Leeni Ikonen, varatuomari

STM asetti 14.3.20219 työryhmän uudistamaan lastensuojelulainsäädäntöä. Lastensuojelun vaativan sijaishuollon uudistamistyöryhmän loppuraportti on julkaistu sarjassa sosiaali- ja terveysministeriön raportteja ja muistioita (2020:28).

Esitys valmisteltiin työryhmässä, jonka tuli tehdä uudistusehdotukset lastensuojelulainsäädäntöön siten, että lastensuojelun sijaishuollon sisältö ja rakenteet vastaisivat paremmin vaativaa erityistä tukea tarvitsevien lasten tarpeisiin.

Vaativan sijaishuollon työryhmä sisällytti lakiuudistuksen myös lastensuojelun asiakkaan asemaan merkittäviä muutoksia.

Tärkeä tieto jätetään hankkimatta

Sosiaali- ja terveysministeriön lainvalmistelussa lastensuojelun asiakkaan näkemyksiä ei selvitetä eikä kuulla. Huomioiden se tosiseikka, että sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista annettu laki on ollut voimassa 20 vuoden ajan, tämä yksityiskohta lainvalmistelussa on silmiinpistävä. Ikään kuin lakeja valmistelevat virkamiehet eivät haluaisi noudattaa lain velvoitteita huomioida asiakkaan oikeuksia asiakkaan tarpeiden mukaisiin tukitoimiin ja palveluihin.

Työryhmä ei kuullut lastensuojelun asiakkaan asemaan ja erityisesti perheiden oikeusturvaongelmiin parhaiten perehtyneitä asiantuntijoita. Lausuntoja ei pyydetty Julkisilta Oikeusavustajilta, Luvan saaneilta oikeudenkäyntiavustajilta eikä Suomen Asianajajaliitolta. Lausuntoa ei pyydetty keneltäkään sosiaali- ja terveysministeriön tiedossa olevalta, yleisesti ja laajasti lastensuojeluasioita hoitavalta lakimieheltä.

Lakeja valmisteltaessa on perinteisesti ollut käytössä täysin vakiintunut tapa pyytää lausuntoja nimenomaan niiltä tahoilta, jotka hoitavat ihmisten asioita mitä moninaisemmissa tilanteessa. Perheiden asioita hoitaville lakimiehille kertyy työssään monipuolisesti kokemustietoa, jonka avulla lainsäädäntöä voidaan parantaa. Perheiden asioita hoitavilla lakimiehillä on tietoa lastensuojelun asiakkaan asemasta, kohtelusta, lastensuojelutyöstä sekä tuomioistuinprosessin ongelmista.

Näiden tahojen kuulematta jättäminen johtaa tietysti siihen, etteivät tärkeät asiat tule edes kirjatuiksi lainvalmisteluaineistoon. On täysin poikkeuksellista, että esimerkiksi julkiset oikeusavustajat, jotka perinteisesti hoitavat paljon lastensuojelujuttuja, jätetään pois lausuntopyyntöluettelosta.

Sen sijaan työryhmä päätyi lähettämään lausuntopyynnöt mm. SOS- lapsikylälle ja Pelastakaa Lapset ry ry:lle, joiden lakimiehet avustavat kuntien sosiaalityöntekijöitä mm. huostaanottoasioissa. Lastensuojelujärjestöjen lakimiehet edustavat järjestöjensä ideologiaa sijaishuoltopalveluja tarjoavina, joten lausuntojen sisällöt huomioivat luonnollisesti tämän asian.

Työryhmän puheenjohtajan, sosiaali- ja terveysministeriön neuvottelevan virkamiehen, Annika Parsonsin tiedossa on ollut, että mm. Kadotetut lapset -moniammatillisen työryhmän kautta olisi ollut saatavissa laaja-alaisesti tietoa sijoitettujen lasten ja heidän perheidensä tilanteesta. Tietoa olisi saatavilla lastensuojelun rakenteissa olevasta väkivllasta, joka kohdistuu niin sijoitettuihin lapsiin kuin lastensuojelun asiakkaaseen. Tietoa olisi ollut saatavilla siitä, kuinka lastensuojelu traumatisoi perhekuntia kadottamalla ja syrjäyttämällä lapsia ja aiheuttamalla niin sanotuilla palveluillaan elämänmittaisia traumakokemuksia.

Lastensuojelun Hyvä sisko -verkosto toimii

Vaativan sijaishuollon työryhmän lausuntopyyntövalikoima on tietoinen valinta. Lastensuojelun rakenteissa oleva, virkamiessukupolvelta toiselle siirtyvä, ihmisiä traumatisoiva väärintoimiminen näyttää ulottuvan myös lainvalmisteluun. Hyvä veli- järjestelmä, lastensuojeluasioissa erityisesti Hyvä sisko -järjestelmä, huolehtii siitä, ettei lastensuojelukriisin ytimeen päästä koskaan. Järjestelmä valvoo tehokkaasti sosiaalialalla toimivien ja palveluntuottajien etua.

Kaukana ihmisen arki ja elämä

Vaativan sijaishuollon työryhmä on päätynyt esittämään muutoksia myös lastensuojelun avohuollon tukitoimiin ehdottaen uutta tehostettua avohuollon tukitoimea. Tehostettu, tiivis perheeseen tunkeutuva ”tukitoimi” näyttäytyy perheen oikeusturvaongelmat sivuuttaen jälleen laajentavan palveluntuottajien markkinoita sekä sosiaalityöntekijän valtaa.

Lastensuojelun palveluina markkinoimat ”tukitoimet” näyttäytyvät asiakkaan näkökulmasta useimmiten tarpeettomina ja jopa traumatisoivina pakkotoimina. Olisi syystä käynnistää selvitys, kuinka monen surman/perhesurman taustalla on pitkäaikainen ja tiivis perheen uuvuttanut lastensuojelun pakkopalvelu (ns. avohuollon tukitoimi). Olisi syytä tutkia, kuinka monen tapauksen taustalla on sosiaalityöntekijän konsulttina toiminut lastensuojelujärjestön lakimies tai sosiaalityöntekijä. Kuinka monen tapauksen taustalla on moniammatillinen työryhmä, jonka kokoonpanosta tai kokouksista ei kukaan tiedä?

2000 -luvulla syntynyt lastensuojelun pakkomielteinen valvontahalu ja ilmiantojärjestelmä mahdollistuvat tilanteessa, jossa tavallisten ihmisten tarpeita ei kuulla eikä kysytä. Tällä tavalla toimien virkamiehet ja asiantuntijat voivat pitää ihmisten arjen kuvitteellisena ja etäisenä toimintana -puuttumisen pelikenttänä.

Seulonta- ja riskilistoihin perehtymällä virkamiesten mielenmaailmasta voisi olla syystäkin huolissaan. Ihmisten arjesta erkaantuminen mahdollistaa kovatkin pakkotoimet.

Näkymättömän pahan metsästäjät

2000 -luvun alussa lastensuojelun ideologiaan asettui kuvitelma siitä, että perhe pitää sisällään pahaa ja lastensuojelun tehtävänä on etsiä, epäillä, kontrolloida ja poistaa paha. Tätä ideologiaa edustaa mm. Johanna Hurtig, joka on todennut, että lastensuojelun asiakasperheessä on lähes aina kyse jonkinasteisen pahan läsnäolosta (Hurtig, Lasta suojelemassa, s.177).

Hurtig kertoo havainneensa työntekijöiden ja lasten välisessä kontaktissa kompastuskiviä ja tyypittelee lapsen kohtaamiset nimityksin ”pommi”, ”lipas”, ”pakastearkku” ja ”riiviö”. Työntekijät saattavat nähdä lapsen kätkevän sisälleen salaisuuden, jonka vain avaimen haltija voi saada haltuunsa (lipas). Taustalla on ajatus, että perussosiaalityöllä ja perhetyöllä ei ole riittäviä valmiuksia lasten auttamiseen. ”Oireettomien lasten kohdalla voidaan jopa toivorikkaasti ajatella, että ehkä vaikeita ja rankkoja kokemuksia ei ollutkaan.” Riiviölasten kohdalla piiloon voi jäädä se, että vanhempien käytös lasta kohtaan ja heidän valintansa ovat synnyttäneet lasten pulmat (Hurtig, em. s.188).

Sosiaalityöntekijöiden kouluttaja Päivi Sinko avasi ideologiaa jo 2000 -luvun alussa ja kertoi näkemyksiään lastensuojelun asiakasperheistä. Hän on nimitellyt perheitä ”saippuapalaperheiksi” tarkoittaen vanhempia, joille ei tunnu koskaan selviävän, mitä lapsi tarvitsee arjessa.

Vanhempien maalittamisen ideologia on vahingollinen, koska sen avulla on mahdollistunut rajaton mielivalta syyllistää vanhemmat mistä tahansa asiasta. Tällä tavoin toimien voidaan palvelut ja tukitoimet jättää kehittämättä ja uuvuttaa vanhemmat, onhan mm. lasten tarkkaavaisuuden häiriö, kehitysviive, sosiaalisen vuorovaikutuksen pulma jne. vanhempien oma syy.

Päivi Sinko oli nyt 20 vuotta myöhemmin vaativan sijaishuollon työryhmän jäsen edustaen tietysti maailmankuvaansa ja lastensuojelun ideologiaa. Olen aiemmin kirjoittanut Päivi Sinkon ”juridisoitumispuheiden” vahingollisuudesta. Lain noudattamisen velvoitteen väheksyminen on aikaansaanut tietysti monenlaisia ongelmia lastensuojeluun.

Väärää tietoa

2000 -luvulla on korostunut lapsen vanhempien ja perhehoitajina toimivien ihmisten eriarvoisuus. Yhä enenevästi sijaishuoltoa markkinoidaan ikään kuin lapselle parempana vaihtoehtona. Siitähän ei huostaanotossa ole kyse. Ei ole kyse siitä, kumpi perhe on parempi, oma vaiko vieras. Myös palveluntuottajilla on selvästikin väärä käsitys tehtävistään.

Euroopan ihmisoikeustuomioistuin antoi 24.3.1988 tuomion Ruotsille jutussa Olsson v. Ruotsi. Jutussa oli kyse Olssonin perheen kolmesta lapsesta, jotka sijoitettiin eri paikkoihin. Lasten ja vanhempien yhteydenpitoa rajoitettiin. Ratkaisussa todetaan, ettei lasta saa siirtää toiseen perheeseen vain sen tähden, että lapsi voisi paremmin huostaanotettuna. Lasten sijoittaminen kauas toisistaan ja vanhemmistaan sekä tapaamisoikeuksien rajoittaminen oli omiaan heikentämään mahdollisuuksia perhe-elämän uudelleenalkamiseen.

Tapauksessa K.A. Suomi sai 14.1.2003 jälleen tuomion Euroopan ihmisoikeustuomioistuimelta. Jutussa oli kyse kolmesta lapsesta, joiden äidillä oli mielenterveysongelmia. Vanhemmat joutuivat seksuaalisen hyväksikäyttöepäilyn kohteeksi ja lapset otettiin huostaan. Tässäkin tapauksessa tuomioistuin totesi, että se, että lapsi voidaan sijoittaa kasvatuksensa kannalta suotuisampaan ympäristöön, ei itsessään oikeuttanut ottamaan häntä pakolla biologisilta vanhemmiltaan, vaan täytyi olla muita seikkoja, jotka osoittivat, että oli välttämätöntä puuttua 8 artiklan mukaiseen oikeuteen nauttia perhe-elämästä lapsensa kanssa.

Lapsen tultua sijoitetuksi syntyy lapsen laskennallinen arvo. Kirjoitin aiemmin laskennallisista lapsista. Lastensuojelun systeemivirheen ansiosta perheelle kuuluvat tuet valutetaan sijaishuoltoon. Hoitokorvaukset ja kulukorvaukset ovat hyvät.

Erityisesti raskaana olevien ja vauvaperheiden törkeästä kohtelusta

Olen viime aikoina kohdannut raskaana olevien naisten sekä vauvaikäisten lasten äitien törkeää kohtelua. Tämä asia liittyy avohuollon tukitoimiin, joita vaativan sijaishuollon työryhmäkin on kehitellyt.

Varhaisen puuttumisen huolimetodi on johtanut siihen, että yhä useampi lapsi joutuu jo ennen syntymäänsä lastensuojelun kohteeksi. Vuonna 2008 voimaan tullutta lastensuojelulakia muutettiin vuonna 2010 lisäämällä lakiin säännös ennakollisesta lastensuojeluilmoituksesta (25 c §).

Ennakollinen lastensuojeluilmoitus on tehtävä, jos on perusteltua syytä epäillä, että syntyvä lapsi tulee tarvitsemaan lastensuojelun tukitoimia välittömästi syntymänsä jälkeen. Säännöstä on perusteltu päihdeäitien tuen tarpeella, mutta säännöstä käytetään myös muussa tarkoituksessa.

Käytännössä säännöksen avulla voidaan toteuttaa pakkoa ja valvontaa, mikä liittyy osaltaan myös perusoikeustasoiseen kysymykseen päihdeäitien tahdosta riippumattomasta hoidosta.

Raskaana olevia seulotaan

Lastensuojelun piiriin ajautuu myös sellaisia raskaana olevia äitejä, joilla ei ole päihdetaustaa tai muuta elämäntapaan liittyvää, syntyvän vauvan terveyttä vaarantavaa tekijää elämässään. Sikiö saattaa näin joutua seulotuksi lastensuojelun piiriin äitinsä aiempien elämänvaihteiden takia. Äidin oma lastenkotilapsuus tai koulunkäyntivaikeudet, kehitysviive, asiakkuus mielenterveystoimistoon, lapsuudessa ollut lastenpsykiatrinen hoitosuhde, äidiksi tulevan nuori ikä tai aikanaan ollut lastensuojelun asiakkuus jne. voivat laukaista ennakoivan lastensuojeluilmoituksen.

Mikä tahansa lastensuojeluideologian riskitekijänä pitämä asia voi laukaista ennakollisen lastensuojeluilmoituksen ja lastensuojelun asiakkuuden. Lainsäännös on vahvistanut lastensuojelun riskikartoituspyrkimyksiä. Säännös antaa laajan harkintavallan lastensuojelun työntekijöille, eikä lainkaan oikeusturvaa vanhemmille eikä syntyvälle lapselle.

Vanhempien päihteiden käyttö tai päihteiden käytön epäily on riski huostaanotolle, erityisesti, jos vanhempien nuoruuteen on kuulunut päihteiden käyttöä. Päihdetaustaisten äitien hoitoon pääsyä tulisi tehostaa ja kuntoutukseen kannattaa panostaa, koska raskaus kannustaa elämäntapamuutoksiin. Siihen ei kuitenkaan kannusta se, että tuleva äiti joutuu ainoastaan valvonnan alle.

Avohuollon traumaattiset pakkopalvelut

Raskaana olevalle nuorelle äidille saatetaan tarjota perhetyötä avohuollon tukitoimena, vaikka hänellä on läheisiä, joilta hän saa luotettavaa tukea. Jos nuoren äidin taustalla on oma huostaanottokokemus, luottamus viranomaisiin on usein heikko. Tällaisessa tilanteessa pelko syntyvän vauvan menettämisestä saa odottavan äidin hyväksymään perhetyön, vaikka se tosiasiallisesti aiheuttaa ahdistusta ja vaikeuttaa synnytykseen valmistautumista.

Raskaana olevien äitien mielialoja seurataan. Heille tehdään masennuksen pikatestejä, huoli voi herätä vaikkapa mielialavaihtelun takia. Neuvolassa raskauden aikana asioivan äidin kannattaa miettiä, miten hän vointiaan kuvaa, ettei viranomaiselle tule väärinkäsityksiä.

Lastensuojeluilmoituksen voi laukaista äidin kertoma parisuhdeongelma, univaikeudet, alakuloisuus, riidat naapurin kanssa, kulttuurieroihin liittyvä tiedon puute tms. Siis mikä tahansa ihmiselämään kuuluva hetkellinen pulma, jonka ratkaisemiseen riittäisivät perheen omatkin keinot.

Aiheeton huoli voi herätä, jos työntekijä antaa sanoille erilaisen merkityksen tai painoarvon kuin mitä tuleva äiti tarkoittaa. Vahvoja tunneilmaisuja käyttävä äiti kuuluu riskiryhmään, olipa hän alkuperäiseen väestöön kuuluva tai maahanmuuttaja. Lastensuojelun asiakkuuteen voi sattumanvaraisesti päätyä kuka tahansa, koska varhaisen puuttumisen huolimetodi ruokkii työntekijöiden tietämättömyyttä, ennakkoluuloja ja pelkoja.

Riskilistaukset osoittavat, että mikä tahansa perhe voi olla riskiperhe. Kuka tahansa voidaan luokitella tekstiä paperille tuottaen riskiperheeksi.

Palveluna synnytykseen tunkeutuminen

Vauvan syntymän odotus saattaa muuttua traumaaatiseksi kokemukseksi lastensuojelutoimien takia. Pelko ja ahdistus lisääntyvät synnytyksen lähestymisen myötä. Entä jos en kelpaakaan lastensuojelun muottiin?

Lastensuojelulakiin on sisällytetty myös avohuollon tukitoimeksi nimetty toimenpide, lapsen sijoitus perhehoitoon (37 §). Kyseessä pitäisi lain mukaan olla vapaaehtoinen sijoitus vanhemman suostumuksin.

Katsotaanpa, miten perhehoitaja sijoitettavaan perheeseen suhtautuu. Luin Perhehoitoliiton Perhehoito -lehdestä 4/2014, että vanhempia ja lapsia sijoitetaan toiseen perheeseen opiskelemaan mm. lakanan viikkausta. Jutussa haastateltu Rouva H oli haaveillut, että perheen luokse muuttaisi äiti mahansa kanssa ja rouva H pääsisi mukaan synnytykseen. Tämä toive toteutuikin.

Perhe kertoo, että sijoitettuna on pääasiassa nuoria aikuisia yhdessä lapsensa kanssa. Toiminnassassa vaaditaan kuulemma lehmän hermoja. Omastaan on oltava valmis luopumaan -hyvä, etteivät he nuku meidän sängyssämme toteaa perhehoitaja. Sijaisvanhemmat ovat nimensä mukaisia vanhempia myös sijoitetun perheen aikuisille.

Tavoitteiden toteutumisen seurannassa on apuna vanhempien kansio, johon päivittäien kirjataan vanhempien tekemisä asioita. Tavoitteita voivat olla esimerkiksi se, että vanhempi käy suihkussa, muistaa vaihtaa lakanat, vie roskat tai hoitaa jonkun asian Kelan kanssa.

Perhe H: n mukaan paljon riippuu sijoitetusta perheestä, miten he haluavat ottaa apua vastaan.

–Jos he tulevat vähän kuin pakosta vain estääkseen huostaanoton, niin halu ei voi olla iso.

Näin nykypäivän Suomessa.

Koultukseltaan tuntemattomaksi jääneen pariskunnan ajatukset paljastavat palvelujärjestelmän vääristymän:

Mikä elämänmittainen trauma voikaan syntyä äidille, joka huostaanoton uhan alla joutuu viimeisillään raskaana tai vastasyntyneen vauvan kanssa täysin vieraaseen ympäristöön?

Kenen tarpeita ja toiveita toteutetaan, jos synnytyskokemuskin pitää jakaa ventovieraan kanssa?

Entäpä, jos sijoitetut eivät opikaan viikkaamaan lakanoita perhe H:n tavalla?

Saako siitä pidennetyn perhehoitomääräyksen?

Mikä on äidin ja vauvan oikeusturva kokoaikaisessa kirjaamisen kontrollissa?

Miksi veronmaksajien pitäisi kustantaa kiusantekoa?

Suomessa on vauvakato

Sosiaali- ja terveysministeriö on onnistunut hankkeillaan siirtämään Suomen kyseenalaiseen luokkaan. Valtiovarainministeriön tutkimuksessa kerrotaan, että pienten lasten sijoituksissa Suomen luvut ovat paljon muita Pohjoismaita korkeammat. Vuosittain otetaan huostaan 300-400 alle 3-vuotiasta. Heidän osuutensa ikäluokasta sijoittaa Suomen itäeurooppalaisten maiden joukkoon.

Mediassa keskustellaan Valtiontalouden tarkastusviraston (VTV) toiminnasta.

Yle selvitti: VTV muuttui vahtikoirasta konsulttikumppaniksi, kun se alkoi kysellä vahdittaviensa toiveita, VTV:n uutta strategiaa luonnosteltiin muun muassa kansanedustajien mielipiteiden pohjalta ja kalliiden konsulttien avulla.

Ylen uutisen mukaan eduskunnan tarkastusvaliokunta selvittää VTV:n sisäistä valvontaa, riskienhallintaa ja hyvän hallinnon periaatteita.

VTV tiedusteli tarkastustensa kohteilta näkemyksiä siitä, miten heitä kannattaisi tarkastaa. VTV:n sidosryhmiksi määrittelemät tahot koostuvat esimerkiksi ministeriöiden virkamiesjohdosta, kansanedustajista sekä valtion virastojen johdosta. Lisäksi mukana oli pienessä määrin muun muassa kuntien edustajia sekä yliopistojen ja tutkimuslaitosten väkeä. Kysely toteutettiin anonyymisti.

Ylen jutun mukaan VTV:ssä työskennellyt virkahenkilö pitää erikoisena sitä, että tarkastettaville on annettu uudessa strategiassa valtaa vaikuttaa VTV:n työhön.

– VTV:ssä on nähty ihmeellisesti, että tarkastusviraston toiminta palvelisi vain tarkastuskohteita ja niiden toiminnan kehittämistä. Ei. Se palvelee eduskunnan, veronmaksajien ja myös tarkastuskohteiden tietotarpeita. VTV:n tehtävänä on myös valvoa valtion talousarvion noudattamista tekemällä tarkastuksia.

Mitä laki sanoo tarkastusviraston tehtävistä?

Valtiontalouden tarkastusvirastosta annettu laki kertoo eduskunnan yhteydessä olevan riippumattoman valtiontalouden tarkastusviraston tehtävistä:

Tarkastusviraston tehtävänä on tarkastaa valtion taloudenhoidon laillisuutta ja tarkoituksenmukaisuutta sekä valtion talousarvion noudattamista.

Tehtävät ovat yksiselitteisesti kirjattu lakiin.

On hyvä, että asioita selvitellään.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL

Lähdetään tutkimaan THL:ää. Tarkastelen tässä kirjoituksessa erityisesti lastensuojelulain kokonaisuudistuksen ajankohtaa, koska tämän hetkinen lastensuojelun kriisiytyminen juontaa juurensa 1990-luvun lopun tapahtumista. Tuolloin käynnistyi Stakesin, nyk. THL, tutkijoiden varhaiseen puuttumiseen liittyvä huolivyöhykemallin levittäminen yli hallinnon. Uusi lastensuojelulakihan astui voimaan 1.1.2008.

Vuosituhannen vaihteessa alkoi myös lastensuojelujärjestöjen aseman vahvistuminen. Erityisesti Pelastakaa Lapset ry:n RAY-hankkeiden myötä järjestö vahvisti asemaansa kunten lastensuojelun sosiaalityöntekijöiden konsulttina. Tämä yksityinen yhdistys kertoo historiikissaan neuvoneensa varsin laajasti 1970-luvulta alkaen kuntien sosiaalityöntekijöitä yksityisten tapausten hoidossa. Historiikin mukaan neuvoja ovat pyytäneet myös eri virastojen ja ammattien edustajat lastensuojelutyöhön liittyvissä kysymyksissä (Kauppi-Rautanen, Oikeus hyvään kotiin, s. 234).

2000 -luvun edetessä SOS -lapsikylän konsulttirooli on vahvistunut.

Näyttää siltä, että lastensuojelun ongelmista on tullut pysyväisluontoinen lapsiperheitä rasittava kriisi. Huostaanottojen määrät ovat vain lisääntyneet veronmaksajien varojen valuessa sijaishuoltoa tarjoaville. Tulisi välttämättä arvioida myös kuntien käyttämien, sijaishuoltoa tarjoavien konsulttien motiiveja ja roolia julkisen vallan käytön taustalla.

Mikä THL?

Kerroin aiemmin vaativan sijaishuollon työryhmän lakiesityksestä, johon nyt vuonna 2020 noin 30 vuoden viiveellä on kirjattu yleisesti tiedossa olleet neuropsykiatristen lasten hoitoon liittyvät ongelmat sekä koko 2000 -luvun tiedossa olleet peruspalvelujen heikentymisen aiheuttamat ongelmat. Lapsia otetaan huostaan ilman lastensuojelulain mukaisia perusteita.

Mistä 30 vuoden viive johtuu? Miksi vasta nyt ongelmia on kirjattu? Onko tiedon tuottamisessa tai tiedonkulussa ollut jokin ongelma? Minkälaisen tiedon perusteella lainvalmistelua on tehty?

Internetsivujen mukaan

”Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) tutkii ja seuraa väestön hyvinvointia ja terveyttä ja kehittää toimenpiteitä niiden edistämiseksi. Keräämme ja tuotamme tutkimukseen ja tietoaineistoihin perustuvaa tietoa. Lisäksi tarjoamme asiantuntemusta ja ratkaisuja, joita sidosryhmämme voivat käyttää päätöksenteossa ja työnsä tukena.”

”THL tukee julkisen sektorin, yritysten ja järjestöjen tiedolla johtamista laajan tilasto- ja rekisterituotantonsa avulla. Tarjoamme tietoja myös avointen rajapintojen kautta.”

Mitä laki sanoo THL:n tehtävistä?

THL:stä annnetun lain esitöissä kerrotaan:

Sosiaali- ja terveysalan tutkimus- ja kehittämiskeskus Stakes oli perustettu 1 päivänä joulukuuta 1992. Tällöin lakkautettiin edellisenä vuonna lääkintöhallituksen ja sosiaalihallituksen tilalle perustettu sosiaali- ja terveyshallitus. Stakesin toiminta päättyi vuonna 2008 ja tilalle perustettiin Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL.

Stakesin päätehtävänä oli seurata ja arvioida sosiaali- ja terveydenhuollon toimintaa ja kehitystä, tuottaa ja hankkia alan kotimaista ja kansainvälistä tietoa ja osaamista sekä välittää sitä käyttäjille, toimia tilastolaissa tarkoitettuna tilastoviranomaisena ja ylläpitää alan tiedostoja ja rekistereitä, harjoittaa alan tutkimus- ja kehittämistoimintaa, edistää ja toteuttaa alan koulutusta sekä tehdä sosiaali- ja terveydenhuollon kehittämiseksi tarpeellisia aloitteita ja esityksiä.

Stakesin tutkimuksellisia vahvuusalueita kerrotaan olleen mm. lapsuus ja perhetutkimus.

Esitöissä kerrotaan:

Stakesin erityisyytenä on se, että tutkimus ja kehittäminen muodostavat integroidun kokonaisuuden. Laitoksen toiminta kattaa innovaatioketjun keskeiset osat tutkimuksesta tuotteistukseen.

Stakesissa tehtävä tutkimus palvelee sosiaali- ja terveysministeriön lisäksi muuta valtionhallintoa, poliittista päätöksentekoa, kuntia ja niiden erilaisia yhteistyömuotoja, järjestöjä, tutkimusmaailmaa ja tiedotusvälineitä.

Stakesin muuttamista THL:ksi perustellaan lain esitöissä seuraavasti:

Esityksen keskeinen tavoite on koota valtionhallinnon sosiaali- ja terveysalan tutkimus- ja kehittämistoiminta yhdeksi kokonaisuudeksi. Yhdistämällä nykyiset Kansanterveyslaitos ja Stakes saadaan aikaan kokonaisvaltainen ja vahva tutkimus-, asiantuntija- ja kehittämislaitos, jossa on huomattava määrä tämän laajan toiminta-alueen asiantuntemusta.

Tutkimustyön kannalta eri tieteenalojen vuorovaikutus lisääntyy, jolloin hyvinvoinnin ja kansanterveyden edistämistyöhön saadaan nykyistä kokonaisvaltaisempi ja tasapainoisempi ote. Samalla tutkimus- ja kehittämistoiminnan kannalta olennainen asiantuntemuksen kriittinen massa kasvaa.

Uusi laitos parantaa mahdollisuuksia sosiaali- ja terveyspalvelujen kokonaisvaltaisessa kehittämisessä ja ohjaamisessa sekä alan tilastojen, rekistereiden ja tietovarantojen ylläpitämisessä, kehittämisessä ja hyödyntämisessä (HE 124/2008).

Kuinka Stakes ja THL ovat hoitaneet tehtävänsä lastensuojeluun liittyvissä asioissa?

Valtiovarainministeriö julkaisi huhtikuussa 2013 Jorma Sipilän ja Eva Österbackan tutkimuksen.Enemmän ongelmien ehkäisyä, vähemmän korjailua? Perheitä ja lapsia tukevien palvelujen tuloksellisuus ja kustannusvaikuttavuus.

Tutkimuksen valmistuessa THL (Stakes) olivat olleet olemassa 20 vuoden ajan.

Tutkimuksessa todetaan (s.58):

”Emme tiedä, mitä lastensuojeluilmoituksen jälkeen tapahtuu. Tiedämme, minkä ikäisiä lapsia lastensuojeluun tulee ja ovatko he poikia vai tyttöjä, mutta emme tiedä, mitä avohuollossa tapahtuu.

Avohuolto on varsinainen musta laatikko. Esimerkiksi valtakunnallisesti vertailukelpoinen tieto Lastensuojeluilmoitusten syistä, ilmoitusten tekijöistä ja käsittelystä puuttuu kokonaan (STM 2012, 18).

Kenelläkään ei siis ole myöskään laajapohjaista tietoa siitä, miten tullaan siihen lain edellyttämään tilanteenmääritykseen, ettei muita keinoja ole ja lapsi joudutaan ottamaan huostaan. Vielä 1980-luvulla koottiin tietoa asiakkuuden ja huostaanottojen syistä, ei enää. Tilastolain muutos on aikanaan estänyt syiden rekisteröinnin.

Tiedämme huostaanottojen määrän ja meillä on karkea jaottelu sijoittamisesta perheisiin, ammatillisiin perhekoteihin ja laitoksiin. Emme kuitenkaan tiedä lastensuojelulaitosten kokoa tai henkilökunnan koulutustaustoja. Emme edes tiedä, montako lastensuojelulaitosta maassa on. Emme tiedä, kauanko huostaanotot kestävät, miksi ne päättyvät ja millaisin tuloksin. Lasten arjesta sijoituksen aikana ei tiedetä juuri mitään, esimerkiksi heidän terveydentilastaan (Pekkarinen 2011).

Pekkarinen (2011, 60) vetää yhteen todeten, että meillä on hyvin vähän tietoa edes siitä, mitä emme tiedä tai mitä tulisi tietää.

Lapsia otetaan massoittain huostaan, mutta ilmiöstä ei ole tutkimustietoa edes perusteiden verran. Vielä enemmän meiltä puuttuu tietoa ennalta ehkäisevän lastensuojelun tehokkuudesta (mt. 50). On hämmästyttävää, ettei Suomessa ole hyödynnetty erinomaista luonnollista vertailuasetelmaa ja tutkittu päivähoidon vaikutuksia lasten kehitykseen verrattuna pitkään kotona hoidettuihin lapsiin. Myös kotipalvelujen ja niiden supistumisen merkitys lapsiperheille on jäänyt hämärän peittoon.”

Valtiovarainministeriön selvityksessä viitataan Tuija Erosen (2007) kirjallisuusselvitykseen: Katsauksen kirjallisuusluettelo nimeää liki sata väitöskirjaa tai lisensiaattityötä ja kolmisensataa tutkimusta kaiken kaikkiaan. Silti jokainen 2000-luvulla laadittu lasten ja nuorten sosiaalisia ongelmia käsittelevä raportti kertoo tietopohjan olemattomuudesta ja tutkimuksen riittämättömyydestä.

Arvosana?

Minkä arvosanan voi Stakesin ja THL:n toiminnasta antaa, kun niiden perustamisen syynä oli saada aikaan kokonaisvaltainen ja vahva tutkimus-, asiantuntija- ja kehittämislaitos, jossa on huomattava määrä tämän laajan toiminta-alueen asiantuntemusta?

Minkä tiedon perusteella lastensuojelulain kokonaisuudistus ministeriössä tehtiin, ellei ollut mitään tietoa oikeastaan mistään asiasta?

Miksi tietoa ei ole?

Valtiovarainministeriön tutkimuksessa viitataan Elina Pekkarisen selvitykseen.

Elina Pekkarisen julkaisu Lastensuojelun tutkimus ja tieto -asiantuntijoiden näkökulma julkaistiin vuonna 2011. Elina Pekkarinen toimi lastensuojelun tieto ja tutkimus -hankkeen verkostokoordinaattorina.

Nuorisotutkimusverkosto ja Lapsuudentutkimuksen seura olivat käynnistäneet Lastensuojelun tieto ja tutkimus -hankkeen (LasTut), jonka tarkoituksena on edistää monitieteistä lastensuojelututkimusta Suomessa verkostoimalla yhteen eri tieteenalojen tutkijoita, käytännön toimijoita ja vaikuttajia. Hankkeen alkuvaiheen kärkiteemana on huostaanotto.

Stakes, Thl, oli tuolloin Elina Pekkarisen tehdessä työtään ollut olemassa noin 20 vuotta tehtävänään edellä mainittu ja lakiin kirjattu tutkimustyö ja tilastojen tuottaminen.

Tehtiin siis tutkimus siitä, miksei lastensuojelusta ole tutkimustietoa. Alalla toimivia koottiin yhteen kertomaan käsityksiään siitä, miksi tutkimustieto on äärimmäisen niukkaa. Haasteltavat kertoivat vakavista lastensuojelun ongelmista.

Tutkimuksessa ei paneuduttu pohtimaan, kuinka Stakes ja THL ovat hoitaneet lakiin kirjatut tehtävänsä. Selvityksen ovat julkaisseet Lapsuudentutkimuksen seura, Lastensuojelun Keskusliitto sekä Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL).

Mihin THL:n tutkijoiden aika on kulunut 30 vuoden aikana?

THL:n tutkijat ovat jakaneet auliisti aikaansa sosiaalityön dokumenteille ja sosiaalityöntekijöiden kuuntelemiselle. Laajamittainen lastensuojelun asiakkaan kuuleminen odottaa yhä aloitusta.

Lastensuojelun vakavista epäkohdista, mm. dokumentaation ongelmien, ja mielivallan työkäytännöistä on keskusteltu vuosikymmenten ajan.

Näyttää siltä, että lastensuojelun asiakkaat on jätetty systemaattisesti tutkimuksissa huomioimatta. Mikäli asiakkaan näkökulmaa tuodaan esille, se hoidetaan valikoidusti tukeutuen ns. tukholmasyndroomasta kärsiviin.

Mikäli lastensuojelun asiakkaan kohtaamat epäkohdat olisivat tulleet tutkimuksissa dokumentoiduksi, olisi se todennäköisesti johtanut erilaiseen lainsäädäntöön.

Otan seuraavassa esille muutamia THL:n lastensuojeluasioihin liittyviä hankkeita.

Kun kehitellään virkamiesfiilistelyä

THL:n tutkija Tom Arnkill julkaisi vuonna 2005 Yhteiskuntapolitiikka -lehdessä kirjoituksen ”Peräkammari ja huolen vyöhykkeet -metaforat, dialogisuus ja yhteinen kielialue”. Arnkill kertoo olleensa tutkija Esa Erikssonin kanssa junamatkalla vuonna 1997 Raisioon. Hän oli junassa luonnostellut pankkikuitin taakse prototyypin ”subjektiivisen huolen vyöhykkeitä” koskevasta mallista.

Tästä Yhteiskuntapolitiikka -lehdessä kuvanakin julkaistusta pankkikuitista alkoi maamme historian huolen aikakausi. Tom Arnkill ja Esa Eriksson ovat kertoneet, että Hämeenlinnassa ja Raisiossa oli käynnissä eri toimipisteissä tapahtuva ammattilaisten tekemä lapsi- ja perhekontaktien tarkastelu.

Tutkijat kertovat, että vyöhykkeen kartoitukset ovat siis fiilispohjaisia, sananmukaisesti mutua. Se, että ammattilainen on huolissaan, on objektiivinen fakta.

Myöhemmin tutkijat kertoivat, että ideana oli luoda lastensuojelun verkostoyhteistyöhön sopiva malli, jonka avulla ammattilaiset voisivat kommunikoida keskenään yhteisesti tulkittujen puuttumiskriteereiden sijaan subjektiiviseen huoleen perustuvan työkalun avulla. Huolen vyöhykkeistö levisi ’kuin kulo kuivassa heinikossa sekä tarkoitettuun että – varsinkin – tarkoittamattomaan käyttöön’ (Arnkil & Alhanen 2009).” […] (s. 488)

Arnkill ja Eriksson julistivat huoliseulontaan liittyvien epäkohtien takia maahamme hätätilan marraskuussa 2008. He nimesivät huolivyöhykkeen käytön yhteiskunnalliseksi kokeeksi.

Huoliaikakausi jatkuu hätätilan julistamisesta huolimatta. Varpu -hankkeesta ei löydy edes loppuraporttia.

Kun tutkitaan naksausta

Tom Arnkilin kollega THL:n tutkija Tarja Heino on tuonut lastensuojeluun mm. käsitteen naksaus.Sosiaalihallituksen virkamies ja Stakesiin tutkijaksi siirtynyt Tarja Heino sai lisensiaattityönsä valmiiksi vuonna 1994. Valtiotieteen lisensiaatti Tarja Heino kirjoitti äitienpäivänä 1997 väitöskirjansa valmistumisesta:

”Olen ollut onnellisessa asemassa myös sen suhteen, että tutkimuksen työstämisen epätoivoisimmillakin hetkillä olen saanut tukea. Ilman kotidosenttini Tom Arnkilin asiantuntemusta, apua ja ohjausta sekä hänelle ominaista rauhallista, kannustavaa otetta en olisi päässyt näiden vaiheiden yli.

Olen osallistunut Tomin ja Esa Erikssonin verkostoprojektin työhön sen eri vaiheissa sekä virallisesti projektin johtoryhmän jäsenenä että myös tutkijakollegana. Olen voinut jatkaa heidän kehittelemiään teemoja eteenpäin ja olen voinut keskustella näistä teemoista tutkimusprosessini aikana.

Kun kirjoitin tapauskuvauksia ja pohdin niitä Himalajan juurella Nepalissa, saatoin paneutua tutkimusaineistoon ja irrottautua tilastollis-juridisesta kirjoitustyylistä siinä määrin kuin se minulta onnistuu. Mahdollisuudesta keskittyä aineistoni analysointiin rauhassa ja toisenlaisessa kulttuuri-ilmapiirissä on kiittäminen Suomen Akatemiaa, joka tuki väitöskirjani valmistumista.”

Väitöskirjatutkimus on nimeltään Asiakkuuden hämäryys lastensuojelussa. Sosiaalityöntekijän tuottama määritys lastensuojelun asiakkaaksi. Sosiaalityön väitöskirja. Tutkimuksia 77. Helsinki: Stakes, 1997. Tutkimus analysoi prosessia, jossa lapsi tai perhe määrittyy sosiaalityöntekijän työssä lastensuojelun asiakkaaksi. Prosessia tutkitaan sosiaalityöntekijän näkökulmasta tapaustutkimuksena.

Tarja Heino tuo esille tutkimuskäsitteen sosiaalinen konstruktionismi.

Tarja Heino kirjoittaa väitöskirjassaan: Käytän käsitettä ”naksaus” hetkestä taikka vaiheesta, jossa lapsen asia määrittyy lastensuojelun asiakkuudeksi sosiaalityöntekijän työprosesseissa. Käsite perustuu erään yhdistettyä sosiaalityötä tekevän sosiaalityöntekijän ilmaukseen, jolla hän tarkoitti, että yhtäkkiä hän sosiaalityöntekijänä vain oivaltaa, että tässähän on kysymys lastensuojelusta. Pelkkä yhteydenotto tai lastensuojeluilmoitus ei kuitenkaan tuota asiakkuusmääritystä. Sen lisäksi tarvitaan, että työntekijä huolestuu riittävästi lapsen tilanteesta ja että lastensuojelusta vastaavalla työntekijällä ”naksahtaa”. (72-73).

Kun tutkitaan intuitiivista tulkintaa

Tarja Heino päätyy määrittelemään lastensuojelun sosiaalityön ammatilliseksi tunnustelutyöksi. Tunnustelu on kokonaisvaltaista. Sitä eivät ohjaa teoria, tiedot, tunteet eikä moraali erillisinä, vaan näiden elementtien yhdistelmänä muodostuu tapauskohtaisesti sosiaalityöntekijän intuitiivinen tulkinta. Sosiaalityöntekijä tajuaa intuitiivisesti lapsen olosuhteet, toimintansa kontekstin sekä näiden kohtaamisessa konkretisoituvat toimintansa mahdollisuudet (365).

Kun tutkitaan näkymättömyyden tutkimisen metodeja

Tarja Heino kirjoittaa:

Näkymättömyyden tutkimisen metodeja on tärkeä kehittää, sillä myös sosiaalityö sisältää näkymättömyyden tutkimista. Näkymättömyyden tutkimisessa juttelulla on suuri osuus. Siinä on mahdollista saada esiin emotionaalisia virityksiä, joille ei ole tunnistettavaa nimeä. Ne etsivät käsitteellisyyttä, verbaalista muotoa, jonka on mahdollista kehittyä, tulla yhteiseen etsintään, saada yhteisesti jaettu nimi ja merkitys. Etsinnässä on ominaista, että faktat ja fiktio, tiedot ja tunteet ovat kaiken aikaa sekoittumassa, niitä on vaikea pitää erillään. Kun jutteluun yhdistyy struktuuri, esimerkiksi dialogisen tulkinnan metodi ja yhteisen aineiston koostaminen aikajanalle, jäsennys helpottuu (380).

Kun haastatellaan 85 sosiaalityöntekijää

Stakesin tutkija Tarja Heino on tehnyt vuonna 2007 raportin, jonka nimi on Keitä ovat uudet lastensuojelun asiakkaat?

Tutkimuksen kerrotaan olevan ainutlaatuinen tutkimusaineisto.

Sen tekemiseen ovat osallistuneet kaiken arkisen kiireen keskellä 85 sosiaalityöntekijää, heidän johtajiaan, osaamiskeskuksen väkeä ja yliopistotutkijoita sekä Stakesin väkeä. Tutkimuksessa oli mukana Tampere, Pori, Hämeenlinna, Kangasala, Lempäälä, Nokia, Pirkkala ja Ylöjärvi. Lastensuojelun asiakkaille nämä kunnat näyttäytyvät erityisen haastavina työtapoihin liittyvien ongelmien takia.

Tutkimuksessa kuvataan sosiaalityöntekijöiden tietoa. Näin suppean otoksen perusteella vanhempia kuvataan jaksamattomiksi, taustalla on perheristiriitoja, riittämätöntä vanhemmuutta, avuttomuutta, osaamattomuutta, mielenterveysongelmia ja päihteiden väärinkäyttöä. Lasten osalta kyse on ristiriidoista vanhempien kanssa, kouluvaikeuksia, sairastavuutta, vammaisuutta tai kehityksen viivästymiä. Lastensuojelun asiakaslapset asuvat usein toisen vanhemman luona ja he ovat köyhistä perheistä.

Onko THL tehnyt vääriä asioita?

Tutkimustiedon puute oleellisen tärkeistä asioista on räikeä epäkohta.

Tiedon puute on johtanut siihen, että lastensuojelulain kokonaisuudistus tehtiin käytännössä ilman tutkimustietoa siitä lapsiväestön osasta, johon laki tulee kohdistumaan.

Mikäli tutkimus olisi kohdistunut oikeisiin asioihin ja tietoa olisi koottu, vakavat ongelmat eivät olisi jääneet piiloon. Elina Pekkarinen on nimennyt edellä mainitussa selvityksessään tiedon pimennon tutkimuksen ”katvealueeksi”.

Kaikkien alalla toimivien tiedossa ovat olleet lastensuojelulain kokonaisuudistusta vuosituhannen alussa tehtäessä myös lastensuojeluasiakkaan vakavat oikeusturvaongelmat, onhan lastensuojeluasiat nimetty yhdeksi keskeisistä perus- ja ihmisoikeusongelmista.

Sosiaalihallituksen virkamiehet tutkijoina?

Pääjohtaja Vappu Taipale kertoo Stakesin juhlajulkaisussa vuonna 2002 Stakesin synnystä seuraavaa:

”Stakes kohtasi syntyessään todellisuuden karuna. Nyt oli tosi kyseessä. Valtion virkamiehet muuttuivat yhdessä yössä tutkijoiksi ja kehittäjiksi. Keskusvirastojen perillisestä tuli sektoritutkimuslaitos. Stakesin tutkijoitten on siis oltava tarkkana oman ammattitaitonsa suhteen. Sen on oltava akateemiset kriteerit täyttävää, mutta työn tuloksia pitää myös osata kääntää päätöksenteolle relevanteiksi erittelyiksi.”

THL:n tutkijat ovat linjanneet omassa yhteisössään hankkeensa.

Veronmaksajat kyselevät rahojensa perään.

Edellä mainitussa THL- lain esitöissä kerrotaan, että Stakesissa henkilötyövuosia kertyi vuonna 2007 yhteensä 448. Laitoksen kokonaisrahoitus oli vuonna 2007 noin 39,1 miljoonaa euroa, josta budjettirahoitusta 25,9 miljoonaa euroa, maksullisen palvelutoiminnan tuloja vajaa 2,8 miljoonaa euroa ja ulkopuolista rahoitusta noin 10,4 miljoonaa euroa. Suurin yhteisrahoitteisen toiminnan rahoittaja oli sosiaali- ja terveysministeriö yhdessä Euroopan sosiaalirahaston kanssa.

Jätän veronmaksajien arvioitavaksi, kuinka THL -hankkeet ovat vaikuttaneet julkista valtaa käyttävän lastensuojelun sosiaalityöntekijän sekä muiden hallinnossa toimivien ihmisten virkamiestyön laadun parantamiseen. Kuinka nämä hankkeet ovat edistäneet lasten ja perheiden hyvinvointia?

Pitkä lista tutkimuskohteita odottaa tutkijaansa

Lasten asioissa tehtävä yhteiskunnallinen päätöksenteko odottaa tutkimustietoa. Tekemättömät työt kasaantuvat.

Internetissä lukee THL -sivuilla edelleenkin:

”Keräämme ja tuotamme tutkimukseen ja tietoaineistoihin perustuvaa tietoa. Lisäksi tarjoamme asiantuntemusta ja ratkaisuja, joita sidosryhmämme voivat käyttää päätöksenteossa ja työnsä tukena.”

On kaiketi mahdotonta ajatella, edellä mainittu historiakatsaus huomioiden, että THL voisi tuottaa lastensuojeluasioihin puolueetonta tutkimustietoa. Toisaalta sosiaali- ja terveysministeriön olisi tullut lainvalmisteluissaan huomioida THL:n tuottamat hankkeet ja niiden yksipuolisuus sekä huolestuttava tieto sosiaalityöntekijöiden viranhoidon tavoista.

Listasin kuitenkin tutkimusaiheita:

– Lastensuojelun taustalla vaikuttava ideologia? Mihin perustuu lastensuojelutyössä jo sadan vuoden ajan käytössä olleet köyhiin, yksinhuoltajiin, vammaisiin ja sairaisiin kohdistuvat pakkotoimet?Mitkä tahot ylläpitävät ideologiaa?

-Lastensuojelutyössä käytössä olevan intuitiivisen tulkinnan, naksauksen ja näkymättömyyden tutkimiselle perustuvan virkamiestyön oikeusturvaongelmat.

-Lastensuojelun dokumentaation ongelmat, tosiseikkojen vääristelyn tekniikat.

-Lastensuojelun ideologia, joka vaikeuttaa tai jopa kokonaan estää sijoitetun lapsen oikeuksien toteutumisen, sulkee sijoitetun lapsen läheiset, mm. isovanhemmat, pois lapsen elämästä.

-Rasismi ja lastensuojelu.

-Vammaisten oikeudet ja lastensuojelu.

-Huolivyöhykemallin käyttöönoton seuraukset päiväkodeissa, kouluissa ja lastensuojelun sosiaalityössä.

-Huostaanotto pysyvänä ilmiönä, ihmisoikeussopimusten velvoitteiden laiminlyönti.

-Pysyvään huostaanottoon liittyvä lapsen vieraannuttaminen (viranomaisvieraannuttaminen), sosiaalityöntekijöiden ja sijaishuollossa toimivien käytössä olevat vieraannuttamisen tekniikat. Lastensuojelujärjestöjen ja sijaishuoltotahojen rooli vieraannuttamisessa.

-Sosiaalinen konstruktionismi, sisältö ja merkitys lastensuojelutyössä sekä hallinto-oikeuskäytännössä.

-Hallinto-oikeuksien asiantuntijajärjestelmän arviointi, lastensuojelun ideologia hallintotuomioistuimissa.

-Sairaanhoitopiirien lasten ja nuorisopsykiatrian sijoitustilaukset sekä lastensuojelun sosiaalityöntekijöiden huostaanottotilaukset.

-Aatteille perustuvan järjestötyön asema lastensuojelussa, motiivi tunkeutua lastensuojelun sijaishuoltoon ja avohuoltoon?

-Perusteellinen selvitys huostaanotoista ja niiden määristä Pelastakaa Lapset ry:n ja SOS- lapsikylän juristien ja sosiaalityöntekijöiden konsultoimissa kunnissa.

-Lastensuojelulain 14 §:n mukaisen moniammatillisen asiantuntijaryhmän aikaansaamat oikeusturvaongelmat.

-Lastensuojelulain 22 §:n säännös, edunvalvojan määrääminen ja hakemusten perusteet, Pelastakaa Lapset ry:n rooli lainvalmistelussa ja käytännön toteutuksessa, lapsen edun toteutuminen.

-Kiireellinen sijoitus sosiaalityöntekijän työkaluna, uhkaamalla ja kiristämällä saatu suostumus huostaanottoon ja niin sanottujen tukitoimien vastaanottamiseen.

-Sijaishuoltoon profiloituneiden lastensuojelujärjestöjen ja yksityisten palveluntuottajien toiminta avohuollon markkinoilla. Yksityisten palvelutuottajien kehittelemien tuotteiden vaikuttavuus, palvelunkäyttäjien tarpeet ja toiveet.

-Naisvaltaisen sosiaalialan kyky huomioida vanhemmat tasavertaisina huoltajina, hallinnon objektiivisuusperiaatteen toteutuminen lastensuojelutyössä.

-Lastensuojelun sosiaalityöntekijä huoltoriidan käynnistäjänä. Vieraannuttava sosiaalityöntekijä vieraannuttajavanhemman taustatukena.

-Ammatillisen pätevyyden ja vailla ammatillista pätevyyttä omaavan virkamiehen lastensuojelutyö, vertaileva tutkimus asiakaspalautteen valossa.

-Huostaanotoissa nollatoleranssikuntien tutkiminen. Millä tekniikalla eräät kunnat ovat onnistuneet vapautumaan ylisukupolvisen väärintoimimisen ideologiasta?

Lista epäkohdista on loputon.

Lastensuojelun asiakkaiden laajamittainen kuuleminen, sijaishuollon puolueettoman nykytilaselvityksen käynnistäminen antaisi vastauksen kaikkiin kysymyksiin ja avaisi ehtymättömän aineiston tutkijoille.

THL:n tutkijoiden systemaattinen kieltäytyminen lastensuojelun asiakkaiden laajamittaisesta kuulemisesta olisi myös hyvä tutkimusaihe.

THL:n tutkijoiden ideologia?

Lastensuojelun oikeusturvaongelmista on kirjoitettu jo vuosikymmenten ajan.

Perheen Suojelun Keskusliiton toiminnanjohtaja, yhteiskuntatieteiden maisteri Anu Suomela kirjoitti syyskuussa 1995 Lapsipoliittisen selontekotyöryhmän muistiosta mm:

”Perheiden oikeusturvan kannalta on erityisen ongelmallista se, että esim. huostaanottoasiasta poikii oikeusturvan kannalta valtava työmäärä, kun viranomaiskäytännöt ovat mitä milloinkin. Salassa pidettävien tietojen vuotamisesta ja virkavelvollisuuksien laiminlyönnistä pitäisi käräjöidä alioikeudessa.…………….

Mitään järkevää oikeussuojakeinoa ei ole siihen, että lastensuojelija kirjaa aktilehtiin kuulopuheita ja perättömiä tietoja, jotka seuraavat asiakasta ja hänen lapsiaan ainakin Helsingin arkistointisäännön vuoksi 75 vuotta. Lastensuojeluilmoituksenhan voi tehdä puhelimitse ja tuntemattomana. Vaikka ilmoitus olisi täysin perätön se jää asiakkaan tietoihin.

Eräs yleinen oikeusavustaja totesi hoidettuaan intensiivisesti yhtä huostaanottotapausta, kauhistuneena tajunneensa, että sosiaaliviranomaisten käytännössä on kansalaisten oikeusturvan kannalta ammottava aukko, jonka olemassaolosta hän ei ole tiennyt. Hän totesi, että yhden ihmisen elämäntyöksi riittäisi se, että saa tämän aukon tukituksi.

Työryhmän muistiota varten ei ole valitettavasti haastateltu yleisiä oikeusavustajia, joille kuitenkin kertyy olennaista tietoa varattomien perheiden asemasta, ja siitä asiasumasta, jonka yhden huostaanottotapauksen hoito synnyttää.”

Anu Suomela ihmetteli, miksei lapsipoliittinen työryhmä pyytänyt esimerkiksi julkisilta oikeusavustajilta lausuntoa. Nämä lakimiehet kuitenkin hoitavat lastensuojeluasioita ja tuntevat lastensuojelun käytännöt.

Lastensuojelulain kokonaisuudistuksen yhteydessä eduskunnan oikeusasiamies Riitta-Leena Paunio kiinnitti huomiota siihen, että uudistamistyöryhmän mietinnöstä puuttui huostaanoton perus- ja ihmisoikeuksia koskeva nykytilan arvio ja selostus siitä, miten ehdotettujen säännösten ajateltiin ehkäisevän Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen toteamien epäkohtien syntymistä tulevaisuudessa.

Hän kiinnitti huomiota siihen, että lastensuojelulain yleiset säännökset on kirjoitettu lapsen näkökulmasta. Lapsen ja huoltajan välinen perhe-elämä nauttii kuitenkin perus- ja ihmisoikeussuojaa. Tämä suoja merkitsee myös suojaa huoltajan oikeuksille. Hän ehdotti pohdittavaksi, että lapsen ja vanhemman välisen suhteen suoja ja huoltajan oikeudet tulisi ottaa paremmin huomioon.

Olen itsekin kirjoittanut kymmeniä pyydettyjä lausuntoja eri tahoille lastensuojelun epäkohdista esittäen niihin myös ratkaisuehdotuksia. Toimiessani Suomen Oikeusapulakimiehet ry:ssä lausunto annettiin myös lastensuojelulain kokonaisuudistuksen lakiesityksestä.

Kaikki lastensuojeluasioihin erikoistuneet juristit kykenivät tuolloin näkemään, että lastensuojelulain kokonaisuudistus tulee aiheuttamaan paljon ongelmia. Tämän havaitsivat ne lakimiehet, jotka toimivat perheiden avustajina. Lainvalmistelun aikoihin oli jo nähtävissä, kuinka huolille pohjaava virkamiestyö oli aikaansaanut huostaanottojen määrän kasvun. Oli selviö, että lastensuojeluilmoitusjärjestelmä tulisi ruuhkauttamaan lastensuojelun.

2010 -luvun edetessä lastensuojelulakia on toistuvasti muutettu, mikä osoittaa sen jo alun alkaen olleen huonosti valmisteltu. 2010 -luvun edetessä ministeriö ei jostain syystä ole halunnut lähettää lausuntopyyntöjä niille asiaan perehtyneille juristeille, jotka tuntevat syvällisesti lastensuojelun asiakkaan ongelmat. Nyttemmin olisi saatavilla laajasti tietoa lastensuojelun asiakkailta, koska perheet ovat somen kautta löytäneet toisensa.

Arvot arkeen – korkeatasoinen valtionhallinto

Valtioneuvostossa tehtiin vuonna 2001 periaatepäätös Valtion henkilöstö- politiikan linjasta ja valtiolle työnantajana asetettiin tavoitteeksi, että julkinen toiminta on arvolähtöistä ja eettisesti korkeatasoista. Valtion työmarkkinalaitoksen Arvot arkeen –hanke oli ensimmäinen vaihe periaatepäätöksen arvoja ja etiikkaa koskevien tavoitteiden toteuttamisessa.

Esipuheessa todetaan seuraavaa:

”Eettisesti korkeatasoisen valtionhallintomme ylläpitäminen edellyttää, että arvot näkyvät päätöksinä ja tekoina jokapäiväisessä työssä ja muuttuvat näin valtionhallinnon hyviksi toimintatavoiksi. Arvolähtöisellä toiminnalla ehkäistään myös korruptiota.

Suomi on erilaisissa kansainvälisissä sopimuksissa sitoutunut taistelemaan korruptiota vastaan kaikessa viranomaistoiminnassa ja tältä kannalta tärkeiden yksityisen sektorin tahojen kanssa.

Viranomaistoiminta kustannetaan kansalaisten maksamista veroista, mikä antaa palveluperiaatteelle konkreettisen sisällön. Tavoitteena on palvelujen korkea laatu, vaikuttavuus, tehokkuus ja taloudellisuus. Virastot keräävät yhä useammin asiakaspalautetta ja arvioivat tai arvioituttavat säännöllisesti palvelujensa laadun.

Päätehtävänämme on yhteiskunnan palveleminen julkisia tehtäviä hoitamalla. Tässä tehtävässä toimimme yleisen edun mukaisesti, emmekä tavoittele omaa yksityistä etuamme.

Kansalaisten luottamus viranomaisten ja virkamiesten toimintaan liittyy virkavastuuseen. Virkavastuu tarkoittaa, että virkamies vastaa virkatoimiensa lainmukaisuudesta.

Työyhteisössä vastuu toteutuu myös siten, että ongelmiin puututaan rohkeasti ennen kuin ne kasvavat suuriksi.”

Lastensuojelun sosiaalinen vaisto laadunvarmentajana

Kun valtioneuvosto korosti läpinäkyvää ja avointa hallintoa vuonna 2001, Sirkka Rousu nimesi 7 vuotta myöhemmin tuloksellisuuden arvioinnin ”sosiaaliseksi vaistoksi”. Sirkka Rousu oli tutkinut lastensuojelutyön tuloksellisuuden arviointia (Rousu, Lastensuojelun tuloksellisuuden arviointi organisaatiossa, Janus vol 16 (2) 2008, s.1).

Rousu kuvaa sosiaalista vaistoa ”kokemustiedon ohjaamaksi informaaliseksi toimintatavaksi, jolla organisaatio paikantaa omaa tilannettaan, asiakaspalvelutyössä onnistumista, tunnistelee ja haistelee tulossa olevia haasteita, odotuksia ja tarpeita työlle, ja näin pyrkii korjaamaan ja kehittämään toimintaa vaistottujen kehitystarpeiden suuntaisesti.

Sosiaalinen vaisto on organisaation jäsenten yhteisöllistä kyvykkyyttä luotsata omaa ja yhteistä toimintaa elettävässä ajassa ja organisaation muistissa olevan kokemustiedon pohjalta käytävien tulkintakeskustelujen avulla. Sosiaalinen on sosiaalisen yhteisön yhteistä toimintakulttuuria ja vaisto on intuitiivista kykyä”.

Sosiaaliseen vaistoon perustuva omavalvonta on toimimaton menetelmä. Kokemukseen perustuvaan asiantuntijuuteen ei voi osaamista perustaa. Mikäli työntekijä on aina tehnyt väärin työnsä, eikä koskaan saa tehdystä työstä palautetta tai torjuu ja ohittaa saamansa palautteet, hän jatkaa edelleen vääriä työtapoja.

Työyhteisöt voivat hyvin selittää pois asiallisenkin palautteen, ylläpitää vääriä työtapoja ja vahvistaa niiden jatkumista yhteisissä kokouksissa, vieläpä edellyttäen uusien tulokkaiden noudattavan virheellisiä käytäntöjä ilman, että kukaan työyhteisössä huomaa toiminnan heikkoudet. Ne, jotka huomaavat virheelliset käytännöt hakeutuvat ehkä muualle työhön, jossa he kykenevät täysipainoisesti toimimaan ihmisten tukena ja apuna.

Säännöllisen asiakaspalautteen kerääminen ja asianmukainen käsittely sekä ulkopuolisen tahon tekemä selvitys työn laadusta, joka ei perustu vain työntekijöiden omiin kirjauksiin ja näkemyksiin, olisi tarpeen.

Lastensuojelun työntekijän työn laatu syntyy siitä, että virkamies noudattaa Suomen lakia, hyvän hallinnon periaatteita ja kansainvälisiä sopimuksia, eikä anna omia merkityksiään esimerkiksi eri käsitteille, kuten vaikkapa sanoille ”välttämätön” tai ”kiireellinen”.

Virkamiehen työn oikeutus syntyy virasta, ja työn rajat ja velvoitteet määrittää lainsäädäntö. Koska tässä asiassa on huomattavia puutteita, tulisi virkamiesten vastuusäännökset ottaa tarkastelun alle. Näin voidaan turvata lapsen ja perheen asema.

Yhteiskunnan rajalliset voimavarat tulee suunnata vain sellaiseen toimintaan, joka täsmällisen tutkimustiedon perusteella todistetusti suojelee yksittäistä lasta. Kyse on lasten suojelemisesta. Oikein tekeminen on mahdollista, mutta se edellyttää monin paikoin asenteiden muuttumista ja lainsäädännön muuttamista turvaamaan lapsen ja hänen perheensä asemaa.

Ihmiskokeet

Sirkka Rousu kertoo, että lastensuojeluun on kehittynyt uudenlaisia työmenetelmiä, joiden vaikutuksia koskeva seurantatieto on välttämätön toiminnan kehittämiseksi ja toisaalta turhien ”ihmiskokeiden” välttämiseksi tai minimoimiseksi.

Lastensuojelun sattumanvaraisuutta kuvaa se, että toimia nimitetään ihmiskokeeksi. Yksittäisen lapsen kohdalla kodista pois siirtämisen seurauksena voi olla elämän mittainen vaurio.

Lastensuojelutyölle on ominaista sattumanvaraisuus ja epäjohdonmukaisuus sekä yleisellä tasolla että yksilötasolla. Kuntien välillä on eroja ja riski joutua siirretyksi pois kodistaan vaihtelee huomattavasti. Olen kertonut aiemmin THL:n tutkijoiden keksinnöstä ruveta huoliluokittelemaan maamme lapsia. Tätä hanketta voi hyvin kutsua ihmiskokeeksi. Tutkijat nimesivät sen yhteiskunnalliseksi kokeeksi. Hankkeella on näihin päiviin ulottuvat juuret, koska se on rapauttanut virkamiestyötä levittäytyessään yli koko hallinnon, mm. kouluihin. Rappiotilan syvyyttä osoittaa se, ettei Varpu -hankkeesta löydy edes loppuraporttia.

Lastensuojelun ”juridisoituminen”

Lastensuojeluasioissa on havaittavissa, että jopa sanat, kielenkäyttö, valitaan palvelemaan ideologista tavoitetta. Kun muun hallinnon oltava asianmukaista ja lakiin perustuvaa virkatoimintaa sosiaalialan ideologiassa pyritään kielenkäytöllä vesittämään velvoitteita. Vahingollisin tähän oppisuuntaan kuuluva väite on ollut nimetä lain noudattamista lastensuojelun ”juridisoitumiseksi” tai ”oikeudellistumiseksi”.

Korruption valvonnassa instrumentteina ovat mm. hyvä hallintotapa ja virkamiesetiikka, laillisuusvalvonta oikeudenmukaisen ja puhtaan hallintokulttuurin ylläpitämiseksi. Lainsäädäntö luo keskeisen perustan korruption torjunnalle.

Keskeisiä hyvän hallintotoiminnan edellytyksiä ovat mm. oikeusvaltion periaate, luottamus yhteiskunnallisiin instituutioihin, yksilöiden tasapuolinen kohtelu, toiminnan läpinäkyvyys ja avoimuus.

Miltä lainvalmistelun taso näyttää, jos lakia valmistelevaan työryhmään valitaan henkilö, joka on levittänyt juridisoitumisideologiaa sosiaalityöhön?

Lainvalmistelussa on vastikään käytetty työryhmän jäsenenä sosiaalityöntekijä Päivi Sinkoa, joka sosiaalityön käytännön opettajana on levittänyt tätä oppia. Ideologia palkitsee – Päivi Sinko on nimetty vuoden käytännön opettajaksi.

Huono-osaisuuspuhe

Pysyvänä esteenä kaikelle muutokselle toimii lastensuojelussa käytössä oleva huono-osaisuuspuhe. Sosiaali- ja terveysministeriö ylläpitää ideologiaa, jonka mukaan köyhien ja yksinhuoltajien elämää pitää valvoa eikä heidän tulisi saada kasvattaa lapsia. Vanha elitistinen työote on säilynyt hämmästyttävän syrjivänä vuosisadan ajan.

Ideologiaan kuuluu, että kirjoitetaan ja puhutaan palveluista. Sosiaaliala perustuu sosiaalisen konstruktionismin opeille, joka uskoo puheen ja kirjoittamisen muuttavan maailmaa. Tällaisin teorioin varustetun sosiaalityöntekijän laskeutuminen kansan pariin on haasteeellista. Tutkinto voi olla hyvä johonkin muuhun työhön, mutta lastensuojeluun se ei anna valmiuksia.

Sosiaalihuollon asiakaslain velvoitteita ei noudateta, koska ”huono-osaisia” pidetään toiminnan kohteena. Ilmiö on nähtävissä myös sosiaalialan tutkimuksissa, joka keskittyy sosiaalityön omien asiakirjojen tutkimiseen ja sosiaalialan ihmisten näkemysten kirjaamiseen. Näyttää siltä, etteivät tavalliset ihmiset kelpaa edes tutkijoille kertomaan kokemuksistaan.

Ylisukupolvinen väärintoimiminen

Suurin yksittäinen huostaanottojen ryhmä on erilaisista terveyspulmista kärsivät lapset sekä autismin kirjon lapset. Ideologia on toiminut pysyvänä esteenä näiden lasten asioissa – syyllistämällä vanhemmat ei ole tarvinnut kehittää tukimuotoja. Tämä toimintatapa taas on mahdollistanut sen, että avohuollon markkinat ovat laajentuneet ja palveluntuottajat voivat kehitellä vapaasti kuntoutusmallejaan. Ideologia pönkittää ajatusta näkymättömiin ongelmien esille saamisesta.

Avohuollon markkinoilla on useimmiten kyse perhe-elämään ja yksityisyyteen kuuluvista toimista, joiden käytössä tulee tarkoin huomioida perheiden oikeusturvaan liittyvät kysymykset ( esim. perhekuntoutus, perhetyö).

Lastensuojelun puhuessa ylisukupolvisesta syrjäytymisestä tosiasiassa siis kyse on ideologiasta, joka syrjäyttää lapsia virkamiesten ylisukupolvisen väärin toimimisen takia. Erityisesti tämä koskee autismin kirjon lapsia. 2000 -luvulla luotu lastensuojeluilmoitusjärjestelmä näyttää vapauttaneen koulujen opettajat valikoimaan lapset, joita he haluavat opettaa.

Ainoastaan laajamittainen lastensuojelun uhrien kuuleminen paljastaa järjestelmän rakenteellisen virheen ja väkivaltaisuuden.

Lastensuojelun rakenteellinen ongelma

Edellä mainittu lyhyt katsaus vinoumiin osoittaa, ettei julkinen valta perustu kaikkialla lastensuojelussa lakiin. Toki hyvääkin virkamiestoimintaa on, mutta valitettavasti hyvät ihmiset kaikkoavat mielivallan työyhteisöistä. Ellei virkamiestoiminta perustu lakiin, se on mielivaltaa. Mielivallan ideologian poistaminen edellyttäisi sosiaali- ja terveysministeriössä rehellistä ja avointa toimintatapojen tarkastelua.

Lakeja valmisteltaessa on tärkeää, että hankintaan mahdollisimman paljon tietoa vallitsevasta tilanteesta. Epäkohtien esille tuominen on tärkeää, koska siten voidaan lainsäädännöllä yrittää parantaa nykytilaa. Yleinen käytäntö lakeja laadittaessa on, että hankitaan mahdillisimman laajasti tietoa nykytilasta ja erityisesti ongelmista, joihin laeilla halutaan saada aikaan muutosta.

Lainvalmistelun tärkeimpiä tehtäviä olisi osata ennakoida lakiesityksen vaikutuksia peilaten nykytilannetta ja esille nousseita ongelmia lakiuudistuksilla tavoiteltuun tilanteeseen. On pohdittava, kuinka epäkohdat korjattaisiin ja mitkä ovat seuraukset. Mitkä ovat ydinongelmat? Tätä kutsutaan vaikutusarvioinniksi. Sen tekeminen ei tietysti ole mahdollista, mikäli lastensuojeluasiakkaan kohtaamat ongelmat eivät ole tiedossa tai niitä ei haluta selvittää eikä kirjata. Käytännön työtä tekeville olisi ensiarvoisen tärkeää, että lain esitöistä olisi saatavilla käytäntöön esimerkkejä tai ohjeita.

Lausuntopyynnöt ja annetut lausunnot muodostavat aikalaisaineiston jälkipolville. Tämä on tärkeä asia, koska on meneillään suuri lasten siirto-operaatio. Aikalaisaineiston tulee sisältää oikeaa tietoa siirtojen syistä.

Aikalaisasiakirjoihin on syytä jäädä jäljet myös ilmiantojärjestelmään kuuluvista pakkotoimista, joista viranomainen käyttää nimitystä ”avohuollon tuki”. Mikäli lainvalmistelussa kuultavien piiriä rajataan, saadaan tietysti pirtaan sopivia näkemyksiä.

Hyvä veli järjestelmä saattaa toimia myös lainvalmistelussa. Professori Ari Salminen on rakenteellisen korruption asiantuntija ja kirjoittanut aiheesta paljon. Keskeistä on ymmärtää, että kaikki korruption ilmenemismuodot eivät ole suoraan laittomia, vaan ovat ennemminkin epäeettistä toimintaa.

Toimittajat vallan vahtikoirina

Journalismi tunnistaa huonosti suomalaisen korruption, kirjoittaa toimittaja Salla Nazarenko. Nazarenko on korruptionvastaisen Transparency Internationalin Suomen puheenjohtaja.

”Verkostoja on kaikilla. Epäeettisiksi ne muuttuvat silloin, kun niiden kautta jaetaan julkista rahaa tai etuja niin, etteivät verkoston ulkopuolelle jääneet saa tasavertaisia mahdollisuuksia. Verkostojen muuttumista terveistä sairaiksi on hankala havaita. Journalistien käsistä ne lipeävät pitkälti siksi, että tutkivaan työhön on liian vähän resursseja. Esimerkiksi julkisten hankintojen järjestelmällinen tutkiminen sekä erilaisten ilmiantojen seuraaminen vie aikaa, jota journalisteilla ei usein ole.”

Kurkistus lainvalmisteluun

Lainvalmistelu lastensuojeluasioissa on 2000 -luvulla ollut epätoivoista virheratkaisujen peittelyä.
Mitä syvemmälle lastensuojelun rappiotila etenee, sitä kovemmin kampanjoidaan mediassa lasten ja perheiden pahoinvoinnista.

Ministeriö on ehdottamassa jälleen uusia linjauksia lapsiperheiden asioihin. On tulossa muutoksia lastensuojelulakiin. Lastensuojelun vaativan sijaishuollon uudistamistyöryhmän loppuraportti on valmistunut.

Nyt on tilaisuus kurkistaa lainvalmisteluun. Kirjoittelen jatkossa havaintojani siitä, kuinka ministeriössä  lainvalmistelu etenee. Kuinka toimitaan, ettei mikään lastensuojelussa muuttuisi?

Ongelmana on, että veronmaksajat joutuvat kustantamaan paisuneen lastensuojelun. Toiminta kuormittaa kohtuuttomasti lapsiperheitä ja veronmaksajia.

Tällaisessa tilanteessa saamme luettavaksi lakiesityksen, joka kertoo ensimmäisenä tavoitteenaan olevan lastensuojelun sosiaalityöntekijöiden työn kuormittavuuden helpottaminen.

Katsotaan myöhemmin, kuinka temppu jälleen tehtiin.

On hyvä, että lainvalmisteluun kiinnitetään huomiota. Oikeushistorian professori Jukka Kekkonen kritisoi äskettäin liikkumisrajoitusten valmistelua.

– Lainvalmistelusta näyttävät usein puuttuvan riittävät vaikutusarvioinnit, ja lisäksi on teknisiä ongelmia aivan kohtuuttoman paljon. Jos ei pystytä tekemään kunnon lakeja nopeassa ajassa, niin otetaan leveämpiä hartioita käyttöön. Onhan meillä juridiikan asiantuntijoita muuallakin kuin THL:ssa ja sosiaali- ja terveysministeriössä ja valtioneuvoston kansliassa toteaa Jukka Kekkonen.

Lapsi- ja perhepolitiikan linjauksia

Suomen hallituksen lapsistrategia saatiin viimein vuosikymmenten odottelun jälkeen tänä vuonna.

Strategian puuttuessa kukin taho on voinut tehdä ihan omaa lapsipolitiikkaansa niin kuntatasolla kuin ministeriöissä.

Sosiaali- ja terveysministeriö kertoo sivuillaan vastaavansa perhepolitiikan linjauksista sekä lasten, nuorten ja perheiden hyvinvoinnin ylläpitämisestä ja kehittämisestä yhdessä muiden ministeriöiden kanssa.

Sosiaali- ja terveysministeriö on pikku hiljaa 2000 -luvulla luonut lastensuojelun nimissä ja lastensuojelulain avulla seuraavanlaisen tilanteen:

Lastensuojeluilmoituksia tehtiin vuonna 2019 yhteensä 156 200, kun vastaava luku vuonna 2012 oli yhteensä 103 714. Lastensuojeluilmoitusten määrä on kaksinkertaistunut kymmenessä vuodessa. Ilmoitusten määrän kasvu vuodesta 2018 vuoteen 2019 oli 7 prosenttia.

Huostaanotot ovat noin kaksinkertaistuneet. Vuoden 2019 aikana kodin ulkopuolelle oli sijoitettuna kaikkiaan 18 928 lasta, joista huostaan otettuina oli 11 178 lasta.

Kiireellisesti sijoitettiin vuoden 2019 aikana yhteensä 5 422 lasta, mikä oli 4 prosenttia (176 lasta) enemmän kuin edellisenä vuonna. Kiireellisten sijoitusten määrä on ollut erityisen voimakkaasti kasvava jo useita vuosia.

Kodin ulkopuolelle sijoittamisen kokonaiskustannukset ovat kasvaneet selvästi 2000-luvulla. Esimerkiksi vuonna 2010 laitos- ja perhehoidon käyttökustannukset olivat lähes 620 miljoonaa euroa ja vuonna 2015 jo 745 miljoonaa euroa. Vuonna 2016 käyttökustannukset olivat 750 miljoonaa euroa ja vuonna 2018 jo 880 miljoonaa euroa. Kustannukset ovat kaksinkertaistuneet vuodesta 2006.

Sosiaali- ja terveysministeriön lainvalmistelu on ohjannut veronmaksajien rahat erilaisten palveluntuottajien ja sijaishuollon hyväksi. Sijaishuollon miljardibisnes on syntynyt. Avohuollon miljardibisnestä odotellaan.

Tämä on suomalaista perhe- ja lapsipolitiikkaa. Ilman lapsivaikutusten arviointia. Perheiden ja lasten eduksi? Hyvinvointiako?

On syytä arvioida tilannetta nyt, kun ministeriö on jälleen tehnyt uusia linjauksia lastensuojelun vaativan sijaishuollon uudistamistyöryhmän loppuraporttiin (Sosiaali- ja terveysministeriön raportteja ja muistioita 2020:28). Lastensuojelulain kokonaisuudistus aikaansai kroonisen lastensuojelulain muutoksentarpeen ja lakia on muutettu lukuisia kertoja.

Lastensuojelulaki lapsipolitiikan työvälineenä

Sosiaali- ja terveysministeriössä alkoi 2000-luvun alussa lastensuojelulain kokonaisuudistuksen valmistelutyö. Uusi laki astui voimaan 1.1.2008. Lakia markkinoitiin ”koko kylä kasvattaa” teemalla – oli tulossa varhaista tukea perheille. Huostaanottojen määrien tuli vähentyä.

Tosiasiassa ministeriö valmisteli interventiolain. ”Koko kylä kasvattaa” -ideologia on osoittautunut irvikuvakseen. Kaikilla mittareilla arvioituna ministeriön tavoitteet ovat epäonnistuneet.

Ilmiantojärjestelmän uhriksi ovat joutuneet sadat tuhannet ihmiset. Ilmiantojärjestelmä luo pelkoa, ahdistusta ja epävarmuutta lapsiperheiden elämään.

Järjestelmä on mahdollistanut myös sen, että yhä suurempi joukko lapsia jää vaille peruskoulun jälkeistä tutkintoa. Se on mahdollistanut sen, että opettajat voivat valikoida oppilaansa. Ilmianto lastensuojeluun toimii tehokkaana työvälineenä.

Koulunkäyntivaikeuksien takia sijaishuoltoon siirretty lapsi jää useimmiten vaille koulunkäynnin tukea. Sen lisäksi lapsi joutuu sijaishuollossa liian usein tutustumaan epäsosiaaliseen elämään ja elämään väkivallan alla.

Kodin ulkopuolelle on sijoitettuna noin 18 500 lasta ja heistä noin puolet eli 9 250 jää vaille toisen asteen tutkintoa. On käynnissä maamme historian suuri lasten siirto-operaatio. Elämme sosiaalisen syrjäyttämisen ajanjaksoa.

Lastensuojelun ideologia estää järkiperäisen ajattelun

Suomessa lasten hyvinvointi on kasvanut arvioituna erilaisilla mittareilla. Nuorten rikollisuus ja päihteiden käyttö ovat pitkään vähentyneet, joskin viime aikoina on raportoitu nuorten huumeiden käytön lisääntymistä. Kodin ulkopuolelle sijoitettujen lasten määrä on kuitenkin lisääntynyt.

Varhaisena auttamisena ja perheiden tukemisena markkinoitu lastensuojelulain kokonaisuudistus perustui varhaiselle puuttumiselle. Varhaisen puuttumisen hankkeen myötä huolille perustuva työote levisi yli hallinnon. 1990 -luvun lopulla aloitettu lasten seulonta on kohdistunut erityisesti niihin lapsiin, jotka eivät sovi tarkkailijan ”normaaliin”.

Terveitä lapsia, jotka tarvitsevat sosiaalisissa taidoissa tukea, alettiin pitää sairaina, useimmiten kyseenalaistaen heidän mielenterveytensä.

THL:n tutkijoiden keksimää huoliseulontaa vauhdittamaan lastensuojelulailla luotiin lastensuojeluilmoitusjärjestelmä, joka tuottaa kokoaikaisesti joka toinen tunti lapsen sijaishuoltoon.

Sosiaali- ja terveysministeriön ideologian mukaan tavallisista suomalaisista perheistä tulee seuloa näkymätöntä pahaa. Ideologia seuloo esille erityisesti heikoimmat ja puolustuskyvyttömimmät, mm. yksinhuoltajien, köyhien, maahanmuuttajien, vammaisten ja terveydentilaltaan heikkojen lapset.
Lastensuojelun ideologia nimeää nämä ihmiset ”huono-osaisiksi”.

Varhaisen puuttumisen ideologia huoliseulontoineen on luonut täysin sattumanvaraisen ja hallitsemattoman tilanteen, koska seulonta perustuu tarkkailijan subjektiivisiin tuntemuksiin. Tällä hetkellä kuka tahansa saattaa joutua seulonnan kohteeksi.

Varhaisen puuttumisen eräässä oppaassa peruskoulujen opettajia ohjattiin kirjaamaan oppilaiden ”oireita”. Tätä kirjasta on edelleenkin saatavilla.

Olen kertonut aiemmin tästä THL:n tutkijoiden keksimästä huolivyöhykemallista, jonka seurauksia ei ole missään vaiheessa arvioitu. Varpu -hankkeesta ei löydy edes loppuraporttia. Lasten leimaaminen erityisesti kouluissa ryöstäytyi niin, että tutkijat joutuivat julistamaan marraskuussa 2008 hätätilan ja pyytämään toiminnan lopettamista. Hätätilajulistus ei tietysti johtanut siihen, että jo syvälle hallintoon juurtunut huoliseulonta olisi loppunut.

Huostaanotto ja sijaishuoltoon siirtäminen aiheuttaa kaikille lapsille elinikäisen trauman, mutta tietysti sairaille lapsille erityisen vaikean tilanteen. Selviö on, että toimintakyvyiltään rajoittuneen lapsen hätä ja ahdistus on erityisen suuri hänen jouduttuaan eroon läheisistään. Huostaanoton trauman ymmärtäminen näyttää olevan mahdotonta lastensuojelussa ja lastenpsykiatriassa toimiville. Muille se on selviö.

Veronmaksajien rahoja käytetään väärään kohteeseen, sijaishuoltoon, eikä perheiden hyväksi.

Veronmaksajien rahoja käytetään hankkeisiin, joiden vaikutuksia ei arvioida suunnitteluvaiheessa eikä toteutuksen jälkeen.

Veronmaksajilla on oikeus kysyä, mitä täällä oikein tapahtuu. Kysymys on erityisen oikeutettu, koska sosiaali- ja terveysministeriö on jälleen uudistamassa lastensuojelulakia.

Tarvitaan kunnon Hurtta vahtimaan ministeriön toimintaa

Vastaava päätoimittaja Perttu Kauppinen kirjoittaa Iltalehden pääkirjoituksessa 2.4.2021 ”Verovarojen käyttöä vahtimaan tarvitaan kunnon hurtta eikä mikään pöhinäpuudeli”

Toimittaja kirjoittaa Valtiontalouden tarkastusviraston epäkohdista:

”VTV puolusti ennen tiukkapipoisesti veronmaksajien pennosia – nyt se nynnyillee ”yhteistyössä ja hyvässä vuorovaikutuksessa” .VTV:n suuri muutos vahtikoirasta konsultoivaksi puudeliksi hyödyttää erilaisia johtavia virkamiehiä ja poliitikkoja, joiden päätösten seuraukset eivät enää ole olleet yhtä tarkan suurennuslasin alla. Onkin varsin epätodennäköistä, että VTV ja Yli-Viikari olisivat vieneet tämän muutoksen läpi viraston sisäisenä asiana. Kohun edetessä esimerkiksi eduskunnan tarkastusvaliokunnan kansanedustajat ovat yksi kerrallaan marssineet esiin tuomitsemaan Yli-Viikarin. Löytyyköhän vielä se suoraselkäinen päättäjä, joka uskaltaa sanoa toivoneensa aina hampaatonta vahtikoiraa?”

Mistä löytyy sosiaali- ja terveysministeriöön Hurtta vahtimaan virkamiesten toimia?

Lastensuojelun vaativan sijaishuollon uudistamistyöryhmän esitys

Sosiaali- ja terveysministeriö asetti 14.3.2019 työryhmän uudistamaan lastensuojelulainsäädäntöä siten, että lastensuojelun sijaishuollon sisältö ja rakenne vastaisivat paremmin vaativaa erityistä tukea tarvitsevien lasten tarpeisiin.

Vaativan sijaishuollon järjestämistä koskevassa raportissa on ansiokkaasti kirjattu huostaanottojen ydinongelma liittyen lasten ja nuorisopsykiatrian toimintatapoihin. Sen sijaan ratkaisuehdotukset eivät poista epäkohtia. Vaativaa sijaishuoltoa koskevaan esitykseen on sisällytetty avohuollon tukitoimia koskeva osio, joka saattaa laajentaa avohuollon valvomattomia markkinoita entisestään ja päästää yksityiset palveluntuottajat määrittämään lastensuojelutyötä. Raportin mukaan vuonna 2016 lastensuojelun avohuoltopalvelujen kustannuksiin käytettiin valtakunnallisesti 270 miljoonaa.

Huostaanottojen ydinongelma on viimein kirjattu

Raportissa on ansiokkaasti tuotu esille peruspalvelujen puutteet ja mm. vammaisten ja autismin kirjon lasten asiat. Raportissa todetaan:

”Erityisesti perheet, joissa on autismikirjon lapsia, eivät saa tarvitsemaansa tukea. Myös lapset, joilla on neuropsykiatrisia, kognitiivisia tai käyttäytymiseen liittyviä haasteita, jäävät usein ilman tarvitsemaansa apua. Kun lapset ja perheet eivät saa tarvitsemaansa varhaista tukea, perheet uupuvat

Nuoriso- ja lastenpsykiatrian lähetemäärät ovat nousseet viimeisen kymmenen vuoden aikana hälyttävästi, ja suurin syy lähettää nuori erikoissairaanhoitoon näyttäisi olevan perustason osaamisen ja resurssien puute. Samat tekijät johtavat liian usein myös lasten ja nuorten huostaanottoihin ja kalliisiin sijoituksiin ratkaisematta kuitenkaan heidän ongelmiaan.

Psykiatristen ja neurologisten ongelmien kerrottiin korostuvan sijaishuoltoon päätyvillä lapsilla, nuorilla ja heidän vanhemmillaan. Painostuksen erikoissairaanhoidon lasten- ja nuorisopsykiatriasta lastensuojelun sijaishuoltoon koettiin olevan ajoittain valtavaa. Sosiaalityöntekijät kertovat tilanteista, joissa psykiatria ei suostunut hoitamaan mielenterveyspalvelujen tarpeessa olevaa lasta tai nuorta ilman huostaanottoa. Perusteluna huostaanottovaatimukselle oli yleensä lapsen tai nuoren olosuhteiden vakiinnuttaminen, jota ilman terapeuttista työskentelyä ei aloiteta.

Usein lapsen olosuhteissa kotona ei ollut sellaisia vaaratekijöitä, joiden perusteella huostaanoton edellytykset olisivat täyttyneet. Lastensuojelun arvion mukaan terveydenhuollolla ei ole lastensuojelun tuntemusta eikä siellä ymmärretä, että huostaanottoa ei voida tehdä ilman laillisia perusteita. Toisaalta lastensuojelussa ei koetun mukaisesti ollut riittävää psykiatrian hoitojärjestelmän tuntemusta, mikä osaltaan vaikeutti yhteistyön tekemistä.”

Lasten- ja nuorisopsykiatrian huostaanottolähetteet

Yli 30 vuotta jatkunut lastenpsykiatrian työtapoihin liittyvä ongelma on nyt kirjattu raporttiin. Ongelma on sairaanhoitopiirien sisällä, rakenteissa.

Lastenpsykiatrit esittävät usein huostaanottoa ja sijaishuoltoa edellytyksenä lastenpsykiatristen tutkimusten tekemiselle ja hoidon saamiselle. Vaatimusta perustellaan sillä, että tutkimukset ja hoito edellyttävät ”vakaita olosuhteita”. Tälle vaatimukselle ei varmasti ole tutkimuksiin perustuvaa pohjaa. Pakkohuostaanotoilla tuskin saavutetaan mainittuja ”vakaita olosuhteita”.

Niin lastensuojelun kuin lastenpsykiatrien työtapoihin kuuluu liian usein vanhempien syyllistäminen, syyttäminen ja arvosteleminen, olipa kyse lapsen autismista, vammasta, kehitysviiveestä, sydänviasta, syömishäiriöstä, syövästä tai muusta perheelle raskaasta asiasta.

Kunnallisessa lastenpsykiatriassa ei suostuta tutkimaan, hoitamaan eikä kuntouttamaan lastensuojelun asiakkaana olevia lapsia. Vanhanaikaiset psykoanalyyttiset toimintamallit näkevät lapsen ongelmien taustalla olevan vanhemmat, erityisesti äidin.

Kunnallisten lastenpsykiatrien toiminta on ajanut massoittain lapsia sijaishuoltoon -pääasiassa syrjäytymään. Lastensuojelun asiakkaana oleva lapsi näyttää saavan valohoidon kaltaista ”hoitoa” lastensuojelun asiakkuuden toimiessa pysyvänä esteenä asianmukaisille tutkimuksille ja todistetusti tehokkaille hoidoille.

Sairaat lastensuojeluperheet

Lastenpsykiatrien ideologia avautui 1990-luvun lopulla lastenpsykiatri Esko Varilo kertomana. Esko Varilo julkaisi kollegoidensa kanssa Lastensuojelua käyttävät perheet -nimisen artikkelin. Julkaisu on edelleenkin saatavilla Helsingin yliopiston verkkojulkaisuna.

Kirjoituksessa kuvataan lastensuojelun asiakkaana olevia perheitä tyypitellen heitä mm. skitsofrenogeeniseksi, mafia-tyyppiseksi, asosiaaliseksi jne. Kirjoittajat kertovat tarkoittavansa lastenpsykiatriassa ja lastensuojelussa hyvin tyypillistä hädässä olevaa perhettä, jota pystytään auttamaan huonosti.

Mainittakoon, että vaativan sijaishuollon työryhmän jäsenenä on mm. sosiaalityöntekijä Päivi Sinko, joka on tukeutunut puheissaan ja kirjoituksissaan Esko Variloon.

Julkinen salaisuus

Lastenpsykiatrian työkulttuurilla on pitkät juuret. Lastenpsykiatrien huostaanottolähetteistä keskusteltiin mm. Helsingin Sanomissa 2000 -luvun alussa. Siihen aikaan HS vielä salli tähän julkiseen salaisuuteen liittyvät kirjoitukset.

Pelastakaa Lapset ry:n ylilääkäri Jari Sinkkonen julkaisi vuonna 2001 kirjansa Lapsen puolesta. Hän ruoti peräti 12 sivun verran Helsingin Sanomien mielipidekirjoituksia, joissa useat kirjoittajat toivat esille lastensuojelun ja lastenpsykiatrian epäkohtia. Kirjoittajat olivat kiinnittäneet huomiota siihen, että lastenpsykiatrit tekevät huostaanottosuosituksia. Jari Sinkkosen mielestä väite oli suorastaan hupaisa.

Miksi lastenpsykiatrien huostaanottolähetteet olisivat hupaisa asia?

Valtiontalouden tarkastusvirasto kirjasi 11 vuotta myöhemmin vuonna 2012 lastensuojelun tarkastusraporttiinsa epäkohtana, että erikoissairaanhoito tekee sijoitustilauksia.

Nyt, kun Valtiontalouden tarkastusviraston toiminnasta muutoinkin puhutaan, on syytä lukea selitykset, joita sosiaali- ja terveysministeriö on kirjoittanut tarkastusvirastolle.

Miksi huostaanottojen ydinongelmaan ei ole koskaan päästy käsiksi? Mistä syystä lasten ja nuorisopsykiatrien toimintatapoja ei ole perusteellisesti tutkittu?

Lastensuojelujärjestöjen ja palveluntuottajien rooli lapsipolitiikan suunnittelussa

2000 -luvun lapsipolitiikkaan näkyy liittyvän ilmiö, joka korostaa lastensuojelujärjestöjen ja palveluntuottajien asemaa. Erilaiset palvelupaketit ovat tarjolla kuntien päättäjille. Jokainen kehuu tietysti omaa tuotettaan ja paisuttelee lasten hätää ja pahoinvointia. Kukin markkinoi omaa tuotettaan perheissä olevan näkymättömän ongelman esille kaivamiseksi ja kuntouttamiseksi.

Laadunvalvontaan olisi olemassa hyvä keino, mutta sitä ei käytetä. Laajamittaiset asiakastyytyväisyyskyselyt pudottaisivat varmaankin monen palvelun pois valikoimasta.

Kaikki lastensuojelun historian tuntevat tietävät sosiaalihallituksen ja Pelastakaa Lapset ry:n pitkäaikaisen yhteistyön, joka liittyy kansalaissodan jälkeisiin aikoihin. 1970-luvulla jopa pohdittiin, voitaisiinko järjestöstä muodostaa jonkinlainen sosiaalihallituksen lastensijoitustoimisto. Järjestön edustajia alettiin kutsua kaikkiin työryhmiin. 1990 -luvun lopulla yhteistyö tiivistyi symbioosiksi erityisesti erään sosiaali- ja terveysministeriön virkamiehen aktiivisuuden ansioista. Yhteistyö lienee ollut yksittäisen virkamiehen ja järjestön välistä ilman ministeriön virallista osallistumista.

Pelastakaa Lapset ry:n yhteiskuntapoliittiset linjaukset on luettavissa vuonna 2001 julkaistusta Lapsuuden hyvinvointi -kirjasta. Järjestön ilmoittamat lastensuojelulain muutostarpeet on lueteltu kirjassa. Tähän mennessä kaikki esitetyt muutokset ovat päätyneet lastensuojelulakiin (mm. lapsen puhevalta, edunvalvonta, moniammatillinen tukiryhmä, avohuollon tukitoimisijoitus). Jopa ”koko kylä kasvattaa” -toimintamallin levittäminen on kirjattu yhdistyksen toimintaohjelmaan 2000.

Vaativan sijaishuollon työryhmän esitys ei pureudu juurisyihin

Vaativan sijaishuollon työryhmän esitykseen on kirjattu sekavasti lomittain niin sijaishuoltoa koskevia asioita kuin perheiden lastensuojelupalveluiksi nimettyjä ehdotuksia. Monessa kohdin punainen lanka on kadonnut kirjoittajilta.

Kunnallisten lasten ja nuorisopsykiatrien työkäytännöt selvitettävä

Vaikka lastenpsykiatrian vakavat ongelmat on kirjattu, työryhmän esitys ei rohkene pureutua sairaanhoitopiirien työkäytäntöihin.

Sen sijaan ehdotetaan, että lapsen asioista vastaavan sosiaalityöntekijän tulisi koordinoida ja sovittaa yhteen lapsen ja perheen tarvitsema tuki- ja palvelukokonaisuus.

Ajatus on todella hieno. Tällaisen esityksen kirjaaminen lakiehdotuksen muotoon kuitenkin osoittaa, ettei työryhmä tiedä, mitä kentällä tapahtuu. Tällaisen esityksen tekeminen saattaa johtua myös vahvasta ideologisesta uskosta – puheen voimalla saadaan lasten asiat kuntoon.

Käytännön ongelmana on, ettei neuropsykiatrisista häiriöistä ole riittävää tietoa lastensuojelussa. Sosiaalityöntekijöiden ideologiassa vanhemmat aiheuttavat lapsensa sairaudet ja pulmat. Ideologiaan pohjaavassa työssä ei ole tarpeen tietää, mitä lainsäädäntö asioista kertoo. Ideologia ei huomioi perheen toiveita ja tarpeita,

Ongelmana on, ettei kunnallisessa lasten ja nuorisopsykiatriassa ole haluttu tutkia eikä kehittää nepsy-lasten tukimuotoja, eikä ottaa käyttöön tutkitusti tehokkaita lapsen ja vanhemman ohjausmenetelmiä. Lastenpsykiatria ja neuropsykiatria ovat hoitojen viidakko. Suomessa on mahdollista hoitaa vanhentunein tai omalaatuisin hoitomenetelmin.

Sijaishuoltoon joutuvan lapsen taustalla on hyvin usein koulusta tehty lastensuojeluilmoitus, joka johtaa vuosia jatkuneeseen kierteeseen psykiatriassa ilman perusteellisia tutkimuksia. Perheet uupuvat kuten raportissakin on todettu.

Kuinka esityksessa mainittu yksittäisen sosiaalityöntekijän laatima suunnitelma voisi muuttaa vuosikymmenten ajan vallalla olleet ongelmat? Lapsen asioista vastaava sosiaalityöntekijä joutuu mahdottoman tehtävän eteen. Kuinka sovittaa yhteen tukea, jota ei ole? Kuinka päästä eroon vanhempia syyttävästä ideologiasta?

On täysin epäuskottavaa, että työryhmän esitys johtaisi lasten ja nuorisopsykiatrian työtapojen muutokseen. Päin vastoin asioiden kirjaaminen tällä tavoin saattaa vain vahvistaa uskomushoitoja, joita kunnallisella puolella on käytössä.

Kaikissa sairaanhoitopiirien lasten ja nuorisopsykiatrian yksiköissä tulisi käynnistä perusteellinen selvitys käytössä olevista hoitomenetelmista ja niiden tehosta. Näin voidaan saada selville ja poistaa uskomushoidot. Näin saadaan selville myös potilaiden eriarvoista kohtelua aiheuttavat tekijät ja selvittää kuinka moni lastensuojelun asiakkaana oleva perhe on jäänyt vaille apua. Tämän jälkeen on aika pohtia perusteellisesti mm. autismin kirjon lasten tilannetta, neuvolajärjestelmän toimivuutta sekä edistää näiden lasten hyvinvointia omassa perheessään päivähoidon ja koulun tuella.

Samalla tulisi selvittää lasten ja nuorisopsykiatrien taloudelliset sidonnaisuudet sijaishuoltoa tarjoaviin tahoihin. Huostaanottolähetteiden taustalla saattaa olla myös lääkäreiden taloudelliset asiat.

Työryhmän avohuollon tukitoimiin liittyvää tehostetun tuen ehdotusta käsittelen toisessa yhteydessä. Huomioiden 2000 -luvun lainsäädännön lopputulos on perusteltu syy olettaa, että tehostetuksi avohuollon tukitoimeksi nimetyllä järjestelyllä tullaan verovaroja ohjaamaan seuraavaksi tehostetun kalliisti palveluntuottajien kukkaroon. Alkaa tehostettu näkymättömien ongelmien etsiminen perheistä palvelulla, jonka tarkoitusta ei osaa kertoa tilaajana olevan sosiaalityöntekijä eikä liioin kuntouttaja. Koska uusi palvelu on tehokasta, se on taatusti kallista.

Olisiko se Kunnon Hurtta jo vapaana?

Lastensuojelun sosiaalityöntekijät käyttävät julkista valtaa, jonka pitää perustua lakiin. Lainsäännökset pitää tuntea ja niitä pitää jatkuvasti opiskella.

Koska sosiaalityöntekijä käyttää julkista valtaa, kansalla on oikeus olettaa jo lähtökohtaisestikin, että sosiaalityöntekijällä on paitsi asianmukainen koulutus, myös tehtävän edellyttämä pätevyys.

Sosiaalialan korkeakoulututkinto ei valitettavasti anna valmistuneelle sosiaalityöntekijälle tarvittavia valmiuksia toimia perus- ja ihmisoikeusherkällä alueella perheiden parissa.

Lapsipoliittinen selontekotyöryhmä ehdotti jo vuonna 1994, että lastensuojelutyön edellytyksiä parannettaisiin yhteistyössä opetusministeriön, STAKESin ja Suomen Kuntaliiton kanssa laatimalla erikoistumiskoulutusohjelma ja täydennyskoulutus lastensuojelun sosiaalityöntekijöille.

Tätä ohjelmaa odotellaan edelleenkin.

Ongelmat jatkuvat

Valesosiaalityöntekijöitäkin on aivan liikaa.

On syytä aina tarkistaa lapsen asiaa hoitavan ihmisen ammatillinen pätevyys rekisteristä. Sosiaali- ja terveydenhuollon ammattirekisteri on kaikkien saatavilla.

Lastensuojelun asiakkaille on syntynyt perusteltu epäluottamus lastensuojelun toimintaan. Tätä epäluottamusta on lisännyt se, että sosiaalialalla lain noudattamisesta puhutaan lakien väheksymistä tarkoittavin nimityksin lastensuojelun ”juridisoituminen” tai ”oikeudellistuminen”.

Kuinka sitten kävikään?

Kuntien sosiaalityöntekijät ohjattiin 1990 -luvun lopulla konsultoimaan yksityistä sijaishuoltoa tarjoavaa yhdistystä. Pelastakaa lapset ry koulutti RAY-rahoituksen turvin itselleen lakimiehen. Lakimies Mirjam Araneva on sittemmin siirtynyt SOS -lapsikylään antamaan oikeusapua kuntien sosiaalityöntekijöille esimerkiksi huostaanottoasioissa, yhteydenpidon rajoitusasioissa ja huostaanoton lopetusasioissa.

Kansalaisten yhdenvertaisuuden kannalta tilanne on hyvin epätyydyttävä, koska palvelua ei ole tarjolla perheille.

Kuntien sosiaalityöntekijöille lakimiesapua antaa edelleenkin Pelastakaa Lapset ry:n lakimies Maria Haarajoki sekä eräät yksityiset lakitoimistot, mm. Espoon kaupungin lakimiehenä toiminut Kati Saastamoinen.

Kun asiakas tietää paremmin

On syntynyt varsin ristiriitainen tilanne. Vanhemmat tietävät yleensä lainsäännökset paremmin kuin lapsen asioita hoitava sosiaalityöntekijä. Tilanne johtaa liian usein siihen, että lakipykälistä tietämätön sosiaalityöntekijä kokee asemansa uhatuksi. Onhan toki noloa, ettei virkamies hallitse lainsäännöksiä.

Sen sijaan, että sosiaalityöntekijä alkaisi vaatia itselleen lisäkoulutusta tai ryhtyisi noudattamaan lakia, hän päätyykin toimimaan asiakastaan vastaan. Tämä näyttäytyy usein mielivaltana. Lain noudattamista edellyttävä asiakas leimataan ”hankalaksi”, ”yhteistyökyvyttömäksi”, ”aggressiiviseksi” jne.

Resurssipulan syitä

Sen sijaan, että sosiaalityöntekijöille annettaisiin tietoa viranhoidossa tarvittavista lainsäännöksistä, heitä kurssitetaan ”lastensuojelun oikeudellistumisen tilasta”. Näillä kursseilla pohditaan, kuinka sosiaalityö kykenee selviämään juridisoitumispaineen alla.

Koska lain noudattamisen velvoite ei ole työyhteisössä selviö, lisäkoulutusta ja lakitietoa janoavan sosiaalityöntekijän asema voi olla hankala. Lain noudattamista edellyttävä sosiaalityöntekijä voi joutua yhteisössään jopa kiusaamisen kohteeksi.

Tämä ongelma on noussut esille keskusteluissa usean sosiaalityöntekijän kanssa. Ongelma on tietysti sen kaltainen, ettei siitä haluta julkisuudessa puhua. Kissa olisi kuitenkin hyvä nostaa pöydälle. Juridisoitumispuheet lopettamalla sosiaalityöntekijöiden hyvinvointi ja jaksaminen työssä paranee. Toki jokainen aidosti hyvin työtään tekevä haluaa tietää, mihin lainsäädäntö velvoittaa.

Kukapa virkamies haluaisi tehdä työtä ihan ummikkona? Kuka virkavastuun tunnistava sosiaalityöntekijä haluaisi tehdä työtä mielivaltaan painostavassa työyhteisössä?

Mitä lapselle tapahtuu, ellei virkamies tunne lakia tai ei halua sitä noudattaa?

Lapsen oikeusturva vaarantuu, mikäli lapsen asioista vastaava sosiaalityöntekijä ei tunne lakia tai ei halua sitä noudattaa.

Valvontaviranomaisten ratkaisut ovat kaikkien luettavissa. Kerta toisensa jälkeen eduskunnan oikeusasiamiehen kanslian väki joutuu kertomaan sosiaalityöntekijöille, mikä on lain sisältö. Verrattaessa mihin tahansa muuhun hallinnonalaan virkamiehet pääsääntöisesti kyllä hallitsevat viranhoitoon tarvittavat lakipykälät. En ole havainnut, että ylimmän valvontaviranomaisen tarvitsisi kertoa rakennusviraston virkamiehelle, että rakentamisessa noudatetaan rakennuslakia.

Tuoreessa EOA – ratkaisussa lapsi ei ollut saanut tietoa oikeusavusta:

”Pidän sote-kuntayhtymän menettelyä moitittavanaja kantelijan oikeuksia vaarantavana. Tämän takia olen laiminlyönnin vakavuuden takia päätynyt siihen, että annansote-kuntayhtymälle eduskunnan oi-keusasiamiehestä annetun lain 10 §:n 1 momentin nojalla huomautuksen vastaisen varalle sen menettelystä.

Olen harkinnassani ottanut huomioon erityisesti sen, että kantelijana on ollut haavoittuvassa asemassa oleva lapsi ja kyse on ollut lapsen oikeusturvan toteutumisesta kodin ulkopuolisesta sijoituksesta päätettäessä”

Suomen Laki avuksi

Lastensuojelutyössä toimiville sosiaalityöntekijöille tulisi antaa koulutusta virassa tarvittavasta lainsäädännöstä. Lisäkoulutus tulisi sisältää perusopinnot perus- ja ihmisoikeuksista, hallinnon oikeusperiaatteista, lastensuojelutyössä sovellettavasta lainsäädännöstä sekä Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisukäytännöstä.

Ihmisten parissa tehtävä työ edellyttää syvää ymmärrystä ihmisten erilaisuudesta ja perhe-elämän suojaan liittyvästä vanhempien ja lasten kunnioituksesta. Perus- ja ihmisoikeusasioiden ja lainsäännösten hallitseminen vähentäisi täysin tarpeettomia, lasta ja perhettä vahingoittavia interventioita.

Lainsäädännön hallitseminen tuo osaamista myös palvelujen suhteen. Mikäli sosiaalityöntekijä hallitsisi esimerkiksi perusopetuslain säännökset oppilaan tukemisesta, terveydenhuoltolainsäädännön ja vammaispalvelulain säännökset, sosiaalityöntekijän työote muuttuisi. Sosiaalityöntekijä huomaisi, että vanhempien syyttämisen sijaan hänellä on mahdollisuus ja velvollisuus olla vanhempien tukena vaatimassa perheelle palveluja. Samalla kunnan peruspalvelujen puutteet tulisivat väistämättä kunnanisien tietoon. Lopputuloksena olisi se, että huostaanotot saadaan vähenemään kunnan peruspalveluihin panostamalla.

Suomen Lakiin tutustumalla ja sitä noudattamalla perheen jälleenyhdistämisen velvoitekin huomioitaisiin ja sijoitettujen lasten palauttaminen takaisin saadaan vireille. Lain mukaan viranomaisen velvoite on toimia suunnitelmallisesti ja tavoitteellisesti perhe yhdistäen.

Infoa lapsille

Lastensuojelulain mukaan jokaisella 12 vuotta täyttäneellä lapsella on oikeus itsenäisesti ajaa asiaansa.

Lapsi voi siis hankkia itselleen lakimiehen esimerkiksi huostaanottoasiaan, huostaanoton lopetusasiaan tai yhteydenpidon rajoitusasiaan. Julkinen oikeusapu kattaa asian tuomioistuinkäsittelyn.

Kantelumahdollisuudesta on tietoa oikeusasiamiehen sivuilla.

Kantelun voi toimittaa postitse, faksilla, sähköpostitse tai lähettämällä sähköisen kantelulomakkeen, joka löytyy EOA- sivustolta.

Postiosoite:

Eduskunnan oikeusasiamiehen kanslia

00102 Eduskunta

Sähköposti: oikeusasiamies@eduskunta.fi