Olen vuosikymmenten aikana hoitanut melkoisen määrän lapsia koskevia juttuja. Tällä vuosituhannella on tapahtunut merkittävää käänne, kun liikemiehet ja pääomasijoittajat ovat voimallisesti tunkeutuneet myös hallinto-oikeuden salaisiin käsittelyihin.
Oikeudenkäyntiaineiston laatu on entisestäänkin heikentynyt ja muodostaa vakavan oikeusturvaongelman lapselle ja hänen perheelleen. Liikemiesten raportteja (nimetään jutuissa ”asiantuntijoiksi”, ”moniammattiset työryhmät”) kirjoitetaan siten, että ne takuuvarmasti turvaavat sijaishuollon liikevaihdon siihen saakka kunnes maksajatahoa voidaan rahastaa eli lapsen 18 ikävuoteen saakka. Sen jälkeen rahastus muuttaa muotoaan jälkihuolloksi.
Lapsibisnes pyörittää sosiaalityöntekijöitä, jotka toimivat aktiivisesti lapsimateriaalin toimittamiseksi kaiken kirjaville toimijoille ulottuen niin sanotuista tukitoimista lasten sijaishuoltoon. Lapsen asioista vastaavat sosiaalityöntekijät eivät useinkaan tunnista virkaansa kuuluvaa vastuuta ja mieluiten delegoivat työnsä ja vastuunsa toiselle kyseenalaistamatta sijaishuollon toimijoita. ”Ei minulla ole mitään syytä kyseenalaistaa laitoksen toimintaa”, ”Valvonta ei kuulu minulle, vaan esimiehelleni” ovat tyypillisiä vastauksia, kun virkamiestä vastuutetaan.
Tilanne on kriisiytynyt. Lastensuojelun tunkeutuminen perheeseen merkitsee yleensä mittavien ongelmien syntyä. Mikäli perheellä ei ole ennen lastensuojelua ongelmia, sille taatusti niitä syntyy tukitoimeksi nimetyillä interventioilla. Tällä hetkellä työajastani suuri osa kuluu siihen, että yritän korjata ja ratkoa lastensuojelun aiheuttamia ongelmia perheelle.
Sosiaali- ja terveysministeriön lainvalmistelu on heikkotasoista. Moneen kertaan paikattu lastensuojelulaki ja lastensuojelun kehittäminen ovat olleet kansalaisvalvonnan ja sosiaalityöntekijän vallan kasvattamista sen sijaan, että olisi huolehdittu lapsen oikeuksien toteutumisesta luomalla perheelle tehokkaat keinot puolustautua mielivallalta.
Sosiaali- ja terveysministeriö on omalla lainsäädännöllään ja omilla asiantuntijoillaan aiheuttanut nykyisen lastensuojelun alennustilan. Yllättävää on se, että ministeriö jatkaa samalla linjalla.
Tuoreessa raportissa on huomattavia puutteita ja näkökulma on vanhanaikainen (Aulikki Kananoja, Selvityshenkilön ehdotukset lastensuojelun toimintaedellytysten ja laadun parantamiseksi, STN 2019:4).
Raportti ei huomioi lainkaan seuraavia asioita.
Ongelman ydin on tälle hallinnonalalle syvälle pesiytyneestä mielivallan kulttuurista. Pitäisi siis löytää keinot poistaa tämä mielivalta.
Perheet kertovat, että he eivät uskalla nostaa esille havaitsemiaan epäkohtia. Lapsilla ei ole luottamusta heidän asioitaan hoitaviin aikuisiin. Perheet kertovat, että sosiaalityöntekijät uhkailevat kiireellisellä sijoituksella, huostaanotolla tai yhteydenpidon rajoittamisella tai poistamisella kokonaan tai lapsen siirtämisellä kauemmas kodistaan. Perheitä pakotetaan ottamaan vastaan sellaista tukea, josta he eivät hyödy. Perheiden (ei siis sosiaalityöntekijöiden) haastattelututkimuksilla saadaan selville, mitä nämä lain mukaan vapaaehtoiset pakkopalvelut oikein ovat. Onko niistä hyötyä vain sijaishuollon bisnesmiehille?
Sijaishuollon kaltoinkohteluselvitys (Lastensuojelun sijaishuollon epäkohdat ja lasten kaltoinkohtelu 1937-1983) osoittaa vakavia laiminlyöntejä lastensuojelutyössä. Laadun omavalvonta ei toimi, koska se mahdollistaa väärinkäytökset ja ihmisoikeusrikkomukset. Kyse ei siis ole mistään hallinnonalojen tiedonkulkuun tai salassapitoon liittyvästä asiasta, kuten julkisuudessa tämän hallinnon alan edustajat haluavat esittää asian.
Mielivaltainen lastensuojelutyö loukkaa niin lasten kuin vanhempien ja läheisten oikeuksia. Se on yhteiskunnalle kallis tapa hoitaa asioita, koska lasten laiminlyönnin seurauksena lapsia syrjäytyy, eivätkä he koskaan kykene normaaliin yhteiskunnan jäsenyyteen.
On välttämätöntä, että kaikkien sijaishuollossa olevien lasten tilanne selvitetään. Sijaishuollossa olevia lapsia oli 17 956 vuonna 2017 ja loput olivat avohuollon sijoituksessa. On oletettavaa, että avohuollon sijoituksessa olevat lapset eivät ole todellisuudessa vapaaehtoisuuteen perustuvassa sijaishuollossa, vaan sosiaalityöntekijöiden pakkotoimien kohteena.
Jokaisen lapsen kohdalla tulisi samalla selvittää perheen jälleenyhdistämisen mahdollisuus ja kohdentaa sijaishuoltoon menevä panos omalle perheelle. Näin toimien saataisiin toimivia malleja perheen jälleenyhdistämiseen.
Lapsen haastatteluun tulisi liittää vanhemman haastattelu aina silloin, kun se on mahdollista. Vieraannutetut lapset eivät välttämättä kykene enää tuottamaan oikeaa tietoa tilanteestaan, vaan vieraannutettu lapsi saattaa puolustaa vieraannuttajaansa (ns. Tukholma-syndrooma).
Jokaisen sijaishuollossa olevan lapsen kohdalla olisi hyvä selvittää hänelle määrätyt lääkkeet ja ne tahot, jotka ovat lääkkeitä määränneet ja onko lasta ylipäänsä tutkittu ennen lääkityksen määräämistä. Lasten ja nuorten psykiatrit toimivat yhteistyössä lastensuojelun kanssa ja lastensuojelujutussa on valitettavan usein lausuntoja, joita lääkärit kirjoittavat tutkimatta (tai jopa tapaamatta) potilasta perusteellisesti.
Koska laitoksissa asuvat lapset näyttävät elävän täysin epänormaalia nuoren ihmisen elämää uhkailujen ja kontrollin alla, tulisi selvittää myös ulkoilumahdollisuuksiin, harrastuksiin ja ystävyyssuhteisiin liittyvät asiat. Nuoret ovat kertoneet myös tilanteista, joissa laitoksen henkilökunta sulkee silmänsä päihteiden käytöltä.
Jokaisen sijoitetun lapsen kohdalla tulisi selvittää, kuinka hän on saanut pitää yhteyttä vanhempiinsa ja muihin sukulaisiin. Jokaisen lapsen kohdalla tulisi selvittää sijaishuoltopaikkojen määrä ja ihmissuhteet, jotka ovat katkenneet sijaishuollossa.
Virkavastuulla toimivat henkilöt tulee saattaa vastuuseen laiminlyönneistään. Sijaishuollossa olevien lasten ja heidän vanhempiensa haastattelututkimus palvelee siis samalla lastensuojelun laadun kehittämistä.
Tällä tavalla toimien saadaan selville ne yksiköt ja ne lapset, joiden kohdalla tarvitaan korjaavia toimia.
Näin voidaan arvioida virkavastuut myös rikosoikeudelliselta kannalta sekä lakkauttaa vahinkoa aiheuttavat yksiköt. Lastensuojelutyö näyttää liian usein syrjäyttävän lapsen ja aiheuttavan sen lisäksi koko lapsen lähisuvulle kärsimystä ja elämänlaadun heikkenemistä. Kuinka monta lastensuojelun nykymuotoista yksikköä jää jäljelle?