YLE:n toimittaja Sini Ojanperä kertoo tänään:
” Nimettömät virtsanäytteet paljastavat, mitä naiset eivät kerro alkoholinkäytöstään – raskausajan elämäntapoja tutkitaan Lahdessa ja Helsingissä”
Tutkija kaipaa raskaudenaikaisesta päihteidenkäytöstä lisää tietoa, sillä se helpottaisi altistuneiden lasten auttamista.
Jutussa kerrotaan, että raskaudenaikaisia elämäntapoja tutkitaan odottajien virtsanäytteistä Helsingissä ja Lahdessa. Tutkimuksessa on tavoitteena kerätä noin tuhat virtsanäytettä odottavilta äideiltä. Näytteistä tutkitaan pääasiassa merkkejä alkoholista, nikotiinista ja kannabiksesta.
Jutussa kerrotaan, että virtsanäytettä ei yhdistetä mitenkään sen antajaan, joten leimaantumisen vaaraa ei ole.
Anonyymissä keruussa on mahdollista saada tietoa, joka jää piiloon keskusteluissa ja kyselytutkimuksissa.
Mitä on tapahtunut, äidit eivät avaudukaan?
– Nämä ovat hyvin herkkiä aiheita monestakin syystä ja hyvin ymmärrettävästi, joten kysyttäessä useimmat tietenkin kiistävät esimerkiksi alkoholin käytön kertoo tutkija.
Odottavat äidit ovat tietoisia varhaisen puuttumisen huoliseulonnasta.
Varmasti pelottaa käydä neuvolassa, mikäli siellä tentataan ja täytetään huolilomakkeita.
Suomen nykyinen maailmanlaajuisesti poikkeuksellinen vauvakato asettuu tilastokeskuksen graafisessa piirroksessa ajallisesti varhaisen puuttumisen ja sille perustuvan lastensuojelulain voimaantulon jälkeiseen aikaan.
Eduskunnan toimenpiteillä ja sosiaali- ja terveysministeriön hankkeilla on havaittavissa selkeä ajallinen yhteys. Pelko lapsen menettämisestä luo luonnollisesti turvattomuuden ja epävarmuuden tunnetta, mikä heijastuu perheiden valintoihin.
Ennakollinen lastensuojeluilmoitus saattaa johtaa kokoaikaiseen lastensuojelun kontrolliin. Onneksi neuvoloista ilmiantoja tehdään toistaiseksi hyvin vähän. On havaittavissa, että ennakollisen lastensuojeluilmoituksen voi laukaista mm. odottavan äidin oma lastensuojeluasiakkuus tai hoitokontakti mielenterveystoimistossa.
Mitä pissalla tehdään?
Virtsanäytteet ovat siitä hyviä, että siinä alkoholista voidaan nähdä aineenvaihduntatuotteita jopa viisi vuorokautta käytön jälkeen, selittää väitöskirjatutkija ja erikoistuva lastenneurologi.
Pissa voi liittyä kouluvaikeuksiin
Ymmärrän toki, että aihe voi olla tutkijalle hyvinkin kiinnostava. Tutkijan mukaan alkoholille altistuneilla lapsilla on tyypillisesti aktiivisuuden, tarkkaavuuden ja käyttäytymisen haasteita sekä oppimisvaikeuksia.
Raskaudenaikaiset elämäntavat kiinnostavat lastenneurologiaan erikoistuvaa Mirjami Jolmaa, koska ne saattavat olla syy monen lapsen vaikeuksiin.
– Lapset, jotka altistuvat alkoholille ja tupakalle ennen syntymäänsä, päätyvät usein meidän ja lastenpsykiatrian potilaiksi. On harmillista, että meillä ei usein ole tietoa mahdollisesta altistumisesta, jolloin emme pääse tarkkaan diagnoosiin.
– Usein ajatellaan, että heillä olisi tavallaan kasvatuksen tarvetta ja he että he ovat alisuoriutuijia. Todellisuudessa ongelmien taustalla saattaa olla syntymää edeltäneen alkoholialtistuksen aiheuttama, pysyvä aivojen toiminnan häiriö, Jolma kertoo.
Riskilistojen vaarat
Lastensuojelujutuissa on jo nähtävissä seuraukset, joita perheiden riskilistaukset aiheuttavat. Tällä hankkeella on selvästikin yhteys riskilistaukseen.
Liian monessa kunnassa sosiaalityöntekijät lukevat ohjeita kirjaimellisesti.
Lapsen kaltoinkohtelun merkiksi on listattu koulunkäyntivaikeudet. Tästä sitten sosiaalityöntekijä sommittelee tarinan siitä, kuinka lasta kaltoin kohdellaan kotonaan.
Näin voidaan sivuuttaa mm. lukihäiriöt, tarkkaavaisuuden ongelmat. Tällä tavoin nepsy -lasten asioita ei saada koskaan terveydenhuollossa ja koulussa hoidetuksi asianmukaisella tavalla.
Syy lapsen huostaanottoon voidaan tarvittaessa etsiä kodin olosuhteista ja vanhemmista.
Entäpä, jos tulevaisuuden Suomi alkaakin testata raskaana olevat naiset virtsanäyttein? Varhaisen puuttumisen mallissa naisilta varmasti saadaan ”suostumus” testiin. Eihän kukaan siitä voi kieltäytyä, eihän? Kieltäytyjä tietää, että seurauksena on lastensuojeluilmoitus.
Tähän on tultu
2000 -luvun lapsipolitiikka on muuttanut perhepalvelut arvioinneiksi (kiintymyssuhde-, vuorovaikutus-, vanhemmus-, perhe-, trauma-arvionnit jne.). Arviointeja hankitaan palveluntuottajilta, myös sijaishuoltoa tarjoavilta.
Mistä maanisien epäluottamus vanhempia kohtaan johtuu? Onko jatkuva kyseenalaistaminen vanhempien tukemista? Kuinka moni apua, tukea ja esimerkiksi päihdepalveluja kipeästi tarvitseva äiti ajetaan ulos palveluista tällä tavoin toimien?
Onko neuvoloissa yleisimmikin vallalla ajatus, että sinne tulevat äidit lähtökohtaisesti puhuvat palturia?
”Muistakaa, että äidin rintaa ja äidin sydäntä ei mikään maailmassa voi korvata”
Vanhempien ohjaaminen ja neuvominen lasten hoitoon liittyvissä kysymyksissä käynnistyi maassamme 1920-luvulla eli liki vuosisata sitten. Terveyssisarten toimiala oli laaja ja kattoi sairaanhoidon lisäksi ennaltaehkäisevää työtä: neuvontaa, valistusta ja opastusta myös kodeissa.
Vaikka työ oli myös valvontaa, työssä painotettiin suuresti hienotunteisuutta.
Perheiden arvostelua ja moittimista tuli välttää, sillä ne saattoivat aiheuttaa vain kielteisiä ajatuksia työtä kohtaan. Äidin ja kodin tapoja tuli kotikäynneillä kunnioittaa ja vain ne epäkohdat, jotka olivat suoraan terveydelle haitallisia, tuli ottaa puheeksi. Professori Arvo Ylppö oli nostanut esille kotikäynteihin liittyvät haasteet, mutta uskoi äitien pian ymmärtävän, että avun tarkoitus oli helpottaa heidän työtään.
Työntekijöitä (ei siis äitejä) ohjeistettiin seuraavalla tavalla.
”Kodit ovat työvainiosi – hoida niitä hyvin – ole väsymätön, kun on kysymyksessä kotikäynnit – iloitse jokaisesta edistysaskeleesta – ilo antaa voimaa… Kotikäyntien tekeminen ei ole helpoimpia tehtäviä. Taitavuutta siinä voi saavuttaa ainoastaan pitkäaikaisella harjoittelulla.”
”Valitse aika hyvin. Älä tule varhain aamulla äläkä myöhään illalla. Jos luulet sinua odotettavan, älä koskaan jätä käymättä. Pettymys laimentaa mielenkiintoa työtäsi kohtaan.
Jos jotain kotia lähestyessäsi huomaat saapumisesi aiheuttavan levottomuutta, niin että luutu, pesuvati tai pyyheliina rupeavat heilumaan niin viivy hetken pihamaalla, sano sananen rengille, silittele kissaa tai ihaile kasvimaata. Ei ole tarkoitus yllättää talonväkeä, vaan ymmärtää heitä.
Älä tee numeroa saapumisestasi, mutta opettele helposti ymmärtämään, onko tulosi sopiva vai sopimaton. Tällä perusteella voit määrätä kotikäyntisi pituuden. Koeta saada vanhemmat, äidit, kertomaan kodeistaan, lapsistaan, itsestään. Jos onnistut saamaan heidät puhumaan, älä keskeytä.
Opi kuuntelemisen taito. Tee ainoastaan kysymys silloin tällöin, että keskustelu pysyy oikealla ladulla. Älä keskustele kovin yleistä. Keskitä se mieluummin johonkin tähän tilanteeseen sopivaan aiheeseen. Vedä siitä johtopäätös ja alleviivaa se. Ole varovainen arvostellessasi muita.
…Kaikessa käytännöllisessä toiminnassasi kodissa koeta asettua sille kannalle, että äidille olisi sinusta hyötyä, ei vaivaa. Vähitellen pyrkimyksesi pääsevät kyllä voitolle.
…Moiti harvoin, mutta kiitä, kun huomaat siihen syytä. Älä koskaan poistu kodista tietämättä, että olet tehnyt jotain, antanut neuvon, alleviivannut jonkun totuuden ja sen mahdollisimman voimakkaasti. Käyntisi täytyy jättää jäljen.
…Ota tavaksesi kynnyksellä ennen poistumistasi käsi oven rivalla vielä kerran katsoa taaksesi, nyökäyttää päätäsi ja sanoa esimerkiksi: Oli hauska nähdä, että lapset ovat kasvaneet ja varttuneet, mutta äitikulta, älkää unohtako, että pienokainen vielä jonkun aikaa tarvitsee rintaa.
Muistakaa, että äidin rintaa ja äidin sydäntä ei mikään maailmassa voi lapselle korvata. No niin, tulette lääkärin vastaanotolle maanantaina. Näkemiin siis.
Jos olet onnistunut työssäsi, pitäisi sinun aina ollut tervetullut.
Mutta toiselta puolen, älä masennu, vaikka kohtaatkin puutetta, ponnistele kaksinkertaisesti ja ellet silloinkaan onnistu, asetu kaiken yläpuolelle.
Terveyssisarkin on vain ihminen, on aina joitakin, joiden kanssa ei pääse yhteisymmärrykseen. Elämä on kerta kaikkiaan sellaista (Riihola, ”Äidin sydäntä ja maitoa ei mikään voi korvata”, Talous- ja sosiaalihistorian pro gradu -tutkielma, toukokuu 2010, Helsingin yliopisto, Tiedonantoja terveyssisarille 15/1926).