Leeni Ikonen, varatuomari

2000 -luvun alun huostaanottobuumi imaisi lapsia sijaishuoltoon kiihtyvällä tahdilla.

Nyt perheet kyselevät toistuvasti, kuinka he saavat lapsensa pois sijaishuollosta. Huostaanotto onkin osoittautunut huonoksi vaihtoehdoksi ja uhkaa syrjäyttää niin lapsen kuin perheenkin.

Tutkimusten mukaan kodin ulkopuolelle siirretyistä valtaosa syrjäytyy, jää työvoiman ulkopuolelle, ei suorita koulua ja joutuu päihde- tai rikoskiertee- seen. Kansainvälisten tutkimusten mukaan huostaanoton kokeneet lapset ja nuoret kuolevat usein aineiden väärinkäyttöön, onnettomuuksiin ja itsemurhiin.

Tuoreen tutkimuksen mukaan kodin ulkopuolelle sijoitettujen lasten koulutusura jäi useimmilla keskeneräiseksi ja työllisyys heikoksi. Sijoitetuista lapsista vain vajaa puolet oli suorittanut perusasteen jälkeisen tutkinnon. Kun väestössä vastaavan ikäryhmän työllisyys 26-vuotiaana oli 73 %, jäi kodin ulkopuolelle sijoitetuilla työllisyys keskimäärin 43 prosenttiin. Vähäinen koulutus yhdistettynä psyykkisiin ongelmiin johti tilanteeseen, jossa vain harva oli seurantajakson lopussa työllisenä. Kolmasosa kodin ulkopuolelle sijoitetuista nuorista koki jääneensä vaille riittävää hellyyttä, huolenpitoa tai aikuisen tukea sijaishuollon aikana (Harkko, Lehikoinen, Lehto, Ala-Kauhaluoma, Onko osa nuorista vaarassa syrjäytyä pysyvästi?, Sosiaali- ja terveysturvan tutkimuksia).

Mistä syystä kunnat panostavat toimintaan, joka todennäköisimmin syrjäyttää pikku kuntalaisen?

Suomi 100 juhlavuotena muistamme ministeri Juha Rehulan 20.11.2016 antaman lupauksen. Ministeri piti Finlandiatalolla puheen ja lupasi, että vaikenemisen aika on ohitse. Lastensuojelun väärinkäytöksistä ja sijaishuollossa tapahtuvasta väkivallasta saa puhua.

Puhutaan siis.

Lapset ovat muuttuneet Suomessa liiketoiminnan kohteeksi. Sijaishuolto on takuuvarma ala, josta valvonta ja laadun tarkkailu puuttuu. Kunta on varma maksaja ja asiakkaat heikkoja. Lapsibisneksen toimijoiden unelma-asiakas on kunta, joka ulkoistaa sille pulmalliset tapaukset. Sosiaalityöntekijöille ratkaisu on helppo, kun lapsi on pois silmistä ja mielestä. Yleinen ongelma onkin, että huostaanotto tehdään koko lapsuuden mittaiseksi eikä perheen jälleenyhdistämisen velvoitetta noudateta.

Myös lastensuojelujärjestöjen roolista tulisi keskustella. Onko toiminta vilpittömän pyyteetöntä lasten ja perheiden tukemista kuten asiaa markkinoidaan?

Sijoitetut lapset työllistävät niin yrityksiä kuin lastensuojelujärjestöjäkin. SOS-Lapsikylä, Pelastakaa Lapset ry, Nuorten Ystävät ry. tuottavat erilaisia palveluja toimien samalla lasten sijaishuoltoa tarjoavina tahoina. Järjestöjen perhekuntoutus ja vanhemmuuden tukemisen työmuodot edellyttävät palveluja ostavien hereilläoloa. Kahdella raiteella ajelevan auttajan työmoraali pitäisi olla korkealla silloin, kun samoissa käsissä on perheiden tukeminen ja lastenkotitoiminta.

Varkauden kaupungissa kissa on nostettu pöydälle. Varkauden valtuutetut Grönlund, Ropponen ja Ikonen ovat nostaneet keskusteluun lastensuojelun tilan. Varkauden kaupungin yhteistyökumppanuus SOS-Lapsikylän kanssa ei olekaan vähentänyt huostaanottoa kuten luvattiin, ja kustannuksetkin ovat kasvaneet. Onko kumppanuus ollut kaupunkilaisten etu vai ovatko eurot hukkuneet kankkulan kaivoon?

SOS-Lapsikylän kehittämispäällikkö kertoo, että varkautelaisissa perheissä on yli sukupolven ulottuvia vaikeuksia (Warkauden Lehti 29.11.) ja sen takia uudet tuulet ja huostaanottojen väheneminen eivät heti näy tilastoissa.

Olisi suotavaa, etteivät vanhanaikaiset ja 100 vuotta vanhat lastensuojelun ideologiset opit enää rasittaisi lastensuojelutyötä. Lastensuojeluideologiaan kuuluvan huono-osaisuusopin huono puoli on siinä, että perhettä ei kyetä näkemään laadukkaisiin palveluihin oikeutettuna tahona kuten laki edellyttää. Usko huono-osaisuuden ylisukupolvien jatkumosta ylläpitää lastensuojelun oikeutusta puuttua perhe-elämään ja katkaista tämä jatkumo. Ellei perhe taivu viranomaisen muottiin, uhkana on lasten huostaanotto.

Tällä asenteella lasten huostaanotot lisääntyvät, kun lapset ja vanhemmat nähdään huolenaiheina, joilta lapset pelastetaan ns. parempiin perheisiin. Tämä ideologia hakee erityisesti köyhiä, yksinhuoltajia, maahanmuuttajia jne. Ideologian heikko kohta on siinä, ettei se tunnista omia syrjäyttäviä toimintamallejaan. Lapsen ja nuoren syrjäyttäminen tulee tulevaisuuden Suomelle kalliiksi.

Lastensuojelu puuhastelee yleisestikin valitettavan usein sellaisten perheiden kanssa, joiden tarpeet liittyvät aivan muuhun kuin lastensuojeluun (kouluasiat, terveydenhuolto, käytännön apu, rahan puute eli köyhyys).

Lastensuojelujärjestöjen päättävissä elimissä on poliitikkoja, kaupunkien virkamiehiä ja sosiaalityöntekijöitä. Lastensuojelun miljardipotin jakajat pitäisi selvittää kuntatasolla ja koko maan laajuisesti. Ainoastaan tällä tavoin tulisi näkyväksi, miksi Suomi syrjäyttää lapsiaan ja näiden perheitä.

Lastensuojelun kriisi vaan jatkuu vuosikymmenestä toiseen. Aihe on median kestosuosikki. Lasten suojelusta näyttää tulleen ammattiyhdistysasia. Sosiaalityöntekijöiden täystyöllisyys edellyttää sitä, että lastensuojelun asiakkuuteen saadaan koko ajan lisää lapsia.

Sosiaali- ja terveysministeriön johdolla maahamme vahvistettiin vuonna 2007 uuden lastensuojelulain myötä järjestelmä, jonka vakuutettiin puuttuvan varhain perheiden ongelmiin ja jonka kerrottiin tuovan hyvinvointia perheille. Toisin kävi. Lasten huostaanotot ja lastensuojeluilmoitukset lisääntyivät.Luotu järjestelmä haalii lastensuojelun piiriin perheitä, joiden tarpeet eivät yleensä liity mitenkään lastensuojeluun. Lastensuojeluilmoituksia tehtiin 121 371 vuonna 2016. Yli 17 000 lasta on siirretty pois kodeistaan.

Lastensuojelun ideologiat monenlaisine tutkimushankkeineen ylläpitävät ajatusmallia, että suomalaiset vanhemmat eivät enää osaa huolehtia lapsistaan. Uusimpana uutisena saamme lukea, että äidit eivät osaa enää edes imettää vauvojaan oikein. 

Lastensuojelijat näyttävät puuhastelevan mieluummin sellaisten perheiden kanssa, joilla ei ole päihde- tai väkivaltaongelmia. Samalla ne perheet, joissa on vakavia ongelmia, jätetään auttamatta. Miksi ylipäänsä tavallisia perheitä pitää hakea ilmiantojen kautta sosiaalipalvelujen piiriin?

Lastensuojelun ilmianto- ja valvontajärjestelmä on lisännyt perheiden pahoinvointia. Lastensuojelu pelottaa syystäkin, koska se on täysin sattumanvaraista. Perhe ei voi koskaan tietää, tunteeko lastensuojelun työntekijä häntä velvoittavat lainsäännökset, haluaako hän niitä noudattaa vai onko vastassa kontrolloimattoman vallankäytön huumassa työtä tekevä yksilö.

Varhainen puuttuminen on markkinoitu tehokkaasti kuntiin. Peruskoulun opettajat valjastettiin ilmiantojärjestelmään ja he lähtivät useissa kouluissa kiitettävästi mukaan. Lastensuojeluilmoituksista on tullut näppärä keino päästä eroon tuen tarvetta vaativasta oppilaasta ja hänen vanhemmistaan. Tässä työmallissa ei ole tarvetta kehittää omia pedagogisia taitoja. 

Näyttää selvältä, että lastensuojelun omat asiantuntijat eivät kykene ratkaisemaan itse aiheuttamaansa kriisiä. Lastensuojelusta ja sijaishuollosta on muodostunut hallitsematon lapsibisnes, johon kytkeytyvät tahot esiintyvät asiantuntijoina. Sosiaalityöntekijän määrän ja vallan kasvattaminen eivät ole ratkaisu kriisiin. Tästä esimerkkinä 8 -vuotiaan Vilja Eerikan tapaus. Lapsella oli lähipiirissään useita sosiaalityöntekijöitä, mutta siitä huolimatta hän menehtyi. 

Ratkaisu lastensuojelutyön kriisiin löytyy täysin toisenlaisin keinoin. Nykyinen järjestelmä ei tunnista lasten asioiden perus- ja ihmisoikeusluonnetta eikä anna riittävän tehokkaasti suojaa lapselle ja perheelle. Lastensuojelun työkulttuuriin pesiytynyt ylimielinen suhtautuminen lakeja kohtaan saadaan kitketyksi ainoastaan lakimuutoksilla. Perheet ovat odottaneet lakimuutoksia ja tehokkaita suojakeinoja mielivaltaa vastaan jo vuosikymmenten ajan. Suomalaiset lapsiperheet voisivat paljon paremmin, mikäli niihin kohdistuvat lastensuojelun pakkoauttaminen ja kyttääminen lopetettaisiin.

Suomi pyysi 20.11.2016 anteeksi lastensuojelun sijaishuollossa kaltoinkohdelluilta. Kaltoinkohteluselvitys koski ajanjaksoa 1937-1983. Se paljasti räikeitä epäkohtia hoivaa ja huolenpitoa tarvitsevien lasten kohdalla.

Tällä hetkellä noin 18 000 lasta on siirretty kodin ulkopuolelle. Ei ole mitään syytä olettaa, että vuoden 1983 jälkeen tilanne olisi korjaantunut. Psyykelääkkeiden pakkosyöttö ja hakuammuntana tehdyt diagnoosit, lasten eristäminen, alistaminen, uhkailu, seksuaalinen hyväksikäyttö ja vieraannuttaminen suvustaan ovat edelleenkin osa suomalaista lastensuojelutyötä. Kun vanhemmat tai lapset yrittävät puuttua epäkohtiin, lastensuojelun työntekijä ohittaa heidän palautteensa ja tekee yhteydenpidon rajoittamispäätöksen tai siirtää lapsen toiseen sijaishuoltopaikkaan. Vanhemmat voivat valittaa viranhaltijan päätöksistä hallinto-oikeudelle, joka pääsääntöisesti toteaa sosiaalityöntekijän päätöksen lainmukaiseksi ja vanhemmat yhteistyökyvyttömiksi.

Ei ole kyse resurssien puutteesta. Maahamme ei tarvita yhtään enempää lastensuojelijoita. Tarvitaan lakimuutoksia, jotta lasten ja heidän perheidensä oikeusturva paranee. Virkavastuusäännökset tulee saattaa ajan tasalle, jotta virkamiehet tunnistavat lakien noudattamisen velvoitteen. Sijaishuollon laittomuuksista kärsineiden tulee saada rahallinen hyvitys kärsimyksistään. Laittomista huostaanotoista tulee olla oikeus automaattiseen hyvitykseen ilman raskaita oikeudenkäyntejä. Tarvitaan puolueeton taho, joka kerää perheeltä asiakaspalautteen sijaishuollon ja lastensuojelun laadusta. Palaute tulee ottaa todesta. 

Tarvitaan tehokas varmistusjärjestelmä, joka takaa sen, ettei yksikään lapsi joudu perusteetta pois kodistaan. Lastensuojeluasioihin tarvitaan tuomioistuin, jossa kyetään tunnistamaan lastensuojelussa hiljaisena tietona kulkevat teoriat, uskomukset sekä vääristelyn tekniikat ja tarvittaessa kirjoittaa päätökseen lastensuojelun työntekijän toimineen lasta vahingoittaen ja virheellisesti. Yhdenkään vanhemman ei tule enää joutua syyllisen penkille siitä syystä, että lapsella on kouluvaikeuksia ja vanhempi on erehtynyt pyytämään apua lastensuojelusta.

Ministeri Juha Rehulan puhe 20.11.2016 oli hieno avaus arvokeskustelulle perheen merkityksestä. Siihen sisältyi tärkeä viesti: Hiljaisuuden aika on päättynyt. Lastensuojelun epäkohdista on lupa puhua. Perustuslakiin kirjattu sananvapaus siis käy toteen.

Toivon mukaan ministeri Rehula saa laumansa koottua ja saamme viimeisen kerran lukea sosiaali- ja terveysministeriön hyssytteleviä tiedotteita (mm. 26.9.2016 ”viranomaiset tekevät lasta koskevat päätökset aina lapsen edun näkökulmasta”, ”Suomessa lastensuojelun tarkoituksena on aina turvata lapselle turvallinen kasvuympäristö”, ”perheiden ongelmien syynä päihteet ja väkivalta”).

Huostaanotto merkitsee lapselle suurta syrjäytymisen riskiä. Lastensuojelusta on muodostunut miljardiluokan bisnes, josta siis tullaan jatkossa keskustelemaan avoimesti. Toimittajat voivat nyt vapaasti kirjoittaa lastensuojelun epäkohdista ja valveutuneet kansalaiset eivät enää tule leimatuiksi ”lastensuojelun kriitikoiksi”.

 Huostaanotoissa tärkeimmät Suomea sitovat sopimukset ovat YK:n lapsen oikeuksien sopimus, joka astui voimaan vuonna 1991 sekä Euroopan ihmisoikeussopimus, joka astui voimaan vuonna 1990. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin valvoo Euroopan ihmisoikeussopimuksen noudattamista. Kansalaisilla on valitusoikeus Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen ja tuomioistuimen antamat ratkaisut ovat sopimusvaltiota sitovia. YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen toteutumista valvotaan siten, että sopimusvaltiot raportoivat YK:n lapsen oikeuksien komitealle viiden vuoden määräajoin.

Komitea on Suomea koskevissa suosituksissaan kiinnittänyt huomion mm. huostaanottojen suureen määrään, tilastoinnin puutteisiin, kuntien erilaiseen palvelutarjontaan sekä lapsen äänen heikkoon kuulumiseen häntä koskevissa asioissa.

Lasta ei tule erottaa vanhemmistaan kuin poikkeustapauksissa. Lapsen oikeuksien sopimuksen mukaan tällainen päätös saattaa olla tarpeellinen erityistapauksessa, kuten vanhempien pahoinpidellessä tai laiminlyödessä lasta tai kun vanhemmat asuvat erillään ja on tehtävä päätös lapsen asuinpaikasta.

Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on 8 artiklan soveltamista koskevassa käytännössään korostanut, että vanhempien ja lasten yhdessäolo kuuluu keskeisenä osana perhe-elämään ja että perheen hajottaminen muodostaa vakavan puuttumisen perhe-elämään. Sellaisen toimenpiteen on perustuttava lapsen etuun sekä riittävän painaviin ja päteviin syihin. 8 artiklan arvioinnissa tulee pohdittavaksi, onko kyseisessä tapauksessa perhe-elämään puuttuminen ollut välttämätöntä demokraattisessa yhteiskunnassa muiden oikeuksien ja vapauksien suojelemiseksi.

Huostaanotto on lähtökohtaisesti vain väliaikainen toimi ja kaikkien toimenpiteiden tulee tähdätä perheen jälleenyhdistämiseen. Ihmisoikeustuomioistuin on myös edellyttänyt huostaanoton edellytysten tarkistamista määräajoin. Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen mukaan huostaanoton jälkeen tapahtuviin lisärajoituksiin, esimerkiksi tapaamisoikeutta koskeviin rajoituksiin, saattaa liittyä vaara vanhemman ja lapsen välisen suhteen tosiasiallisesta katkeamisesta ja näiden rajoitusten käyttöä tulee arvioida tarkkaan (K. & T. v. Suomi .12.7.2001, K.A. v. Suomi 14.1.2003, R. v. Suomi 30.5.2006, H.K. v. Suomi 26.9.2006).

Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on arvioinut myös kiireelliseen huostaanottoon liittyvää menettelyä (K. & T. v. Suomi 12.7.2001). Tapaus koski kahden lapsen huostaanoton yhteydessä tapahtuneita ihmisoikeusloukkauksia. Suomi tuomittiin korvauksiin, jotka aiheutuivat ihmisoikeussopimuksen 8 artiklan rikkomisesta. Nämä rikkomukset koskivat vastasyntyneen lapsen kiireellistä huostaanottoa synnytyssairaalasta ja perheen jälleenyhdistämisen velvoitteen laiminlyöntiä. On oltava poikkeuksellisen pakottavia perusteita, jotta lapsi voidaan erottaa fyysisesti äidistään vastoin tämän tahtoa välittömästi syntymän jälkeen. Asiassa ei ollut osoitettu, että ennen toimenpiteeseen ryhtymistä olisi selvitetty vähemmän loukkaavien tai rajoittavien toimenpiteiden soveltuvuutta.

K & T tapaus poiki aikanaan vilkkaan keskustelun huostaanotoista ja lastensuojelun työtavoista, koska vauvan riistäminen äidiltään synnytyssalista oli poikkeuksellisen kova toimi. Anu Suomela toimi vuosien ajan K & T perheen avustajana ja hoiti asiaa ihmisoikeustuomioistuimessa Juhani Kortteisen kanssa. Anu Suomela esitti jo vuonna 1995 sosiaali- ja terveysministeriön lapsipoliittisen selontekotyöryhmän muistion johdosta, että maassamme tulisi tehdä kattava selvitys huostaanoton traumatisoivista vaikutuksista lapseen sekä haastatteluihin perustuva kartoitus huostaanottoperheiden ja yleisten oikeusavustajien kokemuksista sekä länsimaisten oikeusperiaatteiden toteutumisesta sosiaalitoimessa.

Suomelan laatimista toimenpide-ehdotuksista mainittakoon mm. ehdotus lastensuojelun työntekijän työnkuvan muuttaminen perhetyöntekijäksi, jonka tehtävänä on pitää perhe yhdessä; taloudellisen tuen pitäminen ensisijaisena tukimuotona; lapsen ja vanhemman välisten tapaamisoikeutta koskevien säännösten tarkentaminen perheen heikon oikeusturvan takia; sellaisen maksusitoutusjärjestelmän luominen, jolla varaton henkilö voi hakeutua yksityisten palvelujen käyttäjäksi; lastensuojelun kirjausmenettelyn uudistaminen.

On nähtävissä, että 20 vuotta myöhemmin asiaa arvioitaessa kaikki edellä mainitut ja muutkin käyttökelpoiset parannusehdotukset odottavat yhä toteutumistaan ja vakavat oikeusturvaongelmat ovat edelleenkin olemassa.

Lastensuojelun laatu puhuttaa ja kansalaiset ovat nettiaikana yhä tietoisempia oikeuksistaan. He kykenevät vertailemaan kokemuksiaan ja saamaan vertaistukea aivan toisella tavalla kuin aikaisemmin.

Hallinto-oikeudessa kansalaisten tietoisuus lastensuojelun heikosta laadusta ja sen esille tuominen voi kuitenkin olla kohtalokasta ja kääntyä epäkohtien esille tuojaa vastaan. Näyttää ilmeiseltä, että yhteiskunnallinen keskustelu lastensuojelun laadusta ei ole vielä tavoittanut hallinto-oikeusmaailmaa.

Eräässä päätöksessä asiallisesti saamaansa sosiaalipalvelua arvioinut vanhempi nimettiin läpitunkevan viranomaisvastaiseksi. Vanhemmat, jotka hakevat lapselleen neurologisia tutkimuksia eivätkä hyväksy kunnallisten psykiatrien lausuntoja ja huostaanottosuosituksia, on perinteisesti nimitetty kykenemättömiksi ymmärtämään lapsensa etua. Huostaanoton ja sijaishuollon aikana saattaa nuoren elämä suistua täysin raiteiltaan, päihteiden käyttö lisääntyä, mielialalääkkeet otetaan käyttöön. Mikäli vanhempi tällöin arvostelee sijaishuollon laatua ja hakee huostaanoton lopetusta, häntä saatetaan nimittää yhteistyökyvyttömäksi. Nykyaikaista lastensuojelulinjausta edustaa se, että huostaanoton jatkamisen perusteeksi kirjataan se, ettei vanhempi kykene hyväksymään huostaanottoa ja sijaishuollon jatkumista.

K & T tapaus oli poikkeuksellisen törkeä laadultaan. Näyttää siltä, että törkeydet jatkuvat. Mitäpä sanotte siitä, että erään kunnan sosiaalityöntekijä ilmoitti tekstiviestillä synnyttämään valmistautuvalle äidille, että vauva tullaan ottamaan suoraan synnytyssalista kiireelliseen sijoitukseen? Näin tapahtuikin sitten heti synnytyksen jälkeen. Onko tämäkin äiti läpitunkevan viranomaisvastainen, mikäli hän uskaltaa valittaa päätöksestä?

Viimeistelin kaksi vuotta sitten kirjaani Salassa pidettävä – suojeleeko laki lasta vai lastensuojelijaa.

Kirjan 19. luku käsittelee lapsen etua. 19-vuotiaana menehtyneen Juuson elämäntarina kulkee koko kirjani läpi. 

Näin tapahtui Juusolle: 

Asiakirjoista ilmenee, että Juuson terveydentila heikkeni lastenkodissa. Hän ei saanut pitää yhteyttä perheeseensä kuin muutamin puhelinsoitoin ja harvalukuisin käynnein. Juuso oli joulukuussa 2007 lääkärin vastaanotolla. Lääkäri toteaa Juuson olevan ahdistunut ja unettomuudesta väsynyt. Tammikuussa 2008 Juuso pääsee jälleen lääkäriin pyydettyään kriisiaikaa. Lääkäri toteaa hänen olevan kovin ahdistunut. Juuso kertoo joutuvansa tekemään ruumiillista työtä, mistä selkä on kipeytynyt. Hänellä on huimausta ja päänsärkyä. 

Lääkäri keskustelee myös lastenkodin hoitajan kanssa, jonka mukaan ongelma ei ole hoitopaikassa, vaikka poika tuntuu näin ajattelevan. Lääkäri toteaa univajeen ja suosittelee psykiatrista konsultaatiota. Tammikuun lopulla 2008 Juuso onnistuu taas pääsemään lääkäriin, joka toteaa pojan olevan kalpea ja hänellä on tummat silmänaluset. Juuso kertoo lääkärille vaikeista oloista lastenkodissa. Juuso haluaisi turvapaikan esimerkiksi kirkosta. Lääkäri keskustelee myös omahoitajan kanssa, joka haluaa ravitsemusohjeita. 

Lääkäri tekee lähetteen ravitsemusterapeutille ja tarjoaa mahdollisuutta kriisiapuun nuorisopsykiatrian poliklinikalla. Juuso alkaa käydä kriisiterapiassa. 

Juuso alkaa kirjoittaa lastenkodissa kirjaa ja antaa sille nimeksi ”Elämän vaiheena painajainen”.

Juuso kysyy:

Miksi aikuiset valehtelevat?

Miksi joudun tekemään töitä selkä kipeänä?

Miksi minut riistettiin rakastavalta perheeltäni?

Miksi sosiaalityöntekijä vihaa minua näin paljon?

Miksi pitää valehdella eikä ajatella lasta?

Eikö lapsen paikan pitäisi olla turvallinen?

Miksi lapsuuteni halutaan pilata?

Miksi aikuiset huutaa, kiroilee ja tekee rangaistuksia täällä ilman syytä?

Miksi minut on otettu huostaan laittomasti?

Miksi kukaan ei kuuntele minua?

Miksi minua kohdellaan kuin rikollista?

Miksi minua hyväksi käytetään?

Miksi en saa tavata perhettäni?

Miksi olen koulukiusattu?

Minua kiusattiin koulussa, hakattiin, lyötiin, haukuttiin, syrjittiin, potkittiin, kiristettiin, revittiin.

Miksi sosiaalityöntekijä ei armahtaisi minua?