Täsmälääke ihmisoikeusvajeeseen: Virkamiesten joukkotestaukset käyntiin

Ihmisoikeusliiton pääsihteeri Kaari Mattilan mukaan Kiinan ihmisoikeustilanne on kehittynyt viime vuosina heikompaan suuntaan. Ihmisoikeusjärjestöjen mukaan Kiinan valtion viranomaiset ovat sulkeneet satojatuhansia tai jopa miljoona uiguuria leireille. Kiinan hallitus kutsuu leirejä ”uudelleenkoulutusleireiksi”, mutta tosiasiassa leirit ovat rangaistus- ja pakkotyölaitoksia. On hyvä, että Ihmisoikeusliitto on huolissaan Kiinan tilanteesta. Ei ole lainkaan hyvä, että Ihmisoikeusliitto katsoo systemaattisesti ohi […]

Pelastakaa lapset palkitsee virkamiehiä

Savon Sanomien toimittaja on tehnyt jutun Kuopion virkamiesten palkinnonjakotilaisuudesta. Samalla toimittaja avaa lastensuojelun sidonnaisuuksia. Kuopion Pelastakaa Lapset ry on palkinnut Kuopion lastensuojelun sosiaali- ja perhetyöntekijöitä. Savon Sanomien journalistinen ote Virkamiesten palkitsemistilaisuudesta tiedottaminen ja sen julkiseksi tekeminen on epätavallista. Virkamiesten palkitsemistilaisuuksista ei yleensä tehdä mediaan juttuja. Mediaan nämä tapahtumat päätyvät vasta siinä vaiheessa, kun virkamiehen palkitseminen […]

Ainutlaatuisen lapsuuden häiriköintiä

Helsingin Sanomat kyselee asiantuntijoilta, mikä yhteiskunnassa on vialla. Nuorten pahoinvoinnin kerrotaan kasvavan. Kasvavia ongelmia ei voi ratkaista pidemmän päälle sillä, että koko ajan lisätään vain resursseja hoitoon, sanoo Tampereen yliopiston nuorisopsykiatrian professori Riittakerttu Kaltiala. Pahoinvoinnin takana on myös yhteiskunnallisia syitä. Lääkäri kysyy nasevan kysymyksen: ”Ihmettelen, milloin omista vanhemmista on tullut lasten pahin vaara” Lääkäri osuu […]

TILINTEON AIKA – STM:N RAPPIOTILASELVITYS TULOSSA

1990 -luvulla toteutettu perusoikeusuudistus ja Suomen liittyminen kansainvälisiin ihmisoikeussopimuksiin vauhdittivat kansalaisia järjestäytymään ja vaatimaan lastensuojelutyöhön asianmukaista ja perus- ja ihmisoikeuksia kunnioittavaa toimintaa. Helsingin Sanomat uutisoi 24.9.1994 ”Pikku-Leenan” isä voitti valtion Strasbourgissa. Ensiesiintyminen ihmisoikeustuomioistuimessa toi Suomelle langettavan päätöksen” Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisussa todetaan, että Suomi loukkasi ns. Pikku-Leenan tapauksessa tytön isän ihmisoikeuksia, kun viranomaiset eivät turvanneet isän […]

Ideologinen korruptio – lastensuojelun rakenteet auki

Järjestöjen voittokulku Lastensuojelun syvenevä kriisi juontaa juurensa 1990 -luvun lopulta, jolloin lastensuojelujärjestöille ja sijaishuollon etua valvoville tahoille luotiin mahdollisuus päästä vaikuttamaan lastensuojelun virkamiestyöhön. Pelastakaa lapset ry:n lakimiesprojekti oli lähtölaukaus. STM:n virkamies Pia-Liisa Heiliön avustamana yksityiselle yhdistykselle (sijaishuollon palveluntuottajalle) syntyi etusija kuntien sosiaalityöntekijöiden konsulttina. Pelastakaa lapset ry, Perhehoitoliitto ry, Jyväskylän yliopiston yhteiskuntatieteellinen tiedekunta, Jyväskylän kaupunki, Suomen […]