Leeni Ikonen, varatuomari

Lait on tehty noudatettaviksi.

Sellainen on perinteisesti lapsiperheissä kotikasvatuksen sanoma lapsille. Jälkipolvia kasvattavat äidit, isät ja isovanhemmat sen tietävät. Lait on tehty noudatettaviksi.

Kirjoitin Helsingin Sanomiin K & T -tapauksen jälkeen. Helsingin Sanomissa käytiin tuolloin vilkasta keskustelua lastensuojelun työtavoista.

Kirjoitukseni ”Viranomaisilla on turhan paljon valtaa” julkaistiin 30.5.2000:

”Lastensuojeluviranomaiset eivät joko tunne lakeja tai sitten he eivät piittaa niistä. Vanhemmat sivuutetaan ja nuorta tuetaan vanhempiaan vastaan. Huoltajuuskiistoissa vanhempia usutetaan toisiaan vastaan, vaikka laki edellyttää viranomaisten pyrkivän sovintoratkaisuun.”

”Kun vanhemmat hädissään turvautuvat lakimieheen, sosiaalityöntekijä kokee sen uhkaksi, koska oma laintuntemus on heikko. Vanhemmille kerrotaan, että he eivät saa tavata lapsiaan, koska ovat ottaneet lakimiehen asioitaan ajamaan.”

”Tapauksissa, joissa ihmisoikeuksia ja lakeja kunnioitetaan, ei oikeusavustajaa tarvita. Hoitamissani tapauksissa asiakas kuitenkin tarvitsisi liki täyspäiväisen asianajajan, koska lainrikkomukset seuraavat toistaan. Näin tilanne näyttäytyy käytännön lakimiehen näkökulmasta.”

20 vuoden jälkeen voisin kirjoittaa täysin saman sisältöisen kirjoituksen. Tosiasiassa olen jonkun kymmenen kertaa kirjoittanutkin.

K & T tapaus mediassa

Helsingin Sanomat julkaisi 28.4.2000 toimittaja Susanna Reinbothin jutun otsikolla ”Suomi rikkoi huostaanotossa perheen yksityiselämän suojaa” – Vastasyntynyt tyttövauva vietiin äidiltä suoraan synnytyssalista.

Jutussa kerrotaan, kuinka Euroopan ihmisoikeustuomioistuin oli ottanut käsittelyyn tapauksen nimellä K & T v. Suomi. Tyttövauva oli otettu äidiltään heti synnytyksen jälkeen kesällä 1993, eikä äiti saanut edes imettää lastaan. Mielenterveysongelmista kärsineen äidin vastasyntynyt lapsi otettiin huostaan suoraan synnytyssalista niin, ettei äiti päässyt edes näkemään vastasyntynyttä, eikä vauva saanut äidinmaitoa. Samalla myös perheen vapaaehtoisesti väliaikaisesti lastenkotiin sijoittama lapsi huostaan otettiin.

Suomen valtion vaatimuksesta asia käsiteltiin Suuressa jaostossa ja lopullinen tuomio tuli heinäkuussa 2001.

Helsingin Sanomat otsikoi uutisen

”Suomen viranomaiset tekivät vakavan virheen vauvan huostaanotossa -Euroopan ihmisoikeustuomioistuin piti päätöksensä voimassa”

Suomen saama langettava tuomio K & T tapauksessa poiki vilkkaan keskustelun maamme lastensuojelun käytännöistä. Vastasyntyneen vauvan pois ottaminen suoraan synnytyspöydältä ja äidinmaidon epääminen oli poikkeuksellisen ankara toimenpide.

Tapaus herätti laajan keskustelun, jossa sosiaaliviranomaiset puolustelivat käytäntöjään. Keskusteluun osallistuivat mm. K & T tapauksen perheen avustajana toiminut Anu Suomela, professsori J P Roos, juristit Tarja Öörni ja Anja Hannuniemi sekä psykiatri Ben Furman.

EIT -tuomio, entä sitten?

K & T tapaus ja sen jälkipuinti, on tärkeää lastensuojelun historiaa. Ministeriön suhtautuminen lakien ja perus- ja ihmisoikeuksien noudattamiseen ilmeni heti tuoreeltaan:

Suomen hallituksen edustajat kirjoittivat näet Helsingin Sanomien päätoimittajalle kirjeen, joka julkaistiin mielipiteenä 21.7.2001.

”Huostaanotot eivät olleet mielivaltaisia”

Suomen valtiota ihmisoikeustuomioistuimessa edustaneet Holger Rotkirch, Arto Kosonen ja Pia-Liisa Heiliö kertovat jutussa suuren jaoston tuomion synnystä ja eriävistä mielipiteistä.

Eipäsjuupas ja selittelyt

Alkoi eipäsjuupas -keskustelu, joka on jatkunut näihin päivin saakka. Alkoi loputon puhe ”resursseista”, ”tiedonkulusta”, ”viranomaisten yhteistyöstä”, vaikkei kyse ole lainkaan tästä. Kyse on yksinkertaisesti siitä, että julkisen vallan pitää perustua lakien noudattamiselle. Sosiaalityöntekijöiden pitää tuntea työssään tarvittavat lait, mutta eivät tunne tai eivät halua noudattaa lakeja. Asenneongelma, virkamiessukupolvien yli kulkeva väärintoimiminen. Mikä sen vian korjaa?

Lakikirjan sisältö löytyy finlex -palvelusta.

Lastensuojelun maineen puhdistaminen

Lastensuojelun työntekijöiden maineen puhdistaminen näyttää olleen keskusteluissa pääasiallinen tavoite. Sosiaalialan hankkeita on kehitetty ja rahoitus niihin saatu – tavoitteena jopa lastensuojelun epäkohtien peittely.

Tässä lastensuojelukeskustelun eräs Lastensuojelun Keskusliiton sivuilta poimittu otos (2017). Keskustelijana on nykyinen lapsiasiavaltuutettu Elina Pekarinen, henkilö, jonka tehtävänä on lain mukaan valvoa lasten etua sekä toimia mielipidevaikuttajana. Toinen keskustelija on sosiaalityöntekijä Saana Pukkio.

– Alan negatiivinen maine ja suoranaiset väärinkäsitykset voivat kuormittaa lastensuojelun ammattilaisia – etenkin, jos työpaikalla kaikki ei ole kunnossa. Jos on liian kiire, jos asiakkaita on liikaa, jos esimiehet eivät tue eikä palkkakaan ole kummoinen, ulkopuolelta tuleva paine voi olla erittäin kuormittavaa, Elina Pekkarinen huomauttaa.

Saana Pukkion mukaan lastensuojelun huono maine voi myös vaikeuttaa työtä. Työntekijällä voi kulua aikaa perheen pelkojen hälventämiseen ennen kuin hän pääsee varsinaisesti auttamaan perhettä.

Korjattiinko epäkohdat?

Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen langettava tuomio tarkoitti sitä, että suomalaiset viranomaiset olivat ylintä oikeusastetta (korkein hallinto-oikeus) myöten hyväksyneet sosiaalityöntekijöiden työtavat. Vauva oli viety synnytyspöydältä. Tästä Suomi sai moitteet.

K & T perhe odottaa edelleen valtion anteeksipyyntöä.

Kuinka varmistettiin, että perheiden kanssa työtä tekevät ymmärtävät perhe-elämän kunnioituksen? Mitä tarkoittaa perhe-elämän suoja?

Kuinka sijaishuoltoa valvotaan? Valvotaanko lainkaan? Mitä laki sanoo velvollisuuksista?

Alkoiko laajamittainen sosiaalityöntekijöiden lainsäädäntökoulutus?

Ryhdyttiinkö antamaan virkamiehille koulutusta perus- ja ihmisoikeusasioista?

Lakien noudattamisesta tulikin ivailun aihe

Lakien noudattamista alettiin yllättäen Suomen saaman langettavan tuomion jälkeen nimittää ”lastensuojelun juridisoitumiseksi”.

J P Roos on kirjannut Huostaanottokirjaan tapauksen jälkeen keväällä 2001 pidetyn seminaarin annin.

Sosiaalityöntekijä Päivi Sinko piti esitelmän juridisoitumisesta. Esitelmä löytyy J P Roosin Huostaanottokirjasta.

Sinko jatkoi juridisoitumispuhettaan ja teki lisensiaattityönsä vuonna 2004 aiheesta Laki ja lastensuojelu – Juridisoituvat käytännöt sosiaalityön arjessa ja asiantuntijuuden määrittelyssä. Työ on tehty Helsingin yliopiston yhteiskuntapolitiikan laitoksen lapsi- ja nuorisososiaalityössä.

Päivi Sinko on sosiaalityöntekijöiden palkittu käytännön opettaja.

Lastensuojelun rappiotila syveni

Kun vanhemmat edellyttävät sosiaalityöntekijöiltä lakien noudattamista, heitä moititaan ”yhteistyökyvyttömiksi” tai jopa ”viranomaisvastaiseksi” (=ihminen, joka ei hyväksy sosiaalityöntekijän näkemyksiä). Jopa hallinto-oikeuden huostaanottopäätöksissä huostaanoton perusteena käytetään tällaisia ilmauksia.

Lastensuojelun rappiotila on niin vakava, että palveluita ja tukea pyytäneet vanhemmat syyllistetään ja huostaanottojen syyt etsitään perheistä.

Tilanne on näissä tapauksissa siis useimmiten se, ettei perhe ole saanut tarvitsemiaan palveluita (esim. sairaus perheessä, joka johtaa lastensuojelun asiakkuuteen, useimmiten nepsylasten perheiden vaikeudet, palveluja ei anneta jne.).

Lain noudattamiseen kuuluu myös se, että sosiaalityöntekijä hallitsee julkisen vallan käyttöön liittyvän delegointisäännöksen (Perustustuslaki 124 §). Ellei säännöstä tunne, johtaa se siihen, että lastensuojelutyötä ryhtyvät määrittämään erilaiset palvelujen tuottajat ja heidän intressinsä. Tällainen kehityskulku onkin havaittavissa – 2000 -luku on ollut lastensuojelujärjestöille menestystarina.

SOS -lapsikylän kasvutavoitteet

Lasten hädällä mässäily ja yliampuvat mediatempaukset näyttävät röyhkeästi tunkeutuvan joka kotiin.

SOS -lapsikylän ”10 000 lasta etsii uutta kotia”mainos on yhteiskunnallisesti vinouttava, harhaanjohtava, lasten turvallisuutta vaarantava sekä suomalaisia perheitä syrjivä ja loukkaava.

Pieni poika kävelee reppu selässä ja kolkuttelee talojen oville etsien itselleen uutta kotia. Kolmas ovi avaa oven, ja ottaa lapsen sisälle. Mainoksen mukaan 10 000 lasta etsii itselleen kotia. Mainos kehottaa tutustumaan sijaisvanhemmuuteen. Mistä tulee luku 10 000? Näinkö lapsia opastetaan astumaan ilman vanhempien lupaa kenen tahansa kotiin?

Sama järjestö hakee lapsia aktiivisesti somessa.

SOS-lapsikyläsäätiö kertoo itsestään: ”Olemme vakavarainen, kehittävä ja kasvava lastensuojelupalvelujen tuottaja Suomessa. Laajennamme toimintaamme uusiin toimintamalleihin ja teemme sekä kotimaista että kansainvälistä varainhankintaa lasten hyvinvoinnin tukemiseen. Lastensuojelupalvelujemme piirissä on tänä vuonna noin 800 lasta ja yleishyödylliset palvelumme tavoittavat monta sataa lasta ja aikuista vuosittain. Lisäksi autamme tuhansia lapsia eripuolilla maailmaa kansainvälisten hankkeittemme avulla. Arvioitu liikevaihtomme vuodelle 2019 on noin 23 miljoonaa euroa”.

Ihmeellisiä tapahtumia Pelastakaa Lapset ry:ssä

Suomen lapsipolitiikan linjauksia tehnyt Pelastakaa Lapset ry lähti myös ottamaan kantaa ihmisoikeusasioihin 2000 -luvun alussa.

Perheen Suojelun Keskusliiton toiminnanjohtaja Anu Suomela joutui K & T tapauksen kansainväliseen arviointiin vieneenä julkisen ryöpytyksen kohteeksi. Hän oli se henkilö, joka oli ryhtynyt auttamaan perhettä. Anu Suomela oli siis tukenut vanhempia, jotka valvoivat lastensa etua.

Pelastakaa Lapset ry julkaisi lapsipolitiikan linjauksia koskevan kirjan Lapsuuden hyvinvointi (2001). Järjestön uusi toiminnanjohtaja Juha Eskelinen ja Oulun sosiaalialan osaamiskeskuksen kehitysjohtaja Petri Kinnunen kirjoittavat (s.17):

”Myös Suomessa on hyökätty lasten oikeuksia vastaan. Muun muassa Anu Suomela on kirjoittanut:

”Lapsen tai kenen tahansa muun oikeuksien korottaminen muiden oikeuksien yläpuolelle johtaa epädemokraattisiin ja epäoikeudenmukaisiin ratkaisuihin. Lapsen oikeuksien vallankumous syö lapset, seuraa oikeudellinen perversio: vanhemmat määritellään kyvyttömiksi vanhemmiksi, heidän voimavaransa kuluvat loppuun taistelussa epäoikeudenmukaisuutta vastaan, näin saadulla tilalla perustellaan sitä, että vanhemmat ovat kyvyttömiä huolehtimaan velvollisuuksistaan.”

Pelastakaa Lapset ry:n pääsihteerin nimissä tehty kannanotto merkitsi järjestön kannanottoa ihmisoikeuksiin. Kannanotto on tehty heti K & T tuomion jälkeen.

Suomalaisen lastensuojelutyön oikeustajusta tämä tapahtuma kertoo paljon.

Anu Suomela oli osunut kirjoituksessaan lastensuojelun kriisin ytimeen. Hän oli huolehtinut lasten edusta ja huolissaan siitä, kuinka lastensuojelussa oli alettu omia lapsen etu -käsite. Hän oli saanut aikaan kansainvälisen tuomioistuimen tuomion Suomen valtiolle.

Siinäpä sitä onkin paheksumista.

”Lastensuojelukriittiset”

2000 -luvun edetessä on voimistunut moite niitä kohtaan, jotka tuovat esille epäkohtia. Näitä ihmisiä moititaan jopa ”vihapuheesta”.

Päivi Sinko nimeää lisensiaattityössään median esille tuomia epäkohtia käsitelleet ohjelmat ”lastensuojelukriittisiksi”.

Hän nostaa esille TV-ohjelmat (lapsen huolto- ja tapaamiskiistoja käsittelevä MOT vuodelta 2002 ja huostaanottoja käsittelevä Voimala vuodelta 2003), jotka ovat Sinkon mukaan toimineet juridisoitumistendenssin ja oikeusvaltioajattelun ”airueina”.

Olin mukana Voimala -ohjelmassa, joka käsitteli änkyttävältä äidiltä huostaan otetun lapsen asiaa. Kommentoin tapausta ohjelmassa. Huostaanoton perusteena oli siis se, että äiti änkytti.

Päivi Sinko on minut työssään nimeltä maininnut oikeusvaltioajattelun airueeksi.

Vaikka kummeksun tätä asiaa, olen siitä iloinen. Toimin mielelläni oikeusvaltion airueena, koska lastensuojelutyö vaarantaa liian usein vakavasti koko perheen tilanteen ja tuhoaa lapsen lisäksi perhekunnan.

Eduskunnan oikeusasiamies Petri Jääskeläinen nimesi myöhemmin vuonna 2013 lastensuojelun ja lapsiasioiden käsittelyn yhdeksi keskeisistä perus- ja ihmisoikeusongelmista. Suomi sai myöhemmin yhä uusia langettavia tuomioita Euroopan ihmisoikeustuomioistuimelta.

Jääskeläinen on kiinnittänyt huomiota siihen, että hallintolainkäyttöasioissa puuttuvat oikeussuojakeinot oikeudenkäynnin kohtuutonta kestoa vastaan, ja että hallinnossa viranomaisen passiivisuuteen tulisi voida puuttua tehokkaalla tavalla. Hänen mukaansa perus- ja ihmisoikeusloukkausten hyvittämistä koskevaa lainsäädäntöä olisi välttämättä kehitettävä. Tehokkaat oikeussuojakeinot tulisi olla käytettävissä kaikissa perus- ja ihmisoikeuksien loukkaamisen tilanteissa.

Eihän toki kyse voi olla vihapuheesta, koska ylin valvontaviranomainenkin on lastensuojelun rappioon kantaa ottanut.

YLE:n toimittaja Sini Ojanperä kertoo tänään:

” Nimettömät virtsanäytteet paljastavat, mitä naiset eivät kerro alkoholinkäytöstään – raskausajan elämäntapoja tutkitaan Lahdessa ja Helsingissä”

Tutkija kaipaa raskaudenaikaisesta päihteidenkäytöstä lisää tietoa, sillä se helpottaisi altistuneiden lasten auttamista.

Jutussa kerrotaan, että raskaudenaikaisia elämäntapoja tutkitaan odottajien virtsanäytteistä Helsingissä ja Lahdessa. Tutkimuksessa on tavoitteena kerätä noin tuhat virtsanäytettä odottavilta äideiltä. Näytteistä tutkitaan pääasiassa merkkejä alkoholista, nikotiinista ja kannabiksesta.

Jutussa kerrotaan, että virtsanäytettä ei yhdistetä mitenkään sen antajaan, joten leimaantumisen vaaraa ei ole.

Anonyymissä keruussa on mahdollista saada tietoa, joka jää piiloon keskusteluissa ja kyselytutkimuksissa.

Mitä on tapahtunut, äidit eivät avaudukaan?

– Nämä ovat hyvin herkkiä aiheita monestakin syystä ja hyvin ymmärrettävästi, joten kysyttäessä useimmat tietenkin kiistävät esimerkiksi alkoholin käytön kertoo tutkija.

Odottavat äidit ovat tietoisia varhaisen puuttumisen huoliseulonnasta.

Varmasti pelottaa käydä neuvolassa, mikäli siellä tentataan ja täytetään huolilomakkeita.

Suomen nykyinen maailmanlaajuisesti poikkeuksellinen vauvakato asettuu tilastokeskuksen graafisessa piirroksessa ajallisesti varhaisen puuttumisen ja sille perustuvan lastensuojelulain voimaantulon jälkeiseen aikaan.

Eduskunnan toimenpiteillä ja sosiaali- ja terveysministeriön hankkeilla on havaittavissa selkeä ajallinen yhteys. Pelko lapsen menettämisestä luo luonnollisesti turvattomuuden ja epävarmuuden tunnetta, mikä heijastuu perheiden valintoihin.

Ennakollinen lastensuojeluilmoitus saattaa johtaa kokoaikaiseen lastensuojelun kontrolliin. Onneksi neuvoloista ilmiantoja tehdään toistaiseksi hyvin vähän. On havaittavissa, että ennakollisen lastensuojeluilmoituksen voi laukaista mm. odottavan äidin oma lastensuojeluasiakkuus tai hoitokontakti mielenterveystoimistossa.

Mitä pissalla tehdään?

Virtsanäytteet ovat siitä hyviä, että siinä alkoholista voidaan nähdä aineenvaihduntatuotteita jopa viisi vuorokautta käytön jälkeen, selittää väitöskirjatutkija ja erikoistuva lastenneurologi.

Pissa voi liittyä kouluvaikeuksiin

Ymmärrän toki, että aihe voi olla tutkijalle hyvinkin kiinnostava. Tutkijan mukaan alkoholille altistuneilla lapsilla on tyypillisesti aktiivisuuden, tarkkaavuuden ja käyttäytymisen haasteita sekä oppimisvaikeuksia.

Raskaudenaikaiset elämäntavat kiinnostavat lastenneurologiaan erikoistuvaa Mirjami Jolmaa, koska ne saattavat olla syy monen lapsen vaikeuksiin.

– Lapset, jotka altistuvat alkoholille ja tupakalle ennen syntymäänsä, päätyvät usein meidän ja lastenpsykiatrian potilaiksi. On harmillista, että meillä ei usein ole tietoa mahdollisesta altistumisesta, jolloin emme pääse tarkkaan diagnoosiin.

– Usein ajatellaan, että heillä olisi tavallaan kasvatuksen tarvetta ja he että he ovat alisuoriutuijia. Todellisuudessa ongelmien taustalla saattaa olla syntymää edeltäneen alkoholialtistuksen aiheuttama, pysyvä aivojen toiminnan häiriö, Jolma kertoo.

Riskilistojen vaarat

Lastensuojelujutuissa on jo nähtävissä seuraukset, joita perheiden riskilistaukset aiheuttavat. Tällä hankkeella on selvästikin yhteys riskilistaukseen.

Liian monessa kunnassa sosiaalityöntekijät lukevat ohjeita kirjaimellisesti.

Lapsen kaltoinkohtelun merkiksi on listattu koulunkäyntivaikeudet. Tästä sitten sosiaalityöntekijä sommittelee tarinan siitä, kuinka lasta kaltoin kohdellaan kotonaan.

Näin voidaan sivuuttaa mm. lukihäiriöt, tarkkaavaisuuden ongelmat. Tällä tavoin nepsy -lasten asioita ei saada koskaan terveydenhuollossa ja koulussa hoidetuksi asianmukaisella tavalla.

Syy lapsen huostaanottoon voidaan tarvittaessa etsiä kodin olosuhteista ja vanhemmista.

Entäpä, jos tulevaisuuden Suomi alkaakin testata raskaana olevat naiset virtsanäyttein? Varhaisen puuttumisen mallissa naisilta varmasti saadaan ”suostumus” testiin. Eihän kukaan siitä voi kieltäytyä, eihän? Kieltäytyjä tietää, että seurauksena on lastensuojeluilmoitus.

Tähän on tultu

2000 -luvun lapsipolitiikka on muuttanut perhepalvelut arvioinneiksi (kiintymyssuhde-, vuorovaikutus-, vanhemmus-, perhe-, trauma-arvionnit jne.). Arviointeja hankitaan palveluntuottajilta, myös sijaishuoltoa tarjoavilta.

Mistä maanisien epäluottamus vanhempia kohtaan johtuu? Onko jatkuva kyseenalaistaminen vanhempien tukemista? Kuinka moni apua, tukea ja esimerkiksi päihdepalveluja kipeästi tarvitseva äiti ajetaan ulos palveluista tällä tavoin toimien?

Onko neuvoloissa yleisimmikin vallalla ajatus, että sinne tulevat äidit lähtökohtaisesti puhuvat palturia?

”Muistakaa, että äidin rintaa ja äidin sydäntä ei mikään maailmassa voi korvata”

Vanhempien ohjaaminen ja neuvominen lasten hoitoon liittyvissä kysymyksissä käynnistyi maassamme 1920-luvulla eli liki vuosisata sitten. Terveyssisarten toimiala oli laaja ja kattoi sairaanhoidon lisäksi ennaltaehkäisevää työtä: neuvontaa, valistusta ja opastusta myös kodeissa.

Vaikka työ oli myös valvontaa, työssä painotettiin suuresti hienotunteisuutta.

Perheiden arvostelua ja moittimista tuli välttää, sillä ne saattoivat aiheuttaa vain kielteisiä ajatuksia työtä kohtaan. Äidin ja kodin tapoja tuli kotikäynneillä kunnioittaa ja vain ne epäkohdat, jotka olivat suoraan terveydelle haitallisia, tuli ottaa puheeksi. Professori Arvo Ylppö oli nostanut esille kotikäynteihin liittyvät haasteet, mutta uskoi äitien pian ymmärtävän, että avun tarkoitus oli helpottaa heidän työtään.

Työntekijöitä (ei siis äitejä) ohjeistettiin seuraavalla tavalla.

”Kodit ovat työvainiosi – hoida niitä hyvin – ole väsymätön, kun on kysymyksessä kotikäynnit – iloitse jokaisesta edistysaskeleesta – ilo antaa voimaa… Kotikäyntien tekeminen ei ole helpoimpia tehtäviä. Taitavuutta siinä voi saavuttaa ainoastaan pitkäaikaisella harjoittelulla.”

”Valitse aika hyvin. Älä tule varhain aamulla äläkä myöhään illalla. Jos luulet sinua odotettavan, älä koskaan jätä käymättä. Pettymys laimentaa mielenkiintoa työtäsi kohtaan.

Jos jotain kotia lähestyessäsi huomaat saapumisesi aiheuttavan levottomuutta, niin että luutu, pesuvati tai pyyheliina rupeavat heilumaan niin viivy hetken pihamaalla, sano sananen rengille, silittele kissaa tai ihaile kasvimaata. Ei ole tarkoitus yllättää talonväkeä, vaan ymmärtää heitä.

Älä tee numeroa saapumisestasi, mutta opettele helposti ymmärtämään, onko tulosi sopiva vai sopimaton. Tällä perusteella voit määrätä kotikäyntisi pituuden. Koeta saada vanhemmat, äidit, kertomaan kodeistaan, lapsistaan, itsestään. Jos onnistut saamaan heidät puhumaan, älä keskeytä.

Opi kuuntelemisen taito. Tee ainoastaan kysymys silloin tällöin, että keskustelu pysyy oikealla ladulla. Älä keskustele kovin yleistä. Keskitä se mieluummin johonkin tähän tilanteeseen sopivaan aiheeseen. Vedä siitä johtopäätös ja alleviivaa se. Ole varovainen arvostellessasi muita.

…Kaikessa käytännöllisessä toiminnassasi kodissa koeta asettua sille kannalle, että äidille olisi sinusta hyötyä, ei vaivaa. Vähitellen pyrkimyksesi pääsevät kyllä voitolle.

…Moiti harvoin, mutta kiitä, kun huomaat siihen syytä. Älä koskaan poistu kodista tietämättä, että olet tehnyt jotain, antanut neuvon, alleviivannut jonkun totuuden ja sen mahdollisimman voimakkaasti. Käyntisi täytyy jättää jäljen.

…Ota tavaksesi kynnyksellä ennen poistumistasi käsi oven rivalla vielä kerran katsoa taaksesi, nyökäyttää päätäsi ja sanoa esimerkiksi: Oli hauska nähdä, että lapset ovat kasvaneet ja varttuneet, mutta äitikulta, älkää unohtako, että pienokainen vielä jonkun aikaa tarvitsee rintaa.

Muistakaa, että äidin rintaa ja äidin sydäntä ei mikään maailmassa voi lapselle korvata. No niin, tulette lääkärin vastaanotolle maanantaina. Näkemiin siis.

Jos olet onnistunut työssäsi, pitäisi sinun aina ollut tervetullut.

Mutta toiselta puolen, älä masennu, vaikka kohtaatkin puutetta, ponnistele kaksinkertaisesti ja ellet silloinkaan onnistu, asetu kaiken yläpuolelle.

Terveyssisarkin on vain ihminen, on aina joitakin, joiden kanssa ei pääse yhteisymmärrykseen. Elämä on kerta kaikkiaan sellaista (Riihola, ”Äidin sydäntä ja maitoa ei mikään voi korvata”, Talous- ja sosiaalihistorian pro gradu -tutkielma, toukokuu 2010, Helsingin yliopisto, Tiedonantoja terveyssisarille 15/1926).

Minuun otti yhteyttä lukija, joka pyysi julkaisemaan vuonna 2013 Iltalehden lööppeihin päätyneen reseptin makaronilaatikosta. Tapauskuvaus on kirjassani Salassa pidettävä -suojeleeko laki lasta vai lastensuojelijaa. Kirjani julkaistiin tuolloin joulun alla ja Iltalehden toimittaja halusi perehtyä siihen.

Toimittaja oivalsi erinomaisesti, mistä lasten suojelussa ja sen kriisissä pohjimmiltaan on kyse. Tuolloinkin elettiin lastensuojelun kriisiä. Oltiin vauhdilla paisuttamassa lastensuojelua, tuolloinkin puhuttiin ”resursseista” ja erityisesti ”resurssien” puutteesta. Tämä taikasana takaa sen, ettei mitään muutosta tule tapahtumaan työtavoissa. ”Resursseihin” vetoamalla ei päästä koskaan lastensuojelukriisin ytimeen.

Käsittelen kirjassani makaronilaatikkotapauksen kohdassa lastensuojelun asiakkaan asemaa ja lastensuojelun työtapoja, mm. erilaisia arviointeja, pakottamista ja epäasiallista toimintakulttuuria. Tuossa kirjan kohdassa erityisesti kohteena on 2000 -luvulla lastensuojeluun levinnyt vauvoihin puuttuminen.

Valtiovarainministeriön tutkimuksen (s. 20) mukaan pienten lasten sijoituksissa Suomen luvut ovat paljon muita Pohjoismaita korkeammat. Tutkimuksessa todetaan, että vuosittain otetaan huostaan 300-400 alle 3-vuotiasta. Heidän osuutensa ikäluokasta sijoittaa Suomen itäeurooppalaisten maiden joukkoon. Palaan tähän vauvoihin puuttumiseen myöhemmin.

Ylisukupolvinen lastensuojelun ongelma

Sosiaalihallituksen hengessä suunniteltu lastensuojelu ei voi toimia, koska se on oman aikansa jäänne. Ihmisten tarkkailulle, arvioinnille ja ilmiannoille perustuvat työtavat johtavat yhä tiukentuvaan kontrolliin. Ilmiantojärjestelmä jatkuu kunnes se tukehtuu mahdottomuuteensa.

Mitkään ”resurssit” eivät voi riittää kansan kokoaikaiseen kontrolliin.

30 vuotta sitten lakkautetun sosiaalihallituksen henki on vaikuttanut lapsipolitiikan ja lastensuojelun linjauksiin, koska sosiaalihallituksessa toimineita virkamiehiä on käytetty asiantuntijoina.

Lastensuojelun virkamiesten ylisukupolvinen väärintoimimisen kulttuuri on estänyt näihin päiviin saakka muutoksen ja ylläpitää lastensuojelun kroonista kriisiä. Se on yhteiskunnalle hyvin kallis toimintatapa aiheuttaen paljon inhimillistä kärsimystä.

Juridisoitumisväitteillä lastensuojelu vapauttaa itsensä

Väärintoimimisen kulttuuriin kuuluu se, että sosiaalityöntekijät eivät huomioi lakien velvoitteita eivätkä halua noudattaa lakeja. Valvontaviranomaiset joutuvat kerta toisensa jälkeen kertomaan virkamiehille, mikä on lain sisältö. Tämä vakavia oikeusturvaongelmia aiheuttava työtapa kiihtyi 2000-luvun alussa, jolloin Suomi sai langettavan tuomion K & T tapauksessa Euroopan ihmisoikeustuomioistuimelta. Kyse on siis asennneongelmasta, jota ei ”resurssien” lisääminen poista.

Sosiaalialan opettaja Päivi Sinko on tuonut tällaista ideologiaa lastensuojeluun. Hänet on työssään palkittu vuoden käytännön opettajana. Sinko kysyy kirjansa takakannessa Mikä merkitys laeilla on arjen sosiaalityössä? Me kansalaiset kyllä tiedämme: lait on tehty noudattamista varten.

Väite lastensuojelun juridisoitumisesta on osoitus siitä, ettei suomalainen lastensuojelu halua hyväksyä perustuslain velvoitetta lakien noudattamisesta lastensuojelun virkatyössä. Se osoittaa myös, että sosiaalialalla ei pohjimmiltaan haluta tunnustaa ihmisoikeussopimusten velvoittavuutta. J P Roos on kirjannut 2000 -luvun tapahtumia Huostaanottokirjaan.

Lakien väheksyminen vaarantaa sijoitettujen lasten edun, koska lapsen asioista vastaava sosiaalityöntekijä ei tunnista lakiin kirjattua valvonnan velvoitetta. Kyse on asenneongelmasta, jota ei muuteta ”resurssien” lisäämisellä.

Uhkailun ja pakottamisen kulttuuri

Hannele Forsberg kirjoittaa tutkimuksessaan:

Kansalaissodan jälkeen lastensuojelun kohteeksi valikoitunut vanhemmuus tarkoitti useimmiten köyhää, aviotonta tai muuten siveettömäksi määriteltyä äitiä. 1920 -luvulla erityinen epäily kohdistui ”punaleskiin” äiteinä.

Punaleskiä kontrolloitiin, mikä tapahtui sotaorpohuollon kautta (voittajapuolen leskien ja orpojen asema turvattiin eläkkein). Työväenluokan koti fyysisenä ja moraalisena ympäristönä tuli huomion kohteeksi.

Kontrollin kohteena olleille äideille asetettiin tehtäviä, joita heidän tuli täyttää osoittaakseen olevan kunnollisia. Tarkkaajien tuli kiinnittää erityistä huomiota punaleskien seksuaaliseen käyttäytymiseen.

Jos äidit eivät täyttäneet heille asetettuja tehtäviä, oli uhka, että lapset otetaan pois kodista.

Kirjassa kerrotaan, kuinka lastentarkastajien kotikäynneistä tehtiin kirjalliset raportit, jotka lisäsivät huomattavasti työn määrää.

Lastensuojelun historiasta kirjoittaneet Panu Pulma ja Mirja Satka kertovat, että sotien jälkeen lastensuojelun psykososiaalinen asiantuntijuus rakentui ydinperhekuvalle. Yksinhuoltajaperheet, aviottomat äidit tai työssä käyvät äidit olivat riskiperheitä. Pohdittiin sosiaalisen auttamistyön mahdollisuuksia näin auttamiseksi (Mirja Satka, Panu Pulma).

100 vuotta myöhemmin kontrollia tarjotaan eri nimikkeellä. Se on ”perhetyö”, ”perhekuntoutus”, ”perhepalvelu”.

100 vuotta myöhemmin yksinhuoltajaäidit, köyhät ja sairaat ovat edelleen kohteena.

Varhaisen puuttumisen ja ilmiantojärjestelmän myötä kuka tahansa voi tänä päivänä joutua näiden pakkopalvelujen (niitä kutsutaan ”avohuollon tukitoimiksi”) kohteeksi.

Tutkimustiedon puute mahdollistaa mielivallan

Sosiaalihallituksen henki on vaikuttamassa myös sosiaalialan tutkimustyössä. Kuten THL:n (Stakesin) pääjohtaja Vappu Taipale kertoo, sosiaalihallituksen virkamiehistä tuli yhdessä yössä joulukuussa 1992 tutkijoita. Heitä siirtyi sittemmin myös yliopistoihin.

Lastensuojelututkimus on ollut maassamme enimmäkseen laadullista sosiaalityön tutkimusta. Kodin ulkopuolelle sijoittamista koskevissa tutkimuksissa lähtökohtana on ollut yleensä sosiaalityöntekijöiden tuottama informaatio eli työntekijöiden haastattelut, arviot ja heidän laatimansa lastensuojeluasiakirjat.

Ei ole mitenkään käsitettävissä, että THL:n 30 -vuotisen olemassaolon jälkeen ei ole olemassa oikeastaan mitään tietoa lastensuojelun kohteena olevista lapsista. Ei ole tietoa siitä, ovatko edes oikeat lapset lastensuojelun pakkotoimien kohteena. Tiedon vähäisyys, puute, ja yksipuolisuus ylläpitää porttia auki mielivaltaan.

THL:n tilastoissa esiintyy vuodesta toiseen tilastollinen kummajainen.

Kodin ulkopuolelle oli vuoden 2019 aikana sijoitettuna kaikkiaan 18 928 lasta ja nuorta. Huostassa olleiden lasten määrän kerrotaan olevan 11 178.

Tämä tarkoittaa, että Suomessa olisi peräti 7 750 lasta, joiden vanhemmat olisivat vapaaehtoisesti luovuttaneet lapsensa sijaishuoltoon. Kuka uskoo, että näin olisi? Asia on kepeästi sivuutettu kaikessa lastensuojelukeskustelussa.

Ns. avohuollon sijoitus edellyttää aina vanhempien suostumusta (LSL 7 luku).

Sosiaalihallituksen henki elää vahvana lastensuojelutyössä. Sosiaalityöntekijät pakottavat perheitä luovuttamaan lapsensa huostaanoton uhalla ns. avohuollon sijoitukseen. Perheille asia markkinoidaan tukitoimena tilanteessa, jossa palvelut tulisi saada täysin muualta (terveydenhuolto, opetustoimi, vammaispalvelut). Sama tekniikka on käytössä huostaanoton osalta.

Pakottamista kutsutaan lastensuojelukielessä ”yhteistyöksi”, suostumukseksi.

Lopputulos

Toisen maailmansodan jälkeinen Suomi panosti lapsiin ja lapsiperheiden hyvinvointiin. Suuret ikäluokat ja lasten runsaus toivat toivoa tulevaisuuteen.

Mm. Teuvalta ponnisti 16 sisaruksen parvi, jossa sisarukset pitivät ja pitävät edelleen huolta toisistaan. Perheeseen syntyi kaksoset ja kolmoset. Iltasanomien jutussa kerrotaan:

Kaksosten ja kolmosten syntymän aikoihin isommat lapset olivat jo sen ikäisiä, että heille voitiin jakaa vastuuta lastenhoidosta ja kotitöistä.

– Olin kuusivuotias, kun kolmoset syntyivät. Kun isä ja äiti menivät aamulla navettaan ja isommat lähtivät kouluun, minä jäin lämmittämään maitopulloja vauvoille. Syötin heitä vuorotellen, ja kun sain syötettyä, kaksoset heräsivät. Heille annoin ruisvelliä. Pidin itsestäänselvänä, että minua pari vuotta nuoremmat veljet Lasse ja Olavi ovat jo sen ikäisiä, että saavat ottaa itse omat vellinsä, Seija Latvaniemi muistelee hymyillen.

Suomi on muuttunut.

Tällä hetkellä monilapsisuus merkitsee viranomaisohjeiden mukaan riskiperhettä. Kaksosten synnyttäminen merkitsee riskilistalle päätymistä.

Asiakastyytyväisyyskysely

Lastensuojelun yhä voimistuva vanhempien ja lasten moittiminen (huono-osaisuuspuhe) ja ihmisten toiveiden, mielipiteiden ja tarpeiden ohittaminen tarkoittaa käytännössä sitä, ettei kansa kelpaa lastensuojelun virkamiehille.

Mitä pitäisi tehdä? Vaihdetaanko kansa vaiko sosiaalityöntekijät?

Missään vaiheessa ei ole laajamittaisesti selvitetty lastensuojelun asiakkaana olevien ihmisten näkemyksiä saamastaan kohtelusta. Kohtelun tulisi lain mukaan olla palvelua. Sosiaalihuollon asiakaslaki on näet ollut velvoittavana voimassa jo 20 vuotta.

Asiakastyytyväisyyskyselyä ei ole tehty. Myös tutkijat ovat ohittaneet kansan. Pitäisikö vaihtaa tutkijat?

Sijaishuollossa olevien lasten ja heidän vanhempiensa puolueeton kuuleminen (sijaishuollon nykytilaselvitys) on ainut tapa selvittää lastensuojelun rappiotila kokonaisuudessaan. Mikään suppeampi otos ei riitä selvittämään lastensuojelun epäselvyyksiä. Selvitys voitaisiin aloittaa vaikka tuosta 7 750 lapsen joukosta avohuollon sijoituksessa.

Makaronilaatikkoresepti

Tässä se alussa lupaani juttu.

Marakonilaatikon salat ja reseptien säilyttämisen tärkeys

Eräässä tapauksessa lastensuojelun työntekijä vaati huostaanotolla uhaten vanhempia siirtymään jo raskausaikana ensikotiin. Ainoana syynä oli se, että tulevalla äidillä oli takanaan lastenkotilapsuus.

Lastensuojelun työntekijä piti sitä riskitekijänä. Syntyvän vauvan isä ei hyväksynyt ajatusta, että siirtyisi pois omasta kodistaan, mutta äiti pelkäsi huostaanottoa ja lupasi muuttaa ensikotiin. Lastensuojelun painostus aiheutti parisuhteessa kriisin, mikä ilmeni siten, että isä oli haluton käymään ensikodilla. Syntymättömän lapsen etu ei voi olla, että perhe uhkailulla pakotetaan toimiin, jotka rikkovat vanhempien välejä ja erottavat perheenjäsenet toisistaan.

Eräässä toisessa tapauksessa nuori kehitysviiveinen äiti pakotettiin vauvansa kanssa asumaan perhekuntoutusta tarjoavassa laitoksessa erossa läheisistään, joilta hän oli saanut aiemmin tukea. Valvontakameroiden tarkkailussa vauvan hoitoon keskittyminen on vaativaa kenelle tahansa nuorelle äidille. Pienen vauvan oikeusturva on todella heikko, kun hänen koko elämäänsä koskevat ratkaisut tehdään huoliseulontana elämän ensipäivien aikana työntekijöiden täysin subjektiivisten näkemysten perusteella.

Eräs äiti lähti mielellään ensikotiin, jossa hänelle luvattiin opastusta vauvan kanssa selviämiseen. Ensikodin huostaanottoon kirjoittaman lausunnon mukaan tarkoituksena oli selvittää, miten äiti selviää lapsensa kanssa. Äiti kertoo, ettei hän tiennyt tulleensa laitokseen arviointia varten. Äiti kertoo tulleensa hyvillä mielin ensikotiin oppimaan lapsen hoitoa. Hän kertoo sairastuneensa heti ensikotiin tullessaan ja hän oli sairaudesta johtuen kovin väsynyt. Nämä taustatiedot on lausunnosta jätetty pois.

Lausunnossa kerrotaan, kuinka äidin huone on täynnä tavaraa ja roskakorissa on vaippoja. Erityishuomiona kirjataan, että äiti hoitaa lasta hyvin ja hellästi, mutta ei katso lapsen kasvoihin. Äiti osaa laittaa ruokaa, mutta tekee makaronilaatikon väärin. Hän sekoittaa makaronit ja jauhelihan ensin keskenään, kun hänen pitäisi laittaa ne kerroksittain vuokaan.

Isä oli töissä ja hänen työaikansa oli epäsäännöllinen. Isä ei ehtinyt joka päivä ensikodille ja olisi halunnut perheensä ainakin viikonloppuisin omaan kotiin. Äiti kertoi, että lastensuojelun työntekijät estivät tämän ja uhkasivat ottaa lapsen huostaan, mikäli hän lähtisi kotiinsa viikonloppuisin (vrt. Suomen perustuslain turvaama liikkumisvapaus, 9 §).

Lausunnossa todetaan, että isä ei käynyt laitoksessa kuin muutaman tunnin kerran viikossa ja hän oli ollut väsynyt. Isä joutui lastensuojelun vaatimuksesta kunnostamaan perheen asuntoa, koska erillinen saunarakennus ei ollut lastensuojelun työntekijöiden mielestä riittävä ja kelvollinen pesupaikka. Kuuma vesi lämmitettiin padassa, eikä se työntekijöiden mukaan ollut hyvä ratkaisu. Perhe oli myös tehnyt kesällä ruokaa pihagrillissä keittiöremontin aikana ja syönyt ruokansa ulkona. Tämäkään ei ollut lastensuojelun työntekijöiden mielestä sopivaa.

Isää arvosteltiin siitä, että hän ei osannut laittaa perhettään etusijalle – vaikka lastensuojelun ristiriitaiset vaatimukset olivat mahdottomia toteuttaa vuorokausissa olevien tuntien rajoissa. Ensikodin sosiaalityöntekijä lausunnon allekirjoittajana toteaa, ettei äiti ensikotijakson perusteella tuettunakaan kykene selviytymään ja huolehtimaan lapsestaan. Lapselle tulee hakea sijaisperhe.

Tämän perheen elämäntarinasta voisi esittää erityisesti lastensuojelun työntekijöille muutaman kysymyksen mietittäväksi. Oletan, että oikeita vastauksia ei tarvitse laittaa näkyviin muille lukijoille, joita ohjaa terve maalaisjärki.

Mikä on oikea tapa tukea äitiä, joka oli kiinnostunut saamaan ohjeita lastenhoitoon?

– Keskustelu ja vastaaminen kysymyksiin.

– Ohjaaminen ja neuvominen.

– Kotoa pois siirtäminen ja vanhempien parisuhteen vahingoittaminen.

Mitkä ovat oikeita tapoja tukea ensikodissa sairastunutta viimeisillään raskaana olevaa äitiä lastenhoidossa?

– Antaa käytännön apua, jota viimeisillään raskaana olevat saavat kotioloissa läheisiltään.

– Päästää äiti ja lapsi omaan kotiinsa, jossa puoliso ja joku läheinen tai ystävä tulee vastasyntyneen äidin avuksi tilanteissa, jossa äidin voimat ovat luonnollisista syistä vähissä. Vain lastensuojelijoiden käsissä äidin vaaditaan selviävän yksin kaikesta.

– Tarkkailla ja kirjata, miten puolisosta erotettu selviytyy sairaana ja ilman apua. Huom. läheisiltä saatava apu estetty välillisesti.

Mikä on oikea tapa tukea perheen isää, joka halusi huolehtia perheen elatuksesta ja raskaan työpäivänsä jälkeen käytti kaiken aikansa remontoiden perheen kotia lastensuojelun vaatimalla tavalla?

– Antaa remonttiavustus ulkopuolisen palkkaamiseksi.

– Hyväksyä olosuhteet, joissa kautta aikojen on kasvatettu lapsia.

– Ottaa lapsi pois ja syyllistää isä.

Suomalaisten äitien tulee ruoanlaitossa aina muistaa, että

– Hyvää ruokaa voi valmistaa monella eri reseptillä.

– Lastensuojelussa työskentelevien ammattitaito ei aina täytä laatuvaatimuksia, joten perheen kannattaa olla tarkkana.

– Lastensuojelulle kannattaa näyttää keittokirjasta resepti, jota noudattaa, jottei joudu pahaan pulaan.

– Makaronilaatikko pitää osata tehdä lastensuojelun hyväksymässä järjestyksessä.

Lastensuojelun pakkotoimien kohteeksi joutuneiden ihmisten kertomukset on tallennettava, koska ne ovat osa Suomen historiaa.

Lasten suuri joukkosiirto pois kodeistaan on käynnissä. Joka toinen tunti joku lapsi jossain päin Suomea siirtyy sijaishuoltoon. Vuonna 2019 sijoitettiin kiireellisesti 4 522 lasta, mikä on 4 prosenttia enemmän kuin vuonna 2018.

Lain mukaan lasten asioissa tulee toimia hienovaraisesti. Pakkotoimien täytäntöönpano tapahtuu kuitenkin useimmiten äkkiarvaamatta, jopa poliisin avustamana. Lapsia viedään kouluista niin, että koko kouluyhteisö järkyttyy. Lapsia katoaa ja sijoitetut lapset leimautuvat yhteisössään.

Toisin kuin Lastensuojelun Tiedotustoimisto kertoo, kiireellisiä sijoituksia ei suinkaan aina tehdä lasten pelastamiseksi huumeloukoista tai väkivaltaisista kodeista.

Kiireellistä sijoitusta käytetään yleisesti vastoin lakia pakkotoimityövälineenä.

Lapsen pois vieminen saa perheen alistumaan lastensuojelun määrittämiin niin sanottuihin tukitoimiin. Koska niin sanotut tukitoimet ovat lastensuojelun määrittämiä, ne harvoin palvelevat perheen tarpeita. Useimmiten ne palvelevat erinomaisesti palveluntuottajien tarpeita. Näyttää siltä, että niin sanotuilla tukitoimilla saadaan enenevästi aikaan huostaanottoja.

Eräässä tutkimuksessa todetaan. ”Emme tiedä, mitä lastensuojeluilmoituksen jälkeen tapahtuu. Tiedämme minkä ikäisiä lapsia lastensuojeluun tulee ja ovatko he poikia vai tyttöjä, mutta emme tiedä, mitä avohuollossa tapahtuu. Avohuolto on varsinainen musta laatikko. Esimerkiksi valtakunnallisesti vertailukelpoinen tieto syistä, ilmoitusten tekijöistä ja käsittelystä puuttuu kokonaan (STM 2012, 18). Kenelläkään ei siis ole myöskään laajapohjaista tietoa siitä, miten tullaan siihen lain edellyttämään tilanteenmääritykseen, ettei muita keinoja ole ja lapsi joudutaan ottamaan huostaan. Vielä 1980-luvulla koottiin tietoa asiakkuuden ja huostaanottojen syistä, ei enää.”

Lastensuojelun tunkeutuminen yli hallinnonalojen ilmiantojärjestelmineen ylläpitää kansassa kauhun tasapainoa. Turvallisuudentunteen horjuminen näkyy myös lasten levottomuutena ja yleisenä pahoinvointina.

Huostaanotto ja vanhemmista eroon joutuminen on traumaattinen kokemus lapsille. Tutkimusten mukaan alle 3 -vuotiaalle lapselle seurauksena voi olla taantuminen, itkuisuus, uniongelmat, levottomuus, takertuminen, vetäytyminen tms. (tuhriminen). Yli 3 -vuotiaan lapsen kohdalla voi ilmetä ahdistuneisuutta, lapsi voi olla välinpitämätön, pelätä yksinoloa, pimeää tai taantua ikätasoaan nuoremman tasolle. Lapselle voi tulla unihäiriöitä, syömisen häiriöitä, ruumiillisia oireita, (päänsärky, vatsakivut tai lievä kuume), ylivilkkautta, keskittymisen vaikeuksia ja hallinnan tarvetta (esim. poikkeuksellinen uteliaisuus ja määräilevyys). Ne ovat kuitenkin täysin normaali reaktio järkyttävälle kokemukselle lapsen joutuessa eroon vanhemmastaan.

Kestilän ym. tutkimuksessa kodin ulkopuolelle sijoitettujen opiskelussa ja työllistymisessä oli enemmän vaikeuksia kuin nuorilla keskimäärin. Sairastavuus, varhainen kuolleisuus, rikollisuus teinivanhemmuus olivat tavallista yleisempiä. Perhepiirissä -tutkimuksen mukaan huostassa olleiden nuorten naisten elämään näyttäisivät liittyvän varhainen äitiys, lyhyt koulutus ja yksinhuoltajuus.

En ole koskaan vuosikymmenten aikana kohdannut lastensuojelutapausta, jossa olisi tutkimustiedon ja havaintojen perusteella arvioitu pakkotoimien seurauksia lapseen. Täysin sokea piste lastensuojelutyössä.

Lastensuojelun heikkoa laatua kuvaa hyvin se, että sijoitetun lapsen taantuminen ja erilaiset vauriot väitetään poikkeuksetta johtuvan varhaislapsuudesta lapsen omassa kodissa. Tällaiset väitteet hyväksytään useimmiten myös hallinto-oikeudessa.

Vaiennetut kertomukset

Lastensuojelun Tiedotustoimisto huolehtii siitä, että aika ajoin vain muutamia yksittäisiä perheiden haastatteluja luovutetaan kansalle tiedon murusina. Lastensuojelun vaiennetut kertomukset, Suomen historia, löytyy somen keskustelupalstoilta.

Jokaiselle lastensuojelun toimintaan perehtyneelle on selviö, millä ehdoilla miljardibisnes toimii. Sijaishuollon huumassa mediaan on saatava lasten ja perheiden pahoinvoinnista kokoaikaisesti uutisia. Vain sillä voidaan perustella kiihkomielistä ja hysteeristä puuttumista perheiden elämään.

Lastensuojelun vakavista oikeusturvaongelmista ja epäkohdista on keskusteltu vuosikymmenten ajan. Julkaisin ensimmäisen kirjani Salassa pidettävä – suojeleeko laki lasta vai lastensuojelijaa vuonna 2013. Julkistamistilaisuus oli Tampereella. Samaan aikaan eduskunnan oikeusasiamies Petri Jääskeläinen nimesi lastensuojelun ja lapsiasioiden käsittelyn yhdeksi keskeisistä perus- ja ihmisoikeusongelmista.

Eduskunnan oikeusasiamies Riitta-Leena Paunio kiinnitti lastensuojelulain uudistamisen yhteydessä huomiota siihen, että uudistamistyöryhmän mietinnöstä puuttui huostaanoton perus- ja ihmisoikeuksia koskeva nykytilan arvio ja selostus siitä, miten ehdotettujen säännösten ajateltiin ehkäisevän Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen toteamien epäkohtien syntymistä tulevaisuudessa.

Hän kiinnitti huomiota siihen, että lastensuojelulain yleiset säännökset on kirjoitettu lapsen näkökulmasta. Lapsen ja huoltajan välinen perhe-elämä nauttii kuitenkin perus- ja ihmisoikeussuojaa. Tämä suoja merkitsee myös suojaa huoltajan oikeuksille. Hän ehdotti pohdittavaksi, että lapsen ja vanhemman välisen suhteen suoja ja huoltajan oikeudet tulisi ottaa paremmin huomioon.

Lokakuun liike on koonnut sivuilleen tutkimustietoa ja tapauskertomuksia. Kansalaisjournalismi toimii, ihmiset käyttävät vapaa-aikansa raportoidakseen lastensuojelun ja lapsipolitiikan tilanteesta.

Vaiennetun kansanosan kertomukset ovat siis tärkeitä. Ne eivät ole ”kriitikkojen” ”vihapuhetta” kuten sosiaalialalla todetaan.

Mm. Elina Pekkarinen ja Saana Pukkio ovat yrittäneet kohentaa lastensuojelun julkisuuskuvaa. Lastensuojelun julkisuuskuvan kohentaminen ei palvele maamme lasten etua. Lastensuojelun epäkohtia esille tuovia ihmisiä eivät nämä paheksuvat kannanotot tietystikään vaienna. Hehän ovat lastemme asialla.

Julkinen valta perustuu lain noudattamiseen

Perustuslain mukaan julkisen vallan käytön tulee perustua lakiin. Kaikessa julkisessa toiminnassa on noudatettava tarkoin lakia.

Meillä kaikilla on oikeus edellyttää, että sosiaalityöntekijät noudattavat lakia ja ihmisoikeusvelvoitteita.

Epäkohdista raportoiminen on parasta rakenteellisen korruption torjuntaa. Raportoimista voisi pitää ihan kansalaisvelvoitteena, jotta yhteiskunnan voimavaroja ei haaskata turhiin kohteisiin. Kaikki mukaan talkoisiin, jotta lastensuojelun syvä rappiotila saadaan korjatuksi! Yksikin turha huostaanotto merkitsee rappiotilan jatkumista.

Elleivät sosiaalityöntekijät hallitse työssään tarvittavia säännöksiä, tulee heidät uudelleen kouluttaa niin, että virkatyö mahdollistuu.

Myös kansalaiset joutuvat noudattamaan lakia.

Ilman lakeja ei olisi olemassa yhtään sosiaalityöntekijän virkaa.

Hämmästyttävän pysyvä huostaanotto

Tilastojen mukaan huostaanotto on Suomessa käytännössä pysyvä olotila. Valtiovarainministeriön tutkimuksen sanoin ”hämmästyttävän pysyvä”.

Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisukäytännössä huostaanoton tulee olla lähtökohtaisesti väliaikainen toimia. Viranomaisen tulee työskennellä perheen jälleen yhdistämistavoitteen mukaan. Siitä on kirjattu lastensuojelulakiin säännös, lain neljänteen pykälään.

Lastensuojelun asiakassuunnitelmatyöskentelyn tarkoitus on arvioida lapsen ja vanhempien tilannetta. Lain mukaan huostaan otetun lapsen asiakassuunnitelmaan kirjataan, miten toteutetaan lapsen yhteydenpito ja yhteistoiminta hänen vanhempiensa ja muiden hänelle läheisten henkilöiden kanssa ja miten samalla otetaan hänen etunsa mukaisella tavalla huomioon tavoite perheen jälleenyhdistämisestä.

Lastensuojelussa ei siis toimita lain mukaan. Milloin saadaan tästä asiasta tutkimus? Tutkimuksen tulisi kohdentua erityisesti siihen, mitä keinoja sosiaalityöntekijät käyttävät saadakseen aikaan lain vastaisen pysyvän huostaanoton tilan (viranomaisvieraannuttamisen keinot). Kuka lähtisi rahoittamaan tutkimusta?

Toisenlaisia tarinoita

Yhteiskunnan varoilla on kustannettu erilaisia hankkeita, joilla epätoivoisesti yritetään valvoa sosiaalityöntekijöiden etua.

Tässä yksi esimerkki.

Ammattijärjestö Talentian olisi syytä olla huolissaan videolla esiintyvistä asiavirheistä, puhumattakaan naisten huonosta kielellisestä ilmaisusta.

”Jos SUSTA tehdään lastensuojeluilmoitus ja SÄ PÄÄSET (!!) lastensuojelun asiakkuuteen…….”

Yltiöpositiiviset naiset videolla yrittävät kertoa ilmeisesti siitä, miten asioiden pitäisi olla lastensuojelussa.

Heidän tulisi selventää kuulijalle, että tämä video ehkä on tulevaisuuden visio.

Jos lastensuojelussa toimittaisiin lain mukaisella tavalla ja palveluita olisi, perheet jonottaisivat sosiaalitoimistoihin. Ei olisi tarvetta tällaisille kömpelöille mainospaloille. Minunkaan ei tarvitsisi kirjoitella yhä uudelleen ja uudelleen samoista epäkohdista, vaan voisin vaikka tehdä runoja.

Jotain on pahasti vialla, kun sosiaalityöntekijän yhteydenotto ihmisiin aikaansaa välittömän tarpeen juristipalveluille.

Erittäin huolestuttavaa on, että videolla esiintyvien naisten kohteena on ilmeisesti nuori ihminen tai lapsi (SOSSU ON SUA VARTEN).

Muutamia havaintoja videolla esitetyistä väitteistä:

-Ei tukitoimia (niin sanottuja) suunnitella perheen kanssa yhdessä. Nehän ovat käytännössä useimmiten pakkotoimia ja valvontaa.

-Ei asiakassuunnitelmia tehdä perheen kanssa yhdessä. Mikäli se tehdään, se on jo ennakkoon laadittu sosiaalityöntekijän ja hänen ”verkostonsa” kanssa.

-Totta kai pitää pelätä lastensuojeluilmoitusta. Liikkeellä on liikaa valesosiaalityöntekijöitä ja koulutuksen saaneet eivät piittaa pääsääntöisesti laeista. Lopputulos voi olla ihan sattumankauppaa. Kannustan kuitenkin kaikkia hyvään yhteistyöhön virkamiesten kanssa.

-Huostaanotto ei useimmiten tarkoita turvaa ja hyväksyntää, vaan huomattavaa väkivallan ja syrjäytymisen riskiä.

Erään nuoren kommentti tästä videosta:

”Kissan oksennusta”

Lastensuojelun hankkeilla on ollut koko 2000 -luvun yksi yhteinen piirre. Suomen lastensuojelu on saatu perin pohjin sekasortoiseen tilaan. Lasten huostaanotot ovat lisääntyneet.

Hankkeilla on ollut kansaa kahtia jakava vaikutus. Huolipuhe, huono-osaisuuspuhe, ihmisten maalittaminen – suoranainen vihapuhe on lisääntynyt.

Lastensuojelun epäkohtien poistamisen sijaan Lastensuojelun Tiedotustoimisto keskittyy kohentamaan lastensuojelun julkisuuskuvaa. Mitä sekasortoisempi on lastensuojelun tila, sitä tiiviimmin toimii tiedotus.

Koskelan tapaus on tällä kertaa ollut vauhdittamassa asiaa. Lastensuojelun vastuulla sijaishuollossa ollut lapsi kuoli. Valvontaviranomaiset nostavat toistuvasti esille sijaishuollon lapsiin kohdistuvia väärinkäytöksiä.

Jotain pitää selittää. Paljon.

Lastensuojelun Tiedotustoimisto on ilmeisesti perustanut haarakonttorinsa YLE:lle. Niin tiuhaan tulee ulos juttuja. Tällä kertaa toimittaja Meri Lantela on asialla.

Jälleen puhutaan nimimerkin takaa. Nyt hän on Iida.
Iida antoi lapsensa huostaan, koska tahtoi antaa heille tulevaisuuden: “En halua, että he joutuvat koskaan ajattelemaan, että olen hylännyt heidät”
Joskus lapsen pois antaminen voi olla suurin ja epäitsekkäin rakkauden teko, jonka vanhempi voi tehdä kerrotaan jutussa.

Siivet sijaiskotilapsuudesta?

Ei voi olla havaitsematta, että tiedottamisella on yhtymäkohtia Pelastakaa lapset ry:n 2000 -luvun alussa julistamiin medialinjauksiin. Jo vuoden 1999 toimintakertomuksessa kerrotaan, kuinka tärkeitä ovat lastensuojelujärjestöjen yhteiset viestintäkampanjat.

Pelastakaa Lapset lehden vuoden 2002 teema oli ”Siivet sijaiskotilapsuudesta”.

Tuon ajan eläneet muistavat varmasti teeman. Piti oikein hieraista silmiään. Näinkö se onkin. Eikö enää omat vanhemmat kelpaa? Siitä lähti järjestön menestystarina. Vuoden 2002 tuotot olivat 7,8 miljoonaa. Vuonna 2019 tuotot olivat 37,3 miljoonaa.

Tavoite ei ole muuttunut.
Pelastakaa Lapset ry markkinoi ahkerasti sijaishuoltoa.

Yhtymäkohtia löytyy myös SOS -lapsikylän markkinointiin.
Siellä lapsia tarjotaan halukkaille kuin kissanpentuja:
”Suomessa 10 000 lasta etsii uutta kotia”

Rakenteellinen väkivalta

Lastensuojelun rakenteellisen väkivallan yksi muoto on lakien noudattamatta jättäminen ja sen seurauksen lastensuojelun asiakkaan oikeuksien sivuuttaminen. Siis mielivalta. Lastensuojelutyötä on delegoitu palvelutuottajille vastoin perustuslain julkisen vallan delegointisäännöstä.

Yleisesti käytössä oleva keino on kyseenalaistaa vanhemman (erityisesti sosiaalityöntekijän kanssa eri mieltä olevan) kasvattajan kyvyt mielenterveyteen vetoamalla, esimerkiksi ”olisiko sinun syytä hakea apua”, ”ei ole tietoa äidin hoitokontakteista”, ”äidin jaksamisen ongelmat” tms.

Rakenteelliseen väkivaltaan kuuluu myös alistavat työkäytännöt, huostaanotolla uhkaaminen. ”Vapaaehtoisuus” tarkoittaa useimmiten pelon alla alistumista. ”Suostumuksen” pakkotoimiin voi saada myös sillä tavoin, että sosiaalityöntekijä uhkaa lapsen ja vanhemman yhteydenpidon katkaisemisella kokonaan tai lapsen siirtämisellä niin kauas, ettei yhteydenpito mahdollistu. Tällä tavoin sijaishuoltoon onkin kadonnut lapsia, joista läheiset eivät saa mitään tietoa.

Mielenterveyden keskusliitto antoi 10.3.2012 tärkeän julkilausuman koskien lastensuojelun työntekijöiden tapaa painottaa työssään vanhempien mielenterveyteen liittyviä asioita:

”Mielenterveysongelmien käyttämisessä lastensuojelutoimenpiteiden perusteena on oltava tarkkana. Mielenterveyden keskusliiton tietoon on tullut, että vanhemman aikaisemmat tai nykyiset mielenterveysongelmat painavat vaa’assa hyvin paljon ja niitä saatetaan jopa käyttää verukkeena lastensuojelupäätöksiä tehtäessä. Lastensuojelutoimenpiteistä päättävän viranomaisen pitää huolellisesti selvittää huoltajan nykyinen terveydentila, mikäli sitä aiotaan käyttää edes osittain toimenpiteen perusteena.

Lastensuojeluviranomaiset vetoavat usein huoltajan mielenterveysongelmiin keskeisenä syynä päättäessään lapsen huostaanotosta, huoltajuudesta ja tapaamisoikeudesta. Sosiaaliviranomaisella ei yleensä ole tarkkaa tietoa mielenterveysongelman laadusta, vakavuudesta eikä vanhemman oireiden senhetkisestä tilanteesta. Perusoletus näyttää olevan, että aiempi tai nykyinen mielenterveysongelma leimaa vanhemman vajavaiseksi huolehtimaan lapsestaan. Viranomaisilla on selvästi huonosti tietoa psyykkisen sairauden tosiasiallisesta vaikutuksesta ihmisen kykyyn toimia vanhempana.

Hätiköidyt, mielivaltaiset päätökset ovat epäoikeudenmukaisia ja ne aiheuttavat paljon inhimillistä kärsimystä. Lapsen erottaminen vanhemmistaan on aina asianomaisille järkyttävä ratkaisu ja siitä voi olla arvaamattomia seurauksia…”

Lapsiasiavaltuutettu mielenterveyden arvioijana?

Lapsiasiavaltuutettu Elina Pekkarinen on päätynyt YLE:n jutussa arvioimaan vanhempien mielenterveyttä:

”Ylisukupolviselle pahoinvoinnille on tyypillistä, että vanhemmat eivät välttämättä edes tiedosta kasvatustapojensa vahingollisuutta. Yhteisiä tekijöitä ovat vanhempien mielenterveys- ja päihdeongelmat sekä köyhyys ja matala koulutus. Lapsen pahoinvointi tai oireilu ei välttämättä herätä vanhemmassa huolta.”

Lapsiasiavaltuutetun tehtävät ovat lain mukaan seuraavat:

1) arvioida lapsen edun ja oikeuksien toteutumista ja seurata lasten ja nuorten elinolosuhteita;

2) seurata lainsäädäntöä ja yhteiskunnallista päätöksentekoa sekä arvioida niiden vaikutuksia lasten hyvinvointiin;

3) aloittein, neuvoin ja ohjein kehittää yhteiskunnallista päätöksentekoa lasta koskevissa asioissa ja edistää lapsen edun toteutumista yhteiskunnassa;

4) pitää yhteyksiä lapsiin ja nuoriin ja välittää heiltä saamaansa tietoa päätöksentekoon;

5) kehittää yhteistyömuotoja eri toimijoiden välille;

6) välittää lapsia koskevaa tietoa lapsille, lasten parissa työskenteleville, viranomaisille sekä muulle väestölle; sekä

7) edistää eri tavoin Yhdistyneiden Kansakuntien yleiskokouksen hyväksymän lapsen oikeuksia koskevan yleissopimuksen (SopS 59–60/1991) toteutumista.

Ei ole mitenkään hyväksyttävää, että yleisellä tasolla ryhdytään arvioimaan vanhempien tai lasten mielenterveyttä. Siihen ei edes lapsiasiavaltuutetun koulutus riitä.

Lastensuojelun asiakkuus voi ilmiantojärjestelmän takia tänä päivänä kohdistua kehen tahansa. Lastensuojelun vakavien laatuongelmien takia lopputulos voi olla täysin sattumanvaraista. Näiden perheiden leimaaminen yleisesti on vahingoittavaa. Sellainen puhe kärjistää ja korostaa yhä syvenevää kansan kahtiajakoa. Sellainen puhe toimii lastensuojelujärjestöjen ja palvelutuottajien eduksi. Lasten etuna ei ole se, että he kuulevat jatkuvasti mediasta, kuinka huonoja heidän vanhempansa ovat.

Huostaanottojen syitä ei ole tilastoitu

Elina Pekkarinen tietää, ettei maassamme ole tilastoitu huostaanottojen syitä. Hän on itse tehnyt tutkimuksen, jonka lopputuloksena oli

”Meillä on hyvin vähän tietoa edes siitä, mitä emme tiedä tai mitä tulisi tietää. Lapsia otetaan massoittain huostaan, mutta ilmiöstä ei ole tutkimustietoa edes perusteiden verran.”

Tämän tutkimuksen jälkeen THL:n tutkijat ovat tehneet omia selvityksiään. Se, että THL:n tutkija haastattelee muutamaa sataa sosiaalityöntekijää ja sen jälkeen väittää, että huostaanottojen pääasialliset syyt ovat mielenterveyteen, päihteisiin tms. liittyviä, on huono tutkimus. Sellaisten tutkimusten johtopäätöksiin ei siis ole syytä vedota, vaan todeta, että tutkimus on suppea eikä anna riittävää tietoa tilanteesta.

Eikö kansa enää kelpaa?

Köyhyys poistuu euroilla eikä lastensuojelutoimilla.

”Ylisukupolvisesti huono-osaiset” ovat aivan tavallisia ihmisiä, jotka eivät yleensä lastensuojelun asiakkuuden takia ole saaneet lapsensa kouluasioihin ja terveyspulmiin apua.

Vuosikymmenten ajan jatkunut ongelma on lastenpsykiatrian sijoitustilaukset.
Tämä huostaanottojen ydinongelma koskee erityisesti nepsy-lapsia, jotka leimataan mielenterveysongelmaisiksi psykiatrisiksi tapauksiksi ja sen lisäksi yleensä vanhemmista johtuvaksi ongelmaksi yhteiskunnalle.

Tietysti joukkoon mahtuu myös päihde- ja mielenterveysongelmista kärsiviä. Ryhmästä erottuu kuitenkin suurena joukkona ne, joita lastensuojelutoimet ovat vaurioittaneet (sosiaalinen syrjäyttäminen). Selvää on sekin, että joskus huostaanotto voi olla ainut mahdollisuus.

Missä vika, etteivät kansalaiset enää kelpaa kansalaisiksi?

Jospa lopetetaan sijaishuollon ihannointi.