Helsingin Sanomat julkaisee pääkirjoituksensa otsikolla:
”Perinteinen biologisuuteen perustuva käsitys vanhemmuudesta on muuttumassa. Lapsen sijaishuollon järjestämisessä on löydettävä uusia ratkaisuja. Hoitajan täysi sitoutuminen lapsen elämään tekee hänestä psykologisen vanhemman. Vanhemmuus on vaihdettavissa”.
Kirjoitus ei ole aprillipäivän pila.
Pääkirjoitus on julkaistu 28.8.1990 siinä vaiheessa, kun Suomen valtio oli juuri liittynyt Euroopan ihmisoikeussopimukseen vuonna 1989 ja sopimus tuli voimaan 1990.
Sopimus edellyttää, että huostaanotto ja sijaishuolto tehdään viimesijaisena ratkaisuna. Lapsen erottaminen vanhemmistaan tulee tapahtua lyhyimmäksi mahdolliseksi ajaksi. Sopimus edellyttää, että myös sijaishuoltotaho toimii tavoitteenaan lapsen palauttaminen takaisin kotiinsa.
Sopimus edellyttää, että lapsen ja vanhemman yhteydenpitoa tuetaan – lasta ei siis saa vieraannuttaa.
Miksi valtamedia lähti lapsikylän matkaan?
Kun ihmisoikeusvelvoitteita arvioi sijaishuoltotahon kannalta, ne ovat selvästikin sijaishuoltotahon toimintaa häiritseviä. Teoria vanhemmuuden vaihdettavuudesta tukee erinomaisesti ihmisoikeussopimusten vastaista toimintaa.
HS pääkirjoituksen kirjoittajat olivat Jyväskylän yliopiston yhteiskuntatieteiden opiskelijoita. Tarja Kivimäki ja Raija Panttila ovat työskennelleet erilaisissa lastensuojelutehtävissä sekä lastenkodeissa että sosiaalivirastoissa.
He ovat tutkineet muutamia SOS -lapsikylään sijoitettuja lapsia ja tehneet johtopäätöksiä. Opiskelijat olivat tarkastelleet vanhemmuuden toteutumista lastenkoteihin ja SOS -lapsikyliin sijoitettujen nuorten elämässä.
Kirjoittajat kertovat, kuinka SOS-lapsikylässä pyritään uuden äitisuhteen avulla ennen kaikkea korvaamaan menetetty biologinen vanhempi. SOS-lapsikyläsijoitus on yleensä lopullinen: lapsen ei ole enää tarkoitus palata biologisten vanhempiensa luokse.
Tutkimustulokset tukivat käsitystä vanhemmuuden vaihtamisen mahdollisuudesta. Edellytyksenä vanhemmuuden vaihtamiselle on hoitajan täysipainoinen sitoutuminen lapsen elämään ja sijoitusratkaisun selkeys sekä lapsen että aikuisen näkökulmasta.
Perinteinen biologisuuteen perustuva vanhemmuuskäsitys on opiskelijoiden mukaan muuttumassa, joten sijaishuollon järjestämisessä on aiheellista laajentaa perspektiiviä uusien vaihtoehtojen löytämiseksi.
Lastensuojelujärjestöt median kimpussa
Sijaishuoltoa tarjoava taho SOS -lapsikylä on onnistunut pääsemään yliopistomaailmaan. Se, mistä syystä opiskelijoiden harjoitustyö on päätynyt valtamediaan parhaimmalle paikalle jää epäselväksi.
On havaittavissa, että media yleisestikin julkaisee kritiikittömästi lastensuojelujärjestöjen tiedotteiksi käsitettäviä juttuja. Pelastakaa Lapset ry sai sivukaupalla tilaa perhekuntoutuspalveluilleen, kun Yle julkaisi jutun Tyrskyn palveluista. Tyrskyssä sattui tuolloin olemaan vapaita paikkoja.
SOS -lapsikylän markkinavaltaus – ruokahalu kasvaa syödessä
HS -kirjoitus ennakoi hyvin SOS-lapsikylän markkinavaltausta. SOS-lapsikylän ideologia pysyvästä huostaanotosta on toteutunut hyvin maamme lapsipolitiikassa. Vain ani harva lapsi palautetaan kotiinsa.
Ideologinen korruptio on toiminut tehokkaasti 2000 -luvun edetessä. Tällä hetkellä kuntien sosiaalityöntekijät turvautuvat tällaisen ideologian omaavan järjestön konsultointiapuun.
Tutkimuksesta ilmenevän ideologian mukaan säätiö todellakin uskoo vanhemmuuden vaihdettavuuteen. Vaihdettavia lapsia haetaan aktiivisesti. 30 vuotta myöhemmin SOS-lapsikylä ei tyydykään ihan vähäiseen määrään lapsia, vaan on ilmoittanut haluavansa 10 000 lasta vaihtoon.
Tulisi pikaisesti käynnistää selvitys, kuinka huostaanottojen ja avohuollon sijoitusten määrät ovat kehittyneet kunnissa, jotka käyttävät SOS -lapsikylän palveluita.
SOS-lapsikylä mukana Pesäpuu ry:n hankkeissa
SOS-lapsikylä on mukana myös Pesäpuu ry:n Munperheet –hankkeessa.
Tämän hankkeen tarkoituksena on mallintaa perheen jälleenyhdistämistä.
Lastensuojelun ongelma on, että toimitaan vastoin lakia ja ihmisoikeussopimuksia eli pysyvän huostaanoton tavoitteen mukaisesti. Lastensuojelutyö on siis mukautunut siihen, mikä on järjestöjen ja palveluntuottajien tahto.
Stean rahoittaman Munperheet -hankkeen tarkoituksena on ilmoitettu olevan mallintaa perheen jälleenyhdistämistä. Pesäpuun toimijat väittävät kuitenkin koulutusmateriaalissaan, että lapsella on oikeus ensisijaisesti tarpeidensa mukaiseen sijaisperheeseen ja sijaisperhe tulee ymmärtää lapsen pysyvinä ihmissuhteina. Näyttää siltä, että paljon puuhaillaan, jotta näyttäisi siltä kuin olisi jotain tehty. Koulutusmateriaalista oli unohtunut kokonaan Euroopan ihmisoikeussopimus ja samalla velvoite toimia suunnitelmallisesti ja tavoitteellisesti perheen jälleen yhdistämiseksi. Tämä tavoite on ihan muuta kuin nyt koulutusmateriaaliin kirjattu maininta sijaisperheen ensisijaisuudesta.
Käytännössä sijoitetut lapset vapaaksi päästyään eli huostaanoton päättyessä haluavat usein kokonaan eroon lastensuojelusta. Tutkimusten mukaan sijoitetut lapset kokevat huonoa kohtelua ja väkivaltaa. Kuka haluaisi olla yhteydessä väkivallantekijöihin?
Olen ollut yhteydessä Stean tarkastajaan ja kysynyt, miksi yhdistys tekee omia versioitaan laeista ja ihmisoikeuksista. Tarkastajan mukaan kuulemma aineistoa korjataan.
Sananvapaudesta
Olen saanut useita yhteydenottoja lastensuojelun työkäytäntöihin kyllästyneiltä ja uupuneilta ihmisiltä. He ihmettelevät, miksei Helsingin Sanomiin saa mielipidekirjoituksia julki.
Kadotetut lapset -työryhmä on kirjoittanut useita mielipidekirjoituksia eri lehtiin, mm. Helsingin Sanomiin. Työryhmä on halunnut tuoda esille autismin kirjon lasten ongelmia ja erityisesti käynnistää keskustelua julkisesta salaisuudesta: lastenpsykiatrit tekevät sijoitustilauksia eli passittavat lapsia huostaan. Se näyttää olevan medialle liian kuuma aihe.
Toukokuussa 2020 yritimme saada tämän kirjoituksen Hesariin:
Tampereen lastenpsykiatrian edustajat korostavat ennalta ehkäisevien palvelujen tärkeyttä ja ensisijaisuutta lasten asioissa (HS 25.5.). Kirjoittajien mukaan erityisesti lastensuojelun asiakkaina oleviin lapsiin pitäisi panostaa.
Kannanotto on tullut yllättävältä taholta. Valtiontalouden tarkastusviraston lastensuojelun tarkastuskertomuksessa todettiin jo vuonna 2012, että erikoissairaanhoito tekee lastensuojelulle sijoitustilauksia ja sysää lapsia lastensuojeluun (raportti 6/2012 sivu 63 ”Erikoissairaanhoito tekee sijoitustilauksia”).
Useissa selvityksissä on ilmennyt, että lasten ja nuorisopsykiatrit eivät suostu antamaan lastensuojelun asiakkaana oleville lapsille terveydenhuollon palveluja, vaan tilaavat huostaanoton. Kuntaliiton lastensuojelukyselyssä sosiaalityöntekijät kertovat, kuinka painostus erikoissairaanhoidosta lastensuojeluun on valtavaa ja kuinka hoitoa ei suostuta antamaan.
Lapsipotilasta kohdellaan syrjivästi lastensuojeluasiakkuutensa takia. Lasten ja nuorisopsykiatrien työtapa vaarantaa potilasturvallisuuden, kun käypä hoito suosituksia ei noudateta. Vuosikymmeniä jatkunut, mielivaltainen käytäntö on nimetty sosiaali- ja terveysministeriössä ”hoitokäytännöksi”, vaikka kyse on yksittäisen lapsen terveydentilan vaarantamisesta.
Vaikka sairautta ei lain mukaan voi pitää huostaanoton perusteena, ”hoitokäytännön” salliminen on johtanut siihen, että neuropsykiatrisista häiriöistä ja erilaisista kehitysviiveistä kärsivät lapset ajautuvat sijaishuoltoon.
Tämä lastensuojelun asiakkaana olevia lapsia koskeva vääristymä on ollut vallalla vuosikymmenten ajan. Työtapa on siirtänyt tuhansia neuropsykiatrisista häiriöistä kärsiviä lapsia ja terveydenhoitoa tarvitsevia lapsia sijaishuoltoon.
Työtapa on yhteiskunnalle kestämättömän kallis aiheuttaen vuosikymmenten kustannukset. Huostaanotto syrjäyttää lapsia ja traumatisoi lapsen lisäksi koko perhekunnan. Sijaishuollon nykytilaselvityksellä voidaan saada selville, mikä on vialla järjestelmässä (kadotetutlapset.fi).
On erinomaista, että TAYS:n edustajat ovat nostaneet tämän koko Suomea vaivaavan terveyspalvelujen saatavuusongelman julkiseen keskusteluun. Lähtisikö muutos liikkeelle Tampereelta?
Hyvää äitienpäivää
Näin äitienpäivän aattona haluan toivottaa hyvää äitienpäivää kaikille äideille. Seuraava laulu toimikoon vastapainona tämän jutun otsikolle.
TIEDÄN PAIKAN ARMAHAN Kotini
Tiedän paikan armahan, rauhallisen, ihanan,
joss on olo onnekas, elo tyyni, suojakas.
Joss on olo onnekas, elo tyyni, suojakas.
Sepä kotikulta on, koti kallis, verraton,
Eipä paikkaa olekaan kodin vertaa ollenkaan.
Eipä paikkaa olekaan kodin vertaa ollenkaan.
Siell’ on isä rakkahin, siellä äiti armahin,
Siellä siskot, veikkoset, riemurinnat, iloiset.
Siellä siskot, veikkoset, riemurinnat, iloiset.
Suojaa, Herra, kotini, anna sille armosi,
Anna olla enkelein vartijana kodillein.
Anna olla enkelein vartijana kodillein.
Kun ma kerran suureks’ saan,
joudun maailman pauhinaan,
Silloin aina etsin sun, rauhan majan kaivatun.
Silloin aina etsin sun, rauhan majan kaivatun.
(Suomalainen kansansävel)