Järjestöjen voittokulku
Lastensuojelun syvenevä kriisi juontaa juurensa 1990 -luvun lopulta, jolloin lastensuojelujärjestöille ja sijaishuollon etua valvoville tahoille luotiin mahdollisuus päästä vaikuttamaan lastensuojelun virkamiestyöhön. Pelastakaa lapset ry:n lakimiesprojekti oli lähtölaukaus. STM:n virkamies Pia-Liisa Heiliön avustamana yksityiselle yhdistykselle (sijaishuollon palveluntuottajalle) syntyi etusija kuntien sosiaalityöntekijöiden konsulttina.
Pelastakaa lapset ry, Perhehoitoliitto ry, Jyväskylän yliopiston yhteiskuntatieteellinen tiedekunta, Jyväskylän kaupunki, Suomen Kuntaliitto ry., Sosiaalityöntekijäin liitto (nyk. Talentia ry.) ja Kokkolan kaupunki perustivat vuonna 1998 Pesäpuu ry:n. On kyse aatteellisesta yhdistyksestä, jonka arvot ja aatemaailma ohjaavat toimintaa.
Tällä hetkellä Pesäpuu ry.:n perhehoidon pyöreään pöytään kuuluvat: Pesäpuu ry, Perhehoitoliitto ry, Ammatillisten perhekotien liitto ry, Pelastakaa Lapset ry, Nuorten ystävät ry/Oy, Perhehoitokumppanit Suomessa Oy, Helsingin diakonissalaitos ry, Lauste rs, SOS -Lapsikylä ry, Familar Oy, Attendo Oy, Ava perhepalvelut Oy, Lapselle koti Oy, Majakan valo ry.
Sijaishuollon edunvalvojat mallintavat sosiaalityöntekijöille (virkamiehille) lastensuojelutyötä. Pesäpuu ry on verkostoitunut tehokkaasti yhteiskunnan joka tasolle. Yhdistys kertoo, että sen työntekijöillä on useita erilaisia asiantuntijatehtäviä, mm. lastensuojelun moniammatillisessa asiantuntijaryhmässä, hallinto-oikeudessa ja Valvirassa. Se kertoo tekevänsä yhteistyötä myös eduskunnan oikeusasiamiehen kanssa. Yhdistys on verkostoitunut myös sosiaalialan koulutukseen ja korkeakouluihin.
Yhdistys onnistui STEA:n tuella luomaan jopa perheen jälleenyhdistämiseen hankkeen, joka jätti huomioimatta Euroopan ihmisoikeussopimuksen todeten, että ”lapsella on oikeus ensisijaisesti tarpeidensa mukaiseen sijaisperheeseen ja sijaisperhe tulee ymmärtää lapsen pysyvinä ihmissuhteina”. #Munperheet -hankkeessa ovat mukana Pelastakaa Lapset ry, Perhehoitokumppanit Suomessa Oy, Perhehoitoliitto ry, Tampereen kaupunki, ja Pirkanmaan Perhehoitajat ry, Sijais- ja jälkihuollon sosiaalityö, Tampereen kaupunki, SOS-lapsikyläsäätiö ja Suomen Kasvatus- ja perheneuvonta / VOIKUKKIA-toiminta.
Pelastakaa lapset ry:n 2000 -luvun alussa esittämät lapsipolitiikan linjaukset ja lainsäädäntöehdotukset ovat toteutuneet viimeistä piirtoa myöten. Pelastakaa lapset ry:n tuotot olivat vuonna 2002 7,8 milj. euroa ja vuonna 2020 yhdistyksen antaman tiedon mukaan ennätyksellinen eli 42,3 milj. euroa. Lasten eduksi? SOS -lapsikylän mainos kertoo järjestön rajattomuudesta: 10 000 lasta etsii uutta kotia. Lasten eduksi?
Hyvän hirmuvalta
Vaikka lastensuojelujärjestöt yleisesti korostavat puolueettomuutta ja lapsen etujen mukaista toimintaa, perinne määrittää väistämättä niiden toimintaa. Järjestöillä on omat lapsipoliittiset ideologiansa. Talouden korostaminen johtaa pahimmillaan siihen, että aatteellisten järjestöjen perustehtävä hämärtyy. Taloudelliset tavoitteet peitetään hyväntekijän kaapuun. Järjestöihin hakeutuu ihmisiä, joiden aatemaailma sopii järjestön aatteeseen.
Ideologinen korruptio
Sosiaalialalla ”tutkimukseksi” kutsutaan selvityksiä, joissa kysellään sosiaalityöntekijöiden näkemyksiä ja mielipiteitä tai tarkastellaan heidän laatimaan dokumentteja. Sosiaalialan tutkimuksissa ei ole koskaan arvioitu, mitä ideologiaan ja teorioihin pohjaava virkamiestyö on saanut aikaan.
Tiedämme kyllä, että virkamiehet käyttävät mm. sosiaalisen perimän teoriaa, degeneraatioteoriaa, psykoanalyyttista teoriaa ja vääristelevät kiintymyssuhdeteoriaa. Tiedämme hiljaisen tiedon olemassaolosta. Tiedämme, että sosiaalityöntekijöiden todellisuudentajua horjuttaa erityisesti sosiaalisen konstruktionismin teoria. Emme sen sijaan tiedä, mitä tarkalleen näiden ideologioiden taustalla on ja mitkä niiden seuraukset ovat olleet. Emme tiedä, koska sosiaalialan tutkimukset kohdentuvat täysin toisenlaisiin asioihin.
Miksi tutkimukset vaikenevat?
Tutkimuslaitos THL vaikenee, vaikka sen lain mukainen velvollisuus on tuottaa tutkimuksiin perustuvaa tietoa yhteiskunnallisen päätöksenteon pohjaksi. Oikeustieteellinen tutkimus ei ole edennyt alkua pidemmälle, vaikka asia liittyy kiinteästi lapsen etuun, lapsivaikutusten arviointiin ja perus- ja ihmisoikeuksiin.
Lähimenneisyys todistaa, että tutkimusaihe olisi tärkeä. Ideologiset suuntaukset voivat johtaa vakaviin loukkauksiin. Mikäli ideologiset suuntaukset ovat piilossa rakenteissa, hyvä hallinto ei voi toteutua. Lähihistoria ja toisen maailmansodan aikaiset tapahtumat osoittavat, että humpuuki voi kulkea valtionhallinnossa tieteenä. Hitlerin Saksassa tehdyt ihmiskokeet ja hirmuteot tehtiin tieteen ja rotuhygienian nimissä.
On perusteltua kysyä, kohdistuuko tutkimustyö lainkaan oikeisiin asioihin. On perusteltua kysyä, mistä syystä tutkimukset vaikenevat oleellisen tärkeistä asioista. Mistä syystä vakaviin perus- ja ihmisoikeuksia koskeviin epäkohtiin ei saada korjausta, vaan vaatimukset torjutaan vuosikymmenestä toiseen?
Näkymättömät asiat ja naksaus virkatyötä ohjaamassa
THL:n tutkimusprofessori Tarja Heino on avannut lastensuojelun ideologiaa. Tarja Heino kertoi vuonna 1997 väitöskirjatutkimuksessaan, että sosiaalityöntekijän työtä saattaa ohjata intuitio, ”naksaus” ja näkymättömät asiat (Heino, Tarja, Asiakkuuden hämäryys lastensuojelussa Sosiaalityöntekijän tuottama määritys lastensuojelun asiakkaaksi,1997). Tutkijan havainnosta saisi erinomaisen tutkimushankkeen: Mitä tapahtuu naksauksen kohteena oleville ihmisille? Mitä tapahtuu, kun perhe saa näkymätöntä arjen apua lastensuojelusta? Mitä tapahtuu ihmiselle, jos sosiaalityöntekijä vaan luulee tietävänsä?
Sosiaalinen konstruktionismi – kun todellisuudentaju pettää
Tarja Heino tuo esille tutkimuksessaan sosiaalialalla käytössä olevan sosiaalisen konstruktionismin teorian. Sosiaalinen konstruktionimi on suosituin ja eniten käytetty teoria ja tutkimuksellinen viitekehys, jonka mukaan sosiaalinen todellisuutemme rakentuu (rakentaa= construct) sosiaalisessa, kielellisessä vuorovaikutuksessa. Tiukimmassa suuntauksessa uskotaan, että mitään todellisuutta ei yleisemmässä (universaalissa) mielessä ole. Tosiseikkaselvittely on siis tarpeetonta, koska kaikille yhteistä todellisuutta ei ole olemassakaan.
Professori J.P. Roos on varoittanut tästä vaarallisesta teoriasta. Hän on kertonut, kuinka sosiaalialan opetuksessa opetetaan, ettei kenenkään tieto ei ole oikeampi kuin toisen tieto, sillä todellisuus on moniulotteista. Pahimmassa tapauksessa ei opeteta lainkaan sitä, miten sosiaalityöntekijät voivat erottaa todellisen tiedon väärästä( Janus vol. 14 (1) 2006, 44-46). Teorian mukaan vanhemmuuskin on vain sosiaalinen konstruktio ja aivan vapaasti muokattavissa.
Kuinka moni käräjätuomari tai hovioikeudenneuvos tietää, että sosiaalityöntekijän laatimissa selvityksissä ei suinkaan aina ole kyse tosiseikkojen selvittämisestä eikä objektiivisuuteen pyrkivästä virkatyöstä?
Mitä tapahtuu, kun hallinto-oikeudessa oleva tuomari konstruoi jutun? Hallinto-oikeuteen kuuluu sosiaalialan koulutuksen saanut asiantuntijajäsen, jonka läsnäolo luonnollisesti vaikuttaa lopputulokseen. Päätöksestä saatetaan konstruoida mitä kummallisin tarina kuten valitettavan usein tai oikeammin miltei aina tapahtuu (vrt. fair trial)
Kuinka moni sosiaalityöntekijän asiantuntijuuteen luottava tietää, että sosiaalityöntekijän teoriapainotteinen koulutus ohjaa häntä luomaan (konstruoimaan) oman ”todellisuutensa” niin lastensuojelujuttuihin, huoltoriitojen selvityksiin kuin yhteiskunnallisen päätöksenteoksi tehtyihin viranomaisasiakirjoihin?
Yliopistollista ideologiaopetusta
Sosiaalialan opiskelijoiden tutkimuksiin kannattaa perehtyä. Ne valaisevat rakenteellisen ongelman syvyyttä. Tässä eräs esimerkki yliopistollisesta sosiaalialan lisensiaattitutkimuksesta. Tutkimuksen tekijän ohjaajana toimi sosiaalitieteiden laitoksen sosiaalityön professori, VTT, Leo Nyqvist. Nyqvist on toiminut pitkään Turun hallinto-oikeuden asiantuntijajäsenenä lastensuojeluasioissa (siis tuomarina).
Lisensiaattitutkimuksen tekijä kirjoittaa:
”Elämäntilanne on ihmiselle olemassa juuri sellaisessa kokoonpanossa, johon hän on suhteessa. Kaksi ihmistä ei elä suhteessa samaan aiheiden kokonaisuuteen. Fenomenologiassa kokemusten aihe on rajatumpi ja rakentamattomampi verrattuna esimerkiksi narratiiviseen tutkimukseen….”
”Situaatio on se osa maailmaa, johon yksilö on suhteessa. Situationaalisuus on ihmisen olemassaolon käsittämiseksi yhtä välttämätön ontologinen perustekijä kuin kehollisuus ja tajunnallisuuskin. Situaation rakennetekijöitä eli komponentteja ovat esimerkiksi perhetilanne, työelämä, koulutus, kulttuuri, tavat ja tottumukset. Ne ovat aina ainutkertaisia ja ainutlaatuisia. Yksinkertaistettuna ihminen tulee sellaiseksi kuin komponenttien luonne edellyttää.”
Tutkimus käsitteli sijaishuollon sosiaalityötä äitien kokemana.
Mitä tapahtuu, kun ideologisti laskeutuu kansan pariin?
Kasvatustieteen väitöskirjassaan Ilkka Uusitalo toteaa lastensuojelutyöhön koulun penkiltä siirtyvien sosiaalityön ammattilaisten kokevan ”käytäntöshokin”. Monelle tuoreelle lastensuojelun ammattilaiselle tulee aitona yllätyksenä asiakkaiden suuri määrä, kiire, perheiden monimutkaiset ongelmat ja ennen kaikkea se, että yliopistossa maisterin tutkinnossa opiskeltua tietoa ei pysty soveltamaan käytännön lastensuojelutyöhön. Ristiriita johtaa usein siihen, että iso osa lastensuojelun sosiaalityöntekijöistä vaihtaa alaa ongelmien takia joko pian valmistumisen jälkeen tai myöhemmin työurallaan.
Mitä tapahtuu, jos ideologisti jatkaa työssään?
Mikäli virkamies ei tunne lainsäädäntöä eikä hallinnon oikeusperiaatteita, ja soveltaa ainoastaan yliopistolla hankittua teoriatietoa, työskentely on tietysti täysin sattumanvaraista (mututyötä). Perheelle ja lapselle toiminta voi muodostua vaaralliseksi. Se saattaa laukaista vuosien/vuosikymmenten ajojahdin, mikäli perhe päätyy pyytämään apua lastensuojelusta. Pienissä kunnissa toiminta saattaa riistäytyä suoranaiseksi ajojahdiksi, vainoksi, jota yhteisö harjoittaa kunnan sosiaalitoimiston johdolla.
Teorioihin uskova virkamies kirjoittaa mm. tuomioistuimille oleellisen tärkeitä asiakirjoja kykenemättä asiallisen tiedon tuottamiseen hyvän hallinnon mukaisesti. Täysin kelvollisesta ja lapsiaan rakastavasta isästä saatetaan näin luoda lastensa vihollinen ja kaltoin kohtelija tai sosiaalityöntekijät asettuvat sen vanhemman puolelle, joka toimii lasta vahingoittaen. Todellisuudentajun pettäessä saattaa lopputuloksena olla aktiivinen viranomaisvieraannuttaminen loputtomine syytöksineen ja kontrolloituine tapaamisjärjestelyineen. Näyttää siltä, että tuomioistuimet ovat alistuneet sosiaalialan toimijoiden edessä -onhan sosiaalityöntekijä alan asiantuntijana sanansa sanonut lapsen edusta.
Anja Hannuniemi on nostanut tutkimuksessaan esille käsitteen ”liittoutuminen toisen vanhemman kanssa”. Tämä liittoutuminen voi johtaa jopa siihen, etteivät lapsen elämäntilanteesta tietoon tulevat tosiseikat (esimerkiksi huono kohtelu, laiminlyönti jne.) johda mihinkään toimenpiteisiin lapsen suojelemiseksi (Hannuniemi, Vanhemmasta vieraannuttaminen -uhka lasten hyvinvoinnille, 2007, s. 6).
Hyvä esimerkki todellisuudentajun hämärtymisestä liittyy Vilja Erikan surulliseen kohtaloon. Long Playn artikkelissa (helmikuu 2020) käsiteltiin Vilja Erikan asiaa. Jutun nimi on Vailla virkavastuuta ja sen ovat tehneet Antti Järvi ja Anu Silfverberg. Long Playn toimittajat ovat haastatelleet Helsingin kaupungin johtavaa sosiaalityöntekijää Minna Maneliusta. Minna Maneliuskin on toiminut hallinto-oikeuden asiantuntijana (tuomarina).
Minna Manelius toteaa Vilja Erikan kuolemaan liittyvistä tapahtumista: ”Voidaan sanoa, että se traumatisoi koko ammattikuntaa”
Näinkö se olikin -uhrina olikin sosiaalityöntekijä?
Kun järjestelmä menettää kykynsä toimia –rakenteellinen korruptio
Tutkimuksen mukaan rakenteellista korruptiota (structural corruption) voidaan pitää ”vaarallisimpana” korruption toimintamallina yhteiskunnassa. Sen lonkerot ja vaikutukset ulottuvat kaikkialle yhteiskunnalliseen päätöksentekoon eikä sen paljastumiseen, paljastamiseen tai tarkkaan mittaamiseen ole mitään varmuutta sen ”sumean” olemuksen vuoksi. Organisaatioita ei kyetä uudistamaan, mikäli asiantuntijavalta on keskittynyt ja ”sementoitu” vain valittujen henkilöiden käyttöön. Ulkopuolelta siihen on vaikea puuttua. Rakenteellisen korruption oloissa henkilöt ohjaavat toimintaa eri asemista, ”kahdella tuolilla” istuen. Vaaran vyöhykkeitä ovat julkisen ja yksityisen sektorin keskinäisjärjestelyt.
Hyvinvointipalvelut tuottavat pahoinvointia
2000 -luvun kehitys on osoittanut riidattomasti, että hyvinvointia tuottamaan tarkoitetut palvelut tuottavat pahoinvointia. Sosiaali- ja terveysministeriön hallinnonalalla on tapahtunut seuraava kehitys:
Huostaanottojen määrä on liki kaksinkertaistunut, perhehoidosta on tullut ensisijainen hoitomuoto, rahallinen tuki ohjautuu perhehoitajille lapsen vanhempien sijaan. Perhehoitajilla on lisäksi lomaoikeus, työnohjausta, vertaistukea ja erilaisia koulutuksia, jotka sijoittava kunta maksaa.
Ylen syksyllä 2019 tekemän laajan selvityksen mukaan hoivabisneksestä tutut terveysjätit vuolevat miljoonia huostaanotetuilla lapsilla. Terveydenhoitoalan suuryritysten mukaantulo lastensuojelumarkkinoille liittyy kiinteästi psyykkisesti sairaiden ja neuropsykiatristen (kuten autismin kirjon) lasten asiaan. Nämä lastensuojelun asiakkaana olevat nepsylapset eivät saa tutkimuksia, hoitoa eivätkä kuntoutusta. Nepsylasten asioiden hoitamatta jättäminen takaa ehtymättömän lapsimateriaalin sijaishuollon toimijoille.
Kodin ulkopuolelle sijoittamisen kustannukset ovat kaksinkertaistuneet vuodesta 2006. Miljardilla eurolla aikaan saadaan sairautta, itsetuhoa, rikollisuutta ja syrjäytymistä. Peruspalvelut ovat heikentyneet. Sijaishuolto saa jatkua ilman häiriötä, lapsia ei palauteta takaisin kotiin. Sijaishuoltoa ei valvota. Ylimpien valvontaviranomaisten toistuvat huomautukset jätetään huomioimatta. Julkisen vallan käyttö on hämärtynyt.
Lopputulos on siis enemmän kuin surkea. Kansalaiset ovat kovin tyytymättömiä, koska yhteisiä rahoja käytetään kansan vahingoksi. Kansalaiset olisivat tietysti tyytyväisiä, mikäli 2000 -luvun ponnistukset olisivat tuottaneet hyvinvointia, huostaanottojen määrät olisivat pienentyneet, lapsista ei olisi tullut kauppatavaraa ja peruspalvelut olisivat toimivia.
Arvokeskustelun paikka
Hiljaisuus ja puhumattomuuden kulttuuri, epäkohtien torjuminen, ovat altistaneet järjestelmän korruptiolle. Ihmisiä ei haluta kuulla huolimatta täysin toimimattomasta ja vahingollisesta järjestelmästä.
Keskustelun avaaminen riittää. Ei ole tarpeen tehdä uusia esityksiä, lausuntoja, käynnistää hankkeita, projekteja, tutkimuksia tai perustaa uusia työryhmiä. On välttämätöntä avata satavuotinen ongelma. Avataan väkivaltaiset rakenteet, jotka mahdollistavat sijoitettuihin lapsiin kohdistuvan väkivallan ja huonon hoivan, väkivallan peittelyn sekä lastensuojelun asiakkaisiin kohdistuvan väkivaltaisen kohtelun.
On tarpeen käynnistää keskustelu siitä, kuinka Suomi suhtautuu lapsiperheisiin. Kuinka sosiaali- ja terveysministeriön hallinnonalalta saadaan kitketyksi mielivallan ideologia? Kuinka ihmisoikeudet saadaan todeksi joka kunnan sosiaalitoimistossa jokaisen ihmisen kohdalle? Kuinka epäterveet verkostot puretaan?
Keskustelun avaus kuuluu lapsiasiavaltuutetulle, koska lain mukaan hän mm. aloittein, neuvoin ja ohjein kehittää yhteiskunnallista päätöksentekoa lasta koskevissa asioissa ja edistää lapsen edun toteutumista yhteiskunnassa; kehittää yhteistyömuotoja eri toimijoiden välille; seuraa lainsäädäntöä ja yhteiskunnallista päätöksentekoa sekä arvioi niiden vaikutuksia lasten hyvinvointiin. Keskustelun avaus kuuluu erityisesti Elina Pekkariselle, joka tutkijataustansa ansiosta kykenee erinomaisesti arvioimaan 2000 -luvun kehitystä ja epäterveiden verkostojen syntyä.
Lastensuojelujärjestöt, sijaishuollon edunvalvojat ja muut 2000 -luvun lapsipolitiikan asiantuntijoina toimineet ja nykyisen rappiotilan aikaansaaneet tahot jääväävät itsensä tietysti tästä keskustelusta. Ei ole siten tarpeen kuulla Pesäpuun toimijoita. Palautetaan lastensuojelujärjestöt niiden alkuperäiseen asemaan. 2000 -luku on osoittanut, mitä järjestöjen ”lapsen etu” -toiminta on ja mitä liikeidea saa aikaan, kun lapsen kohtalo liukuu liikemiehen rahapussiin. Lopetetaan vahingollisen humpuukin rahoittaminen.
Lapsia emme anna
Saan paljon yhteydenottoja ihmisiltä. Kiitos niistä. Eräs vanhempi kokosi osuvasti yhteen nykytilanteen todeten, että lapsia emme anna lastensuojelulle. Toinen kiteytti hienosti ihmisoikeudet: Riittäisi, jos ihmisten parissa työtä tekevät käyttäytyisivät ihmisen lailla. Ihmisenä ihmiselle.
Lastensuojelun asiakkaat näkevät lähietäisyydeltä hallinnon toiminnan, kirjoittavat aktiivisesti epäkohdista eri tahoille, päättäjille, mediaan jne. He tekevät siis kullanarvoista työtä. Tarvitaan ainoastaan vuoropuhelua, ihmisten silminnäkijähavaintojen huomioon ottamista. Epäterveistä verkostoista raportoiminen kuuluu kaikille, koska on kyse yhteisestä asiasta. Epäterveet verkostot käyttävät yhteisiä varoja palkiten vain verkostoon kuuluvia niin kuin nyt on käynyt. Lapsia koskevassa asiassa on kyse maamme tulevaisuudesta.
Aikalaisasiakirjoihin tullaan kirjoittamaan, että ihmiset havaitsivat ja raportoivat epäterveistä verkostoista. Lokakuun liikkeen kansalaisjournalismi teki sen, mikä journalistin ohjeiden mukaan kuuluukin: Ihmisillä on oikeus tietää yhteiskunnallisesti tärkeistä asioista. Tutkijat ja itsenäisen Suomen media muutoin vaikenivat. Viranomaiset kertoivat kansalle, että jokainen lapsi on arvokas. Viranomaiset jättivät kuitenkin kertomatta kansalle, mitä lauseella tarkoitettiin: Jokainen syntyvä lapsi on huomioitava tuottavana materiaalina sijaishuollon tarpeisiin.
Hyvää itsenäisyyspäivää kaikille.