Helsingissä työskennellyt sosiaalityöntekijä Harry L. kertoi vuonna 2008 Helsingin Sanomien toimittajalle mm. seuraavaa:
”Hyvinvointipalveluja ohjaa kaksi strategiaa, joista toinen perustuu kustannustehokkuuteen ja toinen laadukkaaseen palveluun. Sosiaalityöntekijä joutuu työskentelemään näiden puristuksessa. Lapsia ja nuoria pitäisi tukea varhaisessa vaiheessa, mutta rahaa säästetään ja peruspalveluja karsitaan.”
”Tämä on kuin Afganistan. Täällä voi käydä nuorena, mutta täältä ei jäädä eläkkeelle. Työtä ei kehitetä, eikä se palvele kestävää kehitystä.”
Vaarantunut suojeluvalta
Kai Alhasen tutkimuksessa Vaarantunut suojeluvalta todetaan, että sosiaaliviranomaisten harjoittamaa suojeluvaltaa uhkaa yhtäältä tehottomuus ja toisaalta taas liukuminen kohti mielivaltaisuutta.
Mitä mielivalta tarkoittaa?
Mielivalta tarkoittaa tapauskohtaisesti sovellettavaa kirjoitettuihin sääntöihin tai lakeihin perustumatonta vallankäyttöä.
Synonyymisanakirjan mukaan mielivaltainen -sanaa vastaa mm. omapäinen, omavaltainen, satunnainen, umpimähkäinen, motiiviton, epäoikeudenmukainen, itsevaltainen, laiton, tyrannimainen, sattumanvarainen, epämääräinen, väärä, puolueellinen, määrittämätön, vaihteleva.
Kaikki edellä mainitut sanat kuvaavat oivasti lastensuojelun sosiaalityöntekijöiden yleistä toimintakulttuuria.
Mitä lastensuojelun mielivalta on?
Suomen Perustuslain mukaan julkisen vallan käytön tulee perustua lakiin. Kaikessa julkisessa toiminnassa on noudatettava tarkoin lakia (2 §).
Eduskunta on säätänyt lakeja, jotta ihmisten palvelut ja oikeudet toteutuvat myös lastensuojelussa. Ihmisiä tulee kohdella hyvän hallinnon mukaan asiallisesti ja heillä on oikeus saada hyvää sosiaalihuoltoa. Ihmisoikeussopimukset velvoittavat kunnioittamaan perhe-elämää ja vanhempien ensisijaista vastuuta lapsistaan. Lain mukaan perheitä tulee tukea. Lait on laadittu, jotta ihmiset tietävät myös velvollisuutensa. Esivallan kunnioittamista pidetään itsestäänselvyytenä. Myös virkamiehen on noudatettava lakia. Ellei virkamies, esimerkiksi sosiaalityöntekijä, noudata lakia, hän harjoittaa mielivaltaa.
Lastensuojelun toimijat nimittävät lakien noudattamisen velvoitetta lastensuojelun ”juridisoitumiseksi” asettuen näin lakien yläpuolelle. Juridisoitumispuheen avulla lastensuojelu vapauttaa itsensä perehtymästä viranhoidossa tarvittavaan lainsäädäntöön ja tukeutuu useimmiten omin tulkinnoin ”lapsen etuun”.
Sosiaali- ja terveysministeriön ohjaukselle virkamiehiä (sosiaalityöntekijöitä) on koulutettu tekemään töitä subjektiivisen huolen (mututuntuma) perusteella. Ministeriö on pitänyt THL:n tutkijoiden kehittämää mutuvirkamiestyötä niin hyvänä, että huolimutu on levitetty kaikkialle hallintoon, mm. peruskouluihin. Vaikka kyse on humpuukista, sen nimeen vannotaan.
Kuinka mielivaltaa harjoitetaan?
Kai Alhasen tutkimuksen aineisto koostuu ryhmäkeskusteluista. Niihin kutsuttiin henkilöitä, jotka edustivat kolmea kokemuspohjaa: lastensuojelun työnohjaajia, asiakkaana olleita nuoria ja vanhempia. Näihin osallistui yhteensä 16 henkilöä (tutkijat mukaan lukien).
Tutkimuksen mukaan auttamisjärjestelmä näyttää usein kääntyvän avuntarvitsijoita vastaan. Usein myös annetaan vääränlaista apua, joka perustuu asiantuntijoiden ulkokohtaisille arvioille ja järjestelmän joustamattomuudelle, ei avuntarvitsijoiden omille näkemyksille elämäntilanteesta ja tarpeistaan. Pahimmillaan nämä yhteentörmäykset lisäävät ihmisten hätää ja kärjistävät työntekijöiden ja asiakkaiden suhteita. Lastensuojelun asiakkaat kokevat hämmennystä, nöyryytystä ja raivoa.
Ihmisten nöyryyttäminen
Tutkimuksessa haastatellut kertovat:
”Mulla on sellainen kokemus, että työssänikin mut yleensä otetaan vakavasti ja mä saan sanottua ja mut kuullaan… Mä en niin kuin ymmärrä, miten ihmisiä voi kohdella sillä tavalla kun siellä kohdeltiin… Yhdessä kokouksessa, kun tajusin, että se aivan sama seisonko mä päälläni vai mitä mä teen, niin mä aloin itkeä ja sit seuraavassa mä aloin huutaa… Mikään niistä ei siis toimi, mutta siinä tulee täysin sellainen voimaton olo, että sä et ole niin kuin ihminen kun sä et pysty millään lailla vuorovaikuttamaan. Ne menee kuin juna ja sä et ole mikään osapuoli siinä.” (Vanhempien keskustelu)
”(Järjestelmän) suunta on sekava ja ei ollenkaan lapsista lähtöisin. En tiedä, että jos sen lapsen tähän nyt johonkin ottaa niin missä se nyt oikein sitten on?” (Työnohjaajien keskustelu)
”Niin kuin sen kamaluuden lakipistettä ei olisi vielä saavutettu. Pahempaan ollaan menossa. Jostakin kumman syystä mun päässä elää, että mikään täällä ei kestä, jossain kohtaa tulee murtumapiste, jossa on oikeesti ruvettava vetämään jotain takaisinpäin. Ja sit se kysymys siinä on, että kyetäänkö silloin vetämään jotenkin viisaasti takaisin vai tapahtuuko joku romahtaminen?” (Työnohjaajien keskustelu)
Lasten huono kohtelu
Sijoitettujen lasten huonolla kohtelulla on satavuotinen historia. Sijaishuollon epäkohtia koskeva selvitys tehtiin vain ajalta 1937-1983. Kouluterveyskyselyn mukaan sijoitetut lapset ovat tyytymättömämpiä elämäänsä ja kokivat muita yleisemmin terveydentilansa keskinkertaiseksi tai huonoksi. Väkivaltakokemukset ovat huomattavan yleisiä.
Ylimmät valvontaviranomaiset huomauttavat toistuvasti sosiaalityöntekijöitä sijoitettujen lasten asioiden huonosta hoidosta ja sijaishuoltopaikkojen valvontavelvollisuuden laiminlyönnistä. Valvontavelvollisuuden laiminlyönti tarkoittaa, ettei sosiaalityöntekijä noudata lakia.
Mielivaltainen dokumentaatio
Kirjoittamalla, sanavalinnoilla, voi harjoittaa mielivaltaa. Hyvä hallinto perustuu asioiden selvittelyyn.Viranomaisen on huolehdittava asian riittävästä ja asianmukaisesta selvittämisestä hankkimalla asian ratkaisemiseksi tarpeelliset tiedot sekä selvitykset. Virkatyö muuttuu mielivallaksi, mikäli asiakirjoihin kirjoitetaan mututuntumaa, väitteitä tai mielipiteitä tosiseikat unohtaen tai niitä vääristellen.
Rakenteissa oleva väkivalta
Lastensuojelutyössä havaittavissa oleva väärintoimiminen on systemaattista ja jatkunut ylisukupolvisesti sadan vuoden ajan. Tämä oikeuttaa kysymään, pidetäänkö ihmisten huonoa kohtelua ja kelvotonta dokumentaatiota lastensuojelussa hyväksyttävänä, siis myönteisenä asiana?
Mistä viha ja väkivalta kansaa kohtaan kumpuaa?
Mielivaltaisesta lastensuojelusta on keskusteltu vuosikymmenten ajan. 1990 -luvulla mediaa puhutti ns. Terhin tapaus. Pohjanmaalta kotoisin olevan Terhin vauvaa suunniteltiin huostaanotettavaksi jo ennen syntymää. Syynä oli epäily, ettei heikkolahjainen nuori äiti kykene huolehtimaan lapsestaan.
Helsingin Sanomissa käytiin kiivasta keskustelua, jota innoitti sosiaali- ja terveysministeriön lakimiehen Pia-Liisa Heiliön käsitykset ihmisoikeuksista:
”Jos vanhempi on selvästi pysyvästi kykenemätön hoitamaan lastaan, miksi odottaa turhaan ja pitkittää huostaanottoa lyhytaikaisin tukitoimin. Pitää muistaa se, että vanhemman on kyettävä kasvattamaan lapsensa aikuiseksi asti ja selviytymään muustakin kuin pikkulapsiajasta.”
Mielipidekirjoituksissa virkamiehen käsitys nimettiin rodunjalostukseksi. Kehitysvammaliitto paheksui älykkyyden käyttöä äitiyden mittana.
Suomen Afganistan – rakenteellisen väkivallan kohteena naiset ja köyhät
Tilastojen mukaan lapsen huostaanoton riski kasvaa, mikäli hän syntyy yksinhuoltajaperheeseen. Työtapoihin on perinteisesti kuulunut yksinhuoltajaäitien elämän tarkkaileminen. Riski lisääntyy, mikäli yksinhuoltaja on köyhä.
Aiemmin äitien tarkkailijaa kutsuttiin työn laadun perusteella tarkkailijaksi, nyttemmin perhetyöntekijäksi.
Kun ideologia syrjäytti lait –rakenteellinen rasismi
Lastensuojelutyössä uskotaan edelleen vanhanaikaisiin rodunjalostuksen kaltaisiin näkemyksiin. Sosiaalisen perimän teoria uskoo, että sairaan, vammaisen, kehitysviiveisin, autistisen lapsen tilanne johtuu pahasta perimästä eli kodin oloista. Teoria uskoo, että lapsi ”paranee” vieraassa ympäristössä (lastensuojelun lainvastainen ns. better family -syndrooma).
Sijaishuollossa olevaan maahanmuuttajan lapseen kohdistuva viranomaisviha saattaa olla niin suurta, että lastensuojelu katkaisee lapsen ja tämän vanhempien välisen kielellisen yhteyden suomettaen lapsen. Lapsen asioista vastaava sosiaalityöntekijä ei näissä tapauksissa siis noudata lakia, vaan laiminlyö sijaishuollon valvomisen. Ylimmät kanteluviranomaiset ovat joutuneet esittämään hyvityskorvauksia näistä ihmisoikeusrikkomuksista. Kunnat (=veronmaksajat) maksavat siis virkamiestensä virheellisestä toiminnasta mieluummin kuin kouluttavat virkamiehensä kunnioittamaan ihmisoikeuksia.
Sosiaalisen perimän teoria
THL:n tutkija Tarja Heino on avannut lastensuojelun ideologiaa vuonna 2001 Sosiaaliturva -lehdessä (Sosiaaliturva -lehti 14/2001). Hän kertoo, että lastensuojelussa on vannottu sosiaalisen perimän teorian nimiin.
Lastensuojelun ylin auktoriteetti ylisosiaalineuvos, sosiaali- ja terveyshallituksen osastopäällikkönä ja Helsingin sosiaaliviraston sosiaalijohtajana toiminut Aulikki Kananoja kertoo, että lastensuojelun asiakkuus periytyy jopa kolmanteen polveen. Sosiaalisen perimän kierre on huolestuttava asia.
Mikä kolmen sukupolven takaa paljastuu?
Sosiaalisen perimän teoria liittyy Suomen itsenäisyyden alkuvaiheisiin, kolmen sukupolven takaisiin tapahtumiin. Sosiaalihallituksen tarkkailijat kävivät punaleskien kotona valvomassa näiden siveellisyyttä. Punaleskiä syyllistettiin sisällissodan jälkeen, punaiset naiset nähtiin kaiken pahan alkujuurensa. Punaleskiä kehuttiin ja kotia pidettiin hyvänä ja lapselle sopivana, jos se vain oli siisti. Jos tarkastajat näkivät, että koti oli likainen ja lapset huonosti puettuja, kehotettiin ja painostettiin äitiä luovuttamaan lapset toiselle hoitoon joko lastenkotiin tai sijaiskotiin. Tarkastajia kehotettiin kiinnittämään huomioita leskien siveellisyyteen. Avioliiton ulkopuolella syntyvien lasten pelättiin lisäävän köyhäinhoitomenoja.
Lasten sijoitushoitoa perusteltiin:
”Vielä tärkeämpää on se, että alaikäiset saadaan pois sieltä, mistä se osoittautuu välttämättömäksi, sellaisista kodeista ja ympäristöstä, jonka yleishenki ajatus- ja puhetapa epäedullisesti vaikuttavat lapsen sielunelämään. Heidät on saatava hyvien ja ymmärtävien ja lasten parasta tarkoittavien kasvattajien jatkuvan vaikutuksen alaiseksi.”
Sosiaalihallitus organisoi kampanjan sijaiskotien löytämiseksi. Suunnitelman mukaan lapsia haluttiin lähettää vakavamielisiin, maataviljeleviin herännäisperheisiin eli seudulle, jossa olisi sosiaaliviranomaisten näkemysten mukaan parhaimmat edellytykset vakavaan ja hyvään kasvatukseen. Sisällissodan jälkeisinä vuosina punaorpojen pohjanmaalle siirto sai paljon kielteistä huomiota, minkä sai aikaan siirtoon liittynyt pyrkimys aivopesuun ja ideologiseen kasvatukseen (Mervi Kaarninen Punaorvot).
Nyttemmin aivopesusta ja ideologisesta kasvatuksesta käytetään nimitystä vieraannuttaminen. Sijaishuollon erinomaisuuden propagandaa levittävät mm. lastensuojelujärjestöt. Sijoitetun lapsen kehityksen vaurioittaminen mahdollistuu, koska lapsen asioista vastaava sosiaalityöntekijä ei huolehdi valvontavelvollisuudestaan. Sijaishuoltopaikan aikuiset saavat mustamaalata lapsen vanhempia ja sukua, estää tai katkaista yhteydenpidon. Tällä tavoin maahamme on syntynyt pysyvän huostaanoton ilmiö.
Toiminta saa yhä häikäilemättömämpiä muotoja erityisesti perhehoidossa olevien lasten kohdalla. Lasten asioista vastaavat sosiaalityöntekijät perustelevat päätöksiään vuosien ajan aivopesun ja progandan alaisena olleen lapsiuhrin ”toiveilla”.
Suomen lastensuojelun työkäytännöt ovat olleet Euroopan Ihmisoikeustuomioistuimen arvioitavina saaden aikaan langettavia tuomioita.
Diagnoosin muodostaminen – auttamattomasti aikansa eläneet työtavat
Aulikki Kananoja toimi sosiaali- ja terveyshallituksen osastopäällikkönä vuonna 1991-1992 siirtyen Stakesin johtajiston jäseneksi 1992-1999. Hän on työskennellyt myös Pelastakaa Lapset ry:ssä ja Helsingin sosiaaliviraston sosiaalijohtajana 1999-2006 . Aulikki Kananoja sai tasavallan presidentiltä ensimmäisenä ylisosiaalineuvoksen arvonimen vuonna 2012.
Aulikki Kananojan asiantuntemusta on pidetty tärkeänä. Hän on ollut vuosikymmenten ajan eri toimikunnissa ja hankkeissa mukana. Aulikki Kananoja on kirjoittanut sosiaalialan oppikirjan, jossa kerrotaan sosiaalityöstä mm.:
”Diagnoosin muodostaminen on yksilökohtaisen sosiaalityön runko”
”Diagnoosin muodostaminen sosiaalityössä alkaa silloin, kun asiakas ongelmansa kanssa tulee toimistoon”
”Psykososiaalisen diagnoosin muodostaminen edellyttää hyvin monenlaisen ja eritasoisen materiaalinen keräämistä”
”Yksilökohtaisessa sosiaalityössä on aina kysymys muutoksen aikaansaamisesta ja kasvusta”
”Työntekijä voi auttaa asiakasta pääsemään irti itselleen ja ympäristölleen vahingollisista asenteista. Ammatillisen minän käyttö tapahtuu tietoisesti asiakas-työntekijä -suhteessa”
Sosiaalialan oppikirjassa Yksilökohtainen sosiaalityö on runsaasti tietoa freudilaisesta psykoanalyyttisesta työskentelytavasta (Kananoja, Pentinmäki, 1977). Näin selittyy se, miksi lastensuojelun sosiaalityöntekijät mielellään ryhtyvät arvioimaan ihmisten mielenterveyttä. Näin saa vastauksen myös ihmettelevä asiakasvanhempi, jota syyllistetään jopa lapsensa sairaudesta.
Asiakkaalle voi toki tulla kafkamainen olo, mikäli hän päätyy pyytämään apua paikkakunnan sosiaalitoimistosta. Avun saannin sijaan voikin joutua diagnosoinnin kohteeksi:
”Se, että ei anneta (toiminnalle ja päätöksille) perusteluja on niin kuin, siinä tulee semmoinen järjetön olo, että mihin mä oon oikein joutunut, johonkin Kafkan novelliin vai? Se oli kyllä ihan niin kuin sellaista vallankäyttöä, ettei mitään rajaa. Siinä on todella voimaton olo!” (Vanhempien keskustelu)
Sosiaalisen diagnoosin tekemiseen perustuva työtapa avaa virakamiehelle rajattomat ennakkoluuloille ja stereotypialle perustuvat mielivallan markkinat.
Mielivallan seurauksena syvä kriisi
Kai Alhasen tutkimuksessa todetaan: lastensuojelujärjestelmä on ajautunut syvään kriisiin. Tutkija kertoo, ettei Suomessa ole aiemmin selvitetty, miten lastensuojelujärjestelmä vaikuttaa yksilöiden toimintakykyihin. Erään tutkimuksen mukaan sosiaalityötä ja päätöksiä tehdään arvioimatta seurauksia, eikä arviointitietoa ole
käytettävissä päätöksenteon tukena.
Lastensuojelutyö on siis saanut rauhassa harjoittaa uskomuksen luonteista toimintaa: jospa köyhän köyhyys, äitien uupumus ja lapsen sairaus tai oppimisvaikeus onkin vain asennekysymys, johon auttaa seurustelu sosiaalityöntekijän kanssa?
Nyttemmin tämä uskomus on saanut lisää sävyjä. Sosiaalityöntekijät määrittävät lastensuojelujärjestöjen ja muiden palveluntuottajien kanssa, mitä ihmiset tarvitsevat. Rakenteellinen vääristymä takaa sen, ettei avuntarvitsijaa ja palvelunkäyttäjää kuulla. Sosiaalihuollon asiakaslaki on kuitenkin ollut jo noin 20 vuotta voimassa velvoittaen virkamiehiä. Asiakkaalla on oikeus saada sosiaalihuollon toteuttajalta laadultaan hyvää sosiaalihuoltoa ja hyvää kohtelua ilman syrjintää. Sosiaalihuoltoa toteutettaessa on ensisijaisesti otettava huomioon asiakkaan toivomukset ja mielipide ja muutoinkin kunnioitettava hänen itsemääräämisoikeuttaan.
Laajamittainen kuuleminen vireille
Kai Alhasen tutkimuksen otos on pieni, vain 16 haastateltavaa. Lopputulos on murskaava.
Enpäpä, jos kuultaisiinkin 160, 16 00, 16 000 tai 19 000 ihmistä? Ihmiset kertoisivat mielivaltaisesta ja nöyryyttävästä kohtelusta, siitä, kuinka heidän perheensä on vammautunut lastensuojelutoimien seurauksena? Jos tilastoista ilmenevät asiat tulisivatkin ihmisten kertomina kaikkien tietoon: kuinka perheen lapsi on viranomaistoimien seurauksena päätynyt itsetuhoon, kuinka kokonaisia perheitä on rikottu? Kuinka monta kuolonuhria sota on vaatinut?
Jos asiakaspalaute olisi yhtä murskaava kuin Alhasen tutkimuksessa, mitä sitten tapahtuisi? Asia koskettaisi satoja tuhansia ihmisiä.
Ei merta edemmäs kalaan
Lastensuojelun arkkitehdeille on tapahtunut virhe, täydellinen epäonnistuminen. Yli 19 000 lasta on siirretty pois kodeistaan. Lasten asiasta on tullut miljardiluokan bisnes. Lastensuojelun Afganistan, satavuotinen sotatila, on vaatinut uhrinsa.
Lastensuojelun ideologia ja huono-osaisuuspuhe on levinnyt 2000-luvulla kulovalkean tavoin poliitikkojen puheeseen. Esivallan sotatila omaa kansaa kohtaan tuntuu jatkuvan, jopa kiihtyvän. Se estää järkiperäisen ja tutkimuksiin pohjaavan päätöksenteon. Lastensuojelun sokea piste on siinä, että se lapsia ja perheitä syrjäyttävillä toimillaan takaa katkeamattoman asiakasvirran sosiaalitoimistoon. Tutkimusten mukaan kodin ulkopuolelle siirretyistä ja siellä nuoruutensa viettäneistä valtaosa syrjäytyy, jää työvoiman ulkopuolelle, ei suorita koulua ja joutuu päihde- tai rikoskierteeseen. Sijaishuolto lisää kuolemanriskiä.
Eduskunnan oikeusasiamies Petri Jääskeläinen on nimennyt lastensuojelun ja lapsiasioiden käsittelyn yhdeksi keskeisistä perus- ja ihmisoikeusongelmista. Ei siis tarvitse mennä merta edemmäs kalaan tekemään ihmisoikeustyötä.
Kai Alhanen tutkimuksessa ehdotetaan, että olisi käytävä laaja julkinen keskustelu lastensuojelun kurjistuneen tilan korjaamisesta. Tarvitaan vahva julkinen oikeutus ja siihen nojautuva yksiselitteinen poliittinen päätös, että heikoimmassa asemassa olevat lapset suojataan julkisia palveluja kalvavalta taloudellisen säästämisen mielivallalta. Alhasen mukaan tähän hyvin vaativaan tehtävään kykenee parhaiten tasavallan presidentti.
Ehdotus on hyvä. Tasavallan Presidentti juristina tietää, mihin mielivalta ja ihmisoikeuksien polkeminen voi johtaa.
Tutkimuksessa ei sen sijaan ehdoteta, että kaikki lastensuojelun sosiaalityöntekijät pitäisi viipymättä enemmän vahingon välttämiseksi passittaa koulun penkille opiskelemaan viranhoidossa tarvittava lainsäädäntö, ihmisoikeussopimukset sekä Euroopan Ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisukäytäntö.
Tutkimuksessa pohditaan myös resursseja ja työolosuhteita, joita pitäisi parantaa. Kuinka mielivalta poistuisi lisäämällä mielivallan harjoittajia? Eikö mielivalta lisäänny lisäämällä mielivallan harjoittajien määrää?
Suomen valtio lupasi ministeri Juha Rehulan suulla, että hiljaisuuden aika on ohitse. Hiljaisuus kuitenkin jatkuu. Mielivallan mahdollistava hiljaisuus.
Kuulutin keväällä Rauhanvälittäjää rakentamaan sopua ja siltaa esivallan ja kansan välille. On huutava tarve tiedolle, tulkille, välittäjälle. Kuinka elää tavallinen kansa, ne huono-osaiset ja maalitetut? Kuinka rauha rakennetaan ja vihanpito omaa kansaa kohtaan päättyy? On Rauhanvälittäjän aika.