Lasten huostaanottojen määrän piti vähentyä uutta lastensuojelulakia laadittaessa vuosituhannen alussa.
Puhuttiin varhaisesta puuttumisesta, se muuttaisi kaiken.
Puhuttiin paljon perheiden tukemisesta ja auttamisesta.
Puhetta oli paljon.
Ei luotu auttamisen järjestelmää, luotiin puuttumisen järjestelmä.
1.1.2008 voimaan tullut lastensuojelulaki on interventiolaki.
Se mahdollistaa miltei rajattoman puuttumisen lapsen ja perheen elämään.
Olin mukana laatimassa lakimiesyhdistys Suomen Oikeusapulakimiehet ry:ssä lausuntoa sosiaali- ja terveysministeriölle. Totesimme lastensuojelulain uudistamisesityksestä mm. seuraava:
”Sen sijaan, että lakiesityksessä olisi paneuduttu oikeusturvaongelmien poistamiseen ja perheiden oikeusturvan parantamiseen, ollaan luomassa valvonta- ja pakkokeinopalveluita sisältävä laki. Lastensuojelulaista on tulossa lastensuojelun asiakashankintalaki, jonka myötä huostaanottojen määrät tulevat kasvamaan.
Lakiesitys alistaa perheet erityiseen lastensuojelun asiakkuuteen olettamalla, että valvonnalla voitaisiin lasten hyvinvointia parantaa. Sanana asiakkuus on viranomaislähtöinen ja vastenmielinen. Käsityksemme mukaan suomalaiset perheet eivät tarvitse lapsilleen sellaisia valvonta- ja pakkokeinopalveluja, joita esitetään. Varhaisen puuttumisen hankkeet ovat jo luoneet maamme kuntiin koneiston, joka valvoo, kun auttamisen ja tukitoimien kehittämisen sijaan on kehitetty kansalaisen valvontaa.”
Hiekkalaatikkoleikkejä
Näin 15 vuotta myöhemmin voi todeta, että arviomme oli oikea.
Lakia vahvistettaessa oli tiedossa, että varhainen puuttuminen ja sen huoliseulontamalli oli alkanut tuottaa huostaanottoja.
Lasten seulonta oli alkanut jo 1990-luvun lopulla hiljalleen levitä yli hallinnonalojen.
Huolivyöhykemallin ovat kehittäneet THL:n (ent. Stakesin) tutkijat Tom Arnkil ja Esa Eriksson.
He kirjoittavat yliopiston kirjaston julkaisussaan, että huolen harmaan vyöhykkeen kartoitukset ovat ”fiilispohjaisia”, sananmukaisesti ”mutua”.
Mututyöskentelyyn ohjaava malli oli lähtölaukaus lastensuojelun kriisille.
Sosiaalityöntekijöiden ei tarvinnut perustaa työtään huolelliselle selvitystyölle eikä tosiseikoille.
Riittää, että ”ammattilainen on huolissaan, se on objektiivinen fakta” sanovat tutkijatkin.
STM:n sivuilta löytyy edelleenkin tietoa:
”Varpu-verkosto on perustettu syksyllä 2004 jatkamaan sosiaali- ja terveysministeriön koordinoiman valtakunnallisen Varpu-hankkeen (2001-2004) työtä. Vastuuverkostoon kuuluvat sosiaali- ja terveysministeriö, opetusministeriö, oikeusministeriö, sisäasiainministeriö, puolustusministeriö, työ- ja elinkeinoministeriö, Opetushallitus, Kirkkohallitus, Suomen Kuntaliitto, A-klinikkasäätiö, Mannerheimin Lastensuojeluliitto, Suomen Mielenterveysseura, Suomen Vanhempainliitto, Lastensuojelun Keskusliitto ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitos.
Suomessa varhaisen puuttumisen mukaisia toimenpiteitä sisältyy muun muassa hallitusohjelmaan, Sosiaali- ja terveydenhuollon kansalliseen kehittämisohjelmaan 2008-2011 (Kaste), Sisäisen turvallisuuden ohjelmaan sekä Lapsi- ja nuorisopolitiikan kehittämisohjelmaan 2007-2011. Ohjelmissa painotetaan lasten, nuorten ja perheiden osallisuutta sekä työntekijöiden ja perheiden välistä varhaista avointa yhteistyötä.”
Hätätila hiekkalaatikolla vuonna 2008
Mutuun perustuva huoliseulonta riistäytyi käsistä lasten leimaamiseksi, erityisesti kouluissa. Lasten asiat alkoivat olla niin sekaisin, että myös opetushallitus ja tietosuojavaltuutettu alkoivat tutkia asiaa.
Tutkijat julistivat hätätilan marraskuussa 2008. Myöhemmin he nimesivät kokeilun yhteiskunnalliseksi kokeeksi.
Mitä tapahtui hätätilajulistuksen jälkeen?
Huolimallin kehittäjä Tom Arnkil nimitettiin THL:ään tutkimusprofessoriksi.
Mitä muuta tapahtui?
Vuonna 1998 sijoitettujen lasten määrä oli 11 979.
Hätätilajulistuksen vuonna 2008 määrä oli 15 774.
Tällä hetkellä määrä on 18 928.
Hätätilajulistuksen jälkeen Lastensuojelun Tiedotustoimisto vaikeni.
Ei ryhdytty poisopettamaan virkamiehiä mututyöstä. Ei palattu reaalimaailmaan. Ei ruvettu suojaamaan lapsiperheitä häirinnältä. Ei ruvettu kriminalisoimaan mutuhuolelle perustuvaa virkamiestyötä.
Sen sijaan alettiin laatia riskiperhe/riskilapsiohjeistuksia. Sama aihe toisessa paketissa.
Käytännössä huolen seula poimii lapsista ne, joita syystä tai toisesta ei haluta joukkoon.
Näitä lapsia ovat yleensä ne, joilla on sosiaalisia vaikeuksia, tarkkaavaisuuden pulmia, puheen tuoton, liikkumisen pulmia jne. Huoli poimii herkästi maahanmuuttajan lapsen.
Huoli siis toimii tehokkaan syrjivästi esimerkiksi kouluyhteisössä, jossa lasten pitäisi ilmiöoppimiseksi selviytyä.
Huolen varjolla lasta voidaan kiusata, jopa koulun aikuiset osallistuvat joukkokiusaamiseen.
Huoliseulonnan avulla tuotetaan takuuvarmasti lapsimateriaalia sijaishuollon yrittäjille, koska mm. neuropsykiatriset pulmat voidaan vapaasti selittää huolimutupuheella johtuvaksi jostain kodin tai vanhempien syyksi luettavasta tekijästä.
Mutuun pohjaava työskentely voi sekoittaa perheen asiat lopullisesti,
Lopputulos?
Suomen nykyinen maailmanlaajuisesti poikkeuksellinen vauvakato asettuu tilastokeskuksen graafisessa piirroksessa ajallisesti varhaisen puuttumisen ja sille perustuvan lastensuojelulain voimaantulon jälkeiseen aikaan.
Pelko lapsen menettämisestä luo luonnollisesti turvattomuuden ja epävarmuuden tunnetta, mikä heijastuu perheiden valintoihin. Kukapa haluaisi synnyttää vauvan sijaishuollon tarpeisiin?
Huoliseulontaan kuuluva ilmiantojärjestelmä toimii tehokkaasti.
Lastensuojeluilmoituksen tekemisen velvoite on osoittautunut virkamiehille oivaksi keinoksi delegoida vastuu jollekin toiselle virkamiehelle tai ulkopuoliselle palveluntuottajalle.
Tämä on inhimillistä, muttei tietysti hyväksyttävää.
Leikin loppu?
Suomi on saatu sekaisin.
YK:n lapsen oikeuksien komitea on suositellut erillisen lapsivaikutusten arvioinnin tekemistä aina, kun laaditaan tai toimeenpannaan uutta lainsäädäntöä, uusia toimintaohjelmia tai hallinnollisia muutoksia yhteiskunnan eri tasoilla.
Uutta lastensuojelulakia valmisteltaessa ei tällaista perusteellista selvitystyötä tehty, vaikka laki tuli koskemaan yhteiskunnan haavoittuvaisimpaa osaa, lapsia.
Varhaisen puuttumisen huolimetodin vaikutukset olisi tullut erityisesti arvioida ennen käyttöönottoa. Olisi tullut selvittää, mitä työntekijöiden subjektiivisille tuntemuksille perustuvan huoliseulonnan seuraukset tulevat olemaan ja mitä oikeusturvaongelmia huoliseulonta tulisi aiheuttamaan.
Varhaisen puuttumisen hankkeesta ei löydy mitään loppuraportteja eikä kustannustietoja.
Mitä siitä voi päätellä?
Lastensuojelun Tiedotustoimisto ehkä pohtii, mitä tällä kertaa selitetään. Miksi tämäkään hanke ei tepsinyt?
Kansalaiset ovat vihaisia. Moni on menettänyt lapsensa.
Jotain pitäisi kansalle selittää.
Kansa odottaa.
Kansalaisten raskas taival jatkuu
Tutkijoiden päähänpisto ja huolimalli ovat aiheuttaneet raskaan taipaleen suomalaisille lapsiperheille.
THL:n sivuilla on edelleenkin luettavissa:
Sen sijaan, että työntekijä ilmoittaa, mikä ongelma asiakkaalla on ja kehottaa asiakasta muuttamaan toimintaansa, työntekijä kertookin omasta huolestaan asiakkaalle ja pyytää tämän apua huolensa huojentamiseksi .
Kuinka voi koskaan selvitä lapsiperheen työn täydestä arjesta, jos painolastina on vielä virkamiesten huolien huojentamisen velvoite?
Tehtävä mahdoton.
Eivätkö korkeakoulutetut jo pärjää omillaan? Voisiko Tiedotustoimisto jo lopettaa leikkimisen?