Tuhoava lapsibisnes – Mielenilmaus 17.11.

On hyvä, että perheet ovat aktivoituneet valvomaan lasten etua lastensuojelun kroonistuneen kriisin lapsiperheille aiheuttamassa ahdingossa.

Häiriön metsästystä vuosikymmenestä toiseen

”Marraskuun liike” ravisutti yhteiskuntaa 1960-luvulla. Arvosteltiin, että kunnissa päätöksiä tehdään moralistisista ja keskiluokkaisista arvoista lähtien, kuntien sosiaalityöntekijöiden koulutus on puutteellista, perheiden oikeusturvassa on puutteita, päätöksiä tehdään heppoisin perustein jne. Keskusteltiin siis aivan samoista asioista, joista keskustellaan tälläkin hetkellä.

Poikkeavat letkajenkan tanssijat ja huhupuheet

Julkisoikeuden professori Lars D Erikssonin toimittamassa Pakkoauttajat-kirjassa vuodelta 1967 kerrotaan vakavista oikeusturvaongelmista. Kirjassa kerrotaan vanhempien pakottamisesta huostaanottoon, asiallisen tiedon pimittämisestä sekä lapsen poikkeavaksi leimaamisesta. Päätösperustelut saattoivat olla hataria, esimerkiksi poikkeavaksi käytökseksi riitti se, että tyttö on ottanut osaa letkajenkan maailmanmestaruuskilpailuihin ja käynyt ahkerasti tanssimassa itseään vanhempien tyttöjen kanssa. Kirjoittaja Pirkko Siren moitti, että sosiaalilautakuntien lausunnot olivat sen tyyppisiä kuin ”hänen sanotaan tehneen…..” tai että ”naapurit epäilevät” (Pakkoauttajat s. 85).

Lokakuun liikkeen kansalaisjournalismi

Tällä hetkellä Lokakuun liike nostaa esille oikeusturvaongelmia ja avaa lastensuojelun ideologiaa. Somen lukuisissa ryhmissä pohditaan, mitä pitäisi tehdä.

Lokakuun liikkeen kansalaisjournalismi on ansiokkaasti tuottanut tutkimustietoa ja kirjannut aikalaisten kertomuksia yhteiskunnallisen päätöksenteon pohjaksi. Tietoa on kerätty niin paljon, että toiminta päihittää esimerkiksi THL:n 30 -vuotisen tuotoksen. THL on pitänyt huolen siitä, että tietopohja on niukka, olematon. THL on keskittynyt haastattelemaan niukoin otoksin sosiaalityöntekijöitä ja lukemaan heidän laatimiaan asiakirjoja. Koskaan ei ole tehty laajamittaisia asiakashaastatteluihin perustuvia tutkimuksia.

Tiedon puuttuessa viranomainen voi väittää mitä tahansa huostaanoton syistä tai palvelujen tarpeista. Tiedon puute tukee sijaishuollon palveluntuottajia, jotka aktiivisesti markkinoivat teemalla lapsiperheiden pahoinvointi.

Paheksuntaa ja uhriutumista korjaavien toimien sijaan

1960 -luvulla lastensuojelun toimijat moittivat oikeusturvaongelmia esille nostaneita fanaattisiksi. Nykyisin oikeusturvaongelmia esille nostavia kutsutaan kriitikoiksi. Minutkin on nimetty eräässä tutkimuksessa 2000 -luvun alussa oikeusvaltion airueeksi. Otin mielihyvin nimityksen vastaan. Eduskunnan oikeusasiamies Petri Jääskeläinen nimesikin myöhemmin, vuonna 2013, lastensuojelun ja lapsiasioiden käsittelyn yhdeksi keskeisistä perus- ja ihmisoikeusongelmista (Toteutuvatko perus- ja ihmisoikeudet Suomessa?, 10.12.2013).

Lastensuojelun toimijat käyttävät oikeusturvaongelmien korjaamisen sijaan paljon aikaa ja rahaa paheksuntaan, mm. Lastensuojelun Keskusliiton Lapsen maailma -lehdessä sosiaalityöntekijä Pukkio ja nykyinen lapsiasiavaltuutettu Elina Pekkarinen paheksuvat lasten etua valvovia. Rakenteisiin kajoava muutosvaatimus torjutaan heppoisin perustein.

THL:n tutkijat ovat huolissaan siitä, että lastensuojelusta puhutaan niin kielteiseen sävyyn. Kun THL:n piti tutkia, mikä on syynä teinien sijoituksiin ja palveluvajeeseen, päädyttiinkin esittämään uusia lastenkotivaihtoehtoja ja pohtimaan lastensuojelun julkisuuskuvaa: ”Tarvitaan positiivista ja pitkäjänteistä tiedottamista monissa median ja erityisesti sosiaalisen median välineissä”.

Lastensuojelujärjestöt ovat treenanneet omasta joukostaan toimijoita lobbaamaan päättäjiä ja puhdistamaan lastensuojelun mainetta. Lastensuojelu taitaakin olla ainut hallinnonala, joka joutuu käyttämään voimavaroja maineensa valkaisemiseen.

Ideologian voittokulku

Lastensuojelun ylisukupolvinen väärintoimiminen perustuu ideologiaan: Pahan sosiaalisen perimän metsästäjät uskovat edelleenkin löytävänsä epätoivotut ja yhteiskunnalle kustannuksia aiheuttavat yksilöt. Pahan perimän metsästäjät uskovat siihen, että nämä epätoivotut yksilöt saadaan hävitetyksi siirtämällä lapset pois niin sanottuihin parempiin perheisiin. Näihin talkoihin on saatu innokkaat lastensuojelujärjestöt, terveysjätit ja muut palveluntuottajat mukaan, kukin omista intresseistään.

Aulikki Kananojan oppikirjassa kerrotaan, kuinka ideologia toimii. Asiakkaasta kerätään sukupolvien ajalta tietoa (nykykielellä vanhemmuuden roolikatta, sukupuu). Tiedon keräämiseen voidaan käyttää myös muita keinoja, mm. puhuttamalla talonmiestä ja keräämällä naapureilta tietoja. Tiedon keräämisen jälkeen ihmisestä tehdään sosiaalitoimistossa kotikutoinen psykoanalyyttinen arvio Freudin oppien mukaan (Yksilökohtainen sosiaalityö, Kananoja, Pentinmäki, 1977). Kananojan oppikirjassa tätä case work -työtä kutsutaan sosiaalisen diagnoosin teoksi. Mary Richmondin (1861-1928) opeille rakentuvan case workin yksi keskeinen idea on persoonallisuuden kehittäminen (Granfelt et al, Monisärmäinen sosiaalityö, s. 142).

Tällaisia dokumentteja siis perinteisesti tutkitaan sosiaalialan tutkimuksissa. Kerrotaan, että niiden avulla pyritään kehittämään lapsimyönteisiä palveluita ja hyvinvointia.

Poistuuko köyhyys puhumalla? Kuinka köyhän persoonallisuutta kehitetään?

Täysin vanhentunut oppirakennelma ei tietenkään palvele sen kohteeksi joutunutta. Ketä ylipäänsä voisi hyödyttää se, että apua hakiessaan ja sitä tarvitessaan tulee diagnosoiduksi? Ajatellaanpa köyhää, jonka ongelma on rahan vähyys, nälkä tai muu puute. Kuinka vuodesta toiseen jatkuvat jaarittelut sosiaalitoimen kanssa voisivat kehittää köyhän persoonallisuutta pois köyhyydestä?

Poistuuko nepsylapsen avuntarve äitiä puhuttamalla?

Kuinka pitäisi nepsylapsen äidin persoonallisuuden kehittyä hänen tuskaillessa koulun ja terveydenhuollon kanssa, kun mikään asia ei etene ja lastenpsykiatria kieltäytyy antamasta hoitoa ja tutkitusti tehokkaita tukitoimia lapselle ja vanhemmille? Miksei tukea saa lapsen oma perhe? Miksi rahahanat aukeavat sijaishuollon palveluntuottajille?

Lastensuojelun keikarointia

Case workia arvosteltiin jo siinä vaiheessa, kun se rantautui Suomeen. Sosiaalihallituksen historiikissa kerrotaan, kuinka vastustajien mielestä alan ammattisanasto esim. sosiaalinen diagnoosi tuntui keikaroinnilta ja lääkärien matkimiselta. Koulutetuista työntekijäryhmistä suurin oli sosiaalihuoltajat, jotka oli koulutettu ensisijaisesti toimimaan lainsäädännön ja järjestelmän ehdoin (Sosiaalihallitus 20 v. juhlakirja, Pitkänsillan pohjoispuolelta periaatteista eri aatteisiin, toim. Pirkko Siren, 1988).

Toiminnassa ei siis ole kyse hyvän hallinnon mukaisesta asiallisesta virkatyöstä, vaan humpuukista – vahingollisesta humpuukista. Sosiaalialan tuhoavaaan keikarointiin on 2000 -luvulla enenevästi liittynyt palveluntuottajien taloudellisen edun tavoittelu ja arviointien tekeminen perheistä.

Aulikki Kananoja on (sdp) palkittu työstään. Häntä pidetään lastensuojelun ylimpänä asiantuntijana. Tarja Halonen (sdp) myönsi hänelle ylisosiaalineuvoksen arvonimen.

Selvitys nykytilasta puuttuu

Sosiaalihallituksen julkaisussa kerrotaan, ettei pohdittu, kuinka case work -menetelmä sopi sosiaalitoimiston asiakasryhmien avuntarpeeseen. Näyttää siltä, ettei missään vaiheessa myöhemminkään ole tutkimusnäytön tai laajan asiakaspalautteen pohjalta päästy arvioimaan sitä, mitä maamme sosiaalitoimistoissa oikein tehdään. Lastensuojelutyössä yksi asia on täysin varma: missään sosiaalitoimistossa ei noudateta tutkittuun tietoon perustuvaa työtä, avun saaminen on sattuman sanelema juttu.

Tuhoava ideologia

Lastensuojelun ideologia tyypittelee, arvioi, häiriöleimaa, maalittaa ja kiusaa ihmisiä ”palveluiksi” nimetyillä toimilla. Perheiden tarpeita ja toiveita ei kysellä, mikä uuvuttaa ja ajaa loppuun niin lapset, äidit kuin isätkin. Sijaishuollossa olevia lapsia altistetaan päihteille ja pakkolääkitään niin, että ani harva jaksaa ammattiopintoihin ja työelämään. Lapsia kierrätetään sijaispaikasta toiseen, erityisesti koti-ikävän ilmaiseminen voi johtaa rangaistukseen eli siirtoon vielä kauemmas kodista ja yhteydenpitorajoituksiin. Lain mukaan toimien ihmisille tulisi antaa hyvää sosiaalihuoltoa ja huomioida heidän tarpeensa ja toiveensa. Tällä hetkellä palvelut tuotetaan palveluntuottajien määrittämällä tavalla.

Ideologia on ansiokkaasti lobattu päättäjille vakioperusteluin perheiden pahoinvoinnista, sosiaalialan uhrautuvista ja uupuneista työntekijöistä, resurssien puutteesta ja kovempaa kuri (tusta)a tarvitsevista lapsista. Sosiaali- ja terveysministeriön ja THL:n ohjauksin perheille kuuluva tuki on ohjattu sijaishuollon ja erilaisten ”palvelujen” tuottajille. Lapsibisnes kukoistaa.

Ideologian mukaan lastensuojelun asiakkaita eli palveluja käyttäviä ihmisiä ei tarvitse kuunnella, koska asiakkaat ovat ”huono-osaisia”. Ihmisiä ei kuulla, koska laajamittainen kuuleminen paljastaisi kestämättömän tilanteen ja myös lastensuojelutoimissa menehtyneiden tarinat tulisivat julki. THL:n tilastoista ei käy ilmi, kuinka moni sijaishuollossa oleva lapsi on tehnyt itsemurhan, kuinka moni menehtynyt muutoin, mikä on kuolleisuus lastensuojelun asiakasperheissä.

Laajamittainen kuuleminen käyntiin – mitä täällä tapahtuu?

Lastensuojelun ideologiaa ei nykyisin kukaan pääse karkuun. Lastensuojelu tunkeutuu kaikkialla ihmisten elämään varhaisen puuttumisen hengessä, mikä tarkoittaa ilmiantojärjestelmää, poikkeavuuksien ja ”häiriöiden” metsästämiseen kehitettyjä pakkopalveluja. Lasten suojelemiseen ei järjestelmä sovellu, eikä sitä siihen käytetäkään.

Lastensuojelu koskettaa ihmisiä vauvasta vaariin, syntymätönkään ei saa olla rauhassa. Vaarit ja mummit joutuvat elämään ikuisessa ikävässä, kun sijoitetulta lapsenlapselta estetään kaikki normaaliin kanssakäymiseen kuuluva, raskaana olevia äitejä kiusataan.

Yhteiskunnan resurssit ovat rajalliset. Mitkään terveydenhuollon resurssit eivät riittäne korjaamaan vaurioita, joita aiheutetaan. Mitkään resurssit eivät riitä hoitamaan puhetyön esille nostamia ”häiriöitä” eikä niitä vaurioita, joita aivopesun kohteena ja huonossa hoivassa sijaishuollossa oleville lapsille sekä heidän läheisilleen aiheutuu.

Tuoreen tutkimuksen mukaan sijoitettujen lasten tilanne aikuisuuden kynnyksellä oli muuta väestöä keskimääräistä heikompi kaikilla tutkituilla elämänalueilla. Tutkimuksessa tarkasteltiin mielenterveysongelmia, sosiaalista ja taloudellista osattomuutta, väkivallan uhriksi joutumista, rikollisuutta, itsetuhoisuutta sekä kuolleisuutta.

Ainoastaan kuulemalla kaikki sijaishuollossa olevat lapset ja heidän vanhempansa/läheisensä saadaan tietää, mitä täällä oikein tapahtuu. Tämä oikeus on veronmaksajilla, jotka joutuvat kustantamaan kaiken tämän bisneskeikaroinnin.

Mielenilmaus 17.11.2021 klo 11-13

Kadotetut lapset -työryhmä järjestää Helsingissä eduskuntatalon portailla keskiviikkona 17.11.2021 klo 11-13 mielenilmauksen lastensuojelutoimissa menehtyneiden muistoksi. Ryhmä on kutsunut kansanedustajia paikalle.

Tässä linkissä on erään lastensuojelutoimissa menehtyneen nuoren elämäntarina. Lue äidin kertomus lastensuojelun toiminnasta, jota hän kutsuu ”lasuhelvetiksi”.

Ota mukaasi kynttilä ja sytytä se menehtyneiden muistoksi.

Tuhoavan ideologian tilalle asiallinen, ihmisten yhdenvertaisuuden tunnustava ja lakiin perustuva virkatyö.

Julkaissut Leeni Ikonen

Varatuomari Yhdenvertaisuuden ja oikeudenmukaisuuden tarkkailija. Lasten ja perheiden ääni.