuoltoa ja huomioida heidän tarpeensa ja toiveensa. Tällä hetkellä palvelut tuotetaan palveluntuottajien määrittämällä tavalla.

Ideologia on ansiokkaasti lobattu päättäjille vakioperusteluin perheiden pahoinvoinnista, sosiaalialan uhrautuvista ja uupuneista työntekijöistä, resurssien puutteesta ja kovempaa kuri (tusta)a tarvitsevista lapsista. Sosiaali- ja terveysministeriön ja THL:n ohjauksin perheille kuuluva tuki on ohjattu sijaishuollon ja erilaisten ”palvelujen” tuottajille. Lapsibisnes kukoistaa.

Ideologian mukaan lastensuojelun asiakkaita eli palveluja käyttäviä ihmisiä ei tarvitse kuunnella, koska asiakkaat ovat ”huono-osaisia”. Ihmisiä ei kuulla, koska laajamittainen kuuleminen paljastaisi kestämättömän tilanteen ja myös lastensuojelutoimissa menehtyneiden tarinat tulisivat julki. THL:n tilastoista ei käy ilmi, kuinka moni sijaishuollossa oleva lapsi on tehnyt itsemurhan, kuinka moni menehtynyt muutoin, mikä on kuolleisuus lastensuojelun asiakasperheissä.

Laajamittainen kuuleminen käyntiin – mitä täällä tapahtuu?

Lastensuojelun ideologiaa ei nykyisin kukaan pääse karkuun. Lastensuojelu tunkeutuu kaikkialla ihmisten elämään varhaisen puuttumisen hengessä, mikä tarkoittaa ilmiantojärjestelmää, poikkeavuuksien ja ”häiriöiden” metsästämiseen kehitettyjä pakkopalveluja. Lasten suojelemiseen ei järjestelmä sovellu, eikä sitä siihen käytetäkään.

Lastensuojelu koskettaa ihmisiä vauvasta vaariin, syntymätönkään ei saa olla rauhassa. Vaarit ja mummit joutuvat elämään ikuisessa ikävässä, kun sijoitetulta lapsenlapselta estetään kaikki normaaliin kanssakäymiseen kuuluva, raskaana olevia äitejä kiusataan.

Yhteiskunnan resurssit ovat rajalliset. Mitkään terveydenhuollon resurssit eivät riittäne korjaamaan vaurioita, joita aiheutetaan. Mitkään resurssit eivät riitä hoitamaan puhetyön esille nostamia ”häiriöitä” eikä niitä vaurioita, joita aivopesun kohteena ja huonossa hoivassa sijaishuollossa oleville lapsille sekä heidän läheisilleen aiheutuu.

Tuoreen tutkimuksen mukaan sijoitettujen lasten tilanne aikuisuuden kynnyksellä oli muuta väestöä keskimääräistä heikompi kaikilla tutkituilla elämänalueilla. Tutkimuksessa tarkasteltiin mielenterveysongelmia, sosiaalista ja taloudellista osattomuutta, väkivallan uhriksi joutumista, rikollisuutta, itsetuhoisuutta sekä kuolleisuutta.

Ainoastaan kuulemalla kaikki sijaishuollossa olevat lapset ja heidän vanhempansa/läheisensä saadaan tietää, mitä täällä oikein tapahtuu. Tämä oikeus on veronmaksajilla, jotka joutuvat kustantamaan kaiken tämän bisneskeikaroinnin.

Mielenilmaus 17.11.2021 klo 11-13

Kadotetut lapset -työryhmä järjestää Helsingissä eduskuntatalon portailla keskiviikkona 17.11.2021 klo 11-13 mielenilmauksen lastensuojelutoimissa menehtyneiden muistoksi. Ryhmä on kutsunut kansanedustajia paikalle.

Tässä linkissä on erään lastensuojelutoimissa menehtyneen nuoren elämäntarina. Lue äidin kertomus lastensuojelun toiminnasta, jota hän kutsuu ”lasuhelvetiksi”.

Ota mukaasi kynttilä ja sytytä se menehtyneiden muistoksi.

Tuhoavan ideologian tilalle asiallinen, ihmisten yhdenvertaisuuden tunnustava ja lakiin perustuva virkatyö.

Sanna Marinin diagnoosi?

On hyvä, että Lääkäriliitto heräsi.

Lasten- ja nuorisopsykiatrian sekä psykiatrian erikoislääkäri ja psykoterapeutti Seppo Mäkinen kirjoitti Keskustan Suomenmaa -lehteen mielipidekirjoituksen analysoiden pääministeri Sanna Marinin terveydentilaa. Havainnot perustuvat pääosin Yökylässä Maria Veitola -ohjelmassa nähtyyn Marinin esiintymiseen. Mäkinen kysyy: Voimmeko me kansalaiset enää luottaa pääministerimme harkinta- ja arviointikykyyn maamme asioiden ylimpänä hoitajana?

Lääkäriliitto paheksuu Mäkistä. Suomenmaa -lehteä paheksutaan. Päätoimittaja pyytelee anteeksi.

Lastenpsykiatrian laadusta

Sairaanhoitopiirien lastenpsykiatrian toimintaan tutustuneille Seppo Mäkisin toiminnassa ei ole mitään kummallista. Se edustaa alalla vallitsevaa käytäntöä ja lastenpsykiatrian laatua. Hyvä, että Seppo Mäkinen avautui.

Sanna Marinin diagnoosi?

Seppo Mäkisen mielipidekirjoitus on kuitenkin jäänyt puolitiehen. Siitä puuttuu diagnoosi (taudinmääritys) sekä Marinista että Marinin lapsesta. Onhan Mäkinen kuitenkin napannut telkkarista Marinin arvioitavakseen, miksi työ on jäänyt puolitiehen. Katsotaan, kuinka Maija Meikäläisen kävisi lastenpsykiatrien näpeissä.

Tutkimatta ja näkemättä

Lastensuojelun asiakkaana oleville lapsille diagnoosi saatetaan asettaa jopa tutkimatta pikkupotilasta. Samalla voivat myös vanhemmat joutua diagnosoiduiksi, vaikkei lastenpsykiatrilla olisi aikuispsykiatrin koulutusta. Seppo Mäkinen näkyy olevan myös psykiatrian erikoislääkäri.

Psykoanalyyttiseen teoriaan uskovat lastenpsykiatrit saattavat syyttää vanhempia kaikesta, olipa kyse tarkkaavaisuuden pulmista, autismista, kehitysviiveestä, diabeteksestä, syömishäiriöstä yms.

Lastensuojelun asiakkaana olevan lapsen diagnoosiksi asetetaan tämän syyllistämislinjauksen ja kiintymyssuhdeteorian mukaan tavallisesti ”tarkemmin määrittämättömät tavallisesti lapsuudessa alkavat toiminto- ja tunnehäiriöt” (F98.9); ”muu samanaikainen käytös- ja tunnehäiriö” (F92.8); ”lapsuuden kiintymyssuhteiden reaktiivinen häiriö”(F94.1). Näin tehdään, vaikkei lapsen ja vanhemman välistä suhdetta olisi koskaan tutkittu. Vanhempien osalta potilasteksteissä saatetaan viitata epävakaaseen persoonaan, rajattomuuteen.

Huostaanottosuositukset

Lastenpsykiatrien huostaanottosuositukset ovat rasittaneet vuosikymmenten ajan yhteiskuntaa ja erityisesti lapsiperheitä. Missään käypä hoito suosituksessa ei ole suositusta lapsen asuinpaikan muuttamisesta, siitä huolimatta näin tehdään. Näin voi siis käydä aivan tavalliselle perheelle ja vanhemmille, jotka ovat hakeneet lapselleen terveyspalveluja.

Huostaanottosuosituksista keskusteltiin vilkkaasti 2000 -luvun alussa, sen jälkeen aiheesta on tullut tabu, julkinen salaisuus. Mm. lastenpsykiatri Jari Sinkkonen piti väitettä naurettavana, eihän lastenpsykiatrien aika riittäisi sellaiseen.

Huostaanottojen juurisyy

Tämä lasten ja erityisesti autismin kirjon lasten terveyttä vaarantava toimintakulttuuri paljastui kuitenkin vuonna 2012 Valtiontalouden tarkastusviraston lastensuojelua koskevassa tarkastuksessa. Ongelma otsikoidaan ”Erikoissairaanhoito tekee sijoitustilauksia”.

Kuntaliiton kyselyssä sosiaalityöntekijät kertovat lastenpsykiatrien toimintatavoista mm. seuraavaa:

”Lastenpsykiatrialla lapsi ei saa hoitoa/terapiaa, jos olosuhteet eivät ole vakiintuneet. Tämä tarkoittaa usein vaatimusta lapsen sijoittamisesta ensin. Toisaalta taas sijoitetun lapsen/nuoren saattaa olla vaikea saada palveluja, kun katsotaan, että hän saa tarvitsemansa palvelut lastensuojelun kautta.”

”Huostaanottoja ja sijoituksia tilataan, monesti lapsen ja perheen kuullen.”

Ongelma on jatkunut vuosikymmenten ajan. Lastenpsykiatrit kieltäytyvät tutkimasta perusteellisesti lastensuojelun asiakkaana olevaa lasta ja näin kielletään myös todistetusti tehokkaat hoito- ja kuntoutuspolut. Tämä on yksi tärkeimmistä huostaanottojen juurisyistä. Nepsylapsia ajetaan sijaishuoltoon syrjäytymään.

Kiristystä

Lastenpsykiatrit saattavat myös estää vanhempia hankkimasta lapselleen asianmukaisia neuropsykiatrisia tutkimuksia, joita on saatavilla yksityisellä puolella. Tällöin hoitoon tyytymättömistä vanhemmista ja heidän lapsestaan tehdään lastensuojeluilmoitus tai jopa kiireellinen sijoitus.

Onkohan muuten Sanna Marinista ja lapsesta tehty lastensuojeluilmoitus, kun äiti bilettää? Ilmoituksia tehdään tilastojen mukaan noin 444 päivässä. Ilmoitusten määrä oli vuonna 2020 peräti 162 130 ja kasvua oli 4 prosenttia edellisestä vuodesta. Maija Meikäläisen kohdalla bilettäminen todennäköisimmin johtaisi lastensuojeluilmoitukseen, onhan Maija yksinhuoltajaäiti.

Uskomatonta, mutta totta

Minulle tarjoutui tilaisuus 2000 -luvun alkupuolella lähteä kuuntelemaan vastikään edesmennyttä lastenpsykiatria, joka on laajasti kouluttanut alalla toimivia. Helsingin yliopisto oli näet julkaissut (!) netissä Lastensuojelua käyttävät perheet artikkelin, jossa lastensuojelun asiakkaita leimattiin ja tyypiteltiin sairaiksi. Julkaisu roikkuu edelleenkin kaiken kansan nähtävissä eli on ilmeisesti edelleenkin alalla käytetty opas. Halusin nähdä, minkälainen ihminen kirjoittelee tällaisia törkeyksiä. Paikalle oli kokoontunut lasten kanssa toimivia henkilöitä mm. koulujen, terveydenhuollon ja lastensuojelun piiristä – siis virkamiehiä.

Olen tehnyt tilaisuudesta muistiinpanot. Puhuja kertoi:

”Lastensuojeluperheissä vallitsee valehtelukommunikaatio.”
”Tyypillinen lastensuojeluperhe – jos pidetään liikaan kiinni lapsista (äiti) saadaan psykiatrisia tapauksia.”
”Lastensuojeluperheet haluavat karkuun. Perhe on valmis tekemään mitä tahansa, jotta mitään ei tapahtuisi.”

”Lastensuojeluperheitä ei voida hoitaa terapiassa, koska he vastustavat hoitoa.”
”Lapsia ei tule palauttaa kotiin, kun kotona on huonoa seuraa.”
”Skitsofrenia on savolaisuuden muunnos.”

”Lastensuojelu on kadottanut sielunsa ja muuttunut vanhempainsuojeluvirastoksi.”
”Huostaanotetut nuoret eivät osaa tehdä työtä.”

Puhuja kertoi mm, kuinka lastensuojeluperheitä voidaan tyypitellä myös ulkonäön perusteella; ulkonäöltään siistit ovat ”kovia ja kiiltäviä” ja villapaitaa käyttävät, yleensä lihavat ihmiset ovat ”pehmeitä ja pörröisiä”. Viimeksi mainituilla on yleensä paljon kotieläimiä, tietokoneita ja rahat loppuvat usein näissä perheissä, ruoka tulee jos tulee, asunto haisee. Puhujan näkemyksen mukaan lastensuojeluperheen häpeä saa perheen pakenemaan, mutta syyllisyys antaa tilan sairaudentunnolle ja siten mahdollisuuden parantumiselle.

Olen kertonut tuosta tilaisuudesta ja lastenpsykiatrian toiminnasta kirjassani Salassa pidettävä -suojeleeko laki lasta vai lastensuojelijaa? (2013).

Sairaanhoitopiirien lastenpsykiatria selvitykseen

Lastenpsykiatrien toimintatavat tulisi selvittää jokaisessa sairaanhoitopiirissä. Yritin saada aikaan keskustelua tästä aiheesta lääkärikunnassa lähettämällä artikkelin Lääkärilehteen. Päätoimittaja Saloheimo ei pitänyt sitä soveliaana.

Voisiko Sanna Marin tehdä asialle jotain? Uskomushoidot voivat hyvin, sijaishuollon miljardibisnes kukoistaa ja palveluntuottajat voivat hyvin. Hallitusohjelmaan taisi tulla kirjatuksi jotain lasten ja lapsiperheiden hyvinvoinnista ja syrjäytymisen ehkäisystä. Jokainen lapsi on arvokas -sellaista puhetta kansa saa kuulla.

Lastensuojelutoimissa menehtyneet – mielenilmaus 17.11.2021

Lehdistössä kirjoitettiin talvella 1912-1913 Helsingin Oulunkylän lastenkodin poikkeuksellisesta lapsikuolleisuudesta. Lastenkodin 40 lapsesta oli vuoden aikana menehtynyt yli puolet.

Helsingin Sanomat julkaisi sata vuotta noiden tapahtumien jälkeen 18.9.2012 jutun otsikolla:

Lastenkodin olot järkyttivät helsinkiläisiä, Oulunkylässä kuoli elokuussa 1912 peräti kymmenen orpoa.

Helsingin kaupungin ylläpitämässä Oulunkylän lastenkodissa kuoli vuonna 1912 peräti 24 alle yksivuotiasta, kun heitä vuoden aikana kävi talon asukkaina yhteensä 76. Kuolleisuuspiikki osui elokuulle 1912, jolloin lastenkodin asukkaita kuoli kymmenen.

Asiasta käynnistettiin myös poliisitutkimus. Paljastui, että puutteellisten tilojen lisäksi lastenkodin juomavesi oli kelvotonta, eikä sairaille lapsille järjestetty kunnollista hoitoa. Ruoka valmistettiin usein pilaantuneista raaka-aineista. Sosiaaliviranomaiset olivat lisäksi tyystin laiminlyöneet lastenkodin valvonnan.

Isompia lapsia oli rangaistuksena suljettu pimeään huoneeseen, pikkulapsia taas jätetty vaille hoitoa. ”Edelleen oli lapsia kauniin kesän ajalla pidetty ulkona paljaalla maalla selällään, paksu peite kasvoilla, niin että lasten oli vaikea hengittää.”

Lastenkoti ja viranomaiset kiistivät syytökset. Syyksi kuolleisuuteen todettiin, että lapset olivat jo lastenkotiin tullessaan sairaita. Molemmat lastenhoitajat toki saivat potkut. Kun asiaa käsiteltiin oikeudessa, sekä henkilökunta että valvovat viranomaiset todettiin syyttömiksi.

Onko mikään muuttunut 110 vuodessa?

Ainakin viranomaisten selitykset ovat pysyneet samana. Lasten huonoa hoivaa, kiusaamista, alistamista, perheestä eristämistä eli väkivaltaa sijaishuollossa puolustellaan sillä, että lapset ovat olleet jo omassa kodissaan huonovointisia tai kaltoinkohdeltuja (nykykielellä ”traumatisoituneita”).

Lastensuojelulogiikalla siis kotonaan huonosti kohdeltuja lapsia saa kohdella vielä huonommin sijaishuollossa?

Perheille kehitellään liiketalousperiaatteiden mukaan niin sanottuja palveluja, joilla saadaan palveluntuottajan liiketoiminta kukoistamaan. Perheiden tarpeita ja toiveita ei kysellä, mikä uuvuttaa ja ajaa loppuun niin lapset, äidit kuin isätkin. Sijaishuoltoon panostava Suomi laiminlyö mm. nepsylasten tutkimus-, hoito- ja kuntoutuspolkujen järjestämisen ja varmistaa näin sijaishuollon miljardibisneksen jatkumisen.

Muutos – onhan meillä lapsiasiavaltuutettu

Yksi asia on muuttunut. Suomeen on saatu lapsiasiavaltuutettu, jonka lakiin kirjattu tehtävä on pitää kaikkien lasten puolta. Hänen tulee mm. arvioida lapsen edun ja oikeuksien toteutumista ja seurata lasten ja nuorten elinolosuhteita, seurata lainsäädäntöä ja yhteiskunnallista päätöksentekoa sekä arvioida niiden vaikutuksia lasten hyvinvointiin sekä aloittein, neuvoin ja ohjein kehittää yhteiskunnallista päätöksentekoa lasta koskevissa asioissa ja edistää lapsen edun toteutumista yhteiskunnassa.

Lapsiasiavaltuutetun toimet sijaishuollon lasten hyväksi ovat jääneet vaatimattomiksi. Nykyinen lapsiasiavaltuutettu Elina Pekkarinen on virallisen, satavuotisen, selittelymallin mukaisesti selittänyt pois sijaishuollon rakenteissa olevan väkivallan. Hän on kertonut kansalle, että sijoitettujen nuorten varhaisessa lapsuudessa on ollut kokemuksia kaltoinkohtelusta, jolloin on myöskin vaikea huomata, että joku todella välittää (Maarit Tastulan ohjelma 19.10.2019).

Lastensuojelutoimissa menehtyneet

Tänäkin vuonna lastensuojelutoimissa on menehtynyt lapsia ja nuoria aikuisia, jotka ovat vapautuneet sijaishuollosta ja päätyneet itsemurhaan. Lastensuojelutoimissa on menehtynyt uuvutettuja lasten läheisiä.

Kansainvälisten tutkimusten mukaan lapsen erottaminen vanhemmistaan lisää (jopa kaksin tai kolminkertaisesti) riskiä sairastua psyykkisesti. Erään tutkimuksen mukaan huostaanoton kokeneet lapset ja nuoret kuolevat ennen 25-vuotissyntymäpäiväänsä yli kolme kertaa useammin kuin muut ikätoverinsa. Tutkimuksessa tarkasteltiin vuosina 1991–1997 huostaanotettuja suomalaislapsia (13 000 lasta). Nuoret kuolivat aineiden väärinkäyttöön, onnettomuuksiin ja itsemurhiin. Kuusi 15–24-vuotiasta tyttöä ja 29 poikaa teki itsemurhan.

Lastensuojelun rappiotilan syvyyttä kuvastaa se, ettei edes perustavaa laatua oleva ihmisoikeus – oikeus elämään -toteudu.

Mielenilmaus 17.11.2021 klo 11-13

Kadotetut lapset -työryhmä järjestää Helsingissä eduskuntatalon portailla keskiviikkona 17.11.2021 klo 11-13 mielenilmauksen lastensuojelutoimissa menehtyneiden muistoksi. Allakoi asia jo nyt, tilaisuudesta tulee myöhemmin lisää infoa.

Birgitta Wulf on istunut eduskuntatalon portailla helmikuusta 2020 lähtien joka keskiviikko muistuttamassa päättäjiä sijaishuollon puolueettoman selvityksen kiireellisyydestä. Ainoastaan kuulemalla kaikki sijaishuollossa olevat lapset ja heidän vanhempansa/läheisensä voidaan lastensuojeluun saada aikaan muutos.

Töölöläinen -lehti julkaisi lapsiasiantuntijasta jutun, joka löytyy tästä linkistä.Birgitan kirjoituksia löytyy tästä linkistä.

Mitä äidinriistäjät tekevät?

Maailman terveysjärjestö teetti 1950-luvulla tutkimuksen, joka ilmestyi suomeksi vuonna 1957. Tutkimus käsitteli amerikkalaisen psykiatri John Bowlbyn äidinriistoteoriaksi kutsuttua oppia. Bowlby korosteti lapsen ja äidin kiintymyssuhteen laadun merkitystä lapsen myöhemmälle kehitykselle (Bowlby, John (1952) Maternal Care and Mental Health: a report prepared on behalf of the World Health Organization as a contribution to the United Nations programme for the welfare of homeless children. WHO Monograph series 2. Geneve: WHO). John Bowlby toteaa, että vanhempien hoivalla on suuri merkitys lapsen tulevalle mielenterveydelle.

Bowlby kokoaa asian kirjan loppulauseeksi mm.:

”Työtä ehkäisevänä tekijänä on se, että hallitukset, sosiaaliviranomaiset ja suuri yleisö eivät ole vakuuttuneita siitä, että äidin hoiva on lapsen mielenterveydelle yhtä tärkeää kuin vitamiinit ja proteiinit hänen fyysiselle terveydelleen.”

Suomalainen lastensuojelutyö aiheuttaa mielenterveysongelmia

John Bowlbyn opit on Suomessa unohdettu ja käännetty ylös alaisin. Sijaishuoltoon on siirretty yli 19 000 lasta, jotka joutuvat vielä sangen usein siirtymään sijaishuoltopaikasta toiseen. Ei ole harvinaista, että taaperoiässä oleva lapsi on ollut jo useassa sijaishuoltopaikassa siinä vaiheessa kun hänen huostaanottoaan käsitellään hallinto-oikeudessa. Hallinto-oikeuksien päätöksistä puuttuu pääsääntöisesti arvio siitä, mitä vaurioita toistuvilla kiintymyssuhteiden katkaisemisella eli lapsen kierrätyksellä aiheutetaan lapselle. Tällainen arvio kuuluisi tehdä, koska hallinto-oikeuden tulee arvioida lapsen etu.

Sen lisäksi, että lapsi erotetaan vanhemmistaan, hänet altistetaan sijaishuollossa huonolle hoivalle ja väkivaltaiselle kohtelulle. Näistä asioista ylimmät valvontaviranomaiset ovat toistuvasti huomauttaneet lapsen sijoittaneita kuntia ja vastuusosiaalityöntekijöitä. Erityinen lastensuojeluun liittyvä piirre onkin se, että sosiaalityöntekijöille pitää kertoa tämä asia ja kehottaa toimimaan lain mukaan. Sanomattakin on selvää, että lapsen väkivaltainen kohtelu vaurioittaa lasta.

Kodin ulkopuolelle siirretyistä ja siellä nuoruutensa viettäneistä valtaosa syrjäytyy, jää työvoiman ulkopuolelle, ei suorita koulua ja joutuu päihde- tai rikoskierteeseen. Kelan tutkimuksen mukaan teineinä kodistaan siirretyistä pojista yli kolme neljäsosaa on vielä nuorina aikuisinakin vailla peruskoulun jälkeistä koulutusta. Laitoksiin siirretyistä pojista oli vielä 23–24-vuotiaina neljäsosa joko eläkkeellä tai työttömänä (Hämäläinen & Kangas (toim.) Perhepiirissä, KELA, 2010, s. 282).

Tutkimusten mukaan mielenterveyshäiriöillä on yhteys pitkäaikaiseen syrjään jäämiseen koulutuksesta ja työelämästä.

Lasten aivopesun vahingollisuus

Olen kirjoittanut aiemmin lastensuojelun historian ideologisista suuntauksista, joihin on kuulunut sijaishuollossa tapahtuva lasten aivopesu ja ideologinen kasvatus. Aiemmin siis puhuttiin avoimesti aivopesusta. Tätä toimintaa ei nykyisin tunnisteta eikä tunnusteta lastensuojelutyössä. Lasten huoltoriidoissa vieraannuttamisilmiö on tunnistettu ja sen vahingollisuus todettu.

Kuinka äidinriisto tapahtuu?

Olen koonnut tähän yleisesti esiintyviä tekniikoita, joita erityisesti perhehoitajat käyttävät sabotoidakseen lapsen ja vanhemman välisen suhteen ja saadakseen aikaan pysyvän huostaanoton. Näin toimien lapsille aiheutetaan vaurioita ja mielenterveysongelmia:

-Yhteydenpidon rajoittaminen keinolla millä hyvänsä (”oireilu” -väitteet tapaamisten edellä tai tapaamisten jälkeen)

-Onnistuneen tapaamisen jälkeen tapahtuva lapsen ilon pilaaminen. Mikäli lapsi kertoo myönteisiä asioita vanhemmistaan, perhehoitaja osoittaa lapselle vihamielisyyttä tai uhkaa hylkäämisellä.

-Lapselle kerrotaan, ettei hän saa koskaan enää tavata vanhempiaan/läheisiään, mikäli ilmoittaa haluavansa takaisin kotiin.

-Lapsen ja vanhemman /läheisten yhteydenpitoa ei tueta lainkaan lastensuojelullisin toimin.

-Lapsen ja vanhempien /läheisten tapaamiset järjestetään ikuisesti valvottuina. Valvontaa perustellaan lasten pelkotiloilla.

-Valvonnan tarvetta perustellaan sillä, etteivät vanhemmat ja läheiset osaa käsitellä lapsia.

-Lasten tapaamisia ei järjestetä läheisten luona eikä missään nimessä heidän kotona, mökillä tai läheisten toivomassa paikassa.

-Lapsille kerrotaan, että läheiset voivat ryöstää heidät.

-Lapsille ei saa antaa mitään tuliaista, läheisten antamat lahjat palautetaan tai piilotetaan.

-Lapsille kerrotaan mäyrä-tarinaa huostaanoton alussa. Siinä mäyrä-äiti oli sairastanut ja muuttui pahaksi äidiksi, sitten pikkumäyrä sai uuden hyvän äidin. Tarinassa mäyrälapsi sopeutui uuteen äitiin.

-Perhehoitaja puhuu lapsen vanhemmista kielteisesti (”olette huostassa, koska…)

-Perhehoitaja sitouttaa lapset itseensä narsistimaisesti (esimerkiksi pitää lapsia kädestä kiinni tapaamisilla ja vaatii saada olla läsnä tapaamisten aikana, puhelujen kontrollointi, lapsen puhelinumeroa ei anneta vanhemmille/läheisille).

-Lastensuojelu sallii perhehoitajien ristiriitaa aiheuttavan läsnäolon tapaamisissa ja perustelee yhteydenpidon rajoittamista itse aiheuttamallaan lojaliteettiristiriidalla.

-Perhehoitaja aiheuttaa toimillaan ja puheilla lapsissa pelkoa omia läheisiä kohtaan. Lapsi aivopestään vihaamaan ja tuottamaan vihapuhetta vanhemmistaan /läheisistään.

-Perhehoitaja suhtautuu väheksyen lapsen kulttuuriseen taustaan, sabotoi lapsen oman äidinkielen opinnot niin, että lapsi menettää äidinkielensä. Tavoitteena lapsen ja vanhemman /läheisen kielellisen yhteyden katkaiseminen.

-Lasten vanhemmilta estetään yhteydenpito lapsen opettajiin, hoitotahoon, lapsesta ei anneta ajantasaista tietoa.

-Perhehoitaja tuottaa kielteistä dokumentaatiota, jota lapsen asioista vastaava sosiaalityöntekijä pitää luotettavana tietona ja kirjaa päätösperusteluihin (perhehoitaja tuottaa raportit lasten unihäiriöistä, unissakävelyistä, huudoista, tarkkaavaisuusongemista, aggressiosta jne)

-Perhehoitaja sitouttaa perhehoitajan suvun jäsenet sijaistajiksi/varahoitajiksi estäen lapsen lomat oman sukunsa luona. Näin yhteiskunnalle syntyy lisäkustannuksia ja vastaavasti perhehoitajan suvulle tuloja.

-Koko lapsuuden mittainen huostaanotto perustellaan kiintymyksellä perhehoitajiin, vaikkei kukaan ole ko. kiintymystä arvioinut tai todennut.

-Lapsen asioista vastaava sosiaalityöntekijä tuottaa palveluita syventääkseen lapsen ja perhehoitajan kiintymyssuhdetta.

-Perhehoitajat käyttävät hyväksi erikoissairaanhoitoa, josta saa tarvittaessa sosiaalitoimen tilauksesta lausuntoja ja suosituksia yhteydenpidon rajoittamiseksi.

-Yhteydenpidon rajoitusasioihin ja huostaanoton lopetusasioihin valjastetaan suuri joukko edeltäpäin valmennettuja ”todistajia” (tapaamisten valvojat, perhehoitajan välittänyt taho jne).

– Aivopestyn lapsen mielipiteeseen vedotaan. Mielipiteeseen vedotaan, vaikka se on saatu aikaan uhkaamalla ja kiristämällä.

-Ellei aivopesu onnistu, lapselle haetaan lastensuojelulain 22 §:n mukainen edunvalvoja erityisesti lapsen lähestyessä 12 vuoden ikää. 12 vuoden ikä tuottaa lapselle itsenäisen puhevallan, mikä koetaan uhkana.

-Lapsen koti-ikävä jätetään systemaattisesti huomioimatta.

-Lapsen asioista vastaava sosiaalityöntekijä jättää laatimatta tai tekee omin päin asiakassuunnitelmat.

-Asiakassuunnitelmaneuvottelu ei ole neuvottelu, vaan etukäteen sosiaalityöntekijän ja perhehoitajan sopimien asioiden ilmoitustilaisuus. Tapaamiset lapsen ja vanhempien /läheisten kanssa on suunniteltu etukäteen niin sisällön kuin ajankohdan suhteen ja asiakassuunnitelmaneuvottelussa niistä annetaan ilmoitusluontoisesti tieto vanhemmille. ”Varjoneuvottelussa” eriävän mielipiteen esittäneelle vanhemmalle/läheiselle asetetaan yhteydenpidon rajoitus.

-Asiakassuunnitelmaan ei kirjata tavoitteita eikä konkreettisia toimia, jätetään selvitykset, olosuhdekartoitukset tekemättä, järjestetään läheiselle tukihenkilö, joka tukeekin sosiaalityöntekijää ja perhehoitajaa.

-Kaikki lapselle sijaishuollon aikana aiheutuneet vauriot selitetään johtuvan ”varhaislapsuuden traumoista” lapsen asuessa kotonaan.

Perhehoitajien vallankäyttö

Valtiontalouden tarkastusviraston raportin mukaan erityisesti sijaisperheiden valvonta vaikuttaa tarkastushavaintojen perusteella riittämättömältä. Tarkastusviraston raportista on luettavissa, että kaikki sijaisperheet (perhehoitajat) eivät edes päästä lastensuojelun työntekijää kotikäynneille. Perhehoitajien toiminta saattaa siis olla varsin röyhkeää ja ylimielistä.

Perhehoitajien toiminnassa on havaittavissa varsin usein, että he eivät ole saaneet riittävää koulutusta tehtäväänsä eivätkä kykene hyväksymään jaettua vanhemmuutta. Tällöin he pyrkivät kiinnittämään lapset omikseen eristämällä lasten vanhemmat ja läheiset kaiken yhteydenpidon ulkopuolelle. Puutteellisen ohjauksen takia perheen jälleenyhdistämisen mahdollisuudet ohitetaan.

Olen useista lastensuojelun asiakaskertomuksista lukenut, että perhehoitajat hakevat työlleen tukea Perhehoitoliitosta ja sen vertaistuesta. Tästä johtopäätöksenä joutuu vetämään, että Perhehoitoliittokaan ei tunnista eikä tunnusta lasten aivopesun vahingollisuutta ja lainvastaisuutta. Onkin kysyttävä, saavatko perhehoitajat liitostaan aivopesun harjoittamiseen kurssitusta? Vastikään Perhehoitoliiton puheenjohtaja Minna Ahokas on kertonut perheeseensä sijoitetuista lapsista Arman Alizadin ohjelmassa. Perhehoitajien aktiivisuus siis jopa mediaan päin on havaittavissa. Näin tapahtuu, vaikka perhehoitajilla on salassapitovelvollisuus. Kuinka on mahdollista, että perhehoitaja kertoo sijoitetuista lapsista salassapidettäviä tietoja kaikelle kansalle? Eikö sellainen ole rikollista toimintaa?

Kömmähdys eduskunnan oikeusasiamiehen kansliasta

Perhehoitajat ovat niin aktiivisia etujensa valvomisessa, että he päätyvät tekemään myös kanteluja. Tämä on tietysti taloudellisen toimeentulon kannalta ymmärrettävää, tuottaahan sijoitettu lapsi mukavan ansion perhehoitajille. Lapsesta ei hevin luovuta. Sen sijaan ymmärrettävissä ei ole se, että kantelua käsittelevä taho ei tunnista aivopesun mahdollisuutta. Nyt on valitettavasti käynyt kömmähdys eduskunnan oikeusasiamiehen kansliassa. Tuoreen ratkaisun tapahtumakuvauksessa näyttää olevan kaikki aivopesun elemenit koossa, tyypilliset perhehoitajien väittämät niin ”oireilusta” kuin lapsen kiintymyssuhteista. Lopputulos tässä Kristiina Kouroksen esittelemässä asiassa on hämmästyttävän naivi arvioidessaan lapsen ”mielipidettä”. En löydä ratkaisusta myöskään tietoa siitä, että tapauksen lapsen vanhempia olisi kuultu asiassa ja pyydetty näiltä avainhenkilöiltä tietoa/lausumaa.