Maailman terveysjärjestö teetti 1950-luvulla tutkimuksen, joka ilmestyi suomeksi vuonna 1957. Tutkimus käsitteli amerikkalaisen psykiatri John Bowlbyn äidinriistoteoriaksi kutsuttua oppia. Bowlby korosteti lapsen ja äidin kiintymyssuhteen laadun merkitystä lapsen myöhemmälle kehitykselle (Bowlby, John (1952) Maternal Care and Mental Health: a report prepared on behalf of the World Health Organization as a contribution to the United Nations programme for the welfare of homeless children. WHO Monograph series 2. Geneve: WHO). John Bowlby toteaa, että vanhempien hoivalla on suuri merkitys lapsen tulevalle mielenterveydelle.
Bowlby kokoaa asian kirjan loppulauseeksi mm.:
”Työtä ehkäisevänä tekijänä on se, että hallitukset, sosiaaliviranomaiset ja suuri yleisö eivät ole vakuuttuneita siitä, että äidin hoiva on lapsen mielenterveydelle yhtä tärkeää kuin vitamiinit ja proteiinit hänen fyysiselle terveydelleen.”
Suomalainen lastensuojelutyö aiheuttaa mielenterveysongelmia
John Bowlbyn opit on Suomessa unohdettu ja käännetty ylös alaisin. Sijaishuoltoon on siirretty yli 19 000 lasta, jotka joutuvat vielä sangen usein siirtymään sijaishuoltopaikasta toiseen. Ei ole harvinaista, että taaperoiässä oleva lapsi on ollut jo useassa sijaishuoltopaikassa siinä vaiheessa kun hänen huostaanottoaan käsitellään hallinto-oikeudessa. Hallinto-oikeuksien päätöksistä puuttuu pääsääntöisesti arvio siitä, mitä vaurioita toistuvilla kiintymyssuhteiden katkaisemisella eli lapsen kierrätyksellä aiheutetaan lapselle. Tällainen arvio kuuluisi tehdä, koska hallinto-oikeuden tulee arvioida lapsen etu.
Sen lisäksi, että lapsi erotetaan vanhemmistaan, hänet altistetaan sijaishuollossa huonolle hoivalle ja väkivaltaiselle kohtelulle. Näistä asioista ylimmät valvontaviranomaiset ovat toistuvasti huomauttaneet lapsen sijoittaneita kuntia ja vastuusosiaalityöntekijöitä. Erityinen lastensuojeluun liittyvä piirre onkin se, että sosiaalityöntekijöille pitää kertoa tämä asia ja kehottaa toimimaan lain mukaan. Sanomattakin on selvää, että lapsen väkivaltainen kohtelu vaurioittaa lasta.
Kodin ulkopuolelle siirretyistä ja siellä nuoruutensa viettäneistä valtaosa syrjäytyy, jää työvoiman ulkopuolelle, ei suorita koulua ja joutuu päihde- tai rikoskierteeseen. Kelan tutkimuksen mukaan teineinä kodistaan siirretyistä pojista yli kolme neljäsosaa on vielä nuorina aikuisinakin vailla peruskoulun jälkeistä koulutusta. Laitoksiin siirretyistä pojista oli vielä 23–24-vuotiaina neljäsosa joko eläkkeellä tai työttömänä (Hämäläinen & Kangas (toim.) Perhepiirissä, KELA, 2010, s. 282).
Tutkimusten mukaan mielenterveyshäiriöillä on yhteys pitkäaikaiseen syrjään jäämiseen koulutuksesta ja työelämästä.
Lasten aivopesun vahingollisuus
Olen kirjoittanut aiemmin lastensuojelun historian ideologisista suuntauksista, joihin on kuulunut sijaishuollossa tapahtuva lasten aivopesu ja ideologinen kasvatus. Aiemmin siis puhuttiin avoimesti aivopesusta. Tätä toimintaa ei nykyisin tunnisteta eikä tunnusteta lastensuojelutyössä. Lasten huoltoriidoissa vieraannuttamisilmiö on tunnistettu ja sen vahingollisuus todettu.
Kuinka äidinriisto tapahtuu?
Olen koonnut tähän yleisesti esiintyviä tekniikoita, joita erityisesti perhehoitajat käyttävät sabotoidakseen lapsen ja vanhemman välisen suhteen ja saadakseen aikaan pysyvän huostaanoton. Näin toimien lapsille aiheutetaan vaurioita ja mielenterveysongelmia:
-Yhteydenpidon rajoittaminen keinolla millä hyvänsä (”oireilu” -väitteet tapaamisten edellä tai tapaamisten jälkeen)
-Onnistuneen tapaamisen jälkeen tapahtuva lapsen ilon pilaaminen. Mikäli lapsi kertoo myönteisiä asioita vanhemmistaan, perhehoitaja osoittaa lapselle vihamielisyyttä tai uhkaa hylkäämisellä.
-Lapselle kerrotaan, ettei hän saa koskaan enää tavata vanhempiaan/läheisiään, mikäli ilmoittaa haluavansa takaisin kotiin.
-Lapsen ja vanhemman /läheisten yhteydenpitoa ei tueta lainkaan lastensuojelullisin toimin.
-Lapsen ja vanhempien /läheisten tapaamiset järjestetään ikuisesti valvottuina. Valvontaa perustellaan lasten pelkotiloilla.
-Valvonnan tarvetta perustellaan sillä, etteivät vanhemmat ja läheiset osaa käsitellä lapsia.
-Lasten tapaamisia ei järjestetä läheisten luona eikä missään nimessä heidän kotona, mökillä tai läheisten toivomassa paikassa.
-Lapsille kerrotaan, että läheiset voivat ryöstää heidät.
-Lapsille ei saa antaa mitään tuliaista, läheisten antamat lahjat palautetaan tai piilotetaan.
-Lapsille kerrotaan mäyrä-tarinaa huostaanoton alussa. Siinä mäyrä-äiti oli sairastanut ja muuttui pahaksi äidiksi, sitten pikkumäyrä sai uuden hyvän äidin. Tarinassa mäyrälapsi sopeutui uuteen äitiin.
-Perhehoitaja puhuu lapsen vanhemmista kielteisesti (”olette huostassa, koska…)
-Perhehoitaja sitouttaa lapset itseensä narsistimaisesti (esimerkiksi pitää lapsia kädestä kiinni tapaamisilla ja vaatii saada olla läsnä tapaamisten aikana, puhelujen kontrollointi, lapsen puhelinumeroa ei anneta vanhemmille/läheisille).
-Lastensuojelu sallii perhehoitajien ristiriitaa aiheuttavan läsnäolon tapaamisissa ja perustelee yhteydenpidon rajoittamista itse aiheuttamallaan lojaliteettiristiriidalla.
-Perhehoitaja aiheuttaa toimillaan ja puheilla lapsissa pelkoa omia läheisiä kohtaan. Lapsi aivopestään vihaamaan ja tuottamaan vihapuhetta vanhemmistaan /läheisistään.
-Perhehoitaja suhtautuu väheksyen lapsen kulttuuriseen taustaan, sabotoi lapsen oman äidinkielen opinnot niin, että lapsi menettää äidinkielensä. Tavoitteena lapsen ja vanhemman /läheisen kielellisen yhteyden katkaiseminen.
-Lasten vanhemmilta estetään yhteydenpito lapsen opettajiin, hoitotahoon, lapsesta ei anneta ajantasaista tietoa.
-Perhehoitaja tuottaa kielteistä dokumentaatiota, jota lapsen asioista vastaava sosiaalityöntekijä pitää luotettavana tietona ja kirjaa päätösperusteluihin (perhehoitaja tuottaa raportit lasten unihäiriöistä, unissakävelyistä, huudoista, tarkkaavaisuusongemista, aggressiosta jne)
-Perhehoitaja sitouttaa perhehoitajan suvun jäsenet sijaistajiksi/varahoitajiksi estäen lapsen lomat oman sukunsa luona. Näin yhteiskunnalle syntyy lisäkustannuksia ja vastaavasti perhehoitajan suvulle tuloja.
-Koko lapsuuden mittainen huostaanotto perustellaan kiintymyksellä perhehoitajiin, vaikkei kukaan ole ko. kiintymystä arvioinut tai todennut.
-Lapsen asioista vastaava sosiaalityöntekijä tuottaa palveluita syventääkseen lapsen ja perhehoitajan kiintymyssuhdetta.
-Perhehoitajat käyttävät hyväksi erikoissairaanhoitoa, josta saa tarvittaessa sosiaalitoimen tilauksesta lausuntoja ja suosituksia yhteydenpidon rajoittamiseksi.
-Yhteydenpidon rajoitusasioihin ja huostaanoton lopetusasioihin valjastetaan suuri joukko edeltäpäin valmennettuja ”todistajia” (tapaamisten valvojat, perhehoitajan välittänyt taho jne).
– Aivopestyn lapsen mielipiteeseen vedotaan. Mielipiteeseen vedotaan, vaikka se on saatu aikaan uhkaamalla ja kiristämällä.
-Ellei aivopesu onnistu, lapselle haetaan lastensuojelulain 22 §:n mukainen edunvalvoja erityisesti lapsen lähestyessä 12 vuoden ikää. 12 vuoden ikä tuottaa lapselle itsenäisen puhevallan, mikä koetaan uhkana.
-Lapsen koti-ikävä jätetään systemaattisesti huomioimatta.
-Lapsen asioista vastaava sosiaalityöntekijä jättää laatimatta tai tekee omin päin asiakassuunnitelmat.
-Asiakassuunnitelmaneuvottelu ei ole neuvottelu, vaan etukäteen sosiaalityöntekijän ja perhehoitajan sopimien asioiden ilmoitustilaisuus. Tapaamiset lapsen ja vanhempien /läheisten kanssa on suunniteltu etukäteen niin sisällön kuin ajankohdan suhteen ja asiakassuunnitelmaneuvottelussa niistä annetaan ilmoitusluontoisesti tieto vanhemmille. ”Varjoneuvottelussa” eriävän mielipiteen esittäneelle vanhemmalle/läheiselle asetetaan yhteydenpidon rajoitus.
-Asiakassuunnitelmaan ei kirjata tavoitteita eikä konkreettisia toimia, jätetään selvitykset, olosuhdekartoitukset tekemättä, järjestetään läheiselle tukihenkilö, joka tukeekin sosiaalityöntekijää ja perhehoitajaa.
-Kaikki lapselle sijaishuollon aikana aiheutuneet vauriot selitetään johtuvan ”varhaislapsuuden traumoista” lapsen asuessa kotonaan.
Perhehoitajien vallankäyttö
Valtiontalouden tarkastusviraston raportin mukaan erityisesti sijaisperheiden valvonta vaikuttaa tarkastushavaintojen perusteella riittämättömältä. Tarkastusviraston raportista on luettavissa, että kaikki sijaisperheet (perhehoitajat) eivät edes päästä lastensuojelun työntekijää kotikäynneille. Perhehoitajien toiminta saattaa siis olla varsin röyhkeää ja ylimielistä.
Perhehoitajien toiminnassa on havaittavissa varsin usein, että he eivät ole saaneet riittävää koulutusta tehtäväänsä eivätkä kykene hyväksymään jaettua vanhemmuutta. Tällöin he pyrkivät kiinnittämään lapset omikseen eristämällä lasten vanhemmat ja läheiset kaiken yhteydenpidon ulkopuolelle. Puutteellisen ohjauksen takia perheen jälleenyhdistämisen mahdollisuudet ohitetaan.
Olen useista lastensuojelun asiakaskertomuksista lukenut, että perhehoitajat hakevat työlleen tukea Perhehoitoliitosta ja sen vertaistuesta. Tästä johtopäätöksenä joutuu vetämään, että Perhehoitoliittokaan ei tunnista eikä tunnusta lasten aivopesun vahingollisuutta ja lainvastaisuutta. Onkin kysyttävä, saavatko perhehoitajat liitostaan aivopesun harjoittamiseen kurssitusta? Vastikään Perhehoitoliiton puheenjohtaja Minna Ahokas on kertonut perheeseensä sijoitetuista lapsista Arman Alizadin ohjelmassa. Perhehoitajien aktiivisuus siis jopa mediaan päin on havaittavissa. Näin tapahtuu, vaikka perhehoitajilla on salassapitovelvollisuus. Kuinka on mahdollista, että perhehoitaja kertoo sijoitetuista lapsista salassapidettäviä tietoja kaikelle kansalle? Eikö sellainen ole rikollista toimintaa?
Kömmähdys eduskunnan oikeusasiamiehen kansliasta
Perhehoitajat ovat niin aktiivisia etujensa valvomisessa, että he päätyvät tekemään myös kanteluja. Tämä on tietysti taloudellisen toimeentulon kannalta ymmärrettävää, tuottaahan sijoitettu lapsi mukavan ansion perhehoitajille. Lapsesta ei hevin luovuta. Sen sijaan ymmärrettävissä ei ole se, että kantelua käsittelevä taho ei tunnista aivopesun mahdollisuutta. Nyt on valitettavasti käynyt kömmähdys eduskunnan oikeusasiamiehen kansliassa. Tuoreen ratkaisun tapahtumakuvauksessa näyttää olevan kaikki aivopesun elemenit koossa, tyypilliset perhehoitajien väittämät niin ”oireilusta” kuin lapsen kiintymyssuhteista. Lopputulos tässä Kristiina Kouroksen esittelemässä asiassa on hämmästyttävän naivi arvioidessaan lapsen ”mielipidettä”. En löydä ratkaisusta myöskään tietoa siitä, että tapauksen lapsen vanhempia olisi kuultu asiassa ja pyydetty näiltä avainhenkilöiltä tietoa/lausumaa.