Lastensuojelun hankkeilla on ollut koko 2000 -luvun yksi yhteinen piirre. Suomen lastensuojelu on saatu perin pohjin sekasortoiseen tilaan. Lasten huostaanotot ovat lisääntyneet.
Hankkeilla on ollut kansaa kahtia jakava vaikutus. Huolipuhe, huono-osaisuuspuhe, ihmisten maalittaminen – suoranainen vihapuhe on lisääntynyt.
Lastensuojelun epäkohtien poistamisen sijaan Lastensuojelun Tiedotustoimisto keskittyy kohentamaan lastensuojelun julkisuuskuvaa. Mitä sekasortoisempi on lastensuojelun tila, sitä tiiviimmin toimii tiedotus.
Koskelan tapaus on tällä kertaa ollut vauhdittamassa asiaa. Lastensuojelun vastuulla sijaishuollossa ollut lapsi kuoli. Valvontaviranomaiset nostavat toistuvasti esille sijaishuollon lapsiin kohdistuvia väärinkäytöksiä.
Jotain pitää selittää. Paljon.
Lastensuojelun Tiedotustoimisto on ilmeisesti perustanut haarakonttorinsa YLE:lle. Niin tiuhaan tulee ulos juttuja. Tällä kertaa toimittaja Meri Lantela on asialla.
Jälleen puhutaan nimimerkin takaa. Nyt hän on Iida.
Iida antoi lapsensa huostaan, koska tahtoi antaa heille tulevaisuuden: “En halua, että he joutuvat koskaan ajattelemaan, että olen hylännyt heidät”
Joskus lapsen pois antaminen voi olla suurin ja epäitsekkäin rakkauden teko, jonka vanhempi voi tehdä kerrotaan jutussa.
Siivet sijaiskotilapsuudesta?
Ei voi olla havaitsematta, että tiedottamisella on yhtymäkohtia Pelastakaa lapset ry:n 2000 -luvun alussa julistamiin medialinjauksiin. Jo vuoden 1999 toimintakertomuksessa kerrotaan, kuinka tärkeitä ovat lastensuojelujärjestöjen yhteiset viestintäkampanjat.
Pelastakaa Lapset lehden vuoden 2002 teema oli ”Siivet sijaiskotilapsuudesta”.
Tuon ajan eläneet muistavat varmasti teeman. Piti oikein hieraista silmiään. Näinkö se onkin. Eikö enää omat vanhemmat kelpaa? Siitä lähti järjestön menestystarina. Vuoden 2002 tuotot olivat 7,8 miljoonaa. Vuonna 2019 tuotot olivat 37,3 miljoonaa.
Tavoite ei ole muuttunut.
Pelastakaa Lapset ry markkinoi ahkerasti sijaishuoltoa.
Yhtymäkohtia löytyy myös SOS -lapsikylän markkinointiin.
Siellä lapsia tarjotaan halukkaille kuin kissanpentuja:
”Suomessa 10 000 lasta etsii uutta kotia”
Rakenteellinen väkivalta
Lastensuojelun rakenteellisen väkivallan yksi muoto on lakien noudattamatta jättäminen ja sen seurauksen lastensuojelun asiakkaan oikeuksien sivuuttaminen. Siis mielivalta. Lastensuojelutyötä on delegoitu palvelutuottajille vastoin perustuslain julkisen vallan delegointisäännöstä.
Yleisesti käytössä oleva keino on kyseenalaistaa vanhemman (erityisesti sosiaalityöntekijän kanssa eri mieltä olevan) kasvattajan kyvyt mielenterveyteen vetoamalla, esimerkiksi ”olisiko sinun syytä hakea apua”, ”ei ole tietoa äidin hoitokontakteista”, ”äidin jaksamisen ongelmat” tms.
Rakenteelliseen väkivaltaan kuuluu myös alistavat työkäytännöt, huostaanotolla uhkaaminen. ”Vapaaehtoisuus” tarkoittaa useimmiten pelon alla alistumista. ”Suostumuksen” pakkotoimiin voi saada myös sillä tavoin, että sosiaalityöntekijä uhkaa lapsen ja vanhemman yhteydenpidon katkaisemisella kokonaan tai lapsen siirtämisellä niin kauas, ettei yhteydenpito mahdollistu. Tällä tavoin sijaishuoltoon onkin kadonnut lapsia, joista läheiset eivät saa mitään tietoa.
Mielenterveyden keskusliitto antoi 10.3.2012 tärkeän julkilausuman koskien lastensuojelun työntekijöiden tapaa painottaa työssään vanhempien mielenterveyteen liittyviä asioita:
”Mielenterveysongelmien käyttämisessä lastensuojelutoimenpiteiden perusteena on oltava tarkkana. Mielenterveyden keskusliiton tietoon on tullut, että vanhemman aikaisemmat tai nykyiset mielenterveysongelmat painavat vaa’assa hyvin paljon ja niitä saatetaan jopa käyttää verukkeena lastensuojelupäätöksiä tehtäessä. Lastensuojelutoimenpiteistä päättävän viranomaisen pitää huolellisesti selvittää huoltajan nykyinen terveydentila, mikäli sitä aiotaan käyttää edes osittain toimenpiteen perusteena.
Lastensuojeluviranomaiset vetoavat usein huoltajan mielenterveysongelmiin keskeisenä syynä päättäessään lapsen huostaanotosta, huoltajuudesta ja tapaamisoikeudesta. Sosiaaliviranomaisella ei yleensä ole tarkkaa tietoa mielenterveysongelman laadusta, vakavuudesta eikä vanhemman oireiden senhetkisestä tilanteesta. Perusoletus näyttää olevan, että aiempi tai nykyinen mielenterveysongelma leimaa vanhemman vajavaiseksi huolehtimaan lapsestaan. Viranomaisilla on selvästi huonosti tietoa psyykkisen sairauden tosiasiallisesta vaikutuksesta ihmisen kykyyn toimia vanhempana.
Hätiköidyt, mielivaltaiset päätökset ovat epäoikeudenmukaisia ja ne aiheuttavat paljon inhimillistä kärsimystä. Lapsen erottaminen vanhemmistaan on aina asianomaisille järkyttävä ratkaisu ja siitä voi olla arvaamattomia seurauksia…”
Lapsiasiavaltuutettu mielenterveyden arvioijana?
Lapsiasiavaltuutettu Elina Pekkarinen on päätynyt YLE:n jutussa arvioimaan vanhempien mielenterveyttä:
”Ylisukupolviselle pahoinvoinnille on tyypillistä, että vanhemmat eivät välttämättä edes tiedosta kasvatustapojensa vahingollisuutta. Yhteisiä tekijöitä ovat vanhempien mielenterveys- ja päihdeongelmat sekä köyhyys ja matala koulutus. Lapsen pahoinvointi tai oireilu ei välttämättä herätä vanhemmassa huolta.”
Lapsiasiavaltuutetun tehtävät ovat lain mukaan seuraavat:
1) arvioida lapsen edun ja oikeuksien toteutumista ja seurata lasten ja nuorten elinolosuhteita;
2) seurata lainsäädäntöä ja yhteiskunnallista päätöksentekoa sekä arvioida niiden vaikutuksia lasten hyvinvointiin;
3) aloittein, neuvoin ja ohjein kehittää yhteiskunnallista päätöksentekoa lasta koskevissa asioissa ja edistää lapsen edun toteutumista yhteiskunnassa;
4) pitää yhteyksiä lapsiin ja nuoriin ja välittää heiltä saamaansa tietoa päätöksentekoon;
5) kehittää yhteistyömuotoja eri toimijoiden välille;
6) välittää lapsia koskevaa tietoa lapsille, lasten parissa työskenteleville, viranomaisille sekä muulle väestölle; sekä
7) edistää eri tavoin Yhdistyneiden Kansakuntien yleiskokouksen hyväksymän lapsen oikeuksia koskevan yleissopimuksen (SopS 59–60/1991) toteutumista.
Ei ole mitenkään hyväksyttävää, että yleisellä tasolla ryhdytään arvioimaan vanhempien tai lasten mielenterveyttä. Siihen ei edes lapsiasiavaltuutetun koulutus riitä.
Lastensuojelun asiakkuus voi ilmiantojärjestelmän takia tänä päivänä kohdistua kehen tahansa. Lastensuojelun vakavien laatuongelmien takia lopputulos voi olla täysin sattumanvaraista. Näiden perheiden leimaaminen yleisesti on vahingoittavaa. Sellainen puhe kärjistää ja korostaa yhä syvenevää kansan kahtiajakoa. Sellainen puhe toimii lastensuojelujärjestöjen ja palvelutuottajien eduksi. Lasten etuna ei ole se, että he kuulevat jatkuvasti mediasta, kuinka huonoja heidän vanhempansa ovat.
Huostaanottojen syitä ei ole tilastoitu
Elina Pekkarinen tietää, ettei maassamme ole tilastoitu huostaanottojen syitä. Hän on itse tehnyt tutkimuksen, jonka lopputuloksena oli
”Meillä on hyvin vähän tietoa edes siitä, mitä emme tiedä tai mitä tulisi tietää. Lapsia otetaan massoittain huostaan, mutta ilmiöstä ei ole tutkimustietoa edes perusteiden verran.”
Tämän tutkimuksen jälkeen THL:n tutkijat ovat tehneet omia selvityksiään. Se, että THL:n tutkija haastattelee muutamaa sataa sosiaalityöntekijää ja sen jälkeen väittää, että huostaanottojen pääasialliset syyt ovat mielenterveyteen, päihteisiin tms. liittyviä, on huono tutkimus. Sellaisten tutkimusten johtopäätöksiin ei siis ole syytä vedota, vaan todeta, että tutkimus on suppea eikä anna riittävää tietoa tilanteesta.
Eikö kansa enää kelpaa?
Köyhyys poistuu euroilla eikä lastensuojelutoimilla.
”Ylisukupolvisesti huono-osaiset” ovat aivan tavallisia ihmisiä, jotka eivät yleensä lastensuojelun asiakkuuden takia ole saaneet lapsensa kouluasioihin ja terveyspulmiin apua.
Vuosikymmenten ajan jatkunut ongelma on lastenpsykiatrian sijoitustilaukset.
Tämä huostaanottojen ydinongelma koskee erityisesti nepsy-lapsia, jotka leimataan mielenterveysongelmaisiksi psykiatrisiksi tapauksiksi ja sen lisäksi yleensä vanhemmista johtuvaksi ongelmaksi yhteiskunnalle.
Tietysti joukkoon mahtuu myös päihde- ja mielenterveysongelmista kärsiviä. Ryhmästä erottuu kuitenkin suurena joukkona ne, joita lastensuojelutoimet ovat vaurioittaneet (sosiaalinen syrjäyttäminen). Selvää on sekin, että joskus huostaanotto voi olla ainut mahdollisuus.
Missä vika, etteivät kansalaiset enää kelpaa kansalaisiksi?
Jospa lopetetaan sijaishuollon ihannointi.