Lastensuojelun lapsiuhrit

Pelastakaa lapset ry:n Sopiva sijaiskoti lapselle -hankkeessa (3/1999-12/2002) tehtiin sijoitettujen lasten kuolleisuustutkimus, joka julkaistiin British Medical Journalissa. Pelastakaa lapset ry:n ylilääkäri Jari Sinkkonen ja Mirjam Kalland havaitsivat, että huostaanoton kokeneet lapset ja nuoret kuolevat ennen 25-vuotissyntymäpäiväänsä yli kolme kertaa useammin kuin muut ikätoverinsa.

Sijoitettujen lasten kuolleisuustutkimus perustui lastensuojelurekisteriin ja kuolemansyyrekisterin yhdistämiseen ja se koski kaikkia 1992-1997 huostassa olleita lapsia ja nuoria (13 371). Näiden lasten ja nuorten kuolleisuus havaittiin moninkertaiseksi ikäryhmän normaalikuolleisuuteen verrattuna, erityisesti ikäluokissa 15-25. Kuolemat liittyivät itseä vaarantavaan tai vahingoittavaan käyttäytymiseen eli päihteisiin, onnettomuuksiin ja itsemurhiin. Nuoret kuolivat aineiden väärinkäyttöön, onnettomuuksiin ja itsemurhiin. 14 tyttöä ja 24 poikaa kuoli ennen 18 vuoden ikää. Kuusi 15–24-vuotiasta tyttöä ja 29 poikaa teki itsemurhan.

Mistä syystä maailman onnellisimmassa hyvinvointivaltiossa syntyvät lapset päätyvät valtion vastuulla ollessaan itsemurhaan? Mitä keinoja hyvinvointivaltio käyttää? Kuinka lapsi ajetaan lastensuojeluksi nimetyllä toiminnalla täydelliseen umpikujaan ja epätoivoon?

Lasten terveydenhuollon laiminlyönti – B -luokan mielisairaalat

Iltalehti uutisoi jokin aika sitten: ”Suomi rikkoo räikeästi lakia sairaiden lasten huostaanotoilla”

Esittelijäneuvos Tapio Räty eduskunnan oikeusasiamiehen kansliasta ja apulaisoikeuskansleri Mikko Puumalainen toteavat toimittajalle, että vastuun sysääminen lapsen terveydenhuollon palveluista lastensuojelulle on lainvastaista. Suomi on antanut lasten oikeuksien polkemisen jatkua vuosia. Sijaishuoltoon on rakentunut käsittämättömän kummallinen lasten mielenterveyshoidon B-luokan mielisairaala toteaa Kuntaliiton Aila Puustinen-Korhonen.

Huostaanotolla puututaan perusteettomasti lapsen perhe-elämän suojaan, kun huostaanotto olisi voitu välttää riittävien terveydenhuoltopalvelujen järjestämisellä, toteaa Tapio Räty. Kyseessä on siis ihmisoikeusloukkaus, joka rikkoo paitsi Suomen lakia, myös kansainvälisiä sopimuksia.

Lastenpsykiatrian huostaanottotilaukset

Esittelijäneuvos Tapio Räty kertoo edellä olevassa Iltalehden jutussa, että niin hän kuin myös alan asiantuntijat, viranomaiset ja päättäjätkin ovat olleet tietoisia epäkohdasta: huostaanottoja tehdään terveydenhuoltopalvelujen puuttuessa.

Tämä lasten ja erityisesti nepsylasten terveyttä vaarantava toimintakulttuuri avautui vuonna 2012 Valtiontalouden tarkastusviraston lastensuojelua koskevassa tarkastuksessa. Ongelma otsikoidaan ”Erikoissairaanhoito tekee sijoitustilauksia”. Sairanhoitopiirien lastenpsykiatrit kieltäytyvät tutkimasta lastensuojelun asiakkaana olevaa lasta ja näin potilaalta kielletään myös todistetusti tehokkaat hoito- ja kuntoutuspolut. Tämä on yksi tärkeimmistä huostaanottojen juurisyistä. Epäkohta on jatkunut yli 30 vuoden ajan.

Idiotismia vaiko ideologiaa?

Lääkärit kieltäytyvät hoitamasta lastensuojelun asiakkaana olevia lapsia täysin tietoisina tutkimustuloksista. Kaikilla tutkituilla hyvinvoinnin ja terveyden mittareilla sijoitettujen lasten tilanne oli heikompi kuin heidän sisarustensa, joita ei ollut sijoitettu kodin ulkopuolelle. Lastenpsykiatria tietää, että sijaishuolto lisää kuoleman riskiä, onhan vuonna 2001 tehdyn tutkimuksen tekijänä ollut lastenpsykiatri Jari Sinkkonen.

Vuosituhannen taitteessa mediassa keskusteltiin vilkkaasti kunnallisten lastenpsykiatrien työkäytännöistä. Kaikkien alaa tuntevien tiedossa oli, että lastenpsykiatrit suosittavat huostaanottoa lastensuojelun asiakkaana oleville lapsille. Pelastakaa lapset ry:n ylilääkäri Jari Sinkkonen piti kuitenkin yllättäen väitettä lähinnä hupaisana (Lapsen puolesta, 2001, s.166).

Potilaslain mukaan jokaisella Suomessa pysyvästi asuvalla on oikeus hyvään terveyden- ja sairaudenhoitoon. Potilaslain mukaan alaikäinen lapsi – jos hän ikänsä ja kehitystasonsa perusteella kykenee päättämään hoidostaan – on hoidettava yhteisymmärryksessä hänen kanssaan.

Sairaanhoitopiirien lastenpsykiatrian huostaanottotilaukset perustellaan yleisesti maan tavan mukaan sillä, että lapselle syntyy sijaishuollossa ”vakaat olosuhteet”. Jos lapsi sijoitetaan vastoin hänen ja/tai vanhempien tahtoa lastensuojelulaitokseen, yleisen tiedon ja kokemuksen mukaan sijoituspaikassa ei saavuteta ns. vakaita olosuhteita. Lastenpsykiatrit tietävät, että vaihtuvat hoitajat ja levoton ympäristö on useimpien sijoitettujen lasten kohtalona. ”Vakaat olosuhteet” on siis fraasi vailla todenperää.

Huostaanoton hyödyistä neuropsykiatristen lasten hoidossa puuttuu näyttö. Sen sijaan sijoitus tutkimusten mukaan ennemminkin lisää lasten ja nuorten aggressiivisuutta. Tutkimuksen mukaan lapsen toistuvat sijoitukset kodin ulkopuolelle lisäävät yleistä sopeutumattomuutta ja ovat näin ollen yhteydessä suurempaan väkivaltariskiin.

Lastenpsykiatrit käyttävät voimavaroja taivutellakseen vanhemman hyväksymään sairaan lapsen huostaanoton. Lastenpsykiatrit saattavat myös estää vanhempia hankkimasta lapselleen asianmukaisia neuropsykiatrisia tutkimuksia, joita on saatavilla yksityisellä puolella. Tällöin hoitoon tyytymättömistä vanhemmista ja heidän lapsestaan tehdään lastensuojeluilmoitus tai jopa kiireellinen sijoitus. Tulisi kiireellä selvittää sairaanhoitopiirien työtavat, käytetyt hoitomenetelmät sekä taloudelliset sidonnaisuudet sijaishuollon palveluntuottajiin.

Käsittämätöntä julmuutta Juusolle

Lapsia päätyy itsetuhoon, koska sijaishuollossa tapahtuu kaltoinkohtelua ja kokoaikaista laiminlyöntiä. Olen kertonut aiemmin lahjakkaasta pojasta, Juusosta, joka sijoitettiin kauas kodistaan. Juuson tarina on dokumentoitu kirjassasi Salassa pidettävä (2013). Juusolla oli tarkkaavaisuuden häiriö, ADHD, jonka tutkimukset ja hoito viivästyivät. Asianmukaisten terveyspalvelujen sijaan Juuso joutui paikkotoimien kohteeksi.

Vapauduttuaan sijaishuollosta Juuson voimavarat eivät riittäneet edes perheen tuella. Kiusattu Juuso menehtyi menehtyi 19 vuoden 3 kuukauden ja 20 päivän iässä. Juuson päiväkirja jäi jäljelle muistuttamaan siitä, kuinka Suomi hoitaa lastensa asioita.

Juuso kertoi harmistuneena, että sosiaalitarkastaja oli ollut lastenkodissa edellisenä päivänä. Hän oli tullut tapaamaan lyhyesti myös Juusoa. Kun Juuso oli kertonut hänelle oloistaan ja yhden nuoren ahdistelusta, sosiaalitarkastaja totesi hänelle lyhyesti: ”Miksi valehtelet?”

”Tämä on ollut liian rankkaa. Tällä hetkellä olen voimaton, ahdistunut, väsynyt, lopussa, masentunut, ikävöivä, surullinen ja kipeä. Selkäni tuli tosi kipeäksi eilisestä siivousoperaatiosta. Sosiaalitarkastaja oli tosi ilkeä minulle. Hän oli saanut aivan väärää tietoa minusta. Kuka on valehdellut? Miksi hän ei uskonut minua? Miksi hän puhui tästä paikasta kuin tämä olisi joku paratiisi? Miksi hän sanoi, että tämä on joku hyvä paikka? Hän puhui hoitajien kanssa noin kolme tuntia. Hoitajat valehtelivat niin paljon, että tarkastaja uskoi heitä. Minulla on mennyt luottamus näiden valehtelijoiden takia. Miksi koulukiusatut aina lähtevät? Miksi opettajat eivät puutu?Surullinen, lopussa oleva Juuso.”

Laiminlyöntiä Helmille

Helmi teki 17 -vuotiaana elokuussa 2021 itsemurhan. Helmi oli lastensuojelun asiakkaana ja sijaishuollossa. Äiti kertoo, että hänen huoltaan Helmin mahdollisista mielenterveydensairauksista ei otettu koskaan tosissaan. Haavat hoidettiin ja liikkumista rajoitettiin, mutta psyykkiset ongelmat sivuutettiin.

Julkisen vallan vastuulla Helmille mahdollistui sijaishuollossa huumeiden käyttö. Hän sai käyttää huumeita myös lastensuojelulaitoksessa. Lapsi joutui myös seksuaalisesti hyväksikäytetyksi. Myös Heidi oli kirjoittanut päiväkirjaa, joka todentaa tapahtumat.

Syyttäjä teki tapauksesta syyttämättäjättämispäätöksen, eikä asia edennyt oikeuteen. Ratkaisua perusteltiin sillä, että mies ei tiennyt Helmin olleen alle 16-vuotias. Äiti on pettynyt ja vihainen ratkaisusta. Lastensuojelulapsia eivät koske samat oikeudet kuin muita ihmisiä. Kukaan lastensuojeluviranomaisista ei ole joutunut lapsen kuolemasta virkavastuuseen, vaikka lapsen asioista vastaavan sosiaalityöntekijän tulee valvoa lapsen etua. Lapsen etu ei ole kuolla sijaishuollossa.

Heidin kiduttaminen

Heidi otettiin keväällä 1997 huostaan 9 -vuotiaana. Lapsi ja hänen sisarensa vietiin kaupungin ylläpitämään vastaanottolaitokseen. Vastaanottolaitoksessa lapsille sanottiin, että äiti on sairas, mutta ei halua mennä hoitoon. Lasten koulu sijaitsi äidin kodin vieressä, mutta lapsilta kiellettiin kotona käynnit.

Huostaanoton perusteena käytettiin perinteisiä syitä: Lastensuojelu väitti yksinhuoltajaäidin tarvitsevan psykiatrista hoitoa. Yksinhuoltajaäiti joutui tutkituttamaan mielenterveytensä ja hänet todettiin terveeksi. Tutkimuksista huolimatta lapsille toistettiin väitettä äidin mielisairaudesta. Lapsille asiaa ei korjattu.

Joulun alla lastensuojelu siirsi lapset 300 kilometrin päähän iäkkäälle pariskunnalle, joka toimi perhehoitajana. Perhehoitajat sanoivat lapsille heti ensimmäisinä iltoina sisarusten itkiessä koti-ikäväänsä: Älkää itkekö tai teistä tulee yhtä mielisairaita kuin äiti on! Lapsille hoettiin toistuvasti ”ette te täältä kotiin pääse”. ”Jos lähdette täältä, joudutte lastenkotiin, jotka ovat vielä pahempia paikkoja”.

Heidi oli kotona asuessaan elämäniloinen ja elinvoimainen tyttö, jolla oli useita harrastuksia. Harrastukset loppuivat sijoituspaikassa. Hänelle puhkesi migreeni sijaishuollossa. Yhteydenpito äitiin rajoitettiin niin, että tapaamiset olivat valvottuja, myöhemmin tapaamisia oli kerran kuukaudessa. Lastensuojelun ja perhehoidon toimin pyrittiin vahingoittamaan lasten ja äidin suhdetta. Sijaisäiti käytti henkistä väkivaltaa Heidiin: Heidi oli paha ja sisko oli hyvä. Heidin mieltä painoivat raskaat äitiin kohdistuneet syytökset mielisairaudesta.

Heidi kirjoitti äidilleen kirjeitä, jotka ovat täynnä ikävää ja ahdistusta:

Olet aina sydämessäni. Mä haluan olla sun kanssa aina ja minusta tuntuu hyvältä olla sun sylissäsi. Mua alkaa nyt itkettää. Muista rukoilla mun puolesta niin kuin minäkin sinun puolestasi. Älä luule, että mä uskoisin että ole mielisairas. Muista, että rakastan sua!

Äiti mä rakastan sua ja mä haluun kotiin. Tee kaikki, että saat meidät takaisin, jooko?

Kysyin H:ltä (sijaisäiti) saanko soittaa äidille niin H vastasi, että vain äiti saa soittaa meille?

Mun hartain toivomus on päästä äidin luo asumaan!

Heidi kotiutettiin äitinsä luokse 14 -vuotiaana. Hän oli kokenut pitkän sijaishuollon järkytyksenä eikä toipunut siitä koskaan huolimatta siitä, että hän onnistui pääsemään työelämään ja sai lapsen. Heidin itsetunto oli murrettu perhehoidossa. Heidi sai paniikkikohtauksia ja voimavarat hiipuivat. Avun tarve oli ilmeinen, mutta sitä hän ei saanut terveydenhuollosta. Heidi eristäytyi ja syytti äitiään siitä, että oli joutunut kantamaan hänestä huolta. Heidi teki 32 -vuotiaana itsemurhan keväällä 2021.

Lasten näännyttäminen erityisellä huolenpidolla

Lapsen tahtotilan murtamiseen on kehitetty menetelmiä, joille on annettu hienoja nimiä, jopa lakiin kirjattuina. Näistä menetelmistä erityinen huolenpito on kiinnittänyt jo pitkään huomiotani, koska sen takia moni lapsi menettää elämänilon, näköalat tulevaisuuteen – ja tuhoutuu. Se näyttää lapsen alistamisen huipentumana. Erikoiseksi asian tekee se, että sen kerrotaan olevan hyvää huolenpitoa. Laki sallii toiminnan, koska se on kirjattu lastensuojelulakiin. Kasvatusalan ammattilaisiksi itseään kutsuvat ihmiset pitävät siis edelleen 2020 -luvulla koirakoulun kaltaista menetelmää lapsen edun mukaisena.

Mikä erityinen huolenpito?

Lastensuojelulain mukaan lapselle voidaan järjestää erityistä huolenpitoa. THL:n mukaan erityinen huolenpito tarkoittaa kokonaisvaltaista hoitoa, kasvatusta ja huolenpitoa sekä yksilöllistä erityisopetusta sellaisille 12 vuotta täyttäneille nuorille, joiden toiminta erityisen vakavasti vaarantaa heidän henkeään, terveyttään tai kehitystään. Erityinen huolenpito on moniammatillista hoitoa ja huolenpitoa. Erityistä huolenpitoa järjestävällä laitoksella on oltava käytettävissään riittävä kasvatuksellinen, sosiaalityön, psykologinen ja lääketieteellinen asiantuntemus. Asiantuntijoiden tulee tavata lasta säännöllisesti. Lapsen asioista vastaava sosiaalityöntekijä valmistelee päätöksen erityisen huolenpidon aloittamisesta tai jatkamisesta. Erityinen huolenpito voi yhtäjaksoisesti kestää pisimmillään 90 vuorokautta.

Juuson kiduttaminen

Juuson sijaishuoltopaikka esittelee itseään: ”Käytettävissämme on erityiseen huolenpitoon tarkoitetut tilat. Huoneessa on turvalasit, ikkunoissa hälyttimet sekä kalustus on suunniteltu niin, että esimerkiksi tarvittaessa kiinnipito voidaan suorittaa turvallisesti. Erityisen huolenpidon aikana nuorta ei ”eristetä”, vaan olosuhteet, käytös, ja terveydentila huomioiden nuori hoitaa päivittäisiä askareitaan yleisissä tiloissa. Kaikki toiminta tapahtuu ohjaajan välittömässä läheisyydessä. Erityinen huolenpito on rajoittavuudessaan ja kontrollistaan huolimatta lapsilähtöinen auttamistapa, jonka keskeisiä keinoja on läsnäolo, rauhoittaminen ja keskusteluyhteyden saavuttaminen. Aikuisen jatkuva läsnäolo antaa nuorelle mahdollisuuden kohtaamiseen ja vuorovaikutuksen syntymiseen.”

Juuso kertoo kohtelustaan:

Joudun istumaan 2–3 viikkoa puutuolilla katsoen betoniseinään päin. En saa tavata perhettäni yli kuukauteen, en saa soittaa heille. Kaikki väärennetyt paperit pitäisi oikaista. Toivon pääseväni jouluksi kotiin, koska joulu on perhejuhla. Uskomme Jumalaan ja tapanamme on käydä joulukirkossa. Rakastan perhettäni ja uskon oikeuden voittavan. Minun on paha olla täällä. Tämä on yhtä tuskaa. Minä kuolen tuskiini. Pyysin Jumalalta armoa ja armahdusta. Olen masentunut, väsynyt, ahdistunut, olen lopussa. En jaksa enää. Miksi? Miksi? Minä pelkään, ahdistaa, surettaa, väsyttää.

Minun ei ole tarvinnut pelätä kotona. Ei tämä ole lapsen elämää. Tämä on kiduttamista. Ihmettelen, mitä pahaa olen voinut tehdä, että minut lähetettiin tänne. Minulta on viety kaikki: ihmisyys, vapaus, perhe, onni ja ilo, turvallinen koti ja olo ja paljon muuta. Miksi? Haluan kotiin, jossa minulle on hyvä ja turvallinen olla. Surullinen, ahdistunut, väsynyt, ikävöivä Juuso.”

Juuso kirjoitti myöhemmin sijaishuollon painajaisesta:

”Onneksi pääsin käymään kotona ja jaksan taas tätä vääryyttä vastaan. Sain kotona nukuttua ja rentoutua, mutta nyt täällä on vain sääntöjä, pelkoa, surua, ikävää, rajoituksia, ahdistusta, aikuiset huutaa ja yksi uusi ahdistelee minua. En saa unta enkä voi syödä. Kunpa tämä jo loppuisi. Tämä on kuin painajaista. Minulta vietiin kaikki: perhe, kaverit, hyvä elämä, lapsuus, ihmisyys, vapaus. Olen aivan loppu tähän kaikkeen. En ajattele muita kuin rakkaita. Sosiaalitarkastaja sanoi minulle, että selityksiä maailmaan riittää. Olen niin väsynyt tähän, minua ei uskota, aikuiset valehtelee, minua kohdellaan kuin rikollista. Haluaisin kotiin tai mummolle. Tulen hulluksi täällä. Olen loppu. Peloissaan, väsynyt ja lopussa oleva Juuso.”

Lastensuojelua” psykiatrisen hoidon sijaan – ”Antin” äiti kertoo:

Poikani Antti sijoitettiin noin 1,5 -vuoden ikäisenä sijaishuoltoon ja siirrettiin satojen kilometrien päähän kodista perhehoitoon. Emme saaneet aluksi edes tietää, minne lapsi oli viety. Elimme viikon epätietoudessa. Lapseni läheiset ihmiset sivuutettiin, myös lapselle läheinen isoäiti. Meille vanhemmille ei järjestynyt tukitoimia, kaikki tapahtui nopeasti ja tavoitteena oli pitkäaikainen sijaishuolto.

Perhehoidon raporttiin on kirjattu, että lapseni sijaishuoltoon tullessaan nukkui levottomasti, hänellä oli voimakkaita suuttumisreaktioita ja hän hakkasi päätään lattiaan tai seinään. Antti oli varmasti shokissa jouduttuaan yhtäkkiä eroon meistä vanhemmista. Antti oli ikätasoisesti kehittynyt, iloinen pieni poika siirtyessään sijaishuoltoon. Hänellä ei ollut mitään tuollaista käytöstä kotona ollessa. Antille ilmaantui perhehoidossa huutokohtauksia, joita perhehoitaja rauhoitteli ottamalla lapsen kiinnipitoon. Tuossa kiinnipidossa perhehoitaja ei puhunut lapselle mitään, kunhan vain piti kiinni. Se näytti pelottavalta.

Yhteydenpito

Minun elämäni tärkein asia oli äitiys ja lapsi oli kaikkeni. Huostaanotto ajoi minut epätoivoon ja elämä meni täysin sekaisin. Etäisyyden ja oman elämäntilanteeni takia yhteydenpito oli epäsäännöllistä. Sain kuitenkin kerran kuukaudessa viettää viikonlopun Antin kanssa.

Sitten alkoi näyttää siltä, että tapaamisia haluttiin vähentää. Minulle sanottiin lastensuojelusta, että olemme ainut perhe, joka tapaa lapsiaan. Tapaamiset muutettiin vain nelisen tuntia kestäviksi valvotuiksi tapaamisiksi tekaistulla syyllä. Jouduin tekemään kantelunkin, koska lastensuojelu ei enää maksanut tapaamismatkoista aiheutuneita kuluja.

Kaikesta huolimatta Antin ja minun suhde oli vahva. Se oli jo varhaislapsuudessa kehittynyt vahvaksi. Lomien aikana nautimme yhteisestä ajasta. Iän karttuessa Antti alkoi yhä enemmän kaivata kotiin.

Koulukotiin

Antti soitteli minulle usein ja keskustelimme paljon. Pojan ollessa noin 12 -vuoden ikäinen huoleni heräsi. Antti kertoi kaveriongelmistaan ja pelaamisesta. Antti oli mielestäni masentunut. Otin asian puheeksi perhehoitajan kanssa, joka totesi minun siirtävän omaa sairauttani lapseeni.

Antti pääsi peruskoulun jälkeen ammatilliseen kouluun, jonka hän kuitenkin lopetti. Antti joutui nuorisopsykiatriselle osastojaksolle, jossa lääkäri totesi masennuksen.

Erityinen huolenpito

Sitten Antin ongelmat kasvoivat ja lastensuojelun päätti sijoittaa hänet koulukotiin erityisen huolenpidon jaksolle. Tapahtumat etenivät kiireellä. EHO:n päätökseen on kirjoitettu, että Antilla oli mielialojen vaihtelua, varastelua, päihteidenkäyttöä, tuhopoltto, pahoinpitely. Alkuvaiheen työskentelyn aikana ”Antin on todettu hyötyvän osaston strukturoidusta ja rajatusta kasvuympäristöstä ja siten hänellä on mahdollisuus keskittyä omaa ikätasoa vastaavaan toimintaan ja normaaliin elämänrytmiin”.

Koulukodin raporttiin on kirjattu, että ”Antin käytös on ollut osastolla oloajan hieman arveluttavaa ja salamyhkäistä. Tilanteet kulminoituvat koripallon peluussa, jossa hermot kiristyivät. Eristyksessä ollessaan Antti kertoi, että oli suunnitellut hatkareissua ja aikonut käyttää painoa aseenaan, jos häntä yritetään estää. Hatkareissun syynä oli, että on tiukat säännöt ja niihin on vaikea sopeutua. Antti jatkoi huonehoitoa osastolle tullessaan”.

Laitos suositti erityisen huolenpidon jatkamista, koska sopeutuminen osastolle on kesken ja pysäytysvaihe alussa. Suurena haasteena on Antin sitoutuminen rajoihin ja sääntöihin sekä oman tulevaisuuden suunnitelmat. Erityistä huolenpitoa jatkettiin niin, että Antti oli siellä yhteensä kolme kuukautta.

Koti-ikävä

Poikani kirjoitti minulle kirjeitä myös koulukodista: Ikävä mulla on sua ja sit kun mä täytän 18 v niin muutan sun luo. Vielä ois 2 kk täällä oltava. Mut kyllä mä jaksan. Rakkaudelle poikasi

Lapseni kohtelu

Kävin Anttia tapaamassa laitoksessa. Poikani kertoi, että erityinen huolenpito on kamalaa. Heitä pakotetaan olemaan säyseitä. Nuoret suunnittelevat pakenevansa tilaisuuden tullen. Ohjaajat kävivät päälle pienemmistäkin syystä. Poikani sanoi itkeneensä, kun kukaan ei nähnyt. Poikani oli ahdistunut. Ohjaajat olivat yrittäneet saada häntä kääntymään minua vastaan, koska ei olisi hyvä olla minuun yhteydessä. Kaikki kuulemani tuntui pahalta, koska poikani piti olla hyvässä hoidossa.

Erityisen huolenpidon aikana Antti joutui pariin otteeseen huone-eristykseen. Se tarkoittaa, että lapsi laitetaan tyhjään huoneeseen, jossa on vain patja. Huone-eristys kesti viikon ajan kerrallaan. Eristysraporttiin on kirjattu, että Antti käyttäytyi huonosti ja virtsasi lattialle. Antti kertoi minulle, ettei kukaan tullut avaamaan ovea hänen pyytäessään päästä vessaan.

Osastolla ohjaajat olivat avoimen vihamielisiä nuorille. Eräs tummaihoinen nuori sai kuulla rasista puhetta ohjaajilta. Me tapaamassa käyneet läheiset emme saaneet halata emmekä koskea Anttiin.

Paluu perhehoitoon

Antti palasi perhehoitoon katkerana, uhmaa täynnä, itsetunto poljettuna. Hän ei päässyt takaisin ammattiopintoihinsa. Epätoivoisen lapseni tilanne kärjistyi erään kerran perheessä niin, että poikani otti leipäveitsen käteensä ja pakeni metsään. Kukaan ei loukkaantunut, mutta Antti vietiin psykiatriselle osastolle ensin pakkohoitoon, joka jatkui vapaaehtoisena hoitona.

Kävin katsomassa Anttia ja keskustelimme paljon. Keskustelut helpottivat Antin ahdistusta. Sitten lastensuojelun alkoi järjestellä Antille paikkaa samaan koulukotiin, jossa Anttia oli kiusattu erityisellä huolenpidolla.

Terveydenhuollon sijaan koulukotiin

Antti alkoi pelätä muuttoa. Antti oli motivoitunut psykiatriseen hoitoon, mutta nuorisopsykiatrialla ei ollut vielä tilaa. Anttia oltiin siis siirtämässä koulukotiin psykiatrisen hoidon puuttuessa. Tapan itseni, en mene koulukotiin totesi Antti useamman kerran.

Antti 16 vuotta 7 kuukautta 1 päivä

Sain puhelinsoiton yöllä. Antti oli löytynyt sairaalassa kuolleena sängystään. Ruumiinavauspöytäkirjan mukaan potilas on sairastanut masennusta ja hänellä on käytöshäiriöitä. Potilas löytyi klo 04.00 sängystään…………….

Saatujen esitietojen ja tutkimustulosten välillä ei ole ristiriitaa. Tukehtuminen merkitään kuolintodistukseen välittömäksi kuolinsyyksi. Kuolemansyyluokaksi merkitään itsemurha. Poikani oli kuollessaan 16 vuoden, 7 kuukauden ja yhden päivän ikäinen.

………………………….

Lapselleni

Olit lahja Jumalalta, herkkä sointu utopiasta.

Elit, koit ja kasvoit.

Sait sylini laulamaan äitiyden ylistystä, ja herätit minussa leijonan, enkelin ja hoivaajan.

Teit elämästäni ehjän, ja annoit minulle tarkoituksen.

Kuin varkain elämänhalusi hiipui.

Koit kaiken raskaana ja pelottavana.

Mieleesi muutti julmia ääniä, näit yksin helvetin tulet, ja eksyit sairautesi painon alle.

Murrosikäsi oli mielen murtumista ja kasvusi kauhujen aikaa.

Tein, minkä osasin, eikä se ollut lähellekään tarpeeksi.

Rakastin, niin että sattui enkä silläkään osannut lohduttaa.

Sinä hukuit harhoihin, ja alistuit apatialle, enkä tavoittanut sinua kuin harvoin.

Kuitenkin uskoin, että sinulle, Jumalan lahjalle, löytyisi rauha ja onni.

Että sairaus pakenisi sinusta, ja saisit mitä ansaitset.

Pitkän, hyvän elämän, kuten Jumalan valitulle kuuluu.

Annoin ammattilaisille vallan hoitoosi, kun en uskonut omaan kykyyni.

Luotin, että siellä ainakin olisit turvassa, edes pakolla eläen.

Kunnes tuli loppuelämäni yö, aika, jolloin ilo kuoli, ja kaikesta tuli mustaa.

Hoitajan ääni, asiallinen ja tunteeton, kertoi sinun valinneen kuoleman.

Kertoi että tapaisin sinut enää ruumishuoneella, ja kehotti hakemaan tavarasi.

Nyt ruumiisi makaa haudassa, mutta sielusi on kahleista vapaa, eläen kaikkialla.

Joskus tunnen miten kosketat minua ja tiedän, ettet enää pelkää.

Elät minussa, elät kaikkialla, enkä kuitenkaan saa sinua syliini.

Sinulle tuli rauha, ja sairautesi parani

Sinulla on siellä jossain hyvä olla.

Minun osani on loputon ikävä, epäusko ja toivottomuus.

Sinun lähtösi oli minun kuolemani, tuska, tai ikävä, enää koskaan hellitä.

Kaipaan sinua lapseni, kaipaan niin että tukehdun.

Rakkaudella äitisi

Ihmisoikeusloukkaukset

Yhdenvertaisuus ei toteudu lasten kohdalla. Lain mukaan lasta tulee kasvattaa siten, että lapsi saa osakseen ymmärtämystä, turvaa ja hellyyttä. Lasta ei saa alistaa, kurittaa ruumiillisesti eikä kohdella muulla tavoin loukkaavasti. Lapsen itsenäistymistä sekä kasvamista vastuullisuuteen ja aikuisuuteen tulee tukea ja edistää. Oikeusvaltiossa sallitaan ideologiaan perustuvat, lapsia ja perheitä tuhoavat toimintatavat. Lastensuojelun asiakkaana olevat lapset ovat B -luokkaa.

Ideologia uskoo sokeasti sijaishuollon ylivertaisuuteen. Lastensuojelun asiakkaat saavat kuulla syytöksiä vanhemmuudestaan ja selityksiä, joilla sijaishuollon aikaiset tapahtumat selitetään pois. Näppärä tekniikka mahdollistaa sen, että sijaishuollon aikaiset laiminlyönnit peitellään ja haudataan – kaikki kuitenkin johtuu kodin oloista ja vanhemmista.

Jari Sinkkosen ja Mirjam Kallandin kuolleisuustutkimuksen teoreettisena taustana oli kiintymyssuhdeteoria ja siihen perustuva olettamus, että lapsi, jota on laiminlyöty tai kohdeltu kaltoin, tarvitsee huostaanoton jälkeen mahdollisimman pysyviä ja turvallisia kasvuoloja sekä korjaavia kokemuksia (Kalland, 2015 kirjassa Sinkkonen, Jari, Tervonen-Arnkil Kaisa (toim), Lapsi uusissa oloissa, 2015, s. 166). Kiintymyssuhteissaan vaurioitunut lapsi käyttäytyy itsetuhoisesti ja voi olla vaaraksi itselleen. Kun lapsen käsitys itsestä, vuorovaikutuksesta ja toisista on varhaisvaiheessa muodostunut pääosin kielteiseksi eikä häntä ole suojeltu psyykkisesti eikä fyysisesti hän ei kykene myöskään suojelemaan itse itseään myöhemmin (Loppuraportti s. 7)

Lapsiasiavaltuutettu vaikenee ja selittää

Sen sijaan, että lapsiasiavaltuutettu Elina Pekkarinen olisi nostanut sijaishuollon lasten tilanteen selvittämisen ja kaltoinkohtelun lopettamisen ensisijaisen tärkeäksi asiaksi, hän vaikenee eduskunnalle antamassaan selonteossa.

Lapsiasiavaltuutettu Elina Pekkarinen on istunut pyöreän pöydän ääressä keskustelemassa viranomaisten ja palveluntuottajien kanssa laitoshoidon tulevaisuudesta. Keskustelumuistiosta ilmenee, että joissakin laitoksissa on lasta vahingoittavia käytäntöjä. Rangaistuksia ja rajoituksia käytetään lain vastaisesti tai lapsia kohdellaan muuten epäasiallisesti. Yhtenäistä ihmiskäsitystä tai arvopohjaa ei ole.

Elina Pekkarinen on toiminut hallinto-oikeuden asiantuntijajäsenenä -siis tuomarina. Hän oli toimittaja Maarit Tastulan haastateltavana ohjelmassa, jonka aiheena oli lastensuojelun kipukohdat.

Elina Pekkarinenkin näyttää psykopuheessaan uskovan ideologiaan, joka sujuvasti ohittaa sijaishuollon aikaiset väärinkäytökset: ”Mä olen itse nimittänyt sitä tämmöiseksi lastensuojelun viiltäväksi paradoksiksi. Kun ajatellaan, että tässä on ryhmä lapsia, joihin me sijoitetaan ensinnäkin euromääräisesti aivan todella paljon, me käytetään myöskin paljon aikaa, me käytetään valtava määrä kehittämistyötä ja tutkimustyötä jotta heillä olisi hyvä olla ja silti me tuotetaan sellainen kokemus heille, että he on yksin maailmassa, heidät ohitetaan toistuvasti, heille ei selitetä asioita eikä kukaan ymmärrä heitä. Niin mielestäni se on, tottakai varmaan osin lähtöisin siitä, että heillä on jo ihan varhaisessa lapsuudessa niitä kokemuksia kaltoinkohtelusta, jolloin on myöskin vaikea huomata, että joku todella välittää”.

Juusosta, Helmistä, Heidistä ja ”Antista” ovat ainoastaan heidän äitinsä ja läheiset ihmiset välittäneet. Äidit ovat halunneet kertoa lastensa tarinan, jotta joku muu pelastuisi. Kiitokset äideille!

Julkaissut Leeni Ikonen

Varatuomari Yhdenvertaisuuden ja oikeudenmukaisuuden tarkkailija. Lasten ja perheiden ääni.