Leeni Ikonen, varatuomari

Maailman terveysjärjestö teetti 1950-luvulla tutkimuksen, joka ilmestyi suomeksi vuonna 1957. Tutkimus käsitteli amerikkalaisen psykiatri John Bowlbyn äidinriistoteoriaksi kutsuttua oppia. Bowlby korosteti lapsen ja äidin kiintymyssuhteen laadun merkitystä lapsen myöhemmälle kehitykselle (Bowlby, John (1952) Maternal Care and Mental Health: a report prepared on behalf of the World Health Organization as a contribution to the United Nations programme for the welfare of homeless children. WHO Monograph series 2. Geneve: WHO). John Bowlby toteaa, että vanhempien hoivalla on suuri merkitys lapsen tulevalle mielenterveydelle.

Bowlby kokoaa asian kirjan loppulauseeksi mm.:

”Työtä ehkäisevänä tekijänä on se, että hallitukset, sosiaaliviranomaiset ja suuri yleisö eivät ole vakuuttuneita siitä, että äidin hoiva on lapsen mielenterveydelle yhtä tärkeää kuin vitamiinit ja proteiinit hänen fyysiselle terveydelleen.”

Suomalainen lastensuojelutyö aiheuttaa mielenterveysongelmia

John Bowlbyn opit on Suomessa unohdettu ja käännetty ylös alaisin. Sijaishuoltoon on siirretty yli 19 000 lasta, jotka joutuvat vielä sangen usein siirtymään sijaishuoltopaikasta toiseen. Ei ole harvinaista, että taaperoiässä oleva lapsi on ollut jo useassa sijaishuoltopaikassa siinä vaiheessa kun hänen huostaanottoaan käsitellään hallinto-oikeudessa. Hallinto-oikeuksien päätöksistä puuttuu pääsääntöisesti arvio siitä, mitä vaurioita toistuvilla kiintymyssuhteiden katkaisemisella eli lapsen kierrätyksellä aiheutetaan lapselle. Tällainen arvio kuuluisi tehdä, koska hallinto-oikeuden tulee arvioida lapsen etu.

Sen lisäksi, että lapsi erotetaan vanhemmistaan, hänet altistetaan sijaishuollossa huonolle hoivalle ja väkivaltaiselle kohtelulle. Näistä asioista ylimmät valvontaviranomaiset ovat toistuvasti huomauttaneet lapsen sijoittaneita kuntia ja vastuusosiaalityöntekijöitä. Erityinen lastensuojeluun liittyvä piirre onkin se, että sosiaalityöntekijöille pitää kertoa tämä asia ja kehottaa toimimaan lain mukaan. Sanomattakin on selvää, että lapsen väkivaltainen kohtelu vaurioittaa lasta.

Kodin ulkopuolelle siirretyistä ja siellä nuoruutensa viettäneistä valtaosa syrjäytyy, jää työvoiman ulkopuolelle, ei suorita koulua ja joutuu päihde- tai rikoskierteeseen. Kelan tutkimuksen mukaan teineinä kodistaan siirretyistä pojista yli kolme neljäsosaa on vielä nuorina aikuisinakin vailla peruskoulun jälkeistä koulutusta. Laitoksiin siirretyistä pojista oli vielä 23–24-vuotiaina neljäsosa joko eläkkeellä tai työttömänä (Hämäläinen & Kangas (toim.) Perhepiirissä, KELA, 2010, s. 282).

Tutkimusten mukaan mielenterveyshäiriöillä on yhteys pitkäaikaiseen syrjään jäämiseen koulutuksesta ja työelämästä.

Lasten aivopesun vahingollisuus

Olen kirjoittanut aiemmin lastensuojelun historian ideologisista suuntauksista, joihin on kuulunut sijaishuollossa tapahtuva lasten aivopesu ja ideologinen kasvatus. Aiemmin siis puhuttiin avoimesti aivopesusta. Tätä toimintaa ei nykyisin tunnisteta eikä tunnusteta lastensuojelutyössä. Lasten huoltoriidoissa vieraannuttamisilmiö on tunnistettu ja sen vahingollisuus todettu.

Kuinka äidinriisto tapahtuu?

Olen koonnut tähän yleisesti esiintyviä tekniikoita, joita erityisesti perhehoitajat käyttävät sabotoidakseen lapsen ja vanhemman välisen suhteen ja saadakseen aikaan pysyvän huostaanoton. Näin toimien lapsille aiheutetaan vaurioita ja mielenterveysongelmia:

-Yhteydenpidon rajoittaminen keinolla millä hyvänsä (”oireilu” -väitteet tapaamisten edellä tai tapaamisten jälkeen)

-Onnistuneen tapaamisen jälkeen tapahtuva lapsen ilon pilaaminen. Mikäli lapsi kertoo myönteisiä asioita vanhemmistaan, perhehoitaja osoittaa lapselle vihamielisyyttä tai uhkaa hylkäämisellä.

-Lapselle kerrotaan, ettei hän saa koskaan enää tavata vanhempiaan/läheisiään, mikäli ilmoittaa haluavansa takaisin kotiin.

-Lapsen ja vanhemman /läheisten yhteydenpitoa ei tueta lainkaan lastensuojelullisin toimin.

-Lapsen ja vanhempien /läheisten tapaamiset järjestetään ikuisesti valvottuina. Valvontaa perustellaan lasten pelkotiloilla.

-Valvonnan tarvetta perustellaan sillä, etteivät vanhemmat ja läheiset osaa käsitellä lapsia.

-Lasten tapaamisia ei järjestetä läheisten luona eikä missään nimessä heidän kotona, mökillä tai läheisten toivomassa paikassa.

-Lapsille kerrotaan, että läheiset voivat ryöstää heidät.

-Lapsille ei saa antaa mitään tuliaista, läheisten antamat lahjat palautetaan tai piilotetaan.

-Lapsille kerrotaan mäyrä-tarinaa huostaanoton alussa. Siinä mäyrä-äiti oli sairastanut ja muuttui pahaksi äidiksi, sitten pikkumäyrä sai uuden hyvän äidin. Tarinassa mäyrälapsi sopeutui uuteen äitiin.

-Perhehoitaja puhuu lapsen vanhemmista kielteisesti (”olette huostassa, koska…)

-Perhehoitaja sitouttaa lapset itseensä narsistimaisesti (esimerkiksi pitää lapsia kädestä kiinni tapaamisilla ja vaatii saada olla läsnä tapaamisten aikana, puhelujen kontrollointi, lapsen puhelinumeroa ei anneta vanhemmille/läheisille).

-Lastensuojelu sallii perhehoitajien ristiriitaa aiheuttavan läsnäolon tapaamisissa ja perustelee yhteydenpidon rajoittamista itse aiheuttamallaan lojaliteettiristiriidalla.

-Perhehoitaja aiheuttaa toimillaan ja puheilla lapsissa pelkoa omia läheisiä kohtaan. Lapsi aivopestään vihaamaan ja tuottamaan vihapuhetta vanhemmistaan /läheisistään.

-Perhehoitaja suhtautuu väheksyen lapsen kulttuuriseen taustaan, sabotoi lapsen oman äidinkielen opinnot niin, että lapsi menettää äidinkielensä. Tavoitteena lapsen ja vanhemman /läheisen kielellisen yhteyden katkaiseminen.

-Lasten vanhemmilta estetään yhteydenpito lapsen opettajiin, hoitotahoon, lapsesta ei anneta ajantasaista tietoa.

-Perhehoitaja tuottaa kielteistä dokumentaatiota, jota lapsen asioista vastaava sosiaalityöntekijä pitää luotettavana tietona ja kirjaa päätösperusteluihin (perhehoitaja tuottaa raportit lasten unihäiriöistä, unissakävelyistä, huudoista, tarkkaavaisuusongemista, aggressiosta jne)

-Perhehoitaja sitouttaa perhehoitajan suvun jäsenet sijaistajiksi/varahoitajiksi estäen lapsen lomat oman sukunsa luona. Näin yhteiskunnalle syntyy lisäkustannuksia ja vastaavasti perhehoitajan suvulle tuloja.

-Koko lapsuuden mittainen huostaanotto perustellaan kiintymyksellä perhehoitajiin, vaikkei kukaan ole ko. kiintymystä arvioinut tai todennut.

-Lapsen asioista vastaava sosiaalityöntekijä tuottaa palveluita syventääkseen lapsen ja perhehoitajan kiintymyssuhdetta.

-Perhehoitajat käyttävät hyväksi erikoissairaanhoitoa, josta saa tarvittaessa sosiaalitoimen tilauksesta lausuntoja ja suosituksia yhteydenpidon rajoittamiseksi.

-Yhteydenpidon rajoitusasioihin ja huostaanoton lopetusasioihin valjastetaan suuri joukko edeltäpäin valmennettuja ”todistajia” (tapaamisten valvojat, perhehoitajan välittänyt taho jne).

– Aivopestyn lapsen mielipiteeseen vedotaan. Mielipiteeseen vedotaan, vaikka se on saatu aikaan uhkaamalla ja kiristämällä.

-Ellei aivopesu onnistu, lapselle haetaan lastensuojelulain 22 §:n mukainen edunvalvoja erityisesti lapsen lähestyessä 12 vuoden ikää. 12 vuoden ikä tuottaa lapselle itsenäisen puhevallan, mikä koetaan uhkana.

-Lapsen koti-ikävä jätetään systemaattisesti huomioimatta.

-Lapsen asioista vastaava sosiaalityöntekijä jättää laatimatta tai tekee omin päin asiakassuunnitelmat.

-Asiakassuunnitelmaneuvottelu ei ole neuvottelu, vaan etukäteen sosiaalityöntekijän ja perhehoitajan sopimien asioiden ilmoitustilaisuus. Tapaamiset lapsen ja vanhempien /läheisten kanssa on suunniteltu etukäteen niin sisällön kuin ajankohdan suhteen ja asiakassuunnitelmaneuvottelussa niistä annetaan ilmoitusluontoisesti tieto vanhemmille. ”Varjoneuvottelussa” eriävän mielipiteen esittäneelle vanhemmalle/läheiselle asetetaan yhteydenpidon rajoitus.

-Asiakassuunnitelmaan ei kirjata tavoitteita eikä konkreettisia toimia, jätetään selvitykset, olosuhdekartoitukset tekemättä, järjestetään läheiselle tukihenkilö, joka tukeekin sosiaalityöntekijää ja perhehoitajaa.

-Kaikki lapselle sijaishuollon aikana aiheutuneet vauriot selitetään johtuvan ”varhaislapsuuden traumoista” lapsen asuessa kotonaan.

Perhehoitajien vallankäyttö

Valtiontalouden tarkastusviraston raportin mukaan erityisesti sijaisperheiden valvonta vaikuttaa tarkastushavaintojen perusteella riittämättömältä. Tarkastusviraston raportista on luettavissa, että kaikki sijaisperheet (perhehoitajat) eivät edes päästä lastensuojelun työntekijää kotikäynneille. Perhehoitajien toiminta saattaa siis olla varsin röyhkeää ja ylimielistä.

Perhehoitajien toiminnassa on havaittavissa varsin usein, että he eivät ole saaneet riittävää koulutusta tehtäväänsä eivätkä kykene hyväksymään jaettua vanhemmuutta. Tällöin he pyrkivät kiinnittämään lapset omikseen eristämällä lasten vanhemmat ja läheiset kaiken yhteydenpidon ulkopuolelle. Puutteellisen ohjauksen takia perheen jälleenyhdistämisen mahdollisuudet ohitetaan.

Olen useista lastensuojelun asiakaskertomuksista lukenut, että perhehoitajat hakevat työlleen tukea Perhehoitoliitosta ja sen vertaistuesta. Tästä johtopäätöksenä joutuu vetämään, että Perhehoitoliittokaan ei tunnista eikä tunnusta lasten aivopesun vahingollisuutta ja lainvastaisuutta. Onkin kysyttävä, saavatko perhehoitajat liitostaan aivopesun harjoittamiseen kurssitusta? Vastikään Perhehoitoliiton puheenjohtaja Minna Ahokas on kertonut perheeseensä sijoitetuista lapsista Arman Alizadin ohjelmassa. Perhehoitajien aktiivisuus siis jopa mediaan päin on havaittavissa. Näin tapahtuu, vaikka perhehoitajilla on salassapitovelvollisuus. Kuinka on mahdollista, että perhehoitaja kertoo sijoitetuista lapsista salassapidettäviä tietoja kaikelle kansalle? Eikö sellainen ole rikollista toimintaa?

Kömmähdys eduskunnan oikeusasiamiehen kansliasta

Perhehoitajat ovat niin aktiivisia etujensa valvomisessa, että he päätyvät tekemään myös kanteluja. Tämä on tietysti taloudellisen toimeentulon kannalta ymmärrettävää, tuottaahan sijoitettu lapsi mukavan ansion perhehoitajille. Lapsesta ei hevin luovuta. Sen sijaan ymmärrettävissä ei ole se, että kantelua käsittelevä taho ei tunnista aivopesun mahdollisuutta. Nyt on valitettavasti käynyt kömmähdys eduskunnan oikeusasiamiehen kansliassa. Tuoreen ratkaisun tapahtumakuvauksessa näyttää olevan kaikki aivopesun elemenit koossa, tyypilliset perhehoitajien väittämät niin ”oireilusta” kuin lapsen kiintymyssuhteista. Lopputulos tässä Kristiina Kouroksen esittelemässä asiassa on hämmästyttävän naivi arvioidessaan lapsen ”mielipidettä”. En löydä ratkaisusta myöskään tietoa siitä, että tapauksen lapsen vanhempia olisi kuultu asiassa ja pyydetty näiltä avainhenkilöiltä tietoa/lausumaa.

Helsingissä työskennellyt sosiaalityöntekijä Harry L. kertoi vuonna 2008 Helsingin Sanomien toimittajalle mm. seuraavaa:

”Hyvinvointipalveluja ohjaa kaksi strategiaa, joista toinen perustuu kustannustehokkuuteen ja toinen laadukkaaseen palveluun. Sosiaalityöntekijä joutuu työskentelemään näiden puristuksessa. Lapsia ja nuoria pitäisi tukea varhaisessa vaiheessa, mutta rahaa säästetään ja peruspalveluja karsitaan.”

”Tämä on kuin Afganistan. Täällä voi käydä nuorena, mutta täältä ei jäädä eläkkeelle. Työtä ei kehitetä, eikä se palvele kestävää kehitystä.”

Vaarantunut suojeluvalta

Kai Alhasen tutkimuksessa Vaarantunut suojeluvalta todetaan, että sosiaaliviranomaisten harjoittamaa suojeluvaltaa uhkaa yhtäältä tehottomuus ja toisaalta taas liukuminen kohti mielivaltaisuutta.

Mitä mielivalta tarkoittaa?

Mielivalta tarkoittaa tapauskohtaisesti sovellettavaa kirjoitettuihin sääntöihin tai lakeihin perustumatonta vallankäyttöä.

Synonyymisanakirjan mukaan mielivaltainen -sanaa vastaa mm. omapäinen, omavaltainen, satunnainen, umpimähkäinen, motiiviton, epäoikeudenmukainen, itsevaltainen, laiton, tyrannimainen, sattumanvarainen, epämääräinen, väärä, puolueellinen, määrittämätön, vaihteleva.

Kaikki edellä mainitut sanat kuvaavat oivasti lastensuojelun sosiaalityöntekijöiden yleistä toimintakulttuuria.

Mitä lastensuojelun mielivalta on?

Suomen Perustuslain mukaan julkisen vallan käytön tulee perustua lakiin. Kaikessa julkisessa toiminnassa on noudatettava tarkoin lakia (2 §).

Eduskunta on säätänyt lakeja, jotta ihmisten palvelut ja oikeudet toteutuvat myös lastensuojelussa. Ihmisiä tulee kohdella hyvän hallinnon mukaan asiallisesti ja heillä on oikeus saada hyvää sosiaalihuoltoa. Ihmisoikeussopimukset velvoittavat kunnioittamaan perhe-elämää ja vanhempien ensisijaista vastuuta lapsistaan. Lain mukaan perheitä tulee tukea. Lait on laadittu, jotta ihmiset tietävät myös velvollisuutensa. Esivallan kunnioittamista pidetään itsestäänselvyytenä. Myös virkamiehen on noudatettava lakia. Ellei virkamies, esimerkiksi sosiaalityöntekijä, noudata lakia, hän harjoittaa mielivaltaa.

Lastensuojelun toimijat nimittävät lakien noudattamisen velvoitetta lastensuojelun ”juridisoitumiseksi” asettuen näin lakien yläpuolelle. Juridisoitumispuheen avulla lastensuojelu vapauttaa itsensä perehtymästä viranhoidossa tarvittavaan lainsäädäntöön ja tukeutuu useimmiten omin tulkinnoin ”lapsen etuun”.

Sosiaali- ja terveysministeriön ohjaukselle virkamiehiä (sosiaalityöntekijöitä) on koulutettu tekemään töitä subjektiivisen huolen (mututuntuma) perusteella. Ministeriö on pitänyt THL:n tutkijoiden kehittämää mutuvirkamiestyötä niin hyvänä, että huolimutu on levitetty kaikkialle hallintoon, mm. peruskouluihin. Vaikka kyse on humpuukista, sen nimeen vannotaan.

Kuinka mielivaltaa harjoitetaan?

Kai Alhasen tutkimuksen aineisto koostuu ryhmäkeskusteluista. Niihin kutsuttiin henkilöitä, jotka edustivat kolmea kokemuspohjaa: lastensuojelun työnohjaajia, asiakkaana olleita nuoria ja vanhempia. Näihin osallistui yhteensä 16 henkilöä (tutkijat mukaan lukien).

Tutkimuksen mukaan auttamisjärjestelmä näyttää usein kääntyvän avuntarvitsijoita vastaan. Usein myös annetaan vääränlaista apua, joka perustuu asiantuntijoiden ulkokohtaisille arvioille ja järjestelmän joustamattomuudelle, ei avuntarvitsijoiden omille näkemyksille elämäntilanteesta ja tarpeistaan. Pahimmillaan nämä yhteentörmäykset lisäävät ihmisten hätää ja kärjistävät työntekijöiden ja asiakkaiden suhteita. Lastensuojelun asiakkaat kokevat hämmennystä, nöyryytystä ja raivoa.

Ihmisten nöyryyttäminen

Tutkimuksessa haastatellut kertovat:

”Mulla on sellainen kokemus, että työssänikin mut yleensä otetaan vakavasti ja mä saan sanottua ja mut kuullaan… Mä en niin kuin ymmärrä, miten ihmisiä voi kohdella sillä tavalla kun siellä kohdeltiin… Yhdessä kokouksessa, kun tajusin, että se aivan sama seisonko mä päälläni vai mitä mä teen, niin mä aloin itkeä ja sit seuraavassa mä aloin huutaa… Mikään niistä ei siis toimi, mutta siinä tulee täysin sellainen voimaton olo, että sä et ole niin kuin ihminen kun sä et pysty millään lailla vuorovaikuttamaan. Ne menee kuin juna ja sä et ole mikään osapuoli siinä.” (Vanhempien keskustelu)

”(Järjestelmän) suunta on sekava ja ei ollenkaan lapsista lähtöisin. En tiedä, että jos sen lapsen tähän nyt johonkin ottaa niin missä se nyt oikein sitten on?” (Työnohjaajien keskustelu)

”Niin kuin sen kamaluuden lakipistettä ei olisi vielä saavutettu. Pahempaan ollaan menossa. Jostakin kumman syystä mun päässä elää, että mikään täällä ei kestä, jossain kohtaa tulee murtumapiste, jossa on oikeesti ruvettava vetämään jotain takaisinpäin. Ja sit se kysymys siinä on, että kyetäänkö silloin vetämään jotenkin viisaasti takaisin vai tapahtuuko joku romahtaminen?” (Työnohjaajien keskustelu)

Lasten huono kohtelu

Sijoitettujen lasten huonolla kohtelulla on satavuotinen historia. Sijaishuollon epäkohtia koskeva selvitys tehtiin vain ajalta 1937-1983. Kouluterveyskyselyn mukaan sijoitetut lapset ovat tyytymättömämpiä elämäänsä ja kokivat muita yleisemmin terveydentilansa keskinkertaiseksi tai huonoksi. Väkivaltakokemukset ovat huomattavan yleisiä.

Ylimmät valvontaviranomaiset huomauttavat toistuvasti sosiaalityöntekijöitä sijoitettujen lasten asioiden huonosta hoidosta ja sijaishuoltopaikkojen valvontavelvollisuuden laiminlyönnistä. Valvontavelvollisuuden laiminlyönti tarkoittaa, ettei sosiaalityöntekijä noudata lakia.

Mielivaltainen dokumentaatio

Kirjoittamalla, sanavalinnoilla, voi harjoittaa mielivaltaa. Hyvä hallinto perustuu asioiden selvittelyyn.Viranomaisen on huolehdittava asian riittävästä ja asianmukaisesta selvittämisestä hankkimalla asian ratkaisemiseksi tarpeelliset tiedot sekä selvitykset. Virkatyö muuttuu mielivallaksi, mikäli asiakirjoihin kirjoitetaan mututuntumaa, väitteitä tai mielipiteitä tosiseikat unohtaen tai niitä vääristellen.

Rakenteissa oleva väkivalta

Lastensuojelutyössä havaittavissa oleva väärintoimiminen on systemaattista ja jatkunut ylisukupolvisesti sadan vuoden ajan. Tämä oikeuttaa kysymään, pidetäänkö ihmisten huonoa kohtelua ja kelvotonta dokumentaatiota lastensuojelussa hyväksyttävänä, siis myönteisenä asiana?

Mistä viha ja väkivalta kansaa kohtaan kumpuaa?

Mielivaltaisesta lastensuojelusta on keskusteltu vuosikymmenten ajan. 1990 -luvulla mediaa puhutti ns. Terhin tapaus. Pohjanmaalta kotoisin olevan Terhin vauvaa suunniteltiin huostaanotettavaksi jo ennen syntymää. Syynä oli epäily, ettei heikkolahjainen nuori äiti kykene huolehtimaan lapsestaan.

Helsingin Sanomissa käytiin kiivasta keskustelua, jota innoitti sosiaali- ja terveysministeriön lakimiehen Pia-Liisa Heiliön käsitykset ihmisoikeuksista:

”Jos vanhempi on selvästi pysyvästi kykenemätön hoitamaan lastaan, miksi odottaa turhaan ja pitkittää huostaanottoa lyhytaikaisin tukitoimin. Pitää muistaa se, että vanhemman on kyettävä kasvattamaan lapsensa aikuiseksi asti ja selviytymään muustakin kuin pikkulapsiajasta.”

Mielipidekirjoituksissa virkamiehen käsitys nimettiin rodunjalostukseksi. Kehitysvammaliitto paheksui älykkyyden käyttöä äitiyden mittana.

Suomen Afganistan – rakenteellisen väkivallan kohteena naiset ja köyhät

Tilastojen mukaan lapsen huostaanoton riski kasvaa, mikäli hän syntyy yksinhuoltajaperheeseen. Työtapoihin on perinteisesti kuulunut yksinhuoltajaäitien elämän tarkkaileminen. Riski lisääntyy, mikäli yksinhuoltaja on köyhä.

Aiemmin äitien tarkkailijaa kutsuttiin työn laadun perusteella tarkkailijaksi, nyttemmin perhetyöntekijäksi.

Kun ideologia syrjäytti lait –rakenteellinen rasismi

Lastensuojelutyössä uskotaan edelleen vanhanaikaisiin rodunjalostuksen kaltaisiin näkemyksiin. Sosiaalisen perimän teoria uskoo, että sairaan, vammaisen, kehitysviiveisin, autistisen lapsen tilanne johtuu pahasta perimästä eli kodin oloista. Teoria uskoo, että lapsi ”paranee” vieraassa ympäristössä (lastensuojelun lainvastainen ns. better family -syndrooma).

Sijaishuollossa olevaan maahanmuuttajan lapseen kohdistuva viranomaisviha saattaa olla niin suurta, että lastensuojelu katkaisee lapsen ja tämän vanhempien välisen kielellisen yhteyden suomettaen lapsen. Lapsen asioista vastaava sosiaalityöntekijä ei näissä tapauksissa siis noudata lakia, vaan laiminlyö sijaishuollon valvomisen. Ylimmät kanteluviranomaiset ovat joutuneet esittämään hyvityskorvauksia näistä ihmisoikeusrikkomuksista. Kunnat (=veronmaksajat) maksavat siis virkamiestensä virheellisestä toiminnasta mieluummin kuin kouluttavat virkamiehensä kunnioittamaan ihmisoikeuksia.

Sosiaalisen perimän teoria

THL:n tutkija Tarja Heino on avannut lastensuojelun ideologiaa vuonna 2001 Sosiaaliturva -lehdessä (Sosiaaliturva -lehti 14/2001). Hän kertoo, että lastensuojelussa on vannottu sosiaalisen perimän teorian nimiin.

Lastensuojelun ylin auktoriteetti ylisosiaalineuvos, sosiaali- ja terveyshallituksen osastopäällikkönä ja Helsingin sosiaaliviraston sosiaalijohtajana toiminut Aulikki Kananoja kertoo, että lastensuojelun asiakkuus periytyy jopa kolmanteen polveen. Sosiaalisen perimän kierre on huolestuttava asia.

Mikä kolmen sukupolven takaa paljastuu?

Sosiaalisen perimän teoria liittyy Suomen itsenäisyyden alkuvaiheisiin, kolmen sukupolven takaisiin tapahtumiin. Sosiaalihallituksen tarkkailijat kävivät punaleskien kotona valvomassa näiden siveellisyyttä. Punaleskiä syyllistettiin sisällissodan jälkeen, punaiset naiset nähtiin kaiken pahan alkujuurensa. Punaleskiä kehuttiin ja kotia pidettiin hyvänä ja lapselle sopivana, jos se vain oli siisti. Jos tarkastajat näkivät, että koti oli likainen ja lapset huonosti puettuja, kehotettiin ja painostettiin äitiä luovuttamaan lapset toiselle hoitoon joko lastenkotiin tai sijaiskotiin. Tarkastajia kehotettiin kiinnittämään huomioita leskien siveellisyyteen. Avioliiton ulkopuolella syntyvien lasten pelättiin lisäävän köyhäinhoitomenoja.

Lasten sijoitushoitoa perusteltiin:

”Vielä tärkeämpää on se, että alaikäiset saadaan pois sieltä, mistä se osoittautuu välttämättömäksi, sellaisista kodeista ja ympäristöstä, jonka yleishenki ajatus- ja puhetapa epäedullisesti vaikuttavat lapsen sielunelämään. Heidät on saatava hyvien ja ymmärtävien ja lasten parasta tarkoittavien kasvattajien jatkuvan vaikutuksen alaiseksi.”

Sosiaalihallitus organisoi kampanjan sijaiskotien löytämiseksi. Suunnitelman mukaan lapsia haluttiin lähettää vakavamielisiin, maataviljeleviin herännäisperheisiin eli seudulle, jossa olisi sosiaaliviranomaisten näkemysten mukaan parhaimmat edellytykset vakavaan ja hyvään kasvatukseen. Sisällissodan jälkeisinä vuosina punaorpojen pohjanmaalle siirto sai paljon kielteistä huomiota, minkä sai aikaan siirtoon liittynyt pyrkimys aivopesuun ja ideologiseen kasvatukseen (Mervi Kaarninen Punaorvot).

Nyttemmin aivopesusta ja ideologisesta kasvatuksesta käytetään nimitystä vieraannuttaminen. Sijaishuollon erinomaisuuden propagandaa levittävät mm. lastensuojelujärjestöt. Sijoitetun lapsen kehityksen vaurioittaminen mahdollistuu, koska lapsen asioista vastaava sosiaalityöntekijä ei huolehdi valvontavelvollisuudestaan. Sijaishuoltopaikan aikuiset saavat mustamaalata lapsen vanhempia ja sukua, estää tai katkaista yhteydenpidon. Tällä tavoin maahamme on syntynyt pysyvän huostaanoton ilmiö.

Toiminta saa yhä häikäilemättömämpiä muotoja erityisesti perhehoidossa olevien lasten kohdalla. Lasten asioista vastaavat sosiaalityöntekijät perustelevat päätöksiään vuosien ajan aivopesun ja progandan alaisena olleen lapsiuhrin ”toiveilla”.

Suomen lastensuojelun työkäytännöt ovat olleet Euroopan Ihmisoikeustuomioistuimen arvioitavina saaden aikaan langettavia tuomioita.

Diagnoosin muodostaminen – auttamattomasti aikansa eläneet työtavat

Aulikki Kananoja toimi sosiaali- ja terveyshallituksen osastopäällikkönä vuonna 1991-1992 siirtyen Stakesin johtajiston jäseneksi 1992-1999. Hän on työskennellyt myös Pelastakaa Lapset ry:ssä ja Helsingin sosiaaliviraston sosiaalijohtajana 1999-2006 . Aulikki Kananoja sai tasavallan presidentiltä ensimmäisenä ylisosiaalineuvoksen arvonimen vuonna 2012.

Aulikki Kananojan asiantuntemusta on pidetty tärkeänä. Hän on ollut vuosikymmenten ajan eri toimikunnissa ja hankkeissa mukana. Aulikki Kananoja on kirjoittanut sosiaalialan oppikirjan, jossa kerrotaan sosiaalityöstä mm.:

”Diagnoosin muodostaminen on yksilökohtaisen sosiaalityön runko”

”Diagnoosin muodostaminen sosiaalityössä alkaa silloin, kun asiakas ongelmansa kanssa tulee toimistoon”

”Psykososiaalisen diagnoosin muodostaminen edellyttää hyvin monenlaisen ja eritasoisen materiaalinen keräämistä”

”Yksilökohtaisessa sosiaalityössä on aina kysymys muutoksen aikaansaamisesta ja kasvusta”

”Työntekijä voi auttaa asiakasta pääsemään irti itselleen ja ympäristölleen vahingollisista asenteista. Ammatillisen minän käyttö tapahtuu tietoisesti asiakas-työntekijä -suhteessa”

Sosiaalialan oppikirjassa Yksilökohtainen sosiaalityö on runsaasti tietoa freudilaisesta psykoanalyyttisesta työskentelytavasta (Kananoja, Pentinmäki, 1977). Näin selittyy se, miksi lastensuojelun sosiaalityöntekijät mielellään ryhtyvät arvioimaan ihmisten mielenterveyttä. Näin saa vastauksen myös ihmettelevä asiakasvanhempi, jota syyllistetään jopa lapsensa sairaudesta.

Asiakkaalle voi toki tulla kafkamainen olo, mikäli hän päätyy pyytämään apua paikkakunnan sosiaalitoimistosta. Avun saannin sijaan voikin joutua diagnosoinnin kohteeksi:

”Se, että ei anneta (toiminnalle ja päätöksille) perusteluja on niin kuin, siinä tulee semmoinen järjetön olo, että mihin mä oon oikein joutunut, johonkin Kafkan novelliin vai? Se oli kyllä ihan niin kuin sellaista vallankäyttöä, ettei mitään rajaa. Siinä on todella voimaton olo!” (Vanhempien keskustelu)

Sosiaalisen diagnoosin tekemiseen perustuva työtapa avaa virakamiehelle rajattomat ennakkoluuloille ja stereotypialle perustuvat mielivallan markkinat.

Mielivallan seurauksena syvä kriisi

Kai Alhasen tutkimuksessa todetaan: lastensuojelujärjestelmä on ajautunut syvään kriisiin. Tutkija kertoo, ettei Suomessa ole aiemmin selvitetty, miten lastensuojelujärjestelmä vaikuttaa yksilöiden toimintakykyihin. Erään tutkimuksen mukaan sosiaalityötä ja päätöksiä tehdään arvioimatta seurauksia, eikä arviointitietoa ole
käytettävissä päätöksenteon tukena.

Lastensuojelutyö on siis saanut rauhassa harjoittaa uskomuksen luonteista toimintaa: jospa köyhän köyhyys, äitien uupumus ja lapsen sairaus tai oppimisvaikeus onkin vain asennekysymys, johon auttaa seurustelu sosiaalityöntekijän kanssa?

Nyttemmin tämä uskomus on saanut lisää sävyjä. Sosiaalityöntekijät määrittävät lastensuojelujärjestöjen ja muiden palveluntuottajien kanssa, mitä ihmiset tarvitsevat. Rakenteellinen vääristymä takaa sen, ettei avuntarvitsijaa ja palvelunkäyttäjää kuulla. Sosiaalihuollon asiakaslaki on kuitenkin ollut jo noin 20 vuotta voimassa velvoittaen virkamiehiä. Asiakkaalla on oikeus saada sosiaalihuollon toteuttajalta laadultaan hyvää sosiaalihuoltoa ja hyvää kohtelua ilman syrjintää. Sosiaalihuoltoa toteutettaessa on ensisijaisesti otettava huomioon asiakkaan toivomukset ja mielipide ja muutoinkin kunnioitettava hänen itsemääräämisoikeuttaan.

Laajamittainen kuuleminen vireille

Kai Alhasen tutkimuksen otos on pieni, vain 16 haastateltavaa. Lopputulos on murskaava.

Enpäpä, jos kuultaisiinkin 160, 16 00, 16 000 tai 19 000 ihmistä? Ihmiset kertoisivat mielivaltaisesta ja nöyryyttävästä kohtelusta, siitä, kuinka heidän perheensä on vammautunut lastensuojelutoimien seurauksena? Jos tilastoista ilmenevät asiat tulisivatkin ihmisten kertomina kaikkien tietoon: kuinka perheen lapsi on viranomaistoimien seurauksena päätynyt itsetuhoon, kuinka kokonaisia perheitä on rikottu? Kuinka monta kuolonuhria sota on vaatinut?

Jos asiakaspalaute olisi yhtä murskaava kuin Alhasen tutkimuksessa, mitä sitten tapahtuisi? Asia koskettaisi satoja tuhansia ihmisiä.

Ei merta edemmäs kalaan

Lastensuojelun arkkitehdeille on tapahtunut virhe, täydellinen epäonnistuminen. Yli 19 000 lasta on siirretty pois kodeistaan. Lasten asiasta on tullut miljardiluokan bisnes. Lastensuojelun Afganistan, satavuotinen sotatila, on vaatinut uhrinsa.

Lastensuojelun ideologia ja huono-osaisuuspuhe on levinnyt 2000-luvulla kulovalkean tavoin poliitikkojen puheeseen. Esivallan sotatila omaa kansaa kohtaan tuntuu jatkuvan, jopa kiihtyvän. Se estää järkiperäisen ja tutkimuksiin pohjaavan päätöksenteon. Lastensuojelun sokea piste on siinä, että se lapsia ja perheitä syrjäyttävillä toimillaan takaa katkeamattoman asiakasvirran sosiaalitoimistoon. Tutkimusten mukaan kodin ulkopuolelle siirretyistä ja siellä nuoruutensa viettäneistä valtaosa syrjäytyy, jää työvoiman ulkopuolelle, ei suorita koulua ja joutuu päihde- tai rikoskierteeseen. Sijaishuolto lisää kuolemanriskiä.

Eduskunnan oikeusasiamies Petri Jääskeläinen on nimennyt lastensuojelun ja lapsiasioiden käsittelyn yhdeksi keskeisistä perus- ja ihmisoikeusongelmista. Ei siis tarvitse mennä merta edemmäs kalaan tekemään ihmisoikeustyötä.

Kai Alhanen tutkimuksessa ehdotetaan, että olisi käytävä laaja julkinen keskustelu lastensuojelun kurjistuneen tilan korjaamisesta. Tarvitaan vahva julkinen oikeutus ja siihen nojautuva yksiselitteinen poliittinen päätös, että heikoimmassa asemassa olevat lapset suojataan julkisia palveluja kalvavalta taloudellisen säästämisen mielivallalta. Alhasen mukaan tähän hyvin vaativaan tehtävään kykenee parhaiten tasavallan presidentti.

Ehdotus on hyvä. Tasavallan Presidentti juristina tietää, mihin mielivalta ja ihmisoikeuksien polkeminen voi johtaa.

Tutkimuksessa ei sen sijaan ehdoteta, että kaikki lastensuojelun sosiaalityöntekijät pitäisi viipymättä enemmän vahingon välttämiseksi passittaa koulun penkille opiskelemaan viranhoidossa tarvittava lainsäädäntö, ihmisoikeussopimukset sekä Euroopan Ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisukäytäntö.

Tutkimuksessa pohditaan myös resursseja ja työolosuhteita, joita pitäisi parantaa. Kuinka mielivalta poistuisi lisäämällä mielivallan harjoittajia? Eikö mielivalta lisäänny lisäämällä mielivallan harjoittajien määrää?

Suomen valtio lupasi ministeri Juha Rehulan suulla, että hiljaisuuden aika on ohitse. Hiljaisuus kuitenkin jatkuu. Mielivallan mahdollistava hiljaisuus.

Kuulutin keväällä Rauhanvälittäjää rakentamaan sopua ja siltaa esivallan ja kansan välille. On huutava tarve tiedolle, tulkille, välittäjälle. Kuinka elää tavallinen kansa, ne huono-osaiset ja maalitetut? Kuinka rauha rakennetaan ja vihanpito omaa kansaa kohtaan päättyy? On Rauhanvälittäjän aika.

Siihen aikaan kun lapsiasiavaltuutettu Elina Pekkarinen oli tutkija, hän teki tarkkoja havaintoja lastensuojelusta ja lapsipolitiikasta. Elina Pekkarisen tutkimuksessa vuodelta 2011 tuodaan esille tärkeä näkökulma. Tutkimuksessa haastatellut asiantuntijat toivoivat lisävalaistusta lastensuojelun politiikkaan ja taustalla vaikuttaviin ideologioihin. Pekkarisen mukaan taustavaikuttimien ymmärtäminen ei liittynyt vain viranomaistoimiin, vaan myös vapaaehtoistyöhön, sillä filantropialle ja usein aatteelle perustuvan järjestötyön auttajien motiivien ja arvojen selvittäminen avaisi lastensuojeluun uudenlaista, poliittistakin näkökulmaa.

On suuri ristiriita, että valtio panostaa sijaishuoltoon miljardin euron verran ja samaan aikaan maassamme lisääntyy lapsiperheköyhyys ja peruspalvelut on ajettu alas. Lainsäädäntö kuitenkin velvoittaa perheiden ja vanhempien tukemiseen. Ristiriita kärjistyy, koska sijaishuollon aikana suuri joukko lapsia syrjäytyy tai syrjäytetään.

Lasten suojelemista harjoittavia järjestöjä on noussut pilvin pimein lapsen etua valvomaan. Yksikään näistä ei ole vaatinut sijaishuollossa olevien lasten tilanteen puolueetonta ja haastatteluihin perustuvaa selvitystä. Yksikään lasten suojelija ei ole vaatinut sijoitettuihin lapsiin kohdistuvan väkivallan välitöntä lopettamista ja tekijöiden vastuuseen saattamista. Sen sijaan kaikenlaisia näennäisselvityksiä on tehty. Sijaishuoltoon kadonneiden lasten asia näyttää jääneen Kadotetut lapset -työryhmän harteille.

Lastensuojeluideologian tutkimaton maasto

Ideologia yhdistettynä sijaishuollon miljardibisnekseen on mielenkiintoinen aihe. Se on niin mielenkiintoinen ja arka aihe, ettei edes tutkimuslaitos THL ole ehtinyt asiaan perehtyä. Aiheen käsittely on estynyt myös yliopistoissa. Myös media on jättänyt aiheen rauhaan, vaikka journalistin ohjeiden mukaan toimittaja on vastuussa ennen kaikkea lukijoilleen, kuulijoilleen ja katselijoilleen. Heillä on oikeus saada tietää, mitä yhteiskunnassa tapahtuu.

Lastensuojelujärjestöjen valtiovaltaa ja lapsipolitiikkaa ohjaavan toiminnan on jättänyt rauhaan myös Elina Pekkarinen, vaikka lapsiasiavaltuutettuna hänen lain mukainen velvollisuutensa olisi aloittein, neuvoin ja ohjein kehittää yhteiskunnallista päätöksentekoa lasta koskevissa asioissa ja edistää lapsen edun toteutumista yhteiskunnassa. Lapsiasiavaltuutettu on avainasemassa rakenteellisen korruption kitkemisessä ja sijaishuollon miljardibisneksen lopettamisessa. On hämmästyksen aihe, ettei lapsiasiavaltuutettu ole noussut puolustamaan sijaishuollossa olevia lapsia. Yhtä hämmästyttävää on, ettei pysyvän huostaanoton toimintamalli ole saanut aikaan laajaa herätystä valtuutetun toimistossa.

Elina Pekkarinen keskustelee kyllä palveluntuottajien kanssa pyöreän pöydän ääressä. Noissa keskusteluissa ei suinkaan pohdita, kuinka lastensuojelussa toimivat saadaan noudattamaan lakia ja ihmisoikeussopimuksia. Pyöreän pöydän ääressä pohditaan, kuinka sosiaalityöntekijät ja sijaishuollon toimijat voivat, kuinka edistää heidän hyvinvointiaan. Kuinka saadaan sijoitetut lapsen kestämään huonoja oloja? Minkälaisin pakkotoimin ja kovin ottein lapsia kasvatetaan?

Tällä tavalla toimien lastensuojelun kriisi syvenee. Näin varmistetaan, ettei lastensuojelun ydinongelmiin päästä koskaan käsiksi eikä niistä synny keskustelua. Miksi Suomi ei noudata ihmisoikeussopimuksia, vaan ottaa lapset sijoitukseen koko lapsuuden mittaisesti? Miksi Suomi ei huomioi läheisiä, vaan soveltaa ikivanhaa teoriaa ”sosiaalisesta perimästä”? Miksi ylipäänsä lapsia siirretään pois kodeistaan, kun huostaanotto pääsääntöisesti syrjäyttää? Miksi lapsia kierrätetään sijaishuoltopaikasta toiseen aiheuttaen heille elinikäisiä vaurioita? Miksi perheet eivät saa tarvitsemiaan tukitoimia? Miksi peruspalvelut on ajettu alas? Miksi lapsista on tullut kauppatavaraa? Miksi lastensuojelujärjestöt jylläävät avohuollon markkinoilla määrittäen, mitä perheet tarvitsevat?

Salassapito mahdollistaa laittomuudet ja ihmisoikeusloukkaukset

Salassapidettävät oikeudenkäynnit mahdollistavat ihmisoikeusloukkaukset. Jokainen hallintotuomioistuimissa asioiva lakimies tietää, ettei oikeudenmukainen oikeudenkäynti toteudu lastensuojelujutuissa. Asianajoa työkseen harjoittava juristi saattaa ensimmäisellä kerralla hallinto-oikeudessa asioidessaan ihmetellä, mitä ihmettä hallinto-oikeudessa oikein tapahtuu. Hän saattaa pitää kokemusta kauheana yksittäistapauksena, vahinkona, joka on sattunut hänen päämiehensä kohdalle.

Hallinto-oikeuden suullisessa käsittelyssä istuva sosiaalityöntekijöiden lauma toistelee mielipiteitään, käsityksiään ja kertoilee huhupuheen kaltaisia tarinoita perheestä. Ihmetys on suuri: kaikki otetaan hallinto-oikeudessa todesta. Hallinto-oikeuksien päätösperusteluihin kirjautuvat sosiaalityöntekijöiden käsitykset ja mielipiteet, joita tuomioistuin pitää luotettavina.

Hallinto-oikeuden toiminta ylläpitää lastensuojelun sosiaalityön heikkoa laatua. Oikeudenmukainen oikeudenkäynti ei voi toteutua tilanteessa, jossa toinen osapuoli eli viranomainen kehittelee prosessiin jopa omat todisteensa.

Lastensuojelujärjestöjen voittokulku

2000 -luku on ollut lastensuojelujärjestöille voittokulkua. Tämän voi todeta lukemalla toimintakertomuksia ja tutkimalla järjestöjen taloudellista kehitystä. Järjestöjen hyvinvointi on edennyt sitä mukaa kun sijoitettujen lasten määrä on kasvanut.

Toimintakertomuksista on luettavissa myös ylenmääräinen lasten hädällä mässäily. Lapsen oikeuksien yleissopimuksella perustellaan mitä tahansa, unohtaen Suomen sitoutuneen myös Euroopan ihmisoikeusopimukseen. Vaikka lasten yleinen hyvinvointi on kasvanut myönteiseen suuntaan, järjestöt järjestävät vanhempia ja lapsia panettelevia mediakampanjoita lasten pelastamiseksi pois vanhemmiltaan.Yksi törkeimmistä esimerkeistä on SOS -lapsikylän kampanja 10 000 lasta etsii uutta kotia. SOS -lapsikylä hakee lapsille uusia koteja, väittäen virheellisesti jopa 10 000 lapsen tarvitsevan uudet vanhemmat.

Kun äidistä tuli vanha äiti ja isästä syntymävanhempi

Lastensuojelujärjestöjen mediakampanjoiden avulla vaikutetaan. Sijaishuollosta on tehty uusi normaali, kun perhehoitaja onkin ”äiti” ja lapsen omasta äidistä tulee ”vanha äiti”. Neuvotteluissa läsnä olevat perhehoitajien tukihenkilöt eli palveluntuottajien edustajat korostavat, että lapsen yhteydenpito omiin vanhempiin on oltava rajallista. Kotona vietetystä ajasta onkin tullut ”kotiharjoittelua” ”syntymävanhempien” luona.

Omituinen ja vääristynyt järjestelmä

Pelastakaa lapset ry. sai omituisen ja veronmaksajille kalliiksi tulleen etuoikeusaseman kuntien sosiaalityöntekijöiden neuvonantajana, kun RAY rahoitti 1990 -luvun lopulla järjestön Lapsen etu – projektin. Pelastakaa lapset ry:n etuoikeusasemaa oli järjestämässä sosiaali- ja terveysministeriön virkamies. Tällä järjestelyllä vakiinnutettiin käytäntö: sosiaalityöntekijän ei tarvitse osata viranhoitoon tarvittavaa lainsäädäntöä eikä tietää perus- ja ihmisoikeussopimuksista. Yhdistys alkoi yhä voimallisemmin esiintyä asiantuntijana kaikissa lapsia koskevissa asioissa. Järjestelyllä varmistettiin, että lastensuojeluasioiden ja lapsipolitiikan ohjailuun pääsee mukaan yksityinen taho. Pelastakaa lapset ry. on kertonut hankkeen taustoista: oli suuri huoli, etteivät kunnat kykene selviytymään lakisääteisistä velvoitteistaan (= tarkoittanee tuottamaan lapsia riittävän nopealla vauhdilla järjestön lapsikasvattamoihin).

Lapsen etu -projektin ideologinen tausta

Pelastakaa lapset ry. on kertonut, että sosiaalityöntekijöiden tarve saada konsuluttiapua johtui asiakasperheiden lisääntyneestä tietoudesta oikeuksistaan. Tuohon aikaan, 1990 -luvun lopulla, Suomi oli saanut ensimmäisen tuomionsa Euroopan ihmisoikeustuomioistuimelta. Oli käynyt selväksi, että myös lastensuojelussa piti ruveta kunnioittamaan ihmisoikeuksia. Tarkoituksena oli, että projektin aikana järjestöön palkattu lakimies hankkisi osaamista. Aluksi palvelusta ei veloitettu kuntia. Ministeriön virkamiehen mukaan kuntien sosiaalityöntekijät olivat keskeisessä roolissa tiedon ja asiantuntemuksen kartuttajina. Heidän panokseksena olisi aluksi riittävä korvaus annetusta juridisesta konsultaatiosta (!).

Pelastakaa lapset ry. on kertonut, että järjestöön palkatun lakimiehen (VT Mirjam Araneva) ja lastenpsykiatri Jari Sinkkosen sekä Pelastakaa lapset ry:n sosiaalityöntekijän muodostama tiimin tehtävänä on lapsen edun kokonaisvaltainen arviointi joko tarvittaessa ja/tai kunnan erikseen niin pyytäessä yksittäisessä lastensuojelutapauksessa. Mikäli lakimiehen näkemyksen mukaan ei ole toteutumassa/toteutunut lapsen etu, voi lakimies luvan saatuaan konsultoida järjestön tiimiä. Jos moniammatillinen tiimi katsoo, että kunnan valmistelema toimenpide tai tekemä päätös ei ole ollut lapsen edun mukainen, lakimiehen on vetäydyttävä jutusta. Kuntiin lähetettiin tarjouskirjeitä ja osa kunnista alkoi käyttää palvelua (Projektin loppuraportti).

Projektin avulla Pelastakaa lapset ry. teki itsestään asiantuntijan. On selvää, että yksittäinen sosiaalityöntekijä saattaa kokea epävarmuutta tällaisen raadin edessä. Ei ole vaikea arvata, mikä on tiimin suositus, kun jäsenenä on avoimesti adoptiota kannattava Jari Sinkkonen. Sinkkonen pitää lapsen adoptiota lastensuojeluna.

Kun lain mukaan lapsen edusta vastaavan sosiaalityöntekijän virkatehtävänä on lapsen edun arvioiminen eikä julkista valtaa saa delegoida ulkopuoliselle, projektin tarkoitus ja tavoitteet näyttävät liikkuneen hämärässä maastossa. Kuinka monen lapsen huostaanoton takana onkaan ollut yksityisen tahon arviointi? Mikä on ollut tiimin työn perusta: poliittinen, uskonnollinen, mytologinen, rotuhygieninen?

Tuon projektin myötä sai oppinsa lakimies Mirjam Araneva. Hänen työtehtävänään on ollut 23 vuoden ajan toimia sosiaalityöntekijöiden apuna, siis saamaan lapset huostaan ja vastustamaan lapsen palauttamista kotiinsa. VT Araneva on myös kouluttanut maamme sosiaalityöntekijöitä. VT Araneva on työskennellyt sittemmin Merikratos Lastensuojelussa ja tällä hetkellä hän toimii SOS -lapsikylän lakimiespalvelussa. VT Aranevan työtapoihin tutustuneet tietävät, ettei periksi anneta. Jutut viedään korkeimpaan hallinto-oikeuteen asti, mikäli tarve vaatii eli kunta häviää lastensuojelujutun. Tämän kaiken tietysti kustantaa viime kädessä veronmaksaja.

Jo yksistään Lapsen etu -projektin ideologiasta saisi oikein hyvän tutkimusaiheen. Olisiko Itä-Suomen yliopistolla kiinnostusta?

Vain sosiaalityöntekijöille

Pelastakaa lapset ry:n ja SOS -lapsikylän lakimiespalvelut on tarkoitettu sosiaalityöntekijöille. Kansalaisten yhdenvertaisen kohtelun kannalta asia on hyvin ongelmallinen, koska paljon enemmän olisi tarvetta juridiseen apuun lapsiperheillä, jotka joutuvat usein mielivaltaisten viranomaistoimien kohteeksi. Vaikka järjestöt ovat auttaneet sosiaalityöntekijöitä jo 23 vuoden ajan, ei ole havaittavissa minkäänlaista kohentumista työtavoissa. Päin vastoin. Lasten vieraannuttaminen on saanut yhä juljempia muotoja.

Kuntien käyttämät konsulttipalvelut tutkittava

Näissä tapahtumissa mielenkiintoinen yksityiskohta on, että Pelastakaa lapset ry:n etuoikeusjärjestelmää luomassa ollut sosiaali- ja terveysministeriön lakimies siirtyi sittemmin Pelastakaa lapset ry:n lakimieheksi palautuen takaisin ministeriöön lakeja ym. valmistelemaan. Pyöröovi-ilmiö?

Tulisi pikaisesti käynnistää selvitys, jossa kuntien käyttämät lakimies- ja konsulttipalvelut tutkitaan. Tulisi selvittää, kuinka huostaanottojen ja sijoitusten määrät ovat kehittyneet niissä kunnissa, joiden avustajana on ollut sijaishuoltoa tarjoava taho.

Entä jos hyväntekijä tekeekin pahaa?

Lastensuojelujärjestöt korostavat sitoutumatonta asemaa ja puolueettomuutta. Järjestöjen historia määrittää väistämättä niiden toimintaa. Toiminta pohjautuu erilaisiin poliittisiin ideologioihin kuten Elina Pekkarisen tutkimuksessa todetaan. Järjestöihin väistämättä hakeutuu ja valikoituu pääosin työntekijöitä ja vapaaehtoisia, jotka sopivat tähän kenttään ja aatemaailmaan.

SOS -lapsikylän lakimies Mirjam Araneva on avautunut blogissaan kertomaan työstään ja näkemyksistään. Lapsioikeuslakimieheksi itseään kutsuva Araneva on lähestynyt Armanin maailma -tuotantoyhtiötä, koska hän oli nähnyt sosiaalisessa mediassa lyhyen ohjelmaa esittelevän videoklipin. Hätäännys on ollut suuri, kun eräs perhehoitaja on kertonut ilmeisen törkeästä sijoitettuja lapsia koskevasta tapauksesta toimittajalle. Aranevan sähköposti on pitkä, pääset lukemaan sen tästä.

Suuri hätä ja huoli väärinkäytösten paljastumisesta?

VT Araneva kirjoittaa kauniita lauseita niin lapsen edusta kuin lain noudattamisen tärkeydestä. Edustaako VT Aranevan uhkaavan oloinen sähköposti järjestön yleistä linjaa ja tiedottamista? Mikäli näin on, syntyy vakava huoli SOS -lapsikylän kyvystä toimia lasten parhaaksi.

Eikö väärinkäytösten tulisi aina päästä päivänvaloon? Eikö lasten etua korostavan järjestön suurimman huolen tulisi kohdistua sijoitettujen lasten kohteluun, perusteettomiin huostaanottoihin, yhteydenpidon rajoituksiin, lapsia vaurioittavaan vieraannuttamiseen, pysyvään huostaanottoon? Miljardibisnekseen?

SOS -lapsikylä on ryvettynyt lapsiin kohdistuvissa väärinkäytöksissä. Kansainvälinen SOS-lapsikyläjärjestö käynnisti jokin aika sitten puolueettoman tutkimuksen, joka koskee järjestön kansainvälistä hallintoa. Tutkimusraportti on toimitettu kansainväliselle senaatille ja on vahvistettu, että tutkittavat väärinkäytökset liittyvät systemaattiseen sääntöjen rikkomiseen hallinnossa, varojen käytössä, henkilöstöhallinnossa ja lasten suojelemisessa. SOS -lapsikylän ilmoituksen mukaan tämä tutkinta ei liity Suomen SOS-Lapsikylän kotimaan lastensuojelutyöhön, eikä yleishyödylliseen työhön kotimaassa.

Miksei liity? Mitä Suomessa sitten tehdään?

Sensorin suuruudenhullu kirjoitus on lähetetty tiedoksi Johanna Laisaarelle, joka on vastannut kansallisen lapsistrategian laatimisesta ja vastaa sen täytäntöönpanosta, STM:n Tiina Muinoselle (neuvotteleva virkamies, OTM) ja Susanna Hoikkalalle (neuvotteleva virkamies) sekä lapsiasiavaltuutettu Elina Pekkariselle.

Onkohan viesti mennyt myös YLE:lle, Helsingin Sanomiin ? Kuinkahan monta tällaista uhkaavan sävyistä, toimittajia holhoavaa viestiä onkaan vuosien mittaan lähetetty median edustajille? Onko tämä SOS -lapsikylän mediatiedottamista?

Lopputulos

Vuonna 1998 eli Lapsen etu -projektin alkaessa ja VT Aranevan ryhtyessä avustamaan kuntiemme sosiaalityöntekijöitä maassamme oli sijoitettuja lapsia noin 12 000. Viime vuoden tilaston mukaan yli 19 000 lasta oli siirretty kodin ulkopuolelle. Huostaanotosta on tehty liki pysyvä ilmiö. Sijaishuollosta miljardibisnes. Lastensuojelun avohuollon markkinoille järjestöt ovat kehittäneet perheitä rasittavia ”tukitoimia”.

On isketty kaikkein pyhimpään -perheeseen.

Huomioiden lakien ja ihmisoikeussopimusten velvoitteet riidattomaksi on käynyt, että kuntien panostus lastensuojelujärjestöihin on johtanut katastrofaaliseen tilanteeseen. Perheet ja veronmaksajat olisivat tietysti tyytyväisiä, mikäli konsulttipalveluilla olisi saatu aikaan hyvinvointia ja lastensuojelun virkamiestyöhön lainmukaisuutta.

On tilinteon aika. Epäonnistuminen on täydellistä, mutta aina on mahdollista alkaa alusta. Myös lastensuojelun hallinnonalalla voidaan siirtyä asianmukaisen koulutuksen kautta tosiseikoille ja näytölle perustuvaan virkamiestyöhön – ihan ilman mitään ulkopuolisia korvaan kuiskaajia.

Pakko kysyä: Kuinka monen lapsiuhrin ja rikotun perheen taustalla on järjestön antama arvio?

Unicefin lapsiystävällinen kunta -malli perustuu kansainväliseen esikuvaan (Child Friendly City), jota UNICEF on toteuttanut vuodesta 1996. Suomalainen malli kehitettiin yhteistyössä Hämeenlinnan kaupungin kanssa 2012–2013. Mallin kerrotaan auttavan kuntia edistämään erityisesti heikoimmassa asemassa olevien lasten oikeuksien toteutumista.

Maamme heikoimmassa asemassa olevat lapset ovat niitä, jotka on siirretty kodin ulkopuolelle. Näitä lapsia on yli 19 000. Tutkimusten mukaan kodin ulkopuolelle sijoittaminen muodostaa syrjäytymisriskin. Lapset kertovat väkivaltakokemuksistaan.

Hämeenlinnan näkemyksiä

Hämeenlinna sai ensimmäisenä kuntana Suomessa UNICEFin Lapsiystävällinen kunta –tunnustuksen vuonna 2013. Hämeenlinnan kotisivuilla lukee: ”Hämeenlinnassa lapsiystävällisyys on kaupungin kivijalka”

Hämeenlinnassa Lapsiystävällinen työ on kytketty vahvasti kunnan rakenteisiin, kertoo kaupungin strategiajohtaja Markku Rimpelä. Nyt kunnassa halutaan seurata lasten ja nuorten onnellisuutta säännöllisesti.

”Sellaisessa kaupungissa, jossa lapset viihtyvät, viihtyvät kaikki”, Rimpelä toteaa.

Kotisivuilla kerrotaan, että ohjelma keskittyy ilmiölähtöisesti lapsiperhepalveluiden kehittämiseen ja hyödyntää kansallisesti aloitettua lapsistrategiatyötä sekä sen tausta-aineistoa. Hyvinvointinäkökulmien lisäksi ohjelma on rakennettu siten, että huomioon otetaan kaupungin elinvoimaan ja vetovoimaisuuteen liittyvät näkökulmat. Ohjelmatyö antaa strategiset suuntaviivat lapsiperhepalvelujen järjestämiselle ja tuottamiselle seuraavalle valtuustokaudelle.

Ohjelma on rakennettu YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen lähtökohdasta: ”Jokaisella lapsella on oikeus hyvään elämään.”

Lapset ja nuoret nähdään arvokkaina kuntalaisina ja heille halutaan tarjota turvallinen ympäristö elää, kehittyä ja kasvaa. Lasten ja nuorten asioita pidetään tärkeinä ja heidän hyvinvointinsa ylläpitämiseksi ja kehittämiseksi panostetaan paljon. Lasten ja nuorten ääni on saanut vahvan aseman kaupungin päätöksenteossa (mm. lautakuntien ja kaupunginvaltuuston edustajapaikat.)

Siis paljon kauniita ajatuksia ja sanoja.

Tilastotietoa ja hämeenlinnalaisten näkemyksiä

Hämeenlinnassa on siirretty sijaishuoltoon 1,8 prosenttia alaikäisistä. Vuonna 2017 prosenttiluku oli 1,4. Koko maan keskiarvo on 1,3. Hankkeen alkaessa vuonna 2013 määrä oli 1,3. Unicefin tunnustuksen saamisen jälkeen siis lapsiperheiden tilanne on entisestään heikentynyt.

Lastensuojeluasioihin perehtyneet tietävät, että Hämeenlinnan tapa kohdella lastensuojelun asiakkuuteen joutuneita perheitä edustaa lastensuojelun laatua heikoimmillaan. Kun ongelmat ovat vakavat, lastensuojelusta kaikkoavat myös työntekijät.

Hätääntyneet perheet ovat ottaneet yhteyttä myös mediaan toivoen, että mediademokratia toimisi. Näin Hämeenlinnan vuosikymmeniä jatkunut, ihmisten toiveet, tarpeet ja näkemykset ohittava lastensuojelutyö on päässyt median otsikoihinkin.

Kamalaa asiakaspalvelua – yhteistyöstä kieltäytyminen

Hämeen Sanomat uutisoi 15.12.2019 ”Lapsen huostaanottoa jatkettiin laittomasti – Äidille ei näytetty viranomaispäätöstä”

Jutussa on haastateltu hämeenlinnalaisäitiä, joka kertoo pudonneensa avun ulottumattomiin, koska lastensuojelussa ei tehdä yhteistyötä. Tarvittavia papereita ei toimiteta ja asioiden hoitamista vitkutellaan. Oikeuskäsittelyssä henkilökunnalla on kuitenkin aikaa istua vaikka koko päivä.

Pysyvän huostaanoton tavoite

Jutun Anna pitää viranomaisen käyttäytymistä kiusaamisena. Puheluihin ei vastata, papereita ei toimiteta. Anna oli lopettanut päihteiden käytön ja tilanne oli muuttunut. Annan lasta ei kuitenkaan suostuttu palauttamaan kuten laki edellyttää. Annan onnistui oikeuden kautta saamaan takaisin lapsensa.

Omien kokemustensa perusteella Anna ei ihmettele Hämeenlinnan tilannetta. Hänen mukaansa esimerkiksi hallinto-oikeuden käsittelyssä on ollut viisi lastensuojelun työntekijää koko päivän, vaikka paikalla täytyy olla vain kuulemisen ajan.

Annan mukaan lastensuojelun kirjaukset ovat olleet jo vuosia puutteellisia ja ala-arvoisia.

– Siellä ei ole ollut faktaa vaan työntekijöiden arveluita ja mutu-tietoa. Lisäksi lastani on kuultu ainoastaan sosiaaliohjaan seurassa.

Anna kritisoi myös sitä, että lastensuojelulla tehdään osakeyhtiöinä bisnestä.

Avohuollon markkinat tuottavat perheille harmia

Hämeen Sanomat uutisoi 11.6.2019

”Hämeenlinnassa hurja määrä lastensuojelulapsia – Tuplasti enemmän kuin muualla, viranomaiset ymmällään”

Jutun mukaan lastensuojelun piirissä on Hämeenlinnassa yli kahdeksan prosenttia kaikista alle 18-vuotiaista. Kalleinta on sijoitettujen laitoshoito. Lastensuojelun asiakkaiden osuus kaikista lapsista ja nuorista on Hämeenlinnassa noin kaksinkertainen suhteessa valtakunnalliseen keskiarvoon. Lastensuojelulaitosten toiminnasta on paljastunut yhä enemmän epäkohtia.

Jutussa haasteltu lastensuojelupäällikkö Marja Hänninen on ymmällään eikä toimittaja ryhdy tutkimaan laajemmin avohuollon bisnestä.

Hölmöläishommaa

Hämeen Sanomat uutisoi syksyllä 2020

”Vakavasti puutteellinen viranomaisymmärrys lastensuojelusta tietää verorahojen, lasten turvallisuuden ja hermojen menetystä”

Päätoimittaja Mikko Soini kirjoittaa: Kanta-Hämeessä lastensuojelun virheet ovat nyt herättäneet sekä valvojan että Hämeenlinnan kaupungin. Aluehallintovirasto on jo harkinnut erityisvalvontaa – ei lapsille vaan viranomaistoiminnalle. Kokonaisuus on säälittävä vyyhti sekoilua, kavereiden ja itsensä työllistämistä, ”prosessien” parannusoperaatioita ja fokuksen hukkaamista.

Soini kertoo kirjoittaneensa aiemmin kolumnin siitä, että lastensuojelun asiakkaiden osuus kaikista lapsista ja nuorista on Hämeenlinnassa jostain syystä noin kaksinkertainen suhteessa valtakunnalliseen keskiarvoon.Soini oli tehnyt osuvia havaintoja siitä, kuinka lastensuojelun avohuollon markkinat toimivat. Soinin kirjoitettua kolumninsa hän oli saanut arvostelua siitä, kuinka hän vihaa lapsia. Hänelle tiedotettiin, että hän ei ymmärrä lastensuojelusta mitään. Hänestä oli myös tehty lastensuojeluilmoitus ja väitetty, että hän on psykopaatti.

”Olin tässä samassa hölmöläismyllyssä pari vuotta sen takia, että joku kylähullu keksi soittaa lastensuojeluviranomaisille ja ilmoittaa, että herra johtaja on psykopaatti.

Tällaisia ns. mukavuuksia julkisessa ammatissa toimiville tulee jatkuvasti, mutta en olisi koskaan uskonut, että ilman päivänkään koulutusta nimetön maallikkopsykiatri voisi tehdä lastensuojelun mielestä uskottavan diagnoosin ketään tapaamatta tai näin hankaloittaa merkittävästi elämää.

Hämeenlinnassa tämä oli kuitenkin mahdollista. Se, että todistustaakka ei-psykopatiasta oli minulla, ei ollut aivan helppo rasti. Lastensuojelussa puuhastelu ja kavereille rahan syytäminen olisi aika laittaa nyt kuriin. Näin toimimalla jäisi rutkasti rahaa niihin oikeisiin, tarpeellisiin ja vakaviinkin kohteisiin. Valitettavasti näitäkin riittää.”

Päällikön kootut selitykset

Virkamiesten yleinen ja toimittajia tyydyttävä vakiovastaus lastensuojelun vuosikymmeniä jatkuneeseen kriisiin on tässä: resurssipula.

Syksyllä 2012 lastensuojelun esimies Marja Hänninen kertoo, että Hämeenlinnan kaupungin lastensuojelun akilleen kantapää on se, että yksittäisellä työntekijällä on liikaa tapauksia hoidettavanaan. Kaupunki oli saanut Etelä-Suomen aluehallintovirastolta määräyksen noudattaa lastensuojelulain asettamia säädöksiä.

– No, kyllä se käytännössä on niin, että jos opiskelijoiden keskuuteen kiirii sana, että Hämeenlinnassa on lastensuojelun sosiaalityöntekijällä tällainen lapsimäärä hoidettavanaan, se ei kyllä ole mikään hyvä mainesana. Meillä on vaikea saada virkoihin päteviä sosiaalityöntekijöitä. Se vaikuttaa siihen ihan suoraan.

Hämeen Sanomat uutisoi keväällä 2014:

”Sosiaaliala kärsii työntekijäpulasta”

Jutussa kerrotaan jälleen ”resurssipulasta”.

– Hämeenlinnassa on keskivertoa enemmän yksinhuoltaja- ja eroperheitä. Kasvanut työttömyys ja tuloerot sekä avo- ja avioerojen lisääntyminen vaikuttavat perheiden tilanteeseen.

Lastensuojelupäällikkö Marja Hänninen valittelee työntekijäpulaa, palkkausta ja työolosuhteita.

Ylen jutussa lastensuojelun palvelupäällikkö Marja Hänninen pitää lastensuojelun asiakasmääriä kammottavina. Yksi ihminen vastaa Hämeenlinnassa yli 70 sijoitetun lapsen asioista.

-Hakijoita ei yksinkertaisesti ole, Hänninen toteaa.

Oikeutettu kysymys

Aluehallintovirastokin on moittinut Hämeenlinnan lastensuojelusta vastaavia tavasta, jolla asiakkaiden perusoikeuksista huolehditaan.

Voisiko Hämeenlinnan lastensuojelun esikunta lähestyä asiaa toisesta näkökulmasta? Mikä on ongelmien ydin? Kuka lapsia haalii lastensuojelun asiakkuuteen? Mitä voisitte tehdä hölmöläishomman lopettamiseksi? Miksi myös työntekijät pakenevat pois ala-arvoisesti ihmisä kohtelevasta lastensuojelusta?

Mikä meni vikaan, Unicef?

On selvää, että Unicefin tavoite ja idea lapsiystävällisen kunnan kriteereistä ja mallista on erinomainen.

Yhtä selvää on, että järjestöllä ei ole ollut lastensuojelun laajaan kenttään riittävää osaamista. Ei ole ollut tietoa perus- ja ihmisoikeuksista ja niiden merkityksestä lapsiperheiden asioissa.

Uskon, että Hämeenlinnan valitseminen on kömmähdys. Oletan sen johtuvan siitä, että järjestö on luottanut ulkopuolisiin neuvonantajiin kykenemättä arvioimaan näiden motiiveja.

Hämeenlinna -yhteistyö on kuitenkin aikaansaanut sen, että Unicefin lapsiystävällinen kuntamalli ei huomioi niitä ihmisiä, joita se kertoo huomioivansa. Nykyisten kriteerien ansiosta lapsiystävällisiksi kunniksi on hyväksytty niitä kuntia, joissa perus- ja ihmisoikeuksia loukataan. Lapsiystävällisen kunnan idea näyttää vesittyneen. Rakenteellista vinoumaa tuntevat arvioivat Unicefin joutuneen mallinsa takia naurunalaiseksi.

Hämeenlinnan valitseminen ensimmäiseksi mallikunnaksi ja mallin kehittely Hämeenlinnan kanssa sisältää vahvan julki lausumattoman sanoman: Heikommassa asemassa olevia ei tarvitse kuulla, koska viranomainen tietää. Lapsiperheiden toiveet ja tarpeet ohittava ja mitätöivä toimintatapa voi jatkua, sijaishuoltoon ja avohuollon bisnekseen panostetaan.

Kuinka lapsiystävällisen kunnan voi tunnistaa?

Lapsiystävällisen kunnan tunnusmerkkinä on, että se pitää huolta tasapuolisesta kaikista lapsista. Huolenpito tapahtuu panostamalla peruspalvelujen toimivuuteen.

Lapsiystävällisessä kunnassa terveydenhuolto, varhaiskasvatus ja koulu hoitavat niille lain mukaan kuuluvat velvoitteensa eivätkä keskity ilmiantamaan lapsia lastensuojeluun vapautuakseen omista velvoitteistaan. Lapsiystävällinen kunta huolehtii siitä, että kukaan ei joudu koulussa kiusaamisen kohteeksi. Kunta huolehtii siitä, että koulun aikuisetkaan eivät kiusaa oppilaita eikä näiden vanhempia.

Lapsiystävällinen kunta ei tarjoa perheille palvelun nimellä velvoitteita, joilla tuotetaan ongelmia. Lapsiystävällinen kunta ei tarjoa perheille palvelun nimellä velvoitteita, joita ovat olleet kehittämässä omien taloudellisten intressiensä pohjalta lastensuojelujärjestöt ja muut palveluntuottajat. Lapsiystävällinen kunta tunnistaa, että lastensuojelun avohuollon tukitoimet voivat tuottaa lapsille vahingollisia sijoituksia kodin ulkopuolelle (avohuollon sijoitus) sekä huostaanottoja.

Lapsiystävällinen kunta noudattaa lakia ja pitää perheiden toiveita ja tarpeita ensisijaisena palveluja kehitettäessä kuten sosiaalihuollon asiakaslaki edellyttää. Lapsiystävällinen kunta panostaa ensisijaisesti peruspalveluihin eikä lastensuojeluun.

Lapsiystävällinen kunta tunnistaa ja tunnustaa kuntansa lastensuojelussa piilevät rakenteelliset vinoumat, joiden mukaan terveydentilaltaan ja toimintakyvyltään vajavaiset siirretään sijaishuoltoon.

Lapsiystävällinen kunta tunnistaa uhkat, jotka sosiaalialan ideologialle perustuva virkamiestyö muodostaa koko kunnan hallinnolle. Ideologian leviäminen kunnan eri hallinnonaloille vaarantaa koko hallinnon toimivuuden, koska se ei ole asianmukaista virkatoimintaa. Lapsiystävällinen kunta keskustelee avoimesti lastensuojelun aiheuttamista ongelmista ja huolehtii siitä, että lastensuojelun toimintatavat muuttuvat.

Lapsiystävällinen kunta tunnistaa huostaanottojen ydinongelman: kunnallisen lastenpsykiatrian vakavan, erityisesti nepsylasten hyvinvointia vaarantavan työtavan, joka leimaa lapsen psykiatriseksi tapaukseksi ja kieltäytyy antamasta asianmukaista hoitoa ja kuntoutusta.

Lapsiystävällinen kunta ei seulo lapsia sijaishuoltoon väittämällä, että ”huono- osaisuuden periytyminen” saadaan eliminoitua siirtämällä lapsi niin sanottuun parempaan perheeseen (lainvastainen better family -malli).

Lapsiystävällinen kunta tietää, että lapsiperheköyhyys ei ole henkilökohtainen ja hankittu ominaisuus. Köyhyys ei poistu siirtämällä köyhän perheen lapsi sijaishuoltoon. Lapsiystävällinen kunta ei keskity köyhien ja yksinhuoltajien kiusaamiseen sosiaalityöntekijän määrittämillä avohuollon tukitoimilla, vaan tukee näitä perheitä myöntämällä lasten harrastuksiin, vanhempien ja koko perheen virkistykseen tukea.

Lapsiystävällinen kunta toteuttaa Suomen Perustuslakia: Jokaisella, joka ei kykene hankkimaan ihmisarvoisen elämän edellyttämää turvaa, on oikeus välttämättömään toimeentuloon ja huolenpitoon. Julkisen vallan on tuettava perheen ja muiden lapsen huolenpidosta vastaavien mahdollisuuksia turvata lapsen hyvinvointi ja yksilöllinen kasvu. Julkisen vallan tehtävänä on edistää jokaisen oikeutta asuntoon ja tukea asumisen omatoimista järjestämistä (19 §).

Lapsiystävällinen kunta huomioi Suomea sitovat ihmisoikeusvelvoitteet ja Suomen saamat langettavat tuomiot. Euroopan ihmisoikeussopimuksen mukaan lapsella on oikeus nauttia perhe-elämästä. Tämä oikeus kuuluu myös hänen äidilleen ja isälleen. Lapsen oikeuksien yleissopimuksen mukaan Suomi on sitoutunut tunnustamaan, että perhe on yhteiskunnan perusryhmä ja perheen tulee saada kaikki tuki selviytyäkseen lastensa kasvattamisesta.

Kuinka paradoksi puretaan?

On syntynyt paradoksi. Unicefin malli väittää huomioivansa kaikkein heikommassa asemassa olevat lapset. Se on kuitenkin kriteeriensä mukaan jättänyt heikoimmat heitteille ja huomiotta.

Mikäli väitteen – heikoimpien huomioiminen – halutaan käydä toteen ja todella pyrkiä tavoitteeseen kaikille ystävällisestä kunnasta, mallin joutuu rakentamaan uudelleen.

Jokaisessa kunnassa järjestään laajamittainen lastensuojelun asiakkaiden, sijoitettujen lasten sekä heidän vanhempiensa puolueeton kuulemistilaisuuus. Lastensuojelun rakenteellisten ongelmien takia tämän kuulemisen toteuttajana ei voi olla mikään sosiaalialaan sidoksissa oleva taho. Selvitys tulee tehdä haastattelututkimuksena riippumattoman ulkopuolisen tahon toimesta kuten tehtiin lastensuojelun epäkohtia ajalta 1937-1983 selvittänyt tutkimus.

Tällä tavoin toimien kunnissa käynnistyy asiakaspalautteen ansiosta muutostyö, jossa Unicef voi olla mukana ohjaamassa toimintaa aidosti kaikkia lapsia huomioivaksi. Lapsiystävällisen kunnan kriteeristön ykkösasiaksi nouseekin aivan toisenlainen asia: jokaisen lapsen oikeus nauttia perhe-elämästä.

Kerron kirjassani Salassa pidettävä -suojeleeko laki lasta vai lastensuojelijaa?(2013) Juuson tarinan.

Juuso oli nepsylapsi, jota kiusattiin lähiyhteisössään -niin päiväkodissa, koulussa kuin lastensuojelussa. Hän ei saanut koskaan asianmukaista terveydenhuoltoa. Hänet eristettiin lastenpsykiatriselle osastolle, jossa tilanne vain huononi. Juuson äiti halusi julkistaa Juuson tarinan tavoitteenaan parantaa nepsylasten asemaa.

Äiti kertoo:

”Yhdenkään lapsen ei tulisi kokea sitä, mitä Juuso sai kokea. Juuson painajaisen tarkoitus on nyt minulle selvinnyt – jos joku muu pelastuisi sen takia, että Juuson kohtalo tulee julki. Lasta pitää auttaa jo varhain, mutta ei auttaminen ole sitä, että istutaan neuvotteluissa ja lapsi otetaan huostaan.

Neurologisesti sairaiden lasten vanhemmille haluaisin sanoa, ettei koskaan kannata pyytää apua lastensuojelusta. Jos lapsi on neurologisesti sairas tai on ongelmia kotona, niin yksityinen lääkäri on aina turvallisempi. Se vaan maksaa enemmän. Minä olin tuohon aikaan kahden lapsen yksinhuoltaja eikä minulla ollut yksityisiin tutkimuksiin varaa. Sitä paitsi luotin, että kunnallisella puolella lapsi tutkitaan ja hoidetaan. Jos olisin tiennyt tulevaisuudesta, olisin vaikka ottanut lainaa saadakseni Juusolle kunnolliset tutkimukset ja kuntoutuksen.

Luotin lastensuojeluun ja kerroin heille Juuson ongelmista ja siitä, kuinka kurja Juuson on olla kiusattuna ja ulkopuolisena. Sitä käytettiin aseena huostaanottoon – minä tein omasta lapsesta lastensuojeluilmoituksen tietämättäni. En todellakaan ajatellut sitä, vaan huusin apua, kun en saanut sitä terveydenhuollon puolelta.

Juuso pääsi vasta huostaanotettuna kunnon lääkäriin, neurologille. Vaikutti ihan siltä, että sosiaalijohtaja halusi näyttää huostaanoton auttavan ja että tutkimukset saadaan siten käyntiin. Tämä on todella väärin, koska olin jo kauan pyytänyt tutkimuksia.

ADHD on minulle kuin kirosana, kavala sairaus. Se pilasi Juuso-paran elämän, kun siihen ei saatu ajoissa apua. Juuso haluttiin vaan aina siirtää syrjään jonnekin muualle. Yhden alkoholikokeilun takia Juuso vietiin moniongelmaisten lastenkotiin. Siinä jäi 7. luokka kesken, kun Juuso ei saanut käydä lastenkodissa kouluakaan. Juuso eläisi vielä, mikäli tuo sairaus olisi todettu ajoissa antaen siihen apua, eikä häntä olisi hyljeksitty, erotettu, häpäisty huostaanotolla, viety kotoa pois.

Lastenpsykiatri ja sosiaalijohtaja tekivät yhteistyötä pitäen yhteisiä palavereja, joihin minua ei otettu mukaan. Se oli kieroa touhua ja potilastietoihin siirtyi virheellistä tietoa. Enhän minä ollut koskaan tehnyt Juusolle mitään pahaa, ei ollut mielenterveydellisiä ongelmia, päihdeongelmia, väkivaltaisuutta, ei mitään. Tein vaan päivisin töitä ja käytin kaiken vapaa-ajan lapsiin. En harrastanut, en vaatinut omaa aikaa, tein työt mahdollisimman hyvin ja hoidin lapset hyvin ja annoin heille mahdollisuuden harrastuksiin.

Syrjäytyneitä nuoria pitää auttaa eikä hyljätä. Jokaiselle nuorelle pitää antaa mahdollisuus. Jälkihuolto on tärkeää ja lastensuojelu on vastuussa, jos huostaanotto tehdään. Vanhemmilla ei ole mitään mahdollisuutta enää murrosiän jälkeen vaikuttaa asioihin, koska he eivät saa tietoa nuoren asioista, ja nuori on jo kokemustensa takia kadottanut itsetunnon, luottamuksen ja uskon tulevaisuuteen. Vanhemmille jää vain kauhea huoli nuorestaan. Lastensuojelu saa kaikki tiedot ja sen pitäisi tuntea vastuunsa.

”Rakastan sinua niin paljon, että laitan sinut kotoa pois”

Juuso kirjoitti päiväkirjaa sijaishuollossa:

”Eräänä päivänä otin kavereiden yllytyksestä viinapullon kouluun. Kaverit käräyttivät minut ja kertoivat opettajalle, että repussani on pullo. Opettaja otti minut puhutteluun. Lähdin koulusta ja minut löydettiin soramontulta. Olin juonut pullosta, mittari näytti 0,6 promillea.

Tiesin joutuvani pois kotoa. Itkin ja kysyin sosiaalityöntekijältä, miksi hän laittaa minut pois. Hän sanoi minulle: ”En minä vihaa sinua, vaan rakastan niin paljon, että laitan sinut kotoa pois.” Hän vihaa perhettäni. Miksi jonkun pitää olla niin ilkeä?

En jaksa aina siivota, laittaa ruokaa, aina töitä. Siivoan, imuroin, moppaan, pyyhin pölyt, pesen ikkunat, pyykit niin, että selkäni on lopussa. Siivoan portaikon, vessat, peilit, tamppaan matot.

Haluaisin käydä koulua aivan normaalisti. Hoitajat kiroilee, joudumme palvelemaan heitä ja he tekevät rangaistuksiaan ilman syytä. Elämässäni pahinta on ikävä ja etten saa puhua edes puhelimessa 10 minuuttia pitempään. Minulla on paha olla täällä. Miksi minua rangaistaan? Surullinen, ahdistunut, peloissaan oleva Juuso.”

”Joudun istumaan 2–3 viikkoa puutuolilla katsoen betoniseinään päin. En saa tavata perhettäni yli kuukauteen, en saa soittaa heille. Kaikki väärennetyt paperit pitäisi oikaista. Toivon pääseväni jouluksi kotiin, koska joulu on perhejuhla. Uskomme Jumalaan ja tapanamme on käydä joulukirkossa. Rakastan perhettäni ja uskon oikeuden voittavan.

Minun on paha olla täällä. Tämä on yhtä tuskaa. Minä kuolen tuskiini. Pyysin Jumalalta armoa ja armahdusta. Olen masentunut, väsynyt, ahdistunut, olen lopussa. En jaksa enää. Miksi? Miksi? Minä pelkään, ahdistaa, surettaa, väsyttää.

Minun ei ole tarvinnut pelätä kotona. Ei tämä ole lapsen elämää. Tämä on kiduttamista. Ihmettelen, mitä pahaa olen voinut tehdä, että minut lähetettiin tänne. Minulta on viety kaikki: ihmisyys, vapaus, perhe, onni ja ilo, turvallinen koti ja olo ja paljon muuta. Miksi? Haluan kotiin, jossa minulle on hyvä ja turvallinen olla.Surullinen, ahdistunut, väsynyt, ikävöivä Juuso.”

Juuso kotiutui voimavarat vähissä. Juuso kuoli 19 vuoden 3 kuukauden ja 20 päivän ikäisenä.

Suomalaista lastensuojelulaatua – lapsen vahingoittamisen ABC

Tehokkain tapa vaurioittaa lasta on tehdä yllättäen ja mieluiten poliisivoimin hyökkäys koululle, päivähoitoon tai kotiin ja viedä lapsi tuntemattomaan paikkaan. Täytäntöönpanoa voi tehostaa sillä, ettei lapselle eikä hänen vanhemmilleen kerrota, mistä on kyse. Kiireellisiä sijoituksia tehdään joka toinen tunti. Tämä tarkoittaa, että joka toinen tunti joku lapsi jossain päin Suomea saa viranomaisen shokkikäsittelyn.

Vaikka itse kiireellinen sijoitus olisi perustelu ja välttämätön toimenpide, lain mukaan täytäntöönpanotoimissa tulee toimia hienovaraisesti. Täytäntööpanotoimet tehdään kuitenkin ikään kuin (mieli)vallankäytön ilmentymänä, rangaistusluontoisena pelotteena paitsi sijoituksen kohteena olevalle lapselle, myös koko lähiyhteisölle.

Lisää vauriota lapselle saadaan aikaan estämällä yhteydenpito läheisiin. Vaurioiden maksimoimiseksi lapsen koti-ikävän tunteet ja itku mitätöidään ja hänet pakkokiinnitetään ventovieraisiin aikuisiin.

Mikäli tämä ei heti onnistu, lasta voi kierrättää talosta taloon ja kokeilla, mihin taloon hän asettuisi. Mikäli hän ei suostu alistumaan ja alkaa käytöksellään vastustaa viranomaistoimia, hänet voidaan eristää yhteiskunnasta erityisiin pakkotoimilaitoksiin. Tätä kutsutaan erityiseksi huolenpidoksi. Sen kerrotaan olevan hyväksi lapselle.

Lapselle kerrotaan, että häneltä edellytetään terapiakäyntejä ja henkilökohtaisten asioiden tilittämistä ventovieraille ihmisille. Terapiassa käyminen on kotilomien ehto.

Lapsen minäkuva saadaan tehokkaimmin rikki ja tuhotuksi mustamaalamalla lapsen äiti ja isä sekä koko suku. Mustamaalausta jatketaan niin kauan, että lapsi alkaa vihata omia vanhempiaan. Sijaishuollossa hän saa hyväksynnän ainoastaan ilmoittamalla, ettei halua tavata läheisiään.

Erityisen tehokas keino vaurioittaa nuoren aikuistumisprosessia on kyseenalaistaa vanhempien säännöt ja kehottaa nuorta katkaisemaan välit omiin vanhempiinsa.

Huono ravinto, lapsen alistaminen, nolaaminen ja väkivaltainen kohtelu maksimoivat vahinkoa. Tyttöjen kohdalla tehokkain vahingoittamisen tapa on käyttää häntä seksuaalisesti hyväksi.

Sijaishuoltopaikassa lapsi altistetaan päihteille, altistaminen aloitetaan antamalla mahdollisuus tupakanpolttoon. Oppivelvollisuuden suorittamista vaikeutetaan.

Harrastusten kieltäminen, läheisten antamien lahjojen poisottaminen ja sosiaalisten suhteiden manipulointi takaavat sijaishuoltoyrittäjän liiketoiminnan jatkuvuuden lapsen saadessa psykiatrisen diagnoosin.

Sijoitetun lapsen lähtiessä karkuun sijaishuoltopaikastaan hän saattaa siirtyä huumeiden käyttäjäksi ja tutustua rikosten maailmaan. Hatkareissujen aikana lapsi voi joutua rikosten uhriksi ja ryhtyä tekemään niitä itsekin. Lasten pakomatkoja huonoista oloista kutsutaan luvattomiksi poissaoloiksi.

Lasta voi vaurioittaa tehokkaasti jättämällä valvomatta hänen arkeaan. Mikäli hän karkaa sijaishuoltopaikasta, häntä ei etsi kukaan muu kuin omat vanhemmat. Sijaishuollon leväperäisen toiminnan syyksi kerrotaan, että on pula resursseista.

Huostaanoton perusteet saadaan aikaan kirjoittamalla

Huostaanoton perusteet saadaan aikaan kirjoittamalla riittävän pahanlaatuinen kuvaus lapsen vanhemmista, esimerkiksi julistamalla nämä mielenvikaisiksi, juopoiksi tai väkivaltaisiksi. Sosiaalityöntekijän (myös epäpätevän ja valesosiaalityöntekijän) tarinat hyväksytään yleensä aina hallinto-oikeudessa. Hallinto-oikeusprosessin heikkous on siinä, että oikeudenkäynnin toinen osapuoli (sosiaaliviranomainen) voi kirjoituksillaan luoda juttuun ”todisteet”. Hallinto-oikeudet näin toimien kannustavat sosiaalityöntekijöitä tarinankertomiseen. Hallinto-oikeuden päätösperustelut vakuuttavat heille, että mikä tahansa sosiaaliroska hyväksytään tuomioistuimessa.

Eräässä sosiaalialan lisensiaattitutkimuksessa kerrotaan tästä tekniikasta (Arja Ahonen). Siinä kerrotaan myös, kuinka kirjoittamalla saadaan lapset läheiset katoamaan lapsen elämästä.

Väärin perustein pois vanhemmiltaan otettu lapsi ei saa traumaattiseen tapahtumaan apua. Sitä ei yleensä saa myöskään vanhemmat. Koko perhe olisi kuitenkin kriisiavun tarpeessa.

Kriisissä, jopa shokkitilassa, olevaa lasta arvioidaan ja hänestä tehdään lausuntoja heti sijaishuoltoon siirtymisen jälkeen. Näitä lausuntoja pidetään luotettavana näyttönä lapsen kehnoista kotioloista ja vanhempien kasvatuskyvyttömyydestä.

Kun lapsi vähitellen toipuu traumaattisista kokemuksistaan ja tottuu koko ajan mieltä jäytävään koti-ikävään, pidetään tätä toipumista osoituksena erinomaisesti toimivasta sijaishuollosta. Näin lapsen luonnollinen toipuminen tekee tässä vääristyneessä järjestelmässä sijaishuoltotahosta asiantuntijan.

En ole koskaan nähnyt lastensuojelun laatimaa asiakirjaa, jossa olisi arvioitu viranomaistoimien seurauksia. Lapselliset ja lapsen edun vastaiset ja hänen kehitystään vaarantavat virhepäätelmät toistuvat hallinto-oikeuden ratkaisuissa. Seurauksesta tehdään syy lapsen poisottamiseen omasta kodistaan.

Voisiko joku alkaa kouluttaa näitä ihmisiä, jotta saamme oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin tasapuolisesti kaikille lapsille? Voisiko hallinto-oikeuksista poistaa sosiaalialan asiantuntijatuomarit, koska he tuovat tuomioistuimeen sosiaalialan ideologiset vääristymät?

Tutkimustietoa

Sijaishuollossa kiusatun ja loppuun ajetun ihmisen voimavarat saattavat olla niukat. Lapsen täyttäessä 18 vuotta hän ei yleensä halua olla missään tekemisissä viranomaisten kanssa. Aikuistuneita lastensuojelun asiakkaita katoaa kaiken avun ulottumattomiin. Erään tutkimuksen mukaan sosiaalitoimistossa ei tiedetä, mitä lapsille on tapahtunut kotiuttamisen jälkeen. Tälle tutkijalle tieto oli pysähdyttävä. Miten kunta seuraa toimiensa vaikuttavuutta?

Kun sijaishuoltopaikka on imenyt kaiken taloudellisen edun lapsesta täysi-ikäisyyttä lähestyvä nuori sijoitetaan joko vanhempiensa luokse tai omaan asuntoon. Sijaishuollosta vapautuneen nuoren vanhemmat ja lähisuku joutuvat kantamaan vastuun syrjäytetystä suvun jäsenestä. Mikäli syrjäytetty on ajettu sijaishuollossa alamaailman elämään rikoksia tekeväksi päihteiden käyttäjäksi, myös läheisten turvallisuus saattaa olla uhattuna.

Tutkimusten mukaan kodin ulkopuolelle siirretyistä ja siellä nuoruutensa viettäneistä valtaosa syrjäytyy, jää työvoiman ulkopuolelle, ei suorita koulua ja joutuu päihde- tai rikoskierteeseen. Kelan tutkimuksen mukaan teineinä kodistaan siirretyistä pojista yli kolme neljäsosaa on vielä nuorina aikuisinakin vailla peruskoulun jälkeistä koulutusta. Laitoksiin siirretyistä pojista oli vielä 23–24-vuotiaina neljäsosa joko eläkkeellä tai työttömänä. Vähäinen koulutus yhdistettynä psyykkisiin ongelmiin johti tilanteeseen, jossa vain harva oli seurantajakson lopussa työllisenä. Kolmasosa kodin ulkopuolelle sijoitetuista nuorista koki jääneensä vaille riittävää hellyyttä, huolenpitoa tai aikuisen tukea sijaishuollon aikana.

Lastensuojelu aiheuttaa kuoleman vaaraa

Kansainvälisten tutkimusten mukaan lapsen erottaminen vanhemmistaan lisää (jopa kaksin tai kolminkertaisesti) riskiä sairastua psyykkisesti. Erään tutkimuksen mukaan huostaanoton kokeneet lapset ja nuoret kuolevat ennen 25-vuotissyntymäpäiväänsä yli kolme kertaa useammin kuin muut ikätoverinsa. Tutkimuksessa tarkasteltiin vuosina 1991–1997 huostaanotettuja suomalaislapsia (13 000 lasta). Nuoret kuolivat aineiden väärinkäyttöön, onnettomuuksiin ja itsemurhiin. Kuusi 15–24-vuotiasta tyttöä ja 29 poikaa teki itsemurhan (British Medical Journal 2001;323:207-208).

Kuoleman vaarasta tiedottaminen

En ole koskaan kuullut, että lapsen asioista vastaava sosiaalityöntekijä olisi kertonut asiakkaalleen aikovansa huostaanotolla moninkertaistaa lapsen menehtymisen riskin. En ole tavannut hallinto-oikeuden päätöstä, saati sitten sosiaaliviranomaisen tekemää päätöstä, jossa olisi pohdittu huostaanoton aiheuttamaa kuoleman riskiä.

Edellä mainittujen tutkimusten mukaan sellainen lapsen edun arvioiminen tulisi ilman muuta tehdä.

Lastensuojelun tulisi myös kertoa kaikille vanhemmille ja lapsille ikätason mukaan sijaishuollon riskit.
Kuka haluaa ottaa sellaisen riskin?

Lapsen vaurioittaminen on kannattavaa

Lapsen vaurioittamistoiminta maksimoi sijaishuollon voiton, koska kiusattu ja loppuun ajettu lapsi todennäköisimmin saa psykiatrisen diagnoosin. Se vaikuttaa korottavasti hoitovuorokausimaksuun.

Kukaan ei todellisuudessa kanna vastuusta lapsen tuhoamistoimista. Ainoat vastuunkantajat löytyvät lapsen läheisistä, mikäli he ovat selvinneet traumaattisista kokemuksistaan hengissä ja toimintakykyisinä. Erityisen vaikea tilanne on niillä läheisillä, joiden lapsi on kadonnut viranomaistoimin sijaishuoltoon.

Tällaista lapsipolitiikkaa harjoitetaan maamme kunnissa. Jostain syystä tätä kutsutaan lastensuojeluksi, vaikkei toiminnalla ole mitään tekemistä lapsen suojelemisen kannalta. Jokainen veronmaksaja joutuu kantamaan kuitenkin vastuun tästä järjen vastaisesta ja kansan hyvinvointia rapauttavasta järjestelmästä.

Korruptiivisen systeemivirheen puolustajat

Tutkija, nykyinen lapsiasiavaltuutettu Elina Pekkarinen ja Vantaan lastensuojelun johtava sosiaalityöntekijä Saana Pukkio ovat pakonomaiseti puolustaneet tätä vääristynyttä järjestelmää. He esiintyivät Lastensuojelun Keskusliiton Lapsen maailma– lehdessä otsikolla Lastensuojelu herättää suuria tunteita- puretaan lastensuojelun myyttejä.

Miksi lapsiasiavaltuutettu seurustelee mieluummin pyöreän pöydän ääressä sijaishuollon palveluntuottajien ja virkamiesten kanssa kuin ryhtyy puolustamaan lapsia? Eikö hänen pitäisi käyttää sekä omat että esikuntansa voimavarat sijaishuollon väärinkäytösten lopettamiseksi ja pyrkiä purkamaan korruptiiviset rakenteet?

Onkohan kansallinen lapsistrategia ajan tasalla?

Ovatkohan kansallisen lapsistrategian tehneet ihmiset ajan tasalla. Tekstissä lukee:

Jokaisella lapsella on ehdoton oikeus elämään ja suojeluun kaikilta väkivallan muodoilta. Jatketaan lapsiin kohdistuvan väkivallan vastaista työtä.

Espoolainen tapaus

Olen työvuosieni aikana joutunut näkemään liian monta kiusattua ja syrjäytettyä lasta ja heidän vanhempiaan, äitejä, isiä, isovanhempia. Nuoria ja heidän epätoivoisia vanhempiaan on kuollut myös oman käden kautta.

Espoolainen tuore tapaus tuli tietooni. Jälleen yksi sijaishuollossa kiusattu, ahdinkoon ajettu ihminen.

Itsemurhan tehneen äiti oli ilmoittanut tapahtuneesta Espoon kaupungin lastensuojelussa toimiville. Viestillä oli laaja jakelu virkamiehille. Äiti kertoo, ettei kukaan ole vastannut hänelle. Ei edes ilmoittaakseen osanottonsa.

Voisiko joku alkaa kouluttaa Espoon lastensuojelussa toimivia? Jos ei lainsäädännön koulutusta niin edes hyvien käytöstapojen kurssi? Voisiko joku Espoon lastensuojelussa (esimerkiksi Päivi Sinko) alkaa kehitellä kriisiapua espoolaisen lastensuojelun uhreille?

Lapsiystävällinen Espoo?

Tuleekohan Espoostakin Unicefin lapsiystävällinen kunta?

Unicefin mallin kriteerit huomioiden Espoo tulisi varmasti onnistumaan ja pääsemään lapsiystävälliseksi kunnaksi. Unicefin malli ei kykene seulomaan pois ihmisoikeuksia vastaan toimivia kuntia. Unicefin malli ei ole huomioinut sitä, että eduskunnan oikeusasiamies Petri Jääskeläinen on nimennyt lastensuojelun ja lapsiasioiden käsittelyn yhdeksi keskeisistä perus- ja ihmisoikeusongelmista. Malli ei ole huomioinut ylimpien valvontaviranomaisten toistuvia huomautuksia ja kanteluratkaisuja sijaishuollon valvonnan puutteesta.

Tällä hetkellä malli näyttäytyy sijaishuollon palveluntuottajien etua ajavana. Malli menettää uskottavuutensa, koska se ei lainkaan huomioi niitä ihmisiä, joiden etua se kertoo ajavansa. Haavoittuvimmassa asemassa olevia, sijaishuoltoon siirrettyjä lapsia, ei ole haluttu nähdä.

Unicefilla olisi näytön paikka muuttaa suomalaisen lapsipolitiikan suuntaa tukemaan perheitä ja lopettamaan sijaishuollon mijlardibisnes. Tämä tapahtuu koko järjestelmän uudistamisella aloittaen sijaishuollon nykytilan puolueettomasta selvityksestä.

Asiakaspalaute

Espoon lastensuojelun vastuulla olleen itsemurhan tehneen nuoren ihmisen äiti kirjoittaa:

Palakoon se portto, joka tuhosi lapseni elämän, helvetin ikuisessa tulessa!

Tuo lause kiteyttää monen muunkin lastensuojelun uhrin ajatukset.

Juuson äiti kirjoitti:

Mikä oli Juuson lyhyen elämän tarkoitus? Jos vaikka kivisydämet pehmenisivät, ihmiset alkaisivat miettiä. Joku muu ehkä pelastuu.

Juuso halusi elää, vaikka elämä ei ollut helppoa. Rakas Taivaan Isä, pidä Juusosta huolta. Kiitos, kun sain olla äitisi.

Minä seison portailla kuuntelemassa

Tähdet parveilevat puutarhassa

ja minä seison pimeässä.

Kuule, tähti putosi helähtäen!

Älä astu ruohikolle paljain jaloin;

puutarhani on sirpaleita täynnä.

-Edith Södergran-