Osa 3: Lastensuojelun ei tarvitse todistella mitään

Sosiaalityöntekijän mielipide voittaa faktat Yleisen tuomioistuimen (käräjäoikeudet, hovioikeus) puolella oikeudenkäynnin osapuolten mielipiteitä, käsityksiä tai väitteitä ei oteta huomioon, ellei niitä kyetä todistamaan oikeiksi. Juttua ei siis voi voittaa pelkillä väitteillä. Hallinto-oikeudessa viranomaisosapuolen, sosiaalityöntekijöiden, käsitykset ja mielipiteet ovat lähtökohtaisesti sellaisenaan oikeita ja luotettavia. Hallinto-oikeudessa lastensuojelu voi voittaa jutun pelkillä väitteillä. Jutun tosiseikkoja ei tutkita. Lastensuojelun ei […]

Ettei vaan mikään muuttuisi lastensuojelussa

Olen vuosikymmenten aikana hoitanut melkoisen määrän lapsia koskevia juttuja. Tällä vuosituhannella on tapahtunut merkittävää käänne, kun liikemiehet ja pääomasijoittajat ovat voimallisesti tunkeutuneet myös hallinto-oikeuden salaisiin käsittelyihin. Oikeudenkäyntiaineiston laatu on entisestäänkin heikentynyt ja muodostaa vakavan oikeusturvaongelman lapselle ja hänen perheelleen. Liikemiesten raportteja (nimetään jutuissa ”asiantuntijoiksi”, ”moniammattiset työryhmät”) kirjoitetaan siten, että ne takuuvarmasti turvaavat sijaishuollon liikevaihdon siihen […]