Presidentin palkitsemat

Kotikuntani paikallislehdessä kerrotaan, kuinka Tasavallan presidentti Niinistö on palkinnut sipoolaisen perhehoitajan ansiokkaasta kasvatustyöstä.  Perhehoitajalle myönnetään Suomen Valkoisen Ruusun ritarikunnan I luokan mitali kultaristein (Sipoon Sanomat 5.5.2022).

Perhehoitaja kertoo, että perheessä on kahdeksan lasta, neljä poikaa ja neljä tyttöä. Osa on biologisia ja osa sijaislapsia. Nuorin on 9 -vuotias ja vanhin 30 -vuotias. Perhehoitaja kertoo, että sijoitetut lapset ovat heille lahjalapsia. Perhehoitaja kertoo, että hänen miehensä on mahdollistanut tämän elämäntavan. Vaimo on saanut olla rauhassa lasten kanssa.

Perhehoitaja kertoo toimineensa myös vauvaperheenä. ”Meidän kauttamme on mennyt 28 vauvaa eripituisissa jaksoissa” kertoo perhehoitaja. Sen lisäksi perheessä on ollut useampi lapsi sijoitettuna vauvasta aikuisuuteen. Kaikki 8 lasta eivät ole perheeseen syntyneitä, mutta olleet perheen lapsina aina.

En tunne tätä perhehoitajaa enkä tiedä taustoja. Kirjoitan aiheesta yleisellä tasolla.

Lapsikauppaa

Tänäkin vuonna joka toinen tunti joku lapsi jossain päin Suomea siirretään pois vanhemmiltaan kodin ulkopuolelle. Lapsista on tullut kauppatavaraa. Kodin ulkopuolelle on siirretty peräti 1,8 prosenttia alaikäisistä – jonkun palveluntuottajan taloudellista hyvinvointia edistämään.

Näitä sijoitetuista lapsista taloudellisen edun saajia ovat myös perhehoitajat. Kyse ei siis ole mistään ”elämäntavasta” kuten perhehoitaja kertoo, vaan rahallista korvausta vastaan tehtävästä työstä. Palkka tehdään siis jonkun toisen lapsella (lapsituote). Veronmaksajat ovat joutuneet osallistumaan näihin sijaishuoltotalkoisiin. Varsin iljettävää on osallistua lapsikaupan tukemiseen veronmaksajana.

Perhehoitajan työssä julkista valtaa käytettäessä tulee huomioida, etteivät sijoitetut lapset tule perhehoitajan omiksi (lahjalapsiksi). Perhehoitajan tulee noudattaa lakia ja toimia tavoitteellisesti perheen jälleenyhdistämiseksi. Tämäkin haastateltu perhehoitaja on saanut yhteiskunnalta mittavan rahallisen ja muun tuen. Se tuki on suunnattu siis pois lasten vanhemmilta. Kyse ei siis suinkaan ole mistään hyväntekeväisyydestä.

Minne vauvat menevät? Kuka vauvoja välittää?

Perhehoitaja kertoo toimineensa myös vauvaperheenä. ”Meidän kauttamme on mennyt 28 vauvaa”. Jutussa ei kerrota, mihin vauvat on viety. Onko peräti adoptioon vaiko kierrätetty perhehoidossa? Kuinka moni vauva on viety suoraan synnytyssalista äidiltään? Mistä vauvat ovat tulleet, kenen vauvoista on kyse? Kuinka moni äiti on painostettu luopumaan vauvastaan?
Tutkimuksen mukaan Suomi on päätynyt itäeurooppalaisten maiden joukkoon. Pienten lasten sijoituksissa Suomen luvut ovat paljon muita Pohjoismaita korkeammat. Vuosittain otetaan huostaan 300-400 alle 3-vuotiasta (Sipilä, Österbacka, s. 20).

Palkittujen taustat

Onko tämän perhehoitajan tai menneinä vuosina palkittujen perhehoitajien taustoja tai sijoitettujen lasten tilannetta tarkistettu? Onko palkintoja myönnettäessä poissuljettu tapaukset, joissa perhehoitaja on vastoin lakia ominut lapset yhdistäen toimintaansa lapsia vahingoittavan aivopesun lapsen vanhempia ja sukua vastaan? Onko palkittujen äitien kohdalla selvitetty sijaishuollon seuraukset lapselle? Mitä yhteiskunnan palkitsema toiminta on saanut aikaan lapselle? Tutkimusten mukaan sijaishuolto tuottaa pääasiassa haitallisia seurauksia.

Mediakampanjat ja sädekehäilmiö

Lastensuojelujärjestöt ja sijaishuollon palveluntuottajat ovat olleet mediamarkkinoinnin asiantuntijoita ja osaavat nostattaa hyväntekijäilmiötä esimerkiksi näiden palkittujen perhehoitajien mediaesittelyillä.

Ansioituneisuus isänmaan palveluksessa?

Kunniamerkin saaminen edellyttää Suomen Valkoisen Ruusun (SVR) ritarikunnan ohjesäännön mukaan ansioituneisuutta isänmaan palveluksessa ja Suomen Leijonan (SL) ritarikunnan perustamisasetuksen mukaan huomattavia siviili- ja sotilaallisia ansioita. Kunniamerkkiehdotukset tulevana itsenäisyyspäivänä tapahtuvaa kunniamerkkijakoa varten tulee toimittaa sosiaali- ja terveysministeriön hallintoyksikköön. Ministeriöillä on ehdotuksia varten kiintiöt, jotka on annettu erikseen ritarimerkeille, ansioristeille ja SVR:n mitaleille.

Huostaanotosta on tullut pysyvä vastoin lain ja EIOS:n velvoitteita. Suomalainen lastensuojeluideologia ei suostu huomioimaan edes Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen antamia langettavia tuomioita. Julkisen vallan tulee turvata perus- ja ihmisoikeudet. Julkisen vallan tulee tukea vanhempia. Yhteiskunnan voimavarat tulee ohjata lapsiperheille. Lapsia ja perheitä vahingoittavan keinotekoisen sijaishuollon tukeminen tulee lopettaa. Lopettaminen voidaan aloittaa lopettamalla tällaiset palkitsemiset ja mediakampanjat.

Milloin palkitaan se äiti, joka pitää huostaanotetun lapsensa puolta ja yrittää poistaa maamme ihmisoikeusrikkomuksia?

Hyvää äitienpäivää

Hyvää äitienpäivää kaikille äideille ja erityisesti niille äideille, joilta on viety lapsi joko suoraan synnytyssalista tai myöhemmin. Hyvää äitienpäivää niille, jotka eivät saa viettää päivää omien lastensa kanssa. Hyvää äitienpäivää myös kaikille isoäideille, joilta on viety isoäitiys.



Julkaissut Leeni Ikonen

Varatuomari Yhdenvertaisuuden ja oikeudenmukaisuuden tarkkailija. Lasten ja perheiden ääni.