Hämmästyttävän pysyvä ilmiö -suomalainen huostaanotto

THL:n julkisista tilastoista ei ole löydettävissä tietoa siitä, kuinka moni huostaanotto vuosittain lopetetaan. THL:n tiedot poimitaan pyydettäessä käsin. 2000-luvulla huostaanottojen lopetusten vuosittaiset määrät ovat koskeneet 294-473 lasta. THL:n antaman tiedon mukaan on valitettavasti myös huomioitava, että tilasto seuraa sitä, mitä ”huostaanottopäätökselle” tapahtui, eikä sitä mitä lapselle tapahtui. Sitä, ovatko kaikki 3-5% lapsista todella palanneet kotiin, ei pystytä sanomaan.

Ei THL eikä kukaan muukaan voi siis kertoa, kuinka moni lapsi pääsee todellisuudessa takaisin kotiinsa. Joka tapauksessa lukumäärä on minimaalinen huomioiden se tosiseikka, että perheen jälleenyhdistämisestä on jopa lastensuojelulakiin (4 §) kirjattu velvoite alkaen 1.1.2008.

Suomi toimii vastoin ihmisoikeussopimuksia

Valtiovarainministeriön tutkimuksessa todetaan, että huostaanotto on hämmästyttävän pysyvä tapahtuma. Tämä tutkimus julkaistiin vuonna 2013. Uusi lastensuojelulaki oli tuolloin ollut voimassa viitisen vuotta.

Eduskunnan oikeusasiamies Riitta-Leena Paunio kiinnitti lastensuojelulain uudistamisen yhteydessä huomiota siihen, että uudistamistyöryhmän mietinnöstä puuttui huostaanoton perus- ja ihmisoikeuksia koskeva nykytilan arvio ja selostus siitä, miten ehdotettujen säännösten ajateltiin ehkäisevän Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen toteamien epäkohtien syntymistä tulevaisuudessa. Hän kiinnitti huomiota siihen, että lastensuojelulain yleiset säännökset on kirjoitettu lapsen näkökulmasta. Lapsen ja huoltajan välinen perhe-elämä nauttii kuitenkin perus- ja ihmisoikeussuojaa. Tämä suoja merkitsee myös suojaa huoltajan oikeuksille. Hän ehdotti pohdittavaksi, että lapsen ja vanhemman välisen suhteen suoja ja huoltajan oikeudet tulisi ottaa paremmin huomioon.

Lastensuojelulain kokonaisuudistuksen yhteydessä hallituksen esityksessä kerrottiin EOA Paunion mainitsemista epäkohdista seuraavaa:

Lastensuojelun kannalta erityisen merkittäväksi on osoittautunut edellä mainittu Euroopan ihmisoikeussopimuksen 8 artikla. Kyseinen artikla korostaa perhe-elämän suojaa, johon puuttumista lapsen huostaanotto ilman asianomaisten suostumusta merkitsee.

Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on 8 artiklan soveltamista koskevassa käytännössään korostanut sitä, että vanhempien ja lasten yhdessäolo kuuluu keskeisenä osana perhe-elämään ja että perheen hajottaminen muodostaa hyvin vakavan puuttumisen perhe-elämän suojaan. Siten sellaisen toimenpiteen on perustuttava lapsen etuun sekä muun ohella riittävän painaviin ja päteviin syihin. (Couillard Maugery v. Ranska 1.7.2004). Ihmisoikeustuomioistuin on kuitenkin jättänyt yksittäistapauksissa huostaanoton edellytysten toteutumisen arvioinnin kansallisten viranomaisten tehtäväksi.

Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on ratkaisukäytännössään korostanut huostaanoton väliaikaista luonnetta ja toimeenpanoa siten, että tavoitteena on vanhemman ja lapsen jälleenyhdistäminen (K.A. v. Suomi 14.1.2003, K. ja T. v. Suomi 12.7.2001).

K.A. -tapauksessa todettiin mm.:

EIT ei havainnut, että sosiaaliviranomaiset olisivat ryhtyneet perheen mahdollista jälleenyhdistämistä varten yhteenkään sellaiseen todelliseen ja kestävään toimenpiteeseen, jota niiltä oli EIS 8 artiklan 2 kohdan kannalta kohtuudella voinut odottaa niinä useina vuosina, joiden aikana lapset olivat olleet huostassa. Myös lastensuojelulain 20 § edellytti huostassapidon edellytysten jatkuvan täyttymisen säännöllistä tutkintaa.

Kuitenkin käsillä olevassa tapauksessa biologisten vanhempien ja lasten tapaamisten rajoituksilla ja sillä, että sosiaaliviranomaiset eivät olleet ottaneet vakavasti ja riittävän usein rajoituksia uudelleen tarkastettavakseen, oli perheen mahdollista jälleenyhdistämistä helpottamatta pikemminkin estetty sen tapahtumista.

Tapaus antoi sellaisen kuvan, että sosiaaliviranomainen ja hallintotuomioistuimet olivat päättäneet olla pitämättä alkuperäisen perheen jälleenyhdistämistä vakavana vaihtoehtona lähtien sen sijaan siitä presumptiosta, että lapset olivat pitkäaikaisen huostassapidon ja sijaiskotiin sijoittamisen tarpeessa. Lisäksi valittajan tapaamisoikeudelle asetetut tiukat rajoitukset osoittivat sosiaaliviranomaisen tarkoitusta lähentää lasten ja sijaisperheen suhteita eikä yhdistää jälleen alkuperäistä perhettä.

EIT pani merkille, että kotiinpaluun mahdollisuutta ei ollut esitetty yhtenä vaihtoehtona, kun valittajan vanhinta tytärtä oli kuultu heinäkuussa 1992. Huostaanotosta samassa kuussa tekemässään päätöksessä sosiaalilautakunta oli todennut, että lapset olivat pitkäaikaisen huostassapidon tarpeessa.

LOPPUTULOS: EIT katsoi yksimielisesti, että tapauksessa oli rikottu EIS 8 artiklaa siltä osin kuin viranomaiset eivät olleet ryhtyneet riittäviin toimiin perheen jälleenyhdistämistä silmälläpitäen mutta ei sen sijaan lasten huostaanoton eikä päätöksentekomenettelyyn osallistumisen kohdalta ja että valtion oli maksettava valittajalle korvausta aineettomasta vahingosta 8.000 euroa ja kuluista 11.219,96 euroa arvonlisäveroineen 3 prosentilla korotetun Euroopan keskuspankin maksuvalmiusluoton koron mukaisine viivästyskorkoineen.

Yhteydenpidon rajoittamiset

Lastensuojelun käytännöissä pysyvän huostaanoton tavoitteen toteuttamiseksi lapsen ja vanhemman yhteydenpidon rajoittamista saatetaan käyttää automaationa huostaanoton jälkeen.

Lastensuojelulain kokonaisuudistuksen yhteydessä ongelmia kirjattiin hallituksen esitykseen seuraavasti:

Vaikka kansallisilla viranomaisilla on Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen mukaan väljä harkintamarginaali harkitessaan lapsen huostaanoton tarpeellisuutta, tiukemmin on suhtauduttava lisärajoituksiin, esimerkiksi tapaamisoikeutta koskevin rajoituksiin (R. v. Suomi 30.5.2006). Näihin lisärajoituksiin saattaa liittyä vaara vanhemman ja lapsen välisen suhteen tosiasiallisesta katkeamisesta. Toisaalta kuitenkin aina on löydettävä tasapaino perheen jälleenyhdistämisen ja lapsen edun välillä. Tapaamisoikeuden rajoitukset voivat olla perusteltuja ottaen huomioon lapsen edun, jolla aina on ratkaiseva merkitys (Fakhy v. Sveitsi 1.3.2005).

R -tapauksessa todettiin mm:

EIT totesi, että huostaanoton tuli olla väliaikainen toimenpide, joka oli päätettävä niin pian kuin asianhaarat sen sallivat. Väliaikaisen huollon toimeenpanoa koskevien toimenpiteiden tuli olla vanhemman ja lapsen jälleenyhdistämistä koskevan lopullisen tarkoituksen kanssa yhteensopivia. Viranomaisilla oli positiivinen velvollisuus ryhtyä perheen jälleenyhdistämistä tarkoittaviin toimenpiteisiin heti kun se oli kohtuudella toteuttavissa. Velvollisuus kävi asteittain huostaanoton jatkuessa pakottavammaksi. Aina oli kuitenkin otettava huomioon lapsen etu. Jos huostaanotto oli jatkunut huomattavan pitkään, tosiasiallisen tilanteen säilyttämiseen perustunut lapsen etu saattoi syrjäyttää jälleenyhdistämiseen perustuvan vanhemman edun. Vaikka viranomaisilla oli väljää harkintamarginaalia harkitessaan lapsen huostaanoton tarpeellisuutta, tiukemmin oli suhtauduttava lisärajoituksiin kuten sellaisiin, jotka koskivat tapaamisoikeutta. Näihin lisärajoituksiin saattoi liittyä vaara vanhemman ja lapsen välisen suhteen tosiasiallisesta katkeamisesta. Vähintäänkin viranomaisten tuli tutkia väliajoin tarkastella tilannetta uudelleen sen suhteen, oliko siinä tapahtunut edistystä.

EIT totesi, että M:n huostaanoton oli odotettu jatkuvan pitkään ja tarkoituksena oli ollut sijoittaa lapsi sijaisperheeseen. Alkuvaiheessa jälleenyhdistämisen mahdollisuuksia oli merkittävästi heikennetty sillä, että tapaamisesta ja huostaanoton päättämistä koskevista pyynnöistä ei ollut annettu virallista valituskelpoista päätöstä. Lapsen tapaamista valittajan kanssa oli rajoitettu jyrkästi. Sillä ei ollut mitenkään edistetty vaan sen sijaan se oli heikentänyt jälleenyhdistämisen mahdollisuuksia. Sosiaalityöntekijät eivät olleet milloinkaan tarkkailleen valittajan ja hänen poikansa suhdetta kotilomien aikana, vaikka valittaja oli sitä pyytänyt. Sosiaalilautakunta oli myös valittamalla pöytäkirjojen esittämistä koskevasta lääninoikeuden päätöksestä merkittävästi estänyt valittajaa nojautumasta niihin huostaanoton päättämisen yhteydessä.

EIT ei havainnut, että sosiaaliviranomainen olisi ryhtynyt pitkään jatkuneen huostaanoton aikana sellaisiin perheen mahdollista jälleenyhdistämistä edistäviin toimenpiteisiin, joita siltä oli kohtuudella voitu edellyttää.Saatu selvitys osoitti, että sosiaaliviranomainen oli päättänyt olla ottamatta huomioon valittajan ja lapsen jälleenyhdistämistä yhtenä olennaisena vaihtoehtona ja sen sijaan edennyt siltä pohjalta, että poika oli pitkäaikaisen sijaishuollon tarpeessa. Tapaamisoikeuden jyrkkä rajoittaminen osoitti, että sosiaaliviranomainen oli tarkoittanut vahventaa pojan ja sijaishuoltajien suhdetta. Niin ollen EIT katsoi, että viranomaiset eivät olleet ryhtyneet riittäviin toimeen perheen mahdollista jälleenyhdistämistä silmälläpitäen ja että EIS 8 artiklaa oli rikottu. Tähän nähden ei ollut tarpeen tutkia, rikkoivatko tapaamisoikeuden rajoitukset erikseen EIS 8 artiklaa.

LOPPUTULOS: EIT katsoi yksimielisesti, että EIS 8 artiklaa oli rikottu perheen jälleenyhdistämisen suhteen eikä ollut tarpeen tutkia, oliko EIS 6 artiklan 1 kohtaa, 8 ja 13 artiklaa rikottu muissa suhteissa eikä EIS6 artiklan 1 kohtaa ollut rikottu oikeudenkäynnin keston osalta.

Mitä pitäisi tehdä?

EIT:n langettavissa tuomioissa kuvatut tekniikat ovat edelleenkin nykypäivän lastensuojelua. EIT:n langettavat tuomiot tarkoittavat, että maamme tuomioistuimet ovat hyväksyneet ylintä oikeusastetta (korkein hallinto-oikeus) myöten lastensuojelun toimintatavat. Lopputuloksena on pysyvän huostaanoton järjestelmä kuten tilastot kertovat. Lopputulos on suosiollinen lastensuojelujärjestöille ja palveluntuottajille.

Sosiaali- ja terveysministeriön virkamiehet kirjoittavat sujuvaa tekstiä perus- ja ihmisoikeusasioista kuten vaativan sijaishuollon uudistamistyöryhmänkin raportissakin on tehty. Voisiko ajatella, että pelkän kirjoittamisen lisäksi virkamiehet tekisivät epäkohdille jotain? Perheen jälleenyhdistäminen tarkoittaa suunnitelmallista ja tavoitteellista työtä lapsen palauttamiseksi kotiinsa.

Julkaissut Leeni Ikonen

Varatuomari Yhdenvertaisuuden ja oikeudenmukaisuuden tarkkailija. Lasten ja perheiden ääni.