On hyvä, että lainvalmisteluun kiinnitetään huomiota. Oikeushistorian professori Jukka Kekkonen kritisoi äskettäin liikkumisrajoitusten valmistelua.
– Lainvalmistelusta näyttävät usein puuttuvan riittävät vaikutusarvioinnit, ja lisäksi on teknisiä ongelmia aivan kohtuuttoman paljon. Jos ei pystytä tekemään kunnon lakeja nopeassa ajassa, niin otetaan leveämpiä hartioita käyttöön. Onhan meillä juridiikan asiantuntijoita muuallakin kuin THL:ssa ja sosiaali- ja terveysministeriössä ja valtioneuvoston kansliassa toteaa Jukka Kekkonen.
Lapsi- ja perhepolitiikan linjauksia
Suomen hallituksen lapsistrategia saatiin viimein vuosikymmenten odottelun jälkeen tänä vuonna.
Strategian puuttuessa kukin taho on voinut tehdä ihan omaa lapsipolitiikkaansa niin kuntatasolla kuin ministeriöissä.
Sosiaali- ja terveysministeriö kertoo sivuillaan vastaavansa perhepolitiikan linjauksista sekä lasten, nuorten ja perheiden hyvinvoinnin ylläpitämisestä ja kehittämisestä yhdessä muiden ministeriöiden kanssa.
Sosiaali- ja terveysministeriö on pikku hiljaa 2000 -luvulla luonut lastensuojelun nimissä ja lastensuojelulain avulla seuraavanlaisen tilanteen:
Lastensuojeluilmoituksia tehtiin vuonna 2019 yhteensä 156 200, kun vastaava luku vuonna 2012 oli yhteensä 103 714. Lastensuojeluilmoitusten määrä on kaksinkertaistunut kymmenessä vuodessa. Ilmoitusten määrän kasvu vuodesta 2018 vuoteen 2019 oli 7 prosenttia.
Huostaanotot ovat noin kaksinkertaistuneet. Vuoden 2019 aikana kodin ulkopuolelle oli sijoitettuna kaikkiaan 18 928 lasta, joista huostaan otettuina oli 11 178 lasta.
Kiireellisesti sijoitettiin vuoden 2019 aikana yhteensä 5 422 lasta, mikä oli 4 prosenttia (176 lasta) enemmän kuin edellisenä vuonna. Kiireellisten sijoitusten määrä on ollut erityisen voimakkaasti kasvava jo useita vuosia.
Kodin ulkopuolelle sijoittamisen kokonaiskustannukset ovat kasvaneet selvästi 2000-luvulla. Esimerkiksi vuonna 2010 laitos- ja perhehoidon käyttökustannukset olivat lähes 620 miljoonaa euroa ja vuonna 2015 jo 745 miljoonaa euroa. Vuonna 2016 käyttökustannukset olivat 750 miljoonaa euroa ja vuonna 2018 jo 880 miljoonaa euroa. Kustannukset ovat kaksinkertaistuneet vuodesta 2006.
Sosiaali- ja terveysministeriön lainvalmistelu on ohjannut veronmaksajien rahat erilaisten palveluntuottajien ja sijaishuollon hyväksi. Sijaishuollon miljardibisnes on syntynyt. Avohuollon miljardibisnestä odotellaan.
Tämä on suomalaista perhe- ja lapsipolitiikkaa. Ilman lapsivaikutusten arviointia. Perheiden ja lasten eduksi? Hyvinvointiako?
On syytä arvioida tilannetta nyt, kun ministeriö on jälleen tehnyt uusia linjauksia lastensuojelun vaativan sijaishuollon uudistamistyöryhmän loppuraporttiin (Sosiaali- ja terveysministeriön raportteja ja muistioita 2020:28). Lastensuojelulain kokonaisuudistus aikaansai kroonisen lastensuojelulain muutoksentarpeen ja lakia on muutettu lukuisia kertoja.
Lastensuojelulaki lapsipolitiikan työvälineenä
Sosiaali- ja terveysministeriössä alkoi 2000-luvun alussa lastensuojelulain kokonaisuudistuksen valmistelutyö. Uusi laki astui voimaan 1.1.2008. Lakia markkinoitiin ”koko kylä kasvattaa” teemalla – oli tulossa varhaista tukea perheille. Huostaanottojen määrien tuli vähentyä.
Tosiasiassa ministeriö valmisteli interventiolain. ”Koko kylä kasvattaa” -ideologia on osoittautunut irvikuvakseen. Kaikilla mittareilla arvioituna ministeriön tavoitteet ovat epäonnistuneet.
Ilmiantojärjestelmän uhriksi ovat joutuneet sadat tuhannet ihmiset. Ilmiantojärjestelmä luo pelkoa, ahdistusta ja epävarmuutta lapsiperheiden elämään.
Järjestelmä on mahdollistanut myös sen, että yhä suurempi joukko lapsia jää vaille peruskoulun jälkeistä tutkintoa. Se on mahdollistanut sen, että opettajat voivat valikoida oppilaansa. Ilmianto lastensuojeluun toimii tehokkaana työvälineenä.
Koulunkäyntivaikeuksien takia sijaishuoltoon siirretty lapsi jää useimmiten vaille koulunkäynnin tukea. Sen lisäksi lapsi joutuu sijaishuollossa liian usein tutustumaan epäsosiaaliseen elämään ja elämään väkivallan alla.
Kodin ulkopuolelle on sijoitettuna noin 18 500 lasta ja heistä noin puolet eli 9 250 jää vaille toisen asteen tutkintoa. On käynnissä maamme historian suuri lasten siirto-operaatio. Elämme sosiaalisen syrjäyttämisen ajanjaksoa.
Lastensuojelun ideologia estää järkiperäisen ajattelun
Suomessa lasten hyvinvointi on kasvanut arvioituna erilaisilla mittareilla. Nuorten rikollisuus ja päihteiden käyttö ovat pitkään vähentyneet, joskin viime aikoina on raportoitu nuorten huumeiden käytön lisääntymistä. Kodin ulkopuolelle sijoitettujen lasten määrä on kuitenkin lisääntynyt.
Varhaisena auttamisena ja perheiden tukemisena markkinoitu lastensuojelulain kokonaisuudistus perustui varhaiselle puuttumiselle. Varhaisen puuttumisen hankkeen myötä huolille perustuva työote levisi yli hallinnon. 1990 -luvun lopulla aloitettu lasten seulonta on kohdistunut erityisesti niihin lapsiin, jotka eivät sovi tarkkailijan ”normaaliin”.
Terveitä lapsia, jotka tarvitsevat sosiaalisissa taidoissa tukea, alettiin pitää sairaina, useimmiten kyseenalaistaen heidän mielenterveytensä.
THL:n tutkijoiden keksimää huoliseulontaa vauhdittamaan lastensuojelulailla luotiin lastensuojeluilmoitusjärjestelmä, joka tuottaa kokoaikaisesti joka toinen tunti lapsen sijaishuoltoon.
Sosiaali- ja terveysministeriön ideologian mukaan tavallisista suomalaisista perheistä tulee seuloa näkymätöntä pahaa. Ideologia seuloo esille erityisesti heikoimmat ja puolustuskyvyttömimmät, mm. yksinhuoltajien, köyhien, maahanmuuttajien, vammaisten ja terveydentilaltaan heikkojen lapset.
Lastensuojelun ideologia nimeää nämä ihmiset ”huono-osaisiksi”.
Varhaisen puuttumisen ideologia huoliseulontoineen on luonut täysin sattumanvaraisen ja hallitsemattoman tilanteen, koska seulonta perustuu tarkkailijan subjektiivisiin tuntemuksiin. Tällä hetkellä kuka tahansa saattaa joutua seulonnan kohteeksi.
Varhaisen puuttumisen eräässä oppaassa peruskoulujen opettajia ohjattiin kirjaamaan oppilaiden ”oireita”. Tätä kirjasta on edelleenkin saatavilla.
Olen kertonut aiemmin tästä THL:n tutkijoiden keksimästä huolivyöhykemallista, jonka seurauksia ei ole missään vaiheessa arvioitu. Varpu -hankkeesta ei löydy edes loppuraporttia. Lasten leimaaminen erityisesti kouluissa ryöstäytyi niin, että tutkijat joutuivat julistamaan marraskuussa 2008 hätätilan ja pyytämään toiminnan lopettamista. Hätätilajulistus ei tietysti johtanut siihen, että jo syvälle hallintoon juurtunut huoliseulonta olisi loppunut.
Huostaanotto ja sijaishuoltoon siirtäminen aiheuttaa kaikille lapsille elinikäisen trauman, mutta tietysti sairaille lapsille erityisen vaikean tilanteen. Selviö on, että toimintakyvyiltään rajoittuneen lapsen hätä ja ahdistus on erityisen suuri hänen jouduttuaan eroon läheisistään. Huostaanoton trauman ymmärtäminen näyttää olevan mahdotonta lastensuojelussa ja lastenpsykiatriassa toimiville. Muille se on selviö.
Veronmaksajien rahoja käytetään väärään kohteeseen, sijaishuoltoon, eikä perheiden hyväksi.
Veronmaksajien rahoja käytetään hankkeisiin, joiden vaikutuksia ei arvioida suunnitteluvaiheessa eikä toteutuksen jälkeen.
Veronmaksajilla on oikeus kysyä, mitä täällä oikein tapahtuu. Kysymys on erityisen oikeutettu, koska sosiaali- ja terveysministeriö on jälleen uudistamassa lastensuojelulakia.
Tarvitaan kunnon Hurtta vahtimaan ministeriön toimintaa
Vastaava päätoimittaja Perttu Kauppinen kirjoittaa Iltalehden pääkirjoituksessa 2.4.2021 ”Verovarojen käyttöä vahtimaan tarvitaan kunnon hurtta eikä mikään pöhinäpuudeli”
Toimittaja kirjoittaa Valtiontalouden tarkastusviraston epäkohdista:
”VTV puolusti ennen tiukkapipoisesti veronmaksajien pennosia – nyt se nynnyillee ”yhteistyössä ja hyvässä vuorovaikutuksessa” .VTV:n suuri muutos vahtikoirasta konsultoivaksi puudeliksi hyödyttää erilaisia johtavia virkamiehiä ja poliitikkoja, joiden päätösten seuraukset eivät enää ole olleet yhtä tarkan suurennuslasin alla. Onkin varsin epätodennäköistä, että VTV ja Yli-Viikari olisivat vieneet tämän muutoksen läpi viraston sisäisenä asiana. Kohun edetessä esimerkiksi eduskunnan tarkastusvaliokunnan kansanedustajat ovat yksi kerrallaan marssineet esiin tuomitsemaan Yli-Viikarin. Löytyyköhän vielä se suoraselkäinen päättäjä, joka uskaltaa sanoa toivoneensa aina hampaatonta vahtikoiraa?”
Mistä löytyy sosiaali- ja terveysministeriöön Hurtta vahtimaan virkamiesten toimia?
Lastensuojelun vaativan sijaishuollon uudistamistyöryhmän esitys
Sosiaali- ja terveysministeriö asetti 14.3.2019 työryhmän uudistamaan lastensuojelulainsäädäntöä siten, että lastensuojelun sijaishuollon sisältö ja rakenne vastaisivat paremmin vaativaa erityistä tukea tarvitsevien lasten tarpeisiin.
Vaativan sijaishuollon järjestämistä koskevassa raportissa on ansiokkaasti kirjattu huostaanottojen ydinongelma liittyen lasten ja nuorisopsykiatrian toimintatapoihin. Sen sijaan ratkaisuehdotukset eivät poista epäkohtia. Vaativaa sijaishuoltoa koskevaan esitykseen on sisällytetty avohuollon tukitoimia koskeva osio, joka saattaa laajentaa avohuollon valvomattomia markkinoita entisestään ja päästää yksityiset palveluntuottajat määrittämään lastensuojelutyötä. Raportin mukaan vuonna 2016 lastensuojelun avohuoltopalvelujen kustannuksiin käytettiin valtakunnallisesti 270 miljoonaa.
Huostaanottojen ydinongelma on viimein kirjattu
Raportissa on ansiokkaasti tuotu esille peruspalvelujen puutteet ja mm. vammaisten ja autismin kirjon lasten asiat. Raportissa todetaan:
”Erityisesti perheet, joissa on autismikirjon lapsia, eivät saa tarvitsemaansa tukea. Myös lapset, joilla on neuropsykiatrisia, kognitiivisia tai käyttäytymiseen liittyviä haasteita, jäävät usein ilman tarvitsemaansa apua. Kun lapset ja perheet eivät saa tarvitsemaansa varhaista tukea, perheet uupuvat
Nuoriso- ja lastenpsykiatrian lähetemäärät ovat nousseet viimeisen kymmenen vuoden aikana hälyttävästi, ja suurin syy lähettää nuori erikoissairaanhoitoon näyttäisi olevan perustason osaamisen ja resurssien puute. Samat tekijät johtavat liian usein myös lasten ja nuorten huostaanottoihin ja kalliisiin sijoituksiin ratkaisematta kuitenkaan heidän ongelmiaan.
Psykiatristen ja neurologisten ongelmien kerrottiin korostuvan sijaishuoltoon päätyvillä lapsilla, nuorilla ja heidän vanhemmillaan. Painostuksen erikoissairaanhoidon lasten- ja nuorisopsykiatriasta lastensuojelun sijaishuoltoon koettiin olevan ajoittain valtavaa. Sosiaalityöntekijät kertovat tilanteista, joissa psykiatria ei suostunut hoitamaan mielenterveyspalvelujen tarpeessa olevaa lasta tai nuorta ilman huostaanottoa. Perusteluna huostaanottovaatimukselle oli yleensä lapsen tai nuoren olosuhteiden vakiinnuttaminen, jota ilman terapeuttista työskentelyä ei aloiteta.
Usein lapsen olosuhteissa kotona ei ollut sellaisia vaaratekijöitä, joiden perusteella huostaanoton edellytykset olisivat täyttyneet. Lastensuojelun arvion mukaan terveydenhuollolla ei ole lastensuojelun tuntemusta eikä siellä ymmärretä, että huostaanottoa ei voida tehdä ilman laillisia perusteita. Toisaalta lastensuojelussa ei koetun mukaisesti ollut riittävää psykiatrian hoitojärjestelmän tuntemusta, mikä osaltaan vaikeutti yhteistyön tekemistä.”
Lasten- ja nuorisopsykiatrian huostaanottolähetteet
Yli 30 vuotta jatkunut lastenpsykiatrian työtapoihin liittyvä ongelma on nyt kirjattu raporttiin. Ongelma on sairaanhoitopiirien sisällä, rakenteissa.
Lastenpsykiatrit esittävät usein huostaanottoa ja sijaishuoltoa edellytyksenä lastenpsykiatristen tutkimusten tekemiselle ja hoidon saamiselle. Vaatimusta perustellaan sillä, että tutkimukset ja hoito edellyttävät ”vakaita olosuhteita”. Tälle vaatimukselle ei varmasti ole tutkimuksiin perustuvaa pohjaa. Pakkohuostaanotoilla tuskin saavutetaan mainittuja ”vakaita olosuhteita”.
Niin lastensuojelun kuin lastenpsykiatrien työtapoihin kuuluu liian usein vanhempien syyllistäminen, syyttäminen ja arvosteleminen, olipa kyse lapsen autismista, vammasta, kehitysviiveestä, sydänviasta, syömishäiriöstä, syövästä tai muusta perheelle raskaasta asiasta.
Kunnallisessa lastenpsykiatriassa ei suostuta tutkimaan, hoitamaan eikä kuntouttamaan lastensuojelun asiakkaana olevia lapsia. Vanhanaikaiset psykoanalyyttiset toimintamallit näkevät lapsen ongelmien taustalla olevan vanhemmat, erityisesti äidin.
Kunnallisten lastenpsykiatrien toiminta on ajanut massoittain lapsia sijaishuoltoon -pääasiassa syrjäytymään. Lastensuojelun asiakkaana oleva lapsi näyttää saavan valohoidon kaltaista ”hoitoa” lastensuojelun asiakkuuden toimiessa pysyvänä esteenä asianmukaisille tutkimuksille ja todistetusti tehokkaille hoidoille.
Sairaat lastensuojeluperheet
Lastenpsykiatrien ideologia avautui 1990-luvun lopulla lastenpsykiatri Esko Varilo kertomana. Esko Varilo julkaisi kollegoidensa kanssa Lastensuojelua käyttävät perheet -nimisen artikkelin. Julkaisu on edelleenkin saatavilla Helsingin yliopiston verkkojulkaisuna.
Kirjoituksessa kuvataan lastensuojelun asiakkaana olevia perheitä tyypitellen heitä mm. skitsofrenogeeniseksi, mafia-tyyppiseksi, asosiaaliseksi jne. Kirjoittajat kertovat tarkoittavansa lastenpsykiatriassa ja lastensuojelussa hyvin tyypillistä hädässä olevaa perhettä, jota pystytään auttamaan huonosti.
Mainittakoon, että vaativan sijaishuollon työryhmän jäsenenä on mm. sosiaalityöntekijä Päivi Sinko, joka on tukeutunut puheissaan ja kirjoituksissaan Esko Variloon.
Julkinen salaisuus
Lastenpsykiatrian työkulttuurilla on pitkät juuret. Lastenpsykiatrien huostaanottolähetteistä keskusteltiin mm. Helsingin Sanomissa 2000 -luvun alussa. Siihen aikaan HS vielä salli tähän julkiseen salaisuuteen liittyvät kirjoitukset.
Pelastakaa Lapset ry:n ylilääkäri Jari Sinkkonen julkaisi vuonna 2001 kirjansa Lapsen puolesta. Hän ruoti peräti 12 sivun verran Helsingin Sanomien mielipidekirjoituksia, joissa useat kirjoittajat toivat esille lastensuojelun ja lastenpsykiatrian epäkohtia. Kirjoittajat olivat kiinnittäneet huomiota siihen, että lastenpsykiatrit tekevät huostaanottosuosituksia. Jari Sinkkosen mielestä väite oli suorastaan hupaisa.
Miksi lastenpsykiatrien huostaanottolähetteet olisivat hupaisa asia?
Valtiontalouden tarkastusvirasto kirjasi 11 vuotta myöhemmin vuonna 2012 lastensuojelun tarkastusraporttiinsa epäkohtana, että erikoissairaanhoito tekee sijoitustilauksia.
Nyt, kun Valtiontalouden tarkastusviraston toiminnasta muutoinkin puhutaan, on syytä lukea selitykset, joita sosiaali- ja terveysministeriö on kirjoittanut tarkastusvirastolle.
Miksi huostaanottojen ydinongelmaan ei ole koskaan päästy käsiksi? Mistä syystä lasten ja nuorisopsykiatrien toimintatapoja ei ole perusteellisesti tutkittu?
Lastensuojelujärjestöjen ja palveluntuottajien rooli lapsipolitiikan suunnittelussa
2000 -luvun lapsipolitiikkaan näkyy liittyvän ilmiö, joka korostaa lastensuojelujärjestöjen ja palveluntuottajien asemaa. Erilaiset palvelupaketit ovat tarjolla kuntien päättäjille. Jokainen kehuu tietysti omaa tuotettaan ja paisuttelee lasten hätää ja pahoinvointia. Kukin markkinoi omaa tuotettaan perheissä olevan näkymättömän ongelman esille kaivamiseksi ja kuntouttamiseksi.
Laadunvalvontaan olisi olemassa hyvä keino, mutta sitä ei käytetä. Laajamittaiset asiakastyytyväisyyskyselyt pudottaisivat varmaankin monen palvelun pois valikoimasta.
Kaikki lastensuojelun historian tuntevat tietävät sosiaalihallituksen ja Pelastakaa Lapset ry:n pitkäaikaisen yhteistyön, joka liittyy kansalaissodan jälkeisiin aikoihin. 1970-luvulla jopa pohdittiin, voitaisiinko järjestöstä muodostaa jonkinlainen sosiaalihallituksen lastensijoitustoimisto. Järjestön edustajia alettiin kutsua kaikkiin työryhmiin. 1990 -luvun lopulla yhteistyö tiivistyi symbioosiksi erityisesti erään sosiaali- ja terveysministeriön virkamiehen aktiivisuuden ansioista. Yhteistyö lienee ollut yksittäisen virkamiehen ja järjestön välistä ilman ministeriön virallista osallistumista.
Pelastakaa Lapset ry:n yhteiskuntapoliittiset linjaukset on luettavissa vuonna 2001 julkaistusta Lapsuuden hyvinvointi -kirjasta. Järjestön ilmoittamat lastensuojelulain muutostarpeet on lueteltu kirjassa. Tähän mennessä kaikki esitetyt muutokset ovat päätyneet lastensuojelulakiin (mm. lapsen puhevalta, edunvalvonta, moniammatillinen tukiryhmä, avohuollon tukitoimisijoitus). Jopa ”koko kylä kasvattaa” -toimintamallin levittäminen on kirjattu yhdistyksen toimintaohjelmaan 2000.
Vaativan sijaishuollon työryhmän esitys ei pureudu juurisyihin
Vaativan sijaishuollon työryhmän esitykseen on kirjattu sekavasti lomittain niin sijaishuoltoa koskevia asioita kuin perheiden lastensuojelupalveluiksi nimettyjä ehdotuksia. Monessa kohdin punainen lanka on kadonnut kirjoittajilta.
Kunnallisten lasten ja nuorisopsykiatrien työkäytännöt selvitettävä
Vaikka lastenpsykiatrian vakavat ongelmat on kirjattu, työryhmän esitys ei rohkene pureutua sairaanhoitopiirien työkäytäntöihin.
Sen sijaan ehdotetaan, että lapsen asioista vastaavan sosiaalityöntekijän tulisi koordinoida ja sovittaa yhteen lapsen ja perheen tarvitsema tuki- ja palvelukokonaisuus.
Ajatus on todella hieno. Tällaisen esityksen kirjaaminen lakiehdotuksen muotoon kuitenkin osoittaa, ettei työryhmä tiedä, mitä kentällä tapahtuu. Tällaisen esityksen tekeminen saattaa johtua myös vahvasta ideologisesta uskosta – puheen voimalla saadaan lasten asiat kuntoon.
Käytännön ongelmana on, ettei neuropsykiatrisista häiriöistä ole riittävää tietoa lastensuojelussa. Sosiaalityöntekijöiden ideologiassa vanhemmat aiheuttavat lapsensa sairaudet ja pulmat. Ideologiaan pohjaavassa työssä ei ole tarpeen tietää, mitä lainsäädäntö asioista kertoo. Ideologia ei huomioi perheen toiveita ja tarpeita,
Ongelmana on, ettei kunnallisessa lasten ja nuorisopsykiatriassa ole haluttu tutkia eikä kehittää nepsy-lasten tukimuotoja, eikä ottaa käyttöön tutkitusti tehokkaita lapsen ja vanhemman ohjausmenetelmiä. Lastenpsykiatria ja neuropsykiatria ovat hoitojen viidakko. Suomessa on mahdollista hoitaa vanhentunein tai omalaatuisin hoitomenetelmin.
Sijaishuoltoon joutuvan lapsen taustalla on hyvin usein koulusta tehty lastensuojeluilmoitus, joka johtaa vuosia jatkuneeseen kierteeseen psykiatriassa ilman perusteellisia tutkimuksia. Perheet uupuvat kuten raportissakin on todettu.
Kuinka esityksessa mainittu yksittäisen sosiaalityöntekijän laatima suunnitelma voisi muuttaa vuosikymmenten ajan vallalla olleet ongelmat? Lapsen asioista vastaava sosiaalityöntekijä joutuu mahdottoman tehtävän eteen. Kuinka sovittaa yhteen tukea, jota ei ole? Kuinka päästä eroon vanhempia syyttävästä ideologiasta?
On täysin epäuskottavaa, että työryhmän esitys johtaisi lasten ja nuorisopsykiatrian työtapojen muutokseen. Päin vastoin asioiden kirjaaminen tällä tavoin saattaa vain vahvistaa uskomushoitoja, joita kunnallisella puolella on käytössä.
Kaikissa sairaanhoitopiirien lasten ja nuorisopsykiatrian yksiköissä tulisi käynnistä perusteellinen selvitys käytössä olevista hoitomenetelmista ja niiden tehosta. Näin voidaan saada selville ja poistaa uskomushoidot. Näin saadaan selville myös potilaiden eriarvoista kohtelua aiheuttavat tekijät ja selvittää kuinka moni lastensuojelun asiakkaana oleva perhe on jäänyt vaille apua. Tämän jälkeen on aika pohtia perusteellisesti mm. autismin kirjon lasten tilannetta, neuvolajärjestelmän toimivuutta sekä edistää näiden lasten hyvinvointia omassa perheessään päivähoidon ja koulun tuella.
Samalla tulisi selvittää lasten ja nuorisopsykiatrien taloudelliset sidonnaisuudet sijaishuoltoa tarjoaviin tahoihin. Huostaanottolähetteiden taustalla saattaa olla myös lääkäreiden taloudelliset asiat.
Työryhmän avohuollon tukitoimiin liittyvää tehostetun tuen ehdotusta käsittelen toisessa yhteydessä. Huomioiden 2000 -luvun lainsäädännön lopputulos on perusteltu syy olettaa, että tehostetuksi avohuollon tukitoimeksi nimetyllä järjestelyllä tullaan verovaroja ohjaamaan seuraavaksi tehostetun kalliisti palveluntuottajien kukkaroon. Alkaa tehostettu näkymättömien ongelmien etsiminen perheistä palvelulla, jonka tarkoitusta ei osaa kertoa tilaajana olevan sosiaalityöntekijä eikä liioin kuntouttaja. Koska uusi palvelu on tehokasta, se on taatusti kallista.
Olisiko se Kunnon Hurtta jo vapaana?