STM myönsi sananvapauden – lastensuojelusensuurin aika on ohitse

Suomi pyysi 20.11.2016 anteeksi lastensuojelun sijaishuollossa kaltoinkohdelluilta. Kaltoinkohteluselvitys koski ajanjaksoa 1937-1983. Se paljasti räikeitä epäkohtia hoivaa ja huolenpitoa tarvitsevien lasten kohdalla.

Tällä hetkellä noin 18 000 lasta on siirretty kodin ulkopuolelle. Ei ole mitään syytä olettaa, että vuoden 1983 jälkeen tilanne olisi korjaantunut. Psyykelääkkeiden pakkosyöttö ja hakuammuntana tehdyt diagnoosit, lasten eristäminen, alistaminen, uhkailu, seksuaalinen hyväksikäyttö ja vieraannuttaminen suvustaan ovat edelleenkin osa suomalaista lastensuojelutyötä. Kun vanhemmat tai lapset yrittävät puuttua epäkohtiin, lastensuojelun työntekijä ohittaa heidän palautteensa ja tekee yhteydenpidon rajoittamispäätöksen tai siirtää lapsen toiseen sijaishuoltopaikkaan. Vanhemmat voivat valittaa viranhaltijan päätöksistä hallinto-oikeudelle, joka pääsääntöisesti toteaa sosiaalityöntekijän päätöksen lainmukaiseksi ja vanhemmat yhteistyökyvyttömiksi.

Ei ole kyse resurssien puutteesta. Maahamme ei tarvita yhtään enempää lastensuojelijoita. Tarvitaan lakimuutoksia, jotta lasten ja heidän perheidensä oikeusturva paranee. Virkavastuusäännökset tulee saattaa ajan tasalle, jotta virkamiehet tunnistavat lakien noudattamisen velvoitteen. Sijaishuollon laittomuuksista kärsineiden tulee saada rahallinen hyvitys kärsimyksistään. Laittomista huostaanotoista tulee olla oikeus automaattiseen hyvitykseen ilman raskaita oikeudenkäyntejä. Tarvitaan puolueeton taho, joka kerää perheeltä asiakaspalautteen sijaishuollon ja lastensuojelun laadusta. Palaute tulee ottaa todesta. 

Tarvitaan tehokas varmistusjärjestelmä, joka takaa sen, ettei yksikään lapsi joudu perusteetta pois kodistaan. Lastensuojeluasioihin tarvitaan tuomioistuin, jossa kyetään tunnistamaan lastensuojelussa hiljaisena tietona kulkevat teoriat, uskomukset sekä vääristelyn tekniikat ja tarvittaessa kirjoittaa päätökseen lastensuojelun työntekijän toimineen lasta vahingoittaen ja virheellisesti. Yhdenkään vanhemman ei tule enää joutua syyllisen penkille siitä syystä, että lapsella on kouluvaikeuksia ja vanhempi on erehtynyt pyytämään apua lastensuojelusta.

Ministeri Juha Rehulan puhe 20.11.2016 oli hieno avaus arvokeskustelulle perheen merkityksestä. Siihen sisältyi tärkeä viesti: Hiljaisuuden aika on päättynyt. Lastensuojelun epäkohdista on lupa puhua. Perustuslakiin kirjattu sananvapaus siis käy toteen.

Toivon mukaan ministeri Rehula saa laumansa koottua ja saamme viimeisen kerran lukea sosiaali- ja terveysministeriön hyssytteleviä tiedotteita (mm. 26.9.2016 ”viranomaiset tekevät lasta koskevat päätökset aina lapsen edun näkökulmasta”, ”Suomessa lastensuojelun tarkoituksena on aina turvata lapselle turvallinen kasvuympäristö”, ”perheiden ongelmien syynä päihteet ja väkivalta”).

Huostaanotto merkitsee lapselle suurta syrjäytymisen riskiä. Lastensuojelusta on muodostunut miljardiluokan bisnes, josta siis tullaan jatkossa keskustelemaan avoimesti. Toimittajat voivat nyt vapaasti kirjoittaa lastensuojelun epäkohdista ja valveutuneet kansalaiset eivät enää tule leimatuiksi ”lastensuojelun kriitikoiksi”.

Kieli keskellä suuta

 Huostaanotoissa tärkeimmät Suomea sitovat sopimukset ovat YK:n lapsen oikeuksien sopimus, joka astui voimaan vuonna 1991 sekä Euroopan ihmisoikeussopimus, joka astui voimaan vuonna 1990. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin valvoo Euroopan ihmisoikeussopimuksen noudattamista. Kansalaisilla on valitusoikeus Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen ja tuomioistuimen antamat ratkaisut ovat sopimusvaltiota sitovia. YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen toteutumista valvotaan siten, että sopimusvaltiot raportoivat YK:n lapsen oikeuksien komitealle viiden vuoden määräajoin.

Komitea on Suomea koskevissa suosituksissaan kiinnittänyt huomion mm. huostaanottojen suureen määrään, tilastoinnin puutteisiin, kuntien erilaiseen palvelutarjontaan sekä lapsen äänen heikkoon kuulumiseen häntä koskevissa asioissa.

Lasta ei tule erottaa vanhemmistaan kuin poikkeustapauksissa. Lapsen oikeuksien sopimuksen mukaan tällainen päätös saattaa olla tarpeellinen erityistapauksessa, kuten vanhempien pahoinpidellessä tai laiminlyödessä lasta tai kun vanhemmat asuvat erillään ja on tehtävä päätös lapsen asuinpaikasta.

Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on 8 artiklan soveltamista koskevassa käytännössään korostanut, että vanhempien ja lasten yhdessäolo kuuluu keskeisenä osana perhe-elämään ja että perheen hajottaminen muodostaa vakavan puuttumisen perhe-elämään. Sellaisen toimenpiteen on perustuttava lapsen etuun sekä riittävän painaviin ja päteviin syihin. 8 artiklan arvioinnissa tulee pohdittavaksi, onko kyseisessä tapauksessa perhe-elämään puuttuminen ollut välttämätöntä demokraattisessa yhteiskunnassa muiden oikeuksien ja vapauksien suojelemiseksi.

Huostaanotto on lähtökohtaisesti vain väliaikainen toimi ja kaikkien toimenpiteiden tulee tähdätä perheen jälleenyhdistämiseen. Ihmisoikeustuomioistuin on myös edellyttänyt huostaanoton edellytysten tarkistamista määräajoin. Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen mukaan huostaanoton jälkeen tapahtuviin lisärajoituksiin, esimerkiksi tapaamisoikeutta koskeviin rajoituksiin, saattaa liittyä vaara vanhemman ja lapsen välisen suhteen tosiasiallisesta katkeamisesta ja näiden rajoitusten käyttöä tulee arvioida tarkkaan (K. & T. v. Suomi .12.7.2001, K.A. v. Suomi 14.1.2003, R. v. Suomi 30.5.2006, H.K. v. Suomi 26.9.2006).

Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on arvioinut myös kiireelliseen huostaanottoon liittyvää menettelyä (K. & T. v. Suomi 12.7.2001). Tapaus koski kahden lapsen huostaanoton yhteydessä tapahtuneita ihmisoikeusloukkauksia. Suomi tuomittiin korvauksiin, jotka aiheutuivat ihmisoikeussopimuksen 8 artiklan rikkomisesta. Nämä rikkomukset koskivat vastasyntyneen lapsen kiireellistä huostaanottoa synnytyssairaalasta ja perheen jälleenyhdistämisen velvoitteen laiminlyöntiä. On oltava poikkeuksellisen pakottavia perusteita, jotta lapsi voidaan erottaa fyysisesti äidistään vastoin tämän tahtoa välittömästi syntymän jälkeen. Asiassa ei ollut osoitettu, että ennen toimenpiteeseen ryhtymistä olisi selvitetty vähemmän loukkaavien tai rajoittavien toimenpiteiden soveltuvuutta.

K & T tapaus poiki aikanaan vilkkaan keskustelun huostaanotoista ja lastensuojelun työtavoista, koska vauvan riistäminen äidiltään synnytyssalista oli poikkeuksellisen kova toimi. Anu Suomela toimi vuosien ajan K & T perheen avustajana ja hoiti asiaa ihmisoikeustuomioistuimessa Juhani Kortteisen kanssa. Anu Suomela esitti jo vuonna 1995 sosiaali- ja terveysministeriön lapsipoliittisen selontekotyöryhmän muistion johdosta, että maassamme tulisi tehdä kattava selvitys huostaanoton traumatisoivista vaikutuksista lapseen sekä haastatteluihin perustuva kartoitus huostaanottoperheiden ja yleisten oikeusavustajien kokemuksista sekä länsimaisten oikeusperiaatteiden toteutumisesta sosiaalitoimessa.

Suomelan laatimista toimenpide-ehdotuksista mainittakoon mm. ehdotus lastensuojelun työntekijän työnkuvan muuttaminen perhetyöntekijäksi, jonka tehtävänä on pitää perhe yhdessä; taloudellisen tuen pitäminen ensisijaisena tukimuotona; lapsen ja vanhemman välisten tapaamisoikeutta koskevien säännösten tarkentaminen perheen heikon oikeusturvan takia; sellaisen maksusitoutusjärjestelmän luominen, jolla varaton henkilö voi hakeutua yksityisten palvelujen käyttäjäksi; lastensuojelun kirjausmenettelyn uudistaminen.

On nähtävissä, että 20 vuotta myöhemmin asiaa arvioitaessa kaikki edellä mainitut ja muutkin käyttökelpoiset parannusehdotukset odottavat yhä toteutumistaan ja vakavat oikeusturvaongelmat ovat edelleenkin olemassa.

Lastensuojelun laatu puhuttaa ja kansalaiset ovat nettiaikana yhä tietoisempia oikeuksistaan. He kykenevät vertailemaan kokemuksiaan ja saamaan vertaistukea aivan toisella tavalla kuin aikaisemmin.

Hallinto-oikeudessa kansalaisten tietoisuus lastensuojelun heikosta laadusta ja sen esille tuominen voi kuitenkin olla kohtalokasta ja kääntyä epäkohtien esille tuojaa vastaan. Näyttää ilmeiseltä, että yhteiskunnallinen keskustelu lastensuojelun laadusta ei ole vielä tavoittanut hallinto-oikeusmaailmaa.

Eräässä päätöksessä asiallisesti saamaansa sosiaalipalvelua arvioinut vanhempi nimettiin läpitunkevan viranomaisvastaiseksi. Vanhemmat, jotka hakevat lapselleen neurologisia tutkimuksia eivätkä hyväksy kunnallisten psykiatrien lausuntoja ja huostaanottosuosituksia, on perinteisesti nimitetty kykenemättömiksi ymmärtämään lapsensa etua. Huostaanoton ja sijaishuollon aikana saattaa nuoren elämä suistua täysin raiteiltaan, päihteiden käyttö lisääntyä, mielialalääkkeet otetaan käyttöön. Mikäli vanhempi tällöin arvostelee sijaishuollon laatua ja hakee huostaanoton lopetusta, häntä saatetaan nimittää yhteistyökyvyttömäksi. Nykyaikaista lastensuojelulinjausta edustaa se, että huostaanoton jatkamisen perusteeksi kirjataan se, ettei vanhempi kykene hyväksymään huostaanottoa ja sijaishuollon jatkumista.

K & T tapaus oli poikkeuksellisen törkeä laadultaan. Näyttää siltä, että törkeydet jatkuvat. Mitäpä sanotte siitä, että erään kunnan sosiaalityöntekijä ilmoitti tekstiviestillä synnyttämään valmistautuvalle äidille, että vauva tullaan ottamaan suoraan synnytyssalista kiireelliseen sijoitukseen? Näin tapahtuikin sitten heti synnytyksen jälkeen. Onko tämäkin äiti läpitunkevan viranomaisvastainen, mikäli hän uskaltaa valittaa päätöksestä?

Lapsen etu?

Viimeistelin kaksi vuotta sitten kirjaani Salassa pidettävä – suojeleeko laki lasta vai lastensuojelijaa.

Kirjan 19. luku käsittelee lapsen etua. 19-vuotiaana menehtyneen Juuson elämäntarina kulkee koko kirjani läpi. 

Näin tapahtui Juusolle: 

Asiakirjoista ilmenee, että Juuson terveydentila heikkeni lastenkodissa. Hän ei saanut pitää yhteyttä perheeseensä kuin muutamin puhelinsoitoin ja harvalukuisin käynnein. Juuso oli joulukuussa 2007 lääkärin vastaanotolla. Lääkäri toteaa Juuson olevan ahdistunut ja unettomuudesta väsynyt. Tammikuussa 2008 Juuso pääsee jälleen lääkäriin pyydettyään kriisiaikaa. Lääkäri toteaa hänen olevan kovin ahdistunut. Juuso kertoo joutuvansa tekemään ruumiillista työtä, mistä selkä on kipeytynyt. Hänellä on huimausta ja päänsärkyä. 

Lääkäri keskustelee myös lastenkodin hoitajan kanssa, jonka mukaan ongelma ei ole hoitopaikassa, vaikka poika tuntuu näin ajattelevan. Lääkäri toteaa univajeen ja suosittelee psykiatrista konsultaatiota. Tammikuun lopulla 2008 Juuso onnistuu taas pääsemään lääkäriin, joka toteaa pojan olevan kalpea ja hänellä on tummat silmänaluset. Juuso kertoo lääkärille vaikeista oloista lastenkodissa. Juuso haluaisi turvapaikan esimerkiksi kirkosta. Lääkäri keskustelee myös omahoitajan kanssa, joka haluaa ravitsemusohjeita. 

Lääkäri tekee lähetteen ravitsemusterapeutille ja tarjoaa mahdollisuutta kriisiapuun nuorisopsykiatrian poliklinikalla. Juuso alkaa käydä kriisiterapiassa. 

Juuso alkaa kirjoittaa lastenkodissa kirjaa ja antaa sille nimeksi ”Elämän vaiheena painajainen”.

Juuso kysyy:

Miksi aikuiset valehtelevat?

Miksi joudun tekemään töitä selkä kipeänä?

Miksi minut riistettiin rakastavalta perheeltäni?

Miksi sosiaalityöntekijä vihaa minua näin paljon?

Miksi pitää valehdella eikä ajatella lasta?

Eikö lapsen paikan pitäisi olla turvallinen?

Miksi lapsuuteni halutaan pilata?

Miksi aikuiset huutaa, kiroilee ja tekee rangaistuksia täällä ilman syytä?

Miksi minut on otettu huostaan laittomasti?

Miksi kukaan ei kuuntele minua?

Miksi minua kohdellaan kuin rikollista?

Miksi minua hyväksi käytetään?

Miksi en saa tavata perhettäni?

Miksi olen koulukiusattu?

Minua kiusattiin koulussa, hakattiin, lyötiin, haukuttiin, syrjittiin, potkittiin, kiristettiin, revittiin.

Miksi sosiaalityöntekijä ei armahtaisi minua?

Ihmisoikeusloukkauksista hyvitystä

Keskustelu pysyvästä huostaanotosta nostaa aika ajoin päätään. Asialla ovat ne tahot, joilla on taloudellista intressiä johdatella keskustelua tähän suuntaan. Näiden tahojen etuna on se, että huostaanotot ja lasten siirrot kodin ulkopuolelle jatkuvat huolimatta Suomea sitovista ihmisoikeusvelvoitteista ja Suomen saamista langettavista tuomioista. 

Yhteiskunnalle pysyvä huostaanotto tuottaa luonnollisesti huomattavia kustannuksia. Lapselle huostaanotto muodostaa huomattavan riskin tulla syrjäytetyksi yhteiskunnan jäsenyydestä. Kodin ulkopuolelle siirretyistä ja siellä nuoruutensa viettäneistä valtaosa syrjäytyy, jää työvoiman ulkopuolelle, ei suorita koulua ja joutuu päihde- tai rikoskierteeseen.

Pysyvästä huostaanotosta keskustelun sijaan tulisi pohtia keinoja, joilla perheen jälleenyhdistyminen mahdollistuu kuten laki edellyttää. Tulisi myös luoda järjestelmä, jolla vakavat ihmisoikeusloukkaukset hyvitetään.

Satakunnan käräjäoikeus on antanut 1.6.2015 julkisen selosteen yhteiskunnallisesti merkittävässä asiassa (L14/8858). Käräjäoikeus velvoitti Pohjois-Satakunnan peruspalvelu- ja liikelaitoskuntayhtymän maksamaan äidille ja hänen alaikäisille lapsilleen kullekin 10 000 euroa vahingonkorvauksena. Hallinto-oikeus oli aiemmin kumonnut lasten kiireellisen sijoituksen päätökset, hylännyt lasten huostaanottoa ja sijaishuoltoa koskevat hakemukset sekä kumonnut yhteydenpidon rajoituspäätökset. Lapset olivat olleet sijoitettuina poissa omasta kodistaan 204 vuorokautta.

Äiti ja lapset olivat vaatineet käräjäoikeudessa kanteella vahingonkorvausta. Käräjäoikeus katsoi vielä lainvoimaa olevassa ratkaisussaan, että heidän perhe-elämäänsä oli puututtu perustuslain 10 §:n ja Euroopan ihmisoikeussopimuksen 8 artiklan vastaisesti. 

Maahamme tulisi luoda järjestelmä, jossa perheellä olisi automaattisesti oikeus hyvityskorvaukseen ilman raskaita oikeudenkäyntejä. On kohtuutonta, että perhe joutuu kärsimään lastensuojelun vakavista laatuongelmista ja yhä uudelleen eri oikeusasteissa käymään läpi virkamiesten laittomuuksia vahingonkorvausasiassa.

Kaikenlaista tietoa

Helsingin yliopiston tutkijat Maija Jäppinen ja Meri Kulmala esittävät harhaanjohtavaa tietoa suomalaisesta lastensuojelusta vieraskynäkirjoituksessaan ”Venäjä haluaa eroon lastenkodeistaan” (HS 27.12.) Kirjoittajat kertovat, että Venäjällä suojelua tarvitsevat lapset sijoitetaan herkästi laitoksiin sen sijaan, että vanhempia tuettaisiin selviytymään hoiva- ja kasvatustehtävästään. Yleistä on vanhempainoikeuksien epääminen, jonka seurauksena lapsi menettää usein yhteyden biologisiin vanhempiinsa. Kirjoittajat väittävät, tosin tietolähdettä paljastamatta, että Suomessa lasten ja vanhempien yhteyttä vaalitaan, ja huostaanoton purkaminen on aina mahdollista. Tämä dramaattinen ero toimintatavoissa olisi osaltaan lisännyt väärinymmärryksiä maittemme välisissä lapsikiistoissa.

Tutkijoiden soisi paneutuvan Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen Suomelle antamiin langettaviin tuomioihin, kanteluviranomaisten lastensuojelun työntekijöille antamiin huomautuksiin, YK:n lapsen oikeuksien komitean Suomi-raportteihin tai vaikkapa Valtiontalouden tarkastusviraston tarkastuskertomukseen 6/2012. Ei olisi pahitteeksi tutkia myöskään Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen raporttia ”Vaarantunut suojeluvalta” tai avoimin silmin paneutua sosiaalipalvelujen käyttäjän näkökulmaan, jota internet on pullollaan. Sijaishuoltopaikkojen valvonnan puute vaarantaa liian monen lapsen terveen kehityksen eikä sijaishuollon puolueetonta selvitystä on maassamme tehty. Lasten oikeuksia siis loukataan maassamme toisin kuin kirjoittajat väittävät.

Eduskunnan oikeusasiamies Paunio kiinnitti huomiota lastensuojelulain kokonaisuudistuksen yhteydessä siihen, että työryhmän mietinnöstä puuttui huostaanoton perus- ja ihmisoikeuksia koskevan nykytilan arvio ja selostus siitä, kuinka ehdotettujen säännösten ajateltiin ehkäisevän Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen toteamien epäkohtien syntymistä tulevaisuudessa. Paunio kiinnitti huomiota siihen, että lastensuojelulain säännökset on kirjoitettu lapsen näkökulmasta. Lapsen ja huoltajan perhe-elämä nauttii kuitenkin perus- ja ihmisoikeussuojaa ja tämä suoja merkitsee suojaa myös huoltajan oikeuksille. Hän ehdotti, että lapsen ja vanhemman välisen suhteen suoja ja huoltajan oikeudet tulisi ottaa paremmin huomioon.

Mitään toimenpiteitä ei ole tehty vakavien oikeusturvaongelmien poistamiseksi ja sosiaali- ja terveysministeriö saa jatkaa virkamieslähtöistä lainvalmisteluaan. Huostaanotto tehdään pääsääntöisesti lapsuuden mittaiseksi, perheen jälleenyhdistäminen on varsin tuntematonta käytännön lastensuojelutyössä. Ongelmana on, että virkamiehet eivät hallitse lainsäädäntöä ja suhtautuvat perus- ja ihmisoikeusasioihin välinpitämättömästi. Eduskunnan oikeusasiamies Jääskeläinen nimesikin perustellusti syksyllä 2013 lastensuojelun ja lapsiasioiden käsittelyn puutteet yhdeksi keskeisistä suomalaisesta perus- ja ihmisoikeusongelmista.

Objektiivista tietoa siis on nykyään saatavilla ja tiedon hyödyntäminen on suotavaa tutkijan ammatissa toimiville. Lastensuojeluun liittyvän propagandamaisen tiedottamisen takia lastensuojelun laatukeskustelu on jumittunut maassamme eipäsjuupas-keskusteluksi eikä tavoitteelliseksi työksi lainsäädännön kehittämiseksi, oikeusturvaongelmien poistamiseksi ja lastensuojelun perusteelliseksi uudistamiseksi. On käynyt ilmiselväksi, ettei lastensuojelun omavalvonta toimi, vaan huteja on liikaa. Tällä hetkellä noin 18 000 lasta on siirretty kodin ulkopuolelle, noin joka toinen tunti joku lapsi kokee kiireellisen sijoituksen. Hallinto-oikeusjärjestelmä ei takaa oikeudenmukaista käsittelyä. Mielivaltaan ja kontrolliin perustuva, asiakkaan toiveet ohittava lastensuojelun malli on aikaansaanut suomalaisen lastensuojelun kriisiin. Tällainen malli ei sovi vientituotteeksi kuten kirjoittajat esittävät.

 Sipoolaista menoa

Sipoon lastensuojelun kerrotaan olevan kriisissä, olisi kuulemma huutava tarve lisätä sosiaalityöntekijöitä (SS 13.11.) En halua veronmaksajana osallistua hankkeisiin, joilla lisätään sipoolaisten lasten ja nuorten pahoinvointia. Ehdotan, että sipoolaisille lastensuojelun virkamiehille järjestetään pikaisesti koulutusta lakien, hyvän hallinnon ja perus- ja ihmisoikeuksien velvoitteiden sisäistämiseksi.

Eduskunnan oikeusasiamies on nimennyt syksyllä 2013 lastensuojeluasiat yhdeksi vakavimmista ihmisoikeusongelmista maassamme. Eduskunnan oikeusasiamies joutuu toistuvasti kiinnittämään lastensuojelun virkamiesten huomiota lakien ja hyvän hallinnon velvoitteiden noudattamisen tärkeyteen.

Lastensuojelusta on rakennettu maassamme poliisia suurempi koneisto. Sipoo näkyy olevan kritiikittä mukana tässä toiminnassa. Lastensuojeluilmoituksia tehdään maassamme yli 100 000 vuodessa. Joka toinen tunti joutuu joku lapsi kokemaan kiireellisen sijoituksen ja siirron pois kodistaan. Tällä hetkellä noin 18 000 lasta joutuu asumaan kodin ulkopuolella. Lapsista on tullut miljardiluokan bisnes.

2000-luvun alkuvuodet ovat osoittaneet, että lastensuojelun työntekijöitä lisäämällä lisääntyvät myös huostaanotot. Perheiden oikeusturva on vaarantunut, kun virkamiehet eivät tunnista työssään ns. lievimmän riittävän toimenpiteen periaatetta, vaan pitävät huostaanottoa varhaisen auttamisen keinona. On täysin epäuskottavaa, että sipoolaiset perheet olisivat yhtäkkisesti halunneet lastensuojelun palveluita tai vaikeudet olisivat räjähdysmäisesti kasvaneet. Pikemminkin kyse on siitä, että perheitä alistetaan mielivaltaisesti lastensuojelun asiakkuuteen.

Lastensuojeluilmoituksia tehdään paljon koulusta, päivähoidosta ja terveydenhuollosta. Ilmoitukset näyttäytyvät usein vastuun delegoimisena. Lastensuojeluun ujutetaan sellaisia lapsia, joiden asiat tulisi hoitaa peruspalvelujen piirissä ja näin lastensuojelu tukehtuu ilmoitusten tulvaan. Mitä ajattelee opettaja, joka tekee oppimisvaikeuksista kärsivän lapsen kohdalla ilmoituksen lastensuojeluun kertomatta asiasta edes vanhemmille? Onko oletuksena se, että lastensuojelun työntekijä kykenee hoitamaan opetuksellisia tehtäviä opettajaa paremmin? Entä mitä miettii päiväkodin johtaja, joka ilmiantaa tarkkaavaisuuden pulmista kärsivän lapsen lastensuojelulle tietäen, että kyse on päivähoidon resurssien puutteesta? Entä perhetyöntekijä, joka perheen tietämättä keräilee perheestä tietoa, josta sitten kyhätään sattumanvaraiset huostaanoton perusteet? Häiriönmetsästäjät on 2000-luvun ilmiö, joka on kaukana auttamisesta.

Jokaisen lastensuojeluun ilmoituksen tekevän tai ilmoitusta miettivän tulisi olla tietoinen siitä, että ilmoitus voi olla laukaus lapsen ja koko perheen syrjäytymiseen. Kodin ulkopuolelle siirretyistä ja siellä nuoruutensa viettäneistä valtaosa syrjäytyy, jää työvoiman ulkopuolelle, ei suorita koulua ja joutuu päihde- tai rikoskierteeseen. Kelan tutkimuksen mukaan teineinä kodistaan siirretyistä pojista yli kolme neljäsosaa on vielä nuorina aikuisinakin vailla peruskoulun jälkeistä koulutusta.

Erään tutkimusten mukaan huostaanoton kokeneet lapset ja nuoret kuolevat ennen 25-vuotissyntymäpäiväänsä yli kolme kertaa useammin kuin muut ikätoverinsa. Tutkimuksessa tarkasteltiin vuosina 1991–1997 huostaanotettuja suomalaislapsia (13 000 lasta). Nuoret kuolivat aineiden väärinkäyttöön, onnettomuuksiin ja itsemurhiin. Kuusi 15–24-vuotiasta tyttöä ja 29 poikaa teki itsemurhan.

Niissä kunnissa, joissa työtä tehdään korkeatasoisesti perheiden toiveita ja tarpeita huomioiden, ei tarvita mammuttimaista lastensuojelukoneistoa, koska asiat hoidetaan pääasiallisesti peruspalvelujen piirissä. Neurologisista häiriöistä kärsivät lapset saavat asianmukaiset tutkimukset ja kuntoutuksen eikä heitä sysätä kouluista pyörimään moniammatillisten tiimien kautta lastensuojelulaitoksiin, oppimisen tuki järjestyy koulussa, väsyneet äidit saavat käytännön apua eikä vain kyttäystä.

Monet kunnat ovat tietoisesti valinneet toisin ja luopuneet lastensuojelu-uskostaan. Lastensuojelun tehtäväksi jää silloin ainoastaan todellisessa ja ilmeisessä hädässä olevan lapsen auttaminen. Sipookin voisi toimia toisin ja ryhtyä rakentamaan uudenlaista palvelujärjestelmää, jossa opetellaan vastuunkantoa ja asiakkaan kuuntelemista. Tähän tarvitaan vain hieman rohkeutta ja uskallusta kyseenalaistaa aikamme ilmiöitä.

 Paras maa äideille ?

Pelastakaa Lapset -yhdistyksen raportin mukaan Suomi on toista vuotta peräkkäin maailman paras maa olla äiti. Pelastakaa Lapset ry on ilmoituksensa mukaan ”vuonna 1922 perustettu poliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton kansalaisjärjestö”.

– On hienoa, että Suomessa huolehditaan hyvin äideistä ja lapsista, sanoo Pelastakaa Lasten pääsihteeri Hanna Markkula-Kivisilta.

Suomi on sitoutunut useaan ihmisoikeussopimukseen, jotka korostavat perhe-elämän suojan merkitystä.

YK:n lapsen sopimuksen mukaan lapsella on oikeus:

-tuntea vanhempansa ja olla ensisijaisesti heidän hoidettavanaan

-säilyttää sukulaisuussuhteensa

-tavata ja pitää säännöllisesti yhtä kumpaankin vanhempaansa, mikäli hän asuu erossa vanhemmistaan

Sopimuksen mukaan vanhemmilla on ensisijainen vastuu lapsen kasvatuksesta ja heillä on oikeus saada tukea tehtäväänsä.

Suomi on sitoutunut siihen, että perhe on yhteiskunnan perusryhmä ja perheen tulee saada tarvittavaa suojelua ja apua.

Vuoden Vieraannuttaja – vastausten perusteella edellä mainittuja velvoitteita ei ole sisäistetty maamme lastensuojelussa. Laaduntarkkailua ei ole kehitetty.

Näyttää siltä, että kaikkialla on ongelmia toimia lakien ja ihmisoikeusvelvoitteiden mukaan. Vastauksia tuli kattavasti joka puolelta Suomea, jopa Ahvenanmaalta. 

Lastensuojelun työntekijät tulkitsevat säännöksiä mielestään lapsilähtöisesti. He järjestävät ns. valvottuja tapaamisia, joissa lapselle näytetään hänen vanhempansa muutaman hetken ajan. 

Perheen jälleenyhdistäminen on saanut myös omat tulkintansa. Sisaruksia erotetaan toisistaan eikä heidän anneta tavata toisiaan, siteet vanhempiin ja omaan sukuun pyritään katkaisemaan. Sijaishuollon tukeminen näyttää olevan valitettavan usein työn lähtökohta. 

Lastensuojelun sattumanvaraisuutta osoittaa se, että vastauksissa esiintyi toistuvasti tiettyjä yksittäisiä sosiaalityöntekijöitä. Vastauksissa nousi esiin myös Pelastakaa Lapset ry, jonka lakimiesyksikköä ehdotettiin vuoden vieraannuttajaksi. 

Äitienpäivänä 11.5.2014 vuoden vieraannuttajaksi nimetään seuraavat kunnat:

1. Oulu

2. Jämsä

3. Kuopio

Vieraannuttajahaku jatkuu.  Isänpäivänä 2014 nimetään seuraavan kerran Vuoden Vieraannuttaja. Silloin näemme, onko Suomi paras maa isille.

Vuoden Vieraannuttaja julkistetaan Turussa 9.5.2014

Vuoden Vieraannuttaja julkistetaan ensi viikolla Turussa. Turun kaupunginkirjastossa järjestetään perjantaina 9.5.2014 klo 18.00-20.00 lastensuojelun tilaa ja huostaanottoja koskeva keskustelutilaisuus. Suuri Lastensuojeluilta on avoin kaikille.

Vuoden vieraannuttaja -kyselyyn on siis vielä ensi viikko aikaa vastata:

Kyselyn avulla on tarkoitus selvittää, ovatko Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen (EIT) langettavat tuomiot muuttaneet suomalaista lastensuojelua lakeja ja ihmisoikeuksia kunnioittavaan suuntaan. Ongelmana on ollut se, että huostaanottoa pidetään lapsuuden mittaisena eikä perheen jälleenyhdistämistä huomioida. Ongelmana on ollut lapsen ja vanhemman välisen yhteydenpidon rajoittaminen.

EIT on arvioinut suomalaisia lastensuojelun työkäytäntöjä langettavissa tuomioissaan todeten mm:

”Huostaanottoa tuli periaatteessa pitää väliaikaisena toimenpiteenä, joka oli lakkautettava niin pian kuin olosuhteet sen sallivat, ja että sen toimeenpanon tuli vastata johdonmukaisesti viimekäteistä tavoitetta saattaa luonnolliset vanhemmat ja lapsi jälleen toistensa yhteyteen.”

”Viranomaiset olivat tehneet joitakin tiedusteluja sen toteamiseksi, kykenisivätkö valittajat kehittämään siteitä lapsiinsa. Nämä eivät kuitenkaan merkinneet sellaista todellista tai kestävää pyrkimystä tehdä perheen jälleenyhdistyminen mahdolliseksi, jota EIS 8 artiklan 2 kohdan kannalta oli voitu odottaa varsinkin kun ne olivat jääneet ainoiksi tuossa tarkoituksessa tehdyiksi toimenpiteiksi 7 vuotta jatkuneen huostassapidon aikana.”

”Jälleenyhdistämisen mahdollisuudet vähenivät asteittain ja hävisivät lopulta kokonaan, ellei biologisten vanhempien ja lasten sallittu lainkaan tavata toisiaan tai jos tapaamisia sallittiin niin harvoin, ettei heidän välilleen todennäköisesti kehity mitään luonnollisia siteitä.” 

”Viranomaisten poikkeuksellisen vahva negatiivinen asenne oli silmiinpistävää. EIT katsoi, että EIS 8 artiklaa oli rikottu, kun positiivista kehitystä osoittaneesta näytöstä huolimatta viranomaiset eivät olleet ryhtyneet riittäviin toimiin perheen mahdollista jälleenyhdistämistä silmällä pitäen” (K. ja T.-tapaus 12.7.2001).

”Tapaus antoi sellaisen kuvan, että sosiaaliviranomainen ja hallintotuomioistuimet olivat päättäneet olla pitämättä alkuperäisen perheen jälleenyhdistämistä vakavana vaihtoehtona lähtien sen sijaan siitä presumptiosta, että lapset olivat pitkäaikaisen huostassapidon ja sijaiskotiin sijoittamisen tarpeessa. Lisäksi valittajan tapaamisoikeudelle asetetut tiukat rajoitukset osoittivat sosiaaliviranomaisen tarkoitusta lähentää lasten ja sijaisperheen suhteita eikä yhdistää jälleen alkuperäistä perhettä”(K.A.-tapaus 14.1.2003).

”Huostaanoton tuli olla väliaikainen toimenpide, joka oli päätettävä niin pian kuin asianhaarat sen sallivat. Väliaikaisen huollon toimeenpanoa koskevien toimenpiteiden tuli olla vanhemman ja lapsen jälleenyhdistämistä koskevan lopullisen tarkoituksen kanssa yhteensopivia.”

”Viranomaisilla oli positiivinen velvollisuus ryhtyä perheen jälleenyhdistämistä tarkoittaviin toimenpiteisiin heti kun se oli kohtuudella toteuttavissa. Velvollisuus kävi asteittain huostaanoton jatkuessa pakottavammaksi.”

”Alkuvaiheessa jälleenyhdistämisen mahdollisuuksia oli merkittävästi heikennetty sillä, että tapaamisesta ja huostaanoton päättämistä koskevista pyynnöistä ei ollut annettu virallista valituskelpoista päätöstä. Lapsen tapaamista valittajan kanssa oli rajoitettu jyrkästi. Sillä ei ollut mitenkään edistetty,vaan sen sijaan se oli heikentänyt jälleenyhdistämisen mahdollisuuksia.”

”Saatu selvitys osoitti, että sosiaaliviranomainen oli päättänyt olla ottamatta huomioon valittajan ja lapsen jälleenyhdistämistä yhtenä olennaisena vaihtoehtona ja sen sijaan edennyt siltä pohjalta, että poika oli pitkäaikaisen sijaishuollon tarpeessa.”

”Tapaamisoikeuden jyrkkä rajoittaminen osoitti, että sosiaaliviranomainen oli tarkoittanut vahventaa pojan ja sijaishuoltajien suhdetta. Niin ollen EIT katsoi, että viranomaiset eivät olleet ryhtyneet riittäviin toimeen perheen mahdollista jälleenyhdistämistä silmälläpitäen ja että EIS 8 artiklaa oli rikottu” (R.-tapaus 30.5.2006).

Suomen hallitus on puolustanut lastensuojelun työntekijöiden toimia ja vastannut Euroopan ihmisoikeustuomioistuimelle tehtyjen valitusten osalta mm. seuraavaa:

”Hallitus myöntää, ettei perheen fyysistä jälleenyhdistämistä ollut otettu huomioon eikä mihinkään siihen tähdänneeseen toimenpiteeseen ollut ryhdytty.”

”Fyysinen yhteys ei ole ainoa tapa perhesuhteiden turvaamiseen. Suomessa lastensuojelulaissa mainitut lastensuojelutoimet, kuten huostaanotto ja sijaishuolto ovat lapsen auttamiseksi tarkoitettuja keinoja. Niiden tarkoitus ei ole muuttaa lapsen biologisia siteitä perheeseensä. Isä ja äiti säilyvät huostaanotetun lapsen huoltajina ja holhoojina. Se että lapsi on otettu huostaan ja sijoitettu sijaisperheeseen ei estä häntä myöhemmin tapaamasta vanhempiaan tasavertaisena aikuisena ja siten luomasta normaaleja perhesuhteita.” (K. Ja T.-tapaus 12.7.2001).

Eduskunnan oikeusasiamies Riitta-Leena Paunio kiinnitti lastensuojelulain uudistamisen yhteydessä huomiota siihen, että uudistamistyöryhmän mietinnöstä puuttui huostaanoton perus- ja ihmisoikeuksia koskeva nykytilan arvio ja selostus siitä, miten ehdotettujen säännösten ajateltiin ehkäisevän Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen toteamien epäkohtien syntymistä tulevaisuudessa. Hän kiinnitti huomiota siihen, että lastensuojelulain yleiset säännökset on kirjoitettu lapsen näkökulmasta. Lapsen ja huoltajan välinen perhe-elämä nauttii kuitenkin perus- ja ihmisoikeussuojaa. Tämä suoja merkitsee myös suojaa huoltajan oikeuksille. Hän ehdotti pohdittavaksi, että lapsen ja vanhemman välisen suhteen suoja ja huoltajan oikeudet tulisi ottaa paremmin huomioon (29.6.2006, dnro 1646/5/06, lausunto lastensuojelulain kokonaisuudistustyö- ryhmän muistiosta). 

Lastensuojelulaki astui voimaan 1.1.2008 ja on ollut siis voimassa jo yli kuuden vuoden ajan. Sitä uudistettaessa ei siis otettu huomioon EIT:n havaitsemia epäkohtia. Lainsäätäjä päätti luottaa lakia laatiessaan lastensuojelun työntekijöiden hyvään tahtoon.

Tervetuloa Turkuun kuulemaan, miten perheille käy, kun lainsäätäjä luottaa virkamiesten hyvään tahtoon.

Ovatko perus- ja ihmisoikeusongelmat poistuneet vaiko lisääntyneet?

Onko joku ansainnut Vuoden Vieraannuttaja -palkinnon?

Palkintona ojennetaan lastensuojelutietoa:

Maria Syvälä: Hukassa huostassa – kertomuksia lastensuojelun runtelemista perheistä (RADIUM-Kirjat 2013)

Leeni Ikonen: Salassa pidettävä – suojeleeko laki lasta vai lastensuojelijaa? (RADIUM-Kirjat 2013)

Maria Syvälälle Talikko -palkinto

Tutkivan journalismin yhdistys jakoi Lumilapio-palkinnon Helsingin Sanomien kahdelle toimittajalle huumepoliisin työtä käsittelevästä juttusarjasta. Jutussa on paljastettu mm. poliisin poikkeukselliset käytännöt tietolähdetoiminnassaan. Palkinnon perustelujen mukaan poliisin toiminnan lainmukaisuuden tutkiminen on yhteiskunnallisesti merkittävä aihe. Jutuissa on paneuduttu toimittajan perustyökaluun: kunnon lähdeverkostoon. 

Human Rights Defenders – ihmisoikeuksia puolustavat kansalaiset ovat jakaneet Talikko-palkinnon toimittaja-kirjailija Maria Syvälälle tämän ansiokkaasta paneutumisesta lastensuojelun perus- ja ihmisoikeusongelmiin. Eduskunnan oikeusasiamies on nimennyt 10 keskeistä perus- ja ihmisoikeusongelmaa ja lastensuojelun laatuongelmat ovat yksi näistä. Perus- ja ihmisoikeuksia ei oteta vakavasti.

Kirjailija-toimittaja Maria Syvälä on kahden vuoden ajan tutkinut Suomen lastensuojelun tilaa ja käytäntöjä. Syvälä on työskennellyt aiheen parissa pitkäjännitteisesti ja johdonmukaisesti. Vuosien 2012 ja 2013 aikana hän on useissa artikkeleissa (mm. Suomen Kuvalehti, Taloussanomat, Aamulehti, Kuntalehti) käsitellyt lastensuojelutyössä tapahtuneita virheitä, ylilyöntejä ja vääriä hallintotapoja. Hän on julkaissut syksyllä 2013 journalistisen tietokirjan Hukassa huostassa – kertomuksia lastensuojelun runtelemista perheistä (RADIUM-Kirjat 2013).  

Teokseen on haastateltu kymmeniä lastensuojelussa asioineita, näiden lähipiiriä ja usein myös tilannetta seuranneita ja tapauksen tuntevia asiantuntijoita mm. hoitoalan- tai sosiaalialan ammattilaisia. Tarinat perustuvat asiakirjalähteisiin, usein salassa pidettäviin, joita Syvälä on käyttänyt perheiden luvalla. Näissä asiakirjoissa on mainittu viranomaiskanta mitään pois jättämättä. 

Talikkoa käytetään sellaisten aineiden käsittelyyn, johon lapio ei työkaluna sovellu. Kerran vuodessa jaettavalla Talikko-palkinnolla halutaan korostaa ja arvostaa yhteiskunnallisesti merkittävän asian edistämistä ja työn raskautta.

Tässä tapauksessa keskeinen osa journalistisen työn raskautta on ollut Suomen valtamedian, etenkin Helsingin Sanomien, puolueellinen ja epäobjektiivinen asenne lastensuojelu-uutisoinnissa. Monet toimittajat ovat kertoneet, miten vaikeaa on ollut saada epäkohtia julkaistuksi. Kansalaisten elämäntarinoihin ei toimituksissa aina uskota, vaikka kertojat luovuttaisivat asiakirjansa toimittajalle lähteeksi. Suomessa lastensuojeluaiheisiin juttuihin on kohdistettu jopa ennakkosensuuria, sensuuria ja hyllytystoimia.

Maria Syvälän lähdekriittinen työtapa olisi mallinnettavissa suomalaiseen lastensuojelutyöhön, jonka laatuongelmat syntyvät usein puutteellisesta tosiseikkojen selvittämisestä, asioiden vääristelystä, objektiivisuuden puutteesta ja lähdekritiikittömästä ajattelusta.

Oulu pyrkii maailmankartalle

Pyysin 23.1.2014 Oulun kaupungille lähettämässäni sähköpostissa tietoa muutamien oululaisten lastensuojelutyötä tekevien virkamiesten koulutuksesta. Sain 13 päivää myöhemmin vastauksen, että ”työntekijöillä on sosiaalityöntekijän pätevyys, johon kelpoisuusvaatimuksena on ylempi korkeakoulututkinto, johon sisältyy tai jonka lisäksi on suoritettu pääaineopinnot tai pääainetta vastaavat yliopistolliset opinnot sosiaalityössä”.

Koska vastaus ei sisältänyt tietoa kysymieni virkamiesten koulutuksesta, lähetin 6.2.2014 uuden tiedustelun. Pyysin tietoa myös muutamasta muusta virkamiehestä. Sain 13.2.2014 vastauksen kaupungin palveluesimieheltä. Vastauksen saamiseen kului siis kokonaisuudessaankolme viikkoa. Kaikilla kysymilläni virkamiehillä oli muodollinen pätevyys virkaansa.

Sanomalehti Kaleva kertoo 9.2.2014, että oululaisia lastensuojelun sosiaalityöntekijöitä on 46. Heistä kuudella ei ole virkaan vaadittavaa muodollista pätevyyttä. Tämä tarkoittaa, että noin 13 % on epäpäteviä. Esimerkiksi Etelä-Suomen aluehallintoviraston alueella toimivien lastensuojelun avohuollon sosiaalityöntekijöistä ainoastaan 58 prosenttia täyttää kelpoisuusehdot eli siis peräti 42 prosenttia oli epäpäteviä. Tilanne koulutuksen suhteen näyttää siis todella hyvältä Oulussa.

Lastensuojelun työntekijän osaaminen perustuu koulutuksen tuomaan tietoon, käytännön työssä karttuneisiin taitoihin, sosiaalityön eettisiin perusteisiin sekä kykyyn tunnistaa viran mukanaan tuoma vastuu. Työ edellyttää lakien ja säädösten hyvää tuntemusta ja kykyä soveltaa näitä käytännön työhön. Lapsen asioista vastaava työntekijä huolehtii siitä, että lapsen etu tulee huomioiduksi lastensuojelutyön kaikissa vaiheissa.

Lastensuojelun työntekijä käyttää virassaan merkittävää julkista valtaa, koska hän voi lakiin perustuvan toimivaltansa perusteella yksipuolisesti päättää kansalaisen edusta, oikeudesta tai velvollisuudesta tai puuttua toisen etuun tai oikeuteen. Tällainen toimenpide on esimerkiksi lapsen siirtäminen pois kodistaan kiireellisen sijoituspäätöksen tekemisellä tai lapsen ja vanhemman sekä muiden läheisten välisen yhteydenpidon rajoittaminen.

Oikeusturvanäkökohdat siis korostuvat lastensuojelun työntekijän työn koskettaessa usein ihmisten perusoikeuksia. Perus- ja ihmisoikeusherkällä alueella tehtävän työn laadunvarmistus tulisi olla tehokasta tahattomien virheiden ja mielivallan sulkemiseksi pois.

Työntekijän virkavastuun tunnistaminen ja työn sisällöllisten laatuvaatimusten täyttäminen on tärkeää, koska toimenpiteillä on yleensä ihmiselämän mittaiset vaikutukset. Virkavastuu tarkoittaa lakien noudattamista. Heikkolaatuinen työ voi aiheuttaa vaurion lapselle ja suistaa niin lapsen kuin hänen läheisensä elämän raiteiltaan aiheuttaen yhteiskunnalle merkittäviä kustannuksia.

Työntekijän henkilökohtaiset ominaisuudet korostuvat työssä, jossa toimitaan perheiden parissa. Riittävä elämänkokemus, hyvä psyykkinen terveys ja tasapaino, ihmisyyteen kuuluvien perusarvojen ymmärrys ja sisäistäminen ovat ehdottomia edellytyksiä toiminnalle. Kuten sosiaalialan ammattieettiset ohjeet kirjaavat, jokainen ihminen on itsessään arvokas ja oikeutettu moraalisesti arvokkaaseen kohteluun. Sosiaalialan ammattilainen kunnioittaa ihmisarvon loukkaamattomuutta ja edistää yhteiskunnallista oikeudenmukaisuutta.

Koska kyse on sosiaalihuollon palveluista, työntekijän tulisi soveltua myös asiakaspalvelutyöhön voidakseen täyttää sosiaalihuollon asiakaslain velvoitteet asiakkaan huomioimisesta ja hyvän palvelun tuottamisesta. Muodollinen pätevyys ei siis takaa sitä, että työ olisi laadukasta. Asiakasnäkökulman tulisi olla työtä määrittävä, ei virkamiehen vallanhalu tai halu kontrolloida perhettä.

Kerron syyn siihen, miksi oululaisten virkamiesten koulutusasia kiinnosti minua. Palasin tammikuun alussa matkaltani, joka suuntautui erääseen Afrikan köyhimpiin kuuluvista maista. Sain matkani aikana tutustua myös lasten ja perheiden auttamistyöhön.

Afrikkalainen lähimmäisen auttaminen perustuu sille tosiasialle, että lapsen oman perheen ja läheisten tulee saada suojelua. Äidin ja isän kannustava ja myönteinen ohjaus ja tuki tuo hyvinvointia myös lapselle. Auttaminen on sitä, että kuunnellaan avun tarvitsijaa. Auttaminen luonnistuu ilman korkeakoulututkintoa.

Köyhän maan ymmärrys ihmisen auttamisesta käy yhteen ihmisoikeuksien kanssa: Perhe on yhteiskunnan perusryhmä ja sen kaikkien jäsenten ja erityisesti lasten hyvinvoinnin ja kasvun luonnollinen ympäristö. Lapsella on oikeus säilyttää sukulaissuhteensa. Perheellä on oikeus saada tarvittavaa suojelua ja apua niin, että se pystyy hoitamaan velvollisuutensa yhteiskunnassa. Perhe-elämä kuuluu sekä lapsille että vanhemmille. Lapselle tulee taata hänen hyvinvoinnilleen välttämätön suojelu ja huolenpito ottaen huomioon myös vanhempien oikeudet ja velvollisuudet.

Näkökulma suomalaiseen lastensuojeluun kirkastui entisestään matkani aikana. Ilmiselväksi tuli, että suomalaisen lastensuojelun paisutetussa mallissa auttamisen ydin on valitettavan usein hävinnyt ja tilalle noussut yksittäisten virkamiesten sattumanvaraisesti toimiva vallankäyttö. Sillä taas ei ole mitään tekemistä auttamisen kanssa. Se mahdollistaa huonoimmillaan sen, että lastensuojelutyötä tehdään sellaisten perheiden parissa, joiden tarpeet liittyvät täysin muuhun kuin lastensuojelun tarpeeseen. Perheet pakotetaan ottamaan vastaan sellaista apua, jota ne eivät halua eivätkä tarvitse. Sosiaalialan työntekijöiden ylitsepursuava määrä on mahdollistanut kehitellä kirjavan joukon arvioinnin ja arvostelun työvälineitä, joilla ei suinkaan ole ollut ihmisten hyvinvointia tukevaa vaikutusta. Tilanne mahdollistaa myös sen, että suojelua tarvitseva lapsi jää sitä vaille. Työstä puuttuu siis laadunvalvonta.

Sosiaalityön kansainvälinen järjestö IFSW määrittelee sosiaalityön seuraavasti:

”Sosiaalityön tavoitteena on lisätä hyvinvointia edistämällä yhteiskunnallista muutosta sekä ihmissuhdeongelmien ratkaisua, elämänhallintaa ja itsenäistymistä. Sosiaalityön kohteena ovat vuorovaikutustilanteet ihmisen ja hänen ympäristönsä välillä. Välineenä sosiaalityö käyttää sosiaali- ja käyttäytymisteoreettista sekä yhteiskunnan järjestelmiä koskevaa tietoa. Sosiaalityön perustana ovat ihmisoikeuksien ja yhteiskunnallisen oikeudenmukaisuuden periaatteet (IFSW 2000).”

Afrikan matkalta palattuani STT-toimittajan haastattelupyyntö oli odottamassa. Oululaisen Kn perheen elämästä oli julkaistu videotallenne, johon minulta pyydettiin kommenttia. Poliisit ja sosiaalityöntekijät olivat hakemassa vastaanhangoittelevia lapsia kodistaan vanhempien ja kotona asuvien lasten katsellessa tätä murhenäytelmää.Totesin toimittajalle, että lasten asioissa tulee toimia hienovaraisesti.Totesin, ettei ihmisoikeusaktivistien tarvitse mennä maan rajojen ulkopuolelle. Suomessa riittää vakavia ihmisoikeusongelmia ja niitä on erityisesti lastensuojeluasioissa.

Kn perheeseen jalkautuu myöhemmin havaintoja tekemään tutkiva journalisti Maria Syvälä. Käy ilmi, että tästä monilapsisesta perheestä on otettu huostaan muutama lapsi. Käy ilmi, että kodissa leivotaan, paistetaan, laitetaan ruokaa, pyykätään, hoidetaan lapsia ja ”vaarallisen” kodin arvioidaan kykenevän huolehtimaan kotona asuvasta lapsikatraasta. Huostaanotetut lapset karkailevat ”vaaralliseen” kotiinsa eikä lasten ääni tunnu kuuluvan, vaikka Suomi on sitoutunut noudattamaan lapsen oikeuksien yleissopimusta. Se velvoittaa lapsen näkökulman huomioimiseen. Mitä ihmettä siis Oulussa on tekeillä?

Tunnen oululaisen lastensuojelutyön entuudestaan. Tällä hallinnonalalla tuntuu maassamme olevan valitettavan usein huomattavia vaikeuksia noudattaa hyvän hallinnon periaatteita, lakeja ja ihmisoikeusvelvoitteita. Siis sanalla sanoen paikka paikoin virkamiehet elävät kuin pellossa. Sosiaalitoimiston seinille liimattu työkulttuuri omine piintymineen ohittaa kaiken muun ja virkamiehet kertovat siitä huolimatta toimivansa ”lapsen edun nimissä”.

Kyse on siis samantapaisesta asiasta, josta sisäministeri Päivi Räsänen on huolissaan koskien Helsingin huumepoliisin työtapoja. Ministeri Räsänen teki asiasta tutkintapyynnön valtakunnansyyttäjänvirastolle. Säännösten mukaan tietolähteiden käyttö pitäisi kirjata ja säännölliset tietolähteet rekisteröidä. Helsingin Sanomat uutisoi asiaa marraskuussa. ”Huumepoliisi pelaa omilla säännöillään”. Kyseinen lehti jatkaa 27.2.2014: ”Räsänen on tyytyväinen, että Helsingin poliisin toimintatavat selvitetään nyt perusteellisesti”. Räsänen itse totesi toimittajalle: ”Meillä kuitenkin on selkeä lainsäädäntö – laki, asetus ja Poliisihallinnon ohjeistus – tietolähteiden käytöstä….”. Ministeri on huolissaan virkatoiminnan laadusta.

Kanteluviranomaiset joutuvat jatkuvasti puuttumaan lastensuojelun piintymiin kansalaisten pyytäessä hädissään ja epätoivoisena apua. Lastensuojelun virkamiesten kanssa tekemisiin joutuvien ihmisten kokemus siitä, että viranomainen huolimattomuuttaan, tahattomasti tai jopa täysin tietoisesti värittäen vääristelee asioita, on yllättävä ja täysin muusta hallintotoiminnasta poikkeava. Tämä aiheuttaa suurimmat jännitteet perheiden ja lastensuojelun työntekijöiden välillä. Kansalaisella on oikeus odottaa viranomaisen toiminnan perustuvan ainoastaan ja vain totuuden selvittämiseen lapsen ja perheen tilanteesta – siis odottaa asianmukaista, lakeja noudattavaa virkatoimintaa. Kansalaisella on oikeus odottaa myös toimivia peruspalveluja eikä niiden puuttuminen saa johtaa siihen, että lapsi otetaan pois vanhemmiltaan.

Kansalaisten tyytymättömyys lastensuojelun toimiin nostattaa aika ajoin myrskyksi nousevan julkisen keskustelun. Se päätyy yleensä siihen, että viranomaiset ilmoittavat noudattavansalakeja eivätkä voi puhua yksittäistapauksista. Epäkohtien esille tuojia kohtaan esitetään vahvaa kritiikkiä kyseenalaistaen näiden motiivit. Lastensuojelun toimia arvioivia kutsutaan kriitikoiksi, jotka haluavat sivuuttaa lapsinäkökohdan ja korostavat aikuisten oikeuksia. Perheet, jotka uskaltavat arvostella virkamiesten toimintatapoja, arvioidaan yhteistyökyvyttömiksi. Lisärangaistuksena sananvapauden käyttämisestä lasten ja vanhempien välistä yhteydenpitoa saatetaan rajoittaa tai peräti katkaista kokonaan.

Oikeusvaltion peruspiirteisiin kuuluu huolehtia kansalaisen oikeusturvasta. Sisäministeri Päivi Räsänen ei ole ottanut kantaa lastensuojelun vakaviin laatuongelmiin japerheiden oikeusturvaongelmien puuttumiseen, vaikka tasapuolisuuden vuoksi näin olettaisi. Myöskään Helsingin Sanomat ei ole uutisoinut tätä vakavaa perus- ja ihmisoikeuksiin liittyvää asiaa. Kn perheen tapaus ei ole saanut palstatilaa lehdessä, sen sijaan lehti uutisoi 13.2.2014 nuoresta miehestä, “jolla kävi tuuri, kun sijaisperhe löytyi”. Nuori mies oli onnellinen, kun hänen huostaanottonsa kesti 11 vuotta. Lehtijutussa paneuduttiin ihmettelemään, miksei lapsia sijoiteta riittävän usein sijaisperheisiin.

Ministeri Päivi Räsänen on oikeusturvaongelmien esille nostamisen ja poistamisen sijaan ilmoittanut aikovansa vauhdittaa lakiuudistuksia, jotka parantaisivat tiedon kulkua. Hän kertoo, että “salassapitosäännökset estävät pahimmillaan ihmisten auttamista”. Helsingin Sanomat uutisoi asiaa näyttävästi 15.2.2014 “Salassapito estää auttamisen”.

Kansalaisille on luonnollisesti päivänselvää, ettei lastensuojelutyön virkamiesten työn laatu paranee sillä, että ihmisten tietoja levitellään vielä laajemmin. Sehän tarkoittaa sitä, että viranomaiskontrolli kiristyy entisestään ja avuntarvitsijat pakenevat auttajiaan. Lastensuojelun syvenevät ongelmathan alkoivat siinä vaiheessa, kun salassapitosäännöksiä alettiin murtaa varhaisen puuttumisen nimissä, luotiin mielikuva auttavasta lastensuojelusta ja vahvistettiin virkamiehen valtaa. Voi oikeutetusti sanoa, että lastensuojelu on itse omilla lääkkeillään saanut aikaan kriisinsä. Nyt olisi syytä ottaa käyttöön toisenlaiset lääkkeet.

Salassapito ja yksityisyydensuoja on tarkoitettu heikomman osapuolen suojaksi, ei estämään epäkohtien korjaamista. Olisi erotettava, milloin salassapitoon, yksityisyydensuojaan tai viranomaisten välisen tiedonkulun ongelmiin vedotaan vain siksi, että huomio ohjautuisi epäkohdista pois. Epäkohdista puhumisen vaikutus on epäkohtien väheneminen ja luotettavuuden korjaantuminen.

Se, että suuri päivälehti menee mukaan tähän hahmotushäiriöön ja kirjoittaa toistuvasti ja miltei propagandaluontoisesti sijaisvanhemmuutta markkinoivia kirjoituksia, jää epäselväksi. Olettaisi, että ajan tasalla oleva vaikutusvaltainen lehti nostaisi otsikoihin lastensuojelun laatuongelmat ja niiden taustalla olevat palvelujärjestelmien puutteet. YK:n lapsen oikeuksien komitean raporttien lukeminen helpottaisi asioiden hahmottamista. Niissä todetaan selkeästi maamme kuntien erilaiset palvelutarjonnat, kiinnitetään huomiota kansalaisten eriarvoiseen asemaan sekä kodin ulkopuolella asuvien lasten suureen määrään. Olettaisi, että otsikoihin nousisi ennen kaikkea ja toistuvasti se, että liki 18 000 lasta on siirretty pois kodistaan.

Suomalaiset ovat perinteisesti kasvattaneet itse jälkikasvunsa. Siihen ei ole tarvittu massiivista liiketoiminnaksi kehkeytynyttä sijaishuoltoa eikä edelleenkään tarvita. ”Pihtiputaan muori” ei tarvinnut moniammatillisia tiimejä, saati sitten vuorovaikutuksen arviointia. Neuvolasta sai hyvää tietoa ja rokotukset, joihin muori oli tyytyväinen. ”Pihtiputaalainen opettaja” arvosti omaa ammattitaitoaan ja piti oppilaat ruodussa ilman sosiaalityöntekijää.

Lastensuojelun tunkeutuminen joka tontille näkyy tuoneen tullessaan huomattavan määrän lasten siirtoja kodin ulkopuolelle. Lastensuojelun muuttuminen monimutkaiseksi tieteeksi (kvasitieteeksi) on tuonut myös pahaa oloa kansalaisille. Irvikuvamaisesti viranomaiset ovat antaneet työlleen erilaisia nimikkeiltä (”hyvinvointipalvelut”, ”perhepalvelut”), jotka ovat käytännössä suuressa ristiriidassa sen kanssa, mitä perheet kokevat saavansa viranomaisilta. On vaikea kuvitella, että Kn perhe kokisi saavansa Oulun hyvinvointipalvelut-yksiköltä hyvää palvelua ja hyvinvointia.

Maassamme on yksittäisiä kuntia, joista löytyy tuoreita näkökulmia, on varaa antaa periksi ja arvioida asioita toisin. Ammatillisuutta on myöntää myös virheet. Sosiaalialan ammattilaisen eettiset ohjeet toteavat sosiaalityöstä seuraavaa:

”Asiakkaan ihmisarvon ja yksilöllisyyden ehdoton kunnioittaminen on ainoa mahdollinen perusta eettisesti ja moraalisesti kestävälle toiminnalle. Ammatillisuutta on olla mahdollisimman avoin ja rehellinen ja kyetä tunnustamaan myös omat rajansa, tietämättömyytensä ja tuen tarpeensa.”

Kustavin kunnassa todetaan:

”Pureudumme siihen, mitä perhe oikeasti tarvitsee ja miten koko perhettä autetaan. Työ tehdään perheen kanssa yhteistyössä.”

”Yhden huostaanoton hinnalla, noin 100 000 euroa vuodessa, pystytään nyt auttamaan yhdeksää lasta ja heidän perheitään, yhteensä noin 45 ihmistä. Säästö on noin miljoona euroa vuodessa.”

”Sosiaalityöntekijän roolina on selvittää, mitä tarvitaan, ja olla sitten avun ja tuen koordinaattori.”

”Lastensuojelujärjestelmän puutteiden myöntämisessä on uuden toimintakulttuurin alku.”

Oulussa kodin ulkopuolella joutuu asumaan 795 lasta, joista huostaanotettuina 419 lasta.

Oulu pyrkii maailmankartalle omalla omituisella mallillaan.

Oulun mallissa pitäydytään siinä, mitä on joskus päätetty.

Oulun mallissa ei anneta periksi.

Laadukas lastensuojelu on täysin mahdollista – vain näkökulmaa muuttamalla. Myös Oulussa.

Oulun pääkirjastossa järjestetään perjantaina 28.3.2014 klo 17.00-19.00 tilaisuus, jossa tietokirjailijat Maria Syvälä ja Leeni Ikonen kertovat kirjoistaan ja haastavat kuulijoitaan lastensuojelun laatua parantamaan.

Maria Syvälä: Hukassa huostassa – kertomuksia lastensuojelun runtelemista perheistä (RADIUM-kirjat 2013)

Leeni Ikonen: Salassa pidettävä -suojeleeko laki lasta vai lastensuojelijaa? (RADIUM- kirjat 2013)

Tervetuloa Ouluun.