Hämeenlinna -yhteistyö Unicefin lapsiystävällistä mallia vesittämässä

Unicefin lapsiystävällinen kunta -malli perustuu kansainväliseen esikuvaan (Child Friendly City), jota UNICEF on toteuttanut vuodesta 1996. Suomalainen malli kehitettiin yhteistyössä Hämeenlinnan kaupungin kanssa 2012–2013. Mallin kerrotaan auttavan kuntia edistämään erityisesti heikoimmassa asemassa olevien lasten oikeuksien toteutumista.

Maamme heikoimmassa asemassa olevat lapset ovat niitä, jotka on siirretty kodin ulkopuolelle. Näitä lapsia on yli 19 000. Tutkimusten mukaan kodin ulkopuolelle sijoittaminen muodostaa syrjäytymisriskin. Lapset kertovat väkivaltakokemuksistaan.

Hämeenlinnan näkemyksiä

Hämeenlinna sai ensimmäisenä kuntana Suomessa UNICEFin Lapsiystävällinen kunta –tunnustuksen vuonna 2013. Hämeenlinnan kotisivuilla lukee: ”Hämeenlinnassa lapsiystävällisyys on kaupungin kivijalka”

Hämeenlinnassa Lapsiystävällinen työ on kytketty vahvasti kunnan rakenteisiin, kertoo kaupungin strategiajohtaja Markku Rimpelä. Nyt kunnassa halutaan seurata lasten ja nuorten onnellisuutta säännöllisesti.

”Sellaisessa kaupungissa, jossa lapset viihtyvät, viihtyvät kaikki”, Rimpelä toteaa.

Kotisivuilla kerrotaan, että ohjelma keskittyy ilmiölähtöisesti lapsiperhepalveluiden kehittämiseen ja hyödyntää kansallisesti aloitettua lapsistrategiatyötä sekä sen tausta-aineistoa. Hyvinvointinäkökulmien lisäksi ohjelma on rakennettu siten, että huomioon otetaan kaupungin elinvoimaan ja vetovoimaisuuteen liittyvät näkökulmat. Ohjelmatyö antaa strategiset suuntaviivat lapsiperhepalvelujen järjestämiselle ja tuottamiselle seuraavalle valtuustokaudelle.

Ohjelma on rakennettu YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen lähtökohdasta: ”Jokaisella lapsella on oikeus hyvään elämään.”

Lapset ja nuoret nähdään arvokkaina kuntalaisina ja heille halutaan tarjota turvallinen ympäristö elää, kehittyä ja kasvaa. Lasten ja nuorten asioita pidetään tärkeinä ja heidän hyvinvointinsa ylläpitämiseksi ja kehittämiseksi panostetaan paljon. Lasten ja nuorten ääni on saanut vahvan aseman kaupungin päätöksenteossa (mm. lautakuntien ja kaupunginvaltuuston edustajapaikat.)

Siis paljon kauniita ajatuksia ja sanoja.

Tilastotietoa ja hämeenlinnalaisten näkemyksiä

Hämeenlinnassa on siirretty sijaishuoltoon 1,8 prosenttia alaikäisistä. Vuonna 2017 prosenttiluku oli 1,4. Koko maan keskiarvo on 1,3. Hankkeen alkaessa vuonna 2013 määrä oli 1,3. Unicefin tunnustuksen saamisen jälkeen siis lapsiperheiden tilanne on entisestään heikentynyt.

Lastensuojeluasioihin perehtyneet tietävät, että Hämeenlinnan tapa kohdella lastensuojelun asiakkuuteen joutuneita perheitä edustaa lastensuojelun laatua heikoimmillaan. Kun ongelmat ovat vakavat, lastensuojelusta kaikkoavat myös työntekijät.

Hätääntyneet perheet ovat ottaneet yhteyttä myös mediaan toivoen, että mediademokratia toimisi. Näin Hämeenlinnan vuosikymmeniä jatkunut, ihmisten toiveet, tarpeet ja näkemykset ohittava lastensuojelutyö on päässyt median otsikoihinkin.

Kamalaa asiakaspalvelua – yhteistyöstä kieltäytyminen

Hämeen Sanomat uutisoi 15.12.2019 ”Lapsen huostaanottoa jatkettiin laittomasti – Äidille ei näytetty viranomaispäätöstä”

Jutussa on haastateltu hämeenlinnalaisäitiä, joka kertoo pudonneensa avun ulottumattomiin, koska lastensuojelussa ei tehdä yhteistyötä. Tarvittavia papereita ei toimiteta ja asioiden hoitamista vitkutellaan. Oikeuskäsittelyssä henkilökunnalla on kuitenkin aikaa istua vaikka koko päivä.

Pysyvän huostaanoton tavoite

Jutun Anna pitää viranomaisen käyttäytymistä kiusaamisena. Puheluihin ei vastata, papereita ei toimiteta. Anna oli lopettanut päihteiden käytön ja tilanne oli muuttunut. Annan lasta ei kuitenkaan suostuttu palauttamaan kuten laki edellyttää. Annan onnistui oikeuden kautta saamaan takaisin lapsensa.

Omien kokemustensa perusteella Anna ei ihmettele Hämeenlinnan tilannetta. Hänen mukaansa esimerkiksi hallinto-oikeuden käsittelyssä on ollut viisi lastensuojelun työntekijää koko päivän, vaikka paikalla täytyy olla vain kuulemisen ajan.

Annan mukaan lastensuojelun kirjaukset ovat olleet jo vuosia puutteellisia ja ala-arvoisia.

– Siellä ei ole ollut faktaa vaan työntekijöiden arveluita ja mutu-tietoa. Lisäksi lastani on kuultu ainoastaan sosiaaliohjaan seurassa.

Anna kritisoi myös sitä, että lastensuojelulla tehdään osakeyhtiöinä bisnestä.

Avohuollon markkinat tuottavat perheille harmia

Hämeen Sanomat uutisoi 11.6.2019

”Hämeenlinnassa hurja määrä lastensuojelulapsia – Tuplasti enemmän kuin muualla, viranomaiset ymmällään”

Jutun mukaan lastensuojelun piirissä on Hämeenlinnassa yli kahdeksan prosenttia kaikista alle 18-vuotiaista. Kalleinta on sijoitettujen laitoshoito. Lastensuojelun asiakkaiden osuus kaikista lapsista ja nuorista on Hämeenlinnassa noin kaksinkertainen suhteessa valtakunnalliseen keskiarvoon. Lastensuojelulaitosten toiminnasta on paljastunut yhä enemmän epäkohtia.

Jutussa haasteltu lastensuojelupäällikkö Marja Hänninen on ymmällään eikä toimittaja ryhdy tutkimaan laajemmin avohuollon bisnestä.

Hölmöläishommaa

Hämeen Sanomat uutisoi syksyllä 2020

”Vakavasti puutteellinen viranomaisymmärrys lastensuojelusta tietää verorahojen, lasten turvallisuuden ja hermojen menetystä”

Päätoimittaja Mikko Soini kirjoittaa: Kanta-Hämeessä lastensuojelun virheet ovat nyt herättäneet sekä valvojan että Hämeenlinnan kaupungin. Aluehallintovirasto on jo harkinnut erityisvalvontaa – ei lapsille vaan viranomaistoiminnalle. Kokonaisuus on säälittävä vyyhti sekoilua, kavereiden ja itsensä työllistämistä, ”prosessien” parannusoperaatioita ja fokuksen hukkaamista.

Soini kertoo kirjoittaneensa aiemmin kolumnin siitä, että lastensuojelun asiakkaiden osuus kaikista lapsista ja nuorista on Hämeenlinnassa jostain syystä noin kaksinkertainen suhteessa valtakunnalliseen keskiarvoon.Soini oli tehnyt osuvia havaintoja siitä, kuinka lastensuojelun avohuollon markkinat toimivat. Soinin kirjoitettua kolumninsa hän oli saanut arvostelua siitä, kuinka hän vihaa lapsia. Hänelle tiedotettiin, että hän ei ymmärrä lastensuojelusta mitään. Hänestä oli myös tehty lastensuojeluilmoitus ja väitetty, että hän on psykopaatti.

”Olin tässä samassa hölmöläismyllyssä pari vuotta sen takia, että joku kylähullu keksi soittaa lastensuojeluviranomaisille ja ilmoittaa, että herra johtaja on psykopaatti.

Tällaisia ns. mukavuuksia julkisessa ammatissa toimiville tulee jatkuvasti, mutta en olisi koskaan uskonut, että ilman päivänkään koulutusta nimetön maallikkopsykiatri voisi tehdä lastensuojelun mielestä uskottavan diagnoosin ketään tapaamatta tai näin hankaloittaa merkittävästi elämää.

Hämeenlinnassa tämä oli kuitenkin mahdollista. Se, että todistustaakka ei-psykopatiasta oli minulla, ei ollut aivan helppo rasti. Lastensuojelussa puuhastelu ja kavereille rahan syytäminen olisi aika laittaa nyt kuriin. Näin toimimalla jäisi rutkasti rahaa niihin oikeisiin, tarpeellisiin ja vakaviinkin kohteisiin. Valitettavasti näitäkin riittää.”

Päällikön kootut selitykset

Virkamiesten yleinen ja toimittajia tyydyttävä vakiovastaus lastensuojelun vuosikymmeniä jatkuneeseen kriisiin on tässä: resurssipula.

Syksyllä 2012 lastensuojelun esimies Marja Hänninen kertoo, että Hämeenlinnan kaupungin lastensuojelun akilleen kantapää on se, että yksittäisellä työntekijällä on liikaa tapauksia hoidettavanaan. Kaupunki oli saanut Etelä-Suomen aluehallintovirastolta määräyksen noudattaa lastensuojelulain asettamia säädöksiä.

– No, kyllä se käytännössä on niin, että jos opiskelijoiden keskuuteen kiirii sana, että Hämeenlinnassa on lastensuojelun sosiaalityöntekijällä tällainen lapsimäärä hoidettavanaan, se ei kyllä ole mikään hyvä mainesana. Meillä on vaikea saada virkoihin päteviä sosiaalityöntekijöitä. Se vaikuttaa siihen ihan suoraan.

Hämeen Sanomat uutisoi keväällä 2014:

”Sosiaaliala kärsii työntekijäpulasta”

Jutussa kerrotaan jälleen ”resurssipulasta”.

– Hämeenlinnassa on keskivertoa enemmän yksinhuoltaja- ja eroperheitä. Kasvanut työttömyys ja tuloerot sekä avo- ja avioerojen lisääntyminen vaikuttavat perheiden tilanteeseen.

Lastensuojelupäällikkö Marja Hänninen valittelee työntekijäpulaa, palkkausta ja työolosuhteita.

Ylen jutussa lastensuojelun palvelupäällikkö Marja Hänninen pitää lastensuojelun asiakasmääriä kammottavina. Yksi ihminen vastaa Hämeenlinnassa yli 70 sijoitetun lapsen asioista.

-Hakijoita ei yksinkertaisesti ole, Hänninen toteaa.

Oikeutettu kysymys

Aluehallintovirastokin on moittinut Hämeenlinnan lastensuojelusta vastaavia tavasta, jolla asiakkaiden perusoikeuksista huolehditaan.

Voisiko Hämeenlinnan lastensuojelun esikunta lähestyä asiaa toisesta näkökulmasta? Mikä on ongelmien ydin? Kuka lapsia haalii lastensuojelun asiakkuuteen? Mitä voisitte tehdä hölmöläishomman lopettamiseksi? Miksi myös työntekijät pakenevat pois ala-arvoisesti ihmisä kohtelevasta lastensuojelusta?

Mikä meni vikaan, Unicef?

On selvää, että Unicefin tavoite ja idea lapsiystävällisen kunnan kriteereistä ja mallista on erinomainen.

Yhtä selvää on, että järjestöllä ei ole ollut lastensuojelun laajaan kenttään riittävää osaamista. Ei ole ollut tietoa perus- ja ihmisoikeuksista ja niiden merkityksestä lapsiperheiden asioissa.

Uskon, että Hämeenlinnan valitseminen on kömmähdys. Oletan sen johtuvan siitä, että järjestö on luottanut ulkopuolisiin neuvonantajiin kykenemättä arvioimaan näiden motiiveja.

Hämeenlinna -yhteistyö on kuitenkin aikaansaanut sen, että Unicefin lapsiystävällinen kuntamalli ei huomioi niitä ihmisiä, joita se kertoo huomioivansa. Nykyisten kriteerien ansiosta lapsiystävällisiksi kunniksi on hyväksytty niitä kuntia, joissa perus- ja ihmisoikeuksia loukataan. Lapsiystävällisen kunnan idea näyttää vesittyneen. Rakenteellista vinoumaa tuntevat arvioivat Unicefin joutuneen mallinsa takia naurunalaiseksi.

Hämeenlinnan valitseminen ensimmäiseksi mallikunnaksi ja mallin kehittely Hämeenlinnan kanssa sisältää vahvan julki lausumattoman sanoman: Heikommassa asemassa olevia ei tarvitse kuulla, koska viranomainen tietää. Lapsiperheiden toiveet ja tarpeet ohittava ja mitätöivä toimintatapa voi jatkua, sijaishuoltoon ja avohuollon bisnekseen panostetaan.

Kuinka lapsiystävällisen kunnan voi tunnistaa?

Lapsiystävällisen kunnan tunnusmerkkinä on, että se pitää huolta tasapuolisesta kaikista lapsista. Huolenpito tapahtuu panostamalla peruspalvelujen toimivuuteen.

Lapsiystävällisessä kunnassa terveydenhuolto, varhaiskasvatus ja koulu hoitavat niille lain mukaan kuuluvat velvoitteensa eivätkä keskity ilmiantamaan lapsia lastensuojeluun vapautuakseen omista velvoitteistaan. Lapsiystävällinen kunta huolehtii siitä, että kukaan ei joudu koulussa kiusaamisen kohteeksi. Kunta huolehtii siitä, että koulun aikuisetkaan eivät kiusaa oppilaita eikä näiden vanhempia.

Lapsiystävällinen kunta ei tarjoa perheille palvelun nimellä velvoitteita, joilla tuotetaan ongelmia. Lapsiystävällinen kunta ei tarjoa perheille palvelun nimellä velvoitteita, joita ovat olleet kehittämässä omien taloudellisten intressiensä pohjalta lastensuojelujärjestöt ja muut palveluntuottajat. Lapsiystävällinen kunta tunnistaa, että lastensuojelun avohuollon tukitoimet voivat tuottaa lapsille vahingollisia sijoituksia kodin ulkopuolelle (avohuollon sijoitus) sekä huostaanottoja.

Lapsiystävällinen kunta noudattaa lakia ja pitää perheiden toiveita ja tarpeita ensisijaisena palveluja kehitettäessä kuten sosiaalihuollon asiakaslaki edellyttää. Lapsiystävällinen kunta panostaa ensisijaisesti peruspalveluihin eikä lastensuojeluun.

Lapsiystävällinen kunta tunnistaa ja tunnustaa kuntansa lastensuojelussa piilevät rakenteelliset vinoumat, joiden mukaan terveydentilaltaan ja toimintakyvyltään vajavaiset siirretään sijaishuoltoon.

Lapsiystävällinen kunta tunnistaa uhkat, jotka sosiaalialan ideologialle perustuva virkamiestyö muodostaa koko kunnan hallinnolle. Ideologian leviäminen kunnan eri hallinnonaloille vaarantaa koko hallinnon toimivuuden, koska se ei ole asianmukaista virkatoimintaa. Lapsiystävällinen kunta keskustelee avoimesti lastensuojelun aiheuttamista ongelmista ja huolehtii siitä, että lastensuojelun toimintatavat muuttuvat.

Lapsiystävällinen kunta tunnistaa huostaanottojen ydinongelman: kunnallisen lastenpsykiatrian vakavan, erityisesti nepsylasten hyvinvointia vaarantavan työtavan, joka leimaa lapsen psykiatriseksi tapaukseksi ja kieltäytyy antamasta asianmukaista hoitoa ja kuntoutusta.

Lapsiystävällinen kunta ei seulo lapsia sijaishuoltoon väittämällä, että ”huono- osaisuuden periytyminen” saadaan eliminoitua siirtämällä lapsi niin sanottuun parempaan perheeseen (lainvastainen better family -malli).

Lapsiystävällinen kunta tietää, että lapsiperheköyhyys ei ole henkilökohtainen ja hankittu ominaisuus. Köyhyys ei poistu siirtämällä köyhän perheen lapsi sijaishuoltoon. Lapsiystävällinen kunta ei keskity köyhien ja yksinhuoltajien kiusaamiseen sosiaalityöntekijän määrittämillä avohuollon tukitoimilla, vaan tukee näitä perheitä myöntämällä lasten harrastuksiin, vanhempien ja koko perheen virkistykseen tukea.

Lapsiystävällinen kunta toteuttaa Suomen Perustuslakia: Jokaisella, joka ei kykene hankkimaan ihmisarvoisen elämän edellyttämää turvaa, on oikeus välttämättömään toimeentuloon ja huolenpitoon. Julkisen vallan on tuettava perheen ja muiden lapsen huolenpidosta vastaavien mahdollisuuksia turvata lapsen hyvinvointi ja yksilöllinen kasvu. Julkisen vallan tehtävänä on edistää jokaisen oikeutta asuntoon ja tukea asumisen omatoimista järjestämistä (19 §).

Lapsiystävällinen kunta huomioi Suomea sitovat ihmisoikeusvelvoitteet ja Suomen saamat langettavat tuomiot. Euroopan ihmisoikeussopimuksen mukaan lapsella on oikeus nauttia perhe-elämästä. Tämä oikeus kuuluu myös hänen äidilleen ja isälleen. Lapsen oikeuksien yleissopimuksen mukaan Suomi on sitoutunut tunnustamaan, että perhe on yhteiskunnan perusryhmä ja perheen tulee saada kaikki tuki selviytyäkseen lastensa kasvattamisesta.

Kuinka paradoksi puretaan?

On syntynyt paradoksi. Unicefin malli väittää huomioivansa kaikkein heikommassa asemassa olevat lapset. Se on kuitenkin kriteeriensä mukaan jättänyt heikoimmat heitteille ja huomiotta.

Mikäli väitteen – heikoimpien huomioiminen – halutaan käydä toteen ja todella pyrkiä tavoitteeseen kaikille ystävällisestä kunnasta, mallin joutuu rakentamaan uudelleen.

Jokaisessa kunnassa järjestään laajamittainen lastensuojelun asiakkaiden, sijoitettujen lasten sekä heidän vanhempiensa puolueeton kuulemistilaisuuus. Lastensuojelun rakenteellisten ongelmien takia tämän kuulemisen toteuttajana ei voi olla mikään sosiaalialaan sidoksissa oleva taho. Selvitys tulee tehdä haastattelututkimuksena riippumattoman ulkopuolisen tahon toimesta kuten tehtiin lastensuojelun epäkohtia ajalta 1937-1983 selvittänyt tutkimus.

Tällä tavoin toimien kunnissa käynnistyy asiakaspalautteen ansiosta muutostyö, jossa Unicef voi olla mukana ohjaamassa toimintaa aidosti kaikkia lapsia huomioivaksi. Lapsiystävällisen kunnan kriteeristön ykkösasiaksi nouseekin aivan toisenlainen asia: jokaisen lapsen oikeus nauttia perhe-elämästä.

Lastensuojelun huolenpitoa – huomioiko Unicef kuoleman riskin?

Kerron kirjassani Salassa pidettävä -suojeleeko laki lasta vai lastensuojelijaa?(2013) Juuson tarinan.

Juuso oli nepsylapsi, jota kiusattiin lähiyhteisössään -niin päiväkodissa, koulussa kuin lastensuojelussa. Hän ei saanut koskaan asianmukaista terveydenhuoltoa. Hänet eristettiin lastenpsykiatriselle osastolle, jossa tilanne vain huononi. Juuson äiti halusi julkistaa Juuson tarinan tavoitteenaan parantaa nepsylasten asemaa.

Äiti kertoo:

”Yhdenkään lapsen ei tulisi kokea sitä, mitä Juuso sai kokea. Juuson painajaisen tarkoitus on nyt minulle selvinnyt – jos joku muu pelastuisi sen takia, että Juuson kohtalo tulee julki. Lasta pitää auttaa jo varhain, mutta ei auttaminen ole sitä, että istutaan neuvotteluissa ja lapsi otetaan huostaan.

Neurologisesti sairaiden lasten vanhemmille haluaisin sanoa, ettei koskaan kannata pyytää apua lastensuojelusta. Jos lapsi on neurologisesti sairas tai on ongelmia kotona, niin yksityinen lääkäri on aina turvallisempi. Se vaan maksaa enemmän. Minä olin tuohon aikaan kahden lapsen yksinhuoltaja eikä minulla ollut yksityisiin tutkimuksiin varaa. Sitä paitsi luotin, että kunnallisella puolella lapsi tutkitaan ja hoidetaan. Jos olisin tiennyt tulevaisuudesta, olisin vaikka ottanut lainaa saadakseni Juusolle kunnolliset tutkimukset ja kuntoutuksen.

Luotin lastensuojeluun ja kerroin heille Juuson ongelmista ja siitä, kuinka kurja Juuson on olla kiusattuna ja ulkopuolisena. Sitä käytettiin aseena huostaanottoon – minä tein omasta lapsesta lastensuojeluilmoituksen tietämättäni. En todellakaan ajatellut sitä, vaan huusin apua, kun en saanut sitä terveydenhuollon puolelta.

Juuso pääsi vasta huostaanotettuna kunnon lääkäriin, neurologille. Vaikutti ihan siltä, että sosiaalijohtaja halusi näyttää huostaanoton auttavan ja että tutkimukset saadaan siten käyntiin. Tämä on todella väärin, koska olin jo kauan pyytänyt tutkimuksia.

ADHD on minulle kuin kirosana, kavala sairaus. Se pilasi Juuso-paran elämän, kun siihen ei saatu ajoissa apua. Juuso haluttiin vaan aina siirtää syrjään jonnekin muualle. Yhden alkoholikokeilun takia Juuso vietiin moniongelmaisten lastenkotiin. Siinä jäi 7. luokka kesken, kun Juuso ei saanut käydä lastenkodissa kouluakaan. Juuso eläisi vielä, mikäli tuo sairaus olisi todettu ajoissa antaen siihen apua, eikä häntä olisi hyljeksitty, erotettu, häpäisty huostaanotolla, viety kotoa pois.

Lastenpsykiatri ja sosiaalijohtaja tekivät yhteistyötä pitäen yhteisiä palavereja, joihin minua ei otettu mukaan. Se oli kieroa touhua ja potilastietoihin siirtyi virheellistä tietoa. Enhän minä ollut koskaan tehnyt Juusolle mitään pahaa, ei ollut mielenterveydellisiä ongelmia, päihdeongelmia, väkivaltaisuutta, ei mitään. Tein vaan päivisin töitä ja käytin kaiken vapaa-ajan lapsiin. En harrastanut, en vaatinut omaa aikaa, tein työt mahdollisimman hyvin ja hoidin lapset hyvin ja annoin heille mahdollisuuden harrastuksiin.

Syrjäytyneitä nuoria pitää auttaa eikä hyljätä. Jokaiselle nuorelle pitää antaa mahdollisuus. Jälkihuolto on tärkeää ja lastensuojelu on vastuussa, jos huostaanotto tehdään. Vanhemmilla ei ole mitään mahdollisuutta enää murrosiän jälkeen vaikuttaa asioihin, koska he eivät saa tietoa nuoren asioista, ja nuori on jo kokemustensa takia kadottanut itsetunnon, luottamuksen ja uskon tulevaisuuteen. Vanhemmille jää vain kauhea huoli nuorestaan. Lastensuojelu saa kaikki tiedot ja sen pitäisi tuntea vastuunsa.

Rakastan sinua niin paljon, että laitan sinut kotoa pois

Juuso kirjoitti päiväkirjaa sijaishuollossa:

”Eräänä päivänä otin kavereiden yllytyksestä viinapullon kouluun. Kaverit käräyttivät minut ja kertoivat opettajalle, että repussani on pullo. Opettaja otti minut puhutteluun. Lähdin koulusta ja minut löydettiin soramontulta. Olin juonut pullosta, mittari näytti 0,6 promillea.

Tiesin joutuvani pois kotoa. Itkin ja kysyin sosiaalityöntekijältä, miksi hän laittaa minut pois. Hän sanoi minulle: ”En minä vihaa sinua, vaan rakastan niin paljon, että laitan sinut kotoa pois.” Hän vihaa perhettäni. Miksi jonkun pitää olla niin ilkeä?

En jaksa aina siivota, laittaa ruokaa, aina töitä. Siivoan, imuroin, moppaan, pyyhin pölyt, pesen ikkunat, pyykit niin, että selkäni on lopussa. Siivoan portaikon, vessat, peilit, tamppaan matot.

Haluaisin käydä koulua aivan normaalisti. Hoitajat kiroilee, joudumme palvelemaan heitä ja he tekevät rangaistuksiaan ilman syytä. Elämässäni pahinta on ikävä ja etten saa puhua edes puhelimessa 10 minuuttia pitempään. Minulla on paha olla täällä. Miksi minua rangaistaan? Surullinen, ahdistunut, peloissaan oleva Juuso.”

”Joudun istumaan 2–3 viikkoa puutuolilla katsoen betoniseinään päin. En saa tavata perhettäni yli kuukauteen, en saa soittaa heille. Kaikki väärennetyt paperit pitäisi oikaista. Toivon pääseväni jouluksi kotiin, koska joulu on perhejuhla. Uskomme Jumalaan ja tapanamme on käydä joulukirkossa. Rakastan perhettäni ja uskon oikeuden voittavan.

Minun on paha olla täällä. Tämä on yhtä tuskaa. Minä kuolen tuskiini. Pyysin Jumalalta armoa ja armahdusta. Olen masentunut, väsynyt, ahdistunut, olen lopussa. En jaksa enää. Miksi? Miksi? Minä pelkään, ahdistaa, surettaa, väsyttää.

Minun ei ole tarvinnut pelätä kotona. Ei tämä ole lapsen elämää. Tämä on kiduttamista. Ihmettelen, mitä pahaa olen voinut tehdä, että minut lähetettiin tänne. Minulta on viety kaikki: ihmisyys, vapaus, perhe, onni ja ilo, turvallinen koti ja olo ja paljon muuta. Miksi? Haluan kotiin, jossa minulle on hyvä ja turvallinen olla.Surullinen, ahdistunut, väsynyt, ikävöivä Juuso.”

Juuso kotiutui voimavarat vähissä. Juuso kuoli 19 vuoden 3 kuukauden ja 20 päivän ikäisenä.

Suomalaista lastensuojelulaatua – lapsen vahingoittamisen ABC

Tehokkain tapa vaurioittaa lasta on tehdä yllättäen ja mieluiten poliisivoimin hyökkäys koululle, päivähoitoon tai kotiin ja viedä lapsi tuntemattomaan paikkaan. Täytäntöönpanoa voi tehostaa sillä, ettei lapselle eikä hänen vanhemmilleen kerrota, mistä on kyse. Kiireellisiä sijoituksia tehdään joka toinen tunti. Tämä tarkoittaa, että joka toinen tunti joku lapsi jossain päin Suomea saa viranomaisen shokkikäsittelyn.

Vaikka itse kiireellinen sijoitus olisi perustelu ja välttämätön toimenpide, lain mukaan täytäntöönpanotoimissa tulee toimia hienovaraisesti. Täytäntööpanotoimet tehdään kuitenkin ikään kuin (mieli)vallankäytön ilmentymänä, rangaistusluontoisena pelotteena paitsi sijoituksen kohteena olevalle lapselle, myös koko lähiyhteisölle.

Lisää vauriota lapselle saadaan aikaan estämällä yhteydenpito läheisiin. Vaurioiden maksimoimiseksi lapsen koti-ikävän tunteet ja itku mitätöidään ja hänet pakkokiinnitetään ventovieraisiin aikuisiin.

Mikäli tämä ei heti onnistu, lasta voi kierrättää talosta taloon ja kokeilla, mihin taloon hän asettuisi. Mikäli hän ei suostu alistumaan ja alkaa käytöksellään vastustaa viranomaistoimia, hänet voidaan eristää yhteiskunnasta erityisiin pakkotoimilaitoksiin. Tätä kutsutaan erityiseksi huolenpidoksi. Sen kerrotaan olevan hyväksi lapselle.

Lapselle kerrotaan, että häneltä edellytetään terapiakäyntejä ja henkilökohtaisten asioiden tilittämistä ventovieraille ihmisille. Terapiassa käyminen on kotilomien ehto.

Lapsen minäkuva saadaan tehokkaimmin rikki ja tuhotuksi mustamaalamalla lapsen äiti ja isä sekä koko suku. Mustamaalausta jatketaan niin kauan, että lapsi alkaa vihata omia vanhempiaan. Sijaishuollossa hän saa hyväksynnän ainoastaan ilmoittamalla, ettei halua tavata läheisiään.

Erityisen tehokas keino vaurioittaa nuoren aikuistumisprosessia on kyseenalaistaa vanhempien säännöt ja kehottaa nuorta katkaisemaan välit omiin vanhempiinsa.

Huono ravinto, lapsen alistaminen, nolaaminen ja väkivaltainen kohtelu maksimoivat vahinkoa. Tyttöjen kohdalla tehokkain vahingoittamisen tapa on käyttää häntä seksuaalisesti hyväksi.

Sijaishuoltopaikassa lapsi altistetaan päihteille, altistaminen aloitetaan antamalla mahdollisuus tupakanpolttoon. Oppivelvollisuuden suorittamista vaikeutetaan.

Harrastusten kieltäminen, läheisten antamien lahjojen poisottaminen ja sosiaalisten suhteiden manipulointi takaavat sijaishuoltoyrittäjän liiketoiminnan jatkuvuuden lapsen saadessa psykiatrisen diagnoosin.

Sijoitetun lapsen lähtiessä karkuun sijaishuoltopaikastaan hän saattaa siirtyä huumeiden käyttäjäksi ja tutustua rikosten maailmaan. Hatkareissujen aikana lapsi voi joutua rikosten uhriksi ja ryhtyä tekemään niitä itsekin. Lasten pakomatkoja huonoista oloista kutsutaan luvattomiksi poissaoloiksi.

Lasta voi vaurioittaa tehokkaasti jättämällä valvomatta hänen arkeaan. Mikäli hän karkaa sijaishuoltopaikasta, häntä ei etsi kukaan muu kuin omat vanhemmat. Sijaishuollon leväperäisen toiminnan syyksi kerrotaan, että on pula resursseista.

Huostaanoton perusteet saadaan aikaan kirjoittamalla

Huostaanoton perusteet saadaan aikaan kirjoittamalla riittävän pahanlaatuinen kuvaus lapsen vanhemmista, esimerkiksi julistamalla nämä mielenvikaisiksi, juopoiksi tai väkivaltaisiksi. Sosiaalityöntekijän (myös epäpätevän ja valesosiaalityöntekijän) tarinat hyväksytään yleensä aina hallinto-oikeudessa. Hallinto-oikeusprosessin heikkous on siinä, että oikeudenkäynnin toinen osapuoli (sosiaaliviranomainen) voi kirjoituksillaan luoda juttuun ”todisteet”. Hallinto-oikeudet näin toimien kannustavat sosiaalityöntekijöitä tarinankertomiseen. Hallinto-oikeuden päätösperustelut vakuuttavat heille, että mikä tahansa sosiaaliroska hyväksytään tuomioistuimessa.

Eräässä sosiaalialan lisensiaattitutkimuksessa kerrotaan tästä tekniikasta (Arja Ahonen). Siinä kerrotaan myös, kuinka kirjoittamalla saadaan lapset läheiset katoamaan lapsen elämästä.

Väärin perustein pois vanhemmiltaan otettu lapsi ei saa traumaattiseen tapahtumaan apua. Sitä ei yleensä saa myöskään vanhemmat. Koko perhe olisi kuitenkin kriisiavun tarpeessa.

Kriisissä, jopa shokkitilassa, olevaa lasta arvioidaan ja hänestä tehdään lausuntoja heti sijaishuoltoon siirtymisen jälkeen. Näitä lausuntoja pidetään luotettavana näyttönä lapsen kehnoista kotioloista ja vanhempien kasvatuskyvyttömyydestä.

Kun lapsi vähitellen toipuu traumaattisista kokemuksistaan ja tottuu koko ajan mieltä jäytävään koti-ikävään, pidetään tätä toipumista osoituksena erinomaisesti toimivasta sijaishuollosta. Näin lapsen luonnollinen toipuminen tekee tässä vääristyneessä järjestelmässä sijaishuoltotahosta asiantuntijan.

En ole koskaan nähnyt lastensuojelun laatimaa asiakirjaa, jossa olisi arvioitu viranomaistoimien seurauksia. Lapselliset ja lapsen edun vastaiset ja hänen kehitystään vaarantavat virhepäätelmät toistuvat hallinto-oikeuden ratkaisuissa. Seurauksesta tehdään syy lapsen poisottamiseen omasta kodistaan.

Voisiko joku alkaa kouluttaa näitä ihmisiä, jotta saamme oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin tasapuolisesti kaikille lapsille? Voisiko hallinto-oikeuksista poistaa sosiaalialan asiantuntijatuomarit, koska he tuovat tuomioistuimeen sosiaalialan ideologiset vääristymät?

Tutkimustietoa

Sijaishuollossa kiusatun ja loppuun ajetun ihmisen voimavarat saattavat olla niukat. Lapsen täyttäessä 18 vuotta hän ei yleensä halua olla missään tekemisissä viranomaisten kanssa. Aikuistuneita lastensuojelun asiakkaita katoaa kaiken avun ulottumattomiin. Erään tutkimuksen mukaan sosiaalitoimistossa ei tiedetä, mitä lapsille on tapahtunut kotiuttamisen jälkeen. Tälle tutkijalle tieto oli pysähdyttävä. Miten kunta seuraa toimiensa vaikuttavuutta?

Kun sijaishuoltopaikka on imenyt kaiken taloudellisen edun lapsesta täysi-ikäisyyttä lähestyvä nuori sijoitetaan joko vanhempiensa luokse tai omaan asuntoon. Sijaishuollosta vapautuneen nuoren vanhemmat ja lähisuku joutuvat kantamaan vastuun syrjäytetystä suvun jäsenestä. Mikäli syrjäytetty on ajettu sijaishuollossa alamaailman elämään rikoksia tekeväksi päihteiden käyttäjäksi, myös läheisten turvallisuus saattaa olla uhattuna.

Tutkimusten mukaan kodin ulkopuolelle siirretyistä ja siellä nuoruutensa viettäneistä valtaosa syrjäytyy, jää työvoiman ulkopuolelle, ei suorita koulua ja joutuu päihde- tai rikoskierteeseen. Kelan tutkimuksen mukaan teineinä kodistaan siirretyistä pojista yli kolme neljäsosaa on vielä nuorina aikuisinakin vailla peruskoulun jälkeistä koulutusta. Laitoksiin siirretyistä pojista oli vielä 23–24-vuotiaina neljäsosa joko eläkkeellä tai työttömänä. Vähäinen koulutus yhdistettynä psyykkisiin ongelmiin johti tilanteeseen, jossa vain harva oli seurantajakson lopussa työllisenä. Kolmasosa kodin ulkopuolelle sijoitetuista nuorista koki jääneensä vaille riittävää hellyyttä, huolenpitoa tai aikuisen tukea sijaishuollon aikana.

Lastensuojelu aiheuttaa kuoleman vaaraa

Kansainvälisten tutkimusten mukaan lapsen erottaminen vanhemmistaan lisää (jopa kaksin tai kolminkertaisesti) riskiä sairastua psyykkisesti. Erään tutkimuksen mukaan huostaanoton kokeneet lapset ja nuoret kuolevat ennen 25-vuotissyntymäpäiväänsä yli kolme kertaa useammin kuin muut ikätoverinsa. Tutkimuksessa tarkasteltiin vuosina 1991–1997 huostaanotettuja suomalaislapsia (13 000 lasta). Nuoret kuolivat aineiden väärinkäyttöön, onnettomuuksiin ja itsemurhiin. Kuusi 15–24-vuotiasta tyttöä ja 29 poikaa teki itsemurhan (British Medical Journal 2001;323:207-208).

Kuoleman vaarasta tiedottaminen

En ole koskaan kuullut, että lapsen asioista vastaava sosiaalityöntekijä olisi kertonut asiakkaalleen aikovansa huostaanotolla moninkertaistaa lapsen menehtymisen riskin. En ole tavannut hallinto-oikeuden päätöstä, saati sitten sosiaaliviranomaisen tekemää päätöstä, jossa olisi pohdittu huostaanoton aiheuttamaa kuoleman riskiä.

Edellä mainittujen tutkimusten mukaan sellainen lapsen edun arvioiminen tulisi ilman muuta tehdä.

Lastensuojelun tulisi myös kertoa kaikille vanhemmille ja lapsille ikätason mukaan sijaishuollon riskit.
Kuka haluaa ottaa sellaisen riskin?

Lapsen vaurioittaminen on kannattavaa

Lapsen vaurioittamistoiminta maksimoi sijaishuollon voiton, koska kiusattu ja loppuun ajettu lapsi todennäköisimmin saa psykiatrisen diagnoosin. Se vaikuttaa korottavasti hoitovuorokausimaksuun.

Kukaan ei todellisuudessa kanna vastuusta lapsen tuhoamistoimista. Ainoat vastuunkantajat löytyvät lapsen läheisistä, mikäli he ovat selvinneet traumaattisista kokemuksistaan hengissä ja toimintakykyisinä. Erityisen vaikea tilanne on niillä läheisillä, joiden lapsi on kadonnut viranomaistoimin sijaishuoltoon.

Tällaista lapsipolitiikkaa harjoitetaan maamme kunnissa. Jostain syystä tätä kutsutaan lastensuojeluksi, vaikkei toiminnalla ole mitään tekemistä lapsen suojelemisen kannalta. Jokainen veronmaksaja joutuu kantamaan kuitenkin vastuun tästä järjen vastaisesta ja kansan hyvinvointia rapauttavasta järjestelmästä.

Korruptiivisen systeemivirheen puolustajat

Tutkija, nykyinen lapsiasiavaltuutettu Elina Pekkarinen ja Vantaan lastensuojelun johtava sosiaalityöntekijä Saana Pukkio ovat pakonomaiseti puolustaneet tätä vääristynyttä järjestelmää. He esiintyivät Lastensuojelun Keskusliiton Lapsen maailma– lehdessä otsikolla Lastensuojelu herättää suuria tunteita- puretaan lastensuojelun myyttejä.

Miksi lapsiasiavaltuutettu seurustelee mieluummin pyöreän pöydän ääressä sijaishuollon palveluntuottajien ja virkamiesten kanssa kuin ryhtyy puolustamaan lapsia? Eikö hänen pitäisi käyttää sekä omat että esikuntansa voimavarat sijaishuollon väärinkäytösten lopettamiseksi ja pyrkiä purkamaan korruptiiviset rakenteet?

Onkohan kansallinen lapsistrategia ajan tasalla?

Ovatkohan kansallisen lapsistrategian tehneet ihmiset ajan tasalla. Tekstissä lukee:

Jokaisella lapsella on ehdoton oikeus elämään ja suojeluun kaikilta väkivallan muodoilta. Jatketaan lapsiin kohdistuvan väkivallan vastaista työtä.

Espoolainen tapaus

Olen työvuosieni aikana joutunut näkemään liian monta kiusattua ja syrjäytettyä lasta ja heidän vanhempiaan, äitejä, isiä, isovanhempia. Nuoria ja heidän epätoivoisia vanhempiaan on kuollut myös oman käden kautta.

Espoolainen tuore tapaus tuli tietooni. Jälleen yksi sijaishuollossa kiusattu, ahdinkoon ajettu ihminen.

Itsemurhan tehneen äiti oli ilmoittanut tapahtuneesta Espoon kaupungin lastensuojelussa toimiville. Viestillä oli laaja jakelu virkamiehille. Äiti kertoo, ettei kukaan ole vastannut hänelle. Ei edes ilmoittaakseen osanottonsa.

Voisiko joku alkaa kouluttaa Espoon lastensuojelussa toimivia? Jos ei lainsäädännön koulutusta niin edes hyvien käytöstapojen kurssi? Voisiko joku Espoon lastensuojelussa (esimerkiksi Päivi Sinko) alkaa kehitellä kriisiapua espoolaisen lastensuojelun uhreille?

Lapsiystävällinen Espoo?

Tuleekohan Espoostakin Unicefin lapsiystävällinen kunta?

Unicefin mallin kriteerit huomioiden Espoo tulisi varmasti onnistumaan ja pääsemään lapsiystävälliseksi kunnaksi. Unicefin malli ei kykene seulomaan pois ihmisoikeuksia vastaan toimivia kuntia. Unicefin malli ei ole huomioinut sitä, että eduskunnan oikeusasiamies Petri Jääskeläinen on nimennyt lastensuojelun ja lapsiasioiden käsittelyn yhdeksi keskeisistä perus- ja ihmisoikeusongelmista. Malli ei ole huomioinut ylimpien valvontaviranomaisten toistuvia huomautuksia ja kanteluratkaisuja sijaishuollon valvonnan puutteesta.

Tällä hetkellä malli näyttäytyy sijaishuollon palveluntuottajien etua ajavana. Malli menettää uskottavuutensa, koska se ei lainkaan huomioi niitä ihmisiä, joiden etua se kertoo ajavansa. Haavoittuvimmassa asemassa olevia, sijaishuoltoon siirrettyjä lapsia, ei ole haluttu nähdä.

Unicefilla olisi näytön paikka muuttaa suomalaisen lapsipolitiikan suuntaa tukemaan perheitä ja lopettamaan sijaishuollon mijlardibisnes. Tämä tapahtuu koko järjestelmän uudistamisella aloittaen sijaishuollon nykytilan puolueettomasta selvityksestä.

Asiakaspalaute

Espoon lastensuojelun vastuulla olleen itsemurhan tehneen nuoren ihmisen äiti kirjoittaa:

Palakoon se portto, joka tuhosi lapseni elämän, helvetin ikuisessa tulessa!

Tuo lause kiteyttää monen muunkin lastensuojelun uhrin ajatukset.

Juuson äiti kirjoitti:

Mikä oli Juuson lyhyen elämän tarkoitus? Jos vaikka kivisydämet pehmenisivät, ihmiset alkaisivat miettiä. Joku muu ehkä pelastuu.

Juuso halusi elää, vaikka elämä ei ollut helppoa. Rakas Taivaan Isä, pidä Juusosta huolta. Kiitos, kun sain olla äitisi.

Minä seison portailla kuuntelemassa

Tähdet parveilevat puutarhassa

ja minä seison pimeässä.

Kuule, tähti putosi helähtäen!

Älä astu ruohikolle paljain jaloin;

puutarhani on sirpaleita täynnä.

-Edith Södergran-

Äitien miessuhteet ja adidaskassimiehet – tapaus Taiveaho

Huostaanotot kohdistuvat usein yksinhuoltajaäitiien lapsiin. Köyhyys ja yksinhuoltajuus näyttäytyvät hyvinvointisuomessa edelleenkin huostaanoton perusteena. Koska lastensuojelussa noudatetaan ikiaikaista satavuotista perinnettä, sosiaalityöntekijät pyrkivät valvomaan erityisesti äitien miessuhteita ja tekemään niistä moraaliprojektejaan.

Sosiaalityöntekijät suosimat huostaanottoperusteet ovat ”äidin vaihtelevat elämäntilanteet”, ”äidin miessuhteet” tai ”lukuisat muutot ja paikkakunnan vaihdokset”. Tällaiset syyt hyväksytään pääsääntöisesti hallinto-oikeudessa. Olen kirjoittanut aiemmin hallinto-oikeusmenettelystä, joka ei kykene turvaamaan oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä lapselle eikä hänen vanhemmilleen. Lastensuojelujutut tulisi pikaisesti siirtää pois hallinto-oikeuksista, jossa hyväksytään päätösperusteisiin kaikenlainen kirjoitettu sosiaaliroska.

Äitien yhdenvertainen kohtelu – tapaus Taiveaho

Lastensuojelussa korostetaan yleisesti sitä, että sijoitetun lapsen tulee saada vakaat elinolosuhteet. Lastensuojelulain mukaan lapsen asioista vastaavan sosiaalityöntekijän ja lapsen sijoittajakunnan tulee valvoa sijoitetun lapsen tilannetta. Käytännössä valvontaa ei tehdä, vaan päin vastoin perhehoitajia ja sijaishuoltoa tarjoavia pidetään lapsen edun asiantuntijoina. Lastensuojelu on kykenemätön arvioimaan omien toimiensa seurauksia. Tutkimusten mukaan sijoitetuilla lapsilla on paljon ongelmia. Lastensuojelu syyttää tavallisesti lapsen biologista perhettä näistä ongelmista.

Täällä Keski-Uudellamaalla Tuusulan kunta on tullut tutuksi heikkolaatuisesta lastensuojelutyöstä. Täällä asuivat myös kansanedustaja ja Tuusulan kunnanvaltuutettu Antti Kaikkonen ja Satu Taiveaho. Heitä ei hyväksytty adoptiovanhemmiksi, mutta heidät hyväksyttiin huostaanotettujen lasten perhehoitajiksi. Lokakuussa 2014 perheeseen muutti alle vuoden ikäinen poika ja reilun vuoden kuluttua 3-vuotias tyttö.

Entinen kansanedustaja Satu Taiveaho on kiitettävästi huolehtinut siitä, että hän näkyy tasaisin väliajoin lööpeissä. Taiveaho on toiminut vuosina 2003–2011 Sdp:n kansanedustajana, johtavana sosiaalityöntekijänä ja Suvanto ry:n toiminnanjohtajana.

Satu Taiveahon ja Antti Kaikkosen kymmenen vuoden avioliitto päättyi syyskuussa 2018, jolloin Taiveaho muutti lasten kanssa Riihimäelle. Sijoitettujen lasten elämäntilanne muuttui kertaheitolla toisenlaiseksi. ”Muuttuvat ihmissuhteet” ja ”asuinpaikan vaihdokset ja muutot”, joita lastensuojelu yleisesti paheksuu, tulivat näiden lasten kohtaloksi.

Huhtikuun lopulla 2019 ex-kansanedustaja Satu Taiveaho julisti löytäneensä rinnalleen uuden rakkaan. Taiveaho ja Marko Torppala hehkuttivat onneaan sekä sosiaalisessa mediassa että haastatteluissa huhti- ja toukokuussa 2019. Heinäkuussa 2019 Taiveaho oli lööpeissä erottuaan Marko Torppalasta.

Taiveaho kihlautui joulukuussa 2019 ja meni naimisiin elokuussa 2020 Ville Virtasen kanssa. Taiveaho muutti asumaan Virtasen luokse Haminaan. Taiveaho muutti maaliskuun alussa 2021 Kuusankoskelle asuttuaan vain puoli vuotta Haminassa. Avioero on Taiveaholle kolmas. Sijoitetut lapset ovat 7 ja 8 -vuotiaita eli kouluiässä.

Perhehoitajan velvollisuudet

Sijoittajakunnan ja perhehoitaja Taiveahon välisen toimeksiantosopimuksen perusteella Satu Taiveaho hoitaa lastensuojelulain 49 § 1-2 momentin perusteella julkista hallintotehtävää, jonka sisältönä on lapsille annettava hoito. Lapsen asioista vastaavan sosiaalityöntekijän tulee valvoa perhehoitajan toimintaa lastensuojelulain 79 §:n mukaan. Perhehoitajalta edellytetään asianmukaista yhteistyötä sijoitettujen lasten vanhempien kanssa sekä toimintaa perheen jälleenyhdistämiseksi. Satu Taiveahon velvoite on toimia niin, että sijoitettujen lasten paluu vanhemmilleen mahdollistuu.

Adidaskassimiehet

Osallistuin syksyllä 2007 lastensuojelulain koulutustilaisuuteen, jossa oli puhumassa hallinto-oikeuden lakimies. Hänen esityksensä viritti kuulijoissa keskustelua. Kun keskusteluun tuli aiheeksi vanhemmuus ja äitien uudet miessuhteet, totesi tämä lakimies, että ”meillä (siis lastensuojelun ja hallinto-oikeuden väellä) on tapana kutsua niitä adidaskassimiehiksi, tulevat ja menevät kassiensa kanssa”.

Näin avoimesti ilmaistu ja selkeästi ennakkoasenteinen kansalaisten arvioiminen sai yleisössä aikaan hämmennystä. Tavallisen yksinhuoltajaäidin uusi miesystävä on siis tuomioistuimen näkökulmasta aina tuollainen adidaskassimies, joka ei ole lapsille hyväksi, ja vain ministeritasolla heitä kutsutaan puolisoiksi?

Olisiko siis tapaus Taiveahon kohdalla tällaisesta tilanteesta? Olisiko vanhemmuutta ja kykyä toimia perhehoitajana Taiveahon kohdalla punnittava tämän adidaskassimies- ohjeen perusteella uudessa valossa? Kuka palveluntuottajista on välittänyt lapset Taiveaholle? Onko siellä noussut huoli näiden lasten tilanteesta?

Kuinka Satu Taiveaholle huostaan otetut lapset sijoittanut kunta valvoo perhehoitajana toimivaa Taiveahoa ja lasten etua?

Kuinka mummonpotkijoita koulutetaan?

Kesäloma tuo laitumille vapaana laukkaavan nuorison. Valesosiaalityöntekijöitä on liikkeellä. Sosiaalityöntekijöiden kesälomat merkitsevät myös kiihtyvästi kiireellisiä sijoituksia. Niitä tehdään joka toinen tunti.

Lastensuojelun kanssa asioivien on syytä tarkistaa aina lapsen asioita hoitavien sosiaalityöntekijöiden ammatillinen pätevyys Valviran JulkiSuosikki -palvelusta. Ellei rekisteristä löydy löydy nimeä, Valviran ohjeistuksen mukaan on syytä selvittää sosiaalityöntekijän pätevyyttä kunnan lastensuojelusta. Jos asia ei sieltä selviä tai käy ilmi, ettei henkilöllä ole pätevyyttä toimia tehtävässä, asiasta voi tehdä ilmoituksen valvovalle viranomaiselle aluehallintovirastoon tai Valviraan.

Käytännössä tilanne saattaa olla sellainen, ettei kunnassa ole tarkistettu sosiaalityöntekijäksi pyrkivän koulutustaustaa. Asiaan suhtaudutaan ilmeisen välinpitämättömästi, koska valesosiaalityöntekijöitä toistuvasti paljastuu. Lastensuojelu taitaa olla ainoita hallinnonaloja, jossa virkaan nimitettävän ihmisen koulutustaustaa ei kysellä eikä tutkita. Olisi vaikea ajatella, että kunnan maankäyttöinsinööriksi palkattaisiin henkilö, joka ilmoittaa haluavansa olla maankäyttöinsinööri tai käräjätuomarin virkaan otettaisiin ihminen, joka haluaa olla tuomari.

Valviran ohjeistuksen mukaan valesosiaalityöntekijää epäiltäessä lapsen edun turvaamiseksi viivytyksetön yhteydenotto kunnan lastensuojelupalveluista vastaavaan tahoon/henkilöön on perusteltua.

Taitamaton lastensuojelutyö tuo ongelmia perheille

Suunnittelematon ja taitamaton lastensuojelutyö saattaa aiheuttaa enemmän haittaa kuin hyötyä. Muutaman päihdekokeilun seurauksena toimeenpantu äkillinen kiireellinen sijoitus tai sijoitus avohuollon tukitoimena saattaa suistaa lapsen/nuoren elämän raiteiltaan. Muutama päihdekokeilu saattaakin muuttua vakavaksi päihdeongelmaksi ja rikollisuudeksi avohuollon sijoituksessa.

THL:n tilastojen mukaan niin sanotussa avohuollon sijoituksessa (siis lain mukaan vapaaehtoisesti sijoitettuna) on peräti 7 700 lasta. Tilaston mukaan kodin ulkopuolelle oli sijoitettuna kaikkiaan 19 086 lasta ja nuorta. Heistä oli vuoden aikana huostaanotettuna 11 386 lasta. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että suunnittelemattomien, niin sanottujen tukitoimien kohteena on suuri määrä (7700) lapsia, jotka altistuvat sosiaaliselle syrjäyttämiselle avohuollon sijoituksen aikana.

Lastensuojelun avohuollon tukitoimet suunnitellaan lähinnä palvelemaan palveluntuottajien liiketoimia, ei niinkään perheiden tarpeita. Tämä asia liittyy sijaishuollon miljardibisnekseen. Palveluntuottajan näkökulmasta suurimman taloudellisen tuloksen tuottaa luonnollisesti monimutkaisen temppuradan suunnittelu perheelle ja perheen arviointi palveluntuottajien kriteerien mukaisesti. Näillä niin sanotuilla avohuollon tutkitoimilla pitäisi lain mukaan tukea perhettä, mutta varsin usein niillä aiheutetaan ongelmia ja löydetään mitä kummallisempia puutoksia perheen toiminnassa. Tutkimuksen mukaan avohuolto on musta aukko. Yhteiskunnan varoja syydetään toimintaan, jonka tuloksellisuudesta kertovat tilastot. Avohuollon markkinat kukoistavat ja huostaanotot lisääntyvät vuosi vuodelta.

Valitettavan usein työtapoihin kuuluu lapsen/nuoren vanhempien kasvatustavan kyseenalaistaminen ja liian usein jopa lapsen/nuoren ja tämän vanhemman välisen vuorovaikutuksen häiritseminen. Vanhemmuuden tietoinen heikentäminen horjuttaa vanhempien arvovaltaa, erityisesti, kun sen tekee viranomainen. Murrosikäisten asioissa nuorten kanssa toimivat tahot voivat jopa liittoutua nuoren kanssa yhteen heikentämään tämän vanhemman asemaa ja kasvatusvaltaa. Tällainen toiminta on suuressa ristiriidassa niiden julkisuudessa esitettyjen väitteiden ja vaatimusten kanssa, joissa vanhempia arvostellaan kiinnostuksen puutteesta omien lastensa asioihin ja suoranaisesta välinpitämättömyydestä kasvattajina. Tällaiset työtavat edistävät sijaishuollon liiketoimintaa.

Kerroin kirjassani Salassa pidettävä -suojeleeko laki lasta vai lastensuojelijaa) (2013) oppitunneista, joilla olen saanut istua kuuntelemassa ja katsomassa, kuinka mummonpotkijoita koulutetaan. Tarina edustaa tavallista lastensuojelun asiakkuuteen johtavaa tapahtumainkulkua ja voi käydä toteen missä päin Suomea tahansa. Tarina kuuluu näin (s. 116):

Oppitunnilla

Erään perheen nuori oli alkanut puolisen vuotta aiemmin rikkoa kotiintulosääntöjä, ei suostunut siivoamaan huonettaan ja puhui epäkohteliaasti vanhemmilleen. Hän oli paukahtanut keskelle murrosiän kuohuja ja kasvattajat olivat ihmeissään tästä käytöksestä. Eräänä päivänä nuoren ja äidin välille kehkeytyi välikohtaus, jossa nuori oli tönäissyt äitiään ja tämä oli laittanut nuoren jäähylle pihamaalle.

Nuori oli käynyt koulukuraattorin luona keskustelemassa asioistaan ja kertonut tästä välikohtauksesta. Kuraattori oli tehnyt lastensuojeluilmoituksen. Perhe kutsuttiin sosiaalitoimistoon selvittelemään tilannetta. Lastensuojelutarpeen kartoituksen ollessa käynnissä nuori sai itselleen sosiaaliohjaajan. Muutaman keskustelutuokion jälkeen nuoren käytös alkoi olla kotona entistäkin uhmakkaampaa ja suorastaan röyhkeätä vanhempiaan kohtaan. Nuori alkoi entistä enemmän kyseenalaistaa yhdessä sovittuja sääntöjä. Keskustelut päätyivät usein nuoren huutoon ”ette te minulle mitään mahda, voin lähteä milloin hyvänsä”.

Käyttäytymisen muutoksesta ja nuoren uhosta saattoi päätellä, että sosiaaliohjaaja vahvisti uhmaa sen sijaan, että olisi auttanut nuorta näkemään kotiintuloaikojen merkityksen ja vanhempien huolenpidon tarkoituksen. Kuitenkaan sosiaaliohjaaja ei tukenut nuorta kohti aikuisuutta ohjaamalla tätä keskustelemaan pelisäännöistä vanhempien kanssa asiallisesti ja järkevästi.

Sosiaalitoimen kirjauksista oli luettavissa, että sosiaaliohjaaja oli keskustellut nuoren kanssa usean kerran viikossa ja saanut tietää näissä keskusteluissa perheen säännöistä, joita hän oli pitänyt tiukkoina. Hän oli keskustellut nuoren kanssa, kuinka tämä voisi pidentää perjantain ja lauantain kotiintuloaikoja.

Eräänä lauantai-iltana nuori oli taas riitautunut vanhempiensa kanssa kotiintuloajoista ja jätti saapumatta kotiin sovittuun kellonaikaan. Nuori oli haistatellut äidilleen, sylkenyt tämän päälle ja poistunut kotoaan. Äiti soitti sosiaalipäivystykseen, koska häntä oli niin kehotettu tekemään. Hän kertoi nuoren poistuneen kotoaan, eikä nuori suostunut vastaamaan puhelimeen. Nuori oli tullut kotiin vasta puolenyön jälkeen ja vanhemmat olivat haistaneet alkoholin hajun. Isä kehotti nuorta menemään nukkumaan. Seuraavana päivänä vanhemmat yrittivät selvittää tilannetta nuoren kanssa, joka kieltäytyi keskustelemasta ja alkoi jälleen huutaa heille. Vanhemmat antoivat nuorelle rangaistuksen, jonka mukaan nuoren piti tulla suoraan koulusta kotiin, eikä hän saanut viettää aikaansa seuraavalla viikolla kavereidensa kanssa.

Nuori kävi koulukuraattorin luona kertomassa, ettei hän kestä kotinsa ilmapiiriä, häntä ahdistaa sekä isä että äiti. Kuraattori ilmoitti asiasta lastensuojeluun, joka kutsui vanhemmat neuvotteluun. Lastensuojelun työntekijät olivat vanhempien tietämättä soittaneet myös nuorelle ja keskustelleet tämän kanssa. Nuori kertoi heillekin, että häntä ahdistaa kodin painostava ilmapiiri.

Neuvottelussa nuori istui lastensuojelun työntekijöiden vieressä, vanhemmat pöydän toisella puolella. Nuori kertoi, että hän on jo usean vuoden ajan kärsinyt isänsä ja äitinsä henkisestä väkivallasta. Hän koki tilanteen niin ahdistavana, ettei kykene keskittymään koulunkäyntiin. Nuori kärsi eniten äitinsä käytöksestä, jonka koki erityisen painostavaksi. Vanhemmat kertoivat, ettei nuori noudata kotiintuloaikoja eikä huolehdi niistä velvollisuuksista, joita hänelle on kotona asetettu. Isä kertoi minulle myöhemmin, että heidän oli aivan turha sanoa neuvottelussa mitään, mikään ei tuntunut menevän perille sosiaalityöntekijöille. Nuoren kertomusta pidettiin totena tarkentamatta kysymällä, mitä asioita nuori pitää painostavana.

Työntekijät sijoittivat nuoren kiireellisesti vastaanottokotiin. Päätöstä perusteltiin sillä, että vanhempien mukaan nuoren käytös on väkivaltaista ja uhmakasta. Nuori kertoo kärsineensä jo usean vuoden ajan henkisestä painostuksesta kotonaan. Perusteluna oli kirjattu myös, että nuoren karkailun syynä on se, ettei hän kestä kodin ilmapiiriä.

Nyt olemme vastaanottokodin neuvotteluhuoneessa, jonne myös nuori saapuu.

Lastensuojelun työntekijä kehottaa nuorta istumaan.

– Voit valita paikkasi, istu vaikka pöydän päähän, olethan päähenkilö.

Istun vanhempien vierellä, nuori asettuu vastaanottokodin omahoitajan ja sosiaalityöntekijän väliin. Tällä asettelulla näillä oppitunneilla vahvistetaan nuoren asemaa.

– Käydään aluksi läpi kuulumiset, voisiko päähenkilömme aloittaa, kysyy lastensuojelun työntekijä.

Koska olin kuullut vanhemmilta, että tapahtumat olivat vierineet nopealla tahdilla kiireelliseen sijoitukseen ilman, että vanhempia olisi millään tavoin tuettu heidän kasvatustyössään, keskeytin työntekijän ja tiedustelin, miksi näin kiireellä oli edetty:

– Lastensuojelulaki velvoittaa teitä tukemaan kasvattajia heidän tehtävässään, ei kiireellinen sijoitus ole siihen asiaan ratkaisu. Sitä paitsi nuoren kertomus on ristiriidassa vanhempien kertomusten kanssa.

Lastensuojelu työntekijä keskeyttää minut ja hänen kasvoilleen nousee punerrus. Hän katsoo vierellään istuvaan sosiaaliohjaajaan ja toteaa minulle:

– Sovitaan niin, että täällä keskitytään olennaiseen. Meidän tehtävämme on lapsen tukeminen ja lapsen edun arvioiminen, emme ole täällä aikuisia varten.

– No niin, voisiko omaohjaaja kertoa kuulumiset vai haluatko sinä itse kertoa, kuinka olet jaksanut, työntekijä jatkaa ja katsoo pöydän päässä istuvaa nuorta.

– Mitä varten tuo ihminen on täällä, nuori kysyy ja osoittaa sormellaan minua.

– Mitä varten tarvitsette lakimiestä, hän kysyy vanhemmiltaan.

Selvitän nuorelle, että kansalaisilla on oikeus lain mukaan ottaa neuvotteluun mukaan lakimies tai muu avustaja. Sellainen oikeus on myös 12 vuotta täyttäneellä nuorella lastensuojeluasiassa.

– Sinun olisi pitänyt kysyä minulta lupa lakimiehen käyttämiseen, toteaa nuori isälleen.

– Niin, jos olisimme tienneet, että tänne tulee lakimies, olisimme mekin kyllä ottaneet lakimiehen paikalle, jatkaa lastensuojelun työntekijä.

– Meille kuuluu lapsen edun arvioiminen, sinä et lakimiehenä voi ymmärtää lapsen edusta mitään, toteaa lastensuojelun työntekijä minulle.

Omaohjaaja alkaa kertoa nuoren kuulumisia. Nuori on hänen mukaansa kokenut olevansa vastaanottokodissa turvassa ja hän on kyennyt keskustelemaan asioistaan omaohjaajan kanssa. Nuori on käynyt koulussa ja viettänyt illat laitoksen muiden nuorten kanssa. Tosin eräänä iltana nuori oli päätynyt kokeilemaan alkoholia, jota joku laitoksen nuori oli hänelle tarjonnut. Omaohjaajan mukaan asia oli selvitetty ja nyt tuntuu kaikki olevan kunnossa.

– Jos, siis jos, palaan kotiin, haluan takuun siitä, ettei minua ahdisteta, sanoo nuori.

Sosiaalitoimen ja muiden nuoria tukemaan tarjoutuvien tahojen on tuettava nuoria kasvamaan vastuullisuuteen ja molemminpuoliseen vuorovaikutukseen – niitä taitoja itsenäistyvä nuori harjoittelee, ja niitä hän aikuisena tarvitsee kipeästi.

Sosiaalitoimi asettuu kyllä aivan oikein kuuntelemaan nuorta, mutta kadottaa kuvan kokonaisuudesta ja päämäärästä. Se tulee tukeneeksi uhmakkuutta sen sijaan, että se tukisi kasvamista aikuiseen vastuunkantoon ja rakentavaan vuorovaikutukseen.

Tällaisessa toiminnassa ei mikään tue vanhempia kasvatustehtävässä. Sen sijaan vanhemmat sivuutetaan, mitätöidään ja syyllistetään. Sosiaalityöntekijät jättävät selvittämättä, mitä rajoja vanhemmat ovat nuorelle asettaneet ja mitä nuori tarkoittaa ahdistavalla ilmapiirillä. Työntekijät ovat unohtaneet lakeihin kirjatut vanhemmuuden kunnioittamisen velvoitteet. Jos sosiaalityöntekijät olisivat olleet huolellisia, heille olisi selvinnyt, että nuori nimittää ahdistavaksi järkeviä kotiintuloaikoja ja normaaleja kotitöitä. Laadukas sosiaalityö olisi saanut nuoren ymmärtämään, että kotiintuloajat suojaavat häntä ja kotitöiden tekeminen kuuluu vastuulliseksi aikuiseksi kasvamiseen.

Sosiaalityö olisi myös ohjannut nuorta ja hänen kasvattajiaan keskusteluyhteyteen, jossa molemmin puoleinen kunnioitus ja ratkaisujen etsiminen on mahdollista. Laadukas sosiaalityö ei tuota hajotettuja perheitä eikä laitoslapsia, vaan vuorovaikutustaitoisia, vastuunsa ymmärtäviä, erilaisia tunteita hyväksyviä nuoria ja aikuisia.

Lapsiystävällinen kunta – Unicef liian isoissa saappaissa

Saan toistuvasti yhteydenottoja ihmisiltä, jotka kysyvät, missä kunnassa olisi turvallisinta asua.

Kysymyksen taustalla on pelko. Ihmiset pelkäävät lastensuojelua. Ihmiset eivät saa heidän arkeaan helpottavia palveluita. Lapsia otetaan pois vanhemmiltaan, koska peruspalvelut eivät toimi kunnassa.

Yhteydenottoja on tullut vuosien mittaan eri puolilta Suomea mm. Hämeenlinnasta, Oulusta, Jyväskylästä, Turusta, Kirkkonummelta, Riihimäeltä, Vihdistä, Forssasta ja Kokkolasta vain muutamat kunnat mainitakseni.

Maamme rajojen ulkopuolella asuvilta lastensuojelun maanpakolaisilta tulee tiedusteluja, kuinka paluumuutto voisi tapahtua ilman lapsen menettämisen pelkoa.

Kehotan tutkimaan SOTKANET.FI palvelua. Tilastot kertovat kuntien lastensuojelutilanteen. Hakusanalla huostaanotto voi tutkia kunnan tilannetta ja kunnan valitsemaa lapsipolitiikkaa. Jokainen huostaanotto on osoitus epäonnistuneesta lapsipolitiikasta.

Lapsiystävällinen kunta -malli

UNICEFilla on lapsiystävällinen kunta -malli. Lapsiystävällinen kunta -malli perustuu kansainväliseen esikuvaan (Child Friendly City), jota UNICEF on toteuttanut vuodesta 1996. Suomalainen malli kehitettiin yhteistyössä Hämeenlinnan kaupungin kanssa 2012–2013. Hämeenlinna sai joulukuussa 2013 ensimmäisenä Suomessa UNICEFin Lapsiystävällinen kunta -tunnustuksen.

Hankkeesta kerrotaan, että mallin tuella kunta varmistaa, että haavoittuvassa asemassa olevat lapset tunnistetaan ja he saavat tarvitsemansa tuen.

– Lapsen oikeudet eivät tule parissa vuodessa valmiiksi. Tunnustus on kunnille sekä kiitos tehdystä työstä että velvoite ottaa lapsiasiat jatkossa entistä vakavammin, painottaa ohjelma- ja vaikuttamistyön johtaja Inka Hetemäki UNICEFiltä.

Palkitut kauhukunnat

Tieto UNICEFin rankkaamista lapsiystävällisistä kunnista on yllättävä.

Mallissa korostetaan lapsen oikeuksien sopimusta, mikä toki on hyvä asia. On tärkeää, että kaikki lapset saavat harrastaa ja että heitä kuullaan. Lapsen perusoikeuksiin kuitenkin kuuluu saada asua omassa kodissaan, omien vanhempien luona. Lain mukaan oma perhe on oikeutettu kaikkeen tukeen.

Hämeenlinna

UNICEF ilmoittaa, että lapsiystävällinen kunta -rankkauksessa on palkittu mm. Hämeenlinna, joka on saanut tunnustuksen vuonna 2013, 2015 ja 2017 (myönnetty neljäksi vuodeksi).

Hämeenlinnassa on siirretty sijaishuoltoon 1,8 prosenttia alaikäisistä. Vuonna 2017 prosenttiluku oli 1,4. Koko maan keskiarvo on 1,3. Hankkeen alkaessa vuonna 2013 määrä oli 1,3. Tunnustuksen saamisen jälkeen siis lapsiperheiden tilanne on entisestään heikentynyt.

Kaikki lastensuojeluasioihin perehtyneet tuntevat Hämeenlinnan vuosikymmeniä jatkuneet lastensuojelun mielivaltaisuudet. Ne juontavat juurensa 1990-luvulta ja kärjistyivät erityisesti Palmuke -projektin myötä. Tom Arnkil, Esa Erikson ja Robert Arnkil ovat kertoneet projektista kirjassa Palvelujen dialoginen kehittäminen kunnissa, Sektorikeskeisyydestä ja projektien kaaoksesta joustavaan verkostointiin.

Raportin mukaan kaupungissa oli monitieteellinen asiantuntijaryhmä, joka seurasi ja arvioi projektin etenemistä. Hämeenlinnassa projekti muodostettiin ja toteutettiin neuvotellen hallinnollisen johdon ja kenttätyöntekijöiden kanssa. Palmuke -hanke oli kolmiosainen. Toteutus oli ajalla 1.1.1996-31.12.1998.

Lastensuojelutilastoista ilmenee, että vuonna 1996 Palmuke -projektin alkaessa huostaanotettuja lapsia oli Hämeenlinnassa koko ikäluokasta 0,7 prosenttia eli 94 lasta. Huostaanotot ovat yli kaksinkertaistuneet. Vuonna 2019 hämeenlinnalaisia lapsia oli huostassa jo 1,6 prosenttia ikäluokasta eli 193 lasta.

Hämeen Sanomat uutisoi lokakuussa 2020

” Hämeenlinnan lastensuojelun virheet herättivät sekä valvojan että kaupungin- AVI on harkinnut jo erityisvalvontaa”

Aluehallintovirasto on todennut kanteluratkaisussaan:

Hämeenlinnan lastensuojelun toiminnasta vastaavien johtavien viranomaisten sekä sosiaali- ja terveyslautakunnan vastuuhenkilöiden ymmärrys asiakkaiden perusoikeuksien toteutumisesta on vakavasti puutteellinen.

Lakimiehet Kati Saastamoinen (Aavalex Oy ) ja Mirjam Araneva ovat antaneet koulutusta hämeenlinnalaisille sosiaalityöntekijöille.

Forssa

UNICEF ilmoittaa, että lapsiystävällinen kunta -rankkauksessa on palkittu mm. Forssa, joka on saanut tunnustuksen vuonna 2017 ja 2020 (myönnetty neljäksi vuodeksi).

Forssassa asuvia lapsia on siirretty sijaishuoltoon huomattavasti yli maan keskiarvon (1,3). Kaupungissa on siirretty sijaishuoltoon peräti 2,9 prosenttia alaikäisistä. Tilanne on entisestään heikentynyt. Vuonna 2017 prosenttiluku oli 2,5.

Jyväskylä

UNICEF -palkittu on myös Jyväskylä, joka on saanut tunnustuksen vuonna 2018 (myönnetty kahdeksi vuodeksi) ja vuonna 2021 (myönnetty neljäksi vuodeksi).

Kaupungissa on siirretty sijaishuoltoon 1,3 prosenttia alaikäisistä. Eduskunnan apulaisoikeusasiamies on huomauttanut Jyväskylän lastensuojelun virkamiehiä mm. Jussinkotien ja Ojantakasen perhekodin asioissa (18.3.2019 EOAK/4099/2018 ja 27.6.2019 EOAK/5916/2018). Ratkaisu 1.8.2019 EOAK/4445/2018 koski Loikalan kartanoon sijoitettua lasta, jonka terveydenhuollosta ei lastensuojelun virkamies huolehtinut.

Lahti

UNICEF -palkittu on myös Lahti, joka on saanut tunnustuksen vuonna 2015 ja vuonna 2018 (myönnetty neljäksi vuodeksi).

Kaupungissa on siirretty sijaishuoltoon 1,7 prosenttia alaikäisistä. Tilanne on entisestään heikentynyt. Vuonna 2017 määrä oli 1,2. Lahden lastensuojelua on huomautettu asioiden huonosta hoidosta mm. Loikalaan sijoitetun lapsen kohdalla ( 20.5.2019 EOAK/5377/2018).

Tammela

UNICEF -palkittu on myös Tammela, joka on saanut tunnustuksen vuonna 2018 (myönnetty kahdeksi vuodeksi) ja vuonna 2020 (myönnetty neljäksi vuodeksi).

Kaupungissa on siirretty sijaishuoltoon 2,1 prosenttia alaikäisistä. Tilanne on entisestään heikentynyt. Vuonna 2017 määrä oli 1,4.

Hämmästyttävät tunnustukset: Oulu, Pori ja Turku

Hämmästyttävää on, että UNICEF -palkinnon ovat saaneet myös Oulu, Pori ja Turku. Jokainen lastensuojeluasioihin perehtynyt tietää näiden kaupunkien mittavat ongelmat.

Oulu

Oulu on saanut tunnustuksen vuonna 2017 ja vuonna 2020 (myönnetty neljäksi vuodeksi).

Kaupungissa on siirretty sijaishuoltoon 1,5 prosenttia alaikäisistä. Tilanne on entisestään heikentynyt. Vuonna 2017 määrä oli 1,2.

Oulun kaupungin lastensuojelun virkamiehiä on moitittu mm. eduskunnan apulaisoikeusasiamiehen ratkaisuissa 2.7.2019 EOAK/2833/2019, 18.3.2019 EOAK/4099/2018 ja 3.7.2018 EOAK/1353/2018

Lapsiystävällisen kunnan palkinnon saanut Oulu on siis laiminlyönyt valvoa sijoitetun lapsen tilannetta ja mahdollistanut huonon hoivan ja jopa väkivallan.

Pori

Pori on saanut tunnustuksen vuonna 2017 (myönnetty kahdeksi vuodeksi) ja vuonna 2020 (myönnetty neljäksi vuodeksi).

Kaupungissa on siirretty sijaishuoltoon 1,5 prosenttia alaikäisistä. Tilanne on entisestään heikentynyt. Vuonna 2017 määrä oli 1,4.

Turku

Turku on saanut tunnustuksen vuonna 2018 (myönnetty kahdeksi vuodeksi).

Kaupungissa on siirretty sijaishuoltoon peräti 2,1 prosenttia alaikäisistä. Tilanne on entisestään heikentynyt. Vuonna 2017 määrä oli 1,7.

Eduskunnan apulaisoikeusasiamies on moittinut kuntaa mm. ratkaisuissa 17.12.2018 EOAK/3673/2018 ja 3.7.2018 EOAK/1353/2018.

Lapsiystävällisen kunnan palkinnon saanut Turku on siis laiminlyönyt valvoa sijoitetun lapsen tilannetta ja mahdollistanut huonon hoivan ja jopa väkivallan.

Kirkkonummi, Kokkola ja Rovaniemi

Myös palkitut Kirkkonummi (3.7.2018 EOAK/1353/2018), Kokkola (27.6.2019 EOAK/5916/2018) ja Rovaniemi (27.6.2019 EOAK/5916/2018) ovat jääneet eduskunnan apulaisoikeusasiamiehen tarkastuksissa kiinni lasten asioiden huonosta hoidosta.

Lapsiystävällisen kunnan palkinnon saaneet kunnat ovat siis laiminlyöneet valvoa sijoitetun lapsen tilannetta ja mahdollistanut huonon hoivan ja jopa väkivallan.

Kuinka UNICEF -kisa ja tunnustukset on ymmärrettävissä?

UNICEFin Lapsiystävällinen kunta -mallin kerrotaan auttavan kuntia tekemään lasten hyvinvoinnin kannalta oikeita ratkaisuja lasten arjen palveluissa ja kunnan hallinnossa. UNICEFin Lapsiystävällinen kunta -mallia toteuttaa jo 44 kuntaa eri puolilla Suomea, ja se tavoittaa lähes puolet Suomessa asuvista lapsista.

Malli on kunnille tarkoitettu työväline. Se auttaa kuntia edistämään erityisesti heikoimmassa asemassa olevien lasten oikeuksien toteutumista. Malli on kunnille maksuton, ja kaikki lapsiystävällisyytensä kehittämisestä kiinnostuneet kunnat voivat hakea mukaan.

On hyvin huolestuttavaa, että mallia käytetään jo 44 kunnassa ja mallikunnissa lasten sijoitukset vain kasvavat. Edistetäänkö hankkeella sijaishuollon lasten määrää kuten tilastoista on luettavissa? Kuinka yhdenvertaisuus on toteutunut lasten kohdalla?

Malli on keskeneräinen aihio

UNICEFin malli on tutkimustiedosta ja reaalimaailmasta täysin irrallinen keskeneräinen aihio, teelmä. Siitä voisi saada hyvinkin käyttökelpoisen. Tässä muodossaan se ylläpitää ja tukee yhteiskunnassa vallitsevaa rakenteellista vääristymää, joka ohjaa yhteiskunnan varoja sijaishuoltoon. Jo yli 19 000 lasta on siirretty sijaishuoltoon.

Ovatko virkamiehet arvioineet omaa työtään vai ovatko sijaishuollon liikemiehet asialla? Ketä palkitaan? Kenen etua malli ajaa? Mitä ystävällistä on siinä, että yhä suurempi joukko lapsia siirretään pois kodeistaan?

Nyt tunnustuksen näyttää saavan se kunta, joka kerää eniten lapsia sijaishuoltoon eli tukee sijaishuollon miljardibisnestä.

Kuinka kaikista maamme kunnista juuri valtavissa vaikeuksissa kamppaileva Hämeenlinna on voinut valikoitua kunnaksi, jonka kanssa hankkeen suomalainen malli on kehitelty?

Kuinka malli voi auttaa edistämään heikoimmissa asemassa olevien lasten oikeuksia, ellei malli huomioi lainkaan tutkimustietoa huostaanotoista ja sijoitetuista lapsista? Kuinka malli voi auttaa edistämään näiden lasten oikeuksia, ellei mallia tehtäessä ole laajamittaisesti kuultu lapsia ja heidän vanhempiaan?

Ihmisoikeusasioista tärkeimmät on sivuutettu

Mallia laadittaessa ihmisoikeusasiat ovat olleet ilmeisen heiveröisissä käsissä. Lapsiystävällisen kunnan rankinglistan ykköskriteeri on tietysti se, että äiti ja isä saavat pitää lapsensa ja lapsi saa pitää omat vanhempansa (vrt. Euroopan ihmisoikeussopimus). Ykköskriteeri kuntavalinnassa on elää ilman pelkoa lapsen menettämisestä. Lapsen ei tule pelätä sitä, että joutuu pois kodistaan.

Näytön paikka

UNICEFillä olisi näytön paikka toimia toisin.

Arviointikriteereihin tulisi sisällyttää arvio kunnan sijoituspolitiikasta. Huostaanotto tehdään kunnissa virkamiespäätöksin. Jokainen huostaanotto kunnassa osoittaa huonoa lapsipolitiikkaa. Jokainen huostaanotto merkitsee epäonnistumista. Näillä kriteereillä karsiutuu jokainen tunnustuksen saanut kunta pois.

Maassamme on nollatoleranssikuntia. Se tarkoittaa toisenlaista valintaa -perheiden tukemista.

Missä kunnassa tehdään vähiten ilmiantoja? Jokainen viranomaisen tekemä lastensuojeluilmoitus on yritys vierittää vastuu jollekin toiselle. Missä kunnassa toimitaan toisin? Missä osataan auttaa ilman jättimäisiä palveluntuottajien laatimia auttamisrakennelmia?

Missä kunnassa lapsia ei sijoiteta pois kodistaan kuin tosiseikoille perustuvan tarkan selvitystyön perusteella tilanteessa, jossa perhe ei ole tuettavissa tukitoimin?

Missä kunnassa virkamiehet on koulutettu pois huoleen pohjaavasta työstä? Missä kunnassa lastensuojelun sosiaalityöntekijöitä kielletään pitämästä sijaishuollon palveluntuottajia asiantuntijoina? Missä kunnassa lastensuojelun sosiaalityöntekijät noudattavat lakia?

Missä kunnassa aito osallisuus on toteutettu? Missä kunnassa on kuultu niitä, jotka tarvitsevat apua?

Sijaishuollon puolueeton nykytilan selvittäminen odottaa edelleen käynnistymistä. UNICEFillä on näytön paikka sen käynnistämiseksi.