Ideologinen korruptio – lastensuojelun rakenteet auki

Järjestöjen voittokulku

Lastensuojelun syvenevä kriisi juontaa juurensa 1990 -luvun lopulta, jolloin lastensuojelujärjestöille ja sijaishuollon etua valvoville tahoille luotiin mahdollisuus päästä vaikuttamaan lastensuojelun virkamiestyöhön. Pelastakaa lapset ry:n lakimiesprojekti oli lähtölaukaus. STM:n virkamies Pia-Liisa Heiliön avustamana yksityiselle yhdistykselle (sijaishuollon palveluntuottajalle) syntyi etusija kuntien sosiaalityöntekijöiden konsulttina.

Pelastakaa lapset ry, Perhehoitoliitto ry, Jyväskylän yliopiston yhteiskuntatieteellinen tiedekunta, Jyväskylän kaupunki, Suomen Kuntaliitto ry., Sosiaalityöntekijäin liitto (nyk. Talentia ry.) ja Kokkolan kaupunki perustivat vuonna 1998 Pesäpuu ry:n. On kyse aatteellisesta yhdistyksestä, jonka arvot ja aatemaailma ohjaavat toimintaa.

Tällä hetkellä Pesäpuu ry.:n perhehoidon pyöreään pöytään kuuluvat: Pesäpuu ry, Perhehoitoliitto ry, Ammatillisten perhekotien liitto ry, Pelastakaa Lapset ry, Nuorten ystävät ry/Oy, Perhehoitokumppanit Suomessa Oy, Helsingin diakonissalaitos ry, Lauste rs, SOS -Lapsikylä ry, Familar Oy, Attendo Oy, Ava perhepalvelut Oy, Lapselle koti Oy, Majakan valo ry.

Sijaishuollon edunvalvojat mallintavat sosiaalityöntekijöille (virkamiehille) lastensuojelutyötä. Pesäpuu ry on verkostoitunut tehokkaasti yhteiskunnan joka tasolle. Yhdistys kertoo, että sen työntekijöillä on useita erilaisia asiantuntijatehtäviä, mm. lastensuojelun moniammatillisessa asiantuntijaryhmässä, hallinto-oikeudessa ja Valvirassa. Se kertoo tekevänsä yhteistyötä myös eduskunnan oikeusasiamiehen kanssa. Yhdistys on verkostoitunut myös sosiaalialan koulutukseen ja korkeakouluihin.

Yhdistys onnistui STEA:n tuella luomaan jopa perheen jälleenyhdistämiseen hankkeen, joka jätti huomioimatta Euroopan ihmisoikeussopimuksen todeten, että ”lapsella on oikeus ensisijaisesti tarpeidensa mukaiseen sijaisperheeseen ja sijaisperhe tulee ymmärtää lapsen pysyvinä ihmissuhteina”. #Munperheet -hankkeessa ovat mukana Pelastakaa Lapset ry, Perhehoitokumppanit Suomessa Oy, Perhehoitoliitto ry, Tampereen kaupunki, ja Pirkanmaan Perhehoitajat ry, Sijais- ja jälkihuollon sosiaalityö, Tampereen kaupunki, SOS-lapsikyläsäätiö ja Suomen Kasvatus- ja perheneuvonta / VOIKUKKIA-toiminta.

Pelastakaa lapset ry:n 2000 -luvun alussa esittämät lapsipolitiikan linjaukset ja lainsäädäntöehdotukset ovat toteutuneet viimeistä piirtoa myöten. Pelastakaa lapset ry:n tuotot olivat vuonna 2002 7,8 milj. euroa ja vuonna 2020 yhdistyksen antaman tiedon mukaan ennätyksellinen eli 42,3 milj. euroa. Lasten eduksi? SOS -lapsikylän mainos kertoo järjestön rajattomuudesta: 10 000 lasta etsii uutta kotia. Lasten eduksi?

Hyvän hirmuvalta

Vaikka lastensuojelujärjestöt yleisesti korostavat puolueettomuutta ja lapsen etujen mukaista toimintaa, perinne määrittää väistämättä niiden toimintaa. Järjestöillä on omat lapsipoliittiset ideologiansa. Talouden korostaminen johtaa pahimmillaan siihen, että aatteellisten järjestöjen perustehtävä hämärtyy. Taloudelliset tavoitteet peitetään hyväntekijän kaapuun. Järjestöihin hakeutuu ihmisiä, joiden aatemaailma sopii järjestön aatteeseen.

Ideologinen korruptio

Sosiaalialalla ”tutkimukseksi” kutsutaan selvityksiä, joissa kysellään sosiaalityöntekijöiden näkemyksiä ja mielipiteitä tai tarkastellaan heidän laatimaan dokumentteja. Sosiaalialan tutkimuksissa ei ole koskaan arvioitu, mitä ideologiaan ja teorioihin pohjaava virkamiestyö on saanut aikaan.

Tiedämme kyllä, että virkamiehet käyttävät mm. sosiaalisen perimän teoriaa, degeneraatioteoriaa, psykoanalyyttista teoriaa ja vääristelevät kiintymyssuhdeteoriaa. Tiedämme hiljaisen tiedon olemassaolosta. Tiedämme, että sosiaalityöntekijöiden todellisuudentajua horjuttaa erityisesti sosiaalisen konstruktionismin teoria. Emme sen sijaan tiedä, mitä tarkalleen näiden ideologioiden taustalla on ja mitkä niiden seuraukset ovat olleet. Emme tiedä, koska sosiaalialan tutkimukset kohdentuvat täysin toisenlaisiin asioihin.

Miksi tutkimukset vaikenevat?

Tutkimuslaitos THL vaikenee, vaikka sen lain mukainen velvollisuus on tuottaa tutkimuksiin perustuvaa tietoa yhteiskunnallisen päätöksenteon pohjaksi. Oikeustieteellinen tutkimus ei ole edennyt alkua pidemmälle, vaikka asia liittyy kiinteästi lapsen etuun, lapsivaikutusten arviointiin ja perus- ja ihmisoikeuksiin.

Lähimenneisyys todistaa, että tutkimusaihe olisi tärkeä. Ideologiset suuntaukset voivat johtaa vakaviin loukkauksiin. Mikäli ideologiset suuntaukset ovat piilossa rakenteissa, hyvä hallinto ei voi toteutua. Lähihistoria ja toisen maailmansodan aikaiset tapahtumat osoittavat, että humpuuki voi kulkea valtionhallinnossa tieteenä. Hitlerin Saksassa tehdyt ihmiskokeet ja hirmuteot tehtiin tieteen ja rotuhygienian nimissä.

On perusteltua kysyä, kohdistuuko tutkimustyö lainkaan oikeisiin asioihin. On perusteltua kysyä, mistä syystä tutkimukset vaikenevat oleellisen tärkeistä asioista. Mistä syystä vakaviin perus- ja ihmisoikeuksia koskeviin epäkohtiin ei saada korjausta, vaan vaatimukset torjutaan vuosikymmenestä toiseen?

Näkymättömät asiat ja naksaus virkatyötä ohjaamassa

THL:n tutkimusprofessori Tarja Heino on avannut lastensuojelun ideologiaa. Tarja Heino kertoi vuonna 1997 väitöskirjatutkimuksessaan, että sosiaalityöntekijän työtä saattaa ohjata intuitio, ”naksaus” ja näkymättömät asiat (Heino, Tarja, Asiakkuuden hämäryys lastensuojelussa Sosiaalityöntekijän tuottama määritys lastensuojelun asiakkaaksi,1997). Tutkijan havainnosta saisi erinomaisen tutkimushankkeen: Mitä tapahtuu naksauksen kohteena oleville ihmisille? Mitä tapahtuu, kun perhe saa näkymätöntä arjen apua lastensuojelusta? Mitä tapahtuu ihmiselle, jos sosiaalityöntekijä vaan luulee tietävänsä?

Sosiaalinen konstruktionismi – kun todellisuudentaju pettää

Tarja Heino tuo esille tutkimuksessaan sosiaalialalla käytössä olevan sosiaalisen konstruktionismin teorian. Sosiaalinen konstruktionimi on suosituin ja eniten käytetty teoria ja tutkimuksellinen viitekehys, jonka mukaan sosiaalinen todellisuutemme rakentuu (rakentaa= construct) sosiaalisessa, kielellisessä vuorovaikutuksessa. Tiukimmassa suuntauksessa uskotaan, että mitään todellisuutta ei yleisemmässä (universaalissa) mielessä ole. Tosiseikkaselvittely on siis tarpeetonta, koska kaikille yhteistä todellisuutta ei ole olemassakaan.

Professori J.P. Roos on varoittanut tästä vaarallisesta teoriasta. Hän on kertonut, kuinka sosiaalialan opetuksessa opetetaan, ettei kenenkään tieto ei ole oikeampi kuin toisen tieto, sillä todellisuus on moniulotteista. Pahimmassa tapauksessa ei opeteta lainkaan sitä, miten sosiaalityöntekijät voivat erottaa todellisen tiedon väärästä( Janus vol. 14 (1) 2006, 44-46). Teorian mukaan vanhemmuuskin on vain sosiaalinen konstruktio ja aivan vapaasti muokattavissa.

Kuinka moni käräjätuomari tai hovioikeudenneuvos tietää, että sosiaalityöntekijän laatimissa selvityksissä ei suinkaan aina ole kyse tosiseikkojen selvittämisestä eikä objektiivisuuteen pyrkivästä virkatyöstä?

Mitä tapahtuu, kun hallinto-oikeudessa oleva tuomari konstruoi jutun? Hallinto-oikeuteen kuuluu sosiaalialan koulutuksen saanut asiantuntijajäsen, jonka läsnäolo luonnollisesti vaikuttaa lopputulokseen. Päätöksestä saatetaan konstruoida mitä kummallisin tarina kuten valitettavan usein tai oikeammin miltei aina tapahtuu (vrt. fair trial)

Kuinka moni sosiaalityöntekijän asiantuntijuuteen luottava tietää, että sosiaalityöntekijän teoriapainotteinen koulutus ohjaa häntä luomaan (konstruoimaan) oman ”todellisuutensa” niin lastensuojelujuttuihin, huoltoriitojen selvityksiin kuin yhteiskunnallisen päätöksenteoksi tehtyihin viranomaisasiakirjoihin?

Yliopistollista ideologiaopetusta

Sosiaalialan opiskelijoiden tutkimuksiin kannattaa perehtyä. Ne valaisevat rakenteellisen ongelman syvyyttä. Tässä eräs esimerkki yliopistollisesta sosiaalialan lisensiaattitutkimuksesta. Tutkimuksen tekijän ohjaajana toimi sosiaalitieteiden laitoksen sosiaalityön professori, VTT, Leo Nyqvist. Nyqvist on toiminut pitkään Turun hallinto-oikeuden asiantuntijajäsenenä lastensuojeluasioissa (siis tuomarina).

Lisensiaattitutkimuksen tekijä kirjoittaa:

”Elämäntilanne on ihmiselle olemassa juuri sellaisessa kokoonpanossa, johon hän on suhteessa. Kaksi ihmistä ei elä suhteessa samaan aiheiden kokonaisuuteen. Fenomenologiassa kokemusten aihe on rajatumpi ja rakentamattomampi verrattuna esimerkiksi narratiiviseen tutkimukseen….”

”Situaatio on se osa maailmaa, johon yksilö on suhteessa. Situationaalisuus on ihmisen olemassaolon käsittämiseksi yhtä välttämätön ontologinen perustekijä kuin kehollisuus ja tajunnallisuuskin. Situaation rakennetekijöitä eli komponentteja ovat esimerkiksi perhetilanne, työelämä, koulutus, kulttuuri, tavat ja tottumukset. Ne ovat aina ainutkertaisia ja ainutlaatuisia. Yksinkertaistettuna ihminen tulee sellaiseksi kuin komponenttien luonne edellyttää.”

Tutkimus käsitteli sijaishuollon sosiaalityötä äitien kokemana.

Mitä tapahtuu, kun ideologisti laskeutuu kansan pariin?

Kasvatustieteen väitöskirjassaan Ilkka Uusitalo toteaa lastensuojelutyöhön koulun penkiltä siirtyvien sosiaalityön ammattilaisten kokevan ”käytäntöshokin”. Monelle tuoreelle lastensuojelun ammattilaiselle tulee aitona yllätyksenä asiakkaiden suuri määrä, kiire, perheiden monimutkaiset ongelmat ja ennen kaikkea se, että yliopistossa maisterin tutkinnossa opiskeltua tietoa ei pysty soveltamaan käytännön lastensuojelutyöhön. Ristiriita johtaa usein siihen, että iso osa lastensuojelun sosiaalityöntekijöistä vaihtaa alaa ongelmien takia joko pian valmistumisen jälkeen tai myöhemmin työurallaan.

Mitä tapahtuu, jos ideologisti jatkaa työssään?

Mikäli virkamies ei tunne lainsäädäntöä eikä hallinnon oikeusperiaatteita, ja soveltaa ainoastaan yliopistolla hankittua teoriatietoa, työskentely on tietysti täysin sattumanvaraista (mututyötä). Perheelle ja lapselle toiminta voi muodostua vaaralliseksi. Se saattaa laukaista vuosien/vuosikymmenten ajojahdin, mikäli perhe päätyy pyytämään apua lastensuojelusta. Pienissä kunnissa toiminta saattaa riistäytyä suoranaiseksi ajojahdiksi, vainoksi, jota yhteisö harjoittaa kunnan sosiaalitoimiston johdolla.

Teorioihin uskova virkamies kirjoittaa mm. tuomioistuimille oleellisen tärkeitä asiakirjoja kykenemättä asiallisen tiedon tuottamiseen hyvän hallinnon mukaisesti. Täysin kelvollisesta ja lapsiaan rakastavasta isästä saatetaan näin luoda lastensa vihollinen ja kaltoin kohtelija tai sosiaalityöntekijät asettuvat sen vanhemman puolelle, joka toimii lasta vahingoittaen. Todellisuudentajun pettäessä saattaa lopputuloksena olla aktiivinen viranomaisvieraannuttaminen loputtomine syytöksineen ja kontrolloituine tapaamisjärjestelyineen. Näyttää siltä, että tuomioistuimet ovat alistuneet sosiaalialan toimijoiden edessä -onhan sosiaalityöntekijä alan asiantuntijana sanansa sanonut lapsen edusta.

Anja Hannuniemi on nostanut tutkimuksessaan esille käsitteen ”liittoutuminen toisen vanhemman kanssa”. Tämä liittoutuminen voi johtaa jopa siihen, etteivät lapsen elämäntilanteesta tietoon tulevat tosiseikat (esimerkiksi huono kohtelu, laiminlyönti jne.) johda mihinkään toimenpiteisiin lapsen suojelemiseksi (Hannuniemi, Vanhemmasta vieraannuttaminen -uhka lasten hyvinvoinnille, 2007, s. 6).

Hyvä esimerkki todellisuudentajun hämärtymisestä liittyy Vilja Erikan surulliseen kohtaloon. Long Playn artikkelissa (helmikuu 2020) käsiteltiin Vilja Erikan asiaa. Jutun nimi on Vailla virkavastuuta ja sen ovat tehneet Antti Järvi ja Anu Silfverberg. Long Playn toimittajat ovat haastatelleet Helsingin kaupungin johtavaa sosiaalityöntekijää Minna Maneliusta. Minna Maneliuskin on toiminut hallinto-oikeuden asiantuntijana (tuomarina).

Minna Manelius toteaa Vilja Erikan kuolemaan liittyvistä tapahtumista: ”Voidaan sanoa, että se traumatisoi koko ammattikuntaa”

Näinkö se olikin -uhrina olikin sosiaalityöntekijä?

Kun järjestelmä menettää kykynsä toimia –rakenteellinen korruptio

Tutkimuksen mukaan rakenteellista korruptiota (structural corruption) voidaan pitää ”vaarallisimpana” korruption toimintamallina yhteiskunnassa. Sen lonkerot ja vaikutukset ulottuvat kaikkialle yhteiskunnalliseen päätöksentekoon eikä sen paljastumiseen, paljastamiseen tai tarkkaan mittaamiseen ole mitään varmuutta sen ”sumean” olemuksen vuoksi. Organisaatioita ei kyetä uudistamaan, mikäli asiantuntijavalta on keskittynyt ja ”sementoitu” vain valittujen henkilöiden käyttöön. Ulkopuolelta siihen on vaikea puuttua. Rakenteellisen korruption oloissa henkilöt ohjaavat toimintaa eri asemista, ”kahdella tuolilla” istuen. Vaaran vyöhykkeitä ovat julkisen ja yksityisen sektorin keskinäisjärjestelyt.

Hyvinvointipalvelut tuottavat pahoinvointia

2000 -luvun kehitys on osoittanut riidattomasti, että hyvinvointia tuottamaan tarkoitetut palvelut tuottavat pahoinvointia. Sosiaali- ja terveysministeriön hallinnonalalla on tapahtunut seuraava kehitys:

Huostaanottojen määrä on liki kaksinkertaistunut, perhehoidosta on tullut ensisijainen hoitomuoto, rahallinen tuki ohjautuu perhehoitajille lapsen vanhempien sijaan. Perhehoitajilla on lisäksi lomaoikeus, työnohjausta, vertaistukea ja erilaisia koulutuksia, jotka sijoittava kunta maksaa.

Ylen syksyllä 2019 tekemän laajan selvityksen mukaan hoivabisneksestä tutut terveysjätit vuolevat miljoonia huostaanotetuilla lapsilla. Terveydenhoitoalan suuryritysten mukaantulo lastensuojelumarkkinoille liittyy kiinteästi psyykkisesti sairaiden ja neuropsykiatristen (kuten autismin kirjon) lasten asiaan. Nämä lastensuojelun asiakkaana olevat nepsylapset eivät saa tutkimuksia, hoitoa eivätkä kuntoutusta. Nepsylasten asioiden hoitamatta jättäminen takaa ehtymättömän lapsimateriaalin sijaishuollon toimijoille.

Kodin ulkopuolelle sijoittamisen kustannukset ovat kaksinkertaistuneet vuodesta 2006. Miljardilla eurolla aikaan saadaan sairautta, itsetuhoa, rikollisuutta ja syrjäytymistä. Peruspalvelut ovat heikentyneet. Sijaishuolto saa jatkua ilman häiriötä, lapsia ei palauteta takaisin kotiin. Sijaishuoltoa ei valvota. Ylimpien valvontaviranomaisten toistuvat huomautukset jätetään huomioimatta. Julkisen vallan käyttö on hämärtynyt.

Lopputulos on siis enemmän kuin surkea. Kansalaiset ovat kovin tyytymättömiä, koska yhteisiä rahoja käytetään kansan vahingoksi. Kansalaiset olisivat tietysti tyytyväisiä, mikäli 2000 -luvun ponnistukset olisivat tuottaneet hyvinvointia, huostaanottojen määrät olisivat pienentyneet, lapsista ei olisi tullut kauppatavaraa ja peruspalvelut olisivat toimivia.

Arvokeskustelun paikka

Hiljaisuus ja puhumattomuuden kulttuuri, epäkohtien torjuminen, ovat altistaneet järjestelmän korruptiolle. Ihmisiä ei haluta kuulla huolimatta täysin toimimattomasta ja vahingollisesta järjestelmästä.

Keskustelun avaaminen riittää. Ei ole tarpeen tehdä uusia esityksiä, lausuntoja, käynnistää hankkeita, projekteja, tutkimuksia tai perustaa uusia työryhmiä. On välttämätöntä avata satavuotinen ongelma. Avataan väkivaltaiset rakenteet, jotka mahdollistavat sijoitettuihin lapsiin kohdistuvan väkivallan ja huonon hoivan, väkivallan peittelyn sekä lastensuojelun asiakkaisiin kohdistuvan väkivaltaisen kohtelun.

On tarpeen käynnistää keskustelu siitä, kuinka Suomi suhtautuu lapsiperheisiin. Kuinka sosiaali- ja terveysministeriön hallinnonalalta saadaan kitketyksi mielivallan ideologia? Kuinka ihmisoikeudet saadaan todeksi joka kunnan sosiaalitoimistossa jokaisen ihmisen kohdalle? Kuinka epäterveet verkostot puretaan?

Keskustelun avaus kuuluu lapsiasiavaltuutetulle, koska lain mukaan hän mm. aloittein, neuvoin ja ohjein kehittää yhteiskunnallista päätöksentekoa lasta koskevissa asioissa ja edistää lapsen edun toteutumista yhteiskunnassa; kehittää yhteistyömuotoja eri toimijoiden välille; seuraa lainsäädäntöä ja yhteiskunnallista päätöksentekoa sekä arvioi niiden vaikutuksia lasten hyvinvointiin. Keskustelun avaus kuuluu erityisesti Elina Pekkariselle, joka tutkijataustansa ansiosta kykenee erinomaisesti arvioimaan 2000 -luvun kehitystä ja epäterveiden verkostojen syntyä.

Lastensuojelujärjestöt, sijaishuollon edunvalvojat ja muut 2000 -luvun lapsipolitiikan asiantuntijoina toimineet ja nykyisen rappiotilan aikaansaaneet tahot jääväävät itsensä tietysti tästä keskustelusta. Ei ole siten tarpeen kuulla Pesäpuun toimijoita. Palautetaan lastensuojelujärjestöt niiden alkuperäiseen asemaan. 2000 -luku on osoittanut, mitä järjestöjen ”lapsen etu” -toiminta on ja mitä liikeidea saa aikaan, kun lapsen kohtalo liukuu liikemiehen rahapussiin. Lopetetaan vahingollisen humpuukin rahoittaminen.

Lapsia emme anna

Saan paljon yhteydenottoja ihmisiltä. Kiitos niistä. Eräs vanhempi kokosi osuvasti yhteen nykytilanteen todeten, että lapsia emme anna lastensuojelulle. Toinen kiteytti hienosti ihmisoikeudet: Riittäisi, jos ihmisten parissa työtä tekevät käyttäytyisivät ihmisen lailla. Ihmisenä ihmiselle.

Lastensuojelun asiakkaat näkevät lähietäisyydeltä hallinnon toiminnan, kirjoittavat aktiivisesti epäkohdista eri tahoille, päättäjille, mediaan jne. He tekevät siis kullanarvoista työtä. Tarvitaan ainoastaan vuoropuhelua, ihmisten silminnäkijähavaintojen huomioon ottamista. Epäterveistä verkostoista raportoiminen kuuluu kaikille, koska on kyse yhteisestä asiasta. Epäterveet verkostot käyttävät yhteisiä varoja palkiten vain verkostoon kuuluvia niin kuin nyt on käynyt. Lapsia koskevassa asiassa on kyse maamme tulevaisuudesta.

Aikalaisasiakirjoihin tullaan kirjoittamaan, että ihmiset havaitsivat ja raportoivat epäterveistä verkostoista. Lokakuun liikkeen kansalaisjournalismi teki sen, mikä journalistin ohjeiden mukaan kuuluukin: Ihmisillä on oikeus tietää yhteiskunnallisesti tärkeistä asioista. Tutkijat ja itsenäisen Suomen media muutoin vaikenivat. Viranomaiset kertoivat kansalle, että jokainen lapsi on arvokas. Viranomaiset jättivät kuitenkin kertomatta kansalle, mitä lauseella tarkoitettiin: Jokainen syntyvä lapsi on huomioitava tuottavana materiaalina sijaishuollon tarpeisiin.

Hyvää itsenäisyyspäivää kaikille.

JÄLLEEN UUSI TUTKIMUS – VANHANAIKAINEN TYÖOTE

Pääkaupunkiseudun sosiaalialan osaamiskeskus SOCCA on käynnistänyt Lastensuojelu lapsen etuna? -tutkimuksen. Sen tavoitteena on selvittää lapsen tilanteeseen liittyvää tietoa, ymmärrystä ja tulkintoja, kun arvioidaan lastensuojelun tarvetta. Tutkimuksesta vastaa Tampereen yliopisto ja tutkimuksen hallinnollisesta kokonaisuudesta vastaa Pääkaupunkiseudun osaamiskeskus Socca. Sitä rahoittaa sosiaali- ja terveysministeriö (VTR-rahoitus) vuosina 2021–2022. 

Lapsen tilanteen arviointi -kysely on lähetetty 1000 sosiaalityöntekijälle. Kyselyssä tutkitaan lapsen tilanteen arvioinnin sisältöä, käytäntöjä ja osaamista sekä siinä vaikuttavia ammatillisia ja organisatorisia tekijöitä.

Sosiaalityöntekijöillä on mahdollisuus vaikuttaa tietoon, joka kertoo heidän työstään. Sosiaalityöntekijöille on lähetetty joko henkilökohtainen vastauslinkki kyselyyn tai he ovat saaneet vastauslinkin kunnan yhteyshenkilöltä.

Milloin pääsemme rakenteisiin?

Sosiaalialan tutkimukset keskittyvät kyselemään sosiaalityöntekijöiden mielipiteitä ja käsityksiä. Tutkimuksissa luetaan sosiaalityöntekijöiden laatimia (epätäsmällisiä, virheellisiä, valheellisia) dokumentteja.

Sosiaalityöntekijöiden työn laatua arvioidaan siis oma-arvioinnein. Joskus saatetaan esittää kysymyksiä viranomaisen valikoimille henkilöille (kokemusasiantuntija).

Tätä toimintaa kutsutaan ”tutkimustyöksi”. Miksi? Kuinka lastensuojelun laatu paranee sosiaalityöntekijöitä haastattelemalla?

Milloin on asiakastyytyväisyyskyselyn vuoro? Sosiaalihuollon asiakaslaki on ollut voimassa jo parikymmentä vuotta. Eikö jo olisi aika kysellä palvelujen käyttäjiltä, kuinka niin sanotut palvelut toimivat? Kuka lähtisi tällaista tutkimusta rahoittamaan?

Lastensuojelun rakenteet avattava

Olin 17.11. eduskuntatalon portailla puhumassa. Kadotetut lapset -työryhmä järjesti mielenilmauksen lastensuojelutoimissa menehtyneiden muistoksi. Tässä puheeni pitempi versio.

Suomen valtio pyytää anteeksi vuonna 2016

Miltei päivälleen viisi vuotta sitten Finlandiatalolla Suomen valtio pyysi anteeksi sijaishuollossa kaltoin kohdelluilta. Sosiaali- ja terveysministeriön käynnistämässä selvityksessä haastateltiin ihmisiä, jotka olivat olleet vuosina 1937-1983 huostassa ja sijoitettuina lastensuojelulaitoksiin. Selvitys toteutettiin yliopistotutkimuksena.

Tutkimus paljasti vakavia epäkohtia sijoitettujen lasten kohtelusta:

”Selvitys osoittaa, että kaikissa sijaishuollon eri muodoissa tapahtui kaltoinkohtelua ja väkivaltaa. Monet haastateltavat kertovat, kuinka heidän vanhempiaan on mustamaalattu sijoituspaikassa. Yhteyttä biologiseen perheeseen ei ole välttämättä saanut pitää tai siihen ei ole kannustettu.

Sijaishuoltoa koskevien aikalaisaineistojen kuten alan ammattilehtien mukaan osa erityisesti rakenteellisista ongelmista on ollut ainakin jollain tasolla viranomaisten tiedossa(Lastensuojelun sijaishuollon epäkohdat ja lasten kaltoinkohtelu 1937–1983, STM 2016:22, s. 9).

Hiljaisuus jatkuu

Filnadiatalon tilaisuudessa Suomen valtio lupasi, että hiljaisuus päättyy, asioista ei enää vaieta. Hiljaisuus on jatkunut entistä tiukempana. Suomen valtio ei ole ryhtynyt rakenteita korjaaviin toimiin. Sijoitetut lapset kertovat huomattavan usein väkivallasta.

Tuoreen Suomen lastensuojelua koskevan tutkimuksen mukaan sijoitettujen lasten tilanne oli kaikilla tutkituilla hyvinvoinnin ja terveyden mittareilla muuta väestöä huonompi myös verrattuna sisaruksiin, joita ei ollut sijoitettu. Tutkimuksessa tarkasteltiin mielenterveysongelmia, sosiaalista ja taloudellista osattomuutta, väkivallan uhriksi joutumista, rikollisuutta, itsetuhoisuutta sekä kuolleisuutta. Helsingin, Itä-Suomen ja Oxfordin yliopistojen sekä Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tutkimuksessa seurattiin kaikkia Suomessa vuosina 1986–2000 syntyneitä lapsia, joita on yhteensä noin 890 000. Heistä kodin ulkopuolelle oli sijoitettuna noin 30 000 lasta ja nuorta.

Kukaan ei tiedä

Valtio ei ole tilastoinut huostaanottojen syitä. Toimiva lastensuojelu -raportin mukaan kukaan Suomessa ei tiedä ovatko lastensuojelutoimien kohteina oikeat lapset, miksi heidät sijoitettiin, missä olosuhteissa he elävät ja miten lastensuojelun toimet ovat heihin vaikuttaneet (STM, 2013). Kukaan ei tiedä, mistä syystä pikku kaupungin verran lapsia on siirretty pois kodeistaan (yli 19 000).

Maailman onnellisin maa järkyttää joka toinen tunti jonkun lapsen ja tämän lähiyhteisön elämän siirtämällä lapsen sijaishuoltoon. Suomi maksaa miljardi euroa sijaishuollon yrittäjille lasten huonosta ja väkivaltaisesta kohtelusta, eristämisestä, vieraannuttamisesta, aivopesusta, pakkolääkitsemisestä psyykelääkkein jne. Lapsia altistetaan sijaishuollossa päihteille.

K & T -tapaus

Vuonna 2001 Helsingin yliopistolla pidettiin seminaari, koska Euroopan ihmisoikeustuomioistuin oli antanut Suomelle langettavan tuomion K & T -tapauksessa. Oli paljastunut vakavia epäkohtia maamme lastensuojelun toimintatavoissa. Vastasyntynyt vauva oli viety äidiltään suoraan synnytyssalista sijoitukseen. Tuomiossa kiinnitettiin huomiota siihen, ettei vastasyntynyt saanut edes ensimmäistä maitotilkkaansa omalta äidiltään.

Lastensuojelulain kokonaisuudistus ja uusi lastensuojelulaki 1.1.2008

Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisu K & T -tapauksessa ei johtanut laajamittaiseen lastensuojelussa toimivien sosiaalityöntekijöiden ammatillisen osaamisen parantamiseen eikä avoimeen keskusteluun lastensuojelun rakenteissa olevista ongelmista. Sosiaali- ja terveysministeriössä alettiin valmistella lastensuojelulain kokonaisuudistusta. Työryhmän puheenjohtaja vakuutti, että nyt alkaa koko kylä kasvattaa, syntyy jotain yhteisöllisyyttä. Ministeri vakuutti, että varhainen puuttuminen auttaa ja huostaanotot vähenevät.

Ei alkanut koko kylä kasvattaa. Syntyi ennennäkemätön kaaos, ilmiantojärjestelmä. Syntyi ennennäkemätön lapsiliiketoiminnan nousu.

Huolimalli vauhdittaa liiketoimintaa

THL:n tutkijoiden 1990 -luvun lopulla keksimä huoliseulonta on tukenut hienosti sijaishuollon liiketoimintaa. Lastensuojelujärjestöt ja muut sijaishuollon toimijat ymmärsivät tilaisuutensa tulleen: varhaisen puuttumisen mekanismiin kuuluu, että sosiaalityöntekijä saa käyttää subjektiivista mutua virkatyössään.

Ns. väärät positiiviset löydökset lisääntyivät. Tämä tarkoittaa, että mututuntumalla ja huolipuheella saadaan aikaan tarpeetonta, perusteetonta, lasta sekä perhettä vahingoittavaa perhe-elämään puuttumista.

Valtiontalouden tarkastuskertomus, lastensuojelu 2012

Valtiontalouden tarkastusviraston raportti toi vuonna 2012 esille, että lastenpsykiatrit tekevät sijoitustilauksia. Sairaanhoitopiirien lastenpsykiatrian työkäytännöt alkoivat paljastua, huostaanottojen juurisyyt. Autismin kirjon lapset, terveyspalveluja tarvitsevat lapset, muodostavat ehtymättömän materiaalin sijaishuollon tarpeisiin.

Hallinnon rapautuminen

Sijaishuollon palveluntuottajat, joilla on välitön taloudellinen intressi lasten huostaanottojen määrään lisäämiseen, ovat 2000 -luvun kuluessa tehneet itse itsestään asiantuntijoita.

Lastensuojelujärjestöt ja muut sijaishuollon palveluntuottajat mallintavat lastensuojelutyötä ja kouluttavat lastensuojelun virkamiehiä oman arvomaailmansa ja ideologiansa mukaisesti. Tilanne on kääntynyt päälaelleen: palveluja tuottava taho saa määritellä, mitä palveluja kunnan tulee hankkia. Tuotteet ovat sijaishuollon eduksi perheiden ja lasten arviointeja, ei perheiden tarvitsemaa tukea ja apua.

Sosiaalialan ideologia, joka ohittaa hallinnon oikeusperiatteet, lait ja ihmisoikeussopimukset on nähtävissä niin lastensuojelujutuissa kuin huoltoriidoissa. Viranomaisvieraannuttamista ei tunnusteta eikä tunnisteta.

Sijaishuollon mallintamassa lastensuojelutyössä huostaanotosta on tullut lähes pysyvä ilmiö, koska huostaanoton pysyvyys takaa sijaishuollon palveluntuottajille häiriöttömän liiketoiminnan. Peruspalvelut ovat heikentyneet. Sairaanhoitopiirien lastenpsykiatrian toimintakäytäntöjä ei ole korjattu, vaikka ongelma on huostaanottojen juurisyy. Lastenpsykiatrit tekevät edelleenkin terveyspalveluja tarvitsevista lastensuojelun asiakaslapsista sijoitustilauksia (Valtiontalouden tarkastusvirasto, lastensuojelu 2012). Tällä työtavalla sijaishuoltoon ajautuu jatkuvasti mm. autismin kirjon lapsia. Rakenteellinen vinouma toimii näin sijaishuollon palveluntuottajien hyväksi.

Hyvä veli / sisar

Lastensuojelujärjestöt ja sijaishuollon palveluntuottajat ovat verkostoituneet yhteiskuntaan laajasti hankkeisiin, työryhmiin, lainvalmisteluun, strategioihin, hallinto-oikeuteen jne. 2000 -luvun kehitystä on arvioitu Oikeuskanslerin ratkaisuissa (21.10.2021 OKV/292/10/2020, OKV/292/10/2020-OKV-5):

Aluehallintovirastojen antamista selvityksistä ilmeni runsaasti tapauksia, joissa yksityisten palvelutuottajien palveluksessa olevat työntekijät ovat tehneet muun muassa palvelutarpeen arviointia, asiakassuunnitelmien laadintaa, päätösten valmistelua ja työparityöskentelyä tai nämä työntekijät ovat työskennelleet tosiasiallisesti lapsen asioista vastaavana sosiaalityöntekijänä. Lisäksi kunnat ovat hankkineet palvelukseensa sosiaalityöntekijöitä lainvastaisin järjestelyin. Selvityksen mukaan kuntayhtymän viranhaltijoiden ja yksityisen palveluntuottajan välisessä erittäin kiinteässä yhteistyössä palveluntuottajan ja viranomaisen roolit näyttävät toisinaan hämärtyvän.… Päätösvalta esimerkiksi sijoituspaikan valinnassa saattaa liukua viranomaiselta palveluntuottajalle. Kyse ei ole vain hyvästä hallinnosta ja viranomaistoiminnan integriteetistä. Epäterveet asetelmat vaarantavat myös sen, miten sosiaalihuollon asiakkaat saavat heille kuuluvat palveluita.

Vetoomus

Kadotetut lapset -työryhmä on vaatinut vuonna 2019 ja vuonna 2020 sekä tänä vuonna sijaishuollon nykytilan puolueettoman selvityksen käynnistämistä, koska vain kuulemalla sijoitetut lapset ja heidän läheisensä voidaan rakenteellinen vääristymä avata ja korjata sekä väkivalta ja huono kohtelu lopettaa. Lapset tulee palauttaa vanhemmilleen tai läheisilleen aina, kun se on mahdollista.

Tulevaisuuden lastensuojelu tukee lasta ja perhettä huomioiden läheiset lapsen voimavarana. Sijaishuollon puolueeton nykytilaselvitys tulisi käynnistää pikaisesti, jotta lastensuojelutragediat eivät enää toistuisi.

Kuolema koskettaa

On syntynyt viiltävä ristiriita. Hyvinvointia tuottamaan tarkoitetut palvelut tuottavat pahoinvointia. Joka toinen viikko joku lapsi tekee itsemurhan. Joskus sijoitettu lapsi hirttää itsensä eristyshuoneen ovenkahvaan tai patteriin, päättää päivänsä lääkkeille, joskus itsetuhoisuus ilmenee päihdehakuisena käytöksenä. Joskus koko perhe tuhoutuu.

Helmi ja Heidi jäävät elämään Suomen historian tragediana.

Syntyi ymmärrys siitä, ettei lapsiamme pidä antaa voiton maksimointiin keskittyville palveluntuottajille, vaan heidän omia perheitä pitää tukea. Aikalaisasiakirjoihin kirjoitettiin, että perhehoitajajärjestelmä purettiin ja tuki ohjattiin perheille. Lapsiperheköyhyys väheni, koska perhehoitajien korvaukset ohjautuivat oikeaan kohteeseen, lapsen omalle perheelle. Laitoksia suljettiin lapsille vahingollisina. Lapsia alettiin palauttaa takaisin läheisilleen. Isovanhemmat otettiin mukaan lasten asioihin. Terveyspalveluja tarvitsevat saivat asianmukaisen hoidon. Lopetettiin vanhempien syyllistäminen ja myös autismin kirjon lapset saivat asua kotonaan, koska tuki saatiin kotiin ja kouluihin. Opettajat lopettivat lasten ilmiantamisen lastensuojeluun ja ryhtyivät jälleen toimimaan yhteistyössä vanhempien kanssa. Lasten aivopesu, vieraannuttaminen, kirjattiin rikoslakiin rangaistavana tekona.

Heidin ja Helmin ansiosta ryhtyi rohkeus puhua asioista niiden oikeilla nimillä. Heidin ja Helmin ansiosta aikalaiskirjoihin kirjoitettiin, että heidän kuolemansa avasi ihmisten silmät.

Aikalaisasiakirjoihin ei tällä kertaa kirjoitettukaan, että menehtyneen lapsen asiassa kyse on viranomaisten välisen tiedonkulun ongelmista, sosiaalityöntekijöiden uupumuksesta, sosiaalityöntekijöiden liian pienestä määrästä, valvonnan puutteesta. Ei enää puhuttu sanaakaan resursseista. Ruvettiin purkamaan korruptoitunutta järjestelmää.

Helmin ja Heidin rohkeat äidit ovat halunneet kertoa lastensa tarinan, jotta joku muu pelastuisi.

Ja tapahtuisi muutos. Kiitos äideille.

Tuhoava lapsibisnes – Mielenilmaus 17.11.

On hyvä, että perheet ovat aktivoituneet valvomaan lasten etua lastensuojelun kroonistuneen kriisin lapsiperheille aiheuttamassa ahdingossa.

Häiriön metsästystä vuosikymmenestä toiseen

”Marraskuun liike” ravisutti yhteiskuntaa 1960-luvulla. Arvosteltiin, että kunnissa päätöksiä tehdään moralistisista ja keskiluokkaisista arvoista lähtien, kuntien sosiaalityöntekijöiden koulutus on puutteellista, perheiden oikeusturvassa on puutteita, päätöksiä tehdään heppoisin perustein jne. Keskusteltiin siis aivan samoista asioista, joista keskustellaan tälläkin hetkellä.

Poikkeavat letkajenkan tanssijat ja huhupuheet

Julkisoikeuden professori Lars D Erikssonin toimittamassa Pakkoauttajat-kirjassa vuodelta 1967 kerrotaan vakavista oikeusturvaongelmista. Kirjassa kerrotaan vanhempien pakottamisesta huostaanottoon, asiallisen tiedon pimittämisestä sekä lapsen poikkeavaksi leimaamisesta. Päätösperustelut saattoivat olla hataria, esimerkiksi poikkeavaksi käytökseksi riitti se, että tyttö on ottanut osaa letkajenkan maailmanmestaruuskilpailuihin ja käynyt ahkerasti tanssimassa itseään vanhempien tyttöjen kanssa. Kirjoittaja Pirkko Siren moitti, että sosiaalilautakuntien lausunnot olivat sen tyyppisiä kuin ”hänen sanotaan tehneen…..” tai että ”naapurit epäilevät” (Pakkoauttajat s. 85).

Lokakuun liikkeen kansalaisjournalismi

Tällä hetkellä Lokakuun liike nostaa esille oikeusturvaongelmia ja avaa lastensuojelun ideologiaa. Somen lukuisissa ryhmissä pohditaan, mitä pitäisi tehdä.

Lokakuun liikkeen kansalaisjournalismi on ansiokkaasti tuottanut tutkimustietoa ja kirjannut aikalaisten kertomuksia yhteiskunnallisen päätöksenteon pohjaksi. Tietoa on kerätty niin paljon, että toiminta päihittää esimerkiksi THL:n 30 -vuotisen tuotoksen. THL on pitänyt huolen siitä, että tietopohja on niukka, olematon. THL on keskittynyt haastattelemaan niukoin otoksin sosiaalityöntekijöitä ja lukemaan heidän laatimiaan asiakirjoja. Koskaan ei ole tehty laajamittaisia asiakashaastatteluihin perustuvia tutkimuksia.

Tiedon puuttuessa viranomainen voi väittää mitä tahansa huostaanoton syistä tai palvelujen tarpeista. Tiedon puute tukee sijaishuollon palveluntuottajia, jotka aktiivisesti markkinoivat teemalla lapsiperheiden pahoinvointi.

Paheksuntaa ja uhriutumista korjaavien toimien sijaan

1960 -luvulla lastensuojelun toimijat moittivat oikeusturvaongelmia esille nostaneita fanaattisiksi. Nykyisin oikeusturvaongelmia esille nostavia kutsutaan kriitikoiksi. Minutkin on nimetty eräässä tutkimuksessa 2000 -luvun alussa oikeusvaltion airueeksi. Otin mielihyvin nimityksen vastaan. Eduskunnan oikeusasiamies Petri Jääskeläinen nimesikin myöhemmin, vuonna 2013, lastensuojelun ja lapsiasioiden käsittelyn yhdeksi keskeisistä perus- ja ihmisoikeusongelmista (Toteutuvatko perus- ja ihmisoikeudet Suomessa?, 10.12.2013).

Lastensuojelun toimijat käyttävät oikeusturvaongelmien korjaamisen sijaan paljon aikaa ja rahaa paheksuntaan, mm. Lastensuojelun Keskusliiton Lapsen maailma -lehdessä sosiaalityöntekijä Pukkio ja nykyinen lapsiasiavaltuutettu Elina Pekkarinen paheksuvat lasten etua valvovia. Rakenteisiin kajoava muutosvaatimus torjutaan heppoisin perustein.

THL:n tutkijat ovat huolissaan siitä, että lastensuojelusta puhutaan niin kielteiseen sävyyn. Kun THL:n piti tutkia, mikä on syynä teinien sijoituksiin ja palveluvajeeseen, päädyttiinkin esittämään uusia lastenkotivaihtoehtoja ja pohtimaan lastensuojelun julkisuuskuvaa: ”Tarvitaan positiivista ja pitkäjänteistä tiedottamista monissa median ja erityisesti sosiaalisen median välineissä”.

Lastensuojelujärjestöt ovat treenanneet omasta joukostaan toimijoita lobbaamaan päättäjiä ja puhdistamaan lastensuojelun mainetta. Lastensuojelu taitaakin olla ainut hallinnonala, joka joutuu käyttämään voimavaroja maineensa valkaisemiseen.

Ideologian voittokulku

Lastensuojelun ylisukupolvinen väärintoimiminen perustuu ideologiaan: Pahan sosiaalisen perimän metsästäjät uskovat edelleenkin löytävänsä epätoivotut ja yhteiskunnalle kustannuksia aiheuttavat yksilöt. Pahan perimän metsästäjät uskovat siihen, että nämä epätoivotut yksilöt saadaan hävitetyksi siirtämällä lapset pois niin sanottuihin parempiin perheisiin. Näihin talkoihin on saatu innokkaat lastensuojelujärjestöt, terveysjätit ja muut palveluntuottajat mukaan, kukin omista intresseistään.

Aulikki Kananojan oppikirjassa kerrotaan, kuinka ideologia toimii. Asiakkaasta kerätään sukupolvien ajalta tietoa (nykykielellä vanhemmuuden roolikatta, sukupuu). Tiedon keräämiseen voidaan käyttää myös muita keinoja, mm. puhuttamalla talonmiestä ja keräämällä naapureilta tietoja. Tiedon keräämisen jälkeen ihmisestä tehdään sosiaalitoimistossa kotikutoinen psykoanalyyttinen arvio Freudin oppien mukaan (Yksilökohtainen sosiaalityö, Kananoja, Pentinmäki, 1977). Kananojan oppikirjassa tätä case work -työtä kutsutaan sosiaalisen diagnoosin teoksi. Mary Richmondin (1861-1928) opeille rakentuvan case workin yksi keskeinen idea on persoonallisuuden kehittäminen (Granfelt et al, Monisärmäinen sosiaalityö, s. 142).

Tällaisia dokumentteja siis perinteisesti tutkitaan sosiaalialan tutkimuksissa. Kerrotaan, että niiden avulla pyritään kehittämään lapsimyönteisiä palveluita ja hyvinvointia.

Poistuuko köyhyys puhumalla? Kuinka köyhän persoonallisuutta kehitetään?

Täysin vanhentunut oppirakennelma ei tietenkään palvele sen kohteeksi joutunutta. Ketä ylipäänsä voisi hyödyttää se, että apua hakiessaan ja sitä tarvitessaan tulee diagnosoiduksi? Ajatellaanpa köyhää, jonka ongelma on rahan vähyys, nälkä tai muu puute. Kuinka vuodesta toiseen jatkuvat jaarittelut sosiaalitoimen kanssa voisivat kehittää köyhän persoonallisuutta pois köyhyydestä?

Poistuuko nepsylapsen avuntarve äitiä puhuttamalla?

Kuinka pitäisi nepsylapsen äidin persoonallisuuden kehittyä hänen tuskaillessa koulun ja terveydenhuollon kanssa, kun mikään asia ei etene ja lastenpsykiatria kieltäytyy antamasta hoitoa ja tutkitusti tehokkaita tukitoimia lapselle ja vanhemmille? Miksei tukea saa lapsen oma perhe? Miksi rahahanat aukeavat sijaishuollon palveluntuottajille?

Lastensuojelun keikarointia

Case workia arvosteltiin jo siinä vaiheessa, kun se rantautui Suomeen. Sosiaalihallituksen historiikissa kerrotaan, kuinka vastustajien mielestä alan ammattisanasto esim. sosiaalinen diagnoosi tuntui keikaroinnilta ja lääkärien matkimiselta. Koulutetuista työntekijäryhmistä suurin oli sosiaalihuoltajat, jotka oli koulutettu ensisijaisesti toimimaan lainsäädännön ja järjestelmän ehdoin (Sosiaalihallitus 20 v. juhlakirja, Pitkänsillan pohjoispuolelta periaatteista eri aatteisiin, toim. Pirkko Siren, 1988).

Toiminnassa ei siis ole kyse hyvän hallinnon mukaisesta asiallisesta virkatyöstä, vaan humpuukista – vahingollisesta humpuukista. Sosiaalialan tuhoavaaan keikarointiin on 2000 -luvulla enenevästi liittynyt palveluntuottajien taloudellisen edun tavoittelu ja arviointien tekeminen perheistä.

Aulikki Kananoja on (sdp) palkittu työstään. Häntä pidetään lastensuojelun ylimpänä asiantuntijana. Tarja Halonen (sdp) myönsi hänelle ylisosiaalineuvoksen arvonimen.

Selvitys nykytilasta puuttuu

Sosiaalihallituksen julkaisussa kerrotaan, ettei pohdittu, kuinka case work -menetelmä sopi sosiaalitoimiston asiakasryhmien avuntarpeeseen. Näyttää siltä, ettei missään vaiheessa myöhemminkään ole tutkimusnäytön tai laajan asiakaspalautteen pohjalta päästy arvioimaan sitä, mitä maamme sosiaalitoimistoissa oikein tehdään. Lastensuojelutyössä yksi asia on täysin varma: missään sosiaalitoimistossa ei noudateta tutkittuun tietoon perustuvaa työtä, avun saaminen on sattuman sanelema juttu.

Tuhoava ideologia

Lastensuojelun ideologia tyypittelee, arvioi, häiriöleimaa, maalittaa ja kiusaa ihmisiä ”palveluiksi” nimetyillä toimilla. Perheiden tarpeita ja toiveita ei kysellä, mikä uuvuttaa ja ajaa loppuun niin lapset, äidit kuin isätkin. Sijaishuollossa olevia lapsia altistetaan päihteille ja pakkolääkitään niin, että ani harva jaksaa ammattiopintoihin ja työelämään. Lapsia kierrätetään sijaispaikasta toiseen, erityisesti koti-ikävän ilmaiseminen voi johtaa rangaistukseen eli siirtoon vielä kauemmas kodista ja yhteydenpitorajoituksiin. Lain mukaan toimien ihmisille tulisi antaa hyvää sosiaalihuoltoa ja huomioida heidän tarpeensa ja toiveensa. Tällä hetkellä palvelut tuotetaan palveluntuottajien määrittämällä tavalla.

Ideologia on ansiokkaasti lobattu päättäjille vakioperusteluin perheiden pahoinvoinnista, sosiaalialan uhrautuvista ja uupuneista työntekijöistä, resurssien puutteesta ja kovempaa kuri (tusta)a tarvitsevista lapsista. Sosiaali- ja terveysministeriön ja THL:n ohjauksin perheille kuuluva tuki on ohjattu sijaishuollon ja erilaisten ”palvelujen” tuottajille. Lapsibisnes kukoistaa.

Ideologian mukaan lastensuojelun asiakkaita eli palveluja käyttäviä ihmisiä ei tarvitse kuunnella, koska asiakkaat ovat ”huono-osaisia”. Ihmisiä ei kuulla, koska laajamittainen kuuleminen paljastaisi kestämättömän tilanteen ja myös lastensuojelutoimissa menehtyneiden tarinat tulisivat julki. THL:n tilastoista ei käy ilmi, kuinka moni sijaishuollossa oleva lapsi on tehnyt itsemurhan, kuinka moni menehtynyt muutoin, mikä on kuolleisuus lastensuojelun asiakasperheissä.

Laajamittainen kuuleminen käyntiin – mitä täällä tapahtuu?

Lastensuojelun ideologiaa ei nykyisin kukaan pääse karkuun. Lastensuojelu tunkeutuu kaikkialla ihmisten elämään varhaisen puuttumisen hengessä, mikä tarkoittaa ilmiantojärjestelmää, poikkeavuuksien ja ”häiriöiden” metsästämiseen kehitettyjä pakkopalveluja. Lasten suojelemiseen ei järjestelmä sovellu, eikä sitä siihen käytetäkään.

Lastensuojelu koskettaa ihmisiä vauvasta vaariin, syntymätönkään ei saa olla rauhassa. Vaarit ja mummit joutuvat elämään ikuisessa ikävässä, kun sijoitetulta lapsenlapselta estetään kaikki normaaliin kanssakäymiseen kuuluva, raskaana olevia äitejä kiusataan.

Yhteiskunnan resurssit ovat rajalliset. Mitkään terveydenhuollon resurssit eivät riittäne korjaamaan vaurioita, joita aiheutetaan. Mitkään resurssit eivät riitä hoitamaan puhetyön esille nostamia ”häiriöitä” eikä niitä vaurioita, joita aivopesun kohteena ja huonossa hoivassa sijaishuollossa oleville lapsille sekä heidän läheisilleen aiheutuu.

Tuoreen tutkimuksen mukaan sijoitettujen lasten tilanne aikuisuuden kynnyksellä oli muuta väestöä keskimääräistä heikompi kaikilla tutkituilla elämänalueilla. Tutkimuksessa tarkasteltiin mielenterveysongelmia, sosiaalista ja taloudellista osattomuutta, väkivallan uhriksi joutumista, rikollisuutta, itsetuhoisuutta sekä kuolleisuutta.

Ainoastaan kuulemalla kaikki sijaishuollossa olevat lapset ja heidän vanhempansa/läheisensä saadaan tietää, mitä täällä oikein tapahtuu. Tämä oikeus on veronmaksajilla, jotka joutuvat kustantamaan kaiken tämän bisneskeikaroinnin.

Mielenilmaus 17.11.2021 klo 11-13

Kadotetut lapset -työryhmä järjestää Helsingissä eduskuntatalon portailla keskiviikkona 17.11.2021 klo 11-13 mielenilmauksen lastensuojelutoimissa menehtyneiden muistoksi. Ryhmä on kutsunut kansanedustajia paikalle.

Tässä linkissä on erään lastensuojelutoimissa menehtyneen nuoren elämäntarina. Lue äidin kertomus lastensuojelun toiminnasta, jota hän kutsuu ”lasuhelvetiksi”.

Ota mukaasi kynttilä ja sytytä se menehtyneiden muistoksi.

Tuhoavan ideologian tilalle asiallinen, ihmisten yhdenvertaisuuden tunnustava ja lakiin perustuva virkatyö.

Sanna Marinin diagnoosi?

On hyvä, että Lääkäriliitto heräsi.

Lasten- ja nuorisopsykiatrian sekä psykiatrian erikoislääkäri ja psykoterapeutti Seppo Mäkinen kirjoitti Keskustan Suomenmaa -lehteen mielipidekirjoituksen analysoiden pääministeri Sanna Marinin terveydentilaa. Havainnot perustuvat pääosin Yökylässä Maria Veitola -ohjelmassa nähtyyn Marinin esiintymiseen. Mäkinen kysyy: Voimmeko me kansalaiset enää luottaa pääministerimme harkinta- ja arviointikykyyn maamme asioiden ylimpänä hoitajana?

Lääkäriliitto paheksuu Mäkistä. Suomenmaa -lehteä paheksutaan. Päätoimittaja pyytelee anteeksi.

Lastenpsykiatrian laadusta

Sairaanhoitopiirien lastenpsykiatrian toimintaan tutustuneille Seppo Mäkisin toiminnassa ei ole mitään kummallista. Se edustaa alalla vallitsevaa käytäntöä ja lastenpsykiatrian laatua. Hyvä, että Seppo Mäkinen avautui.

Sanna Marinin diagnoosi?

Seppo Mäkisen mielipidekirjoitus on kuitenkin jäänyt puolitiehen. Siitä puuttuu diagnoosi (taudinmääritys) sekä Marinista että Marinin lapsesta. Onhan Mäkinen kuitenkin napannut telkkarista Marinin arvioitavakseen, miksi työ on jäänyt puolitiehen. Katsotaan, kuinka Maija Meikäläisen kävisi lastenpsykiatrien näpeissä.

Tutkimatta ja näkemättä

Lastensuojelun asiakkaana oleville lapsille diagnoosi saatetaan asettaa jopa tutkimatta pikkupotilasta. Samalla voivat myös vanhemmat joutua diagnosoiduiksi, vaikkei lastenpsykiatrilla olisi aikuispsykiatrin koulutusta. Seppo Mäkinen näkyy olevan myös psykiatrian erikoislääkäri.

Psykoanalyyttiseen teoriaan uskovat lastenpsykiatrit saattavat syyttää vanhempia kaikesta, olipa kyse tarkkaavaisuuden pulmista, autismista, kehitysviiveestä, diabeteksestä, syömishäiriöstä yms.

Lastensuojelun asiakkaana olevan lapsen diagnoosiksi asetetaan tämän syyllistämislinjauksen ja kiintymyssuhdeteorian mukaan tavallisesti ”tarkemmin määrittämättömät tavallisesti lapsuudessa alkavat toiminto- ja tunnehäiriöt” (F98.9); ”muu samanaikainen käytös- ja tunnehäiriö” (F92.8); ”lapsuuden kiintymyssuhteiden reaktiivinen häiriö”(F94.1). Näin tehdään, vaikkei lapsen ja vanhemman välistä suhdetta olisi koskaan tutkittu. Vanhempien osalta potilasteksteissä saatetaan viitata epävakaaseen persoonaan, rajattomuuteen.

Huostaanottosuositukset

Lastenpsykiatrien huostaanottosuositukset ovat rasittaneet vuosikymmenten ajan yhteiskuntaa ja erityisesti lapsiperheitä. Missään käypä hoito suosituksessa ei ole suositusta lapsen asuinpaikan muuttamisesta, siitä huolimatta näin tehdään. Näin voi siis käydä aivan tavalliselle perheelle ja vanhemmille, jotka ovat hakeneet lapselleen terveyspalveluja.

Huostaanottosuosituksista keskusteltiin vilkkaasti 2000 -luvun alussa, sen jälkeen aiheesta on tullut tabu, julkinen salaisuus. Mm. lastenpsykiatri Jari Sinkkonen piti väitettä naurettavana, eihän lastenpsykiatrien aika riittäisi sellaiseen.

Huostaanottojen juurisyy

Tämä lasten ja erityisesti autismin kirjon lasten terveyttä vaarantava toimintakulttuuri paljastui kuitenkin vuonna 2012 Valtiontalouden tarkastusviraston lastensuojelua koskevassa tarkastuksessa. Ongelma otsikoidaan ”Erikoissairaanhoito tekee sijoitustilauksia”.

Kuntaliiton kyselyssä sosiaalityöntekijät kertovat lastenpsykiatrien toimintatavoista mm. seuraavaa:

”Lastenpsykiatrialla lapsi ei saa hoitoa/terapiaa, jos olosuhteet eivät ole vakiintuneet. Tämä tarkoittaa usein vaatimusta lapsen sijoittamisesta ensin. Toisaalta taas sijoitetun lapsen/nuoren saattaa olla vaikea saada palveluja, kun katsotaan, että hän saa tarvitsemansa palvelut lastensuojelun kautta.”

”Huostaanottoja ja sijoituksia tilataan, monesti lapsen ja perheen kuullen.”

Ongelma on jatkunut vuosikymmenten ajan. Lastenpsykiatrit kieltäytyvät tutkimasta perusteellisesti lastensuojelun asiakkaana olevaa lasta ja näin kielletään myös todistetusti tehokkaat hoito- ja kuntoutuspolut. Tämä on yksi tärkeimmistä huostaanottojen juurisyistä. Nepsylapsia ajetaan sijaishuoltoon syrjäytymään.

Kiristystä

Lastenpsykiatrit saattavat myös estää vanhempia hankkimasta lapselleen asianmukaisia neuropsykiatrisia tutkimuksia, joita on saatavilla yksityisellä puolella. Tällöin hoitoon tyytymättömistä vanhemmista ja heidän lapsestaan tehdään lastensuojeluilmoitus tai jopa kiireellinen sijoitus.

Onkohan muuten Sanna Marinista ja lapsesta tehty lastensuojeluilmoitus, kun äiti bilettää? Ilmoituksia tehdään tilastojen mukaan noin 444 päivässä. Ilmoitusten määrä oli vuonna 2020 peräti 162 130 ja kasvua oli 4 prosenttia edellisestä vuodesta. Maija Meikäläisen kohdalla bilettäminen todennäköisimmin johtaisi lastensuojeluilmoitukseen, onhan Maija yksinhuoltajaäiti.

Uskomatonta, mutta totta

Minulle tarjoutui tilaisuus 2000 -luvun alkupuolella lähteä kuuntelemaan vastikään edesmennyttä lastenpsykiatria, joka on laajasti kouluttanut alalla toimivia. Helsingin yliopisto oli näet julkaissut (!) netissä Lastensuojelua käyttävät perheet artikkelin, jossa lastensuojelun asiakkaita leimattiin ja tyypiteltiin sairaiksi. Julkaisu roikkuu edelleenkin kaiken kansan nähtävissä eli on ilmeisesti edelleenkin alalla käytetty opas. Halusin nähdä, minkälainen ihminen kirjoittelee tällaisia törkeyksiä. Paikalle oli kokoontunut lasten kanssa toimivia henkilöitä mm. koulujen, terveydenhuollon ja lastensuojelun piiristä – siis virkamiehiä.

Olen tehnyt tilaisuudesta muistiinpanot. Puhuja kertoi:

”Lastensuojeluperheissä vallitsee valehtelukommunikaatio.”
”Tyypillinen lastensuojeluperhe – jos pidetään liikaan kiinni lapsista (äiti) saadaan psykiatrisia tapauksia.”
”Lastensuojeluperheet haluavat karkuun. Perhe on valmis tekemään mitä tahansa, jotta mitään ei tapahtuisi.”

”Lastensuojeluperheitä ei voida hoitaa terapiassa, koska he vastustavat hoitoa.”
”Lapsia ei tule palauttaa kotiin, kun kotona on huonoa seuraa.”
”Skitsofrenia on savolaisuuden muunnos.”

”Lastensuojelu on kadottanut sielunsa ja muuttunut vanhempainsuojeluvirastoksi.”
”Huostaanotetut nuoret eivät osaa tehdä työtä.”

Puhuja kertoi mm, kuinka lastensuojeluperheitä voidaan tyypitellä myös ulkonäön perusteella; ulkonäöltään siistit ovat ”kovia ja kiiltäviä” ja villapaitaa käyttävät, yleensä lihavat ihmiset ovat ”pehmeitä ja pörröisiä”. Viimeksi mainituilla on yleensä paljon kotieläimiä, tietokoneita ja rahat loppuvat usein näissä perheissä, ruoka tulee jos tulee, asunto haisee. Puhujan näkemyksen mukaan lastensuojeluperheen häpeä saa perheen pakenemaan, mutta syyllisyys antaa tilan sairaudentunnolle ja siten mahdollisuuden parantumiselle.

Olen kertonut tuosta tilaisuudesta ja lastenpsykiatrian toiminnasta kirjassani Salassa pidettävä -suojeleeko laki lasta vai lastensuojelijaa? (2013).

Sairaanhoitopiirien lastenpsykiatria selvitykseen

Lastenpsykiatrien toimintatavat tulisi selvittää jokaisessa sairaanhoitopiirissä. Yritin saada aikaan keskustelua tästä aiheesta lääkärikunnassa lähettämällä artikkelin Lääkärilehteen. Päätoimittaja Saloheimo ei pitänyt sitä soveliaana.

Voisiko Sanna Marin tehdä asialle jotain? Uskomushoidot voivat hyvin, sijaishuollon miljardibisnes kukoistaa ja palveluntuottajat voivat hyvin. Hallitusohjelmaan taisi tulla kirjatuksi jotain lasten ja lapsiperheiden hyvinvoinnista ja syrjäytymisen ehkäisystä. Jokainen lapsi on arvokas -sellaista puhetta kansa saa kuulla.