Siihen aikaan kun lapsiasiavaltuutettu Elina Pekkarinen oli tutkija, hän teki tarkkoja havaintoja lastensuojelusta ja lapsipolitiikasta. Elina Pekkarisen tutkimuksessa vuodelta 2011 tuodaan esille tärkeä näkökulma. Tutkimuksessa haastatellut asiantuntijat toivoivat lisävalaistusta lastensuojelun politiikkaan ja taustalla vaikuttaviin ideologioihin. Pekkarisen mukaan taustavaikuttimien ymmärtäminen ei liittynyt vain viranomaistoimiin, vaan myös vapaaehtoistyöhön, sillä filantropialle ja usein aatteelle perustuvan järjestötyön auttajien motiivien ja arvojen selvittäminen avaisi lastensuojeluun uudenlaista, poliittistakin näkökulmaa.
On suuri ristiriita, että valtio panostaa sijaishuoltoon miljardin euron verran ja samaan aikaan maassamme lisääntyy lapsiperheköyhyys ja peruspalvelut on ajettu alas. Lainsäädäntö kuitenkin velvoittaa perheiden ja vanhempien tukemiseen. Ristiriita kärjistyy, koska sijaishuollon aikana suuri joukko lapsia syrjäytyy tai syrjäytetään.
Lasten suojelemista harjoittavia järjestöjä on noussut pilvin pimein lapsen etua valvomaan. Yksikään näistä ei ole vaatinut sijaishuollossa olevien lasten tilanteen puolueetonta ja haastatteluihin perustuvaa selvitystä. Yksikään lasten suojelija ei ole vaatinut sijoitettuihin lapsiin kohdistuvan väkivallan välitöntä lopettamista ja tekijöiden vastuuseen saattamista. Sen sijaan kaikenlaisia näennäisselvityksiä on tehty. Sijaishuoltoon kadonneiden lasten asia näyttää jääneen Kadotetut lapset -työryhmän harteille.
Lastensuojeluideologian tutkimaton maasto
Ideologia yhdistettynä sijaishuollon miljardibisnekseen on mielenkiintoinen aihe. Se on niin mielenkiintoinen ja arka aihe, ettei edes tutkimuslaitos THL ole ehtinyt asiaan perehtyä. Aiheen käsittely on estynyt myös yliopistoissa. Myös media on jättänyt aiheen rauhaan, vaikka journalistin ohjeiden mukaan toimittaja on vastuussa ennen kaikkea lukijoilleen, kuulijoilleen ja katselijoilleen. Heillä on oikeus saada tietää, mitä yhteiskunnassa tapahtuu.
Lastensuojelujärjestöjen valtiovaltaa ja lapsipolitiikkaa ohjaavan toiminnan on jättänyt rauhaan myös Elina Pekkarinen, vaikka lapsiasiavaltuutettuna hänen lain mukainen velvollisuutensa olisi aloittein, neuvoin ja ohjein kehittää yhteiskunnallista päätöksentekoa lasta koskevissa asioissa ja edistää lapsen edun toteutumista yhteiskunnassa. Lapsiasiavaltuutettu on avainasemassa rakenteellisen korruption kitkemisessä ja sijaishuollon miljardibisneksen lopettamisessa. On hämmästyksen aihe, ettei lapsiasiavaltuutettu ole noussut puolustamaan sijaishuollossa olevia lapsia. Yhtä hämmästyttävää on, ettei pysyvän huostaanoton toimintamalli ole saanut aikaan laajaa herätystä valtuutetun toimistossa.
Elina Pekkarinen keskustelee kyllä palveluntuottajien kanssa pyöreän pöydän ääressä. Noissa keskusteluissa ei suinkaan pohdita, kuinka lastensuojelussa toimivat saadaan noudattamaan lakia ja ihmisoikeussopimuksia. Pyöreän pöydän ääressä pohditaan, kuinka sosiaalityöntekijät ja sijaishuollon toimijat voivat, kuinka edistää heidän hyvinvointiaan. Kuinka saadaan sijoitetut lapsen kestämään huonoja oloja? Minkälaisin pakkotoimin ja kovin ottein lapsia kasvatetaan?
Tällä tavalla toimien lastensuojelun kriisi syvenee. Näin varmistetaan, ettei lastensuojelun ydinongelmiin päästä koskaan käsiksi eikä niistä synny keskustelua. Miksi Suomi ei noudata ihmisoikeussopimuksia, vaan ottaa lapset sijoitukseen koko lapsuuden mittaisesti? Miksi Suomi ei huomioi läheisiä, vaan soveltaa ikivanhaa teoriaa ”sosiaalisesta perimästä”? Miksi ylipäänsä lapsia siirretään pois kodeistaan, kun huostaanotto pääsääntöisesti syrjäyttää? Miksi lapsia kierrätetään sijaishuoltopaikasta toiseen aiheuttaen heille elinikäisiä vaurioita? Miksi perheet eivät saa tarvitsemiaan tukitoimia? Miksi peruspalvelut on ajettu alas? Miksi lapsista on tullut kauppatavaraa? Miksi lastensuojelujärjestöt jylläävät avohuollon markkinoilla määrittäen, mitä perheet tarvitsevat?
Salassapito mahdollistaa laittomuudet ja ihmisoikeusloukkaukset
Salassapidettävät oikeudenkäynnit mahdollistavat ihmisoikeusloukkaukset. Jokainen hallintotuomioistuimissa asioiva lakimies tietää, ettei oikeudenmukainen oikeudenkäynti toteudu lastensuojelujutuissa. Asianajoa työkseen harjoittava juristi saattaa ensimmäisellä kerralla hallinto-oikeudessa asioidessaan ihmetellä, mitä ihmettä hallinto-oikeudessa oikein tapahtuu. Hän saattaa pitää kokemusta kauheana yksittäistapauksena, vahinkona, joka on sattunut hänen päämiehensä kohdalle.
Hallinto-oikeuden suullisessa käsittelyssä istuva sosiaalityöntekijöiden lauma toistelee mielipiteitään, käsityksiään ja kertoilee huhupuheen kaltaisia tarinoita perheestä. Ihmetys on suuri: kaikki otetaan hallinto-oikeudessa todesta. Hallinto-oikeuksien päätösperusteluihin kirjautuvat sosiaalityöntekijöiden käsitykset ja mielipiteet, joita tuomioistuin pitää luotettavina.
Hallinto-oikeuden toiminta ylläpitää lastensuojelun sosiaalityön heikkoa laatua. Oikeudenmukainen oikeudenkäynti ei voi toteutua tilanteessa, jossa toinen osapuoli eli viranomainen kehittelee prosessiin jopa omat todisteensa.
Lastensuojelujärjestöjen voittokulku
2000 -luku on ollut lastensuojelujärjestöille voittokulkua. Tämän voi todeta lukemalla toimintakertomuksia ja tutkimalla järjestöjen taloudellista kehitystä. Järjestöjen hyvinvointi on edennyt sitä mukaa kun sijoitettujen lasten määrä on kasvanut.
Toimintakertomuksista on luettavissa myös ylenmääräinen lasten hädällä mässäily. Lapsen oikeuksien yleissopimuksella perustellaan mitä tahansa, unohtaen Suomen sitoutuneen myös Euroopan ihmisoikeusopimukseen. Vaikka lasten yleinen hyvinvointi on kasvanut myönteiseen suuntaan, järjestöt järjestävät vanhempia ja lapsia panettelevia mediakampanjoita lasten pelastamiseksi pois vanhemmiltaan.Yksi törkeimmistä esimerkeistä on SOS -lapsikylän kampanja 10 000 lasta etsii uutta kotia. SOS -lapsikylä hakee lapsille uusia koteja, väittäen virheellisesti jopa 10 000 lapsen tarvitsevan uudet vanhemmat.
Kun äidistä tuli vanha äiti ja isästä syntymävanhempi
Lastensuojelujärjestöjen mediakampanjoiden avulla vaikutetaan. Sijaishuollosta on tehty uusi normaali, kun perhehoitaja onkin ”äiti” ja lapsen omasta äidistä tulee ”vanha äiti”. Neuvotteluissa läsnä olevat perhehoitajien tukihenkilöt eli palveluntuottajien edustajat korostavat, että lapsen yhteydenpito omiin vanhempiin on oltava rajallista. Kotona vietetystä ajasta onkin tullut ”kotiharjoittelua” ”syntymävanhempien” luona.
Omituinen ja vääristynyt järjestelmä
Pelastakaa lapset ry. sai omituisen ja veronmaksajille kalliiksi tulleen etuoikeusaseman kuntien sosiaalityöntekijöiden neuvonantajana, kun RAY rahoitti 1990 -luvun lopulla järjestön Lapsen etu – projektin. Pelastakaa lapset ry:n etuoikeusasemaa oli järjestämässä sosiaali- ja terveysministeriön virkamies. Tällä järjestelyllä vakiinnutettiin käytäntö: sosiaalityöntekijän ei tarvitse osata viranhoitoon tarvittavaa lainsäädäntöä eikä tietää perus- ja ihmisoikeussopimuksista. Yhdistys alkoi yhä voimallisemmin esiintyä asiantuntijana kaikissa lapsia koskevissa asioissa. Järjestelyllä varmistettiin, että lastensuojeluasioiden ja lapsipolitiikan ohjailuun pääsee mukaan yksityinen taho. Pelastakaa lapset ry. on kertonut hankkeen taustoista: oli suuri huoli, etteivät kunnat kykene selviytymään lakisääteisistä velvoitteistaan (= tarkoittanee tuottamaan lapsia riittävän nopealla vauhdilla järjestön lapsikasvattamoihin).
Lapsen etu -projektin ideologinen tausta
Pelastakaa lapset ry. on kertonut, että sosiaalityöntekijöiden tarve saada konsuluttiapua johtui asiakasperheiden lisääntyneestä tietoudesta oikeuksistaan. Tuohon aikaan, 1990 -luvun lopulla, Suomi oli saanut ensimmäisen tuomionsa Euroopan ihmisoikeustuomioistuimelta. Oli käynyt selväksi, että myös lastensuojelussa piti ruveta kunnioittamaan ihmisoikeuksia. Tarkoituksena oli, että projektin aikana järjestöön palkattu lakimies hankkisi osaamista. Aluksi palvelusta ei veloitettu kuntia. Ministeriön virkamiehen mukaan kuntien sosiaalityöntekijät olivat keskeisessä roolissa tiedon ja asiantuntemuksen kartuttajina. Heidän panokseksena olisi aluksi riittävä korvaus annetusta juridisesta konsultaatiosta (!).
Pelastakaa lapset ry. on kertonut, että järjestöön palkatun lakimiehen (VT Mirjam Araneva) ja lastenpsykiatri Jari Sinkkosen sekä Pelastakaa lapset ry:n sosiaalityöntekijän muodostama tiimin tehtävänä on lapsen edun kokonaisvaltainen arviointi joko tarvittaessa ja/tai kunnan erikseen niin pyytäessä yksittäisessä lastensuojelutapauksessa. Mikäli lakimiehen näkemyksen mukaan ei ole toteutumassa/toteutunut lapsen etu, voi lakimies luvan saatuaan konsultoida järjestön tiimiä. Jos moniammatillinen tiimi katsoo, että kunnan valmistelema toimenpide tai tekemä päätös ei ole ollut lapsen edun mukainen, lakimiehen on vetäydyttävä jutusta. Kuntiin lähetettiin tarjouskirjeitä ja osa kunnista alkoi käyttää palvelua (Projektin loppuraportti).
Projektin avulla Pelastakaa lapset ry. teki itsestään asiantuntijan. On selvää, että yksittäinen sosiaalityöntekijä saattaa kokea epävarmuutta tällaisen raadin edessä. Ei ole vaikea arvata, mikä on tiimin suositus, kun jäsenenä on avoimesti adoptiota kannattava Jari Sinkkonen. Sinkkonen pitää lapsen adoptiota lastensuojeluna.
Kun lain mukaan lapsen edusta vastaavan sosiaalityöntekijän virkatehtävänä on lapsen edun arvioiminen eikä julkista valtaa saa delegoida ulkopuoliselle, projektin tarkoitus ja tavoitteet näyttävät liikkuneen hämärässä maastossa. Kuinka monen lapsen huostaanoton takana onkaan ollut yksityisen tahon arviointi? Mikä on ollut tiimin työn perusta: poliittinen, uskonnollinen, mytologinen, rotuhygieninen?
Tuon projektin myötä sai oppinsa lakimies Mirjam Araneva. Hänen työtehtävänään on ollut 23 vuoden ajan toimia sosiaalityöntekijöiden apuna, siis saamaan lapset huostaan ja vastustamaan lapsen palauttamista kotiinsa. VT Araneva on myös kouluttanut maamme sosiaalityöntekijöitä. VT Araneva on työskennellyt sittemmin Merikratos Lastensuojelussa ja tällä hetkellä hän toimii SOS -lapsikylän lakimiespalvelussa. VT Aranevan työtapoihin tutustuneet tietävät, ettei periksi anneta. Jutut viedään korkeimpaan hallinto-oikeuteen asti, mikäli tarve vaatii eli kunta häviää lastensuojelujutun. Tämän kaiken tietysti kustantaa viime kädessä veronmaksaja.
Jo yksistään Lapsen etu -projektin ideologiasta saisi oikein hyvän tutkimusaiheen. Olisiko Itä-Suomen yliopistolla kiinnostusta?
Vain sosiaalityöntekijöille
Pelastakaa lapset ry:n ja SOS -lapsikylän lakimiespalvelut on tarkoitettu sosiaalityöntekijöille. Kansalaisten yhdenvertaisen kohtelun kannalta asia on hyvin ongelmallinen, koska paljon enemmän olisi tarvetta juridiseen apuun lapsiperheillä, jotka joutuvat usein mielivaltaisten viranomaistoimien kohteeksi. Vaikka järjestöt ovat auttaneet sosiaalityöntekijöitä jo 23 vuoden ajan, ei ole havaittavissa minkäänlaista kohentumista työtavoissa. Päin vastoin. Lasten vieraannuttaminen on saanut yhä juljempia muotoja.
Kuntien käyttämät konsulttipalvelut tutkittava
Näissä tapahtumissa mielenkiintoinen yksityiskohta on, että Pelastakaa lapset ry:n etuoikeusjärjestelmää luomassa ollut sosiaali- ja terveysministeriön lakimies siirtyi sittemmin Pelastakaa lapset ry:n lakimieheksi palautuen takaisin ministeriöön lakeja ym. valmistelemaan. Pyöröovi-ilmiö?
Tulisi pikaisesti käynnistää selvitys, jossa kuntien käyttämät lakimies- ja konsulttipalvelut tutkitaan. Tulisi selvittää, kuinka huostaanottojen ja sijoitusten määrät ovat kehittyneet niissä kunnissa, joiden avustajana on ollut sijaishuoltoa tarjoava taho.
Entä jos hyväntekijä tekeekin pahaa?
Lastensuojelujärjestöt korostavat sitoutumatonta asemaa ja puolueettomuutta. Järjestöjen historia määrittää väistämättä niiden toimintaa. Toiminta pohjautuu erilaisiin poliittisiin ideologioihin kuten Elina Pekkarisen tutkimuksessa todetaan. Järjestöihin väistämättä hakeutuu ja valikoituu pääosin työntekijöitä ja vapaaehtoisia, jotka sopivat tähän kenttään ja aatemaailmaan.
SOS -lapsikylän lakimies Mirjam Araneva on avautunut blogissaan kertomaan työstään ja näkemyksistään. Lapsioikeuslakimieheksi itseään kutsuva Araneva on lähestynyt Armanin maailma -tuotantoyhtiötä, koska hän oli nähnyt sosiaalisessa mediassa lyhyen ohjelmaa esittelevän videoklipin. Hätäännys on ollut suuri, kun eräs perhehoitaja on kertonut ilmeisen törkeästä sijoitettuja lapsia koskevasta tapauksesta toimittajalle. Aranevan sähköposti on pitkä, pääset lukemaan sen tästä.
Suuri hätä ja huoli väärinkäytösten paljastumisesta?
VT Araneva kirjoittaa kauniita lauseita niin lapsen edusta kuin lain noudattamisen tärkeydestä. Edustaako VT Aranevan uhkaavan oloinen sähköposti järjestön yleistä linjaa ja tiedottamista? Mikäli näin on, syntyy vakava huoli SOS -lapsikylän kyvystä toimia lasten parhaaksi.
Eikö väärinkäytösten tulisi aina päästä päivänvaloon? Eikö lasten etua korostavan järjestön suurimman huolen tulisi kohdistua sijoitettujen lasten kohteluun, perusteettomiin huostaanottoihin, yhteydenpidon rajoituksiin, lapsia vaurioittavaan vieraannuttamiseen, pysyvään huostaanottoon? Miljardibisnekseen?
SOS -lapsikylä on ryvettynyt lapsiin kohdistuvissa väärinkäytöksissä. Kansainvälinen SOS-lapsikyläjärjestö käynnisti jokin aika sitten puolueettoman tutkimuksen, joka koskee järjestön kansainvälistä hallintoa. Tutkimusraportti on toimitettu kansainväliselle senaatille ja on vahvistettu, että tutkittavat väärinkäytökset liittyvät systemaattiseen sääntöjen rikkomiseen hallinnossa, varojen käytössä, henkilöstöhallinnossa ja lasten suojelemisessa. SOS -lapsikylän ilmoituksen mukaan tämä tutkinta ei liity Suomen SOS-Lapsikylän kotimaan lastensuojelutyöhön, eikä yleishyödylliseen työhön kotimaassa.
Miksei liity? Mitä Suomessa sitten tehdään?
Sensorin suuruudenhullu kirjoitus on lähetetty tiedoksi Johanna Laisaarelle, joka on vastannut kansallisen lapsistrategian laatimisesta ja vastaa sen täytäntöönpanosta, STM:n Tiina Muinoselle (neuvotteleva virkamies, OTM) ja Susanna Hoikkalalle (neuvotteleva virkamies) sekä lapsiasiavaltuutettu Elina Pekkariselle.
Onkohan viesti mennyt myös YLE:lle, Helsingin Sanomiin ? Kuinkahan monta tällaista uhkaavan sävyistä, toimittajia holhoavaa viestiä onkaan vuosien mittaan lähetetty median edustajille? Onko tämä SOS -lapsikylän mediatiedottamista?
Lopputulos
Vuonna 1998 eli Lapsen etu -projektin alkaessa ja VT Aranevan ryhtyessä avustamaan kuntiemme sosiaalityöntekijöitä maassamme oli sijoitettuja lapsia noin 12 000. Viime vuoden tilaston mukaan yli 19 000 lasta oli siirretty kodin ulkopuolelle. Huostaanotosta on tehty liki pysyvä ilmiö. Sijaishuollosta miljardibisnes. Lastensuojelun avohuollon markkinoille järjestöt ovat kehittäneet perheitä rasittavia ”tukitoimia”.
On isketty kaikkein pyhimpään -perheeseen.
Huomioiden lakien ja ihmisoikeussopimusten velvoitteet riidattomaksi on käynyt, että kuntien panostus lastensuojelujärjestöihin on johtanut katastrofaaliseen tilanteeseen. Perheet ja veronmaksajat olisivat tietysti tyytyväisiä, mikäli konsulttipalveluilla olisi saatu aikaan hyvinvointia ja lastensuojelun virkamiestyöhön lainmukaisuutta.
On tilinteon aika. Epäonnistuminen on täydellistä, mutta aina on mahdollista alkaa alusta. Myös lastensuojelun hallinnonalalla voidaan siirtyä asianmukaisen koulutuksen kautta tosiseikoille ja näytölle perustuvaan virkamiestyöhön – ihan ilman mitään ulkopuolisia korvaan kuiskaajia.
Pakko kysyä: Kuinka monen lapsiuhrin ja rikotun perheen taustalla on järjestön antama arvio?