Aulikki Kananoja kiinnittää huomiota lastensuojelun rakenteellisen välinpitämättömyyteen (HS 29.5.). Asia liittyy lastensuojelun rakenteissa olevaan väkivaltaan.
Lapsen kertoessa sosiaalityöntekijälleen laitoksen huumeongelmasta tai ohjaajien jatkuvan uhkailun alla elämisestä työntekijä ohittaa asian. Äidin pyytäessä sosiaalityöntekijää puuttumaan ohjaajien kiusantekoon huoli ohitetaan. Epäkohtien poistamisen sijaan lapsen ja äidin yhteydenpitoa saatetaan rajoittaa tai lapsi siirtää kauemmas kodistaan.
Sosiaalityöntekijät ovat luovuttaneet vallan lapsibisnesyrittäjille eivätkä halua huolehtia valvontavelvollisuuksistaan. Epäkohtia pyritään peittelemään. Näin sosiaalityöntekijöiden työpaikat säilyvät, lapsibisnes kukoistaa, mutta lapsi voi huonosti.
Välinpitämättömyys tarkoittaa lastensuojelun sosiaalityöntekijöiden ylimielistä suhtautumista lakien noudattamiseen, virheellistä ja puutteellista dokumentointia ja täydellistä piittamaattomuutta perus- ja ihmisoikeuksista.
Lastensuojelulapset ovat lainsuojattomia myös tuomioistuimessa. Lapsen kertoessa hallinto-oikeudessa huonosta hoivasta, ruuan puutteesta ja sijaishuollon väkivallasta nämä asiat yleensä ohitetaan. Vanhempien kertoessa, että lapsi on lastensuojelutyön myötä saanut vahvan psyykelääkityksen eikä kykene ahdistukseltaan käymään koulua päätökseen kirjataan ”lapsi on hyötynyt sijaishuollosta” tai ”vanhemmat kyseenalaistavat lääkityksen eivätkä kykene toimimaan yhteistyössä”.
Lastensuojelun kehittäminen on ollut koko 2000-luvun kansalaisvalvonnan ja sosiaalityöntekijän vallan kasvattamista sen sijaan, että olisi huolehdittu tehokkaiden oikeusuojakeinojen luomisesta. Ongelman ydin on tälle hallinnonalalle syvälle pesiytyneestä mielivallan kulttuurista. Liian usein lastensuojelun asiakkuus merkitsee sitä, että lapsen peruspalvelujen saanti estyy tai vaikeutuu (esimerkiksi tukitoimet koulussa, neuropsykiatrinen kuntoutus, psykiatrinen avohoito).
Sijaishuollon kaltoinkohteluselvitys (Lastensuojelun sijaishuollon epäkohdat ja lasten kaltoinkohtelu 1937-1983) osoittaa vakavia laiminlyöntejä lastensuojelutyössä. Mielivaltainen lastensuojelutyö on yhteiskunnalle kallis tapa hoitaa asioita, koska lasten laiminlyönnin seurauksena lapsia syrjäytyy, eivätkä he koskaan kykene normaaliin yhteiskunnan jäsenyyteen.
On välttämätöntä, että kaikkien sijaishuollossa olevien lasten tilanne selvitetään lapsen ja vanhemman haastatteluin. Koska lastensuojelussa vieraannutetaan lapsia, jokaisen lapsen kohdalla tulisi selvittää, kuinka hän on saanut pitää yhteyttä vanhempiinsa ja muihin sukulaisiin. Jokaisen lapsen kohdalla tulisi samalla selvittää perheen jälleenyhdistämisen mahdollisuus ja kohdentaa sijaishuoltoon menevä panos omalle perheelle. Näin toimien saataisiin toimivia malleja perheen jälleenyhdistämiseen.
Lastensuojelutyö näyttää liian usein syrjäyttävän lapsen ja aiheuttavan sen lisäksi koko lapsen lähisuvulle kärsimystä. Virkavastuulla toimivat sosiaalityöntekijät tulee saattaa vastuuseen laiminlyönneistään. Haastattelututkimus palvelee siis samalla lastensuojelun laadun kehittämistä. Tällä tavoin toimien saadaan selville ne lastensuojelun yksiköt, jotka voidaan heti lakkauttaa vahinkoa tuottavina.