Häpeäpaaluista apu lastensuojelun laatuongelmiin

Ensimmäinen kirjani Salassa pidettävä -suojeleeko laki lasta vai lastensuojelijaa julkaistiin vuonna 2013. Kirjoitin mm. lastensuojelun virkamiesten työtavoista. Otin esimerkiksi Espoonlahden lastensuojelun, josta olin löytänyt sosiaali- ja terveyspoliittinen aikakauslehti Tesson jutun (3-4/2012).

Tesson julkaisema juttu sopii hyvin valaisemaan lastensuojelun satavuotisen väärintoimimisen työtapoja laajemminkin. Asia ei siis koske vain Espoota. Tällä kertaa kyseessä on lastensuojelun ideologiaan kuuluva häpeäteoria.

Huomasin, että toimittajille on vastikään järjestetty webinaari, jonka otsikko kertoo häpeäteorian voivan hyvin: Lastensuojelu mediassa – häpeästä kohti ratkaisuja

On erinomaista, että toimittajat saavat koulutusta. Onhan tiedettävä, mitä ja millä tavoin lastensuojelusta kirjoitetaan ja puhutaan. Koulutus antoi oletettavasti kuulijoilleen tietoa ”niistä” (ihmisistä) ja kuinka ”niihin”(ihmisiin) pitää suhtautua. Ohjelman mukaan tarjolla oli myös sopivia haastateltavia.

Syytökset sattuvat

Tesson juttu oli otsikoitu Syytökset sattuvat. Tesson jutussa haastatellaan Espooonlahden sosiaalikeskuksen johtavia sosiaalityöntekijöitä ja aluepäällikkö Kaarina Kinnusta. Kirjoituksessa kerrotaan, kuinka asiakkaat uhkailevat lakimiehellä, julkisella sanalla, vaikutusvaltaisilla tuttavillaan tai mitätöivät sosiaalityöntekijän ammattitaidon tai sosiaalityöntekijän ihmisenä.

Aluepäällikkö selvittää, ettei uhkauksia tarvitse sietää. Hänen mukaansa vanhempien kiukku kumpuaa usein syyllisyydestä ja häpeästä. Haastateltu aluepäällikkö kertoo:

– Monet vanhemmat kokevat syyllisyyttä siitä, että ovat mielestään epäonnistuneet vanhempana ja häpeävät sitä, että ovat joutuneet lastensuojelun asiakkaaksi. Syyttämällä työntekijää väärintoimimisesta ja ammattitaidon puutteesta, oma häpeä saadaan siirretyksi pois.

Jutussa kerrotaan, että asiakkaiden käytös tuntuu pahalta ja sen vuoksi tilanteita on mahdollista reflektoida esimiesten, työparin ja kollegoiden kanssa sekä työnohjauksessa. Jutussa annetaan myös vinkki toimittajille. Toimittajien olisi hyvä kysyä esille nostamastaan tapauksesta myös sosiaalityöntekijöiltä. Nämä voivat näin kertoa, että lastensuojelun toimintatavat perustuvat lakiin ja ovat perusteltuja. Toimittajien tulisi tuntea vastuunsa, jos vihastunut vanhempi ei sitä tunne.

Kirjoitin kirjassani tapauksesta seuraavaa:

Aluepäällikön lehdelle antamat kommentit osoittavat, että lastensuojelun saaman palautteen käsittely on täysin toisenlaista kuin muussa asiakaspalvelussa, jossa palaute otetaan yleensä tarkasti huomioon ja sen kautta pyritään parantamaan työtä.

Miksi ylipäänsä kansalainen joutuu turvautumaan lakimieheen hakiessaan sosiaalihuollon palveluita? Miksi kansalainen ottaa yhteyden toimittajaan? Tesson haastattelu antaa kuvan, että asiakkaan oikeutettua ja perusteltua kysymystä tai vaatimusta, jopa lakimiehen käyttöä, pidetään uhkaavana. Kun perhe pyytää sille kuuluvaa osuutta yhteiskunnan palveluista, esimerkiksi lapselleen kuuluvaa oikeutta terveydenhuoltoon tai perusopetukseen, se koetaan uhkana. Tämä täsmää havaintoihini siitä, että neuvottelutilanteissa asiakkaan näkökulmaa ei pääsääntöisesti huomioida, vaan neuvottelut saattavat olla lastensuojelun työntekijän käskytystilaisuuksia. Se tarkoittaa, ettei lain edellyttämä asiakaslähtöisyys toteudu.

Aluepäällikkö toimii huomaamattaan juuri samoin kuin mistä asiakkaitaan syyttää. Hän siirtää pois kiusallista häpeää, vaikka tehtäviin kuuluu laadunvalvonta, ja vaikka kritiikki nimenomaan palvelee laadunvalvontaa. Laatu voi korjaantua vain, jos kritiikin suhteen aidosti pyritään tarkastelemaan, onko toimintatavoissa korjattavaa, onko ymmärretty jotakin väärin ja voidaanko jotakin tehdä paremmin.

Mitä tapahtuisi, jos väärän jalan amputoinut lääkäri syyllistäisi leikkauksen epäonnistumista valittavan potilaansa toteamalla potilaan siirtävän omaa häpeäänsä lääkärin kannettavaksi?

Lastensuojelun asiakas voi asiallisen asiakaspalautteen käsittelyn sijaan saada kehotuksen ”hakeutua hoitoon”. Kansalaisen vaatiessa virkamiestä noudattamaan lakeja ja tehdessä virkamiehen toiminnasta lain mukaisen huomautuksen tai kansalaisen käyttäessä hänelle lain mukaan kuuluvia muutoksenhakukeinoja, virkamies alkaa puhua “vanhemman jaksamisesta” tai “voimavarojen riittämättömyydestä”. Tyytymätön kansalainen, sosiaalihuollon asiakas, todetaan yhteistyökyvyttömäksi. Joissain tapauksissa tyytymättömän kansalaisen lapsi saa lähetteen lastenpsykiatriselle.

Kun huolestuneet ja hätääntyneet vanhemmat pyytävät lastensuojelun työntekijää puuttumaan lapsen sijaishuollossa saamaan huonoon kohteluun ja puutteelliseen hoivaan, työntekijät saattavat sivuuttaa asian ilmaisten vanhempien olevan yhteistyökyvyttömiä. Näin heidän mielestään syntyy peruste rajoittaa lapsen ja vanhemman tapaamisia. Nuoren terveydentilan huonontuessa ja hänen kertoessaan huonosta kohtelustaan sijaishuollossa lastensuojelun työntekijät ryhtyvät kohdistamaan nuoreen ankarampia kasvatustoimia sen sijaan, että sijaishuollon laatua ryhdyttäisiin korjaamaan.

Häpeäpaalut käyttöön

Sosiaalialan kivikautiset teoriat ovat mielivaltaa. Vaikkei sosiaalityöntekijä tuntisi lakien sisältöä eikä olisi koskaan kuullutkaan hyvän hallinnon oikeusperiaatteista, hyvät käytöstavat tulisi kuitenkin opiskella ennen viran vastaanottamista. Ihmisten kohtaaminen edellyttää ihmisenä olemista, niin työyhteisössä kuin asiakkaisiinkin päin.

Tilanne on entisestään heikentynyt, koska virkamiehet eivät aina edes suostu asioimaan ihmisten kanssa. Vanhempien täysin asialliset kysymykset ja yhteydenottopyynnöt eivät saa vastausta ja ne saatetaan käsitellä muistutuksena. Tällä toiminnalla on tietysti oma tavoitteensa -saada vanhemmat näyttämään hankalilta ja ”yhteistyökyvyttömiltä”, niiltä ”ylisukupolvisilta”.

Veronmaksajat joutuvat kustantamaan lastensuojelutoimintaa, joka aiheuttaa valtavia kustannuksia ja kohtuutonta haittaa ihmisille. Tilanteeseen pitää saada muutos. Ehdotan, että Espoon torille pystytetään häpeäpaalu. Ehdotan, että joka kuntaan pystytään häpeäpaalu, mikäli virkamiesten käytös ja toiminta on epäasiallista. Laadun tarkkailijoina toimivat tietysti lastensuojelun asiakkaat ja heidän läheisensä.

Lastensuojelun sosiaalityöntekijät kootaan häpeäpaaluun pohtimaan työkäytäntöjään ja olemaan ihmisittäin. Kuinka sosiaalialan häpeäteoria sopii esimerkiksi tähän lainsäännökseen:

Asiakkaalla on oikeus saada sosiaalihuollon toteuttajalta laadultaan hyvää sosiaalihuoltoa ja hyvää kohtelua ilman syrjintää. Asiakasta on kohdeltava siten, ettei hänen ihmisarvoaan loukata sekä että hänen vakaumustaan ja yksityisyyttään kunnioitetaan.

tai tähän;

Viranomaisen on toimivaltansa rajoissa annettava asiakkailleen tarpeen mukaan hallintoasian hoitamiseen liittyvää neuvontaa sekä vastattava asiointia koskeviin kysymyksiin ja tiedusteluihin.

Ole ihmisiksi – kampanja

Sosiaalityöntekijät voivat häpeäpaalussa harjoitella ihmisten kuuntelemista ja kohtaamista. Lastensuojelutoimissa menehtyneiden omaiset ja lastensuojelun kiusaamat ihmiset voivat halutessaan tulla keskustelemaan häpeäpaalulaisten kanssa – mikäli kykenevät kohtaamaan tekijät. Häpeäpaalusta vapautuu siinä vaiheessa, kun puhe ”niistä”, ”huono-osaisista”, ”ylisukupolvisista” loppuu ja häpeäpaalulainen osaa olla ihmisiksi. Anteeksipyytämistä ja armollista ihmisen kohtaamistakin voi harjoitella.

Häpeäpaalu jää torille lastensuojelutoimissa menehtyneiden muistoksi muistuttamaan jälkipolvia Suomen historian pimeästä hiljaisuuden ajasta.

Häpeäpaaluttomat kunnat palkitaan vuoden lopulla. Häpeäpaalun pystyttämisen yhdessä julistetaan Ole ihmisiksi -kampanja. Sen tarkoituksena on tuoda hyvinvointia niin lastensuojelun työpaikoille kuin lastensuojelun asiakkaille. Ihmisiä ylenkatsovat ja ihmisten kyykyttämiseen keskittyvät työyhteisöt ajavat alalta pois parhaimmat työntekijät. Olen iloinen, että olen saanut vuosien varrella tutustua myös todella hyviin sosiaalityöntekijöihin. Heiltä olen saanut paljon tietoa sairastuneista työyhteisöistä.

Häpeäpaaluinfoa

Häpeäpaalua on käytetty häpeärangaistuksena, jolla tuotettiin julkinen nöyryytys siihen tuomitulle. Rangaistuksen oleellisin osa on yhteisön pilkka, ei ruumiillinen kipu tai eristäminen. Tällaisten sanktioiden varsinainen kohde ei niinkään ole rikollinen itse, vaan rangaistusrituaalia seuraava kansa. Häpeärangaistuksien tarkoitus oli ennaltaehkäistä rikollisuutta varoittavan esimerkin kautta.

KENEN ETUA ELINA PEKKARINEN VALVOO?

Myötähäpeä on kiusallinen tunne. Myötähäpeä määritellään:

”ulkoisesta ärsykkeestä vastaanottajaan siirtyvä häpeäntunne, jota lisää tunne siitä, ettei ärsyke itse älyä hävetä itseään”.

”toisen tai toisten puolesta tunnettu häpeä. Esim. Suomen mäkihypyn taso aiheuttaa myötähäpeää.”

Eilen julkaistiin lapsiasiavaltuutetun kertomus eduskunnalle 2022. Eilen suuri joukko ihmisiä joutui tuntemaan myötähäpeää kertomuksen laatijoiden ja tilaisuudessa esiintyneiden ihmisten puolesta.

Näyttää siltä, että maahamme on lapsen etuun vedoten luotu järjestelmä, jossa päähenkilöinä ovat lapsi ja viranomainen. Lapsen vanhemmat ja perhe ovat statisteina jossain hyvin kaukana. Loputon lapsen etu -puhe on irvokasta, koska lastensuojelun työkäytäntöjä tuntevat tietävät, että lapsi jää mielivaltaisessa virkamiestyössä viimeiseksi ja syrjään.

Maamme lastensuojelun kriisiytynyt tilanne kiteytyy sosiaalityöntekijöiden koulutuksen puutteisiin, mielivaltaiseen ideologiapohjaiseen työkulttuuriin, julkisen vallan delegoinnin ongelmiin, huostaanottovetoiseen työhön, koko lapsuuden mittaiseen pysyvään huostaanottoon, viranomaisvieraannuttamiseen, sijaishuollon valvonnan laiminlyönteihin, sijoitettuihin lapsiin kohdistuvan väkivallan peittelyyn, lapsiperheiden kaltoinkohteluun, lapsibisnekseen (avohuollossa ja sijaishuollossa), oikeussuojakeinojen puuttumiseen jne. Lista on loputon.

Ihmisillä on oikeus edellyttää, että lapsen etua valvova virkamies keskittyy oikeisiin asioihin. Nyt ei niin tapahtunut.

Vaikka lapsiasiavaltuutetun toimistossa on jopa juridista osaamista, kokonaan on unohdettu Suomen valtiota velvoittava Euroopan ihmisoikeussopimus. Se on kuitenkin lasten kannalta tärkein ihmisoikeussopimus ainakin Euroopassa. EIT on myös ratkaisukäytännöissään kehittänyt lapsen etu -käsitetä, vaikkei sopimus sellaista tunne. Tällä tavoin – lapsen oikeuksien sopimuksen toteutumista valvovan lapsiasiavaltuutetun viran myötä – lapsen etu -sanaparilla ratsastaen on tosiasiallisesti horjutettu perinteistä suomalaista perhekäsitystä. Tämä perhekäsitys takaa lapsen hyvinvoinnin, koska lapsen vanhemmat ja suku näyttelevät pääroolia – ei sosiaalityöntekijä. Lapsen vanhempien etu ja lapsen etu ovat kovin harvoin ristiriidassa, mitä ristiriitaa yritetään väkisin korostaa.

Lastensuojelujärjestöjen tavoitteena on ollut nostaa Lapsen oikeuksien yleissopimus yli kaiken muun velvoittavan lainsäädännön. Pelastakaa lapset ry esitti lastensuojelulain muutosehdotuksensa vuonna 2001 eikä tuossa ehdotuksessa huomioitu lainkaan Euroopan ihmisoikeussopimusta. Tämä ehdotus varatuomari Mirjam Aranevan nimissä tehtiin silloin, kun Suomi oli juuri saanut langettavan tuomion K & T -tapauksessa (Maritta Törrönen (toim.)Lapsuuden hyvinvointi,s. 108).

Pelan ehdotuksessa esitettiin myös, että lapsiasiavaltuutetun virka pitäisi perustaa ”valvomaan lapsen edun ja oikeuden todellista toteutumista maassamme. Oman riittävän toimivallan omaavan, riippumattoman ja itsenäisen ”edusmiehen” olemassaolo lisäisi lasten ja nuorten näkyvyyttä yhteiskunnassa kautta linjan antamalla lapselle ”virallisen äänen”, jota myös muiden aikuisten olisi päättäjien ohella kuultava.”

Jokainen voi arvioida, onko tämä lasta suojeleva tavoite toteutunut vai onko toteutunut jonkun muun etu? Ainakin lastensuojelujärjestöjen ja palveluntuottajien etu on toteutunut.

Lapsiasiavaltuutetun lastensuojelulain uudistamisen syyksi on mainittu seuraavanlainen muutostarve: ”Vaikka lastensuojelulain kokonaisuudistus ei yksin ratkaise lastensuojelun viheliäistä ongelmaa, toisi se selkeyttä lähes 30 kertaa muutettuun ja repaleiseen lakiin, jonka noudattaminen ja ymmärtäminen on jo asiantuntijoillekin vaikeaa. Se toisi se selkeyttä lähes 30 kertaa muutettuun ja repaleiseen lakiin, jonka noudattaminen ja ymmärtäminen on jo asiantuntijoillekin vaikeaa.”

Tämä hämyisä perustelu ennakoi, että uudistuksen taustalla ovat lastensuojelujärjestöjen tarpeet ja toiveet. Yhtä hyvin olisi voitu kertoa, että lastensuojelulain kokonaisuudistus oli täysin epäonnistunut. Sellainen puhe olisi avointa ja rehellistä. Selvää on, että nykyinenkin laki mahdollistaisi laadukkaan työn. Rakenteiden korruptiota ei uusi laki poista.

Muutostarpeen perusteeksi ei ole kerrottu, että halutaan parantaa perheiden oikeusturvaa; suitsia virkamiehen mielivaltaa; poistaa kokonaan avohuollon tukitoimet lastensuojelusta ja siirtää painopiste peruspalveluihin; halutaan kirjata lakiin täytäntöönpanokelpoiset tapaamisoikeudet sijoitettuun lapseen; kehittää vastuusäännöksiä, tehdä vieraannuttaminen rangaistavaksi tms.

Elina Pekkarinen kertoi lapsiin kohdistuvasta väkivallasta, mutta jätti kokonaan mainitsematta sijoitettuihin lapsiin kohdistuvan väkivallan, itsemurhat, lapsiperheiden huonon kohtelun. Sijaishuollon nykytilaselvityksen käynnistäminen kuuluu kiireelliseen valtiovallan vastuulla oleviin asioihin. Elina Pekkarinen vaikenee. Vaikeneminen yhteiskunnallisesti merkittävistä asioista tarkoittaa tilanteen hyväksymistä.

Elina Pekkarista velvoittaa laki. Elina Pekkarinen ei voi vaieta yhteiskunnallisesti merkittävistä asioista, lapsiin kohdistuvista väärinkäytöksistä. Elina Pekkarisen kohdalla pitää arvioida, onko hän kyennyt toimimaan häntä velvoittavan lainsäädännön mukaisesti. Lapsiasiavaltuutetun tehtävänä on lain mukaan varmistaa, että kaikkien lasten oikeudet ja asema otetaan huomioon lainsäädännössä ja yhteiskunnallisessa päätöksenteossa. Nyt julkaistu raportti ei anna totuudenmukaista tietoa päätöksentekijöille.

MEDIAKO LASTA SUOJELEE?

Näin lapsia kaupataan ympäri Suomen kiskurihinnoilla kertoo Iltalehti

Mikä ylläpitää lapsikauppajärjestelmää? Kenen aivoilla ja aatteilla näin iljettävää asiaa on edistetty?

Miksi lasten suojelemiseen keskittyvät järjestöt eivät ole nostaneet asiasta suurta metakkaa? Missä ihmisoikeusaktivistit oikein ovat?

Miljardibisnes ei syntynyt tyhjästä

Miljardiluokan lapsibisnes ei ole syntynyt tyhjästä. Miljardibisnestä ei ole ylhäältä annettu Suomen kansalle, vaan se on syntynyt tietoisten valintojen ja ihmisaivojen tuloksena. Suomen lasten tuotteistaminen on mahdollistunut tehokkaan propagandan ja mediasensuurin avulla.

Miljardibisneksen riskinä media

Liiketoiminnassa markkinointi ja tuotteen esillä pitäminen ovat yleinen toimintatapa. Se lisää yrityksen taloudellista hyvinvointia. Suomen järjestelmä on sairastunut: Suomen suurin lapsiliiketoimintayritys Familar listaa liiketoiminnan yhdeksi merkittävimmistä riskeistä median ja julkisuuden.

Jopa lapsiliiketoimintaa harjoittavat tietävät, ettei toiminta kestä päivänvaloa. He tietävät Suomen sitoutuneen kansainvälisiin ihmisoikeussopimuksiin. He tietävät, että virkamiesten (sosiaalityöntekijöiden)pitäisi noudattaa lakeja. Liiketoiminta saattaisi vaarantua kokonaan, mikäli sosiaalityöntekijät alkaisivat ideologisen mututyön sijaan noudattaa lakeja ja heille alettaisiin antaa koulutusta perus- ja ihmisoikeuksista – perhe-elämän kunnioittamisesta.

Sosiaalityöntekijöiden pitäminen pimennossa lakien sisällöstä tukee erinomaisesti miljardibisnestä. Ulkopuolisten (ideologiapohjaisten) neuvonantajien ja moniammatillisten tiimien päästessä ohjailemaan virkamiehiä lapsen tuotteistaminen käy näppärästi. Lastensuojelulain kokonaisuudistus varhaisen puuttumisen malleineen oli hyvä edistysaskel ja vauhditti miljardibisnestä. Lakiin kirjattiin säännös mm. moniammatillisen asiantuntemuksen turvaamisesta. Riittävän lapsimateriaalin virran takaa lastensuojeluilmoituksia koskeva säännös, joka otettiin lakiin.

Miljardibisnes saattaisi tyrehtyä, mikäli tutkiva journalismi alkaisi penkoa juuria myöten tätä aihealuetta. Selvää lienee, ettei pienissä lehtitalossa ole mahdollisuutta paneutua lastensuojelun laajaan aihealueeseen. Se edellyttäisi lastensuojelun lähihistoriaan, lastensuojeluideologiaan ja taustatoimijoihin perehtymistä. Iltalehden toimittajat ovat tehneet erinomaista työtä tuomalla esille yhteiskunnallisesti merkittävää asiaa.

Aletaan puhua asioista niiden oikeilla nimillä

Vuosikymmenet ovat osoittaneet, ettei lastensuojelukeskustelussa ole koskaan päästy juurisyihin -rakenteelliseen vinoumaan, joka tuottaa huostaanottoja. On helppoa ja turvallista keskustella palvelujen tarpeesta, lasten mielenterveyspalvelujen riittämättömyydestä, resursseista jne. ja sulkea suu järjestelmän juurisyistä. Vaikeneminen mahdollistaa lapsiperheiden kaltoinkohtelun ja ylläpitää miljardibisnestä.

Etusivun juttu – suomalaista rodunjalostusta

Lastensuojelun ideologia on perinteisesti kajonnut yksinhuoltajiin, köyhiin ja terveyspalveluja tarvitseviin. Varhaiselle puuttumiselle perustuvan lastensuojelulain, myötä kuka tahansa voi tällä hetkellä olla puuttumisen kohteena. Virkamiesten työ on fiilispohjaisia, sananmukaisesti mutua. ” Se, että ammattilainen on huolissaan, on objektiivinen fakta”. Varhaisen puuttumisen huolivyöhykemalli on tukenut erinomaisesti miljardibisnestä.

Maamme ylimmän lastensuojeluasiantuntijan Aulikki Kananojan lastensuojeluun lanseeraaman case work -opin mukaan sosiaalipalveluja tarvitsevat ihmiset diagnosoidaan psykoanalyyttisin ottein. Case work oppikirjan mukaan asiakkaita tarkkaillaan, heidän sukupuutaan tutkitaan 3-4 polvea taaksepäin (degeneraatioteoria), heistä tehdään sosiaalinen anamneesi, keräillään lausuntoja jne. Nimenomaisesti oppikirjassa on todettu, ”ettei jokaisesta asiakkaasta tarvita älykkyyskokeen tulosta”. Tietojen perusteella kootaan ”oiresikermä”. Ihmisen poikkeavuutta osoittavat mm. ”avioton äitiys”, ”työttömyys” (Ahla, Tarvainen, Yksilökohtainen huolto, 1959, s. 172,179).

Järjestelmä, joka edelleen uskoo sosiaalisen perimän oppeihin ja sen takia kajoaa yksinhuoltajaäiteihin, köyhiin ja terveyspalveluja tarvitseviin on aikansa elänyt. Sellainen toiminta on ideologiapohjaista mielivaltaa. Se on vastoin lakeja ja ihmisoikeusvelvoitteita.

Pysyvään huostaanottoon tähtäävä järjestelmä tukee miljardibisneksen häiriötöntä kulkua. Sairastunut järjestelmä tukee vieraannuttavaa vanhempaa tietäen, että yksinhuoltajuus lisää huostaanoton riskiä. Erossa isättömiksi jääneiden lasten joukko kasvaa viranomaisvieraannuttamisen seurauksena.

Eikö olisikin huikea etusivun juttu – rodunjalostusta maailman onnellisimmassa hyvinvointivaltiossa?

Suomi – lapsivankivaltio?

Lasten tuotteistamisen seurauksena maahamme on syntynyt kotikuntani Sipoon väkiluvun verran siirtolaisia -kodeistaan poistettuja lapsia. Siirretyt lapset joutuvat vapaudenriiston kohteeksi pääsääntöisesti siihen saakka kunnes täyttävät 18 vuotta. Kuinka moni aikuinen on Suomessa kärsinyt 18 vuoden vankeusrangaistuksen? Sellaisen saa suoraan synnytyssairaalasta äidiltään viety vauva.

Mikäli lapsi/nuori ei suostu alistumaan kohtaloonsa ja sopeutumaan sijaishuoltoon, häneen kohdistetaan ”kuntouttamistoimia”. ”Kuntouttamisella” tarkoitetaan alistamista, rajoittamista, koulunkäynnin estämistä rangaistustoimena, pakkolääkitsemistä tms. Tätä lapsia loukkaavaa väkivaltaista kasvatusta kutsutaan ”erityiseksi huolenpidoksi” (lapsen kokoaikainen eristäminen normaalista elämästä).

Kodeistaan pois siirrettyjen lasten ahdistus ja koti-ikävä poikivat vuosittain tuhansia pakomatkoja, joiden aikana lapset joutuvat rikosten uhreiksi (mm. seksuaalinen hyväksikäyttö) ja/tai päihteidenkäyttäjiksi, rikosten tekijäksi. Pakomatkoja kirjattiin jokin vuosi sitten vuosittain yli 3000 kpl. Näistä lapsista 30,5 % on joutunut jonkun rikoksen uhriksi. Tutkimuksissa on todettu, ettei lastensuojelussa tunnisteta tähän ongelmaan liittyvää ihmiskauppaa.

Helsingin Sanomat teki vastikään jutun poliisin esitutkinnan viiveistä aikaansaaden apulaisoikeuskansleri Mikko Puumalaisen käynnistämään selvityksen asiassa.

Aihe liittyy lastensuojelun rakenteelliseen vinoumaan. Osasyynä poliisin tutkinnan viiveisiin on varmasti siinä, että STM:n hallinnonalalla on kehitetty perheiden valvontaan, seulontaan, arviointeihin ja ilmiantoihin erilaisia ohjeistuksia. Näin mututuntumalla tehdyt seulonnat poikivat riittävästi tutkintapyyntöjä. Eräs poliisi kertoi, että niitä tulee ovista ja ikkunoista. Tämän lisäksi poliisin pöydällä on pakomatkoilla väkivaltatilanteisiin joutuneiden lasten ja nuorten tutkinnat. STM on 2000 -luvulla luonut ilmiannoille ja seulonnalle perustuvan järjestelmän, luonut vainoharhaista yhteiskuntahysteriaa. Sellainen saattaa vammauttaa muidenkin hallinnonalojen toimintaa.

Ehkäpä HS jatkaa aihetta näkokulmaa laajentaen – suomalainen ilmiantokoneisto, sen synty ja seuraukset hallinnossa? Hyvä jutun aihe olisi myös se, miksei lapsia syrjäyttäviä virkamiehiä saa vastuuseen teoistaan.

Lapsivankien läheiset

Lapsen vastentahtoinen pois ottaminen vanhemmiltaan tarkoittaa lapsen vapauteen kajoamista. Se tarkoittaa myös lapsen ja hänen vanhempiensa perhe-elämään kajoamista. Lastensuojelutoimissa ohitetaan usein täysin kunnolliset läheiset, esimerkiksi isovanhemmat. Toiminnan perusta löytyy ”sosiaalisen perimän” opista kuten tutkimusprofessori Tarja Heino on kertonut (Sosiaaliturva 14/2001). Lastensuojelutyössä uskotaan, että suku on pahin. Näin on uskottu jo 100 vuoden ajan.

Kukin saa uskoa mihin tahansa, mutta uskon varaan ei yhteiskunnallista päätöksentekoa voi perustaa. Ideologia aiheuttaa merkittävää kansanterveydellistä haittaa kodeistaan poistetuille lapsille ja näiden läheisille. Lapsivankien läheisten kohtalona on tuntea kokoaikaista huolta ja ikävää elossa, mutta sijaishuollossa kadonneena olevasta, lapsesta. Sijaishuollossa kaltoinkohdellun ja päihdekäyttäjäksi ja/tai rikollisuuteen ohjautuneesta nuoresta saattaa muodostua iäkkäille vanhemmille elinikäinen taakka nuoren vapauduttua sijaishuollosta. Vastuuta ei kanna syrjäyttäjä, vaan oma äiti ja isä.

Perhehoitajien harjoittama lapsen vieraannuttamisen ongelma on kärjistynyt viime vuosina. Valtiontalouden tarkastusviraston tarkastuksessa 6/2012 todettiin, ettei perhehoitajia valvota riittävästi. Kaikki perhehoitajat eivät edes päästä sosiaalityöntekijää kotikäynnille.

Selittelyn perinne

Toimiva lastensuojelu -raportin mukaan kukaan Suomessa ei tiedä, ovatko toimenpiteiden kohteina oikeat lapset ja miksi heidät siirrettiin pois kodeistaan (STM, 2013:19). Koska tietoa ei ole, on jouduttu keksimään selityksiä lasten siirroille. Selitysten perinnettä harjoitetaan myös ministeritasolla. Lastensuojelulain kokonaisuudistuksen lähetekeskustelussa vuonna 2006 maamme peruspalveluministeri (14.04.2000–18.04.2002) Osmo Soininvaara/Vihr. totesi:

Arvoisa puhemies! Ajattelin puhua lyhyesti kahdesta asiasta. Toinen koskee adoption käyttöä lastensuojelukeinona ja toinen päihdeäitejä….. Jouduin itse aikanaan peruspalveluministerinä vastaamaan Euroopan neuvostosta tulleeseen kysymykseen, miksi meillä on niin pitkäaikaisia huostaanottoja, ja kotimaalle uskollisena tietysti yritin tähän jonkun hyvän selityksen keksiä. Se selitys tietysti oli se, että koska meillä ei tehdä tahdonvastaisia adoptioita, niin sellaisissa tapauksissa, joissa muissa maissa on adoptio, joka on pysyvä, niin meillä on pitkäaikainen huostaanotto.

Ukrainalaisilmiö

Kun Ukrainassa köyhät naiset päätyvät korvausta vastaan sijaissynnyttäjiksi ja antamaan lapsensa adoptioon, Suomessa köyhät ja yksinhuoltajat joutuvat synnyttämään lapsia miljardibisnekselle. Suomen ukrainalaisilmiön volyymit ovat huomattavasti suuremmat kuin Ukranaissa. Rahavirtakin valuu vain yhteen suuntaan -miljardibisnekseen.

Valtiovarainministeriö selvitteli vuonna 2013 lastensuojelun tilannetta. Selvityksessä todetaan, että pienten lasten sijoituksissa Suomen luvut ovat kuitenkin paljon muita Pohjoismaita korkeammat. Vuosittain otetaan huostaan 300-400 alle 3-vuotiasta. Heidän osuutensa ikäluokasta sijoittaa Suomen itäeurooppalaisten maiden joukkoon (VVM 11/2013, s. 20).

Helsingin Sanomat on myös kirjoittanut tästä turvallisesta aiheesta – muiden maiden miljoonabisneksestä.

Tehokas propagandakoneisto

Propagandalla tarkoitetaan aatteen tai opin järjestelmällistä levitystä, jolla pyritään muokkaamaan mielipidettä. Propaganda on tavoitteellista, harkittua ja järjestelmällistä pyrkimystä manipuloida ihmisten uskoja, asenteita tai tekoja. Propaganda luo mielikuvia ja pyrkii hallitsemaan mieliä. Se ruokkii ennakkoluuloja, yhdenmukaistaa ajattelua ja vaientaa erimieliset.

Lasten tuotteistaminen edellyttää, että kansalle ja päättäjille markkinoidaan kokoaikaisesti syitä toiminnalle – siis perusteita sille, miksi lapsi pitää siirtää pois kodistaan. Miljardibisnes elää, koska sen tukena on tehokas propagandakoneisto kertoen ”niistä päihde- ja mielenterveysongelmaisista lapsiaan kaltoinkohtelevista huono-osaisista”.

Tällä hetkellä päivän teema näyttää olevan mielenterveyspalveluita tarvitsevat lapset ja nuoret. Teema palvelee hyvin miljardibisnestä, joka on kehitellyt ”psykiatrisia lastenkoteja”. Juurisyihin ei ole päästy, vaikka ongelmasta on keskustelu 20-30 vuotta. Lastenpsykiatrien huostaanottosuositukset ovat aiheena tabu. Sairaanhoitopiirien lastenpsykiatrien toimintatavat on pyritty salaamaan, koska toiminta ei noudata lakia. Lastenpsykiatrit toimivat psykoanalyyttisen teorian mukaan mitätöiden neuropsykiatriset häiriöt ja pitäen niitä kodin oloista johtuvina. Lastensuojelun asiakkuus siis useimmiten estää asianmukaisten tutkimusten ja hoidon saannin. Asiasta keskusteltiin vilkkaasti 2000 -luvun alussa. Kaikkien tiedossa oli jo tuolloin, että lastenpsykiatrit tekevät huostaanottosuosituksia ja käytäntöihin vaadittiin muutosta. Lastenpsykiatri Jari Sinkkonen piti väitteitä naurettavina. Sinkkosella oli tuohon aikaan omat projektit meneillään Pelastakaa lapset ry:ssä. Valtiontalouden tarkastusvirasto nimesi haittailmiön vuonna 2012: ”erikoissairaanhoito tekee sijoitustilauksia” (Tarkastuskertomus 6/2012, s. 63).

Nepsylasten hoitopolun heikkous takaa sen, että miljardibisnes saa tarvittavan lapsimateriaalin. Viivästyneet tutkimukset ja kuntoutus aikaansaavat mielenterveyspalvelujen tarvetta. Keskustelu, joka keskittyy ainoastaan mielenterveyspalvelujen saatavuuden lisäämiseen kajoamatta juurisyihin, saattaa jopa tukea miljardibisnestä.

Median edustajat tietävät, kuka tai mikä taho tuottaa lastensuojelupropagandaa. Näyttää kuitenkin siltä, että lastensuojelujärjestöt saavat helposti mainostilaa median tehdessä juttuja niiden palveluista.

Lastensuojelujärjestöjen arvot

Iltalehden jutussa haastateltu Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentian erityisasiantuntija Alpo Heikkinen on huolissaan siitä, etteivät perinteiset järjestöt pärjää kuntien kilpailutuksissa suurille pörssiyhtiöille. Hän korostaa järjestöjen pitkää historiaa ja arvoja lastensuojelun kehittämisessä. Tietämättä, mitä Heikkinen on tarkoittanut järjestöjen arvoilla, asia on kuitenkin tärkeä.

Katsaus järjestöjen toimintakertomuksiin osoittaa, että lasten hädän markkinointi ja pääasiallinen keino vedota ihmisiin, rahoittajiin ja päättäjiin. Näyttää siltä, että toiminta keskittyy sosiaalisen perimän teoriaan (”ylisukupolvinen pahoinvointi”). Perheitä kuntoutetaan ”kiintymysuhdeajattelulla”, vahvistetaan ”mentalisaatiokykyä” ja ”perhesysteemiä” jne.

Elina Pekkarisen tutkimuksessa (2011) on nostettu esille tärkeä asia eli lastensuojelun politiikkaan ja taustalla vaikuttaviin ideologioihin liittyvä asia. Taustavaikuttimien ymmärtäminen ei liittynyt vain viranomaistoimiin, vaan myös vapaaehtoistyöhön, sillä filantropialle ja usein aatteelle perustuvan järjestötyön auttajien motiivien ja arvojen selvittäminen avaisi lastensuojeluun uudenlaista, poliittistakin näkökulmaa. (Lastensuojelun tieto ja tutkimus – Asiantuntijoiden näkökulma, 2011 s.56)

Onkohan Elina Pekkariselta tulossa kannanottoa lastensuojelun ideologiapohjaiseen lasten tuotteistamiseen ja miljardibisnekseen?

STEA -rahoitteinen tutkimus

Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskus (STEA) on sosiaali- ja terveysministeriön yhteydessä toimiva valtionapuviranomainen. STEA vastaa rahapelitoiminnan tuotoista sosiaali- ja terveysalan järjestöille myönnettävien avustusten hakemuskäsittelystä, avustusehdotuksen valmistelusta ja avustusten maksamisesta. STEA myös valvoo avustusten käyttöä ja arvioi avustuksilla rahoitetun toiminnan tuloksia.

Valvooko STEA sitä, mitä rahoilla tehdään?

Tutkimuspropagandaa?

Pelastakaa lapsiin 1990 -luvun lopulla siirtynyt lastenpsykiatri Jari Sinkkonen ja vauvan huuli- ja suulakihalkion merkityksestä vanhemmille kasvatustieteen tohtoriksi väitellyt Mirjam Kalland ryhtyivät lastensuojelun tutkijoiksi 1990 -luvun lopulla.

Sopiva sijaiskoti lapselle RAY-projektin (1999-2002) alkaessa huostaanotettujen lasten taustasta, kehityksestä ja elämänkulusta oli Kallandin mukaan melko vähän huolellisesta tehtyjä tutkimuksia. Hankkeen tavoitteena oli siis tuottaa tietoa paitsi yksittäisen lapsen asiaan myös päätöksenteon tueksi.

Projektin tavoitteeksi muodostui tutkia mm. huostaanotetun lapsen taustaa ja kehitystä; kehittää menetelmiä, joilla voidaan arvioida sijaisperheen sopivuutta; parantaa sijoitusten onnistumismahdollisuuksia ja välttyä traumaattisilta sijoitusten päättymisiltä

Kuinka asiantuntijuus syntyy?

Sopiva sijaiskoti lapselle -hankkeen loppuraportissa kerrotaan, että projekti osallistui keskusteluun siitä, otetaanko Suomessa lapsia liian herkästi huostaan. Tämä tutkimus koski 234 huostaanotettua lasta ja heidän taustojaan.

Pelastakaa lapset ry:n sosiaalityöntekijät täyttivät jokaista sijoitusta koskevat tiedonkeruulomakkeet. Näiden perusteella todettiin, että lapsilla oli keskimäärin seitsemän eri riskitekijää kasvuympäristössään ennen kuin päätös huostaanotosta tehtiin (Sinkkonen, Tervonen-Arnkil (toim) Lapsi uusissa oloissa, s. 170).

Sinkkonen ja Kalland päätyivät mukavuusotantaan. Mukavuusotanta tarkoittaa, että tutkittavat henkilöt valikoituvat sen mukaan mistä heidät on helpoin tavoittaa (mennään läpi siitä, mistä rima on matalin). Henkilöt oli helppo tavoittaa yhdistyksen sisältä.

Yksityisen sijaishuoltopalveluja (perhehoitoa) tarjoavan yhdistyksen omat sijoituksia hoitavat sosiaalityöntekijät saivat siis kertoa huostaanoton syyt. Sosiaalityöntekijöiden nimiä ja lukumäärää ei ole kerrottu, ilmeisesti kyse on muutamista sosiaalityöntekijöistä.

Tällä tavalla Sinkkonen ja Kalland päätyivät siihen, että huostaanoton syinä olivat tavallisesti vanhempien päihde- tai mielenterveysongelmat sekä perheväkivalta. Lisäksi lapset olivat psyykkisesti ja/tai fyysisesti laiminlyötyjä. Pientä osaa lapsista oli myös pahoinpidelty.

Tutkittujen lasten seuranta-aika oli keskimäärin neljä vuotta. Sinä aikana vain 11 % sijoituksista katkesi, lähes yhtä paljon lapsista adoptoitiin sijaisperheisiin. Tutkimuksessa havaittiin, että lasten äitien koulutustaso oli alhainen ja teiniäidit ja yksinhuoltajat olivat yliedustettuina.

Hankkeella on erityinen merkitys, koska sen myötä käynnistyi laaja kiintymyssuhdeteoriaan perustuva kouluttaminen, joka kohdistui sosiaalityön ja terveydenhuollon ammattilaisiin sekä sijais- ja adoptioperheisiin. Jari Sinkkonen ja Mirjam Kalland osallistuivat erilaisiin työryhmiin, joissa kehiteltiin lastensuojelun piirissä olevien perheiden tukemiseen tähtääviä työmenetelmiä. Tutkijoiden mukaan tavoitteina oli myös kehittää lasten sijoituksiin soveltuvia arviointimenetelmiä ja menetelmiä.

Sinkkosesta ja Kallandista tuli siis hankkeen myötä lastensuojelun asiantuntijoita. Mirjam Kalland nimitettiin jäseneksi mm. STM:n sosiaalialan kehittämisprojektiin Aulikki Kananojan kanssa. Projektiin kirjattiin, että huostaanottojen taustalla ovat vanhempien päihde- ja mielenterveysongelmat ja perheväkivalta. Suosituksena esitettiin lastensuojelulain uudistamista ja pysyvän huostaanoton ja adoption mahdollisuuden selvittämistä (STM työryhmämuistio 2003:11, s.29).

Hanke liittyy lastensuojelulain uudistamiseen. Pelastakaa lapset ry ryhtyi kertomansa mukaan jo vuonna 2001 vaikuttamaan lastensuojelulain valmisteluun. Lämpimät ministeriösuhteet johtivat siihen, että yhdistyksen muutosehdotukset siirtyivät lastensuojelulakiin (Törrönen Maritta (toim.), Lapsuuden hyvinvointi, yhteiskuntapoliittinen puheenvuoro, 2001, s. 108). Peruspalveluministeri Eva Biaudet oli vuonna 1999 yhdistyksen hallintoneuvoston jäsen. STM:n virkamies Pia-Liisa Heiliö oli aiemmin järjestellyt yhdistykselle etusijan kuntien neuvonantajana lakimiespalvelunsa kautta (= lakimies Mirjam Araneva, Jari Sinkkonen ja yhdistyksen nimeltä mainitsematon sosiaalityöntekijä). Pia-Liisa Heiliö siirtyi sittemmin vuonna 2003 yhdistyksen johtavaksi lakimieheksi neuvomaan kuntien sosiaalityöntekijöitä sijoitustilanteissa. Heiliö siirtyi sittemmin takaisin ministeriöön.

Taitaakin olla ensimmäinen kerta, jolloin kansainvälinen toimija pääsi näin vaikuttamaan kansalliseen lakiin. Pelastakaa Lapset on kansainvälisen Save the Children -liikkeen jäsen. Pääkonttori Save the Children -järjestössä sijaitsee Lontoossa. Lainvalmistelussa käytettiin siis asiantuntijana tahoa, jolla on välitön tarve huostaanottojen määrän kasvattamiseen. Lastensuojelulaki teki historiaa myös siinä suhteessa, että virkamiestyön pohjaksi hyväksyttiin huoli varhaisen puuttumisen aatteen merkeissä.

Olemme eläneet pelavetoista lapsipolitiikan aikaa niin, että lapsistrategiakin saatiin valmiiksi vasta viime vuonna, 100 vuoden odottelun jälkeen. En löydä strategiasta kohtaa, joka pyrkisi nitistämään lapsikaupan. Ei ole myöskään mainintaa siitä, kuinka sijaishuollossa oleviin lapsiin kohdistuva kaltoinkohtelu aiotaan lopettaa. Onkohan tämä valtio valtiossa -ilmiö?

Kuolinsyytutkimus

Sopiva sijaiskoti lapselle -projektissa tehtiin myös tutkimus sijoitettujen lasten kuolleisuudesta. Se perustui lastensuojelurekisteriin ja kuolemansyyrekisterin yhdistämiseen ja se koski kaikkia 1992-1997 huostassa olleita lapsia ja nuoria (13 371).

Näiden lasten ja nuorten kuolleisuus havaittiin moninkertaiseksi ikäryhmän normaalikuolleisuuteen verrattuna, erityisesti ikäluokissa 15-25. Kuolemat liittyivät itseä vaarantavaan tai vahingoittavaan käyttäytymiseen eli päihteisiin, onnettomuuksiin ja itsemurhiin. Raportissa kerrotaan, että tutkimustulokset yllättivät myös tutkijat, koska tyttöjen kuolleisuus oli normaaliväestöön verrattuna vielä enemmän koholla kuin poikien, eikä käsitys, että tytöt kestävät heikkoja kasvuoloja poikia paremmin saanut tukea.

Tutkijoiden mukaan tutkimus vahvisti sen, mitä kiintymyssuhdeteoriakin korostaa. Kiintymyssuhteissaan vaurioitunut lapsi käyttäytyy itsetuhoisesti ja voi olla vaaraksi itselleen. Kun lapsen käsitys itsestä, vuorovaikutuksesta ja toisista on varhaisvaiheessa muodostunut pääosin kielteiseksi eikä häntä ole suojeltu psyykkisesti eikä fyysisesti hän ei kykene myöskään suojelemaan itse itseään myöhemmin (loppuraportti s. 7).

Tutkijan ennakko-olettama pitää huostaanotettua lasta aina automaattisesti vaurioituneena ja sulkee kaikki muut vaihtoehdot pois. Mikä on tutkijan vastuu, jos hän sulkee silmänsä sijaishuollon aiheuttamilta vaurioilta pitäen sosiaalityön laatua täydellisenä ja huostaanottoa oikeutettuna ilman virhearviointeja?

Mikäli tutkimusote olisi ollut neutraali, vailla ennakko-oletusta, johtopäätös olisi ollut täysin toinen. Silloin tutkimustulos olisi saanut tiedotteen: Lapsen siirtäminen pois kodistaan lisää kuoleman riskiä. Olisiko se ohjannut lapsipolitiikkaa huostaanottovapaaseen suuntaan, jossa perhe nähdään lapsen voimavarana eikä uhkana? Olisiko syntynyt keskustelua siitä, mitä täällä oikein tapahtuu, miksi lapsia lähetetään pois kodeistaan kuolemaan?

Saako näitä tutkimuksia kutsua tutkimuspropagandaksi?

Pelastakaa lapset ry Pesäpuu ry:ssä

Pelastakaa lapset ry toimii myös vuonna 1998 perustetussa Pesäpuu ry:ssä. Pesäpuu ry:n Perhehoidon pyöreään pöytään kuuluvat: Pesäpuu ry, Perhehoitoliitto ry, Ammatillisten perhekotien liitto ry, Pelastakaa Lapset ry, Nuorten ystävät ry/Oy, Perhehoitokumppanit Suomessa Oy, Helsingin diakonissalaitos ry, Lauste rs, SOS-Lapsikylä ry, Familar Oy, Attendo Oy, Ava perhepalvelut Oy, Lapselle koti Oy, Majakan valo ry.

Pesäpuu ry on STEA:n rahoittamassa #Munperheet -hankkeessa päätynyt perheen jälleenyhdistämistavoitteen vastaiseen pyrkimykseen: ”Lapsella on oikeus ensisijaisesti tarpeidensa mukaiseen sijaisperheeseen ja sijaisperhe tulee ymmärtää lapsen pysyvinä ihmissuhteina”.

Pyöreän pöydän kautta Suomen lapsia näyttää riittävän myös kansainvälisille toimijoille.

Pesäpuu ry:n hallituksen puheenjohtajana toimii THL:n tutkimusprofessori Tarja Heino. Kuinka virkamiehen ja tutkijan rooliin sopii sijaishuollon edun valvominen? Miten sellainen kaksoisrooli sopii puolueettoman tutkimuslaitoksen rooliin? Onko asialla ollut vaikutusta THL:n tutkimuksiin?

Kuinka lastensuojelujärjestöt voivat pyrkiä koko lapsuudenmittaiseen huostaanottoon, kun tiedossa on sijaishuollon huomattavat kielteiset seuraukset lapselle? Minkälaista lasten suojelemista se sitten on?

Kuka täällä oikein lasta suojelee?

VÄYRYNEN VAURASTUI- ENTÄ MITÄ TAPAHTUI PERHEILLE?

Iltalehti uutisoi 15.1.2022 Paavo Väyrysen yritysten toimintaa otsikolla Huipputuottoja huolenpidolla

Jutussa kerrotaan, että Paavo Väyrynen on tehnyt itsestään monimiljonäärin lastensuojelulaitoksilla. Väyrysen merkittävin vaurauden lähde on lastensuojelubisnes.

Väyrystutkimus vireille

Suomen ihmisoikeustilanteesta huolestuneet ihmiset haluavat tietää, kuinka on käynyt lapsille, joilla Väyrysen vauraus on saatu aikaan. Mitä on tapahtunut lasten perheille? On käynnistettävä Väyrystutkimus, jossa kuullaan sekä lapset Väyrysen yrityksiin sijoittanutta viranomaista että lapsia ja lasten vanhempia/läheisiä. Ja tietysti myös Paavo Väyrystä, mikäli hän haluaa tulla kuulluksi.

Lastensuojelutoimissa vammautuneet ja menehtyneet

Tuoreen Suomen lastensuojelua koskevan tutkimuksen mukaan sijoitettujen lasten tilanne oli kaikilla tutkituilla hyvinvoinnin ja terveyden mittareilla muuta väestöä huonompi myös verrattuna sisaruksiin, joita ei ollut sijoitettu. Suomi maksaa miljardin sijaishuollosta, jolla on paljon kielteisiä seurauksia. Liiketoiminnan tulos tehdään lapsella.

Tutkimuksessa tarkasteltiin mielenterveysongelmia, sosiaalista ja taloudellista osattomuutta, väkivallan uhriksi joutumista, rikollisuutta, itsetuhoisuutta sekä kuolleisuutta. Helsingin, Itä-Suomen ja Oxfordin yliopistojen sekä Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tutkimuksessa seurattiin kaikkia Suomessa vuosina 1986–2000 syntyneitä lapsia, joita on yhteensä noin 890 000. Heistä kodin ulkopuolelle oli sijoitettuna noin 30 000 lasta ja nuorta.

Yhteiskunnallisesti merkittävä asia

Suomessa on elinkeinon harjoittamisen vapaus. Paavo Väyrysen lapsiliiketoiminnassa on kuitenkin kyse yhteiskunnallisesti erittäin merkittävästä asiasta. Elinkeinon harjoittaminen jonkun toisen ihmisen lapsella hämmentää. Sellainen elinkeino horjuttaa perinteisiä suomalaisia käsityksiä perheen ja suvun merkityksestä. Asia on siis selvitettävä tarkemmin.

Väyrystutkimus edistää hyvää hallintoa ja ihmisoikeuksia

Paavo Väyrysen lapsiliiketoiminnan esille tulo mediassa on hyvä asia. Liiketoiminnan vielä tarkempi selvittely avaa STM:n hallinnonalalla tapahtunutta rapautumista (rappiotilaa), jossa ihmisiä kiusataan ”palveluiksi” nimetyillä toimilla ja huostaanottoihin kirjataan tekaistuja syitä, sijaishuollon valvonta tai pikemminkin valvonnan laiminlyönti on vakava ongelma.

Vaikka tutkimusotos on suhteellisen pieni verrattuna sijaishuoltoon siirrettyjen lasten määrään (yli 19 000 lasta), tutkimus on hyvä alku paremmalle Suomelle. Voimme alkaa rakentaa huostaanottovapaata yhteiskuntaa, jossa lapsen vanhemmat, isovanhemmat ja läheiset nähdään voimavaroina eikä lapsen vihollisina. Tutkimus tulee siis edistämään hyvän hallinnon ja perus- ja ihmisoikeuksien toteutumista.

Paljon avoimia kysymyksiä

Kuka on edistänyt Väyrysen vaurautta?

Suomen ihmisoikeustilanteesta huolestuneet ihmiset haluavat tietää, kuka tai ketkä ovat olleet myötävaikuttamassa Väyrysen vaurauteen.

Tässä tarkoituksessa tulee selvittää,

-mitkä kunnat ovat käyttäneet Paavo Väyrysen yrityksiä.

-ketkä nimeltä mainitut kuntapäättäjät ovat tehneet hankintapäätöksiä Väyrysen yrityksiltä.

-ketkä nimeltä mainitut lapsen asioista vastaavat sosiaalityöntekijät ovat tehneet päätöksiä Väyrysen laitoksiin sijoittamisesta.

-ketkä nimeltä mainitut lapsen asioista vastaavat sosiaalityöntekijät ovat vastanneet Väyrysen laitoksiin sijoitetuista lapsista.

-mikä on ollut hoitovuorokauden hinta. Tieto on oleellisen tärkeä, koska Väyrysen kerrotaan jutussa saaneen poikkeuksellisen hyvän tuoton bisneksestä.

Tiedossani on, että ainakin Espoo on ostanut sijaishuoltoa Väyrysen yrityksiltä.

Suomen ihmisoikeustilanteesta huolestuneet ihmiset haluavat tietää,

-mitkä ovat olleet sosiaalityöntekijöiden kirjaamat sijoitusten syyt.

-miten lapsen ja vanhempien / läheisten yhteydenpito on järjestetty vai onko se kokonaan katkaistu.

-ovatko lapset saaneet osallistua sukunsa juhliin, käydä isovanhempia tapaamassa, kummien luona.

-ovatko sijoitetut lapset käyneet koulua, saaneet harrastaa, ovatko he saaneet terveydenhuoltoa.

-onko lasten perustarpeista huolehdittu, onko lapsiin kohdistettu väkivaltaa. Jos on, onko tekijät saatettu vastuuseen vai onko teot peitelty.

-onko lapsia paennut Väyrysen laitoksista, kuinka moni on joutunut rikosten uhriksi, ihmiskaupan uhriksi.

-kuinka moni lapsi on kadonnut kokonaan viranomaisen tavoittamattomiin päästyään vapaaksi sijaishuollosta.

-onko lapsille määrätty psyykelääkettä, kuka on määränyt lääkkeen ja perustuuko määräys potilaan tutkimuksiin, onko lapsilla mahdollisuus terveydenhuollon palveluihin, onko lapsia pakkolääkitty.

-ovatko lapset olleet elossa sijoituksen päättyessä vai ovatko he menehtyneet, syyt menehtymiseen.

-kuinka moni lapsi on päätynyt itsemurhaan tai itsetuhoiseen käytökseen, päihteiden käyttäjäksi, rikosten tekijäksi tai uhriksi sijaishuollon aikana tai sen jälkeen.

-kuinka moni lapsi on palannut kotiin ennen 18 vuoden ikää, kuinka monessa paikassa lasta on kierrätetty.

mitä lasten vanhemmille on tapahtunut sijoituksen jälkeen, ovatko he elossa vai päätyneet itsemurhaan, päihteiden käyttäjiksi, yhteiskunnan tuen varaan.

Väyrystutkimuksessa kuullaan myös perheitä

Suomen ihmisoikeustilanteesta huolestuneet ihmiset haluavat tietää viranomaisen selvitysten lisäksi lasten ja näiden vanhempien / läheisten kertomana vastaukset edellä mainittuihin kysymyksiin. Ihmisten kuuleminen tulee tapahtua puolueettomasti, STM:n hallinnonalan ulkopuolella. Tutkimuksen tärkein anti on ihmisten kuulemisessa, koska tähän mennessä lähes kaikki sosiaalialan tutkimustyö kohdistuu virkamiesten näkemysten esille tuomiseen.

Edellä mainittujen kysymysten lisäksi lapsilta, vanhemmilta ja läheisiltä on kysyttävä, ovatko virkamiehet käyttäneet jotain hyvän hallinnon ja lainvastaisia toimia, esimerkiksi onko vanhemmille annettu virheellistä tietoa huostaanoton merkityksestä; ovatko virkamiehet/sijaishuoltopaikan ohjaajat kiusanneet/rääkänneet/ lasta tai vanhempia (syytökset, viha- ja valhekirjoitukset, yhteydenpitoon liittyvät asiat, lasten aivopesu jne.)

Väyrystutkimus avaa dokumentaatio-ongelmaa

Olen työvuosien aikana lukenut tuhansia, kymmeniä tuhansia, sivuja epätäsmällistä, virheellistä, jopa suoranaisia valheita sisältäviä lastensuojelun asiakirjoja. Olen kuunnellut myös eri tilanteissa, niin neuvotteluissa kuin oikeussaleissa, virkamiesten puheita sosiaalihuollon asiakkaista – siis elävistä ihmisistä. Nämä puheet ja kirjoitukset voi perustellusti nimetä vihapuheiksi ja -kirjoituksiksi.

Lastensuojelujutuissa mielivallan ongelma kiteytyy dokumentaatioon. Tämä ongelma tietysti siirtyy niin hallinto-oikeuskäsittelyyn lastensuojelujutuissa kuin yleisen tuomioistuimen puolelle lapsijuttujen käsittelyyn.

Väyrystutkimus tulee antamaan tärkeää tietoa tästä hyvän hallinnon vastaisesta epäkohdasta. Tämä tutkimuksen osuus ei siis millään lailla liity Väyrysen omaan toimintaan, vaan julkisen vallan eli lapsia sijoittaneiden virkamiesten toiminnan lainmukaisuuteen.

Viranomaissyrjintä ilmenee vihakirjoituksina

Vihapuhe ja -kirjoitukset ovat viranomaissyrjinnän ilmentymä. Toiminta kohdistuu erityisesti niihin, joilla olisi oikeus hyviin peruspalveluihin, tukeen ja apuun, joihin lainsäädäntö velvoittaa. Palvelujen tarve saatetaan asioita vääristellen kirjata huostaanoton perusteeksi. Tällä vääristelyn ja syytösten tekniikalla lastensuojelun virkamiehet aiheuttavat yhteiskunnalle erittäin suuren kustannusrasituksen toimien näin sijaishuollon edun valvojina. Lain mukaan lapsen asioista vastaavan sosiaalityöntekijän on valvottava lapsen etua, ei palveluntuottajien etua.

Vääristelyn tekniikalla saadaan aikaan se, että työn kohteena ovat pääasiassa täysin väärät lapset. Toimiva lastensuojelu – raportin mukaan kukaan Suomessa ei tiedä, ovatko lastensuojelutoimien kohteina oikeat lapset, miksi heidät sijoitettiin, missä olosuhteissa he elävät ja miten lastensuojelun toimet ovat heihin vaikuttaneet (STM, 2013).

Perheille vääristelytekniikka aiheuttaa elämän mittaisia tragedioita, se kasvattaa vihaa ja luo epäluottamusta koko hallinnon toimivuuteen. Virkamiestyölle ominaista on se, ettei virkamies myönnä eikä korjaa edes suoranaisia asiavirheitään.

Törkykirjoituksia

Lastensuojelun muututtua 2000 -luvun kuluessa sijaishuollon etua valvovaksi tahoksi ovat vihakirjoitukset muuttuneet yhä törkeämmäksi. Törkeät syytökset virallisissa asiakirjoissa saavat aikaan törkeitä seurauksia – palveluntuottajat saavat vaatimaansa lapsimateriaalia.

Esimerkkinä psykoanalyyttisen virkatyön törkysyytöksistä (vastuullista ) äitiä kohtaan: ”Äiti ei näe lasta yksilönä, vaan lapsi on äidin jatke”. Tällaista syytöstä on käyttänyt mm. palkittu sosiaalityön käytännön kouluttaja Päivi Sinko vielä muutama vuosi sitten huostaanoton jatkamisen ja yhteydenpidon rajoitusten syynä.

Erään kehitysviiveisen lapsen vanhempia kiusattiin ja syytettiin väittäen, että kehitysviiveen syynä oli ”virikeköyhä koti”. Tällaisia syytöksiä saavat kokea erityisesti terveydenhuoltoa tarvitsevat perheet.

Väyrystutkimus edistää fair trialin toteutumista

Lastensuojelujuttujen vakava ihmisoikeusongelma syntyy hallinto-oikeuksien toiminnasta. Oikeudenmukainen oikeudenkäynti ei voi koskaan toteutua nykyisenlaisessa tilanteessa, jossa oikeudenkäynnin toinen osapuoli (viranomainen/sosiaalityöntekijät) laatii ja tuottaa omat todisteensa prosessiin.

Hallinto-oikeudet hyväksyvät oikeudenkäyntiaineistoksi kaiken, mitä sosiaalityöntekijät keksivät sinne toimittaa (allekirjoittamattomia ja syyseuraussuhteiltaan sekavia ja epäloogisia selostuksia, väittämiä, mielipiteitä jne) referoiden jopa päätöksiinsä lauseita näitä asiakirjoista. Vaikka tuomioistuimen tehtävänä on jutun selvittäminen, hallinto-oikeudessa selvittämisenä pidetään sosiaalidokumenttien kopiointia päätöksiin. Sijaishuollossa toimivia pidetään huippuasiantuntijoina eikä minkäänlaisia arviointia tehdä lausunnon antajien osaamiseen, asemaan tai puolueettomuuteen liittyen. Oikeusturva-asiain neuvottelukunta ehdotti jo vuonna 2005 juttujen siirtämistä käräjäoikeuksiin.

Väyrystutkimus selvittää vastuu- ja hyvityskysymykset

Väyrystutkimuksessa saadaan paljon tärkeää tietoa. Mikäli epäkohtia ilmenee, voidaan selvittää vastuukysymykset, käynnistää poliisitutkintoja ja huolehtia mahdollisten hyvityskorvausten maksamisesta perheille. Tutkimuksen antia voidaan käyttää hyväksi lainsäädännön kehittymisessä ja luoda automaattisesti lankeavat hyvityskorvaussäännökset ihmisoikeusloukkauksiin.

Tällä tavalla toimien Paavo Väyrysen vaurastuminen lankeaa koko maamme lapsiperheiden hyväksi ja kotimaan ihmisoikeustilanteen parantamiseksi.

Väyrystutkimuksen lopputulosta odotellessa

Mitä, jos suurin osa tai peräti kaikki tutkimuksen kohteena olevista lapsista onkin otettu pois valheita kirjoittaen ja totuutta vääntäen?

Entäpä, jos suurin osa tai peräti kaikki lapset ovatkin kotonaan asuessaan palveluja vaille jääneitä nepsylapsia, kehitysviiveisiä, koulukiusattuja, sisäilmaoireisia, niitä joita opettajat eivät ole halunneet opettaa? Mitä ihmettä he tekevät Väyrysen laitoksissa, kun huostaanotto edellyttää vakavaa vaaraa tai vaaran uhkaa?

Mitä sitten tehdään?

Täsmälääke ihmisoikeusvajeeseen: Virkamiesten joukkotestaukset käyntiin

Ihmisoikeusliiton pääsihteeri Kaari Mattilan mukaan Kiinan ihmisoikeustilanne on kehittynyt viime vuosina heikompaan suuntaan. Ihmisoikeusjärjestöjen mukaan Kiinan valtion viranomaiset ovat sulkeneet satojatuhansia tai jopa miljoona uiguuria leireille. Kiinan hallitus kutsuu leirejä ”uudelleenkoulutusleireiksi”, mutta tosiasiassa leirit ovat rangaistus- ja pakkotyölaitoksia. On hyvä, että Ihmisoikeusliitto on huolissaan Kiinan tilanteesta.

Ei ole lainkaan hyvä, että Ihmisoikeusliitto katsoo systemaattisesti ohi kotimaan tilanteen. Myös Suomen ihmisoikeustilanne on entisestään heikentynyt 2000 -luvulla sosiaali- ja terveysministeriön hallinnonalalla.

Ihmisoikeusongelmat lasten asioissa

Eduskunnan oikeusasiamies Petri Jääskeläisen on listannut kymmenen keskeistä suomalaista perus- ja ihmisoikeusongelmaa. Jääskeläisen listaus tuli julki ensimmäisen kerran vuonna 2013. Sen jälkeen se on julkaistu miltei samassa muodossa vuosittain oikeusasiamiehen vuosikertomuksissa. Lastensuojelu ja lapsiasioiden käsittely kuuluvat näihin ongelmiin. Näihin asioihin kuuluvat myös vammaisten lasten asiat liittyen kiinteästi sosiaalialan osaamistasoon.

Lastensuojeluasiakkaan arkea on, että perus- ja ihmisoikeusasioita käsittelevät sosiaalityöntekijät eivät pääsääntöisesti edes tiedä, mitä perus- ja ihmisoikeuksilla tarkoitetaan. Virkamiehet eivät tunne edes hallinnon oikeusperiaatteita.

Virkamiehet on sijaishuollon edunvalvontatoimijoiden ja sosiaalityöntekijä Päivi Sinkon avulla koulutettu pois lain velvoitteista, koska lait ovat ”juridisoitumista”. On paljon kivempaa tehdä työtä mututuntumalla lapsen etua määritellen kuin lakia noudattaen (mielivallan ongelma).

Nykypäivän internointia -kansankuntoutusta kaikille

Myös hyvinvointivaltiosuomessa ihmisiä eristetään yhteiskunnan toiminnasta. Täällä tätä toimenpidettä kutsutaan ”palveluksi”, ”perhekuntoutukseksi”, ”avohuollon sijoitukseksi”. Kohteena voi sattumanvaraisesti olla kuka tahansa perhe, koska lastensuojelutyö on sattumanvaraista mututyöskentelyä. Näin tapahtuu, koska avohuollon sijoituspäätöksiä tekevät sosiaalityöntekijät eivät tunnista perus- ja ihmisoikeusongelmaa. ”Kuntoutukseen” liittyen sosiaalityöntekijät saattavat määrätä vanhemmille liikkumisen, työssäkäynnin tai yhteydenpidon rajoituksia, vaikka tällaiset määräykset ovat laittomia. Lastensuojelulain mukaiset avohuollon tukitoimet ovat lain mukaan vapaaehtoisia.

Näppärät liikemiehet ja sijaishuollon edunvalvojat ovat onnistuneet markkinoimaan kansankuntoutusta kunnille. Kansan kuntouttamisen tarve on tullut näkyväksi sen jälkeen, kun palveluntuottajat kehittelivät uuden tuotteen, perhekuntoutuksen. Kyse ei siis ole lainkaan siitä, mitä perheet tarvitsevat tai toivovat palveluksi. Kyse on siitä, mikä ”palvelu” tuottaa suurimman taloudellisen hyödyn palvelun tarjoavalle taholle. Toimimattomalla ja tarpeettomalla ”palvelulla” saatetaan saada aikaan sijaishuollon tarvetta, mikä niin ikään lisää taloudellista etua palvelun tuottajalle. Siis yhteiskunnalle kallis oravanpyörä.

Toimimattoman palvelun liikeidea

SOS -lapsikylän omassa julkaisussa kerrotaan, että ”sosiaalipalveluissa voi päästä markkinoille vain ilmoittamalla tuottavansa uutta palvelua tyyliin osaan parantaa alkoholisteja. Vastaus on ahaa, okei -tasolla. Menettely lisää riskiä siitä, että asiakkaille tarjotaan toimimattomia palveluja. ”

  • Tässä olisi hyvä kuntoutuslaitos teillekin sanoo yksityinen toimija. Kiva, ahaa, ostetaan se meille, se on varmaan hyvä, kun niin kerrotte sanoo kunnan päättäjä.

Kuinka kansankuntoutus tapahtuu?

Lain mukaan vapaaehtoisiin ”avohuollon tukitoimiin” perheet saadaan alistumaan joka toinen tunti tehdyillä kiireellisen sijoituksen päätöksillä. Kiireelliseen sijoitukseen ei ole olemassa tehokkaita oikeussuojakeinoja. Kotimaan ihmisoikeusvajeen ilmentymänä lapsen vapaus voidaan riistää perus- ja ihmisoikeusasioista ymmärtämättömän viranhaltijan päätöksin. Lapsen äkillinen pois ottaminen vanhemmiltaan toimii sellaisena shokkina, että sen jälkeen miltei kaikki vanhemmat alistuvat ”kuntoutumaan”.

Kukaan ei kuitenkaan tiedä, mitä kuntoutetaan ja mikä pitäisi olla lopputulos. Vuosikymmenten aikana tekemäni havaintojen perusteella vain ani harva lapsen asioista vastaava sosiaalityöntekijä osaa kertoa, mikä on lapsen sijoituksen syy, mikä perheessä on vikana ja mitä pitäisi tapahtua lapsen kotiuttamiseksi. ”Kuntoutuksen” syitä ei osata kertoa, julkinen valta on luisunut ”kuntouttajien” käsiin.

Tässä markkinointivedätyksessä ovat peruspalvelut hiljalleen 2000 -luvulla heikentyneet. Perheille kuuluva tuki soljuu palveluntuottajien rahapussiin.

Lain mukaan vapaaehtoisen pakkokuntoutuksen kohteeksi joutuu perhe usein lapsen koulunkäynnin pulmien takia. Kun kuntoutuksen kohteena tulisi olla opettaja, kuntoutus kohdistetaan vanhempiin. Kun lapsen pitäisi saada terveydenhuollon palveluja, hänet siirretään ”kuntoutumaan” laitokseen (jossa useimmiten alkaa päihteiden käyttö, sallitaan kouluakäymättömyys jne). Kun uupuneen ja univelkaisen äidin pitäisi saada levätä, hän joutuu 24/7 tarkkailun alle ”kuntoutukseen”. Kun joku kehittelee väkivaltaväitteen maahanmuuttajaisästä, perhe passitetaan ”kuntoutukseen” ja isä painostetaan irtisanoutumaan työstään. Sosiaalityöntekijä kertoo vanhemmille sujuvasti, että ADHD -lapsi lähetetään ”kuntoutumaan” lastenkotiin tilanteessa, jolloin lapsen pitäisi saada neuropsykiatrista kuntoutusta. Pelkoa aiheuttava kauhukuntoutus on useimmiten perheen arviointia. Kirjoittamalla saatetaan saada aikaan lapsen sijoituksen tarve.

Oikeusvaltiokeskus SOS -lapsikylän kahleissa?

Suomessa on tehty paljon töitä, jotta katse kotimaan ihmisoikeustilanteen heikkenemisestä kohdistuisi muihin maihin. Suomeen on kesällä perustettu Oikeusvaltiokeskus. Oikeusvaltioperiaate ei ole mielipidekysymys kerrotaan esittelyssä. Oikeusvaltiokeskus tekee työtä sen eteen, että vapaus, vakaus ja vauraus toteutuvat kaikissa yhteiskunnissa. Oikeusvaltiokeskuksen tarkoituksen on koota yhteen alan huippuasiantuntemus, tuottamaan tietoa ja edistämään oikeusvaltiokehitystä erilaisten hankkeiden avulla etenkin kehittyvissä maissa. Tarkoituksena on saattaa Suomessa oleva oikeusvaltiokysymyksiin liittyvä osaaminen ja kokemus sitä tarvitsevien käyttöön.

Oikeusministeriön sivuilta on luettavissa, että Suomi on oikeusvaltio. Oikeusvaltio ja perusoikeuksien kunnioittaminen ovat Suomen valtiosäännössä vahvistettuja periaatteita.

Oikeusvaltiokeskuksen johtajan tehtävä oli avoimesti haettavissa. Hakijoiden joukossa oli muun muassa tutkijoita, entinen kansanedustaja ja ministeri Astrid Thors (r), vihreiden ex-kansanedustaja Tuija Brax sekä apulaisoikeuskansleri Mikko Puumalainen.

Mikko Puumalainen on todennut: Lastensuojelun asiakkaat ovat yksi haavoittuvimmista ihmisryhmistä. Heidän asemansa ja pääsynsä palveluihin pyritään turvaamaan lainsäädännöllä. Laillisuusvalvojien tehtävänä on osaltaan varmistaa, että hallinto ja palveluntuottajat onnistuvat lastensuojelutyössään ja laki myös toteutuu. Toisin sanoen lapset pääsevät heille kuuluviin oikeuksiin.

Tuija Brax on nostanut sen sijaan toisenlaisia asioita esille. Hän on SOS-lapsikyläsäätiön hallituksen puheenjohtajana vuonna 2017 avoimesti markkinoinut SOS-Lapsikylän palveluita toimitusjohtaja Marja Pajulahden kanssa. Brax on siis vahvasti sitoutunut sijaishuollon edunvalvojajärjestöön.

Tuija Brax ohitti tutkijat ja Mikko Puumalaisen. Hänet valittiin Oikeusvaltiokeskuksen johtajaksi.

Täsmälääke ihmisoikeusvajeeseen: Lastensuojelijoiden joukkotestaus

Heikko ihmisoikeustilanne edellyttäisi sosiaalialan koulutuksen välitöntä uudistamista ja lastensuojelutyössä olevien virkamiesten juridisen tietotaidon joukkotestaamista sekä vahvaa juridista täydennyskoulutusta. Suomessa yliopistojen oikeustieteellinen tiedekunta antaa juridista opetusta. Ketään ihmistä ei pidä päästää mestaroimaan lapsiperheiden asioissa, ellei hän hallitse viranhoidossa tarvittavaa lainsäädäntöä ja sitoudu sitä myös noudattamaan.

Virkamiesten käytännön ohjaus

Sosiaalityöntekijöiden käytännön ohjaus juridisissa asioissa tulisi toteuttaa esim. Kuntaliiton tai oikeusaputoimistojen avulla, näille tietysti riittävät resurssit varmistaen. Kokonaan tulisi kieltää sijaishuollon edunvalvojien lakimiespalvelujen ja asiantuntijapalvelujen käyttö (Pelastakaa lapset ry, SOS -lapsikylä).

Testauksen aloitus Espoon lastensuojelun virkamiehistä

Juridisen tietotaidon testauksen voisi aloittaa Espoosta, jossa leimahti palkkaraivo lastensuojelun työntekijöiden piirissä. Espoon ottaminen testauskohteeksi on perusteltua vuosikymmenten ajan jatkuneiden ongelmien takia. Espoossa toimii lakien väheksymistä opettava Päivi Sinko, joten tämänkin takia Espoo on hyvä valinta. Valintaa puoltaa myös se, että kaupungin lakimiehenä on toiminut Kati Saastamoinen. Hänen vanhempia halveksiva oikeussaliesiintymisensä on tullut tutuksi monelle perheelle. Saastamoinen kouluttaa Aavalex -yrityksessään maamme sosiaalityöntekijöitä sekä avustaa heitä lastensuojeluasioissa hallinto-oikeudessa.

Espoon lastensuojelun kokonaiskustannukset ovat olleet vuonna 2020 peräti 60 973 581 euroa. Sijaishuollon kustannukset olivat 49 940 548 euroa. Espoossa oli 735 lasta sijoitettuna kodin ulkopuolella (Jaana Valle, Länsiväylä).

Ehdotan, että espoolaisten sosiaalityöntekijöiden palkat jäädytetään kunnes he ovat läpäisseet juridista osaamista testaavan kokeen ja sitoutuneet lakia myös noudattamaan. Ei ole mitenkään käsitettävissä, että yhteiskunnan varoja käytetään väärin. Ei ole mitenkään hyväksyttävissä, että yhteiskunnan varoja käytetään lainvastaisiin toimiin. Espoolainen virkamieskunnan työvälineinä ovat yhteistyöstä kieltäytyminen, epätarkkojen ja jopa valheellisten asiakirjojen laatiminen, kieltäytyminen asiakirjojen luovuttamisesta tai asiakirjojen saannin vaikeuttaminen, sijaishuollon valvomatta jättäminen, pysyvään huostaanottoon pyrkiminen, lasten vieraannuttamisen salliminen jne, jne. Vuoden 2018 sosiaalityön käytännönopettajaksi valittu Päivi Sinko edellyttää, että vanhemmat eivät käytä heille kuuluvia oikeusuojakeinoja, vaan hyväksyvät huostaanoton. Ellei näin tapahdu, lapsen ja vanhemman yhteydenpitoa rajoitetaan tai se katkaistaan tai/ja lapsi siirretään kauas kodistaan.

Pyydän lukijoilta ehdotuksia, kuinka saamme virkamiesten osaamisen tasoa edistettyä. Erityisenä haasteena on asenteisiin ja lastensuojeluideologiaan liittyvä poisoppiminen, mikä edellyttäisi virkamiesten ideologiavapaata koulutusta tai koko lastensuojeluvirkamieskunnan vaihtamista. Olettaisin, että kouluttaja Päivi Sinkokin osallistuu talkoisiin. On myös sosiaalityöntekijöiden etu, että he hallitsevat viranhoidossa tarvittavan lainsäädännön. Päivi Sinko oletettavasti jo nyt 20 vuoden jälkeen – ihmisoikeustilanteen heikennyttyä – kertoo sosiaalityöntekijöille, että Suomen lakia ei tule väheksyä eivätkä ihmisoikeudet ole mikään vitsi.