Lasten suojelemiseen ilmoituksensa mukaan keskittyvät järjestöt ajoivat innolla maahamme lapsiasiavaltuutetun virkaa. Mm. Pelastakaa lapset ry piti asiaa hyvin tärkeänä. Näin saataisiin lapsiasiavaltuutettu ”valvomaan lapsen edun ja oikeuden toteutumista maassamme”. ”Virka antaisi lapselle oman äänen, jota myös päättäjien olisi kuultava”. (Lapsuuden hyvinvointi (toim. Maritta Törrönen), 2001, s. 127).
Lapsiasiavaltuutettu on itsenäinen ja riippumaton viranomainen, joka edistää lapsen edun ja oikeuksien toteutumista. Lapsiasiavaltuutettu varmistaa, että lasten asema ja oikeudet otetaan huomioon lainsäädännössä ja päätöksenteossa. Näin kerrotaan lapsiasiavaltuutetun kotisivuilla.
Lain mukaan lapsiasiavaltuutetun tulee:
1) arvioida lapsen edun ja oikeuksien toteutumista ja seurata lasten ja nuorten elinolosuhteita;
2) seurata lainsäädäntöä ja yhteiskunnallista päätöksentekoa sekä arvioida niiden vaikutuksia lasten hyvinvointiin;
3) aloittein, neuvoin ja ohjein kehittää yhteiskunnallista päätöksentekoa lasta koskevissa asioissa ja edistää lapsen edun toteutumista yhteiskunnassa;
4) pitää yhteyksiä lapsiin ja nuoriin ja välittää heiltä saamaansa tietoa päätöksentekoon;
5) kehittää yhteistyömuotoja eri toimijoiden välille;
6) välittää lapsia koskevaa tietoa lapsille, lasten parissa työskenteleville, viranomaisille sekä muulle väestölle; sekä
7) edistää eri tavoin Yhdistyneiden Kansakuntien yleiskokouksen hyväksymän lapsen oikeuksia koskevan yleissopimuksen (SopS 59–60/1991) toteutumista.
Lapsiasiavaltuutettu vaikenee
Lapsiasiavaltuutettu on vastikään antanut eduskunnalle kertomuksen.
Elina Pekkarinen kirjoittaa mm. (alkaen s. 69) seuraavista aiheista:
-Lapsen oikeus elämään, henkiinjäämiseen ja kehittymiseen sekä pandemia
-Huoli lasten terveydestä
–Lapsiin ja nuoriin kohdistuvat rikokset ja väkivalta
Elina Pekkarinen vaikenee oleellisen tärkeistä asioista.
Kouluterveyskyselyn mukaan sijoitettuna asuvien lasten ja nuorten hyvinvointi eroaa monelta osin muulla tavoin asuvien ikätovereiden hyvinvoinnista. He olivat vähemmän yleisesti tyytyväisiä elämäänsä ja kokivat muita yleisemmin terveydentilansa keskinkertaiseksi tai huonoksi. Kaikista sijoitetuista yläkouluikäisistä nuorista joka kolmas oli kokenut rangaistuksen, josta ei tiennyt mistä se johtuu tai joukkorangaistuksen. Joka viides oli jätetty ilman ruokaa rangaistuksena jostakin. Sijoitetut lapset ja nuoret kokivat itsensä muita nuoria yleisemmin yksinäiseksi ja ilmoittivat, ettei heillä ole yhtään hyvää kaveria tai läheistä ystävää.
Tupakkatuotteiden ja päihteiden käyttö oli sijoitetuilla lapsilla ja nuorilla huomattavasti muulla tavoin asuva nuoria yleisempää. Noin joka kuudes sijoitettu yläkouluikäinen nuori käytti alkoholia viikoittain, ja 27 % ilmoitti juovansa itsensä tosihumalaan vähintään kuukausittain.
Sijoitetut lapset ja nuoret kokivat koulukiusaamista vähintään kerran viikossa huomattavasti ikätovereitaan yleisemmin. Myös fyysisen uhan kokemukset olivat yleisempiä: perusopetuksen 8. ja 9. luokkaa käyvistä sijoitetuista nuorista 45 prosenttia oli kokenut fyysistä uhkaa eli varastettu tai yritetty varastaa käyttämällä väkivaltaa tai uhkaamalla sillä, uhattu vahingoittaa fyysisesti tai käyty fyysisesti kimppuun. Sijoitetuista nuorista 33–43 prosenttia oli kokenut seksuaalista häirintää luokka-asteesta riippuen.
Elina Pekkarinen vaikenee myös
-sijoitettujen lasten itsemurhista,
-lasten tuotteistamisesta,
-avo- ja sijaishuollon miljardibisneksestä,
–viranomaisvieraannuttamisesta,
–pysyvästä huostaanotosta,
-viranomaisen harjoittamasta aktiivisesta lasten syrjäyttämisestä.
Suomen valtio pyysi vuonna 2016 anteeksi sijaishuollossa kaltoin kohdelluilta. Finlandiatalolla ministeri Rehula lupasi, että hiljaisuus päättyy. Hiljaisuus on jatkunut entistä tiiviimpänä – lapsiasiavaltuutetun vahvalla tuella.
Sijaishuollon nykytilaselvityksen tarve on välitön. Asia koskee yli 19 000 lasta ja on yhteiskunnallisesti merkittävä.
Suomen ihmisoikeustilanteesta huolestuneet ihmiset odottavat, että Elina Pekkarisen avaa yhteiskunnallisen keskustelun asiassa, koska se kuuluu lain mukaan hänelle. Mistä on tullut tämä julma, piittaamaton, lapsille ja lapsiperheille pahoinvointia aiheuttava lapsipolitiikka? Miksi perheille kuuluva tuki ohjautuu sijaishuoltoon? Tarvitaan keskustelua juurisyistä ja arvoista, ei resursseista, ei mielenterveyspalveluista, ei sosiaalityöntekijöiden jaksamisesta, ei lakiuudistuksen tarpeista, ei lapsen edun määrittelystä jne. Mihin katosivat vanhemmat ja perhe?
Ihmisoikeuksien vastaisesta tuhoavasta toiminnasta seuraa myös suuria välillisiä kustannuksia, sairautta, alkoholismia, mielenterveysongelmia jne. Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisut olisi syytä ottaa huomioon.
Tiedotteiden mukan lapsiasiavaltuutettu seurustelee tiiviisti järjestöjen ja viranomaisten kanssa, myös palveluntuottajien kanssa. Nyt näyttää siltä, että vaikenemisella ajetaan sijaishuollon ja järjestöjen etua.