Leeni Ikonen, varatuomari

Lain mukaan lasta tulee kasvattaa siten, että lapsi saa osakseen ymmärtämystä, turvaa ja hellyyttä. Lasta ei saa alistaa, kurittaa ruumiillisesti eikä kohdella muulla tavoin loukkaavasti.

Myös lapsiasiavaltuutetun mielestä säännös on kaunis.

Sijaishuollon kaltoinkohtelut jatkuvat. Sosiaali- ja terveysministeriön 2000-luvun lainvalmistelu on mahdollistanut mittavan huostaanottobisneksen

https://yle.fi/uutiset/3-11016328

Valtio ei ole lunastanut lupaustaan, jonka se antoi vuonna 2016 Finlandiatalon anteeksipyyntötilaisuudessa. Tuolloin aiheena oli lasten kaltoinkohtelut ajalla 1937-1983

http://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/74821/Rap_2016_22.pdf

Sijoitetut ja valtion vastuulla olleet lapset olivat joutuneet väkivallan kohteeksi sijaishuollossa. Virkamiehet eivät olleet hoitaneet tuolloinkaan valvontatehtäväänsä.

Sijaishuollon nykytilaselvitystä ei ole kirjattu hallitusohjelmaan ja hiljaisuus jatkuu.

Sijoitettujen lasten ja heidän vanhempiensa puolueettomalla haastattelututkimuksella saadaan selville, mitä lastensuojelussa ja sijaishuollossa oikein tapahtuu ja mihin veronmaksajien rahoja käytetään. Tällä tavoin voidaan poistaa lastensuojelun rakenteellinen väkivalta.

Tällä hetkellä sijoitettujen lasten asia on jäänyt eduskunnan oikeusasiamiehen ja muiden valvontaviranomaisten työmaaksi sekä kansalaisten aktiivisuuden varaan. Virkamiehet eivät tälläkään hetkellä hoida tehtäviään. Kyse ei ole lastensuojelun resursseista, vaan hämmästyttävästä välinpitämättömyydestä. Tahtotilana on huostaanottobisneksen tukeminen.

Lahjakas artisti Adjektiivi kertoo sijaishuollon kauhuista:

LAITOSLAPSILLE

Laitoslasten määrä levii niin ku ebola,

koska aikuisten mielest ne on niin vitun sekoja.

Miksi ne sanoo: ota niskasta kiinni!

Puolet on kuitenki traumoista kiinni

Riivaa ajatus, et joutuis sinne takas,

sossut sanoo aina vaa et: kerää ny ne kamas,

mene laitokseen, koska se hoitaa sut kuntoon.

Eikö sossutantoilla oo mitään omatuntoo?

Lääkkeet järkyttää mieltä sekä kehoo,

ne pistää vähemmälle sun fyysistä tehoo.

Kolme vitun vuorokautta vierihoidossa, jos ovi vaan on auki,

se on vittu laillista!

Yksin virut valkoisessa huoneessa, ne väittää sulle tekemistä sinne tuoneensa.

Paskapuhetta, se on paskapuhetta!

Voi kumpa sen kolme päivää vois viettää unessa.

Laitoslapset kokoontuu,

Pikkuhiljaa, mieli tuhoutuu

Lapsi haluu kotiinsa takaisin,

Vaikka menneisyyteen jää sana: rakastin.

Laitoslapset kokoontuu,

Pikkuhiljaa, mieli tuhoutuu.

Lapsi haluu kotiinsa takaisin,

Vaikka menneisyyteen jää sana: rakastin.

Koulussa käyminen on jo liian raskasta.

Ei kukaan enää sano lapselle että rakastaa.

Hoitajatyöryhmä, itsepäinen paska.

Laitoslapsen sielu on vielä enemmän arka.

Voit vaan kuvitella, mitä se on olla 13.v,

ja joutuu hoitoon.

Ei ole kotia, ei ole mitään luottamusta.

Koko maailma on harmaa tai täysin pikimusta.

Näytä miten rohkaiset varhaisteiniä, jos se on vihanen

ja hyppii seinillä.

Paras käytäntö on ehkä piikki takapuoleen, ja sit se teini

melkein huolest kuolee: Mitä mulle tapahtuu? Miks tää meni näin?

Ennen asiat oli vielä parhain päin.

Kehdosta hautaan, ja ajattelee synkästi,

kun joku vitun tantta sen sinne laitokseen pisti.

Laitoslapset kokoontuu,

Pikkuhiljaa, mieli tuhoutuu.

Lapsi haluu kotiinsa takaisin,

Vaikka menneisyyteen jää sana: rakastin.

Laitoslapset kokoontuu,

Pikkuhiljaa, mieli tuhoutuu.

Lapsi haluu kotiinsa takaisin,

Vaikka menneisyyteen jää sana: rakastin.

Kuka kehtaa väittää et se on lapselle oikein?

Puhuu paskaa, et laitokseen yhen taas vein.

Nyt se on turvassa ilman pulmaansa .

Ja koulussa laitoslapsi ottaa vielä turpaansa,

viiltelee ranteet verisenä valuen.

Kuiskaa ääneen: mä tätä haluu en.

Kalutaan keho, kalutaan koko mieli.

Minne johtaa tulevaisuus ja polkuni ja tieni?

Mä olin vielä aivan liian pieni.

Missä välittäminen ja rakkaus silloin lieni?

En kestä enää, viekää mut pois!

Ihan ku se laitospaikka hyväks mulle ois.

Paha pahan perään, en haluu enää herää,

Haluun vaan vaatteni ja kamani kerää.

Pakko aatella, et joskus pääsee täältä vittuun.

Itku tulee, kyynel tyynylle tippuu.

………………………………………………

Kuka kehtaa väittää, että se on lapselle oikein?

Kirjoitin keväällä hallinto-oikeuksien toiminnasta ja lastensuojelujuttujen vakavista oikeusturvaongelmista.

Nyt olemme saaneet lisää tietoa siitä, kuinka hallinto-oikeudessa toimitaan.

Lapsiasiavaltuutettu Elina Pekkarinen oli Maarit Tastulan vieraana televisiossa 19.10.2019. Aiheena oli lastensuojelun kipukohdat. Ohjelma löytyy Yle Areenasta.

Lapsiasiavaltuutettu on mielipidevaikuttaja. Esiintyminen televisiossa on voimakasta asioihin ja yleiseen mielipiteeseen vaikuttamista, koska televisioesiintyminen tavoittaa laajasti kansalaisia.

Elina Pekkarinen kertoi ohjelmassa tuomarin työstään hallinto-oikeuden asiantuntijana. Tavalliselle aihealuetta tuntematonta kansalaiselle jäi epäselväksi, toimiiko hän edelleen asiantuntijana hallinto-oikeudessa.

Oikeudenmukainen oikeudenkäynti

Perustuslain 3 §:n 3 momentin mukaan tuomiovaltaa käyttävät riippumattomat tuomioistuimet. Tuomioistuinten riippumattomuus luo edellytykset perustuslain 21 §:n perusoikeutena turvaamalle oikeudenmukaiselle oikeudenkäynnille. Oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin perusedellytyksiin kuuluu tuomioistuimen puolueettomuus.

Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen 6 artiklan 1 kappaleen mukaan jokaisella on oikeus oikeudenmukaiseen ja julkiseen oikeudenkäyntiin riippumattomassa ja puolueettomassa tuomioistuimessa, kun päätetään hänen oikeuksistaan ja velvollisuuksistaan tai häntä vastaan nostetusta rikossyytteestä. EIT on erottanut tuomioistuimen puolueettomuuden arvioinnissa subjektiivisen ja objektiivisen puolueettomuuden.

Subjektiivisen puolueettomuuden vaatimus edellyttää, että tuomarilla ei saa olla ennakkokäsitystä tai etukäteiskantaa ratkaistavassa asiassa, puhumattakaan tietoisesta pyrkimyksestä edistää oikeudenkäynnin toisen osapuolen etua. Toiminnan puolueettomuuden tulee olla uskottavaa myös ulkopuolisen näkökulmasta. On huolehdittava siitä, että kenellekään ei tule ulkonaisten seikkojen takia perusteltua aihetta epäillä tuomioistuimen puolueettomuutta. Tätä kutsutaan objektiiviseksi puolueettomuudeksi (EOAK 16.11.2005, 1700/4/04, 12.8.2002, 2709/2/00).

Tuomarin virka on erityistä luottamusta ja arvostusta vaativa tehtävä ja edellyttää sen vuoksi korostetun asiallista käyttäytymistä. Sen vuoksi tuomarin on oltava varovainen lausumissaan. Sopimattomaksi koetut lausahdukset saattavat herättää epäilyksiä tuomarin asenteellisuudesta, vaikka ne eivät suoranaisesti horjuttaisikaan luottamusta itse oikeudenkäynnin puolueettomuuteen (EOAK 17.9.2003, 612/4/03).

Elina Pekkarisen lausumat hallinto-oikeuden asiantuntijana

Elina Pekkarinen on toiminut ainakin Helsingin hallinto-oikeuden asiantuntijajäsenenä lastensuojelujutuissa. Oikeudenkäynnin julkisuudesta hallintotuomioistuimessa annetun lain 5 luvun 15 §:n mukaan hallintotuomioistuimen ratkaisua koskeva neuvottelu on pidettävä salassa.

Elina Pekkarinen arvioi hallinto-oikeudessa asioivia vanhempia seuraavalla tavalla:

”No kyllä siellä on ehkä yllätyksenä tullut se, miten vanhemmilla saattaa olla kokemus siitä, että asiat on olleet erittäin hyvin ja täydellisesti eikä ole mitään huomautettavaa ja sitten viranomaiset kertoo niinku todella karua kieltä siitä, millaista se arki on ollut.Ja tuntuu, että jo se kieli on niin erilainen, että ihmiset ei ymmärrä toisiaan koska se todellisuus, jossa jotkut ihmiset elävät niin se voi ollakin todella kaukana siitä keskiluokkaisten viranomaisten elämänkokemuksesta.”

”…..sitten voi olla myös opettajaperheitä, joissa voi olla esim. kolkko, kylmä ja henkisesti pahoinpitelevä ilmapiiri eikä vanhemmat välttämättä lainkaan ymmärrä, mistä puhutaan. He ei huomaa sitä, koska he on ehkä itse kasvaneet samanlaisessa ilmapiirissä. Jotenkin se todellisuuksien erilaisuus on semmoinen, joka siellä on yllättänyt.

”Psykologiassahan sitä kutsutaan attribuutioerheeksi, mutta se on ihmiselle ihan tavallista ja se on semmoinen itsen oman identiteetin suojelumekanismi että haluaa ajatella itsestään hyvää. Ja tää on juuri sitä todellisuuksien erilaisuutta että se oma kokemus ja näkemys omasta toiminnasta voi olla itselle erittäin tosi ja se oma käsitys itsestä hyvänä ihmisensä voi olla todella tosi. Mutta kyllä on myös paljon ihmisiä, jotka tiedostaa oikeastaan hyvinkin kipeällä tavalla ne tekemänsä virheet, katuu niitä.

Lastensuojeluasioissa hallinto-oikeudessa on hyvin erilaisia perheitä erilaisista elämäntilanteista. Neurologisista häiriöistä tai muista terveyspulmista kärsivien lasten vanhemmat kohtaavat usein palvelujärjestelmän puutteet. Koulunkäyntiin liittyvissä jutuissa vanhemmat ovat usein tuloksetta yrittäneet saada lapselleen opetuksellisia järjestelyjä. Päihdevanhemmille ei ole ehkä järjestynyt päihdehoitoa. Adoptiolasten huostaanotoissa adoptiovanhemmat ovat läpäisseet monenlaiset sosiaalitoimen selvittelyt.

Elina Pekkarisen pitäisi tuntea hallinto-oikeudessa asioivien tunnetuksi tekemän käsitteen ”paperiperhe” eli tilanteet, joissa sosiaalityöntekijät ovat dokumentoinnillaan luoneet omille käsityksilleen ja toisen käden tiedolle perustuvan kuvan lapsesta ja tämän perheestä. Paperitodellisuus siirtyy hallinto-oikeuteen, jonka tulisi siis selvittää se, ovatko sosiaalityöntekijöiden esittämät väitteet tosia vaiko ei. Viranomaisen tulisi esittää näyttö siitä, että vakava vaara tai vaaran uhka huostaanotossa tai välitön vaara kiireellisessä sijoituksessa on olemassa. Tuomioistuimen tulisi arvioida esitetty näyttö.

Elina Pekkarinen jättää kokonaan kertomatta, että suuri osa suullisten käsittelyjen ajasta käytetään usein avohuollon tukitoimien arvioimiseen ja siihen, etteivät vanhemmat ole saaneet lapselleen tarvittavia palveluja. Palvelujärjestelmän syvät rakenteelliset ongelmat aiheuttavat sen, että ”palvelut” itsessään tuottavat huostaanottoja.

Elina Pekkarisen näkemys osoittaa vahvaa ennakkoasennetta ja leimautumista sosiaalityöntekijöihin eli oikeudenkäynnin toiseen osapuoleen.

Sijoitettujen lasten huono kohtelu

Sijaishuollon väkivaltaisuus ja kaltoinkohtelut ja nuorten kertomat asiat saavat myös selityksen:

”Mä olen itse nimittänyt sitä tämmöiseksi lastensuojelun viiltäväksi paradoksiksi. Kun ajatellaan, että tässä on ryhmä lapsia, joihin me sijoitetaan ensinnäkin euromääräisesti aivan todella paljon, me käytetään myöskin paljon aikaa, me käytetään valtava määrä kehittämistyötä ja tutkimustyötä jotta heillä olisi hyvä olla ja silti me tuotetaan sellainen kokemus heille, että he on yksin maailmassa, heidät ohitetaan toistuvasti, heille ei selitetä asioita eikä kukaan ymmärrä heitä. Niin mielestäni se on, tottakai varmaan osin lähtöisin siitä, että heillä on jo ihan varhaisessa lapsuudessa niitä kokemuksia kaltoinkohtelusta, jolloin on myöskin vaikea huomata, että joku todella välittää.

Elina Pekkarisen sanavalinnoilla voimistuu mielikuva, että nuorenkin todellisuus voi olla niin erilainen kuin sosiaalityöntekijän. Kaltoinkohtelun selvittelyssä on kuitenkin täysin vailla merkitystä, mikä on uhrin varhaisempi elämänhistoria.

Lastensuojelun yleinen ongelma on, etteivät sosiaalityöntekijät halua selvittää sijaishuollon epäkohtia. Vanhempien ja lasten esille nostamat epäkohdat sivuutetaan. Elina Pekkarisen kertomalla tavalla tämä mitä ilmeisimmin johtuu siitä, että sosiaalityöntekijät tulkitsevat asioita sen sijaan, että selvittäisivät tosiseikkoja ja kuuntelisivat, mitä heille kerrotaan.

Jyrkkä ristiriita – kuka valvoisi lasten etua?

Elina Pekkarisen lausunnot poikkeavat jyrkästi siitä, mitä tietoa julkisuudessa on saatu lastensuojelusta ja sijoitettujen lasten tilanteesta.

Valvontaviranomaiset ovat antaneet toistuvia huomautuksia sijaishuollossa elävien lasten tilanteesta. Tutkimusten mukaan huostaanotettujen lasten perheillä on ollut ongelmia peruspalvelujen saamisessa ja lastensuojelulla kompensoidaan mm. puuttuvia ja heikosti toimivia terveydenhuollon palveluja.

Lastensuojelu on muuttunut 2000-luvun lainsäädännön ansiosta miljardibisnekseksi, jossa hoivabisneksestä tutut terveysjätit vuolevat miljoonia huostaanotetuilla lapsilla. Ylen tutkimus tuli julki 11.10.2019 juuri ennen Tastulan haastattelua.

Eduskunnan oikeusasiamies on käynyt haastattelemassa lapsia ja lapset ovat kertoneet huonosta kohtelustaan. Aluehallintovirasto sulki Loikalan kartanon. Lastensuojeluasioihin liittyvät kantelut ovat lisääntyneet.

Lapsiasiavaltuutetun tehtävänä on lain mukaan mm. arvioida ja seurata lasten ja nuorten elinolosuhteita, arvioida lainsäädännön ja yhteiskuntapoliittisen päätöksenteon vaikutuksia lasten hyvinvointiin sekä olla aloitteellinen antamalla suosituksia, ohjeita ja neuvoja ja edistää lapsen edun ensisijaisuutta yhteiskunnassa.

Parhaaseen katseluaikaan tullut ohjelma antoi lasten vanhemmista yleistävästi sellaista leimaavaa ja mitätöivää tietoa, jota ei voida pitää yhdenkään lapsen edun mukaisena.

Elina Pekkarisen kertoman mukaan hallinto-oikeus ei näytä olevan lainkaan kiinnostunut siitä, mitä todellisuudessa on tapahtunut lapsen asiassa. Vahvasti sosiaaliviranomaiseen leimautunut ja sidoksissa oleva asiantuntija voi vaarantaa lapsen edun toteutumisen. Elina Pekkarisen lausumat osoittavat, että ainakin Helsingin hallinto-oikeudessa on vakavia puutteita asiantuntijajäsenten ohjaamisessa tuomarityöhön.

On oletettavaa, että Elina Pekkarisen kertoma tapa käsitellä lastensuojeluasioita on yleisempikin tapa hallinto-oikeuksissa. Tämä selittäisi jyrkän ristiriidan: Hallinto-oikeudet hyväksyvät miltei kaikki sinne tehdyt huostaanottohakemukset ja kuitenkin yleisesti on tiedossa mittavat lastensuojelutyöhön ja kansalaisten oikeusturvaan liittyvät epäkohdat kuten edellä on todettu.

Olen siirtynyt kirjoittelemaan X -palveluun @LeeniIkonen.

Tänne sivustolle on koottu vuosien mittaan tekemiäni kirjoituksia.

Tästä linkistä voit tilata tietokirjojani. Ensimmäistä tietokirjaa Salassa pidettävä – suojeleeko laki lasta vai lastensuojelijaa (2013) ei ole enää myynnissä, mutta kirjastoista sitä löytyy.

Aulikki Kananoja kiinnittää huomiota lastensuojelun rakenteellisen välinpitämättömyyteen (HS 29.5.). Asia liittyy lastensuojelun rakenteissa olevaan väkivaltaan. 

Lapsen kertoessa sosiaalityöntekijälleen laitoksen huumeongelmasta tai ohjaajien jatkuvan uhkailun alla elämisestä työntekijä ohittaa asian. Äidin pyytäessä sosiaalityöntekijää puuttumaan ohjaajien kiusantekoon huoli ohitetaan. Epäkohtien poistamisen sijaan lapsen ja äidin yhteydenpitoa saatetaan rajoittaa tai lapsi siirtää kauemmas kodistaan. 

Sosiaalityöntekijät ovat luovuttaneet vallan lapsibisnesyrittäjille eivätkä halua huolehtia valvontavelvollisuuksistaan. Epäkohtia pyritään peittelemään. Näin sosiaalityöntekijöiden työpaikat säilyvät, lapsibisnes kukoistaa, mutta lapsi voi huonosti. 

Välinpitämättömyys tarkoittaa lastensuojelun sosiaalityöntekijöiden ylimielistä suhtautumista lakien noudattamiseen, virheellistä ja puutteellista dokumentointia ja täydellistä piittamaattomuutta perus- ja ihmisoikeuksista.

Lastensuojelulapset ovat lainsuojattomia myös tuomioistuimessa. Lapsen kertoessa hallinto-oikeudessa huonosta hoivasta, ruuan puutteesta ja sijaishuollon väkivallasta nämä asiat yleensä ohitetaan. Vanhempien kertoessa, että lapsi on lastensuojelutyön myötä saanut vahvan psyykelääkityksen eikä kykene ahdistukseltaan käymään koulua päätökseen kirjataan ”lapsi on hyötynyt sijaishuollosta” tai ”vanhemmat kyseenalaistavat lääkityksen eivätkä kykene toimimaan yhteistyössä”.

Lastensuojelun kehittäminen on ollut koko 2000-luvun kansalaisvalvonnan ja sosiaalityöntekijän vallan kasvattamista sen sijaan, että olisi huolehdittu tehokkaiden oikeusuojakeinojen luomisesta. Ongelman ydin on tälle hallinnonalalle syvälle pesiytyneestä mielivallan kulttuurista. Liian usein lastensuojelun asiakkuus merkitsee sitä, että lapsen peruspalvelujen saanti estyy tai vaikeutuu (esimerkiksi tukitoimet koulussa, neuropsykiatrinen kuntoutus, psykiatrinen avohoito). 

Sijaishuollon kaltoinkohteluselvitys (Lastensuojelun sijaishuollon epäkohdat ja lasten kaltoinkohtelu 1937-1983) osoittaa vakavia laiminlyöntejä lastensuojelutyössä. Mielivaltainen lastensuojelutyö on yhteiskunnalle kallis tapa hoitaa asioita, koska lasten laiminlyönnin seurauksena lapsia syrjäytyy, eivätkä he koskaan kykene normaaliin yhteiskunnan jäsenyyteen.

On välttämätöntä, että kaikkien sijaishuollossa olevien lasten tilanne selvitetään lapsen ja vanhemman haastatteluin. Koska lastensuojelussa vieraannutetaan lapsia, jokaisen lapsen kohdalla tulisi selvittää, kuinka hän on saanut pitää yhteyttä vanhempiinsa ja muihin sukulaisiin. Jokaisen lapsen kohdalla tulisi samalla selvittää perheen jälleenyhdistämisen mahdollisuus ja kohdentaa sijaishuoltoon menevä panos omalle perheelle. Näin toimien saataisiin toimivia malleja perheen jälleenyhdistämiseen.

Lastensuojelutyö näyttää liian usein syrjäyttävän lapsen ja aiheuttavan sen lisäksi koko lapsen lähisuvulle kärsimystä. Virkavastuulla toimivat sosiaalityöntekijät tulee saattaa vastuuseen laiminlyönneistään. Haastattelututkimus palvelee siis samalla lastensuojelun laadun kehittämistä. Tällä tavoin toimien saadaan selville ne lastensuojelun yksiköt, jotka voidaan heti lakkauttaa vahinkoa tuottavina.