Lastensuojelulain mukaan ennen lapsen sijoittamista kodin ulkopuolelle on selvitettävä lapsen vanhemman, jonka luona lapsi ei pääasiallisesti asu, sukulaisten tai muiden lapselle läheisten henkilöiden mahdollisuudet ottaa lapsi luokseen asumaan tai muutoin osallistua lapsen tukemiseen. Selvittäminen voidaan jättää tekemättä, jos sitä ei asian kiireellisyyden tai muun perustellun syyn vuoksi ole tarpeen tehdä. Lapsen asumista ja sijoituspaikkaa koskeva asia on ratkaistava aina lapsen edun mukaisella tavalla ( 32 §).
Lastensuojelun käsikirja ohjeistaa tämän läheisverkoston kartoittamista koskevan lainsäännöksen osalta seuraavasti:
Ennen lapsen sijoittamista kodin ulkopuolelle on selvitettävä lapselle läheisten henkilöiden mahdollisuudet ottaa lapsi luokseen asumaan tai muutoin osallistua lapsen tukemiseen. Kartoittamisen tarkoituksena on selvittää vaihtoehtoisia ratkaisuja kodin ulkopuoliselle sijoitukselle.
Jos lapsi asuu toisen vanhempansa luona, on aiheellista selvittää sen vanhemman, jonka luona lapsi ei pääasiallisesti asu, mahdollisuudet osallistua lapsen tukemiseen.
Läheisverkostoon voi kuulua muitakin ihmisiä kuin lapsen sukulaisia. Lapselle läheisiä henkilöitä voivat olla esimerkiksi kummit, naapurit tai hoitajat. Olennaista on selvittää lapsen oma kokemus siitä, ketkä ovat hänelle läheisiä ihmisiä.
Lapsen läheisverkoston mukaan ottaminen edistää lapsen yhteyden säilymistä hänelle läheisiin ihmisiin ja voi sitä kautta vahvistaa lapsen jatkuvuuden tunnetta. Läheisten henkilöiden osallistuminen lapsen elämään on tärkeää myös, jos lapsi siirtyy omasta kodistaan kodin ulkopuoliseen sijoitukseen.
Läheisverkosto täytyy kartoittaa. Sen voi jättää tekemättä vain, jos tilanne on kiireellinen tai on olemassa jokin muu perusteltu syy, jonka vuoksi kartoitusta ei tarvitse tehdä.
Lastensuojelulain esitöissä on esitetty, että läheisneuvonpito voi olla hyvä työmenetelmä läheisverkoston kartoittamiseksi. Läheisneuvonpidossa selvitetään, ketkä ovat osallistuneet lapsen arkeen ja huolenpitoon ja ketkä ovat lapselle merkityksellisiä ja turvallisia aikuisia. Näiden henkilöiden osallistuminen lapsen elämään on tärkeää lapsen siirtyessä omasta kodistaan kodin ulkopuoliseen sijoitukseen.
Kuinka lakia sovelletaan?
Käytännössä läheisverkoston kartoittamista koskevaa säännöstä sovelletaan vaihtelevasti. Isovanhempien osalta on havaittavissa selkeä linjaus. Sosiaalityöntekijät ja hallinto-oikeudet pitävät useimmiten täysin kunnollisia, työtä tekeviä, ilman rikosrekisteriä olevia, päihteettömiä ja vailla mielenterveysongelmia olevia isovanhempia kykenemättöminä toimimaan sijaishuoltopaikkana. Varsin tavallinen syy on siinä, että isovanhemmat eivät hyväksy lastensuojelun mielivaltaisia toimintatapoja ja haluavat tukea lapsiaan. Tällöin heidät leimataan ”yhteistyökyvyttömiksi” ja lapsi erotetaan joko kokonaan isovanhemmistaan tai pyritään minimoimaan ja kontrolloimaan yhteydenpito. Mikä tahansa syy kelpaa perusteeksi, kuten isovanhempien ikä, vaikka perhehoitajat (sijaisvanhemmat) olisivat vielä iäkkäämpiä. Vakioperusteena käytetään usein sitä, että ”isovanhempien tulisi pysyä isovanhemman roolissa”.
Lapsen ja läheisten yhteydenpitoa saatetaan rajoittaa tai yhteydenpito estetään kokonaan, lapsi vieraannutetaan sijaishuollossa vanhemmistaan, isovanhemmistaan ja suvustaan, vaikka laki velvoittaa yhteydenpidon tukemiseen (viranomaisvieraannuttaminen). Lapsen ja läheisten tapaamisista tehdään esittelytilaisuuksia, joissa läheiset saavat nähdä sukunsa jäsenen tiukasti kontrolloituina tapahtumina.
Sosiaalisen perimän ideologia
Sosiaaliturva -lehdessä 14/2001 kerrotaan sukulaissijoituksista:
Suku on useimmissa kulttuureissa kaikkina aikoina ottanut suojiinsa orvoksi jääneitä sukulaislapsia tai -lapsia, joista vanhemmat eivät pysty eri syistä huolehtimaan. Hoitotyön ammatillistuminen asetti sukulaisten aseman hätään joutuneen lapsen luonnollisena auttajana kyseenalaiseksi. Suhtautuminen lasten sukulaissijoituksiin on ollut ristiriitainen keskustelunaihe. Se saattaa sisältää myyttejä, ja siinä voi tunnistaa vahvoja asenteita ja ennakkokäsityksiä. Kielteistä suhtautumista on ylläpitänyt muun muassa vahva usko teoriaan sosiaalisesta perimästä. On ajateltu, että lapsi välttää esimerkiksi sukupolvesta toiseen toistuvan kaltoinkohtelun, kun hänet siirretään uuteen ympäristöön.
THL: n tutkija kertoo
Sosiaaliturva-lehdessä kerrotaan Stakesin (nyk. THL) Aiheita-sarjassa 19/2001 ilmestyneestä Tarja Heinon raportista Sijoitukset sukulaisperheisiin lastensuojelussa. Tarja Heino avaa jutussa lastensuojelun ideologiaa.
Tarja Heinon mielestä tärkeää olisi pohtia sitä, miten lapselle saadaan suvusta hyvä esiin: “Sosiaalisen perimän teorian nimiin on vannottu liian yksisilmäisesti. Tutkimuksista ei löydy yhdenmukaista vastausta siihen, miten kasvattajan omat kokemukset vaikuttavat häneen vanhempana. Oma vaikea lapsuus voi antaa ymmärrystä lapsen hoitamiseen. Toisaalta hyvä oma lapsuus ennustaa hyvää kasvattajuutta.”
Heinon kertoman mukaan vuosittain on ollut vain alle 200 lasta, jotka ovat yksityisesti sijoitettuina kodin ulkopuolelle ja joita sosiaalitoimi erikseen tukee. Heinon mielestä mahdollisuus sijoittaa lapsi sukulaisperheeseen tai muuhun lapselle läheiseen perheeseen olisi aina selvitettävä ja lapsen läheisverkosto kartoitettava huolella. Hän toivoo asiasta muutoksia lastensuojelulakiin. ”Jos työntekijällä on ennakkokäsitys, ettei ratkaisu löydy sukulaisista, hän ei selvitä sitä vaihtoehtoa perusteellisesti. Jos selvittämisvelvollisuus tulee laista, tämäkin mahdollisuus pitää punnita, käydä asianosaisten kanssa läpi ja ottaa siihen kantaa. Erityisen tärkeää on saada lapselle läheiset henkilöt tukirenkaaseen, vaikka lapsi sijoitettaisiinkin suvun ulkopuolelle.”
Lastensuojelun Tiedotustoimisto tiedottaa
YLE uutisoi 24.7.2017 ”Yhä useampi lastensuojelun asiakas asuu isovanhemmillaan: sijoitukset lähiverkostoon kaksinkertaistuneet Helsingissä ja Oulussa”
Jutussa kerrotaan, että sijoitusten taustalla ovat lakimuutos, isovanhempien parempi kunto ja väestössä lisääntynyt huumeidenkäyttö. Yhä useampi isovanhempi toimii oman lapsenlapsensa sijaishuoltajana.
– Aika iso osa lapsenlapsen luokseen ottavista isovanhemmista on 50–60-vuotiaita. He saattavat olla työelämässäkin mukana, jolloin he pystyvät ihan eri tavalla terveydentilansa puolesta huolehtimaan lapsenlapsesta, Sanna Teiro Helsingin kaupungilta sanoo.
Lastensuojelun Tiedotustoimisto on antanut toimittajalle (Kaisu Jansson) vastauksen ja toimittaja on sen kirjoittanut juttuunsa asiaa tarkemmin selvittämättä. Katsotaan tilastoja.
Tilastojen kertomaa
Vuoden 2012 alussa astui voimaan lastensuojelulain muutos, jonka mukaan lapsen sijaishuolto on järjestettävä ensisijaisesti perhehoidossa. Vuoden 2011 lopussa huostassa olleista lapsista 49 prosenttia oli perhehoidossa, kun taas vuonna 2019 osuus oli 57 prosenttia. Kodin ulkopuolelle on siis sijoitettu noin 19 000 lasta.
Vuonna 2016 kunnilla oli toimeksiantosopimus 4 583 perheen kanssa, näistä vain 869 perhettä oli lapsen läheis- tai sukulaisperhe.
Vuonna 2017 kunnilla oli toimeksiantosopimus 4 848 perheen kanssa, näistä vain 1 006 perhettä oli lapsen läheis- tai sukulaisperhe.
Yli puolet (55 %) vuoden 2018 lopussa huostassa olleista lapsista oli sijoitettu perheisiin, ja näistä vain 689 sukulaisten ja läheisten perheisiin.
Yli puolet (57 %) vuoden 2019 lopussa huostassa olleista lapsista oli sijoitettu perheisiin, ja näistä vain 765 sukulaisten ja läheisten perheisiin.
Ylisukupolvinen väärintoimimisen perinne jatkuu
Sanna Teiro olisi voinut yhtä lailla kertoa toimittajalle, että sosiaalisen perimän ideologian soveltaminen vaihtelee Helsingin sosiaalivirastossa. Vuonna 2017 on ollut pieni piikki läheisille tapahtuviin sijoituksiin, mutta sen jälkeen läheissijoitusten lukumäärät ovat vähentyneet. Teiro olisi voinut kertoa toimittajalle, että sosiaali- ja terveysministeriön hallinnonalalla vallitsee edelleen historiallinen työkulttuuri.
Tarkentavin kysymyksin toimittaja olisi päässyt pureutumaan lastensuojelun ydinongelmaan. Kuinka niin isovanhemmat ovat nykyisin jotenkin ”parempikuntoisia”? Lastensuojelun ylisukupolvinen 100 -vuotinen ongelma jatkuu. Sosiaalisen perimän teoria vaikuttaa edelleenkin vahvasti lastensuojelutyössä. Usko sosiaalisen perimän teoriaan toimii pysyvänä esteenä järkiperäiselle, tosiseikoille perustuvalle lastensuojelutyölle. Tällaisen asian kertominen yleisölle olisi tärkeää, siihen velvoittaa myös journalistin ohjeet. Ihmisillä on oikeus saada tietää, mitä lastensuojelussa tapahtuu.
Julkisen vallan tulee perustua lakiin eikä lastensuojelun ideologiaan. Lastensuojelulain säännös läheisverkoston kartoittamisesta tulisi muuttaa niin, että kartoittaminen on aina pakollista. Laiminlyönti tulee sanktioida.