Ihmisoikeusliiton pääsihteeri Kaari Mattilan mukaan Kiinan ihmisoikeustilanne on kehittynyt viime vuosina heikompaan suuntaan. Ihmisoikeusjärjestöjen mukaan Kiinan valtion viranomaiset ovat sulkeneet satojatuhansia tai jopa miljoona uiguuria leireille. Kiinan hallitus kutsuu leirejä ”uudelleenkoulutusleireiksi”, mutta tosiasiassa leirit ovat rangaistus- ja pakkotyölaitoksia. On hyvä, että Ihmisoikeusliitto on huolissaan Kiinan tilanteesta.
Ei ole lainkaan hyvä, että Ihmisoikeusliitto katsoo systemaattisesti ohi kotimaan tilanteen. Myös Suomen ihmisoikeustilanne on entisestään heikentynyt 2000 -luvulla sosiaali- ja terveysministeriön hallinnonalalla.
Ihmisoikeusongelmat lasten asioissa
Eduskunnan oikeusasiamies Petri Jääskeläisen on listannut kymmenen keskeistä suomalaista perus- ja ihmisoikeusongelmaa. Jääskeläisen listaus tuli julki ensimmäisen kerran vuonna 2013. Sen jälkeen se on julkaistu miltei samassa muodossa vuosittain oikeusasiamiehen vuosikertomuksissa. Lastensuojelu ja lapsiasioiden käsittely kuuluvat näihin ongelmiin. Näihin asioihin kuuluvat myös vammaisten lasten asiat liittyen kiinteästi sosiaalialan osaamistasoon.
Lastensuojeluasiakkaan arkea on, että perus- ja ihmisoikeusasioita käsittelevät sosiaalityöntekijät eivät pääsääntöisesti edes tiedä, mitä perus- ja ihmisoikeuksilla tarkoitetaan. Virkamiehet eivät tunne edes hallinnon oikeusperiaatteita.
Virkamiehet on sijaishuollon edunvalvontatoimijoiden ja sosiaalityöntekijä Päivi Sinkon avulla koulutettu pois lain velvoitteista, koska lait ovat ”juridisoitumista”. On paljon kivempaa tehdä työtä mututuntumalla lapsen etua määritellen kuin lakia noudattaen (mielivallan ongelma).
Nykypäivän internointia -kansankuntoutusta kaikille
Myös hyvinvointivaltiosuomessa ihmisiä eristetään yhteiskunnan toiminnasta. Täällä tätä toimenpidettä kutsutaan ”palveluksi”, ”perhekuntoutukseksi”, ”avohuollon sijoitukseksi”. Kohteena voi sattumanvaraisesti olla kuka tahansa perhe, koska lastensuojelutyö on sattumanvaraista mututyöskentelyä. Näin tapahtuu, koska avohuollon sijoituspäätöksiä tekevät sosiaalityöntekijät eivät tunnista perus- ja ihmisoikeusongelmaa. ”Kuntoutukseen” liittyen sosiaalityöntekijät saattavat määrätä vanhemmille liikkumisen, työssäkäynnin tai yhteydenpidon rajoituksia, vaikka tällaiset määräykset ovat laittomia. Lastensuojelulain mukaiset avohuollon tukitoimet ovat lain mukaan vapaaehtoisia.
Näppärät liikemiehet ja sijaishuollon edunvalvojat ovat onnistuneet markkinoimaan kansankuntoutusta kunnille. Kansan kuntouttamisen tarve on tullut näkyväksi sen jälkeen, kun palveluntuottajat kehittelivät uuden tuotteen, perhekuntoutuksen. Kyse ei siis ole lainkaan siitä, mitä perheet tarvitsevat tai toivovat palveluksi. Kyse on siitä, mikä ”palvelu” tuottaa suurimman taloudellisen hyödyn palvelun tarjoavalle taholle. Toimimattomalla ja tarpeettomalla ”palvelulla” saatetaan saada aikaan sijaishuollon tarvetta, mikä niin ikään lisää taloudellista etua palvelun tuottajalle. Siis yhteiskunnalle kallis oravanpyörä.
Toimimattoman palvelun liikeidea
SOS -lapsikylän omassa julkaisussa kerrotaan, että ”sosiaalipalveluissa voi päästä markkinoille vain ilmoittamalla tuottavansa uutta palvelua tyyliin osaan parantaa alkoholisteja. Vastaus on ahaa, okei -tasolla. Menettely lisää riskiä siitä, että asiakkaille tarjotaan toimimattomia palveluja. ”
- Tässä olisi hyvä kuntoutuslaitos teillekin sanoo yksityinen toimija. Kiva, ahaa, ostetaan se meille, se on varmaan hyvä, kun niin kerrotte sanoo kunnan päättäjä.
Kuinka kansankuntoutus tapahtuu?
Lain mukaan vapaaehtoisiin ”avohuollon tukitoimiin” perheet saadaan alistumaan joka toinen tunti tehdyillä kiireellisen sijoituksen päätöksillä. Kiireelliseen sijoitukseen ei ole olemassa tehokkaita oikeussuojakeinoja. Kotimaan ihmisoikeusvajeen ilmentymänä lapsen vapaus voidaan riistää perus- ja ihmisoikeusasioista ymmärtämättömän viranhaltijan päätöksin. Lapsen äkillinen pois ottaminen vanhemmiltaan toimii sellaisena shokkina, että sen jälkeen miltei kaikki vanhemmat alistuvat ”kuntoutumaan”.
Kukaan ei kuitenkaan tiedä, mitä kuntoutetaan ja mikä pitäisi olla lopputulos. Vuosikymmenten aikana tekemäni havaintojen perusteella vain ani harva lapsen asioista vastaava sosiaalityöntekijä osaa kertoa, mikä on lapsen sijoituksen syy, mikä perheessä on vikana ja mitä pitäisi tapahtua lapsen kotiuttamiseksi. ”Kuntoutuksen” syitä ei osata kertoa, julkinen valta on luisunut ”kuntouttajien” käsiin.
Tässä markkinointivedätyksessä ovat peruspalvelut hiljalleen 2000 -luvulla heikentyneet. Perheille kuuluva tuki soljuu palveluntuottajien rahapussiin.
Lain mukaan vapaaehtoisen pakkokuntoutuksen kohteeksi joutuu perhe usein lapsen koulunkäynnin pulmien takia. Kun kuntoutuksen kohteena tulisi olla opettaja, kuntoutus kohdistetaan vanhempiin. Kun lapsen pitäisi saada terveydenhuollon palveluja, hänet siirretään ”kuntoutumaan” laitokseen (jossa useimmiten alkaa päihteiden käyttö, sallitaan kouluakäymättömyys jne). Kun uupuneen ja univelkaisen äidin pitäisi saada levätä, hän joutuu 24/7 tarkkailun alle ”kuntoutukseen”. Kun joku kehittelee väkivaltaväitteen maahanmuuttajaisästä, perhe passitetaan ”kuntoutukseen” ja isä painostetaan irtisanoutumaan työstään. Sosiaalityöntekijä kertoo vanhemmille sujuvasti, että ADHD -lapsi lähetetään ”kuntoutumaan” lastenkotiin tilanteessa, jolloin lapsen pitäisi saada neuropsykiatrista kuntoutusta. Pelkoa aiheuttava kauhukuntoutus on useimmiten perheen arviointia. Kirjoittamalla saatetaan saada aikaan lapsen sijoituksen tarve.
Oikeusvaltiokeskus SOS -lapsikylän kahleissa?
Suomessa on tehty paljon töitä, jotta katse kotimaan ihmisoikeustilanteen heikkenemisestä kohdistuisi muihin maihin. Suomeen on kesällä perustettu Oikeusvaltiokeskus. Oikeusvaltioperiaate ei ole mielipidekysymys kerrotaan esittelyssä. Oikeusvaltiokeskus tekee työtä sen eteen, että vapaus, vakaus ja vauraus toteutuvat kaikissa yhteiskunnissa. Oikeusvaltiokeskuksen tarkoituksen on koota yhteen alan huippuasiantuntemus, tuottamaan tietoa ja edistämään oikeusvaltiokehitystä erilaisten hankkeiden avulla etenkin kehittyvissä maissa. Tarkoituksena on saattaa Suomessa oleva oikeusvaltiokysymyksiin liittyvä osaaminen ja kokemus sitä tarvitsevien käyttöön.
Oikeusministeriön sivuilta on luettavissa, että Suomi on oikeusvaltio. Oikeusvaltio ja perusoikeuksien kunnioittaminen ovat Suomen valtiosäännössä vahvistettuja periaatteita.
Oikeusvaltiokeskuksen johtajan tehtävä oli avoimesti haettavissa. Hakijoiden joukossa oli muun muassa tutkijoita, entinen kansanedustaja ja ministeri Astrid Thors (r), vihreiden ex-kansanedustaja Tuija Brax sekä apulaisoikeuskansleri Mikko Puumalainen.
Mikko Puumalainen on todennut: Lastensuojelun asiakkaat ovat yksi haavoittuvimmista ihmisryhmistä. Heidän asemansa ja pääsynsä palveluihin pyritään turvaamaan lainsäädännöllä. Laillisuusvalvojien tehtävänä on osaltaan varmistaa, että hallinto ja palveluntuottajat onnistuvat lastensuojelutyössään ja laki myös toteutuu. Toisin sanoen lapset pääsevät heille kuuluviin oikeuksiin.
Tuija Brax on nostanut sen sijaan toisenlaisia asioita esille. Hän on SOS-lapsikyläsäätiön hallituksen puheenjohtajana vuonna 2017 avoimesti markkinoinut SOS-Lapsikylän palveluita toimitusjohtaja Marja Pajulahden kanssa. Brax on siis vahvasti sitoutunut sijaishuollon edunvalvojajärjestöön.
Tuija Brax ohitti tutkijat ja Mikko Puumalaisen. Hänet valittiin Oikeusvaltiokeskuksen johtajaksi.
Täsmälääke ihmisoikeusvajeeseen: Lastensuojelijoiden joukkotestaus
Heikko ihmisoikeustilanne edellyttäisi sosiaalialan koulutuksen välitöntä uudistamista ja lastensuojelutyössä olevien virkamiesten juridisen tietotaidon joukkotestaamista sekä vahvaa juridista täydennyskoulutusta. Suomessa yliopistojen oikeustieteellinen tiedekunta antaa juridista opetusta. Ketään ihmistä ei pidä päästää mestaroimaan lapsiperheiden asioissa, ellei hän hallitse viranhoidossa tarvittavaa lainsäädäntöä ja sitoudu sitä myös noudattamaan.
Virkamiesten käytännön ohjaus
Sosiaalityöntekijöiden käytännön ohjaus juridisissa asioissa tulisi toteuttaa esim. Kuntaliiton tai oikeusaputoimistojen avulla, näille tietysti riittävät resurssit varmistaen. Kokonaan tulisi kieltää sijaishuollon edunvalvojien lakimiespalvelujen ja asiantuntijapalvelujen käyttö (Pelastakaa lapset ry, SOS -lapsikylä).
Testauksen aloitus Espoon lastensuojelun virkamiehistä
Juridisen tietotaidon testauksen voisi aloittaa Espoosta, jossa leimahti palkkaraivo lastensuojelun työntekijöiden piirissä. Espoon ottaminen testauskohteeksi on perusteltua vuosikymmenten ajan jatkuneiden ongelmien takia. Espoossa toimii lakien väheksymistä opettava Päivi Sinko, joten tämänkin takia Espoo on hyvä valinta. Valintaa puoltaa myös se, että kaupungin lakimiehenä on toiminut Kati Saastamoinen. Hänen vanhempia halveksiva oikeussaliesiintymisensä on tullut tutuksi monelle perheelle. Saastamoinen kouluttaa Aavalex -yrityksessään maamme sosiaalityöntekijöitä sekä avustaa heitä lastensuojeluasioissa hallinto-oikeudessa.
Espoon lastensuojelun kokonaiskustannukset ovat olleet vuonna 2020 peräti 60 973 581 euroa. Sijaishuollon kustannukset olivat 49 940 548 euroa. Espoossa oli 735 lasta sijoitettuna kodin ulkopuolella (Jaana Valle, Länsiväylä).
Ehdotan, että espoolaisten sosiaalityöntekijöiden palkat jäädytetään kunnes he ovat läpäisseet juridista osaamista testaavan kokeen ja sitoutuneet lakia myös noudattamaan. Ei ole mitenkään käsitettävissä, että yhteiskunnan varoja käytetään väärin. Ei ole mitenkään hyväksyttävissä, että yhteiskunnan varoja käytetään lainvastaisiin toimiin. Espoolainen virkamieskunnan työvälineinä ovat yhteistyöstä kieltäytyminen, epätarkkojen ja jopa valheellisten asiakirjojen laatiminen, kieltäytyminen asiakirjojen luovuttamisesta tai asiakirjojen saannin vaikeuttaminen, sijaishuollon valvomatta jättäminen, pysyvään huostaanottoon pyrkiminen, lasten vieraannuttamisen salliminen jne, jne. Vuoden 2018 sosiaalityön käytännönopettajaksi valittu Päivi Sinko edellyttää, että vanhemmat eivät käytä heille kuuluvia oikeusuojakeinoja, vaan hyväksyvät huostaanoton. Ellei näin tapahdu, lapsen ja vanhemman yhteydenpitoa rajoitetaan tai se katkaistaan tai/ja lapsi siirretään kauas kodistaan.
Pyydän lukijoilta ehdotuksia, kuinka saamme virkamiesten osaamisen tasoa edistettyä. Erityisenä haasteena on asenteisiin ja lastensuojeluideologiaan liittyvä poisoppiminen, mikä edellyttäisi virkamiesten ideologiavapaata koulutusta tai koko lastensuojeluvirkamieskunnan vaihtamista. Olettaisin, että kouluttaja Päivi Sinkokin osallistuu talkoisiin. On myös sosiaalityöntekijöiden etu, että he hallitsevat viranhoidossa tarvittavan lainsäädännön. Päivi Sinko oletettavasti jo nyt 20 vuoden jälkeen – ihmisoikeustilanteen heikennyttyä – kertoo sosiaalityöntekijöille, että Suomen lakia ei tule väheksyä eivätkä ihmisoikeudet ole mikään vitsi.