Kun tukitoimilla aiheutetaan haittaa
Huostaanottojutuissa tulee lain mukaan arvioida ns. avohuollon tukitoimet, koska huostaanottoa on viimesijainen keino. Hallinto-oikeudelle riittää, että lastensuojelun työntekijä kirjoittaa luettelon avohuollon tukitoimista. Hallinto-oikeudessa ei yleensä tutkita tarkemmin, ovatko nämä olleet oikeita vaiko vain paperille kirjoitettuja ”tukia”.
Suullisessa käsittelyssä ilmenee hyvin usein, että perheelle tarjotut avohuollon tukitoimet ovat olleet tosiasiassa aiheuttaneet vahinkoa koko perheelle. Istunnossa kuullaan surkuhupaisia kertomuksia siitä, kuinka vastavalmistunut sosiaalityöntekijä on onnistunut sotkemaan koko perheen arjen ja elämän.
Lapsen sijoitus avohuollon tukitoimena kodin ulkopuolelle on suistanut lapsen elämän raiteiltaan ja lapsi on alkanut käyttää päihteitä, tehdä rikoksia eikä hän käy enää koulua. Vanhemmat kertovat, että lastensuojelu on uhkaillut perhettä ja pakottanut ottamaan vastaan sellaista tukea, joka aiheuttaa vahinkoa. Kun lastensuojelu on itse aiheuttanut tukitoimillaan ongelmia, se perustelee huostaanoton tarvetta näillä itse aiheuttamillaan ongelmilla.
Tästä aiheesta esitettyihin kysymyksiin sosiaalityöntekijä vastaa: ”Nuori ei ole nyt koulukuntoinen, psykiatrista lähetettä ollaan juuri kirjoittamassa” ”Arvioinnin aikana on tullut ilmeiseksi, ettei lasta voida auttaa avohuollon keinoin”, ”Lapsen asia on käsitelty verkostoissa ja tätä sijoitusta on pidetty parhaana tukitoimena”, ”Kaikki mahdollinen on tehty tämän lapsen hyväksi”.
En ole koskaan nähnyt hallinto-oikeuden päätökseen kirjatun, että lapsen asioista vastaavalla sosiaalityöntekijällä ei ole ollut riittävää koulutusta eikä osaamista eikä hän ole kuunnellut perheen toiveita, ja siten hän on aiheuttanut lapselle ongelmia.
Kun läheisverkostoa ei huomioida
Kun ilmenee, ettei lastensuojelu ole lastensuojelulain edellyttämällä tavalla kartoittanut lapsen läheisverkostoa ja tästä asiasta kysellään suullisessa käsittelyssä sosiaalityöntekijältä, vastaus kuuluu: ”Isovanhemmat eivät kykene hyväksymään huostaanottoa eivätkä he näe lapsen tuen tarvetta” ”Isovanhempien on parempi pysyä isovanhempien roolissa”, ”Isoäiti asuu yksin, se on ehdoton este sukulaissijoitukselle” (ko. lapsi sijoitettiin yksinhuoltajalle, ammatiltaan sosiaalityöntekijä).
Kun etävanhempana oleva isä sivuutetaan lapsensa asioista, sosiaalityöntekijä perustelee asiaa:
Meillä ei ole varmuutta isän päihteettömyydestä (isällä ei ole koskaan ollut ongelmia päihteiden kanssa).
Kun lapsi kertoo sijaishuollon kaltoinkohtelusta ja huonosta hoidosta
Huostaanoton lopetusasian suullisessa käsittelyssä nuori kertoo, että hän haluaa kotiin asumaan. Hän kertoo, ettei hänelle ole sijaishuollon aikana muodostunut yhtään luottamuksellista suhdetta yhteenkään hoitajaan. Hän kertoo, ettei ei ole koskaan tavannut sosiaalityöntekijäänsä eikä edes tiedä tämän nimeä.
Nuori kertoo, että hoitajat muuttavat sääntöjä niin, ettei koskaan tiedä, mitä saa tehdä. Hän kertoo, että hoitajat provosoivat tahallaan tilanteita ja ärsyttävät nuorta huonoon käytökseen. Nuori kertoo tietävänsä, että hoitajat voivat sitten kirjata, kuinka nuoren käytös on rajatonta, eikä voi ajatellakaan kotiin paluuta. Nuori kertoo, ettei saa riittävästi ruokaa ja että viikonloppuisin on vain yksi lämmin ateria. Mikäli nuori ilmaisee voimakkaasti tunteitaan, joutuu eristyksiin.
Kun lapsen asioista vastaavalta sosiaalityöntekijältä kysytään, miksi lapsi on jäänyt luokalle sijaishuollossa, mitkä ovat hänen opetusjärjestelynsä vastaus kuuluu: ” En nyt täsmälleen osaa vastata tuohon, sijaishuoltopaikasta tulee hoitaja kertomaan tämän asian”.
Kun sosiaalityöntekijältä kysytään, kuka on lapsen hoitava lääkäri ja mikä on tämän hetkinen hoitosuunnitelma, vastaus kuuluu: ”En ole ollut viimeisessä hoitoneuvottelussa mukana, sijaishuoltopaikka kyllä tietää tämän asian”.
Kun vanhemmat kritisoivat sijaishuoltopaikkaa
Vanhemmat kertovat, kuinka perhehoitaja häiriköi puheluita, kuuntelee niitä kaiuttimella ja vieraannuttaa lasta haukkumalla lapsen vanhempia ja sukua. Vanhemmat kertovat perhehoitajien alkoholinkäytöstä, ankarista ja kovakouraisista kasvatusotteista. Vanhemmat kritisoivat lapsen kierrättämistä sijaishuoltopaikasta toiseen. Vanhemmat ovat äärimmäisen huolissaan lapsensa karkureissuista, joiden aikana lapsi on tullut raiskatuksi.
Vanhemmat valittavat, ettei sosiaalityöntekijä ole puuttunut epäkohtiin. Sen sijaan lapsen ja vanhempien yhteydenpitoa on rajoitettu ja sosiaalityöntekijä on uhannut siirtää lapsen toiseen paikkaan, kauemmas kodista. Sosiaalityöntekijä on edellyttänyt, että vanhemmat hyväksyvät huostaanoton ja ryhtyvät tukemaan lapsen kiinnittymistä sijaishuoltoon.
Kun näistä asioista kysellään sosiaalityöntekijältä, vastaus kuuluu:
”Meillä ei ole mitään syytä olla luottamatta sijaishuoltopaikkaan”
”Tällä sijaishuoltopaikalla on vankka kokemus haastavista perheistä”
”Sijaishuoltopaikassa on laaja ammatillinen työryhmä ja psykiatrinen osaaminen” (todellisuudessa ei minkäänlaista psykiatrista osaamista).
Kun sosiaalityöntekijältä kysellään, miksi lapsi on vieraannutettu vanhemmistaan ja suvustaan niin, ettei lapsi ole koskaan päässyt liki kymmenen vuoden ajan kestäneen sijaishuollon aikana käymään kotonaan tai isovanhempiensa luona, vastaus kuuluu: ”Perhehoitajat ovat koko ajan kertoneet lapsen vaikeista oireilusta tapaamisten jälkeen”, ”Lapselle on jouduttu hakemaan lastenpsykiatrista apua, siellä suositellaan rajoittamista”, ”Työryhmä on suosittanut, että tapaamisia ei ole kotona”.
Kun suullisessa käsittelyssä kysytään, miksei lainmukaisia asiakassuunnitelmia ole tehty koko sijaishuollon aikana eikä missään ole kirjattuna perheen jälleenyhdistämissuunnitelmaa, vastaus kuuluu: ”Teemme suunnitelmaa jatkuvana prosessina, jossa vanhemmat ovat mukana”. Tosiasiassa minkäänlaisia suunnitelmia ei oltu tehty, eikä kukaan hallinto-oikeuden jäsenistä kiinnittänyt asiaan huomioita eikä esittänyt kysymyksiä sosiaalityöntekijälle.