Osa 5: Miksi?

Kun tukitoimilla aiheutetaan haittaa

Huostaanottojutuissa tulee lain mukaan arvioida ns. avohuollon tukitoimet, koska huostaanottoa on viimesijainen keino. Hallinto-oikeudelle riittää, että lastensuojelun työntekijä kirjoittaa luettelon avohuollon tukitoimista. Hallinto-oikeudessa ei yleensä tutkita tarkemmin, ovatko nämä olleet oikeita vaiko vain paperille kirjoitettuja ”tukia”.

Suullisessa käsittelyssä ilmenee hyvin usein, että perheelle tarjotut avohuollon tukitoimet ovat olleet tosiasiassa aiheuttaneet vahinkoa koko perheelle. Istunnossa kuullaan surkuhupaisia kertomuksia siitä, kuinka vastavalmistunut sosiaalityöntekijä on onnistunut sotkemaan koko perheen arjen ja elämän.

Lapsen sijoitus avohuollon tukitoimena kodin ulkopuolelle on suistanut lapsen elämän raiteiltaan ja lapsi on alkanut käyttää päihteitä, tehdä rikoksia eikä hän käy enää koulua. Vanhemmat kertovat, että lastensuojelu on uhkaillut perhettä ja pakottanut ottamaan vastaan sellaista tukea, joka aiheuttaa vahinkoa. Kun lastensuojelu on itse aiheuttanut tukitoimillaan ongelmia, se perustelee huostaanoton tarvetta näillä itse aiheuttamillaan ongelmilla.

Tästä aiheesta esitettyihin kysymyksiin sosiaalityöntekijä vastaa: ”Nuori ei ole nyt koulukuntoinen, psykiatrista lähetettä ollaan juuri kirjoittamassa” ”Arvioinnin aikana on tullut ilmeiseksi, ettei lasta voida auttaa avohuollon keinoin”, ”Lapsen asia on käsitelty verkostoissa ja tätä sijoitusta on pidetty parhaana tukitoimena”, ”Kaikki mahdollinen on tehty tämän lapsen hyväksi”.

En ole koskaan nähnyt hallinto-oikeuden päätökseen kirjatun, että lapsen asioista vastaavalla sosiaalityöntekijällä ei ole ollut riittävää koulutusta eikä osaamista eikä hän ole kuunnellut perheen toiveita, ja siten hän on aiheuttanut lapselle ongelmia.

Kun läheisverkostoa ei huomioida

Kun ilmenee, ettei lastensuojelu ole lastensuojelulain edellyttämällä tavalla kartoittanut lapsen läheisverkostoa ja tästä asiasta kysellään suullisessa käsittelyssä sosiaalityöntekijältä, vastaus kuuluu: ”Isovanhemmat eivät kykene hyväksymään huostaanottoa eivätkä he näe lapsen tuen tarvetta” ”Isovanhempien on parempi pysyä isovanhempien roolissa”, ”Isoäiti asuu yksin, se on ehdoton este sukulaissijoitukselle” (ko. lapsi sijoitettiin yksinhuoltajalle, ammatiltaan sosiaalityöntekijä).

Kun etävanhempana oleva isä sivuutetaan lapsensa asioista, sosiaalityöntekijä perustelee asiaa:

Meillä ei ole varmuutta isän päihteettömyydestä (isällä ei ole koskaan ollut ongelmia päihteiden kanssa).

Kun lapsi kertoo sijaishuollon kaltoinkohtelusta ja huonosta hoidosta

Huostaanoton lopetusasian suullisessa käsittelyssä nuori kertoo, että hän haluaa kotiin asumaan. Hän kertoo, ettei hänelle ole sijaishuollon aikana muodostunut yhtään luottamuksellista suhdetta yhteenkään hoitajaan. Hän kertoo, ettei ei ole koskaan tavannut sosiaalityöntekijäänsä eikä edes tiedä tämän nimeä.

Nuori kertoo, että hoitajat muuttavat sääntöjä niin, ettei koskaan tiedä, mitä saa tehdä. Hän kertoo, että hoitajat provosoivat tahallaan tilanteita ja ärsyttävät nuorta huonoon käytökseen. Nuori kertoo tietävänsä, että hoitajat voivat sitten kirjata, kuinka nuoren käytös on rajatonta, eikä voi ajatellakaan kotiin paluuta. Nuori kertoo, ettei saa riittävästi ruokaa ja että viikonloppuisin on vain yksi lämmin ateria. Mikäli nuori ilmaisee voimakkaasti tunteitaan, joutuu eristyksiin.

Kun lapsen asioista vastaavalta sosiaalityöntekijältä kysytään, miksi lapsi on jäänyt luokalle sijaishuollossa, mitkä ovat hänen opetusjärjestelynsä vastaus kuuluu: ” En nyt täsmälleen osaa vastata tuohon, sijaishuoltopaikasta tulee hoitaja kertomaan tämän asian”.

Kun sosiaalityöntekijältä kysytään, kuka on lapsen hoitava lääkäri ja mikä on tämän hetkinen hoitosuunnitelma, vastaus kuuluu: ”En ole ollut viimeisessä hoitoneuvottelussa mukana, sijaishuoltopaikka kyllä tietää tämän asian”.

Kun vanhemmat kritisoivat sijaishuoltopaikkaa

Vanhemmat kertovat, kuinka perhehoitaja häiriköi puheluita, kuuntelee niitä kaiuttimella ja vieraannuttaa lasta haukkumalla lapsen vanhempia ja sukua. Vanhemmat kertovat perhehoitajien alkoholinkäytöstä, ankarista ja kovakouraisista kasvatusotteista. Vanhemmat kritisoivat lapsen kierrättämistä sijaishuoltopaikasta toiseen. Vanhemmat ovat äärimmäisen huolissaan lapsensa karkureissuista, joiden aikana lapsi on tullut raiskatuksi.

Vanhemmat valittavat, ettei sosiaalityöntekijä ole puuttunut epäkohtiin. Sen sijaan lapsen ja vanhempien yhteydenpitoa on rajoitettu ja sosiaalityöntekijä on uhannut siirtää lapsen toiseen paikkaan, kauemmas kodista. Sosiaalityöntekijä on edellyttänyt, että vanhemmat hyväksyvät huostaanoton ja ryhtyvät tukemaan lapsen kiinnittymistä sijaishuoltoon.

Kun näistä asioista kysellään sosiaalityöntekijältä, vastaus kuuluu:

”Meillä ei ole mitään syytä olla luottamatta sijaishuoltopaikkaan”

”Tällä sijaishuoltopaikalla on vankka kokemus haastavista perheistä”

”Sijaishuoltopaikassa on laaja ammatillinen työryhmä ja psykiatrinen osaaminen” (todellisuudessa ei minkäänlaista psykiatrista osaamista).

Kun sosiaalityöntekijältä kysellään, miksi lapsi on vieraannutettu vanhemmistaan ja suvustaan niin, ettei lapsi ole koskaan päässyt liki kymmenen vuoden ajan kestäneen sijaishuollon aikana käymään kotonaan tai isovanhempiensa luona, vastaus kuuluu: ”Perhehoitajat ovat koko ajan kertoneet lapsen vaikeista oireilusta tapaamisten jälkeen”, ”Lapselle on jouduttu hakemaan lastenpsykiatrista apua, siellä suositellaan rajoittamista”, ”Työryhmä on suosittanut, että tapaamisia ei ole kotona”. 

Kun suullisessa käsittelyssä kysytään, miksei lainmukaisia asiakassuunnitelmia ole tehty koko sijaishuollon aikana eikä missään ole kirjattuna perheen jälleenyhdistämissuunnitelmaa, vastaus kuuluu: ”Teemme suunnitelmaa jatkuvana prosessina, jossa vanhemmat ovat mukana”. Tosiasiassa minkäänlaisia suunnitelmia ei oltu tehty, eikä kukaan hallinto-oikeuden jäsenistä kiinnittänyt asiaan huomioita eikä esittänyt kysymyksiä sosiaalityöntekijälle.

Osa 4: Kun sosiaalityöntekijä suunsa avaa

Kun lapsen asioista vastaava sosiaalityöntekijä kuullaan oikeudessaLapsen asioista vastaavan sosiaalityöntekijän kuulemisessa ilmenee usein, ettei sosiaalityöntekijä tunne lasta eikä vanhempia. Hän on poiminut asiakaskertomuksista huostaanottoa tai / ja lapsen ja vanhemman yhteydenpidon rajoittamista puoltavia kirjauksia perheen elämästä ja luo ns. paperiperheen.

Sosiaalityöntekijän vastaukset vaihtelevat:

”En ole käynyt perheen kotona”

”En nyt muista, milloin olen tavannut lapsen kahden kesken”

”Olen juuri aloittanut lapsen asioista vastaavana työntekijänä, en tiedä, onko tapaamisia ollut”.

En ole koskaan nähnyt, että hallinto-oikeuden päätöksiin kirjattaisiin, että lapsesta vastaava sosiaalityöntekijä ei tunne omakohtaisesti lasta eikä tämän perhettä.

Huostaanottojen syyt eivät suinkaan aina liity vanhempien päihteidenkäyttöön tai mielenterveyden ongelmiin kuten julkisuudessa annetaan ymmärtää. Tilastoinnin puutteiden takia kukaan ei maassamme tiedä täsmällisiä syitä siihen, miksi liki 18 000 lasta on siirretty pois kodistaan. Tutkimusten mukaan lastensuojelun tarpeessa olevilla lapsilla on usein erilaisia koulunkäynnin, käyttäytymisen ja terveyden ongelmia ja erilaiset oppimis- ja koulunkäynnin vaikeudet ovat yleisiä (Vuonna 1997 syntyneiden kohorttitutkimus).

Suuri osa huostaanotoista johtuu siitä, että lapsen opettaja ei halua opettaa lasta eikä koulu suostu järjestämään asianmukaista tukea oppilaalleen. Lastensuojeluilmoituksella oppilas saadaan pois koulusta lastensuojelun piiriin. Kun lapsen asioista vastaavalle sosiaalityöntekijälle esitetään kysymys, mitä hän on tehnyt tukeakseen vanhempia lapsen opetusjärjestelyissä, vastaus kuuluu: ”Tämä asia ei kuulu meille lastensuojelutyöntekijöille, koulu päättää näistä asioista”, ”Olemme osallistuneet verkostoihin”.

Huostaanottojutuissa on paljon neuropsykiatrisista häiriöistä ja muista terveyspulmista kärsiviä lapsia. Päiväkodista ja koulusta nämä lapset saadaan lastensuojeluilmoituksella lastensuojelun asiakkuuteen, vaikka lastensuojelusta näille lapsille ei löydy tukitoimia.

Lastensuojelu kehittelee syyt huostaanottoon väittämällä, että lapsen hahmottamisen, tarkkaavaisuuden ja impulsiivisuuden sekä aistihäiriöiden syynä ovat kodin olot. Huostaanottoa perustellaan sillä, että ”Lapsen ja äidin suhde on liian tiivis”, ”Lapsi ei ole päässyt eriytymään”,”Äiti ei kykene toimimaan aikuisena, rajoja asettavana vanhempana”, ”Lapsi on saanut pelata rajattomasti”, ”Äiti kohtelee lasta sairaana”, ”Perheen elämä on sairauskeskeistä”, ”Koti on ollut virikeköyhä ja lapselle on aiheutunut kehitysviive”.

Huostaanottoa saatetaan perustella myös syyllistämällä lapsi sairaudestaan ”Lapsi on aggressiivinen”, ”impulsiivinen”, ”uhkaava”, ”vailla empatiakykyä”.

Kun lapsen asioista vastaavalta sosiaalityöntekijältä kysytään, mistä syystä lasta ei ole perusteellisesti tutkittu eikä järjestetty hänelle nepsy- kuntoutusta: ”Emme hoida terveysasioita, ne kuuluvat lääkärille,me valvomme lapsen etua”.

Osa 3: Lastensuojelun ei tarvitse todistella mitään

Sosiaalityöntekijän mielipide voittaa faktat

Yleisen tuomioistuimen (käräjäoikeudet, hovioikeus) puolella oikeudenkäynnin osapuolten mielipiteitä, käsityksiä tai väitteitä ei oteta huomioon, ellei niitä kyetä todistamaan oikeiksi. Juttua ei siis voi voittaa pelkillä väitteillä.

Hallinto-oikeudessa viranomaisosapuolen, sosiaalityöntekijöiden, käsitykset ja mielipiteet ovat lähtökohtaisesti sellaisenaan oikeita ja luotettavia. Hallinto-oikeudessa lastensuojelu voi voittaa jutun pelkillä väitteillä. Jutun tosiseikkoja ei tutkita.

Lastensuojelun ei tarvitse todistella mitään

Yleisessä tuomioistuimessa kumpikin osapuoli nimeää kirjalliset todisteensa ja henkilötodistelun ja ilmoittaa, mitä kullakin todisteella halutaan näyttää toteen. Pääkäsittelyssä kukin todiste käydään läpi todiste kerrallaan.

Hallinto-oikeudessa sosiaalityöntekijöiden asiakaskertomuksia ja yhteenvetoja käsitellään oikeudenkäyntiaineistona, vaikka niitä olisi satoja sivuja ja vaikkei niitä missään vaiheessa yksilöidä todisteeksi todistusteemoineen.

Hallinto-oikeus ei yleensä pyydä lausuntoja epäselvistä ja riidanalaisista kysymyksistä, vaikka käytössä on ns. virallisperiaate. Päin vastoin hallinto-oikeuden suullisen käsittelyn alussa puheenjohtaja korostaa nimenomaan, että suullinen käsittely on ainoastaan asiakirjoja täydentävää, eikä ole syytä toistaa sitä, mitä asiakirjat sisältävät.

Liikemiehet huostaanoton takuumiehinä

Hallinto-oikeudessa ei puhuta rahasta. Eihän kukaan rahan takia ota lapsia hoitaakseen, eihän?

Kaikenkirjavat palveluntuottajat kirjoittelevat käsityksiään perheestä ja toimivat takuumiehenä niin, että huostaanotto vahvistetaan ja jatkuu niin kauan kuin lapsesta on rahallista hyötyä (koko lapsuudenmittainen sijaishuolto).

Palveluntuottajat ovat kehitelleet erilaisia lastensuojelun rahastuksen keinoja, joilla yhteiskunnan rahoja syydetään liikemiehille. Mielivallan huipentumana perheitä pakotetaan lähtemään  sopeuttamislaitoksiin (”perhekuntoutus”) tai perheet pakotetaan valvonnan alle ”intensiivisellä kotiin tuotavalla perhekuntoutuksella”.

Kunnan perhetyöntekijöiden lausuntoja on perinteisesti hallinto-oikeudessa pidetty joka alan asiantuntijoina ja vankkana näyttönä perheen tilanteesta (olipa heillä koulutusta tai ei). Perhekuntoutuksen näkemykset hyväksytään näyttönä sen kummemmin niitä arvioimatta.

Hallinto-oikeudessa pidetään perhekuntoutusta kokonaisvaltaisena ja vankimpana tukimuotoja,vaikka todellisuudessa eristettynä ja sopeuttamistoimien kohteena moni perhe murtuu, vanhemmat ajetaan eroon ja hermoromahduksen partaalle jatkuvalla, myös yöaikaan, tapahtuvalla valvonnalla.

Lain mukaan siis avohuollon tukitoimet, esimerkiksi perhekuntoutus, ovat vapaaehtoista.

Naivi ystävällinen asenne vaarantaa lapsen elämän 

Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tuomari Zupancic on erään ihmisoikeus- tuomioistuimessa käsiteltävänä olleen jutun yhteydessä pohtinut lapsijuttujen erityislaatua ja mm. julkisen vallan vastuukysymyksiä tuomion kanssa yhteneväisin arvioin (Scozzari ja Giunta v. Italia, 13.7.2000, valitukset nro 39221/98 ja 41963/98). Hän kiinnittää huomiota siihen, että valtion viranomaiset ovat lastensuojelujuttuihin liittyvän lapsen edun periaatteen tuoman ainutlaatuisen erityispiirteen takia velvollisia valvomaan päätöksensä toimeenpanoa suhteessa niihin, joille he ovat luovuttaneet lapsen huolenpidon.

Tuomari Zupancic tuo esille myös käsitteen ystävällinen asenne (friendly- attitude presumption). Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen käsittelyssä olleista jutuista ilmeni jo vuosikymmenet sitten, että ”ystävällisen asenteen” vuoksi lapset, mielisairaat ja nuorisorikolliset menettivät oikeuden lain takaamaan oikeussuojaan, eivätkä todellisuudessa saaneet vastineeksi valtion hoitoa ja huolenpitoa.Tämä tapahtui siitä syystä, että oli olemassa lapsellinen luottamus (ystävällinen asenne) siihen, että laitokset toimivat asianmukaisella tavalla.

”Ystävällinen asenne” tarkoittaa toimintatapaa, joka ei koskaan kyseenalaista muiden viranomaisten toimia.

Lastensuojelun dokumentaatio-ongelmat ja hiljainen tieto

Mikä tahansa lastensuojelun kirjoituksissa oleva väittämä tai vuosien takainen tapahtuma saattaa hallinto-oikeuden hämäräprosessissa nousta ”näytöksi” perhettä vastaan. Näin siitä huolimatta, että lastensuojelun asiakirjoissa on paljon tulkintoja ja virheitä.

Oikeusturva-asiain neuvottelukunta on kiinnittänyt huomiota lastensuojelulain kokonaisuudistuksen yhteydessä antamassaan lausunnossa vuonna 2005 edellä mainittuun hallintotuomioistuinmenettelyn ydinongelmaan, joka estää oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin toteutumisen. Lausunnossa todetaan seuraavaa:

”Lastensuojelujutuissa on tärkeää, että myös viranomainen esittää näytön väitteidensä ja käsitystensä tueksi. Tällöin ei saa jäädä sijaa olettamukselle ns. hiljaisesta tiedosta, jota vastaan toinen osapuoli ei voi esittää vastanäyttöä, koska hän ei tiedä, mitä tämä ns. hiljainen tieto sisältää.”

Neuvottelukunta päätyi esittämään lastensuojeluasioiden käsittelyn siirtämistä käräjäoikeuksiin.

Ettei vaan mikään muuttuisi lastensuojelussa

Olen vuosikymmenten aikana hoitanut melkoisen määrän lapsia koskevia juttuja. Tällä vuosituhannella on tapahtunut merkittävää käänne, kun liikemiehet ja pääomasijoittajat ovat voimallisesti tunkeutuneet myös hallinto-oikeuden salaisiin käsittelyihin.

Oikeudenkäyntiaineiston laatu on entisestäänkin heikentynyt ja muodostaa vakavan oikeusturvaongelman lapselle ja hänen perheelleen. Liikemiesten raportteja (nimetään jutuissa ”asiantuntijoiksi”, ”moniammattiset työryhmät”) kirjoitetaan siten, että ne takuuvarmasti turvaavat sijaishuollon liikevaihdon siihen saakka kunnes maksajatahoa voidaan rahastaa eli lapsen 18 ikävuoteen saakka. Sen jälkeen rahastus muuttaa muotoaan jälkihuolloksi.

Lapsibisnes pyörittää sosiaalityöntekijöitä, jotka toimivat aktiivisesti lapsimateriaalin toimittamiseksi kaiken kirjaville toimijoille ulottuen niin sanotuista tukitoimista lasten sijaishuoltoon. Lapsen asioista vastaavat sosiaalityöntekijät eivät useinkaan tunnista virkaansa kuuluvaa vastuuta ja mieluiten delegoivat työnsä ja vastuunsa toiselle kyseenalaistamatta sijaishuollon toimijoita. ”Ei minulla ole mitään syytä kyseenalaistaa laitoksen toimintaa”, ”Valvonta ei kuulu minulle, vaan esimiehelleni” ovat tyypillisiä vastauksia, kun virkamiestä vastuutetaan.

Tilanne on kriisiytynyt. Lastensuojelun tunkeutuminen perheeseen merkitsee yleensä mittavien ongelmien syntyä. Mikäli perheellä ei ole ennen lastensuojelua ongelmia, sille taatusti niitä syntyy tukitoimeksi nimetyillä interventioilla. Tällä hetkellä työajastani suuri osa kuluu siihen, että yritän korjata ja ratkoa lastensuojelun aiheuttamia ongelmia perheelle.

Sosiaali- ja terveysministeriön lainvalmistelu on heikkotasoista. Moneen kertaan paikattu lastensuojelulaki ja lastensuojelun kehittäminen ovat olleet kansalaisvalvonnan ja sosiaalityöntekijän vallan kasvattamista sen sijaan, että olisi huolehdittu lapsen oikeuksien toteutumisesta luomalla perheelle tehokkaat keinot puolustautua mielivallalta.

Sosiaali- ja terveysministeriö on omalla lainsäädännöllään ja omilla asiantuntijoillaan aiheuttanut nykyisen lastensuojelun alennustilan. Yllättävää on se, että ministeriö jatkaa samalla linjalla.
Tuoreessa raportissa on huomattavia puutteita ja näkökulma on vanhanaikainen (Aulikki Kananoja, Selvityshenkilön ehdotukset lastensuojelun toimintaedellytysten ja laadun parantamiseksi, STN 2019:4).

Raportti ei huomioi lainkaan seuraavia asioita.

Ongelman ydin on tälle hallinnonalalle syvälle pesiytyneestä mielivallan kulttuurista. Pitäisi siis löytää keinot poistaa tämä mielivalta.

Perheet kertovat, että he eivät uskalla nostaa esille havaitsemiaan epäkohtia. Lapsilla ei ole luottamusta heidän asioitaan hoitaviin aikuisiin. Perheet kertovat, että sosiaalityöntekijät uhkailevat kiireellisellä sijoituksella, huostaanotolla tai yhteydenpidon rajoittamisella tai poistamisella kokonaan tai lapsen siirtämisellä kauemmas kodistaan. Perheitä pakotetaan ottamaan vastaan sellaista tukea, josta he eivät hyödy. Perheiden (ei siis sosiaalityöntekijöiden) haastattelututkimuksilla saadaan selville, mitä nämä lain mukaan vapaaehtoiset pakkopalvelut oikein ovat. Onko niistä hyötyä vain sijaishuollon bisnesmiehille?
Sijaishuollon kaltoinkohteluselvitys (Lastensuojelun sijaishuollon epäkohdat ja lasten kaltoinkohtelu 1937-1983) osoittaa vakavia laiminlyöntejä lastensuojelutyössä. Laadun omavalvonta ei toimi, koska se mahdollistaa väärinkäytökset ja ihmisoikeusrikkomukset. Kyse ei siis ole mistään hallinnonalojen tiedonkulkuun tai salassapitoon liittyvästä asiasta, kuten julkisuudessa tämän hallinnon alan edustajat haluavat esittää asian.

Mielivaltainen lastensuojelutyö loukkaa niin lasten kuin vanhempien ja läheisten oikeuksia. Se on yhteiskunnalle kallis tapa hoitaa asioita, koska lasten laiminlyönnin seurauksena lapsia syrjäytyy, eivätkä he koskaan kykene normaaliin yhteiskunnan jäsenyyteen.

On välttämätöntä, että kaikkien sijaishuollossa olevien lasten tilanne selvitetään. Sijaishuollossa olevia lapsia oli 17 956 vuonna 2017 ja loput olivat avohuollon sijoituksessa. On oletettavaa, että avohuollon sijoituksessa olevat lapset eivät ole todellisuudessa vapaaehtoisuuteen perustuvassa sijaishuollossa, vaan sosiaalityöntekijöiden pakkotoimien kohteena.

Jokaisen lapsen kohdalla tulisi samalla selvittää perheen jälleenyhdistämisen mahdollisuus ja kohdentaa sijaishuoltoon menevä panos omalle perheelle. Näin toimien saataisiin toimivia malleja perheen jälleenyhdistämiseen.

Lapsen haastatteluun tulisi liittää vanhemman haastattelu aina silloin, kun se on mahdollista. Vieraannutetut lapset eivät välttämättä kykene enää tuottamaan oikeaa tietoa tilanteestaan, vaan vieraannutettu lapsi saattaa puolustaa vieraannuttajaansa (ns. Tukholma-syndrooma).

Jokaisen sijaishuollossa olevan lapsen kohdalla olisi hyvä selvittää hänelle määrätyt lääkkeet ja ne tahot, jotka ovat lääkkeitä määränneet ja onko lasta ylipäänsä tutkittu ennen lääkityksen määräämistä. Lasten ja nuorten psykiatrit toimivat yhteistyössä lastensuojelun kanssa ja lastensuojelujutussa on valitettavan usein lausuntoja, joita lääkärit kirjoittavat tutkimatta (tai jopa tapaamatta) potilasta perusteellisesti.
Koska laitoksissa asuvat lapset näyttävät elävän täysin epänormaalia nuoren ihmisen elämää uhkailujen ja kontrollin alla, tulisi selvittää myös ulkoilumahdollisuuksiin, harrastuksiin ja ystävyyssuhteisiin liittyvät asiat. Nuoret ovat kertoneet myös tilanteista, joissa laitoksen henkilökunta sulkee silmänsä päihteiden käytöltä.

Jokaisen sijoitetun lapsen kohdalla tulisi selvittää, kuinka hän on saanut pitää yhteyttä vanhempiinsa ja muihin sukulaisiin. Jokaisen lapsen kohdalla tulisi selvittää sijaishuoltopaikkojen määrä ja ihmissuhteet, jotka ovat katkenneet sijaishuollossa.

Virkavastuulla toimivat henkilöt tulee saattaa vastuuseen laiminlyönneistään. Sijaishuollossa olevien lasten ja heidän vanhempiensa haastattelututkimus palvelee siis samalla lastensuojelun laadun kehittämistä.

Tällä tavalla toimien saadaan selville ne yksiköt ja ne lapset, joiden kohdalla tarvitaan korjaavia toimia.

Näin voidaan arvioida virkavastuut myös rikosoikeudelliselta kannalta sekä lakkauttaa vahinkoa aiheuttavat yksiköt. Lastensuojelutyö näyttää liian usein syrjäyttävän lapsen ja aiheuttavan sen lisäksi koko lapsen lähisuvulle kärsimystä ja elämänlaadun heikkenemistä. Kuinka monta lastensuojelun nykymuotoista yksikköä jää jäljelle?

Väkivaltainen lastensuojelu

On hyvä, että lastensuojelulaitoksiin tehdään yllätystarkastuksia ja nuoret saavat itse kertoa sijaishuoltopaikan toiminnasta (Helsingin Sanomat 31.8.). Lastensuojelun rakenteissa piilevä väkivalta on ollut pitkään tiedossa. Suomen valtio pyysi syksyllä 2016 anteeksi sijaishuollossa kaltoin kohdelluilta.

Lapsen asioista vastaavan sosiaalityöntekijän tulisi valvoa lapsen etua. Käytännössä tämä ani harvoin toteutuu. Kun sijoitetun lapsen vanhemmat tai lapsi itse kertoo huonosta hoidosta ja väkivaltaisesta sijaishuollosta, sosiaalityöntekijä tavallisesti tekee yhteydenpidon rajoituspäätöksen ja estää lapsen kotilomat. Sen lisäksi vanhemmat leimataan hankaliksi ja yhteistyökyvyttömiksi. Epäkohdista valittava nuori saattaa joutua ”erityiseen huolenpitoon” (=eristys yhteiskunnasta hoidon nimissä) ja saada psyykelääkityksen.

Minkäänlainen puuttuminen lapsen perhe-elämään ei pitäisi olla mahdollista, ellei sijaishuolto tuo tullessaan parannusta siihen elämään, joka lapsella oli kotona asuessa. Nyt näyttää siltä, että lastensuojelu pikemminkin keskittyy syrjäyttämään lapsia kuin suojelemaan heitä. Väkivalta synnyttää väkivaltaa. Lastensuojelun naivi luottamus sijaishuollon paremmuuteen suojelee lähinnä lapsibisnestä. Tällä periaatteella toimiva lastensuojelu on saanut siirretyksi jo noin 18 000 lasta pois kodistaan.

Syrjäytymisen riski

Helsingin Sanomat kirjoittaa 30.7.2018 otsikolla ”Syrjäytymisen riski on ilmeinen” sijoitettujen lasten koulunkäynnistä ja opinnoista tehdystä tutkimuksesta. Peräti 66 prosenttia teini-ikäisenä sijoitetuista jää ilman toisen asteen tutkintoa kertoo tuore tutkimus (jutussa ei mainita, mistä tutkimuksesta on kyse). Toimittaja ei lähde pohtimaan, miksi ylipäänsä maassamme on liki 18 000 lasta sijoitettuna kodin ulkopuolelle.

HS uutinen ei tuo mitään uutta tietoa niille, jotka joutuvat lastensuojelun puuhia seuraamaan. Jo pitkään on ollut tiedossa, että huostaanotto ja sijaishuolto muodostavat huomattavan riskin lapsen syrjäytymiselle. Vastuuntuntoiset vanhemmat luonnollisesti vastustavat lastensuojelun pakkotoimia, kun liian usein niillä saadaan aikaan aikamoinen kaaos perheelle ja suistetaan lapsen elämä raiteiltaan. Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (LAPE) ei näy lastensuojelussa muuttuneina työtapoina.

Tutkimusten mukaan kodin ulkopuolelle siirretyistä ja siellä nuoruutensa viettäneistä valtaosa syrjäytyy, jää työvoiman ulkopuolelle, ei suorita koulua ja joutuu päihde- tai rikoskierteeseen. Sijoitetuista lapsista vain vajaa puolet oli suorittanut perusasteen jälkeisen tutkinnon. Kelan tutkimuksen mukaan teineinä kodistaan siirretyistä pojista yli kolme neljäsosaa on vielä nuorina aikuisinakin vailla peruskoulun jälkeistä koulutusta.

Suuri osa huostaanotoista tehdään koulunkäyntipulmien takia, joten on suorastaan järjenvastaista, että sijaishuollossa ei kyetä tukemaan lasta opinnoissa. Sijoituksen jälkeen oppivelvollisuuden laiminlyönti ja sijaishuollon valvonnan puutteet selitetään erilaisin fraasein, esimerkiksi sillä, että lapsi ei ole koulukuntoinen (kun sijaishuoltopaikan ohjaajat eivät saa lasta kouluun). Kunta on valmis maksamaan sijaishuoltopaikalle tästä ”hoidosta” huomattavia summia kuukaudessa.

Tiedustelin erään kunnan lastensuojelusta, miksi sijoitetut lapset eivät saa käydä koulua ja joutuvat tekemään omin päin tehtäviä lastenkodissa keittiön pöydän ääressä. Mikäli tehtäviä ei osaa tehdä, voi rangaistuksena olla se, ettei pääse kotilomille. Lapsen ja nuoren koulumotivaatio saattaa kadota kokonaan tällaisessa ”koulussa”.

Kysyin, kuka vastaa lasten perusopetuksesta. Sain vastaukseksi, että erään koulun erityisopettaja vastaa opetuksesta (siis muodollisesti). Lapset kertovat, etteivät he ole opettajaa nähneetkään ja on vaikeaa opiskella esimerkiksi kieliä tai matematiikkaa ilman opettajaa.

Välinpitämättömyys sijaishuollossa olevan lapsen kouluasioista on takuuvarma syrjäyttämisen keino.

Lastensuojelubisnes on ala, josta valvonta puuttuu. Kunta on varma maksaja ja asiakkaat heikkoja. Lapsibisneksen unelma-asiakas on kunta, joka luottaa sokeasti sijaishuollon toimijoihin edellyttämättä vastinetta maksamilleen sijaishuollon kustannuksille.

Sijaishuollon kustannukset saattavat olla yhden lapsen kohdalla yli 100 000 euroa vuodessa. Mistä syystä siis kunnat suostuvat maksamaan lapsen syrjäyttämisestä?

Lastensuojelujärjestöjen päättävissä elimissä on poliitikkoja, kaupunkien virkamiehiä ja sosiaalityöntekijöitä. Lastensuojelun miljardipotin jakajat pitäisi selvittää niin kuntatasolla kuin koko maan laajuisesti. Ainoastaan tällä tavoin tulisi näkyväksi, miksi Suomi syrjäyttää lapsiaan ja näiden perheitä.

Siinäpä olisi HS:n toimittajalle jutun aihetta.

Lastensuojelun kriisi jatkuu

Lastensuojelun kriisi vaan jatkuu vuosikymmenestä toiseen. Aihe on median kestosuosikki. Lasten suojelusta näyttää tulleen ammattiyhdistysasia. Sosiaalityöntekijöiden täystyöllisyys edellyttää sitä, että lastensuojelun asiakkuuteen saadaan koko ajan lisää lapsia.

Sosiaali- ja terveysministeriön johdolla maahamme vahvistettiin vuonna 2007 uuden lastensuojelulain myötä järjestelmä, jonka vakuutettiin puuttuvan varhain perheiden ongelmiin ja jonka kerrottiin tuovan hyvinvointia perheille. Toisin kävi. Lasten huostaanotot ja lastensuojeluilmoitukset lisääntyivät.Luotu järjestelmä haalii lastensuojelun piiriin perheitä, joiden tarpeet eivät yleensä liity mitenkään lastensuojeluun. Lastensuojeluilmoituksia tehtiin 121 371 vuonna 2016. Yli 17 000 lasta on siirretty pois kodeistaan.

Lastensuojelun ideologiat monenlaisine tutkimushankkeineen ylläpitävät ajatusmallia, että suomalaiset vanhemmat eivät enää osaa huolehtia lapsistaan. Uusimpana uutisena saamme lukea, että äidit eivät osaa enää edes imettää vauvojaan oikein. 

Lastensuojelijat näyttävät puuhastelevan mieluummin sellaisten perheiden kanssa, joilla ei ole päihde- tai väkivaltaongelmia. Samalla ne perheet, joissa on vakavia ongelmia, jätetään auttamatta. Miksi ylipäänsä tavallisia perheitä pitää hakea ilmiantojen kautta sosiaalipalvelujen piiriin?

Lastensuojelun ilmianto- ja valvontajärjestelmä on lisännyt perheiden pahoinvointia. Lastensuojelu pelottaa syystäkin, koska se on täysin sattumanvaraista. Perhe ei voi koskaan tietää, tunteeko lastensuojelun työntekijä häntä velvoittavat lainsäännökset, haluaako hän niitä noudattaa vai onko vastassa kontrolloimattoman vallankäytön huumassa työtä tekevä yksilö.

Varhainen puuttuminen on markkinoitu tehokkaasti kuntiin. Peruskoulun opettajat valjastettiin ilmiantojärjestelmään ja he lähtivät useissa kouluissa kiitettävästi mukaan. Lastensuojeluilmoituksista on tullut näppärä keino päästä eroon tuen tarvetta vaativasta oppilaasta ja hänen vanhemmistaan. Tässä työmallissa ei ole tarvetta kehittää omia pedagogisia taitoja. 

Näyttää selvältä, että lastensuojelun omat asiantuntijat eivät kykene ratkaisemaan itse aiheuttamaansa kriisiä. Lastensuojelusta ja sijaishuollosta on muodostunut hallitsematon lapsibisnes, johon kytkeytyvät tahot esiintyvät asiantuntijoina. Sosiaalityöntekijän määrän ja vallan kasvattaminen eivät ole ratkaisu kriisiin. Tästä esimerkkinä 8 -vuotiaan Vilja Eerikan tapaus. Lapsella oli lähipiirissään useita sosiaalityöntekijöitä, mutta siitä huolimatta hän menehtyi. 

Ratkaisu lastensuojelutyön kriisiin löytyy täysin toisenlaisin keinoin. Nykyinen järjestelmä ei tunnista lasten asioiden perus- ja ihmisoikeusluonnetta eikä anna riittävän tehokkaasti suojaa lapselle ja perheelle. Lastensuojelun työkulttuuriin pesiytynyt ylimielinen suhtautuminen lakeja kohtaan saadaan kitketyksi ainoastaan lakimuutoksilla. Perheet ovat odottaneet lakimuutoksia ja tehokkaita suojakeinoja mielivaltaa vastaan jo vuosikymmenten ajan. Suomalaiset lapsiperheet voisivat paljon paremmin, mikäli niihin kohdistuvat lastensuojelun pakkoauttaminen ja kyttääminen lopetettaisiin.