THL uutisoi tuoreesta tutkimuksesta.
Kodin ulkopuolelle sijoitetuista lapsista reilusti yli puolella on diagnosoitu psykiatrinen tai neurokehityksellinen häiriö lapsuusaikana.
Monitieteinen tutkijaryhmä Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksesta ja Turun yliopistosta selvitti kaikkien Suomessa vuonna 1997 syntyneiden lasten erikoissairaanhoidon palvelujen käyttöä ja lastensuojelun kodin ulkopuolisia sijoituksia.
THL:n ja Turun yliopiston lisäksi tutkimuksen tekoon osallistui tutkijoita Itä-Suomen yliopistosta, Itsenäisyyden juhlavuoden lastensäätiö Itlasta sekä lapsiasiavaltuutettu. Tulokset julkaistiin European Child & Adolescent Psychiatry – tiedelehdessä.
Kodin ulkopuolelle sijoitetuista lapsista 62 prosentilla diagnosoitiin erikoissairaanhoidossa jokin psykiatrinen tai neurokehityksellinen häiriö ennen 18 vuoden ikää. Vastaava luku muilla lapsilla oli 18 prosenttia.
Sijoitetuilla lapsilla diagnosoitiin eniten masennus- ja ahdistuneisuus-, käytös- ja uhmakkuus- sekä neurokehityksellisiä häiriöitä. Sijoitettuina olleista lapsista 25–39 prosentilla oli näihin häiriöihin liittyviä erikoissairaanhoidon käyntejä.
”Tulokset korostavat, että lastensuojelun työntekijät tarvitsevat vankkaa ymmärrystä siitä, miten lasten ja nuorten mielenterveyttä tuetaan jokapäiväisessä elämässä”, sanoo THL:n erikoistutkija Antti Kääriälä.
Tiedotteen mukaan vakavimmin oireilevat nuoret todennäköisimmin myös sijoitettuina kodin ulkopuolelle.
Tutkimuksen tekoon osallistuneen Turun yliopiston apulaisprofessori David Gyllenbergin mukaan psykiatrian ja lastensuojelun onnistuneella yhteistyöllä on suuri merkitys vaikeasti oireilevien nuorten hoidossa.
”Keskeistä olisi tarjota nykyistä tehokkaampaa tukea monimuotoisesti oireileville nuorille. Tämä edellyttää saumatonta yhteistyötä eri alojen välillä”, Gyllenberg toteaa.
”Tutkimusnäyttöön perustuvia tehokkaita hoitoja on nykyisin aivan liian huonosti saatavilla lastensuojelun tukea tarvitseville lapsiperheille ja nuorille”, Kääriälä huomauttaa.
Milloin päästään asian ytimeen?
Julkinen salaisuus on saanut nyt tuekseen tutkimustietoa. Se on hyvä asia. On kuitenkin päästy vasta puolitiehen.
Valtiontalouden tarkastusvirasto kiinnitti jo vuonna 2012 sosiaali- ja terveysministeriön huomiota siihen, että erikoissairaanhoito tekee sijoitustilauksia.
Kuntaliiton kyselyssä sosiaalityöntekijät ovat kertoneet mm. seuraavaa:
” Hyvin usein erikoissairaanhoito vaatii lastensuojelun sijaishuoltoa lapsen psyykkisen hoidon tai kuntoutumisen tueksi. Jaksot psykiatrian osastohoidossa ovat hyvin lyhyitä ja hyvinkin huonokuntoisia lapsia kotiutetaan lastensuojelun varassa. Lastensuojelun sijaishuollossa ei useinkaan ole keinoja vastata huonokuntoisten lasten tarpeisiin eikä se eettisesti ole oikein. Useita vaaratilanteita on sattunut. Painostus erikoissairaanhoidosta lastensuojeluun on valtavaa.”
”Huostaanottoja ja sijoituksia tilataan, monesti lapsen ja perheen kuullen.”
Ideologinen valinta
Kunnalliset lasten ja nuorisopsykiatrit kieltäytyvät hoitamasta lastensuojelun asiakkaana olevia lapsia ja antamasta heille tutkitusti hyviä hoitomuotoja. Lapsen perhe on perinteisesti kunnallisessa lastenpsykiatriassa psykoanalyyttisin teorioin pidetty lapsen sairauksien syynä. Tämä toimintakulttuuri, ideologia, on ollut vallalla yli 30 vuotta.
Ilman tutkimustakin ongelma on selvä kaikille lastensuojelun ja lastenpsykiatrian asiakkuuteen päätyville. Valohoitoa on tarjolla runsaasti, vain ani harva perhe saa tutkimusnäyttöön perustuvaa hoitoa. Ongelma koskee erityisesti nepsylapsia.
Äärimmillään tämä toimintatapa tarkoittaa, että mistä tahansa lapsen terveyspulmasta syytetään vanhempia. Olipa lapsella tarkkaavaisuuden häiriö, nepsyongelmia, diabetes, syömishäiriö, syöpä tai mikä tahansa terveyspulma, syy haetaan lapsen kotioloista.
Lastensuojelu ja lastenpsykiatria toimivat käsi kädessä. Syytöstrategiat ovat yleisesti käytössä myös lastensuojelussa. Erään lapsen kehitysviiveen väitettiin olevan peräisin virikkeettömästä kodista.
Puhutaan oikeista asioista oikeilla nimillä
Huostaanoton ei pitäisi olla lainkaan mahdollinen, ellei käytössä ole ollut ensin tehokkain ja tutkitusti näyttöön perustuva hoitomuoto. Nyt tehdyssä tutkimuksessa on ollut mukana mm. lapsiasiavaltuutettu, joten ideologiaan ja rakenteisiin pesiytynyt ydinongelma on varmasti kaikkien tutkijoiden tiedossa.
Jatkuuko tutkimus?
Aletaanko selvittää lastensuojelun ja lastenpsykiatrian ideologiset valinnat, joilla lapsia syrjäytetään?
Aiotaanko selvittää taloudelliset kytkökset sijaishuoltoon?
Kuinka lapsia syrjäyttävä järjestelmävirhe eliminoidaan kunnallisesta lastenpsykiatriasta?
Kuinka tutkitusti tehokkaat tukitoimet saadaan käyttöön lastensuojelun asiakkaille?