Kesäloma tuo laitumille vapaana laukkaavan nuorison. Valesosiaalityöntekijöitä on liikkeellä. Sosiaalityöntekijöiden kesälomat merkitsevät myös kiihtyvästi kiireellisiä sijoituksia. Niitä tehdään joka toinen tunti.
Lastensuojelun kanssa asioivien on syytä tarkistaa aina lapsen asioita hoitavien sosiaalityöntekijöiden ammatillinen pätevyys Valviran JulkiSuosikki -palvelusta. Ellei rekisteristä löydy löydy nimeä, Valviran ohjeistuksen mukaan on syytä selvittää sosiaalityöntekijän pätevyyttä kunnan lastensuojelusta. Jos asia ei sieltä selviä tai käy ilmi, ettei henkilöllä ole pätevyyttä toimia tehtävässä, asiasta voi tehdä ilmoituksen valvovalle viranomaiselle aluehallintovirastoon tai Valviraan.
Käytännössä tilanne saattaa olla sellainen, ettei kunnassa ole tarkistettu sosiaalityöntekijäksi pyrkivän koulutustaustaa. Asiaan suhtaudutaan ilmeisen välinpitämättömästi, koska valesosiaalityöntekijöitä toistuvasti paljastuu. Lastensuojelu taitaa olla ainoita hallinnonaloja, jossa virkaan nimitettävän ihmisen koulutustaustaa ei kysellä eikä tutkita. Olisi vaikea ajatella, että kunnan maankäyttöinsinööriksi palkattaisiin henkilö, joka ilmoittaa haluavansa olla maankäyttöinsinööri tai käräjätuomarin virkaan otettaisiin ihminen, joka haluaa olla tuomari.
Valviran ohjeistuksen mukaan valesosiaalityöntekijää epäiltäessä lapsen edun turvaamiseksi viivytyksetön yhteydenotto kunnan lastensuojelupalveluista vastaavaan tahoon/henkilöön on perusteltua.
Taitamaton lastensuojelutyö tuo ongelmia perheille
Suunnittelematon ja taitamaton lastensuojelutyö saattaa aiheuttaa enemmän haittaa kuin hyötyä. Muutaman päihdekokeilun seurauksena toimeenpantu äkillinen kiireellinen sijoitus tai sijoitus avohuollon tukitoimena saattaa suistaa lapsen/nuoren elämän raiteiltaan. Muutama päihdekokeilu saattaakin muuttua vakavaksi päihdeongelmaksi ja rikollisuudeksi avohuollon sijoituksessa.
THL:n tilastojen mukaan niin sanotussa avohuollon sijoituksessa (siis lain mukaan vapaaehtoisesti sijoitettuna) on peräti 7 700 lasta. Tilaston mukaan kodin ulkopuolelle oli sijoitettuna kaikkiaan 19 086 lasta ja nuorta. Heistä oli vuoden aikana huostaanotettuna 11 386 lasta. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että suunnittelemattomien, niin sanottujen tukitoimien kohteena on suuri määrä (7700) lapsia, jotka altistuvat sosiaaliselle syrjäyttämiselle avohuollon sijoituksen aikana.
Lastensuojelun avohuollon tukitoimet suunnitellaan lähinnä palvelemaan palveluntuottajien liiketoimia, ei niinkään perheiden tarpeita. Tämä asia liittyy sijaishuollon miljardibisnekseen. Palveluntuottajan näkökulmasta suurimman taloudellisen tuloksen tuottaa luonnollisesti monimutkaisen temppuradan suunnittelu perheelle ja perheen arviointi palveluntuottajien kriteerien mukaisesti. Näillä niin sanotuilla avohuollon tutkitoimilla pitäisi lain mukaan tukea perhettä, mutta varsin usein niillä aiheutetaan ongelmia ja löydetään mitä kummallisempia puutoksia perheen toiminnassa. Tutkimuksen mukaan avohuolto on musta aukko. Yhteiskunnan varoja syydetään toimintaan, jonka tuloksellisuudesta kertovat tilastot. Avohuollon markkinat kukoistavat ja huostaanotot lisääntyvät vuosi vuodelta.
Valitettavan usein työtapoihin kuuluu lapsen/nuoren vanhempien kasvatustavan kyseenalaistaminen ja liian usein jopa lapsen/nuoren ja tämän vanhemman välisen vuorovaikutuksen häiritseminen. Vanhemmuuden tietoinen heikentäminen horjuttaa vanhempien arvovaltaa, erityisesti, kun sen tekee viranomainen. Murrosikäisten asioissa nuorten kanssa toimivat tahot voivat jopa liittoutua nuoren kanssa yhteen heikentämään tämän vanhemman asemaa ja kasvatusvaltaa. Tällainen toiminta on suuressa ristiriidassa niiden julkisuudessa esitettyjen väitteiden ja vaatimusten kanssa, joissa vanhempia arvostellaan kiinnostuksen puutteesta omien lastensa asioihin ja suoranaisesta välinpitämättömyydestä kasvattajina. Tällaiset työtavat edistävät sijaishuollon liiketoimintaa.
Kerroin kirjassani Salassa pidettävä -suojeleeko laki lasta vai lastensuojelijaa) (2013) oppitunneista, joilla olen saanut istua kuuntelemassa ja katsomassa, kuinka mummonpotkijoita koulutetaan. Tarina edustaa tavallista lastensuojelun asiakkuuteen johtavaa tapahtumainkulkua ja voi käydä toteen missä päin Suomea tahansa. Tarina kuuluu näin (s. 116):
Oppitunnilla
Erään perheen nuori oli alkanut puolisen vuotta aiemmin rikkoa kotiintulosääntöjä, ei suostunut siivoamaan huonettaan ja puhui epäkohteliaasti vanhemmilleen. Hän oli paukahtanut keskelle murrosiän kuohuja ja kasvattajat olivat ihmeissään tästä käytöksestä. Eräänä päivänä nuoren ja äidin välille kehkeytyi välikohtaus, jossa nuori oli tönäissyt äitiään ja tämä oli laittanut nuoren jäähylle pihamaalle.
Nuori oli käynyt koulukuraattorin luona keskustelemassa asioistaan ja kertonut tästä välikohtauksesta. Kuraattori oli tehnyt lastensuojeluilmoituksen. Perhe kutsuttiin sosiaalitoimistoon selvittelemään tilannetta. Lastensuojelutarpeen kartoituksen ollessa käynnissä nuori sai itselleen sosiaaliohjaajan. Muutaman keskustelutuokion jälkeen nuoren käytös alkoi olla kotona entistäkin uhmakkaampaa ja suorastaan röyhkeätä vanhempiaan kohtaan. Nuori alkoi entistä enemmän kyseenalaistaa yhdessä sovittuja sääntöjä. Keskustelut päätyivät usein nuoren huutoon ”ette te minulle mitään mahda, voin lähteä milloin hyvänsä”.
Käyttäytymisen muutoksesta ja nuoren uhosta saattoi päätellä, että sosiaaliohjaaja vahvisti uhmaa sen sijaan, että olisi auttanut nuorta näkemään kotiintuloaikojen merkityksen ja vanhempien huolenpidon tarkoituksen. Kuitenkaan sosiaaliohjaaja ei tukenut nuorta kohti aikuisuutta ohjaamalla tätä keskustelemaan pelisäännöistä vanhempien kanssa asiallisesti ja järkevästi.
Sosiaalitoimen kirjauksista oli luettavissa, että sosiaaliohjaaja oli keskustellut nuoren kanssa usean kerran viikossa ja saanut tietää näissä keskusteluissa perheen säännöistä, joita hän oli pitänyt tiukkoina. Hän oli keskustellut nuoren kanssa, kuinka tämä voisi pidentää perjantain ja lauantain kotiintuloaikoja.
Eräänä lauantai-iltana nuori oli taas riitautunut vanhempiensa kanssa kotiintuloajoista ja jätti saapumatta kotiin sovittuun kellonaikaan. Nuori oli haistatellut äidilleen, sylkenyt tämän päälle ja poistunut kotoaan. Äiti soitti sosiaalipäivystykseen, koska häntä oli niin kehotettu tekemään. Hän kertoi nuoren poistuneen kotoaan, eikä nuori suostunut vastaamaan puhelimeen. Nuori oli tullut kotiin vasta puolenyön jälkeen ja vanhemmat olivat haistaneet alkoholin hajun. Isä kehotti nuorta menemään nukkumaan. Seuraavana päivänä vanhemmat yrittivät selvittää tilannetta nuoren kanssa, joka kieltäytyi keskustelemasta ja alkoi jälleen huutaa heille. Vanhemmat antoivat nuorelle rangaistuksen, jonka mukaan nuoren piti tulla suoraan koulusta kotiin, eikä hän saanut viettää aikaansa seuraavalla viikolla kavereidensa kanssa.
Nuori kävi koulukuraattorin luona kertomassa, ettei hän kestä kotinsa ilmapiiriä, häntä ahdistaa sekä isä että äiti. Kuraattori ilmoitti asiasta lastensuojeluun, joka kutsui vanhemmat neuvotteluun. Lastensuojelun työntekijät olivat vanhempien tietämättä soittaneet myös nuorelle ja keskustelleet tämän kanssa. Nuori kertoi heillekin, että häntä ahdistaa kodin painostava ilmapiiri.
Neuvottelussa nuori istui lastensuojelun työntekijöiden vieressä, vanhemmat pöydän toisella puolella. Nuori kertoi, että hän on jo usean vuoden ajan kärsinyt isänsä ja äitinsä henkisestä väkivallasta. Hän koki tilanteen niin ahdistavana, ettei kykene keskittymään koulunkäyntiin. Nuori kärsi eniten äitinsä käytöksestä, jonka koki erityisen painostavaksi. Vanhemmat kertoivat, ettei nuori noudata kotiintuloaikoja eikä huolehdi niistä velvollisuuksista, joita hänelle on kotona asetettu. Isä kertoi minulle myöhemmin, että heidän oli aivan turha sanoa neuvottelussa mitään, mikään ei tuntunut menevän perille sosiaalityöntekijöille. Nuoren kertomusta pidettiin totena tarkentamatta kysymällä, mitä asioita nuori pitää painostavana.
Työntekijät sijoittivat nuoren kiireellisesti vastaanottokotiin. Päätöstä perusteltiin sillä, että vanhempien mukaan nuoren käytös on väkivaltaista ja uhmakasta. Nuori kertoo kärsineensä jo usean vuoden ajan henkisestä painostuksesta kotonaan. Perusteluna oli kirjattu myös, että nuoren karkailun syynä on se, ettei hän kestä kodin ilmapiiriä.
Nyt olemme vastaanottokodin neuvotteluhuoneessa, jonne myös nuori saapuu.
Lastensuojelun työntekijä kehottaa nuorta istumaan.
– Voit valita paikkasi, istu vaikka pöydän päähän, olethan päähenkilö.
Istun vanhempien vierellä, nuori asettuu vastaanottokodin omahoitajan ja sosiaalityöntekijän väliin. Tällä asettelulla näillä oppitunneilla vahvistetaan nuoren asemaa.
– Käydään aluksi läpi kuulumiset, voisiko päähenkilömme aloittaa, kysyy lastensuojelun työntekijä.
Koska olin kuullut vanhemmilta, että tapahtumat olivat vierineet nopealla tahdilla kiireelliseen sijoitukseen ilman, että vanhempia olisi millään tavoin tuettu heidän kasvatustyössään, keskeytin työntekijän ja tiedustelin, miksi näin kiireellä oli edetty:
– Lastensuojelulaki velvoittaa teitä tukemaan kasvattajia heidän tehtävässään, ei kiireellinen sijoitus ole siihen asiaan ratkaisu. Sitä paitsi nuoren kertomus on ristiriidassa vanhempien kertomusten kanssa.
Lastensuojelu työntekijä keskeyttää minut ja hänen kasvoilleen nousee punerrus. Hän katsoo vierellään istuvaan sosiaaliohjaajaan ja toteaa minulle:
– Sovitaan niin, että täällä keskitytään olennaiseen. Meidän tehtävämme on lapsen tukeminen ja lapsen edun arvioiminen, emme ole täällä aikuisia varten.
– No niin, voisiko omaohjaaja kertoa kuulumiset vai haluatko sinä itse kertoa, kuinka olet jaksanut, työntekijä jatkaa ja katsoo pöydän päässä istuvaa nuorta.
– Mitä varten tuo ihminen on täällä, nuori kysyy ja osoittaa sormellaan minua.
– Mitä varten tarvitsette lakimiestä, hän kysyy vanhemmiltaan.
Selvitän nuorelle, että kansalaisilla on oikeus lain mukaan ottaa neuvotteluun mukaan lakimies tai muu avustaja. Sellainen oikeus on myös 12 vuotta täyttäneellä nuorella lastensuojeluasiassa.
– Sinun olisi pitänyt kysyä minulta lupa lakimiehen käyttämiseen, toteaa nuori isälleen.
– Niin, jos olisimme tienneet, että tänne tulee lakimies, olisimme mekin kyllä ottaneet lakimiehen paikalle, jatkaa lastensuojelun työntekijä.
– Meille kuuluu lapsen edun arvioiminen, sinä et lakimiehenä voi ymmärtää lapsen edusta mitään, toteaa lastensuojelun työntekijä minulle.
Omaohjaaja alkaa kertoa nuoren kuulumisia. Nuori on hänen mukaansa kokenut olevansa vastaanottokodissa turvassa ja hän on kyennyt keskustelemaan asioistaan omaohjaajan kanssa. Nuori on käynyt koulussa ja viettänyt illat laitoksen muiden nuorten kanssa. Tosin eräänä iltana nuori oli päätynyt kokeilemaan alkoholia, jota joku laitoksen nuori oli hänelle tarjonnut. Omaohjaajan mukaan asia oli selvitetty ja nyt tuntuu kaikki olevan kunnossa.
– Jos, siis jos, palaan kotiin, haluan takuun siitä, ettei minua ahdisteta, sanoo nuori.
Sosiaalitoimen ja muiden nuoria tukemaan tarjoutuvien tahojen on tuettava nuoria kasvamaan vastuullisuuteen ja molemminpuoliseen vuorovaikutukseen – niitä taitoja itsenäistyvä nuori harjoittelee, ja niitä hän aikuisena tarvitsee kipeästi.
Sosiaalitoimi asettuu kyllä aivan oikein kuuntelemaan nuorta, mutta kadottaa kuvan kokonaisuudesta ja päämäärästä. Se tulee tukeneeksi uhmakkuutta sen sijaan, että se tukisi kasvamista aikuiseen vastuunkantoon ja rakentavaan vuorovaikutukseen.
Tällaisessa toiminnassa ei mikään tue vanhempia kasvatustehtävässä. Sen sijaan vanhemmat sivuutetaan, mitätöidään ja syyllistetään. Sosiaalityöntekijät jättävät selvittämättä, mitä rajoja vanhemmat ovat nuorelle asettaneet ja mitä nuori tarkoittaa ahdistavalla ilmapiirillä. Työntekijät ovat unohtaneet lakeihin kirjatut vanhemmuuden kunnioittamisen velvoitteet. Jos sosiaalityöntekijät olisivat olleet huolellisia, heille olisi selvinnyt, että nuori nimittää ahdistavaksi järkeviä kotiintuloaikoja ja normaaleja kotitöitä. Laadukas sosiaalityö olisi saanut nuoren ymmärtämään, että kotiintuloajat suojaavat häntä ja kotitöiden tekeminen kuuluu vastuulliseksi aikuiseksi kasvamiseen.
Sosiaalityö olisi myös ohjannut nuorta ja hänen kasvattajiaan keskusteluyhteyteen, jossa molemmin puoleinen kunnioitus ja ratkaisujen etsiminen on mahdollista. Laadukas sosiaalityö ei tuota hajotettuja perheitä eikä laitoslapsia, vaan vuorovaikutustaitoisia, vastuunsa ymmärtäviä, erilaisia tunteita hyväksyviä nuoria ja aikuisia.