Minuun otti yhteyttä lukija, joka pyysi julkaisemaan vuonna 2013 Iltalehden lööppeihin päätyneen reseptin makaronilaatikosta. Tapauskuvaus on kirjassani Salassa pidettävä -suojeleeko laki lasta vai lastensuojelijaa. Kirjani julkaistiin tuolloin joulun alla ja Iltalehden toimittaja halusi perehtyä siihen.
Toimittaja oivalsi erinomaisesti, mistä lasten suojelussa ja sen kriisissä pohjimmiltaan on kyse. Tuolloinkin elettiin lastensuojelun kriisiä. Oltiin vauhdilla paisuttamassa lastensuojelua, tuolloinkin puhuttiin ”resursseista” ja erityisesti ”resurssien” puutteesta. Tämä taikasana takaa sen, ettei mitään muutosta tule tapahtumaan työtavoissa. ”Resursseihin” vetoamalla ei päästä koskaan lastensuojelukriisin ytimeen.
Käsittelen kirjassani makaronilaatikkotapauksen kohdassa lastensuojelun asiakkaan asemaa ja lastensuojelun työtapoja, mm. erilaisia arviointeja, pakottamista ja epäasiallista toimintakulttuuria. Tuossa kirjan kohdassa erityisesti kohteena on 2000 -luvulla lastensuojeluun levinnyt vauvoihin puuttuminen.
Valtiovarainministeriön tutkimuksen (s. 20) mukaan pienten lasten sijoituksissa Suomen luvut ovat paljon muita Pohjoismaita korkeammat. Tutkimuksessa todetaan, että vuosittain otetaan huostaan 300-400 alle 3-vuotiasta. Heidän osuutensa ikäluokasta sijoittaa Suomen itäeurooppalaisten maiden joukkoon. Palaan tähän vauvoihin puuttumiseen myöhemmin.
Ylisukupolvinen lastensuojelun ongelma
Sosiaalihallituksen hengessä suunniteltu lastensuojelu ei voi toimia, koska se on oman aikansa jäänne. Ihmisten tarkkailulle, arvioinnille ja ilmiannoille perustuvat työtavat johtavat yhä tiukentuvaan kontrolliin. Ilmiantojärjestelmä jatkuu kunnes se tukehtuu mahdottomuuteensa.
Mitkään ”resurssit” eivät voi riittää kansan kokoaikaiseen kontrolliin.
30 vuotta sitten lakkautetun sosiaalihallituksen henki on vaikuttanut lapsipolitiikan ja lastensuojelun linjauksiin, koska sosiaalihallituksessa toimineita virkamiehiä on käytetty asiantuntijoina.
Lastensuojelun virkamiesten ylisukupolvinen väärintoimimisen kulttuuri on estänyt näihin päiviin saakka muutoksen ja ylläpitää lastensuojelun kroonista kriisiä. Se on yhteiskunnalle hyvin kallis toimintatapa aiheuttaen paljon inhimillistä kärsimystä.
Juridisoitumisväitteillä lastensuojelu vapauttaa itsensä
Väärintoimimisen kulttuuriin kuuluu se, että sosiaalityöntekijät eivät huomioi lakien velvoitteita eivätkä halua noudattaa lakeja. Valvontaviranomaiset joutuvat kerta toisensa jälkeen kertomaan virkamiehille, mikä on lain sisältö. Tämä vakavia oikeusturvaongelmia aiheuttava työtapa kiihtyi 2000-luvun alussa, jolloin Suomi sai langettavan tuomion K & T tapauksessa Euroopan ihmisoikeustuomioistuimelta. Kyse on siis asennneongelmasta, jota ei ”resurssien” lisääminen poista.
Sosiaalialan opettaja Päivi Sinko on tuonut tällaista ideologiaa lastensuojeluun. Hänet on työssään palkittu vuoden käytännön opettajana. Sinko kysyy kirjansa takakannessa Mikä merkitys laeilla on arjen sosiaalityössä? Me kansalaiset kyllä tiedämme: lait on tehty noudattamista varten.
Väite lastensuojelun juridisoitumisesta on osoitus siitä, ettei suomalainen lastensuojelu halua hyväksyä perustuslain velvoitetta lakien noudattamisesta lastensuojelun virkatyössä. Se osoittaa myös, että sosiaalialalla ei pohjimmiltaan haluta tunnustaa ihmisoikeussopimusten velvoittavuutta. J P Roos on kirjannut 2000 -luvun tapahtumia Huostaanottokirjaan.
Lakien väheksyminen vaarantaa sijoitettujen lasten edun, koska lapsen asioista vastaava sosiaalityöntekijä ei tunnista lakiin kirjattua valvonnan velvoitetta. Kyse on asenneongelmasta, jota ei muuteta ”resurssien” lisäämisellä.
Uhkailun ja pakottamisen kulttuuri
Hannele Forsberg kirjoittaa tutkimuksessaan:
Kansalaissodan jälkeen lastensuojelun kohteeksi valikoitunut vanhemmuus tarkoitti useimmiten köyhää, aviotonta tai muuten siveettömäksi määriteltyä äitiä. 1920 -luvulla erityinen epäily kohdistui ”punaleskiin” äiteinä.
Punaleskiä kontrolloitiin, mikä tapahtui sotaorpohuollon kautta (voittajapuolen leskien ja orpojen asema turvattiin eläkkein). Työväenluokan koti fyysisenä ja moraalisena ympäristönä tuli huomion kohteeksi.
Kontrollin kohteena olleille äideille asetettiin tehtäviä, joita heidän tuli täyttää osoittaakseen olevan kunnollisia. Tarkkaajien tuli kiinnittää erityistä huomiota punaleskien seksuaaliseen käyttäytymiseen.
Jos äidit eivät täyttäneet heille asetettuja tehtäviä, oli uhka, että lapset otetaan pois kodista.
Kirjassa kerrotaan, kuinka lastentarkastajien kotikäynneistä tehtiin kirjalliset raportit, jotka lisäsivät huomattavasti työn määrää.
Lastensuojelun historiasta kirjoittaneet Panu Pulma ja Mirja Satka kertovat, että sotien jälkeen lastensuojelun psykososiaalinen asiantuntijuus rakentui ydinperhekuvalle. Yksinhuoltajaperheet, aviottomat äidit tai työssä käyvät äidit olivat riskiperheitä. Pohdittiin sosiaalisen auttamistyön mahdollisuuksia näin auttamiseksi (Mirja Satka, Panu Pulma).
100 vuotta myöhemmin kontrollia tarjotaan eri nimikkeellä. Se on ”perhetyö”, ”perhekuntoutus”, ”perhepalvelu”.
100 vuotta myöhemmin yksinhuoltajaäidit, köyhät ja sairaat ovat edelleen kohteena.
Varhaisen puuttumisen ja ilmiantojärjestelmän myötä kuka tahansa voi tänä päivänä joutua näiden pakkopalvelujen (niitä kutsutaan ”avohuollon tukitoimiksi”) kohteeksi.
Tutkimustiedon puute mahdollistaa mielivallan
Sosiaalihallituksen henki on vaikuttamassa myös sosiaalialan tutkimustyössä. Kuten THL:n (Stakesin) pääjohtaja Vappu Taipale kertoo, sosiaalihallituksen virkamiehistä tuli yhdessä yössä joulukuussa 1992 tutkijoita. Heitä siirtyi sittemmin myös yliopistoihin.
Lastensuojelututkimus on ollut maassamme enimmäkseen laadullista sosiaalityön tutkimusta. Kodin ulkopuolelle sijoittamista koskevissa tutkimuksissa lähtökohtana on ollut yleensä sosiaalityöntekijöiden tuottama informaatio eli työntekijöiden haastattelut, arviot ja heidän laatimansa lastensuojeluasiakirjat.
Ei ole mitenkään käsitettävissä, että THL:n 30 -vuotisen olemassaolon jälkeen ei ole olemassa oikeastaan mitään tietoa lastensuojelun kohteena olevista lapsista. Ei ole tietoa siitä, ovatko edes oikeat lapset lastensuojelun pakkotoimien kohteena. Tiedon vähäisyys, puute, ja yksipuolisuus ylläpitää porttia auki mielivaltaan.
THL:n tilastoissa esiintyy vuodesta toiseen tilastollinen kummajainen.
Kodin ulkopuolelle oli vuoden 2019 aikana sijoitettuna kaikkiaan 18 928 lasta ja nuorta. Huostassa olleiden lasten määrän kerrotaan olevan 11 178.
Tämä tarkoittaa, että Suomessa olisi peräti 7 750 lasta, joiden vanhemmat olisivat vapaaehtoisesti luovuttaneet lapsensa sijaishuoltoon. Kuka uskoo, että näin olisi? Asia on kepeästi sivuutettu kaikessa lastensuojelukeskustelussa.
Ns. avohuollon sijoitus edellyttää aina vanhempien suostumusta (LSL 7 luku).
Sosiaalihallituksen henki elää vahvana lastensuojelutyössä. Sosiaalityöntekijät pakottavat perheitä luovuttamaan lapsensa huostaanoton uhalla ns. avohuollon sijoitukseen. Perheille asia markkinoidaan tukitoimena tilanteessa, jossa palvelut tulisi saada täysin muualta (terveydenhuolto, opetustoimi, vammaispalvelut). Sama tekniikka on käytössä huostaanoton osalta.
Pakottamista kutsutaan lastensuojelukielessä ”yhteistyöksi”, suostumukseksi.
Lopputulos
Toisen maailmansodan jälkeinen Suomi panosti lapsiin ja lapsiperheiden hyvinvointiin. Suuret ikäluokat ja lasten runsaus toivat toivoa tulevaisuuteen.
Mm. Teuvalta ponnisti 16 sisaruksen parvi, jossa sisarukset pitivät ja pitävät edelleen huolta toisistaan. Perheeseen syntyi kaksoset ja kolmoset. Iltasanomien jutussa kerrotaan:
Kaksosten ja kolmosten syntymän aikoihin isommat lapset olivat jo sen ikäisiä, että heille voitiin jakaa vastuuta lastenhoidosta ja kotitöistä.
– Olin kuusivuotias, kun kolmoset syntyivät. Kun isä ja äiti menivät aamulla navettaan ja isommat lähtivät kouluun, minä jäin lämmittämään maitopulloja vauvoille. Syötin heitä vuorotellen, ja kun sain syötettyä, kaksoset heräsivät. Heille annoin ruisvelliä. Pidin itsestäänselvänä, että minua pari vuotta nuoremmat veljet Lasse ja Olavi ovat jo sen ikäisiä, että saavat ottaa itse omat vellinsä, Seija Latvaniemi muistelee hymyillen.
Suomi on muuttunut.
Tällä hetkellä monilapsisuus merkitsee viranomaisohjeiden mukaan riskiperhettä. Kaksosten synnyttäminen merkitsee riskilistalle päätymistä.
Asiakastyytyväisyyskysely
Lastensuojelun yhä voimistuva vanhempien ja lasten moittiminen (huono-osaisuuspuhe) ja ihmisten toiveiden, mielipiteiden ja tarpeiden ohittaminen tarkoittaa käytännössä sitä, ettei kansa kelpaa lastensuojelun virkamiehille.
Mitä pitäisi tehdä? Vaihdetaanko kansa vaiko sosiaalityöntekijät?
Missään vaiheessa ei ole laajamittaisesti selvitetty lastensuojelun asiakkaana olevien ihmisten näkemyksiä saamastaan kohtelusta. Kohtelun tulisi lain mukaan olla palvelua. Sosiaalihuollon asiakaslaki on näet ollut velvoittavana voimassa jo 20 vuotta.
Asiakastyytyväisyyskyselyä ei ole tehty. Myös tutkijat ovat ohittaneet kansan. Pitäisikö vaihtaa tutkijat?
Sijaishuollossa olevien lasten ja heidän vanhempiensa puolueeton kuuleminen (sijaishuollon nykytilaselvitys) on ainut tapa selvittää lastensuojelun rappiotila kokonaisuudessaan. Mikään suppeampi otos ei riitä selvittämään lastensuojelun epäselvyyksiä. Selvitys voitaisiin aloittaa vaikka tuosta 7 750 lapsen joukosta avohuollon sijoituksessa.
Makaronilaatikkoresepti
Tässä se alussa lupaani juttu.
Marakonilaatikon salat ja reseptien säilyttämisen tärkeys
Eräässä tapauksessa lastensuojelun työntekijä vaati huostaanotolla uhaten vanhempia siirtymään jo raskausaikana ensikotiin. Ainoana syynä oli se, että tulevalla äidillä oli takanaan lastenkotilapsuus.
Lastensuojelun työntekijä piti sitä riskitekijänä. Syntyvän vauvan isä ei hyväksynyt ajatusta, että siirtyisi pois omasta kodistaan, mutta äiti pelkäsi huostaanottoa ja lupasi muuttaa ensikotiin. Lastensuojelun painostus aiheutti parisuhteessa kriisin, mikä ilmeni siten, että isä oli haluton käymään ensikodilla. Syntymättömän lapsen etu ei voi olla, että perhe uhkailulla pakotetaan toimiin, jotka rikkovat vanhempien välejä ja erottavat perheenjäsenet toisistaan.
Eräässä toisessa tapauksessa nuori kehitysviiveinen äiti pakotettiin vauvansa kanssa asumaan perhekuntoutusta tarjoavassa laitoksessa erossa läheisistään, joilta hän oli saanut aiemmin tukea. Valvontakameroiden tarkkailussa vauvan hoitoon keskittyminen on vaativaa kenelle tahansa nuorelle äidille. Pienen vauvan oikeusturva on todella heikko, kun hänen koko elämäänsä koskevat ratkaisut tehdään huoliseulontana elämän ensipäivien aikana työntekijöiden täysin subjektiivisten näkemysten perusteella.
Eräs äiti lähti mielellään ensikotiin, jossa hänelle luvattiin opastusta vauvan kanssa selviämiseen. Ensikodin huostaanottoon kirjoittaman lausunnon mukaan tarkoituksena oli selvittää, miten äiti selviää lapsensa kanssa. Äiti kertoo, ettei hän tiennyt tulleensa laitokseen arviointia varten. Äiti kertoo tulleensa hyvillä mielin ensikotiin oppimaan lapsen hoitoa. Hän kertoo sairastuneensa heti ensikotiin tullessaan ja hän oli sairaudesta johtuen kovin väsynyt. Nämä taustatiedot on lausunnosta jätetty pois.
Lausunnossa kerrotaan, kuinka äidin huone on täynnä tavaraa ja roskakorissa on vaippoja. Erityishuomiona kirjataan, että äiti hoitaa lasta hyvin ja hellästi, mutta ei katso lapsen kasvoihin. Äiti osaa laittaa ruokaa, mutta tekee makaronilaatikon väärin. Hän sekoittaa makaronit ja jauhelihan ensin keskenään, kun hänen pitäisi laittaa ne kerroksittain vuokaan.
Isä oli töissä ja hänen työaikansa oli epäsäännöllinen. Isä ei ehtinyt joka päivä ensikodille ja olisi halunnut perheensä ainakin viikonloppuisin omaan kotiin. Äiti kertoi, että lastensuojelun työntekijät estivät tämän ja uhkasivat ottaa lapsen huostaan, mikäli hän lähtisi kotiinsa viikonloppuisin (vrt. Suomen perustuslain turvaama liikkumisvapaus, 9 §).
Lausunnossa todetaan, että isä ei käynyt laitoksessa kuin muutaman tunnin kerran viikossa ja hän oli ollut väsynyt. Isä joutui lastensuojelun vaatimuksesta kunnostamaan perheen asuntoa, koska erillinen saunarakennus ei ollut lastensuojelun työntekijöiden mielestä riittävä ja kelvollinen pesupaikka. Kuuma vesi lämmitettiin padassa, eikä se työntekijöiden mukaan ollut hyvä ratkaisu. Perhe oli myös tehnyt kesällä ruokaa pihagrillissä keittiöremontin aikana ja syönyt ruokansa ulkona. Tämäkään ei ollut lastensuojelun työntekijöiden mielestä sopivaa.
Isää arvosteltiin siitä, että hän ei osannut laittaa perhettään etusijalle – vaikka lastensuojelun ristiriitaiset vaatimukset olivat mahdottomia toteuttaa vuorokausissa olevien tuntien rajoissa. Ensikodin sosiaalityöntekijä lausunnon allekirjoittajana toteaa, ettei äiti ensikotijakson perusteella tuettunakaan kykene selviytymään ja huolehtimaan lapsestaan. Lapselle tulee hakea sijaisperhe.
Tämän perheen elämäntarinasta voisi esittää erityisesti lastensuojelun työntekijöille muutaman kysymyksen mietittäväksi. Oletan, että oikeita vastauksia ei tarvitse laittaa näkyviin muille lukijoille, joita ohjaa terve maalaisjärki.
Mikä on oikea tapa tukea äitiä, joka oli kiinnostunut saamaan ohjeita lastenhoitoon?
– Keskustelu ja vastaaminen kysymyksiin.
– Ohjaaminen ja neuvominen.
– Kotoa pois siirtäminen ja vanhempien parisuhteen vahingoittaminen.
Mitkä ovat oikeita tapoja tukea ensikodissa sairastunutta viimeisillään raskaana olevaa äitiä lastenhoidossa?
– Antaa käytännön apua, jota viimeisillään raskaana olevat saavat kotioloissa läheisiltään.
– Päästää äiti ja lapsi omaan kotiinsa, jossa puoliso ja joku läheinen tai ystävä tulee vastasyntyneen äidin avuksi tilanteissa, jossa äidin voimat ovat luonnollisista syistä vähissä. Vain lastensuojelijoiden käsissä äidin vaaditaan selviävän yksin kaikesta.
– Tarkkailla ja kirjata, miten puolisosta erotettu selviytyy sairaana ja ilman apua. Huom. läheisiltä saatava apu estetty välillisesti.
Mikä on oikea tapa tukea perheen isää, joka halusi huolehtia perheen elatuksesta ja raskaan työpäivänsä jälkeen käytti kaiken aikansa remontoiden perheen kotia lastensuojelun vaatimalla tavalla?
– Antaa remonttiavustus ulkopuolisen palkkaamiseksi.
– Hyväksyä olosuhteet, joissa kautta aikojen on kasvatettu lapsia.
– Ottaa lapsi pois ja syyllistää isä.
Suomalaisten äitien tulee ruoanlaitossa aina muistaa, että
– Hyvää ruokaa voi valmistaa monella eri reseptillä.
– Lastensuojelussa työskentelevien ammattitaito ei aina täytä laatuvaatimuksia, joten perheen kannattaa olla tarkkana.
– Lastensuojelulle kannattaa näyttää keittokirjasta resepti, jota noudattaa, jottei joudu pahaan pulaan.
– Makaronilaatikko pitää osata tehdä lastensuojelun hyväksymässä järjestyksessä.