Suomen lastensuojelun karu todellisuus on tullut näkyväksi Ukrainan kansaan ja lapsiin kohdistuvien hirmutekojen kautta. Myös Helsingin Sanomat on herännyt kodistaan paenneiden lasten hätään.
HS kertoo
Britannian yleisradioyhtiö BBC:n mukaan lapsia on kadoksissa ja heidän oikeutensa ja hyvinvointinsa ovat vakavasti uhattuina. Euronewsin mukaan jopa 1,3 prosenttia kaikista Ukrainan lapsista on lastensuojelun asiakkaita, eli vanhemmat eivät joko pysty huolehtimaan heistä tai ovat kuolleet. Lapset ovat huomattavassa vaarassa joutua siepatuiksi tai hyväksikäytön kohteiksi etsiessään turvaa ja suojaa.
Toisessa HS:n jutussa kerrotaan, että Ukrainassa oli paljon lapsia erityisen haavoittuvassa asemassa jo ennen sotaa. Orpokodissa, sisäoppilaitoksessa tai vammaisille tarkoitetussa lastenkodissa asuvien lasten määrä on YK:n pakolaisjärjestö UNHCR:n mukaan suurin määrä koko Euroopassa. Osa heistä on sosiaalisesti orpoja. Heillä on elossa vanhemmat, jotka eivät voi huolehtia lapsistaan yhdessä Euroopan köyhimmistä maista.
Suomen hätätila
Lapsikaupan aikaansaamassa hätätilassa Suomessa joka toinen tunti joku lapsi joutuu lähtemään kodistaan. Suomessa alaikäisistä lapsista peräti 1,8 prosenttia asuu kodin ulkopuolelle (Väkiluku 5 533 793/ alle 18 -vuotiaita lapsia 1 041 526). Mitä tietoa maamme viranomaiset ovat antaneet kansainvälisille toimijoille, mikäli Ukrainan 1,3 prosenttia pidetään hälyttävänä lukuna?
THL:n tilastoista ilmenee, että maamme lapsista 19 086 on sijoitettu kodin ulkopuolelle. Näistä lapsista 11 386 on huostaanotettuja. Viranomaisen mukaan siis vanhemmat olisivat antaneet vapaaehtoisesti 7 700 lasta sijaishuoltoon ns. avohuollon sijoitukseen.
Tämä tilastojen hämärämaastoon sijoittuva 7 700 lapsen kohtalo liittyy avohuollon sijoituksiin liittyvään lapsikauppaan. Palveluntuottajien sijaishuoltopalvelut avohuollon markkinoilla ovat musta aukko, jossa palveluntuottajat pääsevät kehittelemään tuotteitaan. Näillä tuotteilla (mm. perhekuntoutuslaitokset, perhetyö) tuetaan lähinnä lapsiliiketoimintaa harjoittavia tahoja. Se, mikä on perheen tarve ja toive on täysin toissijaista. Lastensuojelupropaganda huolehtii siitä, ettei avohuollon lapsibisnes tule tutkimusten eikä selvitysten kohteeksi.
Useimmiten on kyse tilanteesta, jossa lastensuojelun virkamiehet tekevät kiireellisen sijoituksen ja sen jälkeen pakottavat/kiristävät vanhemmat suostumaan ”vapaaehtoiseen” avohuollon sijoitukseen. Toiminta mahdollistuu, koska perheillä ei ole minkäänlaisia tehokkaita oikeussuojakeinoja.
Hallinto-oikeudet ovat ruuhkautuneet valitusten ja huostaanottohakemusten käsittelyssä. Hallinto-oikeudet ovat koko olemassaolonsa aikana osoittaneet olevansa sitä paitsi täysin väärä taho käsittelemään lasten asioita. Hallintotuomioistuinjärjestelmä on mahdollistanut miljardiluokan lapsibisneksen, sijoitettujen lasten kaltoinkohtelun sekä syrjäyttämisen. Ne ovat hyväksyneet maantavan, joka lähettää terveydenhuoltoa tarvitsevat (sairaat) lapset sijaishuoltoon. Ne hyväksyvät pääsääntöisesti kaiken sen, mitä sosiaalityöntekijät tekevät.
Muukalaisviha
Toivottavasti lastensuojeluviranomaiset jättävät rauhaan ne ukrainalaiset lapset, jotka ovat tänne paenneet. Suomalaiseen työkulttuuriin kuuluu paitsi yksinhuoltaja- ja köyhyysviha, myös muukalaisviha. Johanna Hiitolan ja Hanna Heinosen tutkimuksessa peräti 13 prosenttia tutkimuksen huostaanottotapauksista koski etnisiä vähemmistöjä. Helsingin hallinto-oikeuden alueella määrä oli jopa 33 prosenttia kaikista asiakkaista (Hiitola, Heinonen, Huostaanotto ja oikeudellinen päätöksenteko, hallinto-oikeuksien ratkaisut huostaanottoasioissa 2008, s. 20 ja s. 43). Johanna Hiitolan tutkimustuloksista käy ilmi, että hallinto-oikeudessa kantaväestöä ja maahanmuuttajia kohdellaan eri tavoin. Oikeudet tekevät päätöksensä asiakirjojen perustella, joten käytännössä ratkaisut perustuvat pitkälti sosiaalityöntekijöiden laatimiin raportteihin.
Suomen mallin mukaan lastensuojelun hirmuvalta kykenisi huoli/kiintymyssuhde/psykoanalyysi/trauma/ – pohjaisesti toimien näppärästi erottamaan nämä kauhuja kokeneet ukranalaislapset ainoista turvaverkoistaan – lapsikaupan kohteeksi. Suomalaisen näkemyksen mukaan lapsen erottaminen läheisistään ”parantaa” lapsen. Haavoittuvassa asemassa olevat ukrainalaislapset ja perheet ovat varmastikin lapsiliiketoiminnassa huomioitu tuotteistamisen kohde.
Keskustelu seurauksista eikä syistä
Lastensuojelupropaganda on huolehtinut siitä, että lastensuojelukeskustelu edelleenkin keskittyy seurauksiin syiden sijaan. 2000 -luvun lapsipolitiikka on mahdollistanut lasten tuotteistamisen, lapsista on tehty liiketoiminnan kohde. Tästä huolimatta viranomaisen näkemykset edelleenkin liittyvät sosiaalityöntekijöiden resurssipulaan ja tiedon kulun ongelmiin. Seurauksista on turvallista keskustella, juttua riittää eikä muutoksia tarvitse tehdä.
Miksi hyvinvointivaltio sallii joka toinen tunti tapahtuvat lapsen poistamiset kodeistaan? Miksi palvelujen kehittämisen ja vanhempien tukemisen sijaan on panostettu keinotekoiseen sijaishuoltosysteemiin? Miksi lakeja ei noudateta? Miksi sosiaalihuollon asiakaslaki on jäänyt kuolleeksi kirjaimeksi? Auttamisen ihme alkaa siitä, että maltetaan kysyä, mikä on avun tarvitsijan toive. Miksi ”auttaminen” on uhkailua ja pelottelua? Mihin unohtuivat vanhemmat, isovanhemmat, lapsen suku?
”Yhteiskunnalliset vaikuttajat”
HS:n toimittaja on päätynyt haastattelemaan myös yhteiskunnallisiksi vaikuttajiksi nimeämiään ihmisiä. Varhaiskasvatuksen professori ja lastenpsykoterapeutti Mirjam Kalland on liikuttunut puhuessaan toimittajalle maamme lähihistoriasta, joka on hänelle lähisuvusta tuttu. Toisen maailmansodan aikana Suomesta siirrettiin arviolta 70 000–75 000 alle 15-vuotiasta ilman vanhempiaan ulkomaille, pääasiassa Ruotsiin ja jonkin verran myös Tanskaan.
Kalland on ollut tekemässä sijoitettujen lasten kuolleisuustutkimusta, jonka mukaan huostaanoton kokeneet lapset ja nuoret kuolevat ennen 25-vuotissyntymäpäiväänsä yli kolme kertaa useammin kuin muut ikätoverinsa. Nuoret kuolivat aineiden väärinkäyttöön, onnettomuuksiin ja itsemurhiin. Kallandin tietää asemansa takia lastensuojelun nykytilanteen, lapsiliiketoiminnan ja valtavan 1,8 prosentin suuruisen kodeistaan poistettujen lasten määrän.
Yhteiskunnallinen vaikuttaja vaikenee niistä asioista, joista ei voi vaieta.
Viranomaispahoinpitely
Lastensuojelun epäkohdista ja laittomuuksista on keskustelu vuosikymmenien ajan. Toimiva lastensuojelu -raportin mukaan jo lapsen vuoden komitea (1980,137) katsoi, että lastensuojelun eri toimintamuodot ovat jääneet esiintyvistä ongelmista pahasti jälkeen. Raportin tekijät kysyivät, missä määrin lastensuojelulakiin perustuvassa toiminnassa tapahtuu niin sanottua viranomaispahoinpitelyä. Kun riittämätön henkilökunta riittämättömällä koulutuksella joutuu hoitamaan moniongelmaisia tilanteita, saattaa itse palvelujärjestelmä tuottaa omalta osaltaan sosiaalisia ja psyykkisiä häiriöitä.
Lastensuojelu horjuttaa yhteiskuntarauhaa
Hyvän hallinnon tulee myös lastensuojeluasioissa toimia niin, että se lisää kansalaisen luottamusta viranomaisten toimintaan. Sen tulee rohkaista kansalaista tarvittaessa pyytämään apua ja turvautumaan erilaisiin hyvinvointia tuottamaan tarkoitettuihin palveluihin. Hyvinvointia tuottavien palvelujen tulisi tuottaa hyvinvointia. Niiden ei tule tuottaa epätoivoa, pelkoa, kauhua, itsemurhia, perhesurmia.
Hyvän hallinnon toteutuminen lisää kansalaisen oikeudenmukaisuudenkokemusta ja kunnioitusta esivaltaa kohtaan, ja omalta osaltaan se näinylläpitää yhteiskuntarauhaa. Epäoikeudenmukaisuuden ja toivottomuudenkokemus voi vastaavasti ajaa kansalaisen pois palvelujen piiristä, ajaahänet epätoivoisiin tekoihin, ja siten repiä yhteiskuntaa ja sen toimivuutta, aiheuttaen samalla yksilötasolla mittaamatonta kärsimystä.
Lastensuojeluasiat koskettavat tällä hetkellä satoja tuhansia kansalaisia – lapsia ja heidän läheisiään. Hallinnon lainmukaisuuden toteutumisella lastensuojeluasioissa on suuri merkitys, paitsi kansalaisen oikeusturvan, myös yhteiskuntarauhan kannalta.
Lastensuojelun toimintatavat näyttävät horjuttavan kansalaisen turvallisuudentunnetta ja luottamusta kaikkeen viranomaistoimintaan. Ne nakertavat suomalaisen yhteiskunnan kantavia pilareita. Lastensuojelun työntekijöiden työtä – siis hyvää hallintoa – on yritetty vuosien ajan saada toimimaan käyttämällä varsin yksipuolisia keinoja. Sen sijaan, että olisi paneuduttu lastensuojelun työtavoissa oleviin epäkohtiin ja yritetty etsiä keinot työn laadun parantamiseksi, kohteeksi onkin otettu kansalainen ja hänen perheensä.
Kansalaisvalvonnan erilaisten keinojen kehittäminen ohittaa itse ongelman. Lastensuojelulaki lukuisine viranomaisvallan kasvattamiseen paneutuvine muutoksineen odottaa vastapainokseen lainsäädäntöä, joka turvaa kansalaisen asemaa. Kyse on virkavastuusta ja sen tunnistamiseen liittyvistä ongelmista eli siitä, että hyvän hallinnon toteutumisen, sekä lakien ja ihmisoikeussopimusten noudattamisen takeena on olemassa todellinen seuraamusjärjestelmä ja todelliset oikeussuojakeinot.
Perustuslain mukaan virkamies vastaa virkatoimiensa lainmukaisuudesta (118 §). Julkisen vallan on turvattava perusoikeuksien ja ihmisoikeuksien toteutuminen. Kansalaisen oikeusturvan takaaminen on keskeinen peruspiirre oikeusvaltiossa. Hallinnon lainmukaisuuden valvonnan tulisi toimia niin, että mielivallan mahdollisuus sulkeutuu pois. Lastensuojelun työn laatu vaikuttaa myös laajalti yhteiskunnan muuhun toimintaa. Sillä on ulottuvuudet mm. opetustoimen, terveydenhuollon, poliisin, syyttäjien, käräjäoikeuksien toimintaan, joiden toimivuutta niin ikään edistää lastensuojelun laadun paraneminen ja vastaavasti heikkolaatuinen työ sitä heikentää.
Perustuslain 118 § oikeuttaa jokaisen, joka on kärsinyt oikeudenloukkauksen tai vahinkoa virkamiehen tai muun julkista tehtävää hoitavan henkilön lainvastaisen toimenpiteen tai laiminlyönnin vuoksi, vaatimaan tämän tuomitsemista rangaistukseen sekä vahingonkorvausta julkisyhteisöltä taikka virkamieheltä tai muulta julkista tehtävää hoitavalta sen mukaan kuin lailla säädetään. Säännös on käytännössä jäänyt lastensuojeluasioissa kuolleeksi kirjaimeksi.
Veljesviha – vihan kulttuuri ei kauas kanna
Tasavallan Presidentti Sauli Niinistö on esittänyt huolensa kansan yhtenäisyyden säilymisestä. Tasavallan Presidentin mukaan julkisesta keskustelusta on Suomessa tullut kärjistävää ja vihamielistä. Hänen mukaansa tällainen kehitys uhkaa pitkälle vietynä heikentää yhteiskunnallista luottamusta ja turvallisuutta.
”Vihan kulttuuri ei kauas kanna”
”Maalittaminen ja vihapuhe ovat uudempaa ilmaisua yleisessä keskustelussa. Lainsäätäjämme on kuitenkin ollut kaukaa viisas. Esimerkiksi kiihottaminen kansanryhmää vastaan sekä yksilön kunniaa, rauhaa tai yksityisyyttä loukkaavat teot ovat jo vanhastaan olleet rangaistavia. Muita ihmisiä kohtaan rikoksen tekevä joutuu siitä vastuuseen. Siinä ei ole mitään yhteyttä sananvapauteen saati sen rajoittamiseen.” Näin toteaa Sauli Niinistö.
Lastensuojelun virkamiesten tavallisia ihmisiä ylenkatsova, rasistinen, maalittava työkulttuuri on kantanut erinomaisen tuloksen palveluntuottajien laariin. Se on saanut koko 2000 -luvun rauhassa murentaa perheiden ja vanhempien asemaa lasten elämässä. Viranomaisvihan kulttuuri on siis menestynyt hyvin. Vihan kulttuuri on kantanut kauas. Virkavastuu ei tavoita lastensuojelun virkamiehiä.
Kuinka Tasavallan Presidentin tärkeänä pitävä tavoite rauhasta, vakaudesta ja kansan yhtenäisyydestä voi koskaan toteutua, jos lastensuojelussa toimivat virkamiehet esimerkillään ja toimillaan kylvävät veljesvihan siemeniä?