Helsingin yliopiston tutkijat Maija Jäppinen ja Meri Kulmala esittävät harhaanjohtavaa tietoa suomalaisesta lastensuojelusta vieraskynäkirjoituksessaan ”Venäjä haluaa eroon lastenkodeistaan” (HS 27.12.) Kirjoittajat kertovat, että Venäjällä suojelua tarvitsevat lapset sijoitetaan herkästi laitoksiin sen sijaan, että vanhempia tuettaisiin selviytymään hoiva- ja kasvatustehtävästään. Yleistä on vanhempainoikeuksien epääminen, jonka seurauksena lapsi menettää usein yhteyden biologisiin vanhempiinsa. Kirjoittajat väittävät, tosin tietolähdettä paljastamatta, että Suomessa lasten ja vanhempien yhteyttä vaalitaan, ja huostaanoton purkaminen on aina mahdollista. Tämä dramaattinen ero toimintatavoissa olisi osaltaan lisännyt väärinymmärryksiä maittemme välisissä lapsikiistoissa.
Tutkijoiden soisi paneutuvan Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen Suomelle antamiin langettaviin tuomioihin, kanteluviranomaisten lastensuojelun työntekijöille antamiin huomautuksiin, YK:n lapsen oikeuksien komitean Suomi-raportteihin tai vaikkapa Valtiontalouden tarkastusviraston tarkastuskertomukseen 6/2012. Ei olisi pahitteeksi tutkia myöskään Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen raporttia ”Vaarantunut suojeluvalta” tai avoimin silmin paneutua sosiaalipalvelujen käyttäjän näkökulmaan, jota internet on pullollaan. Sijaishuoltopaikkojen valvonnan puute vaarantaa liian monen lapsen terveen kehityksen eikä sijaishuollon puolueetonta selvitystä on maassamme tehty. Lasten oikeuksia siis loukataan maassamme toisin kuin kirjoittajat väittävät.
Eduskunnan oikeusasiamies Paunio kiinnitti huomiota lastensuojelulain kokonaisuudistuksen yhteydessä siihen, että työryhmän mietinnöstä puuttui huostaanoton perus- ja ihmisoikeuksia koskevan nykytilan arvio ja selostus siitä, kuinka ehdotettujen säännösten ajateltiin ehkäisevän Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen toteamien epäkohtien syntymistä tulevaisuudessa. Paunio kiinnitti huomiota siihen, että lastensuojelulain säännökset on kirjoitettu lapsen näkökulmasta. Lapsen ja huoltajan perhe-elämä nauttii kuitenkin perus- ja ihmisoikeussuojaa ja tämä suoja merkitsee suojaa myös huoltajan oikeuksille. Hän ehdotti, että lapsen ja vanhemman välisen suhteen suoja ja huoltajan oikeudet tulisi ottaa paremmin huomioon.
Mitään toimenpiteitä ei ole tehty vakavien oikeusturvaongelmien poistamiseksi ja sosiaali- ja terveysministeriö saa jatkaa virkamieslähtöistä lainvalmisteluaan. Huostaanotto tehdään pääsääntöisesti lapsuuden mittaiseksi, perheen jälleenyhdistäminen on varsin tuntematonta käytännön lastensuojelutyössä. Ongelmana on, että virkamiehet eivät hallitse lainsäädäntöä ja suhtautuvat perus- ja ihmisoikeusasioihin välinpitämättömästi. Eduskunnan oikeusasiamies Jääskeläinen nimesikin perustellusti syksyllä 2013 lastensuojelun ja lapsiasioiden käsittelyn puutteet yhdeksi keskeisistä suomalaisesta perus- ja ihmisoikeusongelmista.
Objektiivista tietoa siis on nykyään saatavilla ja tiedon hyödyntäminen on suotavaa tutkijan ammatissa toimiville. Lastensuojeluun liittyvän propagandamaisen tiedottamisen takia lastensuojelun laatukeskustelu on jumittunut maassamme eipäsjuupas-keskusteluksi eikä tavoitteelliseksi työksi lainsäädännön kehittämiseksi, oikeusturvaongelmien poistamiseksi ja lastensuojelun perusteelliseksi uudistamiseksi. On käynyt ilmiselväksi, ettei lastensuojelun omavalvonta toimi, vaan huteja on liikaa. Tällä hetkellä noin 18 000 lasta on siirretty kodin ulkopuolelle, noin joka toinen tunti joku lapsi kokee kiireellisen sijoituksen. Hallinto-oikeusjärjestelmä ei takaa oikeudenmukaista käsittelyä. Mielivaltaan ja kontrolliin perustuva, asiakkaan toiveet ohittava lastensuojelun malli on aikaansaanut suomalaisen lastensuojelun kriisiin. Tällainen malli ei sovi vientituotteeksi kuten kirjoittajat esittävät.