Näin lapsia kaupataan ympäri Suomen kiskurihinnoilla kertoo Iltalehti
Mikä ylläpitää lapsikauppajärjestelmää? Kenen aivoilla ja aatteilla näin iljettävää asiaa on edistetty?
Miksi lasten suojelemiseen keskittyvät järjestöt eivät ole nostaneet asiasta suurta metakkaa? Missä ihmisoikeusaktivistit oikein ovat?
Miljardibisnes ei syntynyt tyhjästä
Miljardiluokan lapsibisnes ei ole syntynyt tyhjästä. Miljardibisnestä ei ole ylhäältä annettu Suomen kansalle, vaan se on syntynyt tietoisten valintojen ja ihmisaivojen tuloksena. Suomen lasten tuotteistaminen on mahdollistunut tehokkaan propagandan ja mediasensuurin avulla.
Miljardibisneksen riskinä media
Liiketoiminnassa markkinointi ja tuotteen esillä pitäminen ovat yleinen toimintatapa. Se lisää yrityksen taloudellista hyvinvointia. Suomen järjestelmä on sairastunut: Suomen suurin lapsiliiketoimintayritys Familar listaa liiketoiminnan yhdeksi merkittävimmistä riskeistä median ja julkisuuden.
Jopa lapsiliiketoimintaa harjoittavat tietävät, ettei toiminta kestä päivänvaloa. He tietävät Suomen sitoutuneen kansainvälisiin ihmisoikeussopimuksiin. He tietävät, että virkamiesten (sosiaalityöntekijöiden)pitäisi noudattaa lakeja. Liiketoiminta saattaisi vaarantua kokonaan, mikäli sosiaalityöntekijät alkaisivat ideologisen mututyön sijaan noudattaa lakeja ja heille alettaisiin antaa koulutusta perus- ja ihmisoikeuksista – perhe-elämän kunnioittamisesta.
Sosiaalityöntekijöiden pitäminen pimennossa lakien sisällöstä tukee erinomaisesti miljardibisnestä. Ulkopuolisten (ideologiapohjaisten) neuvonantajien ja moniammatillisten tiimien päästessä ohjailemaan virkamiehiä lapsen tuotteistaminen käy näppärästi. Lastensuojelulain kokonaisuudistus varhaisen puuttumisen malleineen oli hyvä edistysaskel ja vauhditti miljardibisnestä. Lakiin kirjattiin säännös mm. moniammatillisen asiantuntemuksen turvaamisesta. Riittävän lapsimateriaalin virran takaa lastensuojeluilmoituksia koskeva säännös, joka otettiin lakiin.
Miljardibisnes saattaisi tyrehtyä, mikäli tutkiva journalismi alkaisi penkoa juuria myöten tätä aihealuetta. Selvää lienee, ettei pienissä lehtitalossa ole mahdollisuutta paneutua lastensuojelun laajaan aihealueeseen. Se edellyttäisi lastensuojelun lähihistoriaan, lastensuojeluideologiaan ja taustatoimijoihin perehtymistä. Iltalehden toimittajat ovat tehneet erinomaista työtä tuomalla esille yhteiskunnallisesti merkittävää asiaa.
Aletaan puhua asioista niiden oikeilla nimillä
Vuosikymmenet ovat osoittaneet, ettei lastensuojelukeskustelussa ole koskaan päästy juurisyihin -rakenteelliseen vinoumaan, joka tuottaa huostaanottoja. On helppoa ja turvallista keskustella palvelujen tarpeesta, lasten mielenterveyspalvelujen riittämättömyydestä, resursseista jne. ja sulkea suu järjestelmän juurisyistä. Vaikeneminen mahdollistaa lapsiperheiden kaltoinkohtelun ja ylläpitää miljardibisnestä.
Etusivun juttu – suomalaista rodunjalostusta
Lastensuojelun ideologia on perinteisesti kajonnut yksinhuoltajiin, köyhiin ja terveyspalveluja tarvitseviin. Varhaiselle puuttumiselle perustuvan lastensuojelulain, myötä kuka tahansa voi tällä hetkellä olla puuttumisen kohteena. Virkamiesten työ on fiilispohjaisia, sananmukaisesti mutua. ” Se, että ammattilainen on huolissaan, on objektiivinen fakta”. Varhaisen puuttumisen huolivyöhykemalli on tukenut erinomaisesti miljardibisnestä.
Maamme ylimmän lastensuojeluasiantuntijan Aulikki Kananojan lastensuojeluun lanseeraaman case work -opin mukaan sosiaalipalveluja tarvitsevat ihmiset diagnosoidaan psykoanalyyttisin ottein. Case work oppikirjan mukaan asiakkaita tarkkaillaan, heidän sukupuutaan tutkitaan 3-4 polvea taaksepäin (degeneraatioteoria), heistä tehdään sosiaalinen anamneesi, keräillään lausuntoja jne. Nimenomaisesti oppikirjassa on todettu, ”ettei jokaisesta asiakkaasta tarvita älykkyyskokeen tulosta”. Tietojen perusteella kootaan ”oiresikermä”. Ihmisen poikkeavuutta osoittavat mm. ”avioton äitiys”, ”työttömyys” (Ahla, Tarvainen, Yksilökohtainen huolto, 1959, s. 172,179).
Järjestelmä, joka edelleen uskoo sosiaalisen perimän oppeihin ja sen takia kajoaa yksinhuoltajaäiteihin, köyhiin ja terveyspalveluja tarvitseviin on aikansa elänyt. Sellainen toiminta on ideologiapohjaista mielivaltaa. Se on vastoin lakeja ja ihmisoikeusvelvoitteita.
Pysyvään huostaanottoon tähtäävä järjestelmä tukee miljardibisneksen häiriötöntä kulkua. Sairastunut järjestelmä tukee vieraannuttavaa vanhempaa tietäen, että yksinhuoltajuus lisää huostaanoton riskiä. Erossa isättömiksi jääneiden lasten joukko kasvaa viranomaisvieraannuttamisen seurauksena.
Eikö olisikin huikea etusivun juttu – rodunjalostusta maailman onnellisimmassa hyvinvointivaltiossa?
Suomi – lapsivankivaltio?
Lasten tuotteistamisen seurauksena maahamme on syntynyt kotikuntani Sipoon väkiluvun verran siirtolaisia -kodeistaan poistettuja lapsia. Siirretyt lapset joutuvat vapaudenriiston kohteeksi pääsääntöisesti siihen saakka kunnes täyttävät 18 vuotta. Kuinka moni aikuinen on Suomessa kärsinyt 18 vuoden vankeusrangaistuksen? Sellaisen saa suoraan synnytyssairaalasta äidiltään viety vauva.
Mikäli lapsi/nuori ei suostu alistumaan kohtaloonsa ja sopeutumaan sijaishuoltoon, häneen kohdistetaan ”kuntouttamistoimia”. ”Kuntouttamisella” tarkoitetaan alistamista, rajoittamista, koulunkäynnin estämistä rangaistustoimena, pakkolääkitsemistä tms. Tätä lapsia loukkaavaa väkivaltaista kasvatusta kutsutaan ”erityiseksi huolenpidoksi” (lapsen kokoaikainen eristäminen normaalista elämästä).
Kodeistaan pois siirrettyjen lasten ahdistus ja koti-ikävä poikivat vuosittain tuhansia pakomatkoja, joiden aikana lapset joutuvat rikosten uhreiksi (mm. seksuaalinen hyväksikäyttö) ja/tai päihteidenkäyttäjiksi, rikosten tekijäksi. Pakomatkoja kirjattiin jokin vuosi sitten vuosittain yli 3000 kpl. Näistä lapsista 30,5 % on joutunut jonkun rikoksen uhriksi. Tutkimuksissa on todettu, ettei lastensuojelussa tunnisteta tähän ongelmaan liittyvää ihmiskauppaa.
Helsingin Sanomat teki vastikään jutun poliisin esitutkinnan viiveistä aikaansaaden apulaisoikeuskansleri Mikko Puumalaisen käynnistämään selvityksen asiassa.
Aihe liittyy lastensuojelun rakenteelliseen vinoumaan. Osasyynä poliisin tutkinnan viiveisiin on varmasti siinä, että STM:n hallinnonalalla on kehitetty perheiden valvontaan, seulontaan, arviointeihin ja ilmiantoihin erilaisia ohjeistuksia. Näin mututuntumalla tehdyt seulonnat poikivat riittävästi tutkintapyyntöjä. Eräs poliisi kertoi, että niitä tulee ovista ja ikkunoista. Tämän lisäksi poliisin pöydällä on pakomatkoilla väkivaltatilanteisiin joutuneiden lasten ja nuorten tutkinnat. STM on 2000 -luvulla luonut ilmiannoille ja seulonnalle perustuvan järjestelmän, luonut vainoharhaista yhteiskuntahysteriaa. Sellainen saattaa vammauttaa muidenkin hallinnonalojen toimintaa.
Ehkäpä HS jatkaa aihetta näkokulmaa laajentaen – suomalainen ilmiantokoneisto, sen synty ja seuraukset hallinnossa? Hyvä jutun aihe olisi myös se, miksei lapsia syrjäyttäviä virkamiehiä saa vastuuseen teoistaan.
Lapsivankien läheiset
Lapsen vastentahtoinen pois ottaminen vanhemmiltaan tarkoittaa lapsen vapauteen kajoamista. Se tarkoittaa myös lapsen ja hänen vanhempiensa perhe-elämään kajoamista. Lastensuojelutoimissa ohitetaan usein täysin kunnolliset läheiset, esimerkiksi isovanhemmat. Toiminnan perusta löytyy ”sosiaalisen perimän” opista kuten tutkimusprofessori Tarja Heino on kertonut (Sosiaaliturva 14/2001). Lastensuojelutyössä uskotaan, että suku on pahin. Näin on uskottu jo 100 vuoden ajan.
Kukin saa uskoa mihin tahansa, mutta uskon varaan ei yhteiskunnallista päätöksentekoa voi perustaa. Ideologia aiheuttaa merkittävää kansanterveydellistä haittaa kodeistaan poistetuille lapsille ja näiden läheisille. Lapsivankien läheisten kohtalona on tuntea kokoaikaista huolta ja ikävää elossa, mutta sijaishuollossa kadonneena olevasta, lapsesta. Sijaishuollossa kaltoinkohdellun ja päihdekäyttäjäksi ja/tai rikollisuuteen ohjautuneesta nuoresta saattaa muodostua iäkkäille vanhemmille elinikäinen taakka nuoren vapauduttua sijaishuollosta. Vastuuta ei kanna syrjäyttäjä, vaan oma äiti ja isä.
Perhehoitajien harjoittama lapsen vieraannuttamisen ongelma on kärjistynyt viime vuosina. Valtiontalouden tarkastusviraston tarkastuksessa 6/2012 todettiin, ettei perhehoitajia valvota riittävästi. Kaikki perhehoitajat eivät edes päästä sosiaalityöntekijää kotikäynnille.
Selittelyn perinne
Toimiva lastensuojelu -raportin mukaan kukaan Suomessa ei tiedä, ovatko toimenpiteiden kohteina oikeat lapset ja miksi heidät siirrettiin pois kodeistaan (STM, 2013:19). Koska tietoa ei ole, on jouduttu keksimään selityksiä lasten siirroille. Selitysten perinnettä harjoitetaan myös ministeritasolla. Lastensuojelulain kokonaisuudistuksen lähetekeskustelussa vuonna 2006 maamme peruspalveluministeri (14.04.2000–18.04.2002) Osmo Soininvaara/Vihr. totesi:
Arvoisa puhemies! Ajattelin puhua lyhyesti kahdesta asiasta. Toinen koskee adoption käyttöä lastensuojelukeinona ja toinen päihdeäitejä….. Jouduin itse aikanaan peruspalveluministerinä vastaamaan Euroopan neuvostosta tulleeseen kysymykseen, miksi meillä on niin pitkäaikaisia huostaanottoja, ja kotimaalle uskollisena tietysti yritin tähän jonkun hyvän selityksen keksiä. Se selitys tietysti oli se, että koska meillä ei tehdä tahdonvastaisia adoptioita, niin sellaisissa tapauksissa, joissa muissa maissa on adoptio, joka on pysyvä, niin meillä on pitkäaikainen huostaanotto.
Ukrainalaisilmiö
Kun Ukrainassa köyhät naiset päätyvät korvausta vastaan sijaissynnyttäjiksi ja antamaan lapsensa adoptioon, Suomessa köyhät ja yksinhuoltajat joutuvat synnyttämään lapsia miljardibisnekselle. Suomen ukrainalaisilmiön volyymit ovat huomattavasti suuremmat kuin Ukranaissa. Rahavirtakin valuu vain yhteen suuntaan -miljardibisnekseen.
Valtiovarainministeriö selvitteli vuonna 2013 lastensuojelun tilannetta. Selvityksessä todetaan, että pienten lasten sijoituksissa Suomen luvut ovat kuitenkin paljon muita Pohjoismaita korkeammat. Vuosittain otetaan huostaan 300-400 alle 3-vuotiasta. Heidän osuutensa ikäluokasta sijoittaa Suomen itäeurooppalaisten maiden joukkoon (VVM 11/2013, s. 20).
Helsingin Sanomat on myös kirjoittanut tästä turvallisesta aiheesta – muiden maiden miljoonabisneksestä.
Tehokas propagandakoneisto
Propagandalla tarkoitetaan aatteen tai opin järjestelmällistä levitystä, jolla pyritään muokkaamaan mielipidettä. Propaganda on tavoitteellista, harkittua ja järjestelmällistä pyrkimystä manipuloida ihmisten uskoja, asenteita tai tekoja. Propaganda luo mielikuvia ja pyrkii hallitsemaan mieliä. Se ruokkii ennakkoluuloja, yhdenmukaistaa ajattelua ja vaientaa erimieliset.
Lasten tuotteistaminen edellyttää, että kansalle ja päättäjille markkinoidaan kokoaikaisesti syitä toiminnalle – siis perusteita sille, miksi lapsi pitää siirtää pois kodistaan. Miljardibisnes elää, koska sen tukena on tehokas propagandakoneisto kertoen ”niistä päihde- ja mielenterveysongelmaisista lapsiaan kaltoinkohtelevista huono-osaisista”.
Tällä hetkellä päivän teema näyttää olevan mielenterveyspalveluita tarvitsevat lapset ja nuoret. Teema palvelee hyvin miljardibisnestä, joka on kehitellyt ”psykiatrisia lastenkoteja”. Juurisyihin ei ole päästy, vaikka ongelmasta on keskustelu 20-30 vuotta. Lastenpsykiatrien huostaanottosuositukset ovat aiheena tabu. Sairaanhoitopiirien lastenpsykiatrien toimintatavat on pyritty salaamaan, koska toiminta ei noudata lakia. Lastenpsykiatrit toimivat psykoanalyyttisen teorian mukaan mitätöiden neuropsykiatriset häiriöt ja pitäen niitä kodin oloista johtuvina. Lastensuojelun asiakkuus siis useimmiten estää asianmukaisten tutkimusten ja hoidon saannin. Asiasta keskusteltiin vilkkaasti 2000 -luvun alussa. Kaikkien tiedossa oli jo tuolloin, että lastenpsykiatrit tekevät huostaanottosuosituksia ja käytäntöihin vaadittiin muutosta. Lastenpsykiatri Jari Sinkkonen piti väitteitä naurettavina. Sinkkosella oli tuohon aikaan omat projektit meneillään Pelastakaa lapset ry:ssä. Valtiontalouden tarkastusvirasto nimesi haittailmiön vuonna 2012: ”erikoissairaanhoito tekee sijoitustilauksia” (Tarkastuskertomus 6/2012, s. 63).
Nepsylasten hoitopolun heikkous takaa sen, että miljardibisnes saa tarvittavan lapsimateriaalin. Viivästyneet tutkimukset ja kuntoutus aikaansaavat mielenterveyspalvelujen tarvetta. Keskustelu, joka keskittyy ainoastaan mielenterveyspalvelujen saatavuuden lisäämiseen kajoamatta juurisyihin, saattaa jopa tukea miljardibisnestä.
Median edustajat tietävät, kuka tai mikä taho tuottaa lastensuojelupropagandaa. Näyttää kuitenkin siltä, että lastensuojelujärjestöt saavat helposti mainostilaa median tehdessä juttuja niiden palveluista.
Lastensuojelujärjestöjen arvot
Iltalehden jutussa haastateltu Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentian erityisasiantuntija Alpo Heikkinen on huolissaan siitä, etteivät perinteiset järjestöt pärjää kuntien kilpailutuksissa suurille pörssiyhtiöille. Hän korostaa järjestöjen pitkää historiaa ja arvoja lastensuojelun kehittämisessä. Tietämättä, mitä Heikkinen on tarkoittanut järjestöjen arvoilla, asia on kuitenkin tärkeä.
Katsaus järjestöjen toimintakertomuksiin osoittaa, että lasten hädän markkinointi ja pääasiallinen keino vedota ihmisiin, rahoittajiin ja päättäjiin. Näyttää siltä, että toiminta keskittyy sosiaalisen perimän teoriaan (”ylisukupolvinen pahoinvointi”). Perheitä kuntoutetaan ”kiintymysuhdeajattelulla”, vahvistetaan ”mentalisaatiokykyä” ja ”perhesysteemiä” jne.
Elina Pekkarisen tutkimuksessa (2011) on nostettu esille tärkeä asia eli lastensuojelun politiikkaan ja taustalla vaikuttaviin ideologioihin liittyvä asia. Taustavaikuttimien ymmärtäminen ei liittynyt vain viranomaistoimiin, vaan myös vapaaehtoistyöhön, sillä filantropialle ja usein aatteelle perustuvan järjestötyön auttajien motiivien ja arvojen selvittäminen avaisi lastensuojeluun uudenlaista, poliittistakin näkökulmaa. (Lastensuojelun tieto ja tutkimus – Asiantuntijoiden näkökulma, 2011 s.56)
Onkohan Elina Pekkariselta tulossa kannanottoa lastensuojelun ideologiapohjaiseen lasten tuotteistamiseen ja miljardibisnekseen?
STEA -rahoitteinen tutkimus
Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskus (STEA) on sosiaali- ja terveysministeriön yhteydessä toimiva valtionapuviranomainen. STEA vastaa rahapelitoiminnan tuotoista sosiaali- ja terveysalan järjestöille myönnettävien avustusten hakemuskäsittelystä, avustusehdotuksen valmistelusta ja avustusten maksamisesta. STEA myös valvoo avustusten käyttöä ja arvioi avustuksilla rahoitetun toiminnan tuloksia.
Valvooko STEA sitä, mitä rahoilla tehdään?
Tutkimuspropagandaa?
Pelastakaa lapsiin 1990 -luvun lopulla siirtynyt lastenpsykiatri Jari Sinkkonen ja vauvan huuli- ja suulakihalkion merkityksestä vanhemmille kasvatustieteen tohtoriksi väitellyt Mirjam Kalland ryhtyivät lastensuojelun tutkijoiksi 1990 -luvun lopulla.
Sopiva sijaiskoti lapselle RAY-projektin (1999-2002) alkaessa huostaanotettujen lasten taustasta, kehityksestä ja elämänkulusta oli Kallandin mukaan melko vähän huolellisesta tehtyjä tutkimuksia. Hankkeen tavoitteena oli siis tuottaa tietoa paitsi yksittäisen lapsen asiaan myös päätöksenteon tueksi.
Projektin tavoitteeksi muodostui tutkia mm. huostaanotetun lapsen taustaa ja kehitystä; kehittää menetelmiä, joilla voidaan arvioida sijaisperheen sopivuutta; parantaa sijoitusten onnistumismahdollisuuksia ja välttyä traumaattisilta sijoitusten päättymisiltä
Kuinka asiantuntijuus syntyy?
Sopiva sijaiskoti lapselle -hankkeen loppuraportissa kerrotaan, että projekti osallistui keskusteluun siitä, otetaanko Suomessa lapsia liian herkästi huostaan. Tämä tutkimus koski 234 huostaanotettua lasta ja heidän taustojaan.
Pelastakaa lapset ry:n sosiaalityöntekijät täyttivät jokaista sijoitusta koskevat tiedonkeruulomakkeet. Näiden perusteella todettiin, että lapsilla oli keskimäärin seitsemän eri riskitekijää kasvuympäristössään ennen kuin päätös huostaanotosta tehtiin (Sinkkonen, Tervonen-Arnkil (toim) Lapsi uusissa oloissa, s. 170).
Sinkkonen ja Kalland päätyivät mukavuusotantaan. Mukavuusotanta tarkoittaa, että tutkittavat henkilöt valikoituvat sen mukaan mistä heidät on helpoin tavoittaa (mennään läpi siitä, mistä rima on matalin). Henkilöt oli helppo tavoittaa yhdistyksen sisältä.
Yksityisen sijaishuoltopalveluja (perhehoitoa) tarjoavan yhdistyksen omat sijoituksia hoitavat sosiaalityöntekijät saivat siis kertoa huostaanoton syyt. Sosiaalityöntekijöiden nimiä ja lukumäärää ei ole kerrottu, ilmeisesti kyse on muutamista sosiaalityöntekijöistä.
Tällä tavalla Sinkkonen ja Kalland päätyivät siihen, että huostaanoton syinä olivat tavallisesti vanhempien päihde- tai mielenterveysongelmat sekä perheväkivalta. Lisäksi lapset olivat psyykkisesti ja/tai fyysisesti laiminlyötyjä. Pientä osaa lapsista oli myös pahoinpidelty.
Tutkittujen lasten seuranta-aika oli keskimäärin neljä vuotta. Sinä aikana vain 11 % sijoituksista katkesi, lähes yhtä paljon lapsista adoptoitiin sijaisperheisiin. Tutkimuksessa havaittiin, että lasten äitien koulutustaso oli alhainen ja teiniäidit ja yksinhuoltajat olivat yliedustettuina.
Hankkeella on erityinen merkitys, koska sen myötä käynnistyi laaja kiintymyssuhdeteoriaan perustuva kouluttaminen, joka kohdistui sosiaalityön ja terveydenhuollon ammattilaisiin sekä sijais- ja adoptioperheisiin. Jari Sinkkonen ja Mirjam Kalland osallistuivat erilaisiin työryhmiin, joissa kehiteltiin lastensuojelun piirissä olevien perheiden tukemiseen tähtääviä työmenetelmiä. Tutkijoiden mukaan tavoitteina oli myös kehittää lasten sijoituksiin soveltuvia arviointimenetelmiä ja menetelmiä.
Sinkkosesta ja Kallandista tuli siis hankkeen myötä lastensuojelun asiantuntijoita. Mirjam Kalland nimitettiin jäseneksi mm. STM:n sosiaalialan kehittämisprojektiin Aulikki Kananojan kanssa. Projektiin kirjattiin, että huostaanottojen taustalla ovat vanhempien päihde- ja mielenterveysongelmat ja perheväkivalta. Suosituksena esitettiin lastensuojelulain uudistamista ja pysyvän huostaanoton ja adoption mahdollisuuden selvittämistä (STM työryhmämuistio 2003:11, s.29).
Hanke liittyy lastensuojelulain uudistamiseen. Pelastakaa lapset ry ryhtyi kertomansa mukaan jo vuonna 2001 vaikuttamaan lastensuojelulain valmisteluun. Lämpimät ministeriösuhteet johtivat siihen, että yhdistyksen muutosehdotukset siirtyivät lastensuojelulakiin (Törrönen Maritta (toim.), Lapsuuden hyvinvointi, yhteiskuntapoliittinen puheenvuoro, 2001, s. 108). Peruspalveluministeri Eva Biaudet oli vuonna 1999 yhdistyksen hallintoneuvoston jäsen. STM:n virkamies Pia-Liisa Heiliö oli aiemmin järjestellyt yhdistykselle etusijan kuntien neuvonantajana lakimiespalvelunsa kautta (= lakimies Mirjam Araneva, Jari Sinkkonen ja yhdistyksen nimeltä mainitsematon sosiaalityöntekijä). Pia-Liisa Heiliö siirtyi sittemmin vuonna 2003 yhdistyksen johtavaksi lakimieheksi neuvomaan kuntien sosiaalityöntekijöitä sijoitustilanteissa. Heiliö siirtyi sittemmin takaisin ministeriöön.
Taitaakin olla ensimmäinen kerta, jolloin kansainvälinen toimija pääsi näin vaikuttamaan kansalliseen lakiin. Pelastakaa Lapset on kansainvälisen Save the Children -liikkeen jäsen. Pääkonttori Save the Children -järjestössä sijaitsee Lontoossa. Lainvalmistelussa käytettiin siis asiantuntijana tahoa, jolla on välitön tarve huostaanottojen määrän kasvattamiseen. Lastensuojelulaki teki historiaa myös siinä suhteessa, että virkamiestyön pohjaksi hyväksyttiin huoli varhaisen puuttumisen aatteen merkeissä.
Olemme eläneet pelavetoista lapsipolitiikan aikaa niin, että lapsistrategiakin saatiin valmiiksi vasta viime vuonna, 100 vuoden odottelun jälkeen. En löydä strategiasta kohtaa, joka pyrkisi nitistämään lapsikaupan. Ei ole myöskään mainintaa siitä, kuinka sijaishuollossa oleviin lapsiin kohdistuva kaltoinkohtelu aiotaan lopettaa. Onkohan tämä valtio valtiossa -ilmiö?
Kuolinsyytutkimus
Sopiva sijaiskoti lapselle -projektissa tehtiin myös tutkimus sijoitettujen lasten kuolleisuudesta. Se perustui lastensuojelurekisteriin ja kuolemansyyrekisterin yhdistämiseen ja se koski kaikkia 1992-1997 huostassa olleita lapsia ja nuoria (13 371).
Näiden lasten ja nuorten kuolleisuus havaittiin moninkertaiseksi ikäryhmän normaalikuolleisuuteen verrattuna, erityisesti ikäluokissa 15-25. Kuolemat liittyivät itseä vaarantavaan tai vahingoittavaan käyttäytymiseen eli päihteisiin, onnettomuuksiin ja itsemurhiin. Raportissa kerrotaan, että tutkimustulokset yllättivät myös tutkijat, koska tyttöjen kuolleisuus oli normaaliväestöön verrattuna vielä enemmän koholla kuin poikien, eikä käsitys, että tytöt kestävät heikkoja kasvuoloja poikia paremmin saanut tukea.
Tutkijoiden mukaan tutkimus vahvisti sen, mitä kiintymyssuhdeteoriakin korostaa. Kiintymyssuhteissaan vaurioitunut lapsi käyttäytyy itsetuhoisesti ja voi olla vaaraksi itselleen. Kun lapsen käsitys itsestä, vuorovaikutuksesta ja toisista on varhaisvaiheessa muodostunut pääosin kielteiseksi eikä häntä ole suojeltu psyykkisesti eikä fyysisesti hän ei kykene myöskään suojelemaan itse itseään myöhemmin (loppuraportti s. 7).
Tutkijan ennakko-olettama pitää huostaanotettua lasta aina automaattisesti vaurioituneena ja sulkee kaikki muut vaihtoehdot pois. Mikä on tutkijan vastuu, jos hän sulkee silmänsä sijaishuollon aiheuttamilta vaurioilta pitäen sosiaalityön laatua täydellisenä ja huostaanottoa oikeutettuna ilman virhearviointeja?
Mikäli tutkimusote olisi ollut neutraali, vailla ennakko-oletusta, johtopäätös olisi ollut täysin toinen. Silloin tutkimustulos olisi saanut tiedotteen: Lapsen siirtäminen pois kodistaan lisää kuoleman riskiä. Olisiko se ohjannut lapsipolitiikkaa huostaanottovapaaseen suuntaan, jossa perhe nähdään lapsen voimavarana eikä uhkana? Olisiko syntynyt keskustelua siitä, mitä täällä oikein tapahtuu, miksi lapsia lähetetään pois kodeistaan kuolemaan?
Saako näitä tutkimuksia kutsua tutkimuspropagandaksi?
Pelastakaa lapset ry Pesäpuu ry:ssä
Pelastakaa lapset ry toimii myös vuonna 1998 perustetussa Pesäpuu ry:ssä. Pesäpuu ry:n Perhehoidon pyöreään pöytään kuuluvat: Pesäpuu ry, Perhehoitoliitto ry, Ammatillisten perhekotien liitto ry, Pelastakaa Lapset ry, Nuorten ystävät ry/Oy, Perhehoitokumppanit Suomessa Oy, Helsingin diakonissalaitos ry, Lauste rs, SOS-Lapsikylä ry, Familar Oy, Attendo Oy, Ava perhepalvelut Oy, Lapselle koti Oy, Majakan valo ry.
Pesäpuu ry on STEA:n rahoittamassa #Munperheet -hankkeessa päätynyt perheen jälleenyhdistämistavoitteen vastaiseen pyrkimykseen: ”Lapsella on oikeus ensisijaisesti tarpeidensa mukaiseen sijaisperheeseen ja sijaisperhe tulee ymmärtää lapsen pysyvinä ihmissuhteina”.
Pyöreän pöydän kautta Suomen lapsia näyttää riittävän myös kansainvälisille toimijoille.
Pesäpuu ry:n hallituksen puheenjohtajana toimii THL:n tutkimusprofessori Tarja Heino. Kuinka virkamiehen ja tutkijan rooliin sopii sijaishuollon edun valvominen? Miten sellainen kaksoisrooli sopii puolueettoman tutkimuslaitoksen rooliin? Onko asialla ollut vaikutusta THL:n tutkimuksiin?
Kuinka lastensuojelujärjestöt voivat pyrkiä koko lapsuudenmittaiseen huostaanottoon, kun tiedossa on sijaishuollon huomattavat kielteiset seuraukset lapselle? Minkälaista lasten suojelemista se sitten on?
Kuka täällä oikein lasta suojelee?