Joka toinen tunti joku lapsi jossain päin Suomea siirretään pois kodistaan. Vuonna 2020 sijoitettiin kiireellisesti 4662 lasta, mikä on 3 prosenttia enemmän kuin vuonna 2019. Lapsen poistaminen kodistaan tapahtuu useimmiten äkillisesti, lasta ja tämän lähiyhteisöä mahdollisimman voimakkaasti järkyttäen. Näin tehdään, vaikka laki velvoittaa hienovaraiseen lapsen kohteluun. Lapsi on liiketoiminnassa tuote, jonka hyvinvointi on täysin toissijaista taloudellisen voiton tavoitteluun nähden.
Lasten väkivaltaisen kohtelun seuraukset
Voikukkia – vertaisryhmän oppaassa yksilöidään lapsen vaurioita seuraavasti: ”Lapselle on järkyttävä kokemus, kun hänet siirretään pois oman vanhemman luota sijaishuoltopaikkaan. Alle 3 -vuotiaat lapset saattavat reagoida järkytykseen olemalla poikkeuksellisen unettomia tai uneliaita, säikähtämällä herkästi tai vetäytymällä. He voivat olla itkuisia, levottomia, takertua hoivaavaan henkilöön tai taantua (esimerkiksi tuhriminen, pissaaminen).
3-6 -vuotiaat lapset voivat reagoida kuvaamalla tapahtumaa toistuvasti, kyselemällä siitä tai kuvaamalla sitä leikeissä. Lapset voivat olla ahdistuneita, välinpitämättömiä, pelätä yksinoloa ja pimeää tai taantua ikätasoaan nuoremman tasolle. Lapselle voi tulla unihäiriöitä, syömisen häiriöitä, ruumiillisia oireita, ylivilkkautta, keskittymisen vaikeuksia ja hallinnan tarvetta.
7-12 -vuotiaat lapset reagoivat kertaamalla tapahtumia puheissa ja leikeissä. Heillä voi olla ahdistuneisuutta ja erilaisia pelkoja, ja he saattavat pelätä uutta järkyttävää tapahtumaa. Keskittyminen on vaikeaa, ja suoritustaso koulussa laskee. Lapsi vaipuu omiin ajatuksiinsa, mieliala muuttuu, hän vetäytyy kaveripiiristä ja harrastuksista. Hän saattaa kastella ja tuhria, olla ylivilkas tai pyrkiä ottamaan syyllisyyden tunteen vuoksi liikaa vastuusta tapahtuneesta tai läheisten elämästä.”
Viranomaiskaltoinkohtelun dokumentoinnin puutteet
Lastensuojelun syvää rappiotilaa ilmentää, että lapsen kaltoinkohtelu dokumentoidaan tällä tavalla vanhempien vertaisryhmän ohjaajan oppaaseen. Mitä ilmeisimmin vanhemmat velvoitetaan keskustelemaan lapsensa viranomaiskaltoinkohtelusta. Moni ryhmiin osallistunut vanhempi kertoo keskustelujen tarkoituksena olevan se, että vanhempi hyväksyisi huostaanoton. Kuinka ohjaajat hahmottavat tehtävänsä? Kuinka monesta lapsesta on tehty lastensuojeluilmoitus/esitutkintapyyntö? Pitääkö vanhempien hyväksyä lapsensa kokoaikainen kaltoinkohtelu?
Sen sijaan virkamiesten eli sosiaalityöntekijöiden dokumentointi täytäntöönpanotoimista on puutteellista. Virkamiehet jättävät pääsääntöisesti kirjaamatta myös aiheuttamansa vauriot. Dokumentaatio on vilpillistä. STM:n tulisi pikaisesti ohjeistaa lastensuojelussa toimivat kirjaamaan tarkkaan täytäntöönpanotoimien tapahtumat, kuinka lapsi on niihin reagoinut, keitä virkamiehiä on ollut osallistumassa toimiin jne. Täsmällinen dokumentaatio on avuksi myös esitutkinnassa ja lapselle maksettavia vahingonkorvauksia arvioitaessa. Dokumentaation avulla voidaan myös arvioida virkavastuukysymyksiä. Näyttää siltä, että puutteellinen dokumentaatio liittyy lastensuojelun rakenteellisiin ongelmiin. Puutteellisen dokumentoinnin avulla mahdollistuu mielivalta eikä virkavastuu tavoita sosiaalityöntekijöitä.
Lapset kertovat väkivaltakokemuksistaan
Lastensuojelun epäkohtia ja lasten kaltoinkohtelua koskeva haastattelututkimus paljasti vakavia epäkohtia sijaishuollossa olevien lasten kohtelussa ja sijaishuollon valvonnassa. Selvitys tehtiin ajalta 1937-1983. Selvityksen tekijät olivat yliopistotutkijoita. Tämä selvitys johti Suomen valtion anteeksipyyntöön. Selvityksen jälkeen laskeutui suuri hiljaisuus – sijaishuollon miljardibisneksen hyväksi.
Tälläkin hetkellä sijaishuoltoon siirretyt lapset kertovat väkivaltakokemuksistaan. THL:n kouluterveyskyselyn mukaan yläkoululaisista 29 prosenttia oli kokenut fyysistä väkivaltaa ja 47 prosenttia henkistä väkivaltaa vanhemman tai huolta pitävän aikuisen taholta viimeksi kuluneen vuoden aikana, vaikka oli tuon ajan asunut sijaishuoltopaikassa. Useampi kuin joka neljäs (29 %) yläkoululainen sijoitettu nuori oli kokenut seksuaaliväkivaltaa.
Kaikista sijoitetuista yläkouluikäisistä nuorista 36 prosenttia oli nykyisessä sijaishuoltopaikassaan kokenut rangaistuksen, josta ei tiennyt mistä se johtuu, ja 35 prosenttia joukkorangaistuksen. Joka viides (19 %) oli jätetty ilman ruokaa rangaistuksena jostakin. Yleisimpiä luvattomien rangaistusten kokemukset olivat lastensuojelulaitoksissa asuvilla nuorilla, heistä lähes puolet (49 %) oli kokenut joukkorangaistuksen.
Yläkouluikäisistä nuorista vain 60 prosenttia tiesi, kuka voisi auttaa, jos häntä kohdellaan huonosti. Noin viidennes (21 %) nuorista ei tiennyt, kuka on heidän asioistaan vastaava sosiaalityöntekijä tällä hetkellä. Sijoitettujen lasten ja nuorten oikeusturva vaarantuu tämän myötä.
Kaltoinkohtelun tekomuodot
Lastensuojelun epäkohtia ja lasten kaltoinkohtelua selvittänyt tutkimus jakoi väkivallan seuraavasti:
Ruumiillinen väkivalta on tarkoituksellisia tekoja, joista aiheutuu tai voi aiheutua lapselle vammoja, kipua tai muuta ruumiillista vahinkoa. Aktiivisena se on voi olla esimerkiksi lyömistä, potkimista, hiuksista repimistä, kuristamista tai palovammojen tuottamista.
Henkinen väkivalta tarkoittaa tekoja, joilla on haitallinen vaikutus lapsen emotionaaliselle kehitykselle: esimerkiksi nöyryyttäminen, haukkuminen, alistaminen, pilkkaaminen, uhkailu ja pelottelu, syrjintä, hylkääminen, lapsen huomiotta jättäminen sekä turvattoman kasvuympäristön tarjoaminen. Henkinen väkivalta ei anna lapsen omanarvontunnon ja käsityksen omista oikeuksista kehittyä terveesti vaan murtaa ja alistaa ne.
Seksuaalinen hyväksikäyttö on lapsen seksuaalisen loukkaamattomuuden rikkomista. Se tarkoittaa muun muassa seksuaalista pahoinpitelyä, raiskausta, yhdyntää tai sen yrittämistä, sukupuolielinten koskettelua, lapsen pakottamista aikuisen tai toisen lapsen seksuaaliseen hyväilyyn tai lapsen kehitykselle sopimattomien seksuaalisten ärsykkeiden kuten pornolehtien tai -elokuvien tai yhdynnän näyttämistä. Seksuaalinen hyväksikäyttö on sukupuolittunutta vallankäyttöä, joka tarjoaa tekijälle keinon alistaa ja häpäistä uhriaan. Vastuu on aina tekijällä; lapsen ei voi ajatella suostuvan tekoon, jota hän ei voi ymmärtää.
Insestillä tarkoitetaan perheen sisäistä seksuaalista hyväksikäyttöä, jolloin yleensä on kyse biologisten perheenjäsenten toisiinsa kohdistamasta väkivallasta, myös aikuisten välillä. Aikuisen ja lapsen välisen huoltajuussuhteen vuoksi perheeseen sijoitetun lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö voidaan käsittää myös insestinä, vaikka biologinen sukulaisuus puuttuukin. Tutkijat käyttivät yleisesti termiä seksuaalinen hyväksikäyttö, sillä se kattaa sekä laitoksissa että perhehoidossa tapahtuneet hyväksikäyttötapaukset.
Perustarpeiden laiminlyöntiin kaltoinkohteluna sisällytetään muun muassa lapsen terveyden, kasvun, kehityksen, koulutuksen, elinympäristön turvallisuuden tai muun lapsen perustarpeisiin kuuluvan seikan laiminlyöminen, vaikka aikuisen vallassa olisi huolehtia näistä lapsen tarpeista. Selvityksessä perustarpeiden laiminlyönti sisältää myös lapsen sosiaalisten suhteiden rajoittamisen (esimerkiksi perheestä ja sisaruksista erottaminen) sekä lapsen kulttuuritaustan, kuten etniseen vähemmistöön kuulumisen huomiotta jättämisen.
Tämän lisäksi tutkijat määrittivät rakenteellisen väkivallan käsitteet. Lastensuojelun rakenteellinen väkivalta on jäänyt maassamme hyvin vähäiselle tutkimukselle. Tämä tutkimattomuuden tila tukee erinomaisesti sijaishuollon miljardibisnestä.
Lasten näännyttäminen koti-ikävällä
Lapsuus koti-ikävän kourissa nujertaa vahvankin lapsen. Lapsen asioista vastaava sosiaalityöntekijä dokumentoi yleensä hyvin huonosti lapsen koti-ikävää. Mikäli niin tehdään, lapsen tahto, toiveet ja näkemykset yleensä sivuutetaan. Tällainen normaaliin elämänkulkuun liittyvä tärkeä asia on ilmeisen tuntematon lastensuojelun virkamiehille.
Sen sijaan olen kohdannut useita tapauksia, joissa lapsen tahtotilan murtamisen epäonnistumisesta syytetään vanhempia. Pääsääntönä näyttää olevan, että kaikki sijaishuollon kielteiset seuraukset ovat vanhempien syytä. Lapsen koti-ikävän kohtaaminen on raskasta myös lapsen läheisille, jotka ovat voimattomia oikeusturvakeinojen puuttuessa.
Sijoitetulla lapsilla näyttää esiintyvän yleisesti masennusta. Sitä lääkitään yleisesti maantavan mukaan yhä ankarammalla ja kovakouraisemmalla kohtelulla sekä psyykelääkkeillä. Lapsi saatetaan eristää läheisistä tai yhteydenpitoa rajoitetaan ankarasti. Lapsen identiteetti saatetaan riistää estämällä lapselta oikeus omaan kulttuuriin, kieleen, uskontoon. Lapsen kontrollointi saattaa olla kokoaikaista puheluiden valvontaa, kirjesalaisuuden rikkomista, läheisiltä saatujen lahjojen palauttamista jne. Tällaista toimintaa sanotaan lastensuojeluksi.
Lapsen tahtotilan murtaminen – sopeuttamistoimet
Lapset ovat kertoneet minulle kokemuksistaan sijaishuollossa. Vuosituhannen edetessä tallentamisen keinojen kehittyessä olen saanut nuorilta päämiehiltäni kännykkätallennuksia laitosarjesta. Näyttää siltä, että lastensuojelun ja kasvatuksen nimissä voidaan tehdä milteipä mitä tahansa julmuuksia lainsuojattomille lapsille. Lastensuojelulaitoksiin ilmeisesti hakeutuu ihmisiä, jotka osaavat provosoida lasta ja provosoituvat nopeasti. Kuinka käy lapselle, joka 24/7 pelkää, milloin ohjaaja käy käsiksi?
Lapsen tahtotilan muuttaminen lapsiliiketoiminnalle suotuisaksi on haaste lapsiliikemiehille. Lapsikin tietää, että huostaanotot ovat useimmiten vailla perustetta. Ne liittyvät useimmiten tilanteeseen, jossa lapsi elää köyhässä perheessä ja vain yksi huoltaja huolehtii lapsista. Lapsi joutuu ihmettelemään aikuisten maailmaa, joka sallii oppimisen haasteisiin, tarkkaavaisuusongelmiin, terveyspulmiin tai lapsen persoonaan liittyvät huostaanotot. Sellainen epäoikeudenmukaisuus aiheuttaa tietysti lapsessa vastustusta, joskus lisääntyviä käytöspulmia, ahdistusta, itsetuhoisuutta jne. Joka tapauksessa lapsen elämänlaatu heikkenee.
Lapsiliikemiehet tietävät, että mitä varhaisemmin lapsi saadaan pois vanhemmiltaan, sitä vähäisempi on lapsen vastustus. Tällä tavoin Suomi onkin päätynyt itäeurooppalaisten maiden joukkoon. Pienten lasten sijoituksissa Suomen luvut ovat paljon muita Pohjoismaita korkeammat. Vuosittain otetaan huostaan 300-400 alle 3-vuotiasta (Sipilä, Österbacka, s. 20).
Vanhempien lasten kohdalla lapsen mielenmuokkauksen keinoina vain mielikuvitus on rajana. Lapsen aivopesun seuraukset ovat nähtävissä mielenterveyspalvelujen lisääntyvänä tarpeena. Näitä palveluja tarvitsevat niin lapset kuin lapsen väkivaltaista kohtelua seuraavat läheiset. Viranomaiset puhuvat tässä yhteydessä ”vaativasta sijaishuollosta”. On vallalla (sijaishuollon miljardibisnestä tukeva) uskomus, että joitain lapsia pitää ja saa kohdella huonosti.
Väkivallan peittely
On havaittavissa, että sijoitettuihin lapsiin kohdistuvaa väkivaltaa peitellään aktiivisesti. Mikäli lapsen vanhemmat tai läheiset puuttuvat lapsen huonoon kohteluun, sosiaalityöntekijät saattavat rajoittaa tai katkaista yhteydenpidon tai/ja siirtää lapsen kauas kodistaan. Esille on noussut useita tapauksia, joissa poliisi ei edes aloita esitutkintaa väkivaltaepäilyä selvittääkseen. Eräässä tapauksessa poliisi soitti kaltoinkohtelusta epäillylle perhehoitajalle tiedustellen, onko tämä syyllinen. Kun perhehoitaja vakuutti, ettei ole tehnyt mitään, poliisi soitti lapsen asioista vastaavalle sosiaalityöntekijälle, joka vakuutti samaa. Tämä asia päätyi lopulta sinnikkään vanhemman ansiosta syyttäjän käynnistämänä tuomioistuimeen, jossa perhehoitaja tuomittiin rangaistukseen.
Näyttää siltä, että sijaishuollon lapsista vastuun kantaa useimmiten oma perhe ja yksittäiset maamme ihmisoikeustilanteesta huolta kantavat toimijat – ei suinkaan julkinen valta, jonka vastuulla lapset ovat. Kadotetut lapset -työryhmän eräs isoäiti, Birgitta Wulf, on istunut eduskuntatalon portailla viikoittain yli kahden vuoden ajan muistuttamassa sijaishuollon nykytilaselvityksen käynnistämisen kiireellisyydestä. Birgitan viimeisin blogi on tässä linkissä.
Mitä tekevät lastensuojelujärjestöt?
Yksikään lastensuojelujärjestöistä ei ole noussut puolustamaan sijaishuollon lapsia ja vaatimaan puolueettoman nykytilaselvityksen käynnistämistä. Historian valossa päin vastoin näyttää siltä, että yksityiset toimijat ovat olleet aikaansaamassa ihmisoikeusloukkauksia. Tutkija Martti Grönforsin mukaan Mustalaislähetys ry:n toimintaperiaatteista puuttui lähes täydellisesti romanien oman kulttuurin ja tarpeiden huomioon ottaminen. Yhdistyksen toiminta perustui ajatukseen, että lapset tuli ottaa pois vanhemmiltaan (Grönfors Martti, Suomen mustalaiskansa, 1981, s. 37). Toimintaa tukemassa oli tehokas propagandakoneisto. Saamelaisten sulauttamista puolestaan harjoittivat eteläsuomalaiset yläluokkaan kuuluvat naiset, jotka edustivat Nuorten Naisten Kristillistä Yhdistystä.
Ei siis ole mitään syytä ajatella, että nykyisin toimivat lastensuojelujärjestöt aatteensa pohjalta, suurella sydämellä ja pyyteettömästi valvoisivat sijoitettujen lasten etua. Kahdella raiteella ajellen voidaan kirjoittaa ja puhua kauniita lapsen edusta – ja samalla valvoa sijaishuollon etua ja lapsiliiketoiminnan kukoistusta. STEA mahdollistaa järjestöjen toiminnan rahoittamalla hankkeita.
Mitä sosiaali- ja terveysministeriö tekee viranomaisväkivallalle?
STM on laatinut toimenpidesuunnitelman väkivallattomasta lapsuudesta. Lastensuojelun rakenteellisen vinouman takia STM seuloo hysterian vallassa perheitä, mutta sijoitettuihin lapsiin kohdistuva väkivalta on jäänyt täysin toissijaiseksi asiaksi. Lapsiin kohdistuvan väkivallan ehkäisyä koskeva suunnitelma sisältää 604 sivua, ainoastaan kymmenisen (10) sivua käsittelee sijaishuollon väkivaltaa (s. 440). STM- suunnitelmassa todetaan mm:
”Vallitseva käsitys on, että tutkimukset kuvaavat vain jäävuoren huippua ja että väkivaltakokemusten kirjo ja määrä ovat suurempia kuin mitä tutkimuksissa arvioitu. Tarkkaa kuvaa sijaishuollossa koetusta väkivallasta on erityisen haastavaa Suomessa saada myös siksi, että lastensuojelua koskeva tutkimus on vähäistä ja pirstalemaista. Yhdenkin lapsen kokemus väkivallasta sijaishuollossa tai yhdenkin sijaishuoltopaikan väkivaltainen toimintakulttuuri on vastoin lastensuojelun sijaishuollon tarkoitusta ja lapsen oikeuksia.”
”Käsitettä, joka tavoittaisi kodin ulkopuolisissa sijoituksissa koetun väkivallan monimuotoisuuden, ei toistaiseksi ole käytössä.”
STM siis tietää, että julkisen vallan vastuulla oleviin lapsiin kohdistetaan väkivaltaa. STM nostaa esille jopa rakenteellisen väkivallan. Asiantuntemus ei kuitenkaan riitä edes yksilöimään väkivallan muotoja. Suunnitelma osoittaa suurta haluttomuutta huolehtia julkisen vallan vastuulla olevista lapsista. Ministeriön toimenpidesuositukset perustuvat kuvitelmaan omavalvonnan tehosta. Lastensuojelun väkivallan satavuotinen historiatieto osoittaa, ettei omavalvonta toimi. Onkohan ministeriön aikomus seuraavaksi käynnistää hanke, jonka aikana keksitään ”käsite väkivallan monimuotoisuudesta”.
Mitä tutkimuslaitos THL tekee viranomaisväkivallalle?
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL:n lain mukainen velvollisuus on tuottaa tutkimustietoa yhteiskunnallisen päätöksenteon pohjaksi. Kuten STM edellä olevassa väkivaltasuunnitelmassaan toteaa, lastensuojelua koskeva tutkimus on vähäistä ja pirstalemaista.
Vähäinen, olematon, tutkimustieto tukee erinomaisella tavalla sijaishuollon miljardibisnestä. THL:n tutkimusten osalta voi vetää yhden ainoan johtopäätöksen – laitos ei ole huolehtinut sille kuuluvasta tehtävästä. Tutkimuksia on valtava määrä, mutta onko vuosikymmenten ajan tutkittu ihan toisarvoisia asioita? Lasten ja lapsiperheiden hyvinvoinnin kannalta on täysin toissijaista se tieto, mitä sosiaalialan toimijat tuumaavat eri asioista ja kuinka ideologioita tuotetaan virallisiin asiakirjoihin.
Tutkimuspropagandaa?
Itsenäisyyden juhlavuoden lastensäätiö (Itla) sopi Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) kanssa teini-ikäisten sijaishuollon työmenetelmiä koskevan selvityksen tekemisestä. Selvitystä johti THL:n tutkimusprofessori Tarja Heino, joka on Pesäpuu ry:n hallituksen puheenjohtaja. Raportin kirjoittajien lisäksi selvityksessä on kuultu eri lastensuojelukentän toimijoita, kuten Lastensuojelun keskusliittoa, Pesäpuu ry:tä, Nuorten Ystävät ry:tä, Auta lasta ry:tä sekä Osallisuuden aika ry:tä.
Selvityksen tavoitteena oli etsiä toimivia työtapoja yhdessä sijoitettuna olleiden nuorten, lastensuojelun työntekijöiden ja tutkijoiden kanssa. Tutkimus ei pyri löytämään palveluja ja hoitopolkuja estääkseen sijoituksen, vaan keskittyy sijaishuollon edunvalvontaan ja sijaishuollon kasvattamiseen ”psykiatrisilla lastenkodeilla” . Oleellisen tärkeiden asioiden esille tuomisen sijaan Tarja Heinon tutkimuksessa päädytään jopa suosittamaan toimenpiteitä lastensuojelun huonon maineen puhdistamiseksi:
”Lastensuojelun epäkohtien esille tuomisella on tavoiteltu tekoja epäkohtien poistamiseksi…Tarvitaan vastuutaho ja rahoitus monitieteiselle, tutkivalle vaikuttamishankkeelle, joka tähtää lastensuojelun kieli- ja mielikuvien uudistamiseen ja leiman vähentämiseen. Media voisi kuvata nuorten tarinoita, joissa palvelujärjestelmä on onnistunut auttamisessaan.”
Tarja Heino toimii Pesäpuu ry:n hallituksen puheenjohtajana ja THL:n virkamiehenä. Tarja Heino on Pesäpuu 20 v -juhlajulkaisussa kertonut, että yhdistyksen ”ensimmäinen haaste liittyi siihen, miten parantaa perhehoitoon sijoitettujen lasten hoidon laatua ja sijaisvanhempien asemaa”. (Pesäpuu 20 v, 2019, s. 2).
Pesäpuu ry.:n kertoman mukaan perhehoidon pyöreään pöytään kuuluvat: Pesäpuu ry, Perhehoitoliitto ry, Ammatillisten perhekotien liitto ry, Pelastakaa Lapset ry, Nuorten ystävät ry/Oy, Perhehoitokumppanit Suomessa Oy, Helsingin diakonissalaitos ry, Lauste rs, SOS-Lapsikylä ry, Familar Oy, Attendo Oy, Ava perhepalvelut Oy, Lapselle koti Oy, Majakan valo ry.
Mitä asianmukaista tutkimustietoa syntyy, jos tutkijajoukon taustalla toimivat lapsiliikemiehet?
Mediakasvatusta toimittajille
Huomioiden taustatieto tutkimuksen tekijöistä ja kuulluista toimijoista on varsin ymmärrettävää, että suuri huoli on noussut lastensuojelun mediakuvasta. Toimittajien mediakasvatusta onkin sittemmin harjoitettu. Toimittajille on kerrottu, mitä saa puhua ja kirjoittaa. Tästä tulee väistämättä mieleen itäisen naapurin mediasensuuri ja maalittaminen, jota maassamme kovasti arvostellaan. Lastensuojelun virallinen tietohan pyrkii Suomessa maalittamaan köyhät ja yksinhuoltajat ja ne, jotka sattuman oikusta joutuvat lastensuojelun asiakkuuteen. Jopa syntymättömät lapset ovat maalittamisen kohteena.
YLE näyttää kuuliaisesti totelleen mediaohjeita ja kertoo nyt laajasti, kuinka Pesäpuu ry toimii tutkien hatkaamisen ”ilmiötä”. Saamme varmaan STEA -rahoituksella pian kuulla ehdotuksen, että sijaishuollosta paenneille pitää järjestää turvataloja. Pesäpuu ry on onnistunut aikaisemmissa hankkeissakin vääntelemään päivän selviä asioita.
Väkivallan poistaminen edellyttää, että uhrit kuullaan ja tekijät saatetaan vastuuseen. Väkivallan tunnusmerkistö tarkentuu poliisin suorittamassa esitutkinnassa. Tuomioistuinlaitos huolehtii siitä, että väkivallan tekijät saatetaan vastuuseen ja uhrit saavat heille kuuluvat korvaukset. Tähän ei tarvita yhtään sijaishuollon etua valvovan tahon hanketta. Noudatetaan vain lakia.
Mitä lapsiasiavaltuutettu Elina Pekkarinen tekee lapsiin kohdistuvalle väkivallalle?
Elina Pekkarisen eduskunnalle antama raportti vaikenee.
Mitä Ihmisoikeusliitto tekee?
Lähetin jokin aika sitten Ihmisoikeusliiton Kaari Mattilalle tiedustelun ja kysyin, onko ihmisoikeuksia valvova liitto antanut lausuntoa tai kannanottoa liittyen kotimaan ihmisoikeusongelmiin. Kerroin, että
EAO Petri Jääskeläinen on jo vuonna 2013 nimennyt lastensuojeluasiat yhdeksi kymmenestä perus- ja ihmisoikeusongelmasta. Tiedustelin, onko liitolla aikomusta ottaa tähän kotimaan ihmisoikeusasiaan kantaa.
En saanut mitään vastausta Kaari Mattilalta.
Liiton sivuilla lukee: Ihmisoikeudet kuuluvat kaikille. Ihmisoikeusliitto tekee työtä yhdenvertaisen ja ihmisoikeuksia kunnioittavan Suomen puolesta.