Lastensuojelun lapsiuhrit

Pelastakaa lapset ry:n Sopiva sijaiskoti lapselle -hankkeessa (3/1999-12/2002) tehtiin sijoitettujen lasten kuolleisuustutkimus, joka julkaistiin British Medical Journalissa. Pelastakaa lapset ry:n ylilääkäri Jari Sinkkonen ja Mirjam Kalland havaitsivat, että huostaanoton kokeneet lapset ja nuoret kuolevat ennen 25-vuotissyntymäpäiväänsä yli kolme kertaa useammin kuin muut ikätoverinsa.

Sijoitettujen lasten kuolleisuustutkimus perustui lastensuojelurekisteriin ja kuolemansyyrekisterin yhdistämiseen ja se koski kaikkia 1992-1997 huostassa olleita lapsia ja nuoria (13 371). Näiden lasten ja nuorten kuolleisuus havaittiin moninkertaiseksi ikäryhmän normaalikuolleisuuteen verrattuna, erityisesti ikäluokissa 15-25. Kuolemat liittyivät itseä vaarantavaan tai vahingoittavaan käyttäytymiseen eli päihteisiin, onnettomuuksiin ja itsemurhiin. Nuoret kuolivat aineiden väärinkäyttöön, onnettomuuksiin ja itsemurhiin. 14 tyttöä ja 24 poikaa kuoli ennen 18 vuoden ikää. Kuusi 15–24-vuotiasta tyttöä ja 29 poikaa teki itsemurhan.

Mistä syystä maailman onnellisimmassa hyvinvointivaltiossa syntyvät lapset päätyvät valtion vastuulla ollessaan itsemurhaan? Mitä keinoja hyvinvointivaltio käyttää? Kuinka lapsi ajetaan lastensuojeluksi nimetyllä toiminnalla täydelliseen umpikujaan ja epätoivoon?

Lasten terveydenhuollon laiminlyönti – B -luokan mielisairaalat

Iltalehti uutisoi jokin aika sitten: ”Suomi rikkoo räikeästi lakia sairaiden lasten huostaanotoilla”

Esittelijäneuvos Tapio Räty eduskunnan oikeusasiamiehen kansliasta ja apulaisoikeuskansleri Mikko Puumalainen toteavat toimittajalle, että vastuun sysääminen lapsen terveydenhuollon palveluista lastensuojelulle on lainvastaista. Suomi on antanut lasten oikeuksien polkemisen jatkua vuosia. Sijaishuoltoon on rakentunut käsittämättömän kummallinen lasten mielenterveyshoidon B-luokan mielisairaala toteaa Kuntaliiton Aila Puustinen-Korhonen.

Huostaanotolla puututaan perusteettomasti lapsen perhe-elämän suojaan, kun huostaanotto olisi voitu välttää riittävien terveydenhuoltopalvelujen järjestämisellä, toteaa Tapio Räty. Kyseessä on siis ihmisoikeusloukkaus, joka rikkoo paitsi Suomen lakia, myös kansainvälisiä sopimuksia.

Lastenpsykiatrian huostaanottotilaukset

Esittelijäneuvos Tapio Räty kertoo edellä olevassa Iltalehden jutussa, että niin hän kuin myös alan asiantuntijat, viranomaiset ja päättäjätkin ovat olleet tietoisia epäkohdasta: huostaanottoja tehdään terveydenhuoltopalvelujen puuttuessa.

Tämä lasten ja erityisesti nepsylasten terveyttä vaarantava toimintakulttuuri avautui vuonna 2012 Valtiontalouden tarkastusviraston lastensuojelua koskevassa tarkastuksessa. Ongelma otsikoidaan ”Erikoissairaanhoito tekee sijoitustilauksia”. Sairanhoitopiirien lastenpsykiatrit kieltäytyvät tutkimasta lastensuojelun asiakkaana olevaa lasta ja näin potilaalta kielletään myös todistetusti tehokkaat hoito- ja kuntoutuspolut. Tämä on yksi tärkeimmistä huostaanottojen juurisyistä. Epäkohta on jatkunut yli 30 vuoden ajan.

Idiotismia vaiko ideologiaa?

Lääkärit kieltäytyvät hoitamasta lastensuojelun asiakkaana olevia lapsia täysin tietoisina tutkimustuloksista. Kaikilla tutkituilla hyvinvoinnin ja terveyden mittareilla sijoitettujen lasten tilanne oli heikompi kuin heidän sisarustensa, joita ei ollut sijoitettu kodin ulkopuolelle. Lastenpsykiatria tietää, että sijaishuolto lisää kuoleman riskiä, onhan vuonna 2001 tehdyn tutkimuksen tekijänä ollut lastenpsykiatri Jari Sinkkonen.

Vuosituhannen taitteessa mediassa keskusteltiin vilkkaasti kunnallisten lastenpsykiatrien työkäytännöistä. Kaikkien alaa tuntevien tiedossa oli, että lastenpsykiatrit suosittavat huostaanottoa lastensuojelun asiakkaana oleville lapsille. Pelastakaa lapset ry:n ylilääkäri Jari Sinkkonen piti kuitenkin yllättäen väitettä lähinnä hupaisana (Lapsen puolesta, 2001, s.166).

Potilaslain mukaan jokaisella Suomessa pysyvästi asuvalla on oikeus hyvään terveyden- ja sairaudenhoitoon. Potilaslain mukaan alaikäinen lapsi – jos hän ikänsä ja kehitystasonsa perusteella kykenee päättämään hoidostaan – on hoidettava yhteisymmärryksessä hänen kanssaan.

Sairaanhoitopiirien lastenpsykiatrian huostaanottotilaukset perustellaan yleisesti maan tavan mukaan sillä, että lapselle syntyy sijaishuollossa ”vakaat olosuhteet”. Jos lapsi sijoitetaan vastoin hänen ja/tai vanhempien tahtoa lastensuojelulaitokseen, yleisen tiedon ja kokemuksen mukaan sijoituspaikassa ei saavuteta ns. vakaita olosuhteita. Lastenpsykiatrit tietävät, että vaihtuvat hoitajat ja levoton ympäristö on useimpien sijoitettujen lasten kohtalona. ”Vakaat olosuhteet” on siis fraasi vailla todenperää.

Huostaanoton hyödyistä neuropsykiatristen lasten hoidossa puuttuu näyttö. Sen sijaan sijoitus tutkimusten mukaan ennemminkin lisää lasten ja nuorten aggressiivisuutta. Tutkimuksen mukaan lapsen toistuvat sijoitukset kodin ulkopuolelle lisäävät yleistä sopeutumattomuutta ja ovat näin ollen yhteydessä suurempaan väkivaltariskiin.

Lastenpsykiatrit käyttävät voimavaroja taivutellakseen vanhemman hyväksymään sairaan lapsen huostaanoton. Lastenpsykiatrit saattavat myös estää vanhempia hankkimasta lapselleen asianmukaisia neuropsykiatrisia tutkimuksia, joita on saatavilla yksityisellä puolella. Tällöin hoitoon tyytymättömistä vanhemmista ja heidän lapsestaan tehdään lastensuojeluilmoitus tai jopa kiireellinen sijoitus. Tulisi kiireellä selvittää sairaanhoitopiirien työtavat, käytetyt hoitomenetelmät sekä taloudelliset sidonnaisuudet sijaishuollon palveluntuottajiin.

Käsittämätöntä julmuutta Juusolle

Lapsia päätyy itsetuhoon, koska sijaishuollossa tapahtuu kaltoinkohtelua ja kokoaikaista laiminlyöntiä. Olen kertonut aiemmin lahjakkaasta pojasta, Juusosta, joka sijoitettiin kauas kodistaan. Juuson tarina on dokumentoitu kirjassasi Salassa pidettävä (2013). Juusolla oli tarkkaavaisuuden häiriö, ADHD, jonka tutkimukset ja hoito viivästyivät. Asianmukaisten terveyspalvelujen sijaan Juuso joutui paikkotoimien kohteeksi.

Vapauduttuaan sijaishuollosta Juuson voimavarat eivät riittäneet edes perheen tuella. Kiusattu Juuso menehtyi menehtyi 19 vuoden 3 kuukauden ja 20 päivän iässä. Juuson päiväkirja jäi jäljelle muistuttamaan siitä, kuinka Suomi hoitaa lastensa asioita.

Juuso kertoi harmistuneena, että sosiaalitarkastaja oli ollut lastenkodissa edellisenä päivänä. Hän oli tullut tapaamaan lyhyesti myös Juusoa. Kun Juuso oli kertonut hänelle oloistaan ja yhden nuoren ahdistelusta, sosiaalitarkastaja totesi hänelle lyhyesti: ”Miksi valehtelet?”

”Tämä on ollut liian rankkaa. Tällä hetkellä olen voimaton, ahdistunut, väsynyt, lopussa, masentunut, ikävöivä, surullinen ja kipeä. Selkäni tuli tosi kipeäksi eilisestä siivousoperaatiosta. Sosiaalitarkastaja oli tosi ilkeä minulle. Hän oli saanut aivan väärää tietoa minusta. Kuka on valehdellut? Miksi hän ei uskonut minua? Miksi hän puhui tästä paikasta kuin tämä olisi joku paratiisi? Miksi hän sanoi, että tämä on joku hyvä paikka? Hän puhui hoitajien kanssa noin kolme tuntia. Hoitajat valehtelivat niin paljon, että tarkastaja uskoi heitä. Minulla on mennyt luottamus näiden valehtelijoiden takia. Miksi koulukiusatut aina lähtevät? Miksi opettajat eivät puutu?Surullinen, lopussa oleva Juuso.”

Laiminlyöntiä Helmille

Helmi teki 17 -vuotiaana elokuussa 2021 itsemurhan. Helmi oli lastensuojelun asiakkaana ja sijaishuollossa. Äiti kertoo, että hänen huoltaan Helmin mahdollisista mielenterveydensairauksista ei otettu koskaan tosissaan. Haavat hoidettiin ja liikkumista rajoitettiin, mutta psyykkiset ongelmat sivuutettiin.

Julkisen vallan vastuulla Helmille mahdollistui sijaishuollossa huumeiden käyttö. Hän sai käyttää huumeita myös lastensuojelulaitoksessa. Lapsi joutui myös seksuaalisesti hyväksikäytetyksi. Myös Heidi oli kirjoittanut päiväkirjaa, joka todentaa tapahtumat.

Syyttäjä teki tapauksesta syyttämättäjättämispäätöksen, eikä asia edennyt oikeuteen. Ratkaisua perusteltiin sillä, että mies ei tiennyt Helmin olleen alle 16-vuotias. Äiti on pettynyt ja vihainen ratkaisusta. Lastensuojelulapsia eivät koske samat oikeudet kuin muita ihmisiä. Kukaan lastensuojeluviranomaisista ei ole joutunut lapsen kuolemasta virkavastuuseen, vaikka lapsen asioista vastaavan sosiaalityöntekijän tulee valvoa lapsen etua. Lapsen etu ei ole kuolla sijaishuollossa.

Heidin kiduttaminen

Heidi otettiin keväällä 1997 huostaan 9 -vuotiaana. Lapsi ja hänen sisarensa vietiin kaupungin ylläpitämään vastaanottolaitokseen. Vastaanottolaitoksessa lapsille sanottiin, että äiti on sairas, mutta ei halua mennä hoitoon. Lasten koulu sijaitsi äidin kodin vieressä, mutta lapsilta kiellettiin kotona käynnit.

Huostaanoton perusteena käytettiin perinteisiä syitä: Lastensuojelu väitti yksinhuoltajaäidin tarvitsevan psykiatrista hoitoa. Yksinhuoltajaäiti joutui tutkituttamaan mielenterveytensä ja hänet todettiin terveeksi. Tutkimuksista huolimatta lapsille toistettiin väitettä äidin mielisairaudesta. Lapsille asiaa ei korjattu.

Joulun alla lastensuojelu siirsi lapset 300 kilometrin päähän iäkkäälle pariskunnalle, joka toimi perhehoitajana. Perhehoitajat sanoivat lapsille heti ensimmäisinä iltoina sisarusten itkiessä koti-ikäväänsä: Älkää itkekö tai teistä tulee yhtä mielisairaita kuin äiti on! Lapsille hoettiin toistuvasti ”ette te täältä kotiin pääse”. ”Jos lähdette täältä, joudutte lastenkotiin, jotka ovat vielä pahempia paikkoja”.

Heidi oli kotona asuessaan elämäniloinen ja elinvoimainen tyttö, jolla oli useita harrastuksia. Harrastukset loppuivat sijoituspaikassa. Hänelle puhkesi migreeni sijaishuollossa. Yhteydenpito äitiin rajoitettiin niin, että tapaamiset olivat valvottuja, myöhemmin tapaamisia oli kerran kuukaudessa. Lastensuojelun ja perhehoidon toimin pyrittiin vahingoittamaan lasten ja äidin suhdetta. Sijaisäiti käytti henkistä väkivaltaa Heidiin: Heidi oli paha ja sisko oli hyvä. Heidin mieltä painoivat raskaat äitiin kohdistuneet syytökset mielisairaudesta.

Heidi kirjoitti äidilleen kirjeitä, jotka ovat täynnä ikävää ja ahdistusta:

Olet aina sydämessäni. Mä haluan olla sun kanssa aina ja minusta tuntuu hyvältä olla sun sylissäsi. Mua alkaa nyt itkettää. Muista rukoilla mun puolesta niin kuin minäkin sinun puolestasi. Älä luule, että mä uskoisin että ole mielisairas. Muista, että rakastan sua!

Äiti mä rakastan sua ja mä haluun kotiin. Tee kaikki, että saat meidät takaisin, jooko?

Kysyin H:ltä (sijaisäiti) saanko soittaa äidille niin H vastasi, että vain äiti saa soittaa meille?

Mun hartain toivomus on päästä äidin luo asumaan!

Heidi kotiutettiin äitinsä luokse 14 -vuotiaana. Hän oli kokenut pitkän sijaishuollon järkytyksenä eikä toipunut siitä koskaan huolimatta siitä, että hän onnistui pääsemään työelämään ja sai lapsen. Heidin itsetunto oli murrettu perhehoidossa. Heidi sai paniikkikohtauksia ja voimavarat hiipuivat. Avun tarve oli ilmeinen, mutta sitä hän ei saanut terveydenhuollosta. Heidi eristäytyi ja syytti äitiään siitä, että oli joutunut kantamaan hänestä huolta. Heidi teki 32 -vuotiaana itsemurhan keväällä 2021.

Lasten näännyttäminen erityisellä huolenpidolla

Lapsen tahtotilan murtamiseen on kehitetty menetelmiä, joille on annettu hienoja nimiä, jopa lakiin kirjattuina. Näistä menetelmistä erityinen huolenpito on kiinnittänyt jo pitkään huomiotani, koska sen takia moni lapsi menettää elämänilon, näköalat tulevaisuuteen – ja tuhoutuu. Se näyttää lapsen alistamisen huipentumana. Erikoiseksi asian tekee se, että sen kerrotaan olevan hyvää huolenpitoa. Laki sallii toiminnan, koska se on kirjattu lastensuojelulakiin. Kasvatusalan ammattilaisiksi itseään kutsuvat ihmiset pitävät siis edelleen 2020 -luvulla koirakoulun kaltaista menetelmää lapsen edun mukaisena.

Mikä erityinen huolenpito?

Lastensuojelulain mukaan lapselle voidaan järjestää erityistä huolenpitoa. THL:n mukaan erityinen huolenpito tarkoittaa kokonaisvaltaista hoitoa, kasvatusta ja huolenpitoa sekä yksilöllistä erityisopetusta sellaisille 12 vuotta täyttäneille nuorille, joiden toiminta erityisen vakavasti vaarantaa heidän henkeään, terveyttään tai kehitystään. Erityinen huolenpito on moniammatillista hoitoa ja huolenpitoa. Erityistä huolenpitoa järjestävällä laitoksella on oltava käytettävissään riittävä kasvatuksellinen, sosiaalityön, psykologinen ja lääketieteellinen asiantuntemus. Asiantuntijoiden tulee tavata lasta säännöllisesti. Lapsen asioista vastaava sosiaalityöntekijä valmistelee päätöksen erityisen huolenpidon aloittamisesta tai jatkamisesta. Erityinen huolenpito voi yhtäjaksoisesti kestää pisimmillään 90 vuorokautta.

Juuson kiduttaminen

Juuson sijaishuoltopaikka esittelee itseään: ”Käytettävissämme on erityiseen huolenpitoon tarkoitetut tilat. Huoneessa on turvalasit, ikkunoissa hälyttimet sekä kalustus on suunniteltu niin, että esimerkiksi tarvittaessa kiinnipito voidaan suorittaa turvallisesti. Erityisen huolenpidon aikana nuorta ei ”eristetä”, vaan olosuhteet, käytös, ja terveydentila huomioiden nuori hoitaa päivittäisiä askareitaan yleisissä tiloissa. Kaikki toiminta tapahtuu ohjaajan välittömässä läheisyydessä. Erityinen huolenpito on rajoittavuudessaan ja kontrollistaan huolimatta lapsilähtöinen auttamistapa, jonka keskeisiä keinoja on läsnäolo, rauhoittaminen ja keskusteluyhteyden saavuttaminen. Aikuisen jatkuva läsnäolo antaa nuorelle mahdollisuuden kohtaamiseen ja vuorovaikutuksen syntymiseen.”

Juuso kertoo kohtelustaan:

Joudun istumaan 2–3 viikkoa puutuolilla katsoen betoniseinään päin. En saa tavata perhettäni yli kuukauteen, en saa soittaa heille. Kaikki väärennetyt paperit pitäisi oikaista. Toivon pääseväni jouluksi kotiin, koska joulu on perhejuhla. Uskomme Jumalaan ja tapanamme on käydä joulukirkossa. Rakastan perhettäni ja uskon oikeuden voittavan. Minun on paha olla täällä. Tämä on yhtä tuskaa. Minä kuolen tuskiini. Pyysin Jumalalta armoa ja armahdusta. Olen masentunut, väsynyt, ahdistunut, olen lopussa. En jaksa enää. Miksi? Miksi? Minä pelkään, ahdistaa, surettaa, väsyttää.

Minun ei ole tarvinnut pelätä kotona. Ei tämä ole lapsen elämää. Tämä on kiduttamista. Ihmettelen, mitä pahaa olen voinut tehdä, että minut lähetettiin tänne. Minulta on viety kaikki: ihmisyys, vapaus, perhe, onni ja ilo, turvallinen koti ja olo ja paljon muuta. Miksi? Haluan kotiin, jossa minulle on hyvä ja turvallinen olla. Surullinen, ahdistunut, väsynyt, ikävöivä Juuso.”

Juuso kirjoitti myöhemmin sijaishuollon painajaisesta:

”Onneksi pääsin käymään kotona ja jaksan taas tätä vääryyttä vastaan. Sain kotona nukuttua ja rentoutua, mutta nyt täällä on vain sääntöjä, pelkoa, surua, ikävää, rajoituksia, ahdistusta, aikuiset huutaa ja yksi uusi ahdistelee minua. En saa unta enkä voi syödä. Kunpa tämä jo loppuisi. Tämä on kuin painajaista. Minulta vietiin kaikki: perhe, kaverit, hyvä elämä, lapsuus, ihmisyys, vapaus. Olen aivan loppu tähän kaikkeen. En ajattele muita kuin rakkaita. Sosiaalitarkastaja sanoi minulle, että selityksiä maailmaan riittää. Olen niin väsynyt tähän, minua ei uskota, aikuiset valehtelee, minua kohdellaan kuin rikollista. Haluaisin kotiin tai mummolle. Tulen hulluksi täällä. Olen loppu. Peloissaan, väsynyt ja lopussa oleva Juuso.”

Lastensuojelua” psykiatrisen hoidon sijaan – ”Antin” äiti kertoo:

Poikani Antti sijoitettiin noin 1,5 -vuoden ikäisenä sijaishuoltoon ja siirrettiin satojen kilometrien päähän kodista perhehoitoon. Emme saaneet aluksi edes tietää, minne lapsi oli viety. Elimme viikon epätietoudessa. Lapseni läheiset ihmiset sivuutettiin, myös lapselle läheinen isoäiti. Meille vanhemmille ei järjestynyt tukitoimia, kaikki tapahtui nopeasti ja tavoitteena oli pitkäaikainen sijaishuolto.

Perhehoidon raporttiin on kirjattu, että lapseni sijaishuoltoon tullessaan nukkui levottomasti, hänellä oli voimakkaita suuttumisreaktioita ja hän hakkasi päätään lattiaan tai seinään. Antti oli varmasti shokissa jouduttuaan yhtäkkiä eroon meistä vanhemmista. Antti oli ikätasoisesti kehittynyt, iloinen pieni poika siirtyessään sijaishuoltoon. Hänellä ei ollut mitään tuollaista käytöstä kotona ollessa. Antille ilmaantui perhehoidossa huutokohtauksia, joita perhehoitaja rauhoitteli ottamalla lapsen kiinnipitoon. Tuossa kiinnipidossa perhehoitaja ei puhunut lapselle mitään, kunhan vain piti kiinni. Se näytti pelottavalta.

Yhteydenpito

Minun elämäni tärkein asia oli äitiys ja lapsi oli kaikkeni. Huostaanotto ajoi minut epätoivoon ja elämä meni täysin sekaisin. Etäisyyden ja oman elämäntilanteeni takia yhteydenpito oli epäsäännöllistä. Sain kuitenkin kerran kuukaudessa viettää viikonlopun Antin kanssa.

Sitten alkoi näyttää siltä, että tapaamisia haluttiin vähentää. Minulle sanottiin lastensuojelusta, että olemme ainut perhe, joka tapaa lapsiaan. Tapaamiset muutettiin vain nelisen tuntia kestäviksi valvotuiksi tapaamisiksi tekaistulla syyllä. Jouduin tekemään kantelunkin, koska lastensuojelu ei enää maksanut tapaamismatkoista aiheutuneita kuluja.

Kaikesta huolimatta Antin ja minun suhde oli vahva. Se oli jo varhaislapsuudessa kehittynyt vahvaksi. Lomien aikana nautimme yhteisestä ajasta. Iän karttuessa Antti alkoi yhä enemmän kaivata kotiin.

Koulukotiin

Antti soitteli minulle usein ja keskustelimme paljon. Pojan ollessa noin 12 -vuoden ikäinen huoleni heräsi. Antti kertoi kaveriongelmistaan ja pelaamisesta. Antti oli mielestäni masentunut. Otin asian puheeksi perhehoitajan kanssa, joka totesi minun siirtävän omaa sairauttani lapseeni.

Antti pääsi peruskoulun jälkeen ammatilliseen kouluun, jonka hän kuitenkin lopetti. Antti joutui nuorisopsykiatriselle osastojaksolle, jossa lääkäri totesi masennuksen.

Erityinen huolenpito

Sitten Antin ongelmat kasvoivat ja lastensuojelun päätti sijoittaa hänet koulukotiin erityisen huolenpidon jaksolle. Tapahtumat etenivät kiireellä. EHO:n päätökseen on kirjoitettu, että Antilla oli mielialojen vaihtelua, varastelua, päihteidenkäyttöä, tuhopoltto, pahoinpitely. Alkuvaiheen työskentelyn aikana ”Antin on todettu hyötyvän osaston strukturoidusta ja rajatusta kasvuympäristöstä ja siten hänellä on mahdollisuus keskittyä omaa ikätasoa vastaavaan toimintaan ja normaaliin elämänrytmiin”.

Koulukodin raporttiin on kirjattu, että ”Antin käytös on ollut osastolla oloajan hieman arveluttavaa ja salamyhkäistä. Tilanteet kulminoituvat koripallon peluussa, jossa hermot kiristyivät. Eristyksessä ollessaan Antti kertoi, että oli suunnitellut hatkareissua ja aikonut käyttää painoa aseenaan, jos häntä yritetään estää. Hatkareissun syynä oli, että on tiukat säännöt ja niihin on vaikea sopeutua. Antti jatkoi huonehoitoa osastolle tullessaan”.

Laitos suositti erityisen huolenpidon jatkamista, koska sopeutuminen osastolle on kesken ja pysäytysvaihe alussa. Suurena haasteena on Antin sitoutuminen rajoihin ja sääntöihin sekä oman tulevaisuuden suunnitelmat. Erityistä huolenpitoa jatkettiin niin, että Antti oli siellä yhteensä kolme kuukautta.

Koti-ikävä

Poikani kirjoitti minulle kirjeitä myös koulukodista: Ikävä mulla on sua ja sit kun mä täytän 18 v niin muutan sun luo. Vielä ois 2 kk täällä oltava. Mut kyllä mä jaksan. Rakkaudelle poikasi

Lapseni kohtelu

Kävin Anttia tapaamassa laitoksessa. Poikani kertoi, että erityinen huolenpito on kamalaa. Heitä pakotetaan olemaan säyseitä. Nuoret suunnittelevat pakenevansa tilaisuuden tullen. Ohjaajat kävivät päälle pienemmistäkin syystä. Poikani sanoi itkeneensä, kun kukaan ei nähnyt. Poikani oli ahdistunut. Ohjaajat olivat yrittäneet saada häntä kääntymään minua vastaan, koska ei olisi hyvä olla minuun yhteydessä. Kaikki kuulemani tuntui pahalta, koska poikani piti olla hyvässä hoidossa.

Erityisen huolenpidon aikana Antti joutui pariin otteeseen huone-eristykseen. Se tarkoittaa, että lapsi laitetaan tyhjään huoneeseen, jossa on vain patja. Huone-eristys kesti viikon ajan kerrallaan. Eristysraporttiin on kirjattu, että Antti käyttäytyi huonosti ja virtsasi lattialle. Antti kertoi minulle, ettei kukaan tullut avaamaan ovea hänen pyytäessään päästä vessaan.

Osastolla ohjaajat olivat avoimen vihamielisiä nuorille. Eräs tummaihoinen nuori sai kuulla rasista puhetta ohjaajilta. Me tapaamassa käyneet läheiset emme saaneet halata emmekä koskea Anttiin.

Paluu perhehoitoon

Antti palasi perhehoitoon katkerana, uhmaa täynnä, itsetunto poljettuna. Hän ei päässyt takaisin ammattiopintoihinsa. Epätoivoisen lapseni tilanne kärjistyi erään kerran perheessä niin, että poikani otti leipäveitsen käteensä ja pakeni metsään. Kukaan ei loukkaantunut, mutta Antti vietiin psykiatriselle osastolle ensin pakkohoitoon, joka jatkui vapaaehtoisena hoitona.

Kävin katsomassa Anttia ja keskustelimme paljon. Keskustelut helpottivat Antin ahdistusta. Sitten lastensuojelun alkoi järjestellä Antille paikkaa samaan koulukotiin, jossa Anttia oli kiusattu erityisellä huolenpidolla.

Terveydenhuollon sijaan koulukotiin

Antti alkoi pelätä muuttoa. Antti oli motivoitunut psykiatriseen hoitoon, mutta nuorisopsykiatrialla ei ollut vielä tilaa. Anttia oltiin siis siirtämässä koulukotiin psykiatrisen hoidon puuttuessa. Tapan itseni, en mene koulukotiin totesi Antti useamman kerran.

Antti 16 vuotta 7 kuukautta 1 päivä

Sain puhelinsoiton yöllä. Antti oli löytynyt sairaalassa kuolleena sängystään. Ruumiinavauspöytäkirjan mukaan potilas on sairastanut masennusta ja hänellä on käytöshäiriöitä. Potilas löytyi klo 04.00 sängystään…………….

Saatujen esitietojen ja tutkimustulosten välillä ei ole ristiriitaa. Tukehtuminen merkitään kuolintodistukseen välittömäksi kuolinsyyksi. Kuolemansyyluokaksi merkitään itsemurha. Poikani oli kuollessaan 16 vuoden, 7 kuukauden ja yhden päivän ikäinen.

………………………….

Lapselleni

Olit lahja Jumalalta, herkkä sointu utopiasta.

Elit, koit ja kasvoit.

Sait sylini laulamaan äitiyden ylistystä, ja herätit minussa leijonan, enkelin ja hoivaajan.

Teit elämästäni ehjän, ja annoit minulle tarkoituksen.

Kuin varkain elämänhalusi hiipui.

Koit kaiken raskaana ja pelottavana.

Mieleesi muutti julmia ääniä, näit yksin helvetin tulet, ja eksyit sairautesi painon alle.

Murrosikäsi oli mielen murtumista ja kasvusi kauhujen aikaa.

Tein, minkä osasin, eikä se ollut lähellekään tarpeeksi.

Rakastin, niin että sattui enkä silläkään osannut lohduttaa.

Sinä hukuit harhoihin, ja alistuit apatialle, enkä tavoittanut sinua kuin harvoin.

Kuitenkin uskoin, että sinulle, Jumalan lahjalle, löytyisi rauha ja onni.

Että sairaus pakenisi sinusta, ja saisit mitä ansaitset.

Pitkän, hyvän elämän, kuten Jumalan valitulle kuuluu.

Annoin ammattilaisille vallan hoitoosi, kun en uskonut omaan kykyyni.

Luotin, että siellä ainakin olisit turvassa, edes pakolla eläen.

Kunnes tuli loppuelämäni yö, aika, jolloin ilo kuoli, ja kaikesta tuli mustaa.

Hoitajan ääni, asiallinen ja tunteeton, kertoi sinun valinneen kuoleman.

Kertoi että tapaisin sinut enää ruumishuoneella, ja kehotti hakemaan tavarasi.

Nyt ruumiisi makaa haudassa, mutta sielusi on kahleista vapaa, eläen kaikkialla.

Joskus tunnen miten kosketat minua ja tiedän, ettet enää pelkää.

Elät minussa, elät kaikkialla, enkä kuitenkaan saa sinua syliini.

Sinulle tuli rauha, ja sairautesi parani

Sinulla on siellä jossain hyvä olla.

Minun osani on loputon ikävä, epäusko ja toivottomuus.

Sinun lähtösi oli minun kuolemani, tuska, tai ikävä, enää koskaan hellitä.

Kaipaan sinua lapseni, kaipaan niin että tukehdun.

Rakkaudella äitisi

Ihmisoikeusloukkaukset

Yhdenvertaisuus ei toteudu lasten kohdalla. Lain mukaan lasta tulee kasvattaa siten, että lapsi saa osakseen ymmärtämystä, turvaa ja hellyyttä. Lasta ei saa alistaa, kurittaa ruumiillisesti eikä kohdella muulla tavoin loukkaavasti. Lapsen itsenäistymistä sekä kasvamista vastuullisuuteen ja aikuisuuteen tulee tukea ja edistää. Oikeusvaltiossa sallitaan ideologiaan perustuvat, lapsia ja perheitä tuhoavat toimintatavat. Lastensuojelun asiakkaana olevat lapset ovat B -luokkaa.

Ideologia uskoo sokeasti sijaishuollon ylivertaisuuteen. Lastensuojelun asiakkaat saavat kuulla syytöksiä vanhemmuudestaan ja selityksiä, joilla sijaishuollon aikaiset tapahtumat selitetään pois. Näppärä tekniikka mahdollistaa sen, että sijaishuollon aikaiset laiminlyönnit peitellään ja haudataan – kaikki kuitenkin johtuu kodin oloista ja vanhemmista.

Jari Sinkkosen ja Mirjam Kallandin kuolleisuustutkimuksen teoreettisena taustana oli kiintymyssuhdeteoria ja siihen perustuva olettamus, että lapsi, jota on laiminlyöty tai kohdeltu kaltoin, tarvitsee huostaanoton jälkeen mahdollisimman pysyviä ja turvallisia kasvuoloja sekä korjaavia kokemuksia (Kalland, 2015 kirjassa Sinkkonen, Jari, Tervonen-Arnkil Kaisa (toim), Lapsi uusissa oloissa, 2015, s. 166). Kiintymyssuhteissaan vaurioitunut lapsi käyttäytyy itsetuhoisesti ja voi olla vaaraksi itselleen. Kun lapsen käsitys itsestä, vuorovaikutuksesta ja toisista on varhaisvaiheessa muodostunut pääosin kielteiseksi eikä häntä ole suojeltu psyykkisesti eikä fyysisesti hän ei kykene myöskään suojelemaan itse itseään myöhemmin (Loppuraportti s. 7)

Lapsiasiavaltuutettu vaikenee ja selittää

Sen sijaan, että lapsiasiavaltuutettu Elina Pekkarinen olisi nostanut sijaishuollon lasten tilanteen selvittämisen ja kaltoinkohtelun lopettamisen ensisijaisen tärkeäksi asiaksi, hän vaikenee eduskunnalle antamassaan selonteossa.

Lapsiasiavaltuutettu Elina Pekkarinen on istunut pyöreän pöydän ääressä keskustelemassa viranomaisten ja palveluntuottajien kanssa laitoshoidon tulevaisuudesta. Keskustelumuistiosta ilmenee, että joissakin laitoksissa on lasta vahingoittavia käytäntöjä. Rangaistuksia ja rajoituksia käytetään lain vastaisesti tai lapsia kohdellaan muuten epäasiallisesti. Yhtenäistä ihmiskäsitystä tai arvopohjaa ei ole.

Elina Pekkarinen on toiminut hallinto-oikeuden asiantuntijajäsenenä -siis tuomarina. Hän oli toimittaja Maarit Tastulan haastateltavana ohjelmassa, jonka aiheena oli lastensuojelun kipukohdat.

Elina Pekkarinenkin näyttää psykopuheessaan uskovan ideologiaan, joka sujuvasti ohittaa sijaishuollon aikaiset väärinkäytökset: ”Mä olen itse nimittänyt sitä tämmöiseksi lastensuojelun viiltäväksi paradoksiksi. Kun ajatellaan, että tässä on ryhmä lapsia, joihin me sijoitetaan ensinnäkin euromääräisesti aivan todella paljon, me käytetään myöskin paljon aikaa, me käytetään valtava määrä kehittämistyötä ja tutkimustyötä jotta heillä olisi hyvä olla ja silti me tuotetaan sellainen kokemus heille, että he on yksin maailmassa, heidät ohitetaan toistuvasti, heille ei selitetä asioita eikä kukaan ymmärrä heitä. Niin mielestäni se on, tottakai varmaan osin lähtöisin siitä, että heillä on jo ihan varhaisessa lapsuudessa niitä kokemuksia kaltoinkohtelusta, jolloin on myöskin vaikea huomata, että joku todella välittää”.

Juusosta, Helmistä, Heidistä ja ”Antista” ovat ainoastaan heidän äitinsä ja läheiset ihmiset välittäneet. Äidit ovat halunneet kertoa lastensa tarinan, jotta joku muu pelastuisi. Kiitokset äideille!

Lastensuojelun näännyttämät lapset

Joka toinen tunti joku lapsi jossain päin Suomea siirretään pois kodistaan. Vuonna 2020 sijoitettiin kiireellisesti 4662 lasta, mikä on 3 prosenttia enemmän kuin vuonna 2019. Lapsen poistaminen kodistaan tapahtuu useimmiten äkillisesti, lasta ja tämän lähiyhteisöä mahdollisimman voimakkaasti järkyttäen. Näin tehdään, vaikka laki velvoittaa hienovaraiseen lapsen kohteluun. Lapsi on liiketoiminnassa tuote, jonka hyvinvointi on täysin toissijaista taloudellisen voiton tavoitteluun nähden.

Lasten väkivaltaisen kohtelun seuraukset

Voikukkia – vertaisryhmän oppaassa yksilöidään lapsen vaurioita seuraavasti: ”Lapselle on järkyttävä kokemus, kun hänet siirretään pois oman vanhemman luota sijaishuoltopaikkaan. Alle 3 -vuotiaat lapset saattavat reagoida järkytykseen olemalla poikkeuksellisen unettomia tai uneliaita, säikähtämällä herkästi tai vetäytymällä. He voivat olla itkuisia, levottomia, takertua hoivaavaan henkilöön tai taantua (esimerkiksi tuhriminen, pissaaminen).

3-6 -vuotiaat lapset voivat reagoida kuvaamalla tapahtumaa toistuvasti, kyselemällä siitä tai kuvaamalla sitä leikeissä. Lapset voivat olla ahdistuneita, välinpitämättömiä, pelätä yksinoloa ja pimeää tai taantua ikätasoaan nuoremman tasolle. Lapselle voi tulla unihäiriöitä, syömisen häiriöitä, ruumiillisia oireita, ylivilkkautta, keskittymisen vaikeuksia ja hallinnan tarvetta.

7-12 -vuotiaat lapset reagoivat kertaamalla tapahtumia puheissa ja leikeissä. Heillä voi olla ahdistuneisuutta ja erilaisia pelkoja, ja he saattavat pelätä uutta järkyttävää tapahtumaa. Keskittyminen on vaikeaa, ja suoritustaso koulussa laskee. Lapsi vaipuu omiin ajatuksiinsa, mieliala muuttuu, hän vetäytyy kaveripiiristä ja harrastuksista. Hän saattaa kastella ja tuhria, olla ylivilkas tai pyrkiä ottamaan syyllisyyden tunteen vuoksi liikaa vastuusta tapahtuneesta tai läheisten elämästä.”

Viranomaiskaltoinkohtelun dokumentoinnin puutteet

Lastensuojelun syvää rappiotilaa ilmentää, että lapsen kaltoinkohtelu dokumentoidaan tällä tavalla vanhempien vertaisryhmän ohjaajan oppaaseen. Mitä ilmeisimmin vanhemmat velvoitetaan keskustelemaan lapsensa viranomaiskaltoinkohtelusta. Moni ryhmiin osallistunut vanhempi kertoo keskustelujen tarkoituksena olevan se, että vanhempi hyväksyisi huostaanoton. Kuinka ohjaajat hahmottavat tehtävänsä? Kuinka monesta lapsesta on tehty lastensuojeluilmoitus/esitutkintapyyntö? Pitääkö vanhempien hyväksyä lapsensa kokoaikainen kaltoinkohtelu?

Sen sijaan virkamiesten eli sosiaalityöntekijöiden dokumentointi täytäntöönpanotoimista on puutteellista. Virkamiehet jättävät pääsääntöisesti kirjaamatta myös aiheuttamansa vauriot. Dokumentaatio on vilpillistä. STM:n tulisi pikaisesti ohjeistaa lastensuojelussa toimivat kirjaamaan tarkkaan täytäntöönpanotoimien tapahtumat, kuinka lapsi on niihin reagoinut, keitä virkamiehiä on ollut osallistumassa toimiin jne. Täsmällinen dokumentaatio on avuksi myös esitutkinnassa ja lapselle maksettavia vahingonkorvauksia arvioitaessa. Dokumentaation avulla voidaan myös arvioida virkavastuukysymyksiä. Näyttää siltä, että puutteellinen dokumentaatio liittyy lastensuojelun rakenteellisiin ongelmiin. Puutteellisen dokumentoinnin avulla mahdollistuu mielivalta eikä virkavastuu tavoita sosiaalityöntekijöitä.

Lapset kertovat väkivaltakokemuksistaan

Lastensuojelun epäkohtia ja lasten kaltoinkohtelua koskeva haastattelututkimus paljasti vakavia epäkohtia sijaishuollossa olevien lasten kohtelussa ja sijaishuollon valvonnassa. Selvitys tehtiin ajalta 1937-1983. Selvityksen tekijät olivat yliopistotutkijoita. Tämä selvitys johti Suomen valtion anteeksipyyntöön. Selvityksen jälkeen laskeutui suuri hiljaisuus – sijaishuollon miljardibisneksen hyväksi.

Tälläkin hetkellä sijaishuoltoon siirretyt lapset kertovat väkivaltakokemuksistaan. THL:n kouluterveyskyselyn mukaan yläkoululaisista 29 prosenttia oli kokenut fyysistä väkivaltaa ja 47 prosenttia henkistä väkivaltaa vanhemman tai huolta pitävän aikuisen taholta viimeksi kuluneen vuoden aikana, vaikka oli tuon ajan asunut sijaishuoltopaikassa. Useampi kuin joka neljäs (29 %) yläkoululainen sijoitettu nuori oli kokenut seksuaaliväkivaltaa.

Kaikista sijoitetuista yläkouluikäisistä nuorista 36 prosenttia oli nykyisessä sijaishuoltopaikassaan kokenut rangaistuksen, josta ei tiennyt mistä se johtuu, ja 35 prosenttia joukkorangaistuksen. Joka viides (19 %) oli jätetty ilman ruokaa rangaistuksena jostakin. Yleisimpiä luvattomien rangaistusten kokemukset olivat lastensuojelulaitoksissa asuvilla nuorilla, heistä lähes puolet (49 %) oli kokenut joukkorangaistuksen.

Yläkouluikäisistä nuorista vain 60 prosenttia tiesi, kuka voisi auttaa, jos häntä kohdellaan huonosti. Noin viidennes (21 %) nuorista ei tiennyt, kuka on heidän asioistaan vastaava sosiaalityöntekijä tällä hetkellä. Sijoitettujen lasten ja nuorten oikeusturva vaarantuu tämän myötä.

Kaltoinkohtelun tekomuodot

Lastensuojelun epäkohtia ja lasten kaltoinkohtelua selvittänyt tutkimus jakoi väkivallan seuraavasti:

Ruumiillinen väkivalta on tarkoituksellisia tekoja, joista aiheutuu tai voi aiheutua lapselle vammoja, kipua tai muuta ruumiillista vahinkoa. Aktiivisena se on voi olla esimerkiksi lyömistä, potkimista, hiuksista repimistä, kuristamista tai palovammojen tuottamista.

Henkinen väkivalta tarkoittaa tekoja, joilla on haitallinen vaikutus lapsen emotionaaliselle kehitykselle: esimerkiksi nöyryyttäminen, haukkuminen, alistaminen, pilkkaaminen, uhkailu ja pelottelu, syrjintä, hylkääminen, lapsen huomiotta jättäminen sekä turvattoman kasvuympäristön tarjoaminen. Henkinen väkivalta ei anna lapsen omanarvontunnon ja käsityksen omista oikeuksista kehittyä terveesti vaan murtaa ja alistaa ne.

Seksuaalinen hyväksikäyttö on lapsen seksuaalisen loukkaamattomuuden rikkomista. Se tarkoittaa muun muassa seksuaalista pahoinpitelyä, raiskausta, yhdyntää tai sen yrittämistä, sukupuolielinten koskettelua, lapsen pakottamista aikuisen tai toisen lapsen seksuaaliseen hyväilyyn tai lapsen kehitykselle sopimattomien seksuaalisten ärsykkeiden kuten pornolehtien tai -elokuvien tai yhdynnän näyttämistä. Seksuaalinen hyväksikäyttö on sukupuolittunutta vallankäyttöä, joka tarjoaa tekijälle keinon alistaa ja häpäistä uhriaan. Vastuu on aina tekijällä; lapsen ei voi ajatella suostuvan tekoon, jota hän ei voi ymmärtää.

Insestillä tarkoitetaan perheen sisäistä seksuaalista hyväksikäyttöä, jolloin yleensä on kyse biologisten perheenjäsenten toisiinsa kohdistamasta väkivallasta, myös aikuisten välillä. Aikuisen ja lapsen välisen huoltajuussuhteen vuoksi perheeseen sijoitetun lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö voidaan käsittää myös insestinä, vaikka biologinen sukulaisuus puuttuukin. Tutkijat käyttivät yleisesti termiä seksuaalinen hyväksikäyttö, sillä se kattaa sekä laitoksissa että perhehoidossa tapahtuneet hyväksikäyttötapaukset.

Perustarpeiden laiminlyöntiin kaltoinkohteluna sisällytetään muun muassa lapsen terveyden, kasvun, kehityksen, koulutuksen, elinympäristön turvallisuuden tai muun lapsen perustarpeisiin kuuluvan seikan laiminlyöminen, vaikka aikuisen vallassa olisi huolehtia näistä lapsen tarpeista. Selvityksessä perustarpeiden laiminlyönti sisältää myös lapsen sosiaalisten suhteiden rajoittamisen (esimerkiksi perheestä ja sisaruksista erottaminen) sekä lapsen kulttuuritaustan, kuten etniseen vähemmistöön kuulumisen huomiotta jättämisen.

Tämän lisäksi tutkijat määrittivät rakenteellisen väkivallan käsitteet. Lastensuojelun rakenteellinen väkivalta on jäänyt maassamme hyvin vähäiselle tutkimukselle. Tämä tutkimattomuuden tila tukee erinomaisesti sijaishuollon miljardibisnestä.

Lasten näännyttäminen koti-ikävällä

Lapsuus koti-ikävän kourissa nujertaa vahvankin lapsen. Lapsen asioista vastaava sosiaalityöntekijä dokumentoi yleensä hyvin huonosti lapsen koti-ikävää. Mikäli niin tehdään, lapsen tahto, toiveet ja näkemykset yleensä sivuutetaan. Tällainen normaaliin elämänkulkuun liittyvä tärkeä asia on ilmeisen tuntematon lastensuojelun virkamiehille.

Sen sijaan olen kohdannut useita tapauksia, joissa lapsen tahtotilan murtamisen epäonnistumisesta syytetään vanhempia. Pääsääntönä näyttää olevan, että kaikki sijaishuollon kielteiset seuraukset ovat vanhempien syytä. Lapsen koti-ikävän kohtaaminen on raskasta myös lapsen läheisille, jotka ovat voimattomia oikeusturvakeinojen puuttuessa.

Sijoitetulla lapsilla näyttää esiintyvän yleisesti masennusta. Sitä lääkitään yleisesti maantavan mukaan yhä ankarammalla ja kovakouraisemmalla kohtelulla sekä psyykelääkkeillä. Lapsi saatetaan eristää läheisistä tai yhteydenpitoa rajoitetaan ankarasti. Lapsen identiteetti saatetaan riistää estämällä lapselta oikeus omaan kulttuuriin, kieleen, uskontoon. Lapsen kontrollointi saattaa olla kokoaikaista puheluiden valvontaa, kirjesalaisuuden rikkomista, läheisiltä saatujen lahjojen palauttamista jne. Tällaista toimintaa sanotaan lastensuojeluksi.

Lapsen tahtotilan murtaminen – sopeuttamistoimet

Lapset ovat kertoneet minulle kokemuksistaan sijaishuollossa. Vuosituhannen edetessä tallentamisen keinojen kehittyessä olen saanut nuorilta päämiehiltäni kännykkätallennuksia laitosarjesta. Näyttää siltä, että lastensuojelun ja kasvatuksen nimissä voidaan tehdä milteipä mitä tahansa julmuuksia lainsuojattomille lapsille. Lastensuojelulaitoksiin ilmeisesti hakeutuu ihmisiä, jotka osaavat provosoida lasta ja provosoituvat nopeasti. Kuinka käy lapselle, joka 24/7 pelkää, milloin ohjaaja käy käsiksi?

Lapsen tahtotilan muuttaminen lapsiliiketoiminnalle suotuisaksi on haaste lapsiliikemiehille. Lapsikin tietää, että huostaanotot ovat useimmiten vailla perustetta. Ne liittyvät useimmiten tilanteeseen, jossa lapsi elää köyhässä perheessä ja vain yksi huoltaja huolehtii lapsista. Lapsi joutuu ihmettelemään aikuisten maailmaa, joka sallii oppimisen haasteisiin, tarkkaavaisuusongelmiin, terveyspulmiin tai lapsen persoonaan liittyvät huostaanotot. Sellainen epäoikeudenmukaisuus aiheuttaa tietysti lapsessa vastustusta, joskus lisääntyviä käytöspulmia, ahdistusta, itsetuhoisuutta jne. Joka tapauksessa lapsen elämänlaatu heikkenee.

Lapsiliikemiehet tietävät, että mitä varhaisemmin lapsi saadaan pois vanhemmiltaan, sitä vähäisempi on lapsen vastustus. Tällä tavoin Suomi onkin päätynyt itäeurooppalaisten maiden joukkoon. Pienten lasten sijoituksissa Suomen luvut ovat paljon muita Pohjoismaita korkeammat. Vuosittain otetaan huostaan 300-400 alle 3-vuotiasta (Sipilä, Österbacka, s. 20).

Vanhempien lasten kohdalla lapsen mielenmuokkauksen keinoina vain mielikuvitus on rajana. Lapsen aivopesun seuraukset ovat nähtävissä mielenterveyspalvelujen lisääntyvänä tarpeena. Näitä palveluja tarvitsevat niin lapset kuin lapsen väkivaltaista kohtelua seuraavat läheiset. Viranomaiset puhuvat tässä yhteydessä ”vaativasta sijaishuollosta”. On vallalla (sijaishuollon miljardibisnestä tukeva) uskomus, että joitain lapsia pitää ja saa kohdella huonosti.

Väkivallan peittely

On havaittavissa, että sijoitettuihin lapsiin kohdistuvaa väkivaltaa peitellään aktiivisesti. Mikäli lapsen vanhemmat tai läheiset puuttuvat lapsen huonoon kohteluun, sosiaalityöntekijät saattavat rajoittaa tai katkaista yhteydenpidon tai/ja siirtää lapsen kauas kodistaan. Esille on noussut useita tapauksia, joissa poliisi ei edes aloita esitutkintaa väkivaltaepäilyä selvittääkseen. Eräässä tapauksessa poliisi soitti kaltoinkohtelusta epäillylle perhehoitajalle tiedustellen, onko tämä syyllinen. Kun perhehoitaja vakuutti, ettei ole tehnyt mitään, poliisi soitti lapsen asioista vastaavalle sosiaalityöntekijälle, joka vakuutti samaa. Tämä asia päätyi lopulta sinnikkään vanhemman ansiosta syyttäjän käynnistämänä tuomioistuimeen, jossa perhehoitaja tuomittiin rangaistukseen.

Näyttää siltä, että sijaishuollon lapsista vastuun kantaa useimmiten oma perhe ja yksittäiset maamme ihmisoikeustilanteesta huolta kantavat toimijat – ei suinkaan julkinen valta, jonka vastuulla lapset ovat. Kadotetut lapset -työryhmän eräs isoäiti, Birgitta Wulf, on istunut eduskuntatalon portailla viikoittain yli kahden vuoden ajan muistuttamassa sijaishuollon nykytilaselvityksen käynnistämisen kiireellisyydestä. Birgitan viimeisin blogi on tässä linkissä.

Mitä tekevät lastensuojelujärjestöt?

Yksikään lastensuojelujärjestöistä ei ole noussut puolustamaan sijaishuollon lapsia ja vaatimaan puolueettoman nykytilaselvityksen käynnistämistä. Historian valossa päin vastoin näyttää siltä, että yksityiset toimijat ovat olleet aikaansaamassa ihmisoikeusloukkauksia. Tutkija Martti Grönforsin mukaan Mustalaislähetys ry:n toimintaperiaatteista puuttui lähes täydellisesti romanien oman kulttuurin ja tarpeiden huomioon ottaminen. Yhdistyksen toiminta perustui ajatukseen, että lapset tuli ottaa pois vanhemmiltaan (Grönfors Martti, Suomen mustalaiskansa, 1981, s. 37). Toimintaa tukemassa oli tehokas propagandakoneisto. Saamelaisten sulauttamista puolestaan harjoittivat eteläsuomalaiset yläluokkaan kuuluvat naiset, jotka edustivat Nuorten Naisten Kristillistä Yhdistystä.

Ei siis ole mitään syytä ajatella, että nykyisin toimivat lastensuojelujärjestöt aatteensa pohjalta, suurella sydämellä ja pyyteettömästi valvoisivat sijoitettujen lasten etua. Kahdella raiteella ajellen voidaan kirjoittaa ja puhua kauniita lapsen edusta – ja samalla valvoa sijaishuollon etua ja lapsiliiketoiminnan kukoistusta. STEA mahdollistaa järjestöjen toiminnan rahoittamalla hankkeita.

Mitä sosiaali- ja terveysministeriö tekee viranomaisväkivallalle?

STM on laatinut toimenpidesuunnitelman väkivallattomasta lapsuudesta. Lastensuojelun rakenteellisen vinouman takia STM seuloo hysterian vallassa perheitä, mutta sijoitettuihin lapsiin kohdistuva väkivalta on jäänyt täysin toissijaiseksi asiaksi. Lapsiin kohdistuvan väkivallan ehkäisyä koskeva suunnitelma sisältää 604 sivua, ainoastaan kymmenisen (10) sivua käsittelee sijaishuollon väkivaltaa (s. 440). STM- suunnitelmassa todetaan mm:

”Vallitseva käsitys on, että tutkimukset kuvaavat vain jäävuoren huippua ja että väkivaltakokemusten kirjo ja määrä ovat suurempia kuin mitä tutkimuksissa arvioitu. Tarkkaa kuvaa sijaishuollossa koetusta väkivallasta on erityisen haastavaa Suomessa saada myös siksi, että lastensuojelua koskeva tutkimus on vähäistä ja pirstalemaista. Yhdenkin lapsen kokemus väkivallasta sijaishuollossa tai yhdenkin sijaishuoltopaikan väkivaltainen toimintakulttuuri on vastoin lastensuojelun sijaishuollon tarkoitusta ja lapsen oikeuksia.”

Käsitettä, joka tavoittaisi kodin ulkopuolisissa sijoituksissa koetun väkivallan monimuotoisuuden, ei toistaiseksi ole käytössä.”

STM siis tietää, että julkisen vallan vastuulla oleviin lapsiin kohdistetaan väkivaltaa. STM nostaa esille jopa rakenteellisen väkivallan. Asiantuntemus ei kuitenkaan riitä edes yksilöimään väkivallan muotoja. Suunnitelma osoittaa suurta haluttomuutta huolehtia julkisen vallan vastuulla olevista lapsista. Ministeriön toimenpidesuositukset perustuvat kuvitelmaan omavalvonnan tehosta. Lastensuojelun väkivallan satavuotinen historiatieto osoittaa, ettei omavalvonta toimi. Onkohan ministeriön aikomus seuraavaksi käynnistää hanke, jonka aikana keksitään ”käsite väkivallan monimuotoisuudesta”.

Mitä tutkimuslaitos THL tekee viranomaisväkivallalle?

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL:n lain mukainen velvollisuus on tuottaa tutkimustietoa yhteiskunnallisen päätöksenteon pohjaksi. Kuten STM edellä olevassa väkivaltasuunnitelmassaan toteaa, lastensuojelua koskeva tutkimus on vähäistä ja pirstalemaista.

Vähäinen, olematon, tutkimustieto tukee erinomaisella tavalla sijaishuollon miljardibisnestä. THL:n tutkimusten osalta voi vetää yhden ainoan johtopäätöksen – laitos ei ole huolehtinut sille kuuluvasta tehtävästä. Tutkimuksia on valtava määrä, mutta onko vuosikymmenten ajan tutkittu ihan toisarvoisia asioita? Lasten ja lapsiperheiden hyvinvoinnin kannalta on täysin toissijaista se tieto, mitä sosiaalialan toimijat tuumaavat eri asioista ja kuinka ideologioita tuotetaan virallisiin asiakirjoihin.

Tutkimuspropagandaa?

Itsenäisyyden juhlavuoden lastensäätiö (Itla) sopi Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) kanssa teini-ikäisten sijaishuollon työmenetelmiä koskevan selvityksen tekemisestä. Selvitystä johti THL:n tutkimusprofessori Tarja Heino, joka on Pesäpuu ry:n hallituksen puheenjohtaja. Raportin kirjoittajien lisäksi selvityksessä on kuultu eri lastensuojelukentän toimijoita, kuten Lastensuojelun keskusliittoa, Pesäpuu ry:tä, Nuorten Ystävät ry:tä, Auta lasta ry:tä sekä Osallisuuden aika ry:tä.

Selvityksen tavoitteena oli etsiä toimivia työtapoja yhdessä sijoitettuna olleiden nuorten, lastensuojelun työntekijöiden ja tutkijoiden kanssa. Tutkimus ei pyri löytämään palveluja ja hoitopolkuja estääkseen sijoituksen, vaan keskittyy sijaishuollon edunvalvontaan ja sijaishuollon kasvattamiseen ”psykiatrisilla lastenkodeilla” . Oleellisen tärkeiden asioiden esille tuomisen sijaan Tarja Heinon tutkimuksessa päädytään jopa suosittamaan toimenpiteitä lastensuojelun huonon maineen puhdistamiseksi:

”Lastensuojelun epäkohtien esille tuomisella on tavoiteltu tekoja epäkohtien poistamiseksi…Tarvitaan vastuutaho ja rahoitus monitieteiselle, tutkivalle vaikuttamishankkeelle, joka tähtää lastensuojelun kieli- ja mielikuvien uudistamiseen ja leiman vähentämiseen. Media voisi kuvata nuorten tarinoita, joissa palvelujärjestelmä on onnistunut auttamisessaan.”

Tarja Heino toimii Pesäpuu ry:n hallituksen puheenjohtajana ja THL:n virkamiehenä. Tarja Heino on Pesäpuu 20 v -juhlajulkaisussa kertonut, että yhdistyksen ”ensimmäinen haaste liittyi siihen, miten parantaa perhehoitoon sijoitettujen lasten hoidon laatua ja sijaisvanhempien asemaa”. (Pesäpuu 20 v, 2019, s. 2).

Pesäpuu ry.:n kertoman mukaan perhehoidon pyöreään pöytään kuuluvat: Pesäpuu ry, Perhehoitoliitto ry, Ammatillisten perhekotien liitto ry, Pelastakaa Lapset ry, Nuorten ystävät ry/Oy, Perhehoitokumppanit Suomessa Oy, Helsingin diakonissalaitos ry, Lauste rs, SOS-Lapsikylä ry, Familar Oy, Attendo Oy, Ava perhepalvelut Oy, Lapselle koti Oy, Majakan valo ry.

Mitä asianmukaista tutkimustietoa syntyy, jos tutkijajoukon taustalla toimivat lapsiliikemiehet?

Mediakasvatusta toimittajille

Huomioiden taustatieto tutkimuksen tekijöistä ja kuulluista toimijoista on varsin ymmärrettävää, että suuri huoli on noussut lastensuojelun mediakuvasta. Toimittajien mediakasvatusta onkin sittemmin harjoitettu. Toimittajille on kerrottu, mitä saa puhua ja kirjoittaa. Tästä tulee väistämättä mieleen itäisen naapurin mediasensuuri ja maalittaminen, jota maassamme kovasti arvostellaan. Lastensuojelun virallinen tietohan pyrkii Suomessa maalittamaan köyhät ja yksinhuoltajat ja ne, jotka sattuman oikusta joutuvat lastensuojelun asiakkuuteen. Jopa syntymättömät lapset ovat maalittamisen kohteena.

YLE näyttää kuuliaisesti totelleen mediaohjeita ja kertoo nyt laajasti, kuinka Pesäpuu ry toimii tutkien hatkaamisen ”ilmiötä”. Saamme varmaan STEA -rahoituksella pian kuulla ehdotuksen, että sijaishuollosta paenneille pitää järjestää turvataloja. Pesäpuu ry on onnistunut aikaisemmissa hankkeissakin vääntelemään päivän selviä asioita.

Väkivallan poistaminen edellyttää, että uhrit kuullaan ja tekijät saatetaan vastuuseen. Väkivallan tunnusmerkistö tarkentuu poliisin suorittamassa esitutkinnassa. Tuomioistuinlaitos huolehtii siitä, että väkivallan tekijät saatetaan vastuuseen ja uhrit saavat heille kuuluvat korvaukset. Tähän ei tarvita yhtään sijaishuollon etua valvovan tahon hanketta. Noudatetaan vain lakia.

Mitä lapsiasiavaltuutettu Elina Pekkarinen tekee lapsiin kohdistuvalle väkivallalle?

Elina Pekkarisen eduskunnalle antama raportti vaikenee.

Mitä Ihmisoikeusliitto tekee?

Lähetin jokin aika sitten Ihmisoikeusliiton Kaari Mattilalle tiedustelun ja kysyin, onko ihmisoikeuksia valvova liitto antanut lausuntoa tai kannanottoa liittyen kotimaan ihmisoikeusongelmiin. Kerroin, että
EAO Petri Jääskeläinen on jo vuonna 2013 nimennyt lastensuojeluasiat yhdeksi kymmenestä perus- ja ihmisoikeusongelmasta. Tiedustelin, onko liitolla aikomusta ottaa tähän kotimaan ihmisoikeusasiaan kantaa.

En saanut mitään vastausta Kaari Mattilalta.

Liiton sivuilla lukee: Ihmisoikeudet kuuluvat kaikille. Ihmisoikeusliitto tekee työtä yhdenvertaisen ja ihmisoikeuksia kunnioittavan Suomen puolesta.

Perhehoito ylisukupolvista traumaa aiheuttamassa

Vuonna 2012 tehdyn lakimuutoksen takia perhehoidosta on tullut ensisijainen huostaanotetun lapsen hoitomuoto. THL:n tilaston mukaan perhehoidon osuus korostuu pitkäaikaisissa sijoituksissa. Vuoden 2020 viimeisenä päivänä yli puolet lapsista (56 %) oli perhehoidossa.

Omavaltainen adoptio

Lastensuojelun perhehoitoon on syntynyt adoption kaltainen ilmiö, omavaltainen adoptio. Ilmiötä ja sen tuhoisuutta kansa kuvaa nimityksin ”lapsenryöstö”, ”lapsen kaappaus”, ”lapsen murha”. Perhehoitajat ja perhehoitopalvelua tuottavat tahot määrittävät lapsen ja vanhemman/läheisten yhteydenpidon määrän ja laadun. Lapsen ja vanhemman/läheisten perhe-elämään kajotaan ns. maantapana sallimalla ainoastaan muutaman tunnin harvalukuiset, usein jopa valvotut, kohtaamiset. Näiden ”tapaamisten” luonne on lähinnä lapsen esittelytilaisuus. Perhe-elämästä nauttiminen ei ole mahdollista näiden kohtaamisten aikana, tavoitteena on lain vastainen lapsen kiinnittäminen perhehoitoon.

Perhehoitajat mielivallan käyttäjinä

Valtiontalouden tarkastusviraston tarkastuskertomuksen (6/2012) mukaan lastensuojelun perhehoitoon sijoittamien lasten kohdalla valvonta on riittämätöntä. Osalla tarkastuksessa haastatelluista lastensuojelun työntekijöistä oli perhehoidosta huonoja kokemuksia, ja heitä mietitytti perheiden motiivit ryhtyä sijaisperheiksi. Ihmisoikeusongelman vaikeusastetta kuvaa tarkastuskertomuksen tieto siitä, että perhehoitajat eivät aina edes päästä sosiaalityöntekijää kotikäynnille (s.73).

Julkinen valta on luisunut siis röyhkeästi valtaa käyttäville yksityisille toimijoille. Lapsen omille vanhemmille kuuluva tuki ohjataan näille ”ykkösluokan” kansalaisille. Lastensuojelupropaganda huolehtii siitä, että sädekehä loistaa kirkkaana lapsiliiketoimintaa harjoittavien yllä.

Kadotetut lapset

Lapsen asioista vastaava sosiaalityöntekijät hyväksyvät pääsääntöisesti palveluntuottajien toiminnan, koska he eivät joko tunne viranhoidossa tarvittavaa lainsäädäntöä tai eivät halua hoitaa virkaansa lakien mukaan. Koska virkamiehet tukevat toimintaa, sijaishuoltoon on kadonnut ja katoaa lapsia. Perheillä ei ole oikeussuojakeinoja. Yhteydenpidon rajoituksiin liittyvä valitustie on jälkikäteisenä oikeussuojana jälkeenjäänyt, lapsen edun ja huoltajan oikeusturvan vaarantava. Kadotettujen lasten ilmiöön liittyy vahvasti lastensuojelun ylisukupolvinen väärintoimimisen kulttuuri, joka ohittaa lapsen isovanhemmat ja läheiset myös sijaishuoltopaikkana. Kadotetut lapset -työryhmä on vaatinut sijaishuollon nykytilaselvityksen välitöntä käynnistämistä. Sijaishuollon aiheuttama ylisukupolvinen trauma aiheuttaa mittaamattomia vaurioita lapsille ja lapsiperheille sekä valtavia yhteiskunnallisia kustannuksia.

Sosiaalisten suhteiden rajoittaminen kaltoinkohteluna

Sijoitetun lapsen tärkeä ihmisoikeus on pitää sijoituksen aikana yhteyttä läheisiinsä. Lastensuojelun epäkohtia selvittäneet tutkijat ovat nimenneet sosiaalisten suhteiden rajoittamisen (esimerkiksi perheestä ja sisaruksista erottaminen) sekä lapsen kulttuuritaustan, kuten etniseen vähemmistöön kuulumisen huomiotta jättämisen kaltoinkohteluksi. (s. 16)

Lapsen kaltoinkohtelun käytännön toteutus tapahtuu sijoitetun lapsen mielen muokkauksella (aivopesu). Aivopesun jälkeen vedotaan ”lapsen toiveisiin”. Lapsen äänen kaappaaminen saatetaan varmistaa edunvalvojan hakemisella. Kaikki vieraannuttamisen keinot ovat vahingollisia lapsen terveelle kehitykselle. Lain mukaan toimien perhehoitajan velvollisuus on tukea yhteydenpitoa ja toimia yhteistyössä lapsen huoltajien kanssa (52 §, 54 §).

THL:n tilastojen puuttuessa kukaan ei tiedä, kuinka moni lapsi on tällä hetkellä kokoaikaisen kaltoinkohtelun kohteena. Perhehoidossa huostaanotettuna elää tällä hetkellä noin 5 400 lasta. Avohuollon sijoituksessa olevien lasten tilanne on musta aukko. Kansalle kerrotaan, että vanhemmat olisivat vapaaehtoisesti suostuneet luovuttamaan peräti 7 700 lasta vapaaehtoiseen sijoitukseen. Avohuollon sijoituksessa laittomien yhteydenpidon rajoitusten kohteena olevien lasten määrää ei tiedä kukaan. Kadonneiden lasten kokonaislukumäärää ei tiedä kukaan – ainakaan sitä ei kerrota kansalle eikä päättäjille.

Perhehoitajien koulutus – Pelastakaa lapset ry ja Pesäpuu ry

Perhehoitajien koulutuksessa ja perhehoitajien valvonnassa on vakavia puutteita, koska tällainen tilanne on syntynyt. Pikakoulutus ei anna riittäviä valmiuksia tehtävään. Pelastakaa lapset ry ja Perhehoitoliitto saivat 1990 -luvun alussa Raha-automaattiyhdistyksen (RAY) rahoituksen lastensuojelun perhehoidon kehittämishankkeeseen. Perhehoitajien koulutusta kutsutaan PRIDE -ohjelmaksi.

Pesäpuu ry syntyi vuonna 1998 jatkamaan PRIDE -hankkeessa kehitettyä työtä. Pelastakaa lapset ry oli mukana perustamassa Pesäpuu ry:tä. Pride -koulutusta antavat tällä hetkellä lukuisat sijaishuollon palveluja tuottavat tahot (mm. Attendo Oy, Nuorten Ystävät, Pelastakaa Lapset ry, Perhehoito Luotsi, Perhehoitokumppanit Suomessa Oy (PKS), Perhehoitoyksikkö Kanerva, Perhehoitoyksikkö Pihlaja, SOS-Lapsikylä).

Pelastakaa lapset ry:n asema ottolapsitoiminnan harjoittajana saattaa ohjata yhdistyksen visiota adoptiota kohti. Yhdistyksen historiikissa kerrotaan ”sijaiskotityön” ongelmista, joita aiheutti mm. 1990 -luvulla se, että kunnat halusivat taloudellisen lamakauden aikana palauttaa sijaiskodeissa olevat lapset omille vanhemmilleen niin pian kuin mahdollista. Se, että lasten biologiset vanhemmat vetosivat huostaanotoista tuomioistuimeen tai Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen, oli yleistyvä uhka sijaisvanhemmille. Sijaisperheet saattoivat myös pelätä liian tiivistä kanssakäymistä lapsen oman perheen kanssa (Kauppi, Rautanen, Oikeus hyvään kotiin,1997, s. 169).

Perhehoitajia kouluttaa ja ohjaa siis taho, jonka välitön intressi on pitkäaikainen huostaanotto. Lapsiliiketoimintaa tietysti häiritsee lapsimateriaalin vaihtuvuus, joten omavaltaisen adoption ilmiön syntymekanisi on ymmärrettävissä. Sen sijaan perheen näkökulmasta perhehoitajien koulutus ja ohjaus on vakava oikeusturvaongelma. Koko perhehoitajajärjestelmä vinouttaa yhteiskunnan rakenteita.

Pesäpuu ry sijaishuollon edunvalvojana

Pesäpuu ry toimii Pelastakaa lapset ry:n työrukkasena. Yhdistyksen sääntöjen mukaan hallituksessa tulee, mikäli mahdollista, olla edustus Pelastakaa Lapset ry:stä sekä Perhehoitoliitto ry:stä. Pesäpuu ry:n toiminnan tavoitteena on sijaisvanhempien (perhehoitajien) aseman parantaminen. THL:n tutkimusprofessori Tarja Heino ei ole nähnyt estettä toimia sijaishuollon etua valvovan Pesäpuu ry:n hallituksen puheenjohtajana, vaikka virkamiehen/THL:n tutkimustyön tämä ristiriita saattaa ainakin ulkopuolisin silmin kyseenalaiseksi.

Prideusko toimintaa ohjaavana

Mitä tietoa perhehoitajien koulutuksessa ja työnohjauksessa annetaan, kun tilanne on tällä tavoin vääristynyt? Julkisen vallan käytön tulee perustua lakiin. Toiminnassa on tunnettava siis lakien sisältö. Pesäpuu ry kertoo toimintaansa ohjaavasta prideuskosta. Syvää sitoutuneisuutta kuvataan PRIDE -uskoksi. Innovoivan kehittämistyön siemenen kerrotaan itäneen moniin yhteyksiin läpi ei-uskovaisten. Verkostoissa on jaettu arvopohja ja päämäärä. Toiminta perustuu luottamukseen ja tasavertaisuuteen. ( Pesäpuu 20 v, 2019, s. 10,16,19). Pelastakaa Lapset on kansainvälisen Save the Children -liikkeen jäsen. Kaikkia jäsenjärjestöjä yhdistää ilmoituksen mukaan yhteinen visio ja missio.

Mihin prideusko, visio ja missio ovat johtaneet?

Tilastojen mukaan vain ani harva huostaanotto lopetetaan. Huolimatta lastensuojelulakiin kirjatusta nimenomaisesta perheen jälleenyhdistämisen velvoitteesta ja Euroopan ihmisoikeussopimuksen velvoitteesta huostaanotosta on tullut pysyvä, koko lapsuuden mittainen ilmiö.

Innovoiva prideusko on tuottanut mm. #Munperheet -hankkeen, joka kirjasi perheen jälleenyhdistämisen tavoitteeksi sijaisperheen ensisijaisuuden. Prideusko on tuottanut myös X-ketju – Lastensuojelun sijaishuollossa kaltoinkohdelluiksi tulleiden henkilöiden tueksi -hankkeen STEA -rahoituksen avulla. Hankkeen tarkoituksena piti olla sijaishuollon väkivallan tunnistamisen. Lopputulos oli kuitenkin toinen: kaltoinkohtelusta puhutaan vaan yleisellä tasolla, koska yksittäiset kokemukset voivat herättää toisissa kaltoinkohdelluissa traumamuistoja. Kaltoinkohtelukyselyssä yksikään kysymys ei koske sijaishuollossa koettua kaltoinkohtelua.

Prideusko ja rakenteellinen väkivalta

Lastensuojelun epäkohtia ja kaltoinkohtelua selvittäneet yliopistotutkijat jaottelivat sijaishuollon lapsiin kohdistuvan väkivallan muotoja ja nostivat esille myös rakenteellisen väkivallan. Aktiivisena se ilmenee hierarkioissa: joillain ihmisillä tai ihmisryhmillä on oikeus määrätä ja alistaa muita toisten tarpeista, tunteista tai oikeuksista välittämättä. Passiivinen rakenteellinen väkivalta puolestaan tarkoittaa lapsiin kohdistuneena sellaisia yhteiskunnassa vaikuttavia käytänteitä, normeja ja lakeja, joissa ei oteta huomioon lapsen omia oikeuksia tai mahdollisuuksia.

Pesäpuu ry on levittänyt hallinnon rakenteisiin omaa innovoivaa prideuskoaan. Pesäpuu ry on osallistunut yhteiskunnalliseen vaikuttamistyöhön, lainvalmisteluun, lastensuojelun kehittämisohjelmiin, valtakunnalliseen strategiatyöhön, eri hankkeisiin ja työryhmiin. Pesäpuu ry kouluttaa sosiaalityöntekijöitä, perhehoitajia, tukihenkilöitä ja mallintaa lastensuojelutyötä.

Panostus prideuskon levittämiseen näyttää tuottavan julmaa, vanhempiin ja lapsen perheeseen vihamielisesti suhtautuvaa ja ihmisoikeuksia loukkaavaa toimintaa. Toiminnan seuraukset näkyvät paitsi sijaishuollossa olevien lasten kohdalla, myös niiden erolasten kohdalla, joiden asioita käsitellään tuomioistuimissa tai/ja jotka ovat lastensuojelun asiakkaana.

Rakenteellisen väkivallan esille tuominen olisi ensiarvoisen tärkeä asia, koska sen näkyväksi tekeminen paljastaisi sosiaalialan teoria- ja ideologiapohjaisen toiminnan (mielivalta) luonteen ja seuraukset. Ilmiön avaaminen auttaisi myös tunnistamaan väkivallan tekijät ja tekijöiden taustatoimijat ja rahoittajat.

Rakenteellista väkivaltaa ylläpitävät teorioihin ja lastensuojelun idelogiaan pohjaavat epätieteelliset arvioinnin menetelmät. Huolen, sosiaalisen perimän, psykoanalyysin, sosiaalisen konstruktionismin, kiintymyssuhteen, ylisukupolvisuuden, insestin, trauman tai/ja prideuskon silmälasein maailmaa katsovat löytävät monenlaisia syitä perhe-elämään puuttumiseen. Niiden avulla löytyy tarvittaessa peruste niin avohuollon palvelujen käyttöön (käyttöpakkoon) kuin huostaanottoon. Niiden avulla löytyy erotilanteessa peruste tukea selvästikin elämänhallinnassaan heikompaa ja jopa vieraannuttavaa vanhempaa. Toiminta ei siis sovellu oikeusvaltion periaatteisiin, koska se ei perustu lakien ja hyvän hallintotavan noudattamiseen.

Äidin luona asuvia erolapsia on noin 221 000 ( 82 % kaikista 270 000 erolapsesta). Äidin luona asuvista erolapsista 29 % ei näe isäänsä edes yhtenä yönä kuukaudessa (64 206 lasta). Muutaman yön kuukaudessa yöpyvien lasten määrä on 137 268 (62 %). Yksinhuoltajuus lisää huostaanoton riskiä.

VIP-verkosto

Pesäpuu ry.:n kertoman mukaan perhehoidon pyöreään pöytään kuuluvat: Pesäpuu ry, Perhehoitoliitto ry, Ammatillisten perhekotien liitto ry, Pelastakaa Lapset ry, Nuorten ystävät ry/Oy, Perhehoitokumppanit Suomessa Oy, Helsingin diakonissalaitos ry, Lauste rs, SOS-Lapsikylä ry, Familar Oy, Attendo Oy, Ava perhepalvelut Oy, Lapselle koti Oy, Majakan valo ry.

Jaetun arvopohjan omaavilla tahoilla on lapsia koskevassa yhteiskunnallisesti tärkeässä asiassa välitön taloudellinen intressi. Liiketalouden sääntöjen mukaan osakeyhtiön tarkoituksena on tuottaa voittoa. Lapsia koskevassa toiminnassa voitto tehdään lapsilla, joita siis on oltava saatavilla riittävästi. Lapsiliiketoiminnan etuna on pitkäaikainen huostaanotto. Eräiden toimijoiden tavoitteena on adoptio.

Onko prideusko levinnyt myös eduskunnan oikeusasiamiehen kansliaan?

Pesäpuu ry:n ilmoituksen mukaan yhdistyksen työntekijöillä on useita erilaisia asiantuntijatehtäviä hallinto-oikeudessa ja Valvirassa (Pesäpuu ry:n toimintakertomus 2014, s. 29). Pesäpuu ry kertoo tehneensä vuosien ajan yhteiskunnallista vaikuttamistyötä jopa yhteistyössä eduskunnan oikeusasiamiehen kanslian kanssa (Pesäpuu 20 v, 2019, s. 57).

Ei näytä hyvältä. Eduskunnan oikeusasiamiehensihteeri Kristiina Kouros on esitellyt perhehoitajan toimintaa koskevan ratkaisun apulaisoikeusasiamies Maija Sakslinille. Kantelijana oli perhehoitaja, jolle oli sijoitettu noin vuoden ikäinen lapsi, joka oli ollut miltei 7 vuotta perhehoidossa. EOA ratkaisussa kehotetaan huomioimaan lapsen mielipide.(20.8.2021, EOAK/1805/2020). Tällä EOA -ratkaisulla perustellaan nyt monessa jutussa sosiaalisten suhteiden rajoittamista. EOA -ratkaisu siis toimii kaltoinkohtelua ylläpitävänä. Ratkaisu on erittäin haitallinen. Ratkaisu ei tunnista vieraannuttamisen ilmiötä.

Tapaus on kuin vieraannuttamisen oppikirjasta, jossa vieraannuttaja kerää ympärilleen toimintaansa tukevan haaremin ja alkaa vedota alle kouluikäisen lapsen ”tahtoon”. Ratkaisun esitellyt Kouros on aiemmin Ihmisoikeusliitossa toiminut juristi, joka on käytännön asianajokokemuksen puuttuessa häikäistynyt perhehoitajan edessä. Lapsen vanhemmilta, siis vieraannuttamistoiminnan kohteena olevilta, ei ole vaivauduttu pyytämään lausumaa. Tapaus näyttää olleen niin törkeän laatuinen vieraannuttamistapaus, että jopa viranomainenkin on havainnut toiminnan vakavat puutteet. Ratkaisussa referoidaan hallinto-oikeuden päätöstä: ”Suullisessa käsittelyssä vanhempien nimeämien todistajien samoin kuin lapsen asioista vastaavan sosiaalityöntekijän kuulemisen perusteella on vahvistunut myös asiakirjoista ilmennyt asiantila, jonka mukaan sijaisperhe ei ole sisäistänyt oikeudellista asemaansa lapsen asioissa eikä heille kuuluvia julkiseen hallintotehtävään liittyviä vaatimuksia ja velvoitteita. Sijaisvanhemmat eivät tunnista sitä, että lastensuojeluviranomaisella on lakiin perustuva oikeus ja velvollisuus päättää huostaanotetun lapsen olinpaikasta sekä muista huostaanoton tarkoituksen toteuttamiseksi tarpeellisista toimenpiteistä”.

Kuuluuko VIP -verkostoon myös Rouva Jenni Haukio?

Pelastakaa lapset ry:llä on perinteisesti ollut hyvät yhteydet vallan kammareihin. Yhdistyksen ns. Tiukula -talohankkeen valtuuskunnan puheenjohtajana oli Tarja Halosen puoliso Pentti Arajärvi ja jäseninä mm. Tellervo Koivisto ja Eeva Ahtisaari. Tarja Halosen toimikauden jälkeen tasavallan presidentin puoliso Jenni Haukio on toiminut Pelastakaa Lapset ry:n kunniapuheenjohtajana vuodesta 2012. Kunniapuheenjohtaja Jenni Haukio avasi vastikään Pelastakaa Lasten juhlavuoden:

”Kunniapuheenjohtajana tunnen mitä syvintä kiitollisuutta siitä työstä, jota järjestön piirissä on määrätietoisesti ja suurella sydämellä jo sadan vuoden ajan tehty lasten parhaaksi. Hätään on vastattu siellä, missä avun tarve on suurin. On ponnisteltu, jotta jokaisella lapsella olisi mahdollisuus turvaan, terveyteen, ravintoon ja koulutukseen. Tämä kallisarvoinen työ ei olisi ollut mahdollista ilman jäsenten, vapaaehtoisten, työntekijöiden ja yhteiskunnan eri sektoreilla vaikuttavien yhteistyökumppaneiden omistautumista”.

Perhehoitajan omavaltainen lapsikaappaus – Isoäiti kertoo perhetragediasta

Tapahtumat alkoivat neljä vuotta sitten eikä loppua näy. Äiti oli lastensa kanssa kauppakeskuksessa poliisien tullessa paikalle. Lapsista oli tehty nimettömiä lastensuojeluilmoituksia perheen aikaisemmassa asuinkunnassa. Lastensuojelu oli tehnyt etsintäkuulutuksen lapsista. Poliisi otti kauppareissulla olleen perheen kiinni ja lapset vietiin perhetukikeskukseen. Ihana johtaja antoi vanhempien käydä iltaisin pieniä nukuttamassa ja aamulla vanhemmat saavat tulla taas lasten luo.

Sitten eräänä perjantai-iltana vanhempien ollessa lapsiaan tapaamassa pimeään pihaan kaartaa poliisi-ja kuljetusautot. Pihalta kuuluu kovaa itkua, kaikki lapset kannetaan huutavana sukkasillaan kuljetusautoihin. Lapset kysyvät ”minne meidät viedään”, lapset itkevät ” äiti tule halaamaan”. Äitiä päästetä lapsia halaamaan – kenellekään ei kerrota, mihin lapset ovat lähdössä yötä vasten. Unilelut jäävät äidin käteen. Pienet, alle kouluikäiset, lapset sullotaan kuljetusautoon ilman ketään tuttua ihmistä – 600 kilometrin ajomatkalle. Mikä traumakokemus heille ja isommille lapsille, jotka menettivät näin pikkusisaruksensa!

Sisarusten erottaminen toisistaan

Kukaan lasten läheisistä ei tiedä, missä lapset ovat. Toiseksi vanhin lapsista ottaa puhelimen kartasta paikkatiedon ja lähettää minulle kartan kuvakopion: mummu, katso missä olen, en tiedä mihin muut sisarukset on viety. Älkää unohtako meitä tänne !!!! Mummun sevitystyö alkaa ja yhden sijoituspaikka selviää parissa päivässä.

Sitten tulee vanhemmille kutsu, tulkaa huomenna sosiaalitoimistoon! On mennyt viikko lasten viennistä, viikko ilman mitään tietoa, mihin lapset on viety. Lähdemme vanhempien mukaan. Meitä ei tervehditä, ei kätellä, ainoa mitä sanotaan on: nimet alle, asioita selvitellään. Tiedustellessamme missä lapset ovat ja mihin heidät on viety meille luetellaan kaupunkien nimiä. Saamme tietää, että kaksi pienintä on vielä yhdessä. Muut yhdessä kasvaneet on erotettu eri paikkoihin.

Yritämme ottaa yhteyttä ja kysellä, voisivatko lapset tulla meille mummulaan selvittelyn ajaksi. Ei, ei missään nimessä. Meillä on kiire, selvitystyöt on kesken. No, voisiko toiseen mummulaan? Ei,ei mihinkään mummulaan, ne on nyt viety kasvatuslaitoksiin ja siellä ne ovat. Sen jälkeen ei vastattu puheluihin, ei sähköposteihin eikä viesteihin.

Yhteydenpidon rajoitukset

Sitten alkavat yhteydenpitorajoitukset . Ensin tulee 1,5 kk ja sen kestoa venytetään 8 kk pituiseksi. Sitten tulee 3 kk yhteydenpidon rajoitus ja sen kestoa venytetään 10 kk pituiseksi. Ketään ei kertaakaan kuulla ennen rajoituksen tekoa, tekstiviestillä puolihuolimattomasti nämäkin ilmoitetaan. Puolentoistavuoden aikana molemminpuolin isovanhemmille on tehty toistakymmentä yhteydenpitorajoitusta.

Näistä olen valittanut hallinto-oikeuteen. Odotellessa hallinto-oikeuden päätöksiä sosiaalityöntekijä on ehtinyt tehdä jo viisi uutta laitonta rajoitusta. Kukaanhan ei näitä asioita valvo, kyllä ollaan loistavien virkamiesten käsissä, pelottavaa. Rajoituspäätöksissä ja huostaanottohakemuksessa on ihan tuulesta temmattuja virheellisiä kirjoituksia. Vedotaan siihen, että lasten pitää saada kiinnittyä sijaisperheeseen. Sellaiset perustelut todetaan hallinto-oikeudessa laittomiksi. Näin on todennut jo aikoja sitten myös eduskunnan oikeusasiamies. Kukaan sosiaalityöntekijä ei pyydä anteeksi laittomiksi todettuja rajoituksia. Ainut ”hoito” näille kaikille lapsille on ollut jatkuvat yhteydenpitorajotukset läheisiinsä. Yhteenkään sijaishuoltopaikan muutokseen ei ole pidetty läheisneuvonpitoa, vaan lapset on vaan siirretty toiseen paikkaan.

Nyt työllistämme hallinto-oikeutta kuukausittain, sitten sen jälkeen korkeampaa hallinto-oikeutta. Kolme lakimiestä on valjastettu ajamaan perheen asioita, vastapuolella on oma lakimiehensä. Kaupungin avustajana toimii SOS -lapsikylän lakimies Mirjam Araneva, joka oli aikaisemmin Pelastkaa lapset ry:ssä. Miksi sijaishuoltotahon edustaja avustaa kaupungin sosiaalityöntekijöitä?

Minä isoäitinä olen ollut ajojahdin kohteena koko tämän ajan ainoastaan siksi, että olen yrittänyt lasten sijoitusta isovanhemmille ja vienyt laittomat yhteydenpitorajoituspäätökset hallinto-oikeuteen tarkistettavaksi. Sosiaalityöntekijä kirjoitti minulle, etten saa valittaa – heille pitää antaa työrauha.

En kiellä sitä, etteikö perheessä ole ollut huolta, kyllä siellä on ollut ja pysäytys täytyi tehdä. Mutta, miten on toimittu? Kotiin ei tarjottu mitään apuja, vanhemmille ei ole vieläkään tehty lakisääteistä asiakassuunnitelmaa. Kunnollinen isä on koko ajan ohitettu. Lasten elämä on rikottu, kun lasten elämäntilannetta olisi voitu rauhallisesti ja järkyttämättä tukea meidän isovanhempien avulla.

Isovanhempien sivuuttaminen

Tämä tulee kalliiksi yhteiskunnalle, 100 000 euroa per lapsi /vuosi. Näillä lapsilla olisi ollut ihanteellinen tilanne. Lapset olisivat päässeet mummulaan. Minulla olisi ollut taloudelliset mahdollisuudet jäädä töistä pois ja alkaa kuljetellä pienimpiä tarhaan päivittäin kunnes koulutie olisi alkanut heillä. Kummankaan puolen isovanhemmat eivät olisi olleet vailla mitään korvausta, kunhan olisi vaan saanut huolehtia ja turvata lastenlasten elämän.

Lastensuojelulaissa pitäisi olla ehdoton vaade tehdä läheiskartoitus, siinä ei saa olla tulkinnanvaraa. Ihmeellinen ajatusmaailma sosiaalitoimessa: ei isovanhemmista ole lasten huoltajiksi on jo menneen ajan lumia! Kyllä on, ikää vähän yli 50 v , täysin nuhteeton hoitoalan ammattilainen, ei rikostaustaa, ei päihdeongelmaa, ei mielenterveysongelmaa ja hyvä taloudellinen tilanne turvata lasten kasvu ja elämä tutussa paikassa .

Kyllä lapset saadaan oireilemaan näillä keinoilla, ja ne oireet on saanut sijoitus aikaiseksi, aiemmin ei ollut mitään oireita lapsilla. Lapset on väkivalloin viety, läheisiä on kohdeltu ala-arvoisesti, lakia ei ole noudatettu :lapsella on oikeus ottaa vieraita/ vastaan sijaishuoltopaikassa ja hänellä on oikeus hyvään kohteluun.

Nuorimman lapsen kohtalo

Kaksi pienintä sisarusta erotettiin sitten yhtäkkiä ilman mitään ennakkovaroituksia toisistaan. Nämä pienet lapset joutuvat vaihtamaan kolme kertaa sijaishuoltopaikkaa 10 kuukauden aikana! Lopulta lapset erotettiin toisistaan. Nuorimmainen lähti sosiaalityöntekijän perheeseen ”sijoituslapseksi isoon perheeseen ”. Toiseksi nuorimmainen lähti sosiaalityöntekijän perustamaan perhekotiin. Isompia lapsia säilötään laitospaikoissaan, sellaisen kuvan me olemme näistä valitettavasti saaneet. Yritimme vielä tuossakin vaiheessa tarjoutua ottamaan huoltaaksemme nämä pienet mutta ei. Näin ohitettiin myös oheishuoltajat toiselta puolen sukua. Siitäpä lähtikin sitten taas uusi vaikea ajanjakso, ei pelkästään pienille erotetuille sisaruksille, vaan myös meille kaikille läheisille, eritoten vanhemmille ja isommille sisaruksille.

Yhteydenpidon rajoitukset

Rauhoittumisjakson aikana kukaan ei saanut nähdä pienintä, sisarusten tapaamisia ei järjestetty. Elämä oli yhtä rauhoittumista rauhoittumisen perään. Edellisen kerran olin tavannut pienet perhetukikeskuksessa. Siitä mieleen jäi pikkuisen itkuiset silmät, kun hän vannotti minua – tulethan mummu käymään, lupaathan tulla….Tässä vaiheessa en onneksi edes tiennyt, että kukaan ei valvo perhesijoitusta. Kuvittelin sokeasti, että pienimmällä on hyvät oltavat ns ”kasvatusalan ammattilaisella”.

Jossain vaiheessa meille ilmoitettiin ilman mitään yhteistä palaveria, että isovanhemmat saavat tavata pienintä kaksi tuntia keväällä, kaksi tuntia syksyllä ja siinä on mukana perhekotiin siirretty sisaruskin. Tapaamiset ovat valvottuja, sijaisäiti tulee valvomaan. No, näillä ehdoilla ja armonpullilla on menty nyt neljä vuotta. Saan tavata nuorinta sukumme jäsentä neljä (4) tuntia vuodessa sijaisäidin valvoessa tapaamista. Sijaisäidin ilmoituksen mukaan ei ehdi järjestää enempää tapaamisia, allakka on täynnä. Sosiaalityöntekijän mukaan lapsi istuu vaan sijaisäidin sylissä, ettei tapaamisia voi lisätä sen takia.

Tapaamisten kontrollointi

Tapaamisessa sijaisäiti lapselle hokee Äiti tässä, Äiti ei mene mihinkään, Äiti on lähellä. Sijaisäiti tarvitsee lapsen läheisyyttä -lapsi on iloinen meidät nähdessään.

Puheluiden sabotointi

Sijaisäiti on estänyt myös puhelut lapsen kanssa. Olen saanut keskustella yhden ainoan videopuhelun kaksi vuotta sitten. Muistan, kuinka lapsi aina katsoi sijaisäitiin ennen kuin vastasi minulle. Lapsi pelkäsi, mitä voi vastata ja haki sijaisäidiltä hyväksyntää katseellaan. Eikö siinä perhehoitajien Pridekoulutuksessa opeteta, että yhteydenpitoa tulee läheisten kanssa tukea? Niin sanotaan ainakin laissa. Muistaakseni tämä sijaisäiti on itsekin ollut kouluttamassa tulevia sijaisperheitä välillä, kun on suurperheeltään ehtinyt.

Toiseksi nuorin lapsi asuu perhekodissa. Sieltä on alusta asti kannustettu puheluihin mummun kanssa ym yhteydenpitoon. Sieltä ehdotettiin että alkakaa kirjeenvaihtoon,mikä oli minusta valtavan ihana asia, iso rikkaus lapsenlapselle saada ja säilyttää kirjeet isoäidiltä.

Pelastakaa lapset ry

Tutustuessani paremmin tähän pienimmän sijaisäitiin on avautunut ikäviä uusia asioita sijaisperheestä sekä Pelastakaa lasten yhteydestä tähän koko palettiin. Sijaisäiti kertoi minulle alussa ilmoittaneensa Pelastakaa lapset ry:lle haluavansa pienen lapsen ja parin viikon päästä heille lapsi toimitettiin. Sijaisäiti ihmetteli, kuinka nopeasti tämä heidän toive toteutettiin. Hän kertoi, kuinka hyvä järjestö tämä PeLa onkaan, ihan mitä vaan hän on vailla niin hän voi nakittaa asian PeLalle ja sieltä kautta täyttävät kaikki anomukset ja vaateet menee perille…PeLa pyytää, kaupunki maksaa…näin tämä pyörii… Siltä toiminta on kyllä näyttänytkin.

Sijaisäiti on entinen sosiaalityöntekijä, joka ei kertomansa mukaan halunnut sitä työtä tehdä ja alkoi pitää luentoja lastensuojelun työntekijöille sekä Pelastakaa lapsille. Sijaisäidin menneisyydessä on vaikeita traumoja ja psykoosioireilua ja heillä on itsellään lastensuojelutaustaa omien lasten kanssa. Kaiken tämän hän on julkisesti kertonut lehtihaastatteluissaan ja kirjoitellut aiheesta paljon sosiaalisessa mediassa. Hän mainostaa itseään seksuaalista väkivaltaa kokeneeksi traumatoipujaksi ja heterosuhteessa olevaksi vaimoksi. Sijaisäiti kertoo kipuilleensa sisäistä noitaansa vastaan. Hän luennoi traumoista ja ylisukupolvisuudesta. Hän kertoo olevansa yliopisto-opettaja. Traumojen vankilasta vapautunut tutkija. Nyt sukumme rakas nuorimmainen rahoittaa sijaisäidin jatko-opintoja.

Valvonta pettää

Lapsen kehnot puhkipestyt kylmät, monella lapsella olleet talvivaatteet alkoivat huolettaa meitä. Pienet, puhkipestyt sisävaatteet huoletti. Niille vähäisille tapaamiskerroille veinkin isot määrät uusia vaatteita. Ajattelin, ettei lapsen tarvitse hävetä tarhassa huonoja vaatteitaan.

Keväällä lapsi alkoi kertoa sijaisperheestään. Lapsi kertoi, että joululahjat oli sijaisäiti antanut omille pojilleen, koska Sinä et osaa, Sinusta ei ole, Sinä hukkaat kaiken…ja näin henkisen pahoinpitelyn saattelemana isot leego Ninjagolaatikot meni kasattavaksi sijaisperheen omille pojille.

Tapaamisessa mukana olleen sisaruksen kertoessa perhekodin hyvistä ruuista, lapsi totesi vain, että meillä on leipä loppunut. Toisen kertoessa mitä uusia jäätelöitä on saanut perhekodissa maistella, lapsi totesi vain että hän ei ole saanut jäätelöä kesällä, koska kukaan ei ole kerinnyt käydä sitä ostamassa. Toisen kertoessa uimisista lähes päivittäin perhekodilta käsin, lapsi totesi että häntä ei päästetä uimaan, kukaan ei kerkiä tulla vahtimaan häntä.

Kirjoitin Pelastakaa lasten työntekijälle asiasta sähköpostin saamatta koskaan siihen minkäänlaista vastausta. Listasin kaiken, mitä oli sijaisperheestä alkanut ilmetä, lapsen kertomukset ja huoleni. Lapsen tukka oli keritty. Hän alkoi muistuttaa huutolaislasta mustine silmänalusineen, paino laski silmissä, talvivaatteet oli joka kerta tapaamisella hyvin heikot ja kylmät, puhkikuluneet. Lapsi oli kylmissään selvästi ja kyseessä oli pieni toisten armoilla oleva lapsi. Kolmatta talvea samat ylisuuret varpaiden kohdalta puhkeamassa olevat kuomat, no nythän ne neljäntenä talvena olisivat olleet viimein jo sopivan kokoiset. Lisäksi nostin esille joululahja-asian, miten ne annettiinkin sijaisperheen omille lapsille.

Lasten entinen sosiaalityöntekijä, nykyään johtavan sosiaalityöntekijän virkaa tekevä, otti viestillä yhteyttä yhteisestä palaverista PeLan kanssa. Palaverissa saimme kuulla ylistyspuheen PeLan perhetyöntekijältä – kuinka sijaisperhe on Pridekoulutettu kasvatusalan ammattilainen ja he valvovat sijaisperheen toimintaa ja siellä ei ole mitään huolenhäivää. Vieressä tämä sosiaalityöntekijä, joka on nähnyt lapsen noin kaksi vuotta sitten viimeksi, nyökytteli päätään hyväksyvästi sijaisperheen suuntaan.

Käteen jäi tuosta huolipalaverista ainoastaan se, että PeLan työntekijä oli järkyttynyt siitä että me ylipäänsä kirjoitamme heille tuollaisia asioita perheestä. Sijaisäiti totesi olevansa niin pettynyt meihin, hän ei voi koskaan enää luottaa meihin. Olin hänen selkänsä takana mennyt kirjoittamaan PeLalle tälläisiä asioita. Eli asia kääntyi niin että huolensa kertovaan isoäitiin ei voi enää luottaa !

Sijaisperheessä ei ole käytännössä minkäänlaista valvontaa lastensuojelun puolelta, sen hoitaa ja ongelmat villasella painaa tämä yksityinen sijottajafirma. Tapaamisten lisäämisestä ei suostuta edes keskustelemaan, koska sosiaalityöntekijän mukaan tapaamisasiat käydään läpi vain ja ainoastaan asiakasuunnitelmapalaverissa kerran vuodessa ja niihinhän ei isoäiti pääse. Näin sijaisperhe, huonollakin taustalla, on voinut omia pienen lapsemme toiveidensa mukaan ja läheisten tapaamisia saa rajoittaa mielin määrin, ilman rajoituspäätöksiä.

Hirveä valta ja PeLa suojelee tätä kaikkea kynsin ja hampain. Siinä sivussa on jäänyt sisarusten tapaamiset ja monen läheisen elämä on tuhoutunut, lasten inhimillisiä kärsimyksiä unohtamatta. Useamman sisaruksen ollessa eri paikoissa, on nyt vertailupohjaa ja kyllä tämä perhesijoitus on villiä touhua.

Pienten sisarusten erottaminen toisistaan suisti äidin epätoivoiseen elämään. Hän ei kestänyt enää tätä pienten erottamista toisistaan. Isällä on koko ajan ollut elämä kunnossa ja hän käy töissä. Isä vaan ohitettiin kaikessa.

Pahempaa kuin kuolema

Näin PeLan siunauksella kasvatetaan juurettomia lapsia. Kun nuori viimein 18 -vuotiaana tupsahtaa kasvattamosta pois, on hänen ainoa läheisensä juuri vaihtunut uusi sosiaalityöntekijä, jolla ei taaskaan ole kokonaiskäsitystä edes miten kaikki on mennyt!

Kaiken tämän mielettömyyden, lasten erottamisen väkivaltaisesti toistaan, kunnollisen isän sivuuttamisen lastensa huoltajana ja meidän isovanhempien mitätöinnin on hyväksynyt hallinto-oikeus. Me olisimme ihan vailla mitään korvausta huolehtineet sukumme jälkikasvusta. Nyt lasta näytetään minulle neljä (4 ) tuntia vuodessa!

Kuin pisteenä kaikelle väkivallalle, jota lapsemme on saanut kokea: Tämä Pelastakaa lasten sijaisäiti tutkii yliopistossa ylisukupolvisuusongelmia läheissijoituksessa. Hänen osaamisaluettaan on ilmoituksensa mukaan lapsuudessa koettu henkinen kaltoinkohtelu ja muu kaltoinkohtelu, psyykkinen trauma, ylisukupolvisuus, ylisukupolvisen trauman arvioiminen läheissijoituksissa, perhe- ja sukupolvisuhteet ja niihin liittyvät haasteet. ”Tutkimuspohjainen ja ammatillisessa työssä jalostunut tieto täydentyy kokemusperäisellä ymmärryksellä”.

terveisin

Isoäiti, sairaanhoitaja, joka on taistellut yli neljä vuotta lastenlasten tapaamisten lisäämisestä ja menettänyt työkykynsä taistellessaan tuulimyllyjä vastaan.

Jälkikirjoitus:

Arvoisa Rouva Haukio

On surullista katsoa vierestä, kuinka monen läheisen ihmisen elämä voi tuhoutua kaiken tämän seurauksena ja mikä kohtalo voi olla traumalapsella joutuessaan sijaishuollon syövereihin ja eroon sisaruksistaan.

On kait lastensuojelussa pakko olla onnistumisiakin, mutta niistä kuullaan nimimerkin takaa. Voisitteko ottaa suojelukseenne kaikki nämä miljardibisneksen lapsiuhrit, jotta saisimme rakkaamme takaisin? Kuntien sijaisperheille antama tuki kuuluu lapsen omalle perheelle.

Elina Pekkarinen vaikenee

Lasten suojelemiseen ilmoituksensa mukaan keskittyvät järjestöt ajoivat innolla maahamme lapsiasiavaltuutetun virkaa. Mm. Pelastakaa lapset ry piti asiaa hyvin tärkeänä. Näin saataisiin lapsiasiavaltuutettu ”valvomaan lapsen edun ja oikeuden toteutumista maassamme”. ”Virka antaisi lapselle oman äänen, jota myös päättäjien olisi kuultava”. (Lapsuuden hyvinvointi (toim. Maritta Törrönen), 2001, s. 127).

Lapsiasiavaltuutettu on itsenäinen ja riippumaton viranomainen, joka edistää lapsen edun ja oikeuksien toteutumista. Lapsiasiavaltuutettu varmistaa, että lasten asema ja oikeudet otetaan huomioon lainsäädännössä ja päätöksenteossa. Näin kerrotaan lapsiasiavaltuutetun kotisivuilla.

Lain mukaan lapsiasiavaltuutetun tulee:

1) arvioida lapsen edun ja oikeuksien toteutumista ja seurata lasten ja nuorten elinolosuhteita;

2) seurata lainsäädäntöä ja yhteiskunnallista päätöksentekoa sekä arvioida niiden vaikutuksia lasten hyvinvointiin;

3) aloittein, neuvoin ja ohjein kehittää yhteiskunnallista päätöksentekoa lasta koskevissa asioissa ja edistää lapsen edun toteutumista yhteiskunnassa;

4) pitää yhteyksiä lapsiin ja nuoriin ja välittää heiltä saamaansa tietoa päätöksentekoon;

5) kehittää yhteistyömuotoja eri toimijoiden välille;

6) välittää lapsia koskevaa tietoa lapsille, lasten parissa työskenteleville, viranomaisille sekä muulle väestölle; sekä

7) edistää eri tavoin Yhdistyneiden Kansakuntien yleiskokouksen hyväksymän lapsen oikeuksia koskevan yleissopimuksen (SopS 59–60/1991) toteutumista.

Lapsiasiavaltuutettu vaikenee

Lapsiasiavaltuutettu on vastikään antanut eduskunnalle kertomuksen.

Elina Pekkarinen kirjoittaa mm. (alkaen s. 69) seuraavista aiheista:

-Lapsen oikeus elämään, henkiinjäämiseen ja kehittymiseen sekä pandemia

-Huoli lasten terveydestä

Lapsiin ja nuoriin kohdistuvat rikokset ja väkivalta

Elina Pekkarinen vaikenee oleellisen tärkeistä asioista.

Kouluterveyskyselyn mukaan sijoitettuna asuvien lasten ja nuorten hyvinvointi eroaa monelta osin muulla tavoin asuvien ikätovereiden hyvinvoinnista. He olivat vähemmän yleisesti tyytyväisiä elämäänsä ja kokivat muita yleisemmin terveydentilansa keskinkertaiseksi tai huonoksi. Kaikista sijoitetuista yläkouluikäisistä nuorista joka kolmas oli kokenut rangaistuksen, josta ei tiennyt mistä se johtuu tai joukkorangaistuksen. Joka viides oli jätetty ilman ruokaa rangaistuksena jostakin. Sijoitetut lapset ja nuoret kokivat itsensä muita nuoria yleisemmin yksinäiseksi ja ilmoittivat, ettei heillä ole yhtään hyvää kaveria tai läheistä ystävää.

Tupakkatuotteiden ja päihteiden käyttö oli sijoitetuilla lapsilla ja nuorilla huomattavasti muulla tavoin asuva nuoria yleisempää. Noin joka kuudes sijoitettu yläkouluikäinen nuori käytti alkoholia viikoittain, ja 27 % ilmoitti juovansa itsensä tosihumalaan vähintään kuukausittain.

Sijoitetut lapset ja nuoret kokivat koulukiusaamista vähintään kerran viikossa huomattavasti ikätovereitaan yleisemmin. Myös fyysisen uhan kokemukset olivat yleisempiä: perusopetuksen 8. ja 9. luokkaa käyvistä sijoitetuista nuorista 45 prosenttia oli kokenut fyysistä uhkaa eli varastettu tai yritetty varastaa käyttämällä väkivaltaa tai uhkaamalla sillä, uhattu vahingoittaa fyysisesti tai käyty fyysisesti kimppuun. Sijoitetuista nuorista 33–43 prosenttia oli kokenut seksuaalista häirintää luokka-asteesta riippuen.

Elina Pekkarinen vaikenee myös

-sijoitettujen lasten  itsemurhista,

-lasten tuotteistamisesta,

-avo- ja sijaishuollon miljardibisneksestä,

viranomaisvieraannuttamisesta,

pysyvästä huostaanotosta,

-viranomaisen harjoittamasta aktiivisesta lasten syrjäyttämisestä.

Suomen valtio pyysi vuonna 2016 anteeksi sijaishuollossa kaltoin kohdelluilta. Finlandiatalolla ministeri Rehula lupasi, että hiljaisuus päättyy. Hiljaisuus on jatkunut entistä tiiviimpänä – lapsiasiavaltuutetun vahvalla tuella.

Sijaishuollon nykytilaselvityksen tarve on välitön. Asia koskee yli 19 000 lasta ja on yhteiskunnallisesti merkittävä.

Suomen ihmisoikeustilanteesta huolestuneet ihmiset odottavat, että Elina Pekkarisen avaa yhteiskunnallisen keskustelun asiassa, koska se kuuluu lain mukaan hänelle. Mistä on tullut tämä julma, piittaamaton, lapsille ja lapsiperheille pahoinvointia aiheuttava lapsipolitiikka? Miksi perheille kuuluva tuki ohjautuu sijaishuoltoon? Tarvitaan keskustelua juurisyistä ja arvoista, ei resursseista, ei mielenterveyspalveluista, ei sosiaalityöntekijöiden jaksamisesta, ei lakiuudistuksen tarpeista, ei lapsen edun määrittelystä jne. Mihin katosivat vanhemmat ja perhe?

Ihmisoikeuksien vastaisesta tuhoavasta toiminnasta seuraa myös suuria välillisiä kustannuksia, sairautta, alkoholismia, mielenterveysongelmia jne. Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisut olisi syytä ottaa huomioon.

Tiedotteiden mukan lapsiasiavaltuutettu seurustelee tiiviisti järjestöjen ja viranomaisten kanssa, myös palveluntuottajien kanssa. Nyt näyttää siltä, että vaikenemisella ajetaan sijaishuollon ja järjestöjen etua.

Häpeäpaaluista apu lastensuojelun laatuongelmiin

Ensimmäinen kirjani Salassa pidettävä -suojeleeko laki lasta vai lastensuojelijaa julkaistiin vuonna 2013. Kirjoitin mm. lastensuojelun virkamiesten työtavoista. Otin esimerkiksi Espoonlahden lastensuojelun, josta olin löytänyt sosiaali- ja terveyspoliittinen aikakauslehti Tesson jutun (3-4/2012).

Tesson julkaisema juttu sopii hyvin valaisemaan lastensuojelun satavuotisen väärintoimimisen työtapoja laajemminkin. Asia ei siis koske vain Espoota. Tällä kertaa kyseessä on lastensuojelun ideologiaan kuuluva häpeäteoria.

Huomasin, että toimittajille on vastikään järjestetty webinaari, jonka otsikko kertoo häpeäteorian voivan hyvin: Lastensuojelu mediassa – häpeästä kohti ratkaisuja

On erinomaista, että toimittajat saavat koulutusta. Onhan tiedettävä, mitä ja millä tavoin lastensuojelusta kirjoitetaan ja puhutaan. Koulutus antoi oletettavasti kuulijoilleen tietoa ”niistä” (ihmisistä) ja kuinka ”niihin”(ihmisiin) pitää suhtautua. Ohjelman mukaan tarjolla oli myös sopivia haastateltavia.

Syytökset sattuvat

Tesson juttu oli otsikoitu Syytökset sattuvat. Tesson jutussa haastatellaan Espooonlahden sosiaalikeskuksen johtavia sosiaalityöntekijöitä ja aluepäällikkö Kaarina Kinnusta. Kirjoituksessa kerrotaan, kuinka asiakkaat uhkailevat lakimiehellä, julkisella sanalla, vaikutusvaltaisilla tuttavillaan tai mitätöivät sosiaalityöntekijän ammattitaidon tai sosiaalityöntekijän ihmisenä.

Aluepäällikkö selvittää, ettei uhkauksia tarvitse sietää. Hänen mukaansa vanhempien kiukku kumpuaa usein syyllisyydestä ja häpeästä. Haastateltu aluepäällikkö kertoo:

– Monet vanhemmat kokevat syyllisyyttä siitä, että ovat mielestään epäonnistuneet vanhempana ja häpeävät sitä, että ovat joutuneet lastensuojelun asiakkaaksi. Syyttämällä työntekijää väärintoimimisesta ja ammattitaidon puutteesta, oma häpeä saadaan siirretyksi pois.

Jutussa kerrotaan, että asiakkaiden käytös tuntuu pahalta ja sen vuoksi tilanteita on mahdollista reflektoida esimiesten, työparin ja kollegoiden kanssa sekä työnohjauksessa. Jutussa annetaan myös vinkki toimittajille. Toimittajien olisi hyvä kysyä esille nostamastaan tapauksesta myös sosiaalityöntekijöiltä. Nämä voivat näin kertoa, että lastensuojelun toimintatavat perustuvat lakiin ja ovat perusteltuja. Toimittajien tulisi tuntea vastuunsa, jos vihastunut vanhempi ei sitä tunne.

Kirjoitin kirjassani tapauksesta seuraavaa:

Aluepäällikön lehdelle antamat kommentit osoittavat, että lastensuojelun saaman palautteen käsittely on täysin toisenlaista kuin muussa asiakaspalvelussa, jossa palaute otetaan yleensä tarkasti huomioon ja sen kautta pyritään parantamaan työtä.

Miksi ylipäänsä kansalainen joutuu turvautumaan lakimieheen hakiessaan sosiaalihuollon palveluita? Miksi kansalainen ottaa yhteyden toimittajaan? Tesson haastattelu antaa kuvan, että asiakkaan oikeutettua ja perusteltua kysymystä tai vaatimusta, jopa lakimiehen käyttöä, pidetään uhkaavana. Kun perhe pyytää sille kuuluvaa osuutta yhteiskunnan palveluista, esimerkiksi lapselleen kuuluvaa oikeutta terveydenhuoltoon tai perusopetukseen, se koetaan uhkana. Tämä täsmää havaintoihini siitä, että neuvottelutilanteissa asiakkaan näkökulmaa ei pääsääntöisesti huomioida, vaan neuvottelut saattavat olla lastensuojelun työntekijän käskytystilaisuuksia. Se tarkoittaa, ettei lain edellyttämä asiakaslähtöisyys toteudu.

Aluepäällikkö toimii huomaamattaan juuri samoin kuin mistä asiakkaitaan syyttää. Hän siirtää pois kiusallista häpeää, vaikka tehtäviin kuuluu laadunvalvonta, ja vaikka kritiikki nimenomaan palvelee laadunvalvontaa. Laatu voi korjaantua vain, jos kritiikin suhteen aidosti pyritään tarkastelemaan, onko toimintatavoissa korjattavaa, onko ymmärretty jotakin väärin ja voidaanko jotakin tehdä paremmin.

Mitä tapahtuisi, jos väärän jalan amputoinut lääkäri syyllistäisi leikkauksen epäonnistumista valittavan potilaansa toteamalla potilaan siirtävän omaa häpeäänsä lääkärin kannettavaksi?

Lastensuojelun asiakas voi asiallisen asiakaspalautteen käsittelyn sijaan saada kehotuksen ”hakeutua hoitoon”. Kansalaisen vaatiessa virkamiestä noudattamaan lakeja ja tehdessä virkamiehen toiminnasta lain mukaisen huomautuksen tai kansalaisen käyttäessä hänelle lain mukaan kuuluvia muutoksenhakukeinoja, virkamies alkaa puhua “vanhemman jaksamisesta” tai “voimavarojen riittämättömyydestä”. Tyytymätön kansalainen, sosiaalihuollon asiakas, todetaan yhteistyökyvyttömäksi. Joissain tapauksissa tyytymättömän kansalaisen lapsi saa lähetteen lastenpsykiatriselle.

Kun huolestuneet ja hätääntyneet vanhemmat pyytävät lastensuojelun työntekijää puuttumaan lapsen sijaishuollossa saamaan huonoon kohteluun ja puutteelliseen hoivaan, työntekijät saattavat sivuuttaa asian ilmaisten vanhempien olevan yhteistyökyvyttömiä. Näin heidän mielestään syntyy peruste rajoittaa lapsen ja vanhemman tapaamisia. Nuoren terveydentilan huonontuessa ja hänen kertoessaan huonosta kohtelustaan sijaishuollossa lastensuojelun työntekijät ryhtyvät kohdistamaan nuoreen ankarampia kasvatustoimia sen sijaan, että sijaishuollon laatua ryhdyttäisiin korjaamaan.

Häpeäpaalut käyttöön

Sosiaalialan kivikautiset teoriat ovat mielivaltaa. Vaikkei sosiaalityöntekijä tuntisi lakien sisältöä eikä olisi koskaan kuullutkaan hyvän hallinnon oikeusperiaatteista, hyvät käytöstavat tulisi kuitenkin opiskella ennen viran vastaanottamista. Ihmisten kohtaaminen edellyttää ihmisenä olemista, niin työyhteisössä kuin asiakkaisiinkin päin.

Tilanne on entisestään heikentynyt, koska virkamiehet eivät aina edes suostu asioimaan ihmisten kanssa. Vanhempien täysin asialliset kysymykset ja yhteydenottopyynnöt eivät saa vastausta ja ne saatetaan käsitellä muistutuksena. Tällä toiminnalla on tietysti oma tavoitteensa -saada vanhemmat näyttämään hankalilta ja ”yhteistyökyvyttömiltä”, niiltä ”ylisukupolvisilta”.

Veronmaksajat joutuvat kustantamaan lastensuojelutoimintaa, joka aiheuttaa valtavia kustannuksia ja kohtuutonta haittaa ihmisille. Tilanteeseen pitää saada muutos. Ehdotan, että Espoon torille pystytetään häpeäpaalu. Ehdotan, että joka kuntaan pystytään häpeäpaalu, mikäli virkamiesten käytös ja toiminta on epäasiallista. Laadun tarkkailijoina toimivat tietysti lastensuojelun asiakkaat ja heidän läheisensä.

Lastensuojelun sosiaalityöntekijät kootaan häpeäpaaluun pohtimaan työkäytäntöjään ja olemaan ihmisittäin. Kuinka sosiaalialan häpeäteoria sopii esimerkiksi tähän lainsäännökseen:

Asiakkaalla on oikeus saada sosiaalihuollon toteuttajalta laadultaan hyvää sosiaalihuoltoa ja hyvää kohtelua ilman syrjintää. Asiakasta on kohdeltava siten, ettei hänen ihmisarvoaan loukata sekä että hänen vakaumustaan ja yksityisyyttään kunnioitetaan.

tai tähän;

Viranomaisen on toimivaltansa rajoissa annettava asiakkailleen tarpeen mukaan hallintoasian hoitamiseen liittyvää neuvontaa sekä vastattava asiointia koskeviin kysymyksiin ja tiedusteluihin.

Ole ihmisiksi – kampanja

Sosiaalityöntekijät voivat häpeäpaalussa harjoitella ihmisten kuuntelemista ja kohtaamista. Lastensuojelutoimissa menehtyneiden omaiset ja lastensuojelun kiusaamat ihmiset voivat halutessaan tulla keskustelemaan häpeäpaalulaisten kanssa – mikäli kykenevät kohtaamaan tekijät. Häpeäpaalusta vapautuu siinä vaiheessa, kun puhe ”niistä”, ”huono-osaisista”, ”ylisukupolvisista” loppuu ja häpeäpaalulainen osaa olla ihmisiksi. Anteeksipyytämistä ja armollista ihmisen kohtaamistakin voi harjoitella.

Häpeäpaalu jää torille lastensuojelutoimissa menehtyneiden muistoksi muistuttamaan jälkipolvia Suomen historian pimeästä hiljaisuuden ajasta.

Häpeäpaaluttomat kunnat palkitaan vuoden lopulla. Häpeäpaalun pystyttämisen yhdessä julistetaan Ole ihmisiksi -kampanja. Sen tarkoituksena on tuoda hyvinvointia niin lastensuojelun työpaikoille kuin lastensuojelun asiakkaille. Ihmisiä ylenkatsovat ja ihmisten kyykyttämiseen keskittyvät työyhteisöt ajavat alalta pois parhaimmat työntekijät. Olen iloinen, että olen saanut vuosien varrella tutustua myös todella hyviin sosiaalityöntekijöihin. Heiltä olen saanut paljon tietoa sairastuneista työyhteisöistä.

Häpeäpaaluinfoa

Häpeäpaalua on käytetty häpeärangaistuksena, jolla tuotettiin julkinen nöyryytys siihen tuomitulle. Rangaistuksen oleellisin osa on yhteisön pilkka, ei ruumiillinen kipu tai eristäminen. Tällaisten sanktioiden varsinainen kohde ei niinkään ole rikollinen itse, vaan rangaistusrituaalia seuraava kansa. Häpeärangaistuksien tarkoitus oli ennaltaehkäistä rikollisuutta varoittavan esimerkin kautta.