Leeni Ikonen, varatuomari

Ihmisoikeusliiton pääsihteeri Kaari Mattilan mukaan Kiinan ihmisoikeustilanne on kehittynyt viime vuosina heikompaan suuntaan. Ihmisoikeusjärjestöjen mukaan Kiinan valtion viranomaiset ovat sulkeneet satojatuhansia tai jopa miljoona uiguuria leireille. Kiinan hallitus kutsuu leirejä ”uudelleenkoulutusleireiksi”, mutta tosiasiassa leirit ovat rangaistus- ja pakkotyölaitoksia. On hyvä, että Ihmisoikeusliitto on huolissaan Kiinan tilanteesta.

Ei ole lainkaan hyvä, että Ihmisoikeusliitto katsoo systemaattisesti ohi kotimaan tilanteen. Myös Suomen ihmisoikeustilanne on entisestään heikentynyt 2000 -luvulla sosiaali- ja terveysministeriön hallinnonalalla.

Ihmisoikeusongelmat lasten asioissa

Eduskunnan oikeusasiamies Petri Jääskeläisen on listannut kymmenen keskeistä suomalaista perus- ja ihmisoikeusongelmaa. Jääskeläisen listaus tuli julki ensimmäisen kerran vuonna 2013. Sen jälkeen se on julkaistu miltei samassa muodossa vuosittain oikeusasiamiehen vuosikertomuksissa. Lastensuojelu ja lapsiasioiden käsittely kuuluvat näihin ongelmiin. Näihin asioihin kuuluvat myös vammaisten lasten asiat liittyen kiinteästi sosiaalialan osaamistasoon.

Lastensuojeluasiakkaan arkea on, että perus- ja ihmisoikeusasioita käsittelevät sosiaalityöntekijät eivät pääsääntöisesti edes tiedä, mitä perus- ja ihmisoikeuksilla tarkoitetaan. Virkamiehet eivät tunne edes hallinnon oikeusperiaatteita.

Virkamiehet on sijaishuollon edunvalvontatoimijoiden ja sosiaalityöntekijä Päivi Sinkon avulla koulutettu pois lain velvoitteista, koska lait ovat ”juridisoitumista”. On paljon kivempaa tehdä työtä mututuntumalla lapsen etua määritellen kuin lakia noudattaen (mielivallan ongelma).

Nykypäivän internointia -kansankuntoutusta kaikille

Myös hyvinvointivaltiosuomessa ihmisiä eristetään yhteiskunnan toiminnasta. Täällä tätä toimenpidettä kutsutaan ”palveluksi”, ”perhekuntoutukseksi”, ”avohuollon sijoitukseksi”. Kohteena voi sattumanvaraisesti olla kuka tahansa perhe, koska lastensuojelutyö on sattumanvaraista mututyöskentelyä. Näin tapahtuu, koska avohuollon sijoituspäätöksiä tekevät sosiaalityöntekijät eivät tunnista perus- ja ihmisoikeusongelmaa. ”Kuntoutukseen” liittyen sosiaalityöntekijät saattavat määrätä vanhemmille liikkumisen, työssäkäynnin tai yhteydenpidon rajoituksia, vaikka tällaiset määräykset ovat laittomia. Lastensuojelulain mukaiset avohuollon tukitoimet ovat lain mukaan vapaaehtoisia.

Näppärät liikemiehet ja sijaishuollon edunvalvojat ovat onnistuneet markkinoimaan kansankuntoutusta kunnille. Kansan kuntouttamisen tarve on tullut näkyväksi sen jälkeen, kun palveluntuottajat kehittelivät uuden tuotteen, perhekuntoutuksen. Kyse ei siis ole lainkaan siitä, mitä perheet tarvitsevat tai toivovat palveluksi. Kyse on siitä, mikä ”palvelu” tuottaa suurimman taloudellisen hyödyn palvelun tarjoavalle taholle. Toimimattomalla ja tarpeettomalla ”palvelulla” saatetaan saada aikaan sijaishuollon tarvetta, mikä niin ikään lisää taloudellista etua palvelun tuottajalle. Siis yhteiskunnalle kallis oravanpyörä.

Toimimattoman palvelun liikeidea

SOS -lapsikylän omassa julkaisussa kerrotaan, että ”sosiaalipalveluissa voi päästä markkinoille vain ilmoittamalla tuottavansa uutta palvelua tyyliin osaan parantaa alkoholisteja. Vastaus on ahaa, okei -tasolla. Menettely lisää riskiä siitä, että asiakkaille tarjotaan toimimattomia palveluja. ”

• Tässä olisi hyvä kuntoutuslaitos teillekin sanoo yksityinen toimija. Kiva, ahaa, ostetaan se meille, se on varmaan hyvä, kun niin kerrotte sanoo kunnan päättäjä.

Kuinka kansankuntoutus tapahtuu?

Lain mukaan vapaaehtoisiin ”avohuollon tukitoimiin” perheet saadaan alistumaan joka toinen tunti tehdyillä kiireellisen sijoituksen päätöksillä. Kiireelliseen sijoitukseen ei ole olemassa tehokkaita oikeussuojakeinoja. Kotimaan ihmisoikeusvajeen ilmentymänä lapsen vapaus voidaan riistää perus- ja ihmisoikeusasioista ymmärtämättömän viranhaltijan päätöksin. Lapsen äkillinen pois ottaminen vanhemmiltaan toimii sellaisena shokkina, että sen jälkeen miltei kaikki vanhemmat alistuvat ”kuntoutumaan”.

Kukaan ei kuitenkaan tiedä, mitä kuntoutetaan ja mikä pitäisi olla lopputulos. Vuosikymmenten aikana tekemäni havaintojen perusteella vain ani harva lapsen asioista vastaava sosiaalityöntekijä osaa kertoa, mikä on lapsen sijoituksen syy, mikä perheessä on vikana ja mitä pitäisi tapahtua lapsen kotiuttamiseksi. ”Kuntoutuksen” syitä ei osata kertoa, julkinen valta on luisunut ”kuntouttajien” käsiin.

Tässä markkinointivedätyksessä ovat peruspalvelut hiljalleen 2000 -luvulla heikentyneet. Perheille kuuluva tuki soljuu palveluntuottajien rahapussiin.

Lain mukaan vapaaehtoisen pakkokuntoutuksen kohteeksi joutuu perhe usein lapsen koulunkäynnin pulmien takia. Kun kuntoutuksen kohteena tulisi olla opettaja, kuntoutus kohdistetaan vanhempiin. Kun lapsen pitäisi saada terveydenhuollon palveluja, hänet siirretään ”kuntoutumaan” laitokseen (jossa useimmiten alkaa päihteiden käyttö, sallitaan kouluakäymättömyys jne). Kun uupuneen ja univelkaisen äidin pitäisi saada levätä, hän joutuu 24/7 tarkkailun alle ”kuntoutukseen”. Kun joku kehittelee väkivaltaväitteen maahanmuuttajaisästä, perhe passitetaan ”kuntoutukseen” ja isä painostetaan irtisanoutumaan työstään. Sosiaalityöntekijä kertoo vanhemmille sujuvasti, että ADHD -lapsi lähetetään ”kuntoutumaan” lastenkotiin tilanteessa, jolloin lapsen pitäisi saada neuropsykiatrista kuntoutusta. Pelkoa aiheuttava kauhukuntoutus on useimmiten perheen arviointia. Kirjoittamalla saatetaan saada aikaan lapsen sijoituksen tarve.

Oikeusvaltiokeskus SOS -lapsikylän kahleissa?

Suomessa on tehty paljon töitä, jotta katse kotimaan ihmisoikeustilanteen heikkenemisestä kohdistuisi muihin maihin. Suomeen on kesällä perustettu Oikeusvaltiokeskus. Oikeusvaltioperiaate ei ole mielipidekysymys kerrotaan esittelyssä. Oikeusvaltiokeskus tekee työtä sen eteen, että vapaus, vakaus ja vauraus toteutuvat kaikissa yhteiskunnissa. Oikeusvaltiokeskuksen tarkoituksen on koota yhteen alan huippuasiantuntemus, tuottamaan tietoa ja edistämään oikeusvaltiokehitystä erilaisten hankkeiden avulla etenkin kehittyvissä maissa. Tarkoituksena on saattaa Suomessa oleva oikeusvaltiokysymyksiin liittyvä osaaminen ja kokemus sitä tarvitsevien käyttöön.

Oikeusministeriön sivuilta on luettavissa, että Suomi on oikeusvaltio. Oikeusvaltio ja perusoikeuksien kunnioittaminen ovat Suomen valtiosäännössä vahvistettuja periaatteita.

Oikeusvaltiokeskuksen johtajan tehtävä oli avoimesti haettavissa. Hakijoiden joukossa oli muun muassa tutkijoita, entinen kansanedustaja ja ministeri Astrid Thors (r), vihreiden ex-kansanedustaja Tuija Brax sekä apulaisoikeuskansleri Mikko Puumalainen.

Mikko Puumalainen on todennut: Lastensuojelun asiakkaat ovat yksi haavoittuvimmista ihmisryhmistä. Heidän asemansa ja pääsynsä palveluihin pyritään turvaamaan lainsäädännöllä. Laillisuusvalvojien tehtävänä on osaltaan varmistaa, että hallinto ja palveluntuottajat onnistuvat lastensuojelutyössään ja laki myös toteutuu. Toisin sanoen lapset pääsevät heille kuuluviin oikeuksiin.

Tuija Brax on nostanut sen sijaan toisenlaisia asioita esille. Hän on SOS-lapsikyläsäätiön hallituksen puheenjohtajana vuonna 2017 avoimesti markkinoinut SOS-Lapsikylän palveluita toimitusjohtaja Marja Pajulahden kanssa. Brax on siis vahvasti sitoutunut sijaishuollon edunvalvojajärjestöön.

Tuija Brax ohitti tutkijat ja Mikko Puumalaisen. Hänet valittiin Oikeusvaltiokeskuksen johtajaksi.

Täsmälääke ihmisoikeusvajeeseen: Lastensuojelijoiden joukkotestaus

Heikko ihmisoikeustilanne edellyttäisi sosiaalialan koulutuksen välitöntä uudistamista ja lastensuojelutyössä olevien virkamiesten juridisen tietotaidon joukkotestaamista sekä vahvaa juridista täydennyskoulutusta. Suomessa yliopistojen oikeustieteellinen tiedekunta antaa juridista opetusta. Ketään ihmistä ei pidä päästää mestaroimaan lapsiperheiden asioissa, ellei hän hallitse viranhoidossa tarvittavaa lainsäädäntöä ja sitoudu sitä myös noudattamaan.

Virkamiesten käytännön ohjaus

Sosiaalityöntekijöiden käytännön ohjaus juridisissa asioissa tulisi toteuttaa esim. Kuntaliiton tai oikeusaputoimistojen avulla, näille tietysti riittävät resurssit varmistaen. Kokonaan tulisi kieltää sijaishuollon edunvalvojien lakimiespalvelujen ja asiantuntijapalvelujen käyttö (Pelastakaa lapset ry, SOS -lapsikylä).

Testauksen aloitus Espoon lastensuojelun virkamiehistä

Juridisen tietotaidon testauksen voisi aloittaa Espoosta, jossa leimahti palkkaraivo lastensuojelun työntekijöiden piirissä. Espoon ottaminen testauskohteeksi on perusteltua vuosikymmenten ajan jatkuneiden ongelmien takia. Espoossa toimii lakien väheksymistä opettava Päivi Sinko, joten tämänkin takia Espoo on hyvä valinta. Valintaa puoltaa myös se, että kaupungin lakimiehenä on toiminut Kati Saastamoinen. Hänen vanhempia halveksiva oikeussaliesiintymisensä on tullut tutuksi monelle perheelle. Saastamoinen kouluttaa Aavalex -yrityksessään maamme sosiaalityöntekijöitä sekä avustaa heitä lastensuojeluasioissa hallinto-oikeudessa.

Espoon lastensuojelun kokonaiskustannukset ovat olleet vuonna 2020 peräti 60 973 581 euroa. Sijaishuollon kustannukset olivat 49 940 548 euroa. Espoossa oli 735 lasta sijoitettuna kodin ulkopuolella (Jaana Valle, Länsiväylä).

Ehdotan, että espoolaisten sosiaalityöntekijöiden palkat jäädytetään kunnes he ovat läpäisseet juridista osaamista testaavan kokeen ja sitoutuneet lakia myös noudattamaan. Ei ole mitenkään käsitettävissä, että yhteiskunnan varoja käytetään väärin. Ei ole mitenkään hyväksyttävissä, että yhteiskunnan varoja käytetään lainvastaisiin toimiin. Espoolainen virkamieskunnan työvälineinä ovat yhteistyöstä kieltäytyminen, epätarkkojen ja jopa valheellisten asiakirjojen laatiminen, kieltäytyminen asiakirjojen luovuttamisesta tai asiakirjojen saannin vaikeuttaminen, sijaishuollon valvomatta jättäminen, pysyvään huostaanottoon pyrkiminen, lasten vieraannuttamisen salliminen jne, jne. Vuoden 2018 sosiaalityön käytännönopettajaksi valittu Päivi Sinko edellyttää, että vanhemmat eivät käytä heille kuuluvia oikeusuojakeinoja, vaan hyväksyvät huostaanoton. Ellei näin tapahdu, lapsen ja vanhemman yhteydenpitoa rajoitetaan tai se katkaistaan tai/ja lapsi siirretään kauas kodistaan.

Pyydän lukijoilta ehdotuksia, kuinka saamme virkamiesten osaamisen tasoa edistettyä. Erityisenä haasteena on asenteisiin ja lastensuojeluideologiaan liittyvä poisoppiminen, mikä edellyttäisi virkamiesten ideologiavapaata koulutusta tai koko lastensuojeluvirkamieskunnan vaihtamista. Olettaisin, että kouluttaja Päivi Sinkokin osallistuu talkoisiin. On myös sosiaalityöntekijöiden etu, että he hallitsevat viranhoidossa tarvittavan lainsäädännön. Päivi Sinko oletettavasti jo nyt 20 vuoden jälkeen – ihmisoikeustilanteen heikennyttyä – kertoo sosiaalityöntekijöille, että Suomen lakia ei tule väheksyä eivätkä ihmisoikeudet ole mikään vitsi.

Savon Sanomien toimittaja on tehnyt jutun Kuopion virkamiesten palkinnonjakotilaisuudesta. Samalla toimittaja avaa lastensuojelun sidonnaisuuksia. Kuopion Pelastakaa Lapset ry on palkinnut Kuopion lastensuojelun sosiaali- ja perhetyöntekijöitä.

Savon Sanomien journalistinen ote

Virkamiesten palkitsemistilaisuudesta tiedottaminen ja sen julkiseksi tekeminen on epätavallista. Virkamiesten palkitsemistilaisuuksista ei yleensä tehdä mediaan juttuja. Mediaan nämä tapahtumat päätyvät vasta siinä vaiheessa, kun virkamiehen palkitseminen on johtanut lahjusjuttuna poliisitutkintaan tai käräjätuvassa luettuun syytteeseen.

Tekisiköhän Savon Sanomien toimittaja jutun tilaisuudesta, jossa savolainen rakennusliike jakaa palkintoja kuopiolaisille kaavoittajille ja rakennusluvan myöntäjille?

Kuntaliiton ohjeistus

Kuntaliitto on julkaissut ohjeen vieraanvaraisuudesta, eduista ja lahjoista. Ohjeistus on tarpeen, koska kuntien ja yksityisen sektorin välinen yhteistyö lisääntyy jatkuvasti. Tämä tuo uusia haasteita kunnallishallinnon toimintatavoille suhteessa yksityiseen sektoriin.

Ohjeessa todetaan, että julkisen vallan käyttäjiltä edellytetään puolueettomuutta ja riippumattomuutta. Viranhaltijan on vältettävä menettelyä, joka voi heikentää luottamusta viranomaistoiminnan tasapuolisuuteen.

Oikeuskansleri on kehottanut vieraanvaraisuuden tarjoamisen tilanteissa jokaista kysymään itseltään:

Miksi minulle tarjotaan tällainen etuus?

Millaisista motiiveista otan etuuden vastaan?

Miltä asia näyttäisi julkisuudessa?

Kunnan henkilöstöön kuuluvalla ja luottamushenkilöllä on aina oikeus ja mahdollisuus kieltäytyä hänelle osoitetusta lahjasta tai muusta etuudesta.

Mistä Pelastakaa lapset ry:n palkinnossa on kyse?

Kuopion lastensuojelulle annetun palkinnon nimi on Vuoden lapsellinen teko -diplomi. Diplomilla tarkoitetaan asiakirjaa, jolla annetaan jokin arvo tms., kunniakirja.

Pelastakaa lapset ry:n tiedotteen mukaan diplomin tarkoituksena on toimia kunnianosoituksena henkilölle tai taholle, joka on teollaan tai toiminnallaan nostanut esille lapsen oikeuksia, lasten ja nuorten hyvinvointia, osallisuutta tai lapsia ja nuoria aidosti huomioivaa päätös- ja toimintakulttuuria kaupungissa.

Pohdintaa – miltä diplomi näyttää julkisuudessa?

Oikeuskanslerin ohjeiden mukaan pitäisi pohtia, miksi ja mistä syystä diplomi annetaan. Miltä asia näyttäisi julkisuudessa? Siis pohditaan asiaa.

Kenen etu?

Palkinnon antaja Pelastakaa lapset ry on ilmoituksensa mukaan sijaishuollon ja adoption erityisosaaja.

Yhdistys tarjoaa sijaishuollon ja lastensuojelun palveluja. Kunnat ostavat Pelastakaa lapset ry:n tuotteita. Yhdistys kaupittelee jopa sosiaalityöntekijöitä kunnan virkamiesten työpariksi.

Palkinnon antajan asema palveluntuottajana aiheuttaa ristiriitatilanteen. SOTKA -lastensuojelutilaston mukaan Kuopion lastensuojelu edustaa maan kärkiluokkaa kodin ulkopuolelle sijoitettujen lasten määrässä. Sijoitettujen lasten lukumäärä on tasaisesti kasvanut koko 2000 -luvun ollen yli maan keskiarvon, vuonna 2020 peräti 1,9 %. Vuonna 2001 lukumäärä oli 0,9 %.

Tietämättä, kuinka paljon virkamiehet käyttävät Pelastakaa lapset tuotteita, palveluja ja yhdistyksen välittämiä perhehoitajia, sijaishuollon palveluntuottajien näkökulmasta siis kuopiolaiset virkamiehet edustavat unelmien täyttymystä. Lapsimateriaalia on virrannut erinomaisella vauhdilla sijaishuoltoon.

2000 -luvun kehityksessä on koko maan kattavasti yksi riidaton asia. Sitä mukaa kuin lapsiperheiden palvelut ovat heikentyneet, lastensuojelujärjestöjen hyvinvointi on kasvanut. Pelastakaa lapset ry:n tuotot olivat vuonna 2002 7,8 milj. euroa ja vuonna 2020 yhdistyksen antaman tiedon mukaan ennätyksellinen eli 42,3 milj. euroa. Yhteiskunnan tuilla ja kerjäämällä saadut varat ovat virranneet myös työntekijöiden palkkoihin. Muutama vuosi sitten Pelastakaa Lapset ry:n pääsihteeri, ex-kansanedustaja Hanna-Markkula-Kivisillan vuosiansiot olivat ministeritasoa, yli 100 000 euroa.

Tilastojen valossa Kuopion diplomi näyttäytyy ulos päin tätä taustaa vasten palkintona. Lapsimateriaalia tuottavat virkamiehet ovat riittävällä, ellei erinomaisella, volyymillä tuottaneet lapsimateriaalia sijaishuollon ja avohuollon markkinoille.

Ristiriitaa ei tietysti syntyisi, mikäli palkinnon antaja olisi täysin ulkopuolinen taho vailla mitään sidonnaisuuksia lastensuojeluun.

Tunnustus virkamiestaidoille

Kuopion lastensuojelun syvät, pitkäaikaiset ja rakenteelliset ongelmat ovat kaikille siellä asioiville tuttuja. Ylimmät valvontaviranomaiset ovat joutuneet puuttumaan kuopiolaisiin työtapoihin. Kuten niin monessa muussakin kunnassa lastensuojelun ongelmat kiteytyvät puutteelliseen lainsäädännön ja perus- ja ihmisoikeuksien hallitsemiseen. Sosiaalityöntekijät soveltavat sosiaalialan teorioita, perinteinen psykoanalyytinen työtapa on voimissaan, vanhempia syyllistetään lastensa sairauksista, asiakirjoihin kirjoitetaan sosiaalityöntekijöiden mielenliikkeitä eikä faktoja jne. Ongelmat näyttävät vuosien mittaan kroonistuneen. Virkamiesten ja työnantajan välillä näyttää mediatietojen mukaan olevan eripuraa.

Tätä taustaa vasten Savon Sanomien uutinen lastensuojelun virkamiesten palkitsemisesta aiheuttaa hämmennystä ja ihmettelyä. Kuopion lastensuojelun sosiaali- ja perhetyöntekijät ovat yhdistyksen tiedotteen mukaan parantaneet lasten ja nuorten hyvinvointia Kuopiossa omalla työllään sekä pyrkineet voimavarojensa puitteissa korostamaan lasten ja perheiden osallisuutta omissa asioissaan.

Mikäli asiakastyytyväisyyskysely tehtäisiin, saattaisi arvio olla täysin toisenlainen.

Uskottavuusongelma

Savon Sanomien jutun mukaan diplomi luovutettiin Kuopion Pelastakaa Lapset ry:n syyskokouksessa Kuopion Perheentalolla. Kuopion lastensuojelun sosiaalityöntekijät Hankosalo, Pitkänen ja Pyykönen sekä perhetyöntekijä Valen olivat saapuneet paikalle edustamaan kaikkia lastensuojelun sosiaalityöntekijöitä ja perhetyöntekijöitä palkitsemistilaisuudessa. Virkamiehet olivat siis lähteneet ihan paikan päälle yhdistyksen kokoukseen. Tilaisuuden tarjoilusta ei ole mainintaa, mutta oletettavasti ainakin kahvia on ollut tarjolla. Kuvassa näkyy, että kukkapuskia on jaettu virkamiehille.

Pelastakaa lasten tiedotteen mukaan virkamiehet ovat pelkäämättä kertoneet omassa työssään ja asiakkaidensa elämässä havaitsemistaan epäkohdista myös mediassa, koska eivät ole Pelastakaa Lapset ry:n mukaan onnistuneet vakuuttamaan asiansa tärkeydestä kaupungin johtavia viranhaltijoita.

Savon Sanomien arkistosta löytyy mielipidekirjoitus, jossa palkitut sosiaalityöntekijät ovat 6.1.2021 vaatineet lisää palkkaa ja lastensuojelun asiakasmitoitusta eli siis vähemmän töitä, lisää sosiaalityöntekijöitä ja enemmän palkkaa.

Onko siis kyse lainkaan lasten ja perheiden hyvinvoinnin ajamisesta?

Yhdistyksen näkökulmasta asiaa arvioiden tietysti sosiaalityöntekijöiden lisääminen tulee lisäämään lapsia sijaishuollon ja avohuollon markkinoille.

Virkamiesten kukittamisen lopputulos

On hyvä, että Savon Sanomien toimittajakin on saanut kutsun palkinnonjakotilaisuuteen. Näin saamme lisää tietoa siitä, kuinka paikallistasolla toimitaan. Lapsiliiketoiminta käy vilkkaana. Onkohan muitakin tahoja, jotka järjestelevät virkamiehille palkintoja? Jospa kuopiolaisen yhä syvenevän lastensuojelukriisin taustalla onkin liian tiivis seurustelu yksityisten toimijoiden kanssa?

Nyt odotamme, että lastensuojelun virkamiehet jääväävät itsensä perheiden asioista. Ei ole mitenkään uskottavaa, että virkamiehet kykenisivät puolueettomaan toimintaan sen jälkeen, kun ovat sallineet tulla kukitetuiksi yhdistyksen kokouksessa.

Helsingin Sanomat kyselee asiantuntijoilta, mikä yhteiskunnassa on vialla. Nuorten pahoinvoinnin kerrotaan kasvavan. Kasvavia ongelmia ei voi ratkaista pidemmän päälle sillä, että koko ajan lisätään vain resursseja hoitoon, sanoo Tampereen yliopiston nuorisopsykiatrian professori Riittakerttu Kaltiala. Pahoinvoinnin takana on myös yhteiskunnallisia syitä. Lääkäri kysyy nasevan kysymyksen:

”Ihmettelen, milloin omista vanhemmista on tullut lasten pahin vaara”

Lääkäri osuu ytimeen. Yllättävää sen sijaan on, että tätä asiaa kysyy nuorisopsykiatrian professori. Tiedossa toki on, että lasten- ja nuorisopsykiatrian toimintakulttuuri liittyy kiinteästi lastensuojelun rakenneongelmiin. Sairaanhoitopiirien lastenpsykiatrian toimintatapoihin ei ole saatu muutosta, vaikka ongelmat ovat jatkuneet yli 30 vuoden ajan. Psykoanalyyttiset työkäytännöt hakevat nepsylasten käytökseen syitä edelleenkin vanhemmista, kodin oloista, perimästä ja ”sairaista lastensuojeluperheistä”. Sattumanvaraisesti myös esimerkiksi kehitysviiveisten, diabeteslasten, syömishäiriölasten vanhemmat joutuvat syytösten kohteeksi. Syytösten kohteena oleminen heikentää vanhemmuutta, eritoten, kun vanhemmat ovat tehneet kaikkensa saadakseen lapselleen hyvää hoitoa ja asianmukaisia palveluita.

Lastensuojelun asiakkuuteen joutuminen merkitsee useimmiten siten, että tutkimuksia, hoitoa eikä kuntoutusta anneta. En ole vuosikymmenten aikana kohdannut kuin muutaman lastensuojelun asiakkaana olevan lapsen, joka olisi saanut asianmukaiset neuropsykiatriset tutkimukset, hoidon ja kuntoutuksen (ja niissäkin tapauksissa lastensuojelu on katkaissut kaiken lääketieteellisen hoidon sijaishuollolla).

Tällä hetkellä lastensuojelun huostaanottofraaseihin kuuluu, että lapsi siirretään ”kuntoutumaan” sijaishuoltoon. Käytännössä ei suinkaan ole kyse mistään kuntouttamisesta, vaan lapsen eristämisestä, alistamisesta, rajoittamisesta eli syrjäyttämisestä vailla asinmukaisia palveluja. Useimmiten kohteena on nepsylapsi.

Edelleenkin, myös TAYS:ssa, lastenpsykiatrit antavat huostaanottoa suosittavia lausuntoja, vaikka minkään sairauden käypä hoito -ohjeisiin ei kuulu lapsen siirtäminen pois kodistaan. Tällä hetkellä huostaanottosuositukset puetaan lääkärin arvioissa ”lapsella on tarve vakaisiin olosuhteisiin” . Tämä tarkoittaa, että lapsi on siirrettävä sijaishuoltoon. Kaikkien tiedossa kuitenkin on, ettei sijaishuollossa löydy vakaata elämää vaihtuvine hoitajineen, levottomine kasvuympäristöineen. Toimintatapa takaa ehtymättömän lapsimateriaalin sijaishuollon toimijoille.

Jotta tämä vuosikymmenten ajan kestänyt nepsylapsia vahingoittava työkäytäntö loppuisi, tulisi jokaisen sairaanhoitopiirin lastenpsykiatrisessa yksikössä käynnistää selvitys. Tämä asia liittyy myös lastensuojelun toimintaan, jossa psykoanalyyttinen teoria häiritsee järkiperäistä ajattelua ja lapsiperheiden palvelujen suunnittelua. On selvitettävä, miksi lastenpsykiatria loukkaa pikku potilaiden yhdenvertaisuutta ja valikoi ne lapset, joilla annetaan tutkitusti toimivia hoitoja? Lastensuojelun asiakaslapsi saa uskomus- ja valohoitoja, mikäli saa niitäkään.

On myös varsin todennäköistä, että lastenpsykiatrialla on taloudelliset sidonnaisuudet sijaishuollon palveluntuottajiin. Onhan alalla isoja terveysjättejä, jotka tarjoavat sijaishuollon palveluja. Tällä tavoin perusteellisen selvityksen kautta voitaisiin purkaa myös epäterveitä (sairaita) verkostoja, jotka ylläpitävät lapsiliiketoimintaan.

Perinteisesti lastensuojelujärjestöt ja sijaishuollon palveluntuottajat ovat kampanjoineet väitteellä, että lasten ja nuorten mielenterveyshäiriöt olisivat lisääntyneet. Tällainen uutisointi palvelee tietysti sijaishuollon etua ja hakee perusteita perheisiin puuttumiselle. Nyt ennakkomarkkinoidaan tulevia ”psykiatrisia lastenkoteja”, joista palveluntuottajat ovat ilmeisesti saaneet lupauksen.

Tutkimuksen mukaan lasten käyttäytymisen ja tunne-elämän ongelmat eivät lisääntyneet vuodesta 1989 vuoteen 2013 (FM Lotta Lempisen väitöstutkimus). Tutkimuksessa tarkasteltiin vuosina 1989, 1999, 2005 ja 2013 Varsinais-Suomessa kerättyjä väestöpohjaisia kyselyaineistoja, joihin osallistui kunakin tutkimusvuonna noin tuhat 8-9-vuotiasta lasta.

Hyvä kuitenkin, että professori kysyy, milloin vanhemmista on tullut pahin vaara lapselleen.

Perhe-elämän suunnitelmallinen häirintä

Sosiaali- ja terveysministeriön ja sen alaisen itsenäisen tutkimuslaitoksen THL:n hankkeet ovat toinen toisensa perään keskittyneet etsimään näkymätöntä pahaa perheistä. Toiminta on koko 2000 -luvun ajan ollut enenevästi pakonomaisen vihamielistä suhtautumista äitejä ja isiä kohtaan. Erilaisia seulonnan ja arvioinnin välineitä on syntynyt tiuhaan tahtiin. THL:n yhteistyö lastensuojelujärjestöjen ja palveluntuottajien kanssa on tiivistä.

Sitä mukaan kuin sijaishuollon kielteisistä vaikutuksista lapsiin on tullut tutkimustietoa, lisääntyy perheisiin kohdistuva arviointi ja seulonta. Sitä mukaan kuin lapset kertovat sijaishuollon väkivallasta, sitä enemmän väkivaltaa seulotaan kodeista. Ja pahoinvointipuheet lisääntyvät.

Tutkijat saivat idean junamatkalla 1997

THL:n hankkeiden rajattomuutta, mielikuvituksellisuutta ja (heikkoa) laatua kuvastaa hyvin varhaisen puuttumisen huoliseulonnan VARPU- hankkeen kehittäneiden tutkijoiden tunnustus vuodelta 2005. THL:n (ent. Stakes) tutkija Tom Arnkil kertoi keksineensä vuonna 1997 huolimallin. Tom Arnkill kertoo olleensa tutkija Esa Erikssonin kanssa junamatkalla vuonna 1997 Raisioon. Hän oli junassa luonnostellut pankkikuitin taakse prototyypin ”subjektiivisen huolen vyöhykkeitä” koskevasta mallista.

Huoliaikakausi

Raision junamatka on muuttanut ja muuttaa suomalaista yhteiskuntaa ja lapsiperheiden elämää vuosikymmeniksi eteen päin. Tarkkailun ja kielteisen huoliseulonnan kohteena oleminen olisi hyvä aihe tutkijoille. Perheet kertovat sen olevan ahdistavaa. Nuoret äidit ja isät neuvovat toisiaan, kuinka läpäistä monenlaiset neuvolan kyselyt ja testit. Vanhemmuutta kyseenalaistava järjestelmä ei tue vanhemmuutta. Huolimalli laukaisee lähetteitä lastenpsykiatriaan. Tarkkailun kohteena oleminen johtaa itseään toteuttavaan kierteeseen, jossa etsitään vimmalla ”poikkeavuutta”.

Tästä Yhteiskuntapolitiikka -lehdessä kuvanakin julkaistusta pankkikuitista alkoi maamme historian huolen aikakausi. Mm. opetushallitus lähti mukaan varhaisen puuttumisen hankkeisiin. Pahoinvointi levisi kouluihin, opettajat alkoivat joissakin kouluissa asioida kunnan sosiaalitoimiston kanssa (vrt. perusopetuslain säännös kodin ja koulun yhteistyöstä). Ilmiannot oppilaista lisääntyivät, kyttäys pääsi vauhtiin.

Professori Jeja – Pekka P Roos kiinnitti vuonna 2005 huomion huolimetodin käyttöön niin kouluissa kuin lastensuojelussakin. Hän totesi, että huolen vyöhykkeet ikään kuin tarjoavat ”oikeuden” tehdä täysin omia tulkintoja asioista: Kuinka esimerkiksi oppilas tai lastensuojelun asiakas voi lähteä kiistämään vahvemman osapuolen tunteita? Hän oli huomannut sosiaalialan opiskelijoita kouluttaessaan, että huolen vyöhykkeistö oli innostanut tavattomasti opiskelijoita. Professori oli havainnut opetustyössään, että opiskelijat olivat ilahtuneet huolityökalusta: He voivat itse luoda todellisuutta, heidän ei tarvitse yrittää selvittää sitä. Roos vaati riippumatonta selvitystä huolimetodin käytöstä.

Tapahtumilla on nolo loppu, tutkijat joutuivat julistamaan hätätilan. Huolimalli oli johtanut lapsen leimaamiseen erityisesti kouluissa. Hätätilajulistuksesta huolimatta huolimutu -virkamiestyö elää ja voi hyvin.

THL tutkimustiedon tuottajana

Lain mukaan THL: n tulee tuottaa tutkimustietoa yhteiskunnallisen päätöksenteon pohjaksi. THL ei ole tutkinut huoliseulonnan seurauksia, vaikka kielteiset seuraukset ovat havaittavissa. STM:stä ei löydy hankkeen loppuraporttia(kaan). THL on keskittynyt tutkimuksissaan lähinnä tutkimaan sosiaalityöntekijöiden laatimia kirjoituksia ja kysymään näiden mielipiteitä.

Vanhemmuuden alas ajo voimistuu – kevään 2001 tapahtumat

Olen kertonut aiemmin Helsingin yliopiston sosiaalipolitiikan professori J P Roosin keväällä 2001 järjestämästä luentosarjasta Lastensuojelu ja ihmisoikeudet. Tämän seminaarin anti löytyy internetistä nimellä Huostaanottokirja. Olin puhumassa tässä seminaarissa.

Edellisenä vuonna Euroopan ihmisoikeustuomioistuimelta oli tullut viranomaisille ikävää postia. Suomi sai moitteet siitä, että vastasyntynyt vauva oli viety suoraan synnytyssalista sijoitukseen. Tapaus oli törkeälaatuinen, mutta STM:n virkamies Pia-Liisa Heiliö totesi Helsingin Sanomien toimittajalle 29.4.2000:

”Kyllä tämä on hämmentävä päätös”

Valtio pyysi, että asia käsitellään ihmisoikeustuomioistuimen suuressa jaostossa. Asia käsiteltiin suullisessa käsittelyssä, jossa oli mukana mm. Anu Suomela ja tietysti myös Pia-Liisa Heiliö. Seuraavana vuonna 2001 Suomi tuomittiin korvauksiin, jotka aiheutuivat ihmisoikeussopimuksen 8 artiklan rikkomisesta. Nämä rikkomukset koskivat vastasyntyneen lapsen kiireellistä huostaanottoa synnytyssairaalasta ja perheen jälleenyhdistämisen velvoitteen laiminlyöntiä.

Suomen valtio ei pyytänyt perheeltä anteeksi. Näyttää siltä, ettei sellainen hyviin käytöstapoihin kuuluva asia tapahdu koskaan ruohonjuuritason lastensuojelutyössäkään, olipa sitten toimittu kuinka törkeästi tahansa.

Hyökkäykset vanhemmuutta vastaan voimistuvat

Päivi Sinkon suulla kevään 2001 seminaarissa hyökättiin lastensuojelun epäkohtia esille nostaneita vastaan. Minutkin nimettiin ”lastensuojelun kriitikoksi”. Tässä otteita Sinkon esitelmästä (löytyy Huostaanottokirjasta):

”Lapsinäkökulman lastensuojelun kriitikot ovat yleensä valmiit sivuuttamaan kevyesti – ylipäänsä lapsi kokevana ja tuntevana yksilönä, todellisena subjektina (ja oikeuksien haltijana) ei liene heistä erityisen kiinnostava eikä tärkeä. Tämä pohjannee paitsi perinteiseen lapsikäsitykseen ja uskomuksiin lapsuudesta, myös näkemykseen siitä, että lapsi kuuluu aina juuri siihen perheeseen mihin hän on syntynyt, hän kuuluu vanhemmilleen. Päätöksiä lapsen asioista tekevät vanhemmat, ei lapsi itse saati viranomaiset. Biologisen vanhemmuuden uskotaan automaattisesti synnyttävän hyvää psykologista vanhemmuutta.”

”Kriitikoiden tapa puhua perheestä osoittaa, että he elävät patriarkaalisessa, konservatiivisessa ja jopa myyttisessä ajatusmaailmassa suhteessa perheeseen ja lapsen oikeuksiin. Heitä eivät kiinnosta perheen kätketyt valtarakenteet ja epätasa-arvo sukupuolten tai sukupolvien välillä, perheen sukupuolinen ja sukupolvinen järjestys. Kun monien on vaikea ylipäänsä määritellä perhettä (ks. esim. Rajavaara –92, Isätoimikunnan mietintö 1999; Nieminen -99, Varilo ym. –99, Ritala-Koskinen –01), on perhe heille selkeä ja selvärajainen.”

”Kulttuurisesti on olemassa vahva halu uskoa siihen, että oma perhe on lapselle aina paras paikka. Tämä usko, myytti perheen hyvyydestä on niin voimakas, että se estää ihmisiä näkemästä ja kuulemasta lasten huonoa kohtelua – edes silloin kun se tapahtuu omien silmien alla. Kyseessä on ns. optimismin sääntö, joka perustuu siihen yleiseen olettamukseen, että vanhemmat rakastavat lastaan ja pyrkivät aina tekemään lapselleen hyvää.”

”Paitsi että lastensuojelun kriitikot idealisoivat perheen, he myös tarkastelevat sitä pelkästään aikuisnäkökulmasta. Lapsen näkemys perheestään on tutkimusten mukaan yllättävänkin erilainen kuin aikuisen.”

Näin jälkikäteen asiaa arvioiden tuossa seminaarissa sosiaalialan tutkijana Helsingin yliopistossa toimineen Päivi Sinkon suulla julistettiin ”sotatila” perheitä kohtaan alkaneeksi. Keväällä 2001 seminaarin aikaan hän on ollut yliopistolla suunnittelijana.

Päivi Sinko kysyy: Mikä merkitys laeilla on?

Vanhemmuuden alasajopuheiden lisäksi Päivi Sinko on pyrkinyt väheksymään lakien merkitystä lastensuojelutyössä. Vaikka julkinen valta perustuu lakien noudattamiseen, on Sinko kyseenalaistanut tätä perustuslakiin kirjattua säännöstä. Juridisoitumispuheet tietysti omalta osaltaan tukevat lastensuojelun rakenteiden vääristymää, jossa virkamies vapauttaa itsensä myös perus- ja ihmisoikeusvelvoitteista ja vanhemmuuden kunnioittamisesta.

Päivi Sinko teki lisensiaattityönsä vuonna 2004 aiheesta Laki ja lastensuojelu – Juridisoituvat käytännöt sosiaalityön arjessa ja asiantuntijuuden määrittelyssä. Työ on tehty Helsingin yliopiston yhteiskuntapolitiikan laitoksen lapsi- ja nuorisososiaalityössä. Laki ja lastensuojelu oppikirjan takakannessa kysytään: Mikä merkitys laeilla siis on arjen sosiaalityössä? Ja mikä tila juridisoituvassa sosiaalityössä jää herkkyydelle, sosiaaliselle kokemukselle ja luovalle oivaltamiselle?

Sosiaalityöntekijät käyttävät julkista valtaa ja työssä liikutaan perus- ja ihmisoikeusherkällä alueella. Työ ei voi perustua luovalle oivaltamiselle tai herkkyydelle.

Sairastunut järjestelmä palkitsee

Kaikki Espoon lastensuojelun vakavat, pitkäaikaiset ja syvät rakenteelliset ongelmat tuntevat saattavat kummeksua, että Päivi Sinko palkittiin vuonna 2018. Sosiaalityöntekijä Päivi Sinko Espoon lastensuojelun sijaishuollon sosiaalityöstä sai vuoden käytännönopettaja maininnan. Vuoden käytännönopetuksen työyhteisössä tehdään eettisesti korkeatasoista lastensuojelua uutisoitiin palkinto Pääkaupunkiseudun sosiaalialan osaamiskeskuksen sivustolla vuonna 2018.

Päivi Sinko on sittemmin ollut mukana useissa lastensuojelun hankkeissa.

Perhe on yhteiskunnan perusryhmä

Minut on 20 vuotta sitten nimetty perheen hyvyyteen, myytteihin, uskovaksi kriitikoksi. Yli 25 vuoden aikana kertyneiden silminnäkijähavaintojen perusteella haluan ehdottomasti edelleenkin pitää äitejä, isiä, isovanhempia ja lapsen läheisiä lapselle ensisijaisina ihmisinä. Äiti on äiti eikä mikään syntymävanhempi. Isä on isä eikä mikään syntymäisä. Perhe on perhe eikä mikään syntymäperhe. Tämä ei ole myytti eikä uskomus, vaan täysin selvä asia. Jokaisella lapsella tulee olla oikeus omiin juuriinsa, mutta myös lapsen läheisillä tulee olla oikeus saada tuntea sukunsa lapsi.

Lastensuojelu on unohtanut lasten hyvinvoinnin kannalta tärkeän periaatteen. Lapsen oikeuksien yleissopimus velvoittaa kaikkia viranomaisia. Sen sanoma on selkeä, koska lapsen hyvinvointi syntyy vanhempien (ei siis sijaisvanhempien) tukemisella:

Perheellä, joka on yhteiskunnan perusryhmä ja sen kaikkien jäsenten ja erityisesti lasten hyvinvoinnin ja kasvun luonnollinen ympäristö, on oikeus saada tarvittavaa suojelua ja apua niin että se pystyy täydellisesti hoitamaan velvollisuutensa yhteiskunnassa.

Lastensuojelujärjestöjen aatemaailmalle rakennettu keinotekoinen ja sijaishuollon etua ajava malli tuottaa pahoinvointia. Sairastunut järjestelmä sairastuttaa. Lastensuojelu, joka ei kykene näkemään lapsen isovanhempia tärkeinä ihmisinä lapsen elämässä eikä tunnusta lapsen koti-ikävää, ei voi jatkaa toimintaansa. Lastensuojelu, joka ei näe toimintansa mittavia vaurioita, on aikansa elänyt. Sellaisella toiminnalla ei ole sijaa nyky-yhteiskunnassa. Tänäkin jouluna kymmenet tuhannet – sadat tuhannet – lastensuojelun vammauttamat ihmiset käyvät joulupöytään, josta puuttuu sijaishuoltoon kadonnut tai sijaishuollon tuhoama lapsi.

Miltei kaikki hoitamani huostaanottotapaukset ovat olleet täysin tarpeettomia, lasta, vanhempia ja läheisiä vahingoittavia traumaattisia toimenpiteitä. Mikäli olisi toimittu lain mukaan ja perhe-elämää kunnioittaen, lievimmän riittävän periaatteen mukaisesti lapsen tilanne olisi ollut järjestettävissä asianmukaisin tukitoimin ja palveluin. Kiireellistä sijoitusta, yhtäkkistä ja arvaamatonta lapsen elämän järkyttävää interventiota käytetään tällä hetkellä lapsimateriaalin hankintaan lastensuojelun palveluntuottajille joko sijaishuoltoon tai avohuollon markkinoille.

Suuri hiljaisuus

K & T -tapauksen jälkeen julkisuudessa käytiin pitkään vilkasta keskustelua lastensuojelusta ja perheen asemasta. Varhaisen puuttumisen huolimallin aiheuttamista ongelmista keskusteltiin. Professori JP Roos toi esille, että koko huostaanottojärjestelmä ja sen tarpeellisuus nyky-yhteiskunnassa tulee selvittää. Sen sijaan, että lastensuojelutyön työkäytäntöihin ja virkamiesten laiminlyönteihin ja väärinkäytöksiin olisi puututtu ja perheiden oikeusturvaa olisi ryhdytty parantamaan, sosiaaliala tiivisti lastenpsykiatrian avulla rintamansa.

Helsingin Sanomat julkaisi 2000 luvun alussa monipuolisesti lastensuojelun laatua koskevia mielipidekirjoituksia. Sitten tuli hiljaisuus.

Liitän tähän mielipidekirjoituksen, joka julkaistiin HS:ssä vuonna 2010 varhaisen puuttumisen huoliseulonnan haittojen tultua näkyviksi. Tämä taitaakin olla viimeinen julkaistu kirjoitus ko. lehdessä.

Mielipide 14.9.2010

Lapsesta on tullut tarkkailun kohde päiväkodissa, koulussa ja terveydenhoidossa

”Varhainen puuttuminen on epäonnistunut: lapset eivät ole saaneet sellaista tukea elämälleen, joka olisi mahdollistanut oman paikan löytämisen yhteiskunnassa.”

Terveyden- ja hyvinvoinnin laitoksen tulisi tuntea syvää huolta suunnitteilla olevista lasten ja nuorten valvonnan keinoista. Varhaiseen puuttumiseen pitäisi saada uusi keino tunnistamaan ongelmalapsi. Kahden viranomaisen huolestuminen johtaisi ”hälytykseen” (HS Kotimaa 11.9.).

Ennen kuin suunnittelijoiden annetaan jatkaa nuorison tasapainoisen kehityksen vaarantamista, pitäisi pohtia, mistä varhaisessa puuttumisessa on kyse. 2000-luvulta on kertynyt riittävästi näyttöä siitä, että sillä on aikaansaatu lastenkotiyrittäjien liiketoiminnan kukoistus, ei tukea lapsille.

KANNATTAISI pohtia myös asenteita. Ovatko lapset todella niin pahatapaisia, että tällainen ilmiantojärjestelmä on syytä ottaa käyttöön? Onko ylipäänsä valvonta ja pakkokeinot oikea tapa kasvattaa nuoria?

Viimeisen kymmenen vuoden ajan maamme kuntiin on ajettu varhaisen puuttumisen Huoli puheeksi -koulutusta. Vuoden 2008 alusta voimaan tullut lastensuojelulaki pohjaa tälle ajatukselle. Puuttuminen kyseenalaistaa vanhempien kasvatuskyvyn ja perustelee näin kasvatusvallan siirtoa viranomaiselle.

Sen tarkoituksena kerrotaan olevan ongelmien varhainen havaitseminen ja avun antaminen, mutta käytäntö on osoittanut, että Huoli puheeksi -menetelmän työtavat keskittyvät yksinomaan tyypittelemään ja leimaamaan lapsia.

LAPSESTA on tullut tarkkailun kohde päivähoidossa, terveydenhoidossa ja koulussa. Huoli-työntekijät seulovat lapsia huoliluokkiin subjektiivisten havaintojensa perusteella. Kunnissamme tehdään huolikartoituksia, ja Stakes on vuosina 2001-2002 huolikartoittanut noin 30000 lasta. Huoliluokittelun kehitelleet tutkijatkin ovat ilmaisseet hätähuutonsa lasten leimaamista vastaan.

Suunnitelmat ovat ristiriidassa uusimpien tutkimustulosten kanssa, joiden mukaan huostaan otetut lapset ovat syrjäytyneitä. Teini-iässä laitoshoitoon sijoitetuista pojista neljäsosa oli 23-24-vuotiaana joko työttömänä tai eläkkeellä. Varhainen puuttuminen on epäonnistunut: lapset eivät ole saaneet sellaista tukea elämälleen, joka olisi mahdollistanut oman paikan löytämisen yhteiskunnassa.

Lapsiperheitä tukevia peruspalveluja on ajettu alas, ja lastensuojelun niin sanotun avohuollon tukitoimia ei ole olemassa. Valvonnan keinoja kehitetään, mutta auttamisen keinoja ei. Huolen oikeaksi todisteluun on kehitelty kirjava joukko erilaisia keinoja, joilla maailman terveimmistä suomalaisvauvoista saadaan puristetuksi sairaita koululaisia.

Lapsesta etsitään jo pienestä pitäen kiintymyksen ja vuorovaikutuksen häiriöitä, psykiatrista diagnoosia, häntä juoksutetaan perheneuvolassa, lastenpsykiatrilla, häneen kohdistetaan kiinnipitoa, eristämistä, uhkailua, alistamista ja pakkoa. Moniammatilliset tiimit kokoontuvat hänen asioissaan. Ei ole osoitettu, että näistä keinoista olisi mitään hyötyä lapselle, päinvastoin usein vain haittaa.

Sen sijaan pieni ja rauhallinen päivähoitoryhmä ja koululuokka, hyvät harrastukset ja ennen kaikkea kannustava ja myönteinen, vanhempien kanssa yhteistyössä toimiva opettaja ovat monen lapsen pelastus.

PÄÄTTÄJÄT elävät harhassa, että apu lapselle löytyisi lastensuojelun työntekijän käsistä. Lastensuojelun apu on lapsen ottaminen pois kodistaan. Kuvitelman myötä tässä ihmiskokeessa liian monen lapsen elämä on mennyt pilalle, ja hän on joutunut sijaishuollossa oloihin, joista hänet pitäisi huostaanottaa.

Ei suinkaan ole kyse siitä, että lapsi saa apua liian myöhään tai aikaisin. Kyse on siitä, ettei ylipäänsä auttamisen taitoa ole olemassa.

Huolirekisteri tuottaa ja muodostaa niin sanottuja vääriä positiivisia löydöksiä, jotka ovat vakava oikeusturvaongelma lapselle ja perheelle. Sen ainoaksi anniksi jää yhä uusien lasten huostaanotto ja lastenkotien liiketoiminnan kasvutavoitteiden lisääminen.

Leeni Ikonen

Kirjoittaja on varatuomari ja toimii lastensuojeluasioihin erikoistuneena lakimiehenä.

1990 -luvulla toteutettu perusoikeusuudistus ja Suomen liittyminen kansainvälisiin ihmisoikeussopimuksiin vauhdittivat kansalaisia järjestäytymään ja vaatimaan lastensuojelutyöhön asianmukaista ja perus- ja ihmisoikeuksia kunnioittavaa toimintaa. Helsingin Sanomat uutisoi 24.9.1994 ”Pikku-Leenan” isä voitti valtion Strasbourgissa. Ensiesiintyminen ihmisoikeustuomioistuimessa toi Suomelle langettavan päätöksen”

Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisussa todetaan, että Suomi loukkasi ns. Pikku-Leenan tapauksessa tytön isän ihmisoikeuksia, kun viranomaiset eivät turvanneet isän oikeutta tavata lastaan. Pikku-Leenan tapauksen jälkeen oli perusteltua odottaa muutosta viranomaisvieraannuttamisen työtapoihin. Lasten aivopesun, siis kaltoinkohtelun, mahdollistava järjestelmä vaati pikaisia korjauksia. Isättömien lasten joukko kasvoi. K & T -tapauksen (2001) jälkeen oli perustelua odottaa lastensuojelun väkivaltaisten rakenteiden avaamista ja korjaavia toimia. Korjaavien toimien sijaan lastensuojelun toimijat halusivat jotain muuta kuin Suomen lakeja noudattavan virkamieskunnan. Mitä saatiin lakeja noudattavan virkamieskunnan tilalle?

Saatiin kansan maalittamista

Lastensuojelujärjestöjen johdolla voimistui kansan maalittaminen. Puheet lasten ja nuorten pahoinvoinnista sekä vanhempien kyvyttömyydestä ovat toistuneet teemoina vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen. Ylisukupolvisen sosiaalisen perimän tehokas markkinointi tukee puuttumisen oikeutusta. Maalittaminen on tuonut leveän leivän pöytään yhä laajenevalle lastensuojelujärjestöistä ja muista palveluntuottajista koostuvalle joukolle. Itse asiassa hyvinvointia on syntynyt kaikille muille paitsi lapsille ja heidän vanhemmilleen. Toiminnassa unohdetaan kokonaan, että sairastunut järjestelmä itsessään tuottaa pahoinvointia.

Saatiin vuosisadan siirto-operaatio

Sijaishuollon palveluja tuottavat tahot alkoivat 2000 -luvun edetessä tunnistaa yhä tarkemmin kohteensa ja avainhenkilöt. Kuinka maksimoida taloudellinen etu? Kuinka aatteisiin ja ihmisten eriarvoisuuteen ja alistamiseen pohjaavia työkäytäntöjä voidaan jatkaa ihmisoikeusvelvoitteista huolimatta?

Avainhenkilöt ovat verkostoista löytyneet. Sijaishuollon edunvalvojien ponnistelujen seurauksena käynnissä on vuosisadan siirto-operaatio. Sosiaalityöntekijät siirtävät joka toinen tunti lapsen sijaishuoltoon. Liiketoiminta käy siis vilkkaana, perheitä traumatisoiden ja pelkoa aiheuttaen.

Saatiin perheiden riskiseulaukset

Riskiperheiden seulontaohjeiden laatiminen on ollut tuottoisa liikeidea. Riskiseulat eivät tunnista sijaishuollossa tapahtuvaa väkivaltaa. Perheiden riskiseulaukset vievät huomion pois varsinaisesta ongelmasta eli sijoitettuihin lapsiin kohdistuvasta väkivallasta.

Saatiin Pelastakaa lapset ry

K & T -tapausta Euroopan ihmisoikeustuomioistuimessa hoitanut STM:n virkamies Pia-Liisa järjesteli yksityiselle taholle, Pelastakaa lapset ry:lle etusijan kuntien sosiaalityöntekijöiden konsulttina. Pelastakaa lapset ry:n lakimieshanke oli päänavaus hämärtämään julkista valtaa (Suomen perustuslaki 124 §). Hankkeen myötä sosiaalityöntekijät opastettiin turvautumaan ulkopuoliseen yksityiseen toimijaan.

Pelastakaa lapset ry perustelee vuonna 1997 lakimiesprojektiaan RAY:lle sillä, että ”sosiaalityöntekijät joutuvat kohtaamaan yhä enemmän asiakasperheiden lakimiehiä, joiden läsnäolo ei ole sosiaalityöntekijöiden näkökulmasta välttämättä helpottanut muutoinkin hankalien asioiden käsittelyä.” Lakimiesten tapa ajaa päämiestensä asiaa ”on ollut omiaan aiheuttamaan sosiaalialan ammattilaisille tunteen altavastaajan asemasta” (!!). Oikeusturvakeinoja käyttävät vanhemmat koettiin häiritseväksi tekijäksi.

Saatiin juridiikasta vapautetut virkamiehet

Julkisuudessa Pelastakaa lapset ry:n lakimiespalvelun tarvetta perusteltiin sillä, että juridisen konsultoinnin avulla kunnan sosiaalityöntekijälle mahdollistuu irtaantua juridisten ongelmien pohdinnalta, jolloin aikaa vapautuu varsinaisen sosiaalityön tekemiseen (Araneva 2002).

Kysymys: Kuinka virkamies julkisen vallan käyttäjänä voi vapautua laeista, kun julkinen valta perustuu lakien noudattamiseen?

Saatiin Pia-Liisa Heiliö sosiaalityöntekijöiden konsultiksi

K & T -tapausta ihmisoikeustuomioistuimessa hoitanut Pia-Liisa Heiliö siirtyi STM:stä lakimieheksi Pelastakaa lapset ry:een vuonna 2003 (-2006), jolloin alkoi Pelastakaa lapset ry:n hanke sijoitustilanteiden arviointiin. Näin Heiliökin pääsi aitiopaikalle neuvomaan sosiaalityöntekijöitä huostaanottotilanteissa. Heiliön virkavapaus päättyi vuoden 2006 lopulla, jolloin hän palasi takaisin ministeriöön.

Poikkeuksellisen tästä asiasta tekee se, että ko. yhdistys on sijaishuoltopalveluja tarjoava toimija. Sosiaalityöntekijöille ei siis järjestelty oikeudellista ja asiaa tuntevaa tukea esim. Kuntaliitosta tai oikeusaputoimistoista. Kansalaisten yhdenvertaisuutta loukkaavasti yhdistys alkoi avustaa sosiaalityöntekijöitä huostaanottoasioissa. Palvelu ei ole tarkoitettu perheille.

Saatiin Jari Sinkkonen ja Pelastakaa lapset ry:n sosiaalityöntekijä

Lakimiesprojektin tarkoituksena oli kehittää kuntien sosiaalityöntekijöille lakimiespalvelu. Lakimieshankkeessa ei siis ollut kyse siitä, että Pelastakaa lapset ry:llä olisi ollut tarjota kunnille lastensuojeluasioihin perehtynyt erikoisosaajajuristi. RAY:n tuella koulutettiin nuori lakimies, varatuomari Mirjam Araneva, ”talon tavoille”.

Aluksi lakimiespalveluista ei edes velvoitettu kuntia, koska ilmaista palvelua pidettiin markkinointivalttina palvelun levittämisessä kuntiin. Markkinointivalttina pidettiin myös sitä, että STM:n virkamies Pia-Liisa Heiliö toimi lakimiehen taustajoukkona. Lakimiesprojektin myötä järjestön ylilääkäri Jari Sinkkoselle avautui valtakunnan ykköspaikka huostaanottoihin. ”Lakimiehen rinnalla lapsen etua punnittaessa toimisi lastenpsykiatri ja sosiaalityöntekijä”.

Hankkeessa mainittua järjestön ”sosiaalityöntekijän” nimeä ei löydy mistään. Käytännössä siis jo yli 20 vuoden ajan palveluja käyttävissä kunnissa on ollut maan tapana konsultoida yksityisen toimijan sosiaalityöntekijää. On hyvin todennäköistä, että erityisesti pikkukuntien sosiaalityöntekijät ovat ripustautuneet arvovaltaisena pidetyn toimijajärjestön työntekijöihin.

Asetelma oli tämä: Pelastakaa lapset ry tarvitsi tasaisen, mieluiten kasvavan, lapsimateriaalin virran toimintaansa. Yhdistyksen ylilääkäri Jari Sinkkonen on kertonut pitävänsä adoptiota erinomaisena lastensuojeluna. Adoptio tarkoittaa lapsen pois ottamista vanhemmiltaan.

Asetelma ei ollut neutraali. On perusteltua kysyä, kuinka monen huostaanoton taustalla ja käynnistäjänä on tosiasiassa ollutkin Pelastakaa lapset ry:n lakimies, Jari Sinkkonen ja/tai nimetön sosiaalityöntekijä? Entä kuinka monen lapsen erottaminen perheestään toteutui sen jälkeen, kun sosiaalityöntekijä oli neuvotellut Pia-Liisa Heiliön kanssa?

Pelastakaa lapset ry lähti nousukiitoon. Pelastakaa lapset ry:n tuotot olivat vuonna 2002 7,8 milj. euroa ja vuonna 2020 yhdistyksen antaman tiedon mukaan ennätyksellinen eli 42,3 milj. euroa.

Saatiin Pelastakaa lapset ry arvioimaan huostaanottojen tarvetta

Lakimiesprojektin myötä yhdistys oli saanut vankan jalansijan kuntiin. Pelastakaa lapset ry. käynnisti vuonna 1999 RAY:n tuella Sopiva sijaiskoti lapselle -projektin. Hankeasiakirjojen mukaan tavoitteena oli löytää lapsille mahdollisimman pysyvä sijaisperhe. Järjestön ylilääkäri Jari Sinkkonen ja tutkija Mirjam Kalland toimivat hankkeessa.

Lastenpsykiatri Jari Sinkkosen ja tutkija Mirjam Kallandin tavoitteina oli kehittää lasten sijoituksiin soveltuvia, kiintymyssuhdeteoriaan perustuvia arviointimenetelmiä. Mirjam Kalland on kertonut, että kiintymyssuhdeteoriaa voidaan käyttää useilla alueilla arvioitaessa lasten tarpeita. Näitä ovat sijaishuolto, päivähoitokysymykset, vanhemmuuden arviointi ja avioerotilanteet.

Tutkija-asetelma oli tämä: Pelastakaa lapset ry tarvitsi tasaisen, mieluiten kasvavan, lapsimateriaalin virran toimintaansa. Yhdistyksen ylilääkäri Jari Sinkkonen on kertonut pitävänsä adoptiota erinomaisena lastensuojeluna. Tutkijoiden tutkimusote perustui olettamukseen, että huostaanotettu lapsi on laiminlyöty ja kohdeltu kaltoin.

Asetelma ei ollut neutraali. On perusteltua kysyä, miksi RAY rahoitti hankkeen.

Saatiin kiintymyssuhdeteoria

Mirjam Kalland kertoo vuonna 2015, että Sopiva sijaiskoti lapselle -hankkeen teoreettisena taustana oli kiintymyssuhdeteoria ja siihen perustuva olettamus, että lapsi, jota oli laiminlyöty tai kohdeltu kaltoin, tarvitsee huostaanoton jälkeen mahdollisimman pysyviä ja turvallisia kasvuoloja sekä korjaavia kokemuksia. (Kalland, 2015, s. 166).

”Kun lapsi otetaan huostaan, hän on kokenut hätää ja tuskaa. Kiintymyssuhdeteoria on auttanut ymmärtämään lasten pahoinpitelyn ja laiminlyönnin taustoja. Teorian avulla voidaan esimerkiksi tutkia sosiaaliseksi perimäksi kutsuttua ilmiötä, eli sitä, miksi lapsena lastensuojelun asiakkaana ollut aikuinen toistaa usein kokemuksiaanomien lastensa kanssa.”

Kalland kertoo, että lasten kaltoinkohtelu ja laiminlyönti ovat yhteydessä perheen alhaiseen sosiaaliluokkaan, äidin alhaisempaan koulutustasoon, teiniäitiyteen ja monilapsisuuteen. Hän kertoo, että lastensuojeluperheissä lapsen uhkaaminen voi olla arkipäivää (Kalland, 2001, s.208). Kalland kuvailee erilaisia perhemalleja. Hän päätyy nimeämään ”lastensuojeluperheen”, jonka taustalla on usein levoton elämäntapa, jäsentymätön päivärytmi, väkivaltaa, päihde- ja mielenterveysongelmia. ”Lapsen päällimmäisenä strategiana on tavoittaa vanhempiensa huomiota provosoivalla käyttäytymisellään.”(Kalland 2001, s.2013).

Saatiin virhepäätelmiä huostaanotoista

Tutkijoiden olettamus on ollut kohtalokas monelle perheelle. Tämä yksinkertainen ja naivi olettamus pois sulkee kaikki muut vaihtoehdot, esimerkiksi sosiaalityöntekijän puutteellisesta koulutuksesta, työkokemuksesta, ideologiapohjaisesta mututyöskentelystä tai virkamiespersoonan häiriintyneisyydestä käynnistyneet perusteettomat puuttumiset perhe-elämään ja lapsen vapauteen. Vailla ennakkokäsitystä oleva tutkimus hakisi selittäviä tekijöitä, joita löytyy 2000- luvun tapahtumista, mm. VARPU -huolimallin aikaansaamista vääristä positiivisista löydöksistä eli huostaanotoista ja perusteettomista puuttumisista perhe-elämään.

Saatiin nepsylapsia syrjäyttävät työtavat

Mirjam Kalland kuvaa lapsia, joilla on keskittymis- ja oppimishäiriöitä. Nämä johtuvat siitä Kallandin mukaan siitä, että lapsella ei ole varhaisvaiheissa ollut mahdollisuutta kokea turvallisuutta. Keskittyminen ja oppiminen edellyttävät Kallandin mukaan sitä, että lapsi voi kokea olonsa turvalliseksi ja että hänellä on ollut varhaisvaiheissa aikuinen käytettävissään. Karkaaminen ja vaeltaminen saattaa olla lapsen tapa kysyä, kuka hänestä huolehtii (Kalland, 2001, s.206)

Nämä teoriat takaavat sen, etteivät autismin kirjon lapset saa tutkimuksia, hoitoa eikä kuntoutusta. Kuinka yksinkertaista onkaan tulkita kehitysviiveisen lapsen kehitysviiveen syyksi sekainen koti tai virikeköyhä ympäristö, univelkainen tai sairastunut äiti.

Saatiin tappava lastensuojelu -selvitys

Sinkkonen ja Kalland tutkivat Sopiva sijaiskoti -projektin yhteydessä sijoitettujen lasten kuolleisuutta. Tutkimus perustui lastensuojelurekisteriin ja kuolemansyyrekisterin yhdistämiseen ja se koski kaikkia 1992-1997 huostassa olleita lapsia ja nuoria (13 371). Näiden lasten ja nuorten kuolleisuus havaittiin moninkertaiseksi ikäryhmän normaalikuolleisuuteen verrattuna, erityisesti ikäluokissa 15-25. Kuolemat liittyivät itseä vaarantavaan tai vahingoittavaan käyttäytymiseen eli päihteisiin, onnettomuuksiin ja itsemurhiin.

Saatiin uskomattoman törkeä selitys sijoitettujen lasten kuolintapauksille

Tutkijoiden mukaan tutkimus vahvisti sen, mitä kiintymyssuhdeteoriakin korostaa. Kiintymyssuhteissaan vaurioitunut lapsi käyttäytyy itsetuhoisesti ja voi olla vaaraksi itselleen. Kun lapsen käsitys itsestä, vuorovaikutuksesta ja toisista on varhaisvaiheessa muodostunut pääosin kielteiseksi eikä häntä ole suojeltu psyykkisesti eikä fyysisesti hän ei kykene myöskään suojelemaan itse itseään myöhemmin (Loppuraportti s. 7).

Tutkijat eivät lainkaan huomioineet sijaishuollon aikaisia tapahtumia, lasten huonon ja väkivaltaisen kohtelun aikaansaamia seurauksia. Tällä tutkimusotteella on tehokkaasti pystytty peittelemään sijaishuollon kielteiset seuraukset, jopa sijaishuollon väkivalta. Lapsen huono hoiva tai lapsiin kohdistettu suoranainen väkivalta selitetään johtuvan varhaislapsuuden traumoista. Teoria takaa sen, että sijaishuollon väkivaltaan ei puututa eikä huostaanottoja lopeteta: Lapsen ”oireilu” ja sijaishuoltopaikasta pakeneminen ilmentävät varhaisia kiintymyksen puutteita….

Saatiin SOS -lapsikylän palvelut

Pelastakaa lapset ry:n hankkeessa koulutettu varatuomari Mirjam Araneva siirtyi sittemmin Merikratoksen palvelukseen ja SOS-lapsikylään. Hän näyttää vieneen osan Pelastakaa lapset ry:n lakimiespalvelun kunnista SOS -lapsikylän lakimiespalvelun ja muiden palvelujen käyttäjäksi. SOS -lapsikylän lastensuojeluhankkeet ovat levinneet kuntiin.

Saatiin nousuhumalassa elävä SOS -lapsikylä

SOS -lapsikylä elää nousuhuumassa Se uskottelee sekä itselleen, päättäjille että kansalle, että 10 000 lasta tarvitsisi uuden kodin.

Saatiin vaikeneva sosiaali- ja terveysministeriö

Apulaisoikeuskansleri antoi vastikään ratkaisunsa kanteluun, jossa arvosteltiin kuntien menettelyä ulkoistaa lastensuojelun tehtäviä, kuten palvelutarpeen arviointia, ilman virkavastuuta toimiville yksityisille yrityksille. Valviralta saadusta selvityksestä ei apulaisoikeuskanslerin mukaan ilmene, että sosiaalityön ulkoistaminen lastensuojelussa tai yleisemmin sosiaalihuollossa olisi ollut kattavammin valvonnan kohteena.Kyseisten ongelmien selvittämiseen ei ole viitattu myöskään sosiaali- ja terveysministeriön antamassa lausunnossa.

Suomen lapsista on tehty miljardiluokan liiketoiminnan kohde. 2000 -luvulla on synnytetty yhä syvenevä kriisi lapsiperheille. Miksi ylimmän laillisuusvalvojan pitää kiinnittää asiaan huomiota ennen kuin STM herää?

STM:ltä pyydetään selvitystä -hiljaisuus päättyy?

Apulaisoikeuskanslerin mukaan sosiaali- ja terveysministeriön ja Valviran keskusvirastona tulisi lastensuojelun sekä laajemminkin sosiaalihuollon valvonnassaan ottaa järjestelmällisesti ja valtakunnallisesti huomioon yksityisiltä toimijoilta ostetut palvelut, niiden sisältö ja palveluiden toteutus. Apulaisoikeuskansleri kehottaa ministeriötä harkitsemaan selvityksen teettämistä sosiaalihuollon tehtävien ulkoistamisesta ja ostamisesta yksityisiltä toimijoilta ja tähän liittyvistä epäkohdista. Apulaisoikeuskansleri pyytää sosiaali- ja terveysministeriötä ilmoittamaan toimenpiteistään asiassa viimeistään 25.2.2022.

Rappiotilaselvitys tulossa?

Nyt odotellaan STM:n vastausta ylimmälle valvojalle. Asianmukaisen selvityksen tulisi käsittää historiakatsauksen, koska epäterveet verkostot syntyvät ajan myötä. Koska itse asiassa on kyse lastensuojelun rappiotilaselvityksestä, asianmukainen selvitys käsittää myös lastensuojelun ideologiaa selventävän osuuden. Selvityksessä tullaan varmaan esittämään myös epäterveiden verkostojen purkamistoimenpiteet.

Selvityksen historiaosuus

Selvityksen laatiminen edellyttää historiakatsausta, koska epäterveiden verkostojen kehittyminen tapahtuu ajan myötä pikku hiljaa. STM:n selvityksen historiaosuuden laatu osalta on riippuvainen siitä, minkälainen lähihistorian muisti ministeriössä on. Päästäkseen ongelman juurille virkamieskunnan olisi syytä käyttää voimavaroja arkistojen penkomiseen. Löytyykö tietoa siitä, että virkamies Pia-Liisa Heiliö järjesteli sijaishuollon palveluntuottajalle (Pelastakaa lapset ry) ja Jari Sinkkoselle ykköpaikan kuntakonsulttina? Löytyykö tietoa siitä, kuinka tämä sumuinen järjestely tehtiin? Oliko se Heiliön oma projekti? Kuinka huomioitiin ihmisten yhdenvertaisuus? Mikä oli motiivina? Kuinka lastensuojelujärjestöt ja palvelutuottajat levittäytyivät hallintoon sen jälkeen, kun portti oli auennut kuntiin?

Selvityksen ideologiaosuus

Asianmukainen selvitys sisältää katsauksen sosiaalialan ideologiaan. Tähän osioon on syytä panostaa. Huomioiden oikeusvaltioperiaate ja velvoittavat ihmisoikeudet osiosta muodostuu väistämättä nolo (häpeällinen, kiusallinen).

Siitä ilmenee, että

-lastensuojelun virkamiestyö itse asiassa lakien sijaan pohjaakin sosiaalisen perimän metsästykseen (=köyhien, sairaiden, yksinhuoltajien eli palveluja tarvitsevien maalittamiseen).

-kotikutoisin humpuukiteorioiden avulla arvioidaan ja häiritään ainutlaatuista lapsuutta ja lapsiperheaikaa.

-mikä tahansa normaalielämään kuuluva tapahtuma voidaan ottaa syyksi huostaanottoon ja yhteydenpidon rajoittamiseen tai poistamiseen.

–humpuukiteoriat ja arvioinnit ovat levinneet laajasti lapsiperhetyöhön.

-palvelujen sijaan perheille tarjotaan mielivaltaisiin teorioihin perustuvia arviointeja, jotka on kehitetty tuottamaan lapsimateriaalia sijaishuollon tarpeisiin.

-viralliset asiakirjat itse asiassa sisältävät sosiaalisen konstruktionismin teorian mukaisesti pääasiassa sosiaalityöntekijän mielen tuotoksia. Yhteiskunnallisen päätöksenteon pohjaksi tehdyissä selvityksissä saattaa olla vakavia puutteita, koska teoria uskoo, että sanoilla muutetaan maailmaa.

-sosiaalityöntekijät ohittavat tutkitun tiedon ja tietävät teorioihin nojautuen, että lasten terveyspulmat johtuvat kelvottomista vanhemmista.

-viranomaisvieraannuttamisen tunnistamiseksi ja pois kitkemiseksi ei haluta tehdä mitään, koska viranomaisvieraannuttamisen avulla ylläpidetään sairasta järjestelmää.

-sijoitettuihin lapsiin kohdistuvia väkivallan peittelyhankkeita rahoitetaan yhteiskunnan varoin.

Selvityksen ratkaisuosio

STM:n asianmukainen selvitys käsittänee myös ratkaisuosuuden. Tulemme saamaan vastauksen moniin epäselviin kysymyksiin. Miksi STM on nöyrästi kirjannut lastensuojelulakiin kaikin sen, mitä Pelastakaa lapset ry vuonna 2001 kertoi lastensuojelulain muutostoiveikseen? Kenen etua lastensuojelulain ilmiantojärjestelmä palvelee? Kenen laariin sato on langennut? Miksi lapsipolitiikan linjauksia ovat tehneet yksityinen yhdistys ja lastensuojelujärjestöt VIP-verkostoineen? Selvitetäänkö Pelastakaa lapset ry:n ja SOS-lapsikylän konsulttipalveluja käyttävien kuntien huostaanotot alkaen 1998? Kuinka miljardiluokan bisnes lopetetaan?

Nyt kansalaistalkoisiin!

STM:ltä on pyydetty selvitys 25.2.2022 mennessä. Ryhdytään auttamaan ministeriön virkamieskuntaa selvityksen laatimisessa. Autetaan ylimpiä laillisuusvalvojia. Ehdotan, että STM:n hallinnonalalla ryhdytään keräämään järjestelmällisesti kansalaisten ilmoituksia epäterveistä verkostoista.

Kansalaisaktiivisuus on korruption torjunnassa tärkeä asia. Kansalaiset näkevät organisaatioiden hyvät ja huonot käytännöt ja korruption ulkopuolisin silmin, maallikkoina. Kansalaiset tekevät tärkeää työtä epäterveiden verkostojen paljastamiseksi. He tekevät tätä työtä vapaa-ajallaan ja yhteiseksi hyväksi. He näkevät  ulkopuolisina sen, mitä verkostoihin vajonneet eivät ehkä näe. Vastuu epäterveiden verkostojen paljastamisesta on kaikilla, koska  yhteiskunnan varoja käytetään nyt väärin. Lapset eivät ole kauppatavaraa. Kaikkia ihmisiä pitää kohdella asiallisesti ihmisarvoa kunnioittaen.

Ihmisten aktiivisuus saadaan näin kanavoitua yleishyödylliseen toimintaan ja verkostot läpivalaistuksi. Näin saadaan koko maan kattavasti ja systemaattisesti tietoa hallinnon rakenteen ongelmista, joista lastensuojelun työtavat tuntevilla jo on havaintoja (asiakirjojen fabrikointi, tietojen salaaminen, vääristely, virkamiesten kieltäytyminen yhteistyöstä, kansaan kohdistuvat uhkaillut, tieto taustavaikuttimista ja sidonnaisuuksista, kunnan käyttämistä konsulteista, hämärien moniammatillisten työryhmien kokoonpanoista, lainvalmisteluun osallistuvista toimijoista, sijoitettuun lapseen kohdistuvan väkivallan peittelyn ilmenemismuodoista, paikallis- /valtakunnan tason päättäjien, hallinto-oikeuksien asiantuntijajäsenten sidonnaisuuksista jne. jne.).

Ilmoittajan anonymiteetti pitää turvata, koska lapsia koskevassa asiassa pelko voi estää tärkeiden asioiden raportoinnin. Ilmoitusrekisterin ylläpito tapahtuu  STM:n ulkopuolella. Rekisterin tarve STM:n hallinnonalalla on kiireellinen, onhan kyse miljardiluokan lapsiliiketoiminnasta. Myöhemmin rekisteriä voidaan laajentaa.

Nyt tarvitaan viranomaisen ja kansalaisten välille vuoropuhelua ja rohkeaa keskustelua. Vaikeneminen ei voi tarkoittaa muuta kuin pahoinvointia aiheuttavan sairaan järjestelmän hyväksymistä.

Kuinka Suomi kohtelee kalleinta kansallisomaisuuttaan, lapsiaan? Kuinka Suomi kohtelee lasten vanhempia?

Järjestöjen voittokulku

Lastensuojelun syvenevä kriisi juontaa juurensa 1990 -luvun lopulta, jolloin lastensuojelujärjestöille ja sijaishuollon etua valvoville tahoille luotiin mahdollisuus päästä vaikuttamaan lastensuojelun virkamiestyöhön. Pelastakaa lapset ry:n lakimiesprojekti oli lähtölaukaus. STM:n virkamies Pia-Liisa Heiliön avustamana yksityiselle yhdistykselle (sijaishuollon palveluntuottajalle) syntyi etusija kuntien sosiaalityöntekijöiden konsulttina.

Pelastakaa lapset ry, Perhehoitoliitto ry, Jyväskylän yliopiston yhteiskuntatieteellinen tiedekunta, Jyväskylän kaupunki, Suomen Kuntaliitto ry., Sosiaalityöntekijäin liitto (nyk. Talentia ry.) ja Kokkolan kaupunki perustivat vuonna 1998 Pesäpuu ry:n. On kyse aatteellisesta yhdistyksestä, jonka arvot ja aatemaailma ohjaavat toimintaa.

Tällä hetkellä Pesäpuu ry.:n perhehoidon pyöreään pöytään kuuluvat: Pesäpuu ry, Perhehoitoliitto ry, Ammatillisten perhekotien liitto ry, Pelastakaa Lapset ry, Nuorten ystävät ry/Oy, Perhehoitokumppanit Suomessa Oy, Helsingin diakonissalaitos ry, Lauste rs, SOS -Lapsikylä ry, Familar Oy, Attendo Oy, Ava perhepalvelut Oy, Lapselle koti Oy, Majakan valo ry.

Sijaishuollon edunvalvojat mallintavat sosiaalityöntekijöille (virkamiehille) lastensuojelutyötä. Pesäpuu ry on verkostoitunut tehokkaasti yhteiskunnan joka tasolle. Yhdistys kertoo, että sen työntekijöillä on useita erilaisia asiantuntijatehtäviä, mm. lastensuojelun moniammatillisessa asiantuntijaryhmässä, hallinto-oikeudessa ja Valvirassa. Se kertoo tekevänsä yhteistyötä myös eduskunnan oikeusasiamiehen kanssa. Yhdistys on verkostoitunut myös sosiaalialan koulutukseen ja korkeakouluihin.

Yhdistys onnistui STEA:n tuella luomaan jopa perheen jälleenyhdistämiseen hankkeen, joka jätti huomioimatta Euroopan ihmisoikeussopimuksen todeten, että ”lapsella on oikeus ensisijaisesti tarpeidensa mukaiseen sijaisperheeseen ja sijaisperhe tulee ymmärtää lapsen pysyvinä ihmissuhteina”. #Munperheet -hankkeessa ovat mukana Pelastakaa Lapset ry, Perhehoitokumppanit Suomessa Oy, Perhehoitoliitto ry, Tampereen kaupunki, ja Pirkanmaan Perhehoitajat ry, Sijais- ja jälkihuollon sosiaalityö, Tampereen kaupunki, SOS-lapsikyläsäätiö ja Suomen Kasvatus- ja perheneuvonta / VOIKUKKIA-toiminta.

Pelastakaa lapset ry:n 2000 -luvun alussa esittämät lapsipolitiikan linjaukset ja lainsäädäntöehdotukset ovat toteutuneet viimeistä piirtoa myöten. Pelastakaa lapset ry:n tuotot olivat vuonna 2002 7,8 milj. euroa ja vuonna 2020 yhdistyksen antaman tiedon mukaan ennätyksellinen eli 42,3 milj. euroa. Lasten eduksi? SOS -lapsikylän mainos kertoo järjestön rajattomuudesta: 10 000 lasta etsii uutta kotia. Lasten eduksi?

Hyvän hirmuvalta

Vaikka lastensuojelujärjestöt yleisesti korostavat puolueettomuutta ja lapsen etujen mukaista toimintaa, perinne määrittää väistämättä niiden toimintaa. Järjestöillä on omat lapsipoliittiset ideologiansa. Talouden korostaminen johtaa pahimmillaan siihen, että aatteellisten järjestöjen perustehtävä hämärtyy. Taloudelliset tavoitteet peitetään hyväntekijän kaapuun. Järjestöihin hakeutuu ihmisiä, joiden aatemaailma sopii järjestön aatteeseen.

Ideologinen korruptio

Sosiaalialalla ”tutkimukseksi” kutsutaan selvityksiä, joissa kysellään sosiaalityöntekijöiden näkemyksiä ja mielipiteitä tai tarkastellaan heidän laatimaan dokumentteja. Sosiaalialan tutkimuksissa ei ole koskaan arvioitu, mitä ideologiaan ja teorioihin pohjaava virkamiestyö on saanut aikaan.

Tiedämme kyllä, että virkamiehet käyttävät mm. sosiaalisen perimän teoriaa, degeneraatioteoriaa, psykoanalyyttista teoriaa ja vääristelevät kiintymyssuhdeteoriaa. Tiedämme hiljaisen tiedon olemassaolosta. Tiedämme, että sosiaalityöntekijöiden todellisuudentajua horjuttaa erityisesti sosiaalisen konstruktionismin teoria. Emme sen sijaan tiedä, mitä tarkalleen näiden ideologioiden taustalla on ja mitkä niiden seuraukset ovat olleet. Emme tiedä, koska sosiaalialan tutkimukset kohdentuvat täysin toisenlaisiin asioihin.

Miksi tutkimukset vaikenevat?

Tutkimuslaitos THL vaikenee, vaikka sen lain mukainen velvollisuus on tuottaa tutkimuksiin perustuvaa tietoa yhteiskunnallisen päätöksenteon pohjaksi. Oikeustieteellinen tutkimus ei ole edennyt alkua pidemmälle, vaikka asia liittyy kiinteästi lapsen etuun, lapsivaikutusten arviointiin ja perus- ja ihmisoikeuksiin.

Lähimenneisyys todistaa, että tutkimusaihe olisi tärkeä. Ideologiset suuntaukset voivat johtaa vakaviin loukkauksiin. Mikäli ideologiset suuntaukset ovat piilossa rakenteissa, hyvä hallinto ei voi toteutua. Lähihistoria ja toisen maailmansodan aikaiset tapahtumat osoittavat, että humpuuki voi kulkea valtionhallinnossa tieteenä. Hitlerin Saksassa tehdyt ihmiskokeet ja hirmuteot tehtiin tieteen ja rotuhygienian nimissä.

On perusteltua kysyä, kohdistuuko tutkimustyö lainkaan oikeisiin asioihin. On perusteltua kysyä, mistä syystä tutkimukset vaikenevat oleellisen tärkeistä asioista. Mistä syystä vakaviin perus- ja ihmisoikeuksia koskeviin epäkohtiin ei saada korjausta, vaan vaatimukset torjutaan vuosikymmenestä toiseen?

Näkymättömät asiat ja naksaus virkatyötä ohjaamassa

THL:n tutkimusprofessori Tarja Heino on avannut lastensuojelun ideologiaa. Tarja Heino kertoi vuonna 1997 väitöskirjatutkimuksessaan, että sosiaalityöntekijän työtä saattaa ohjata intuitio, ”naksaus” ja näkymättömät asiat (Heino, Tarja, Asiakkuuden hämäryys lastensuojelussa Sosiaalityöntekijän tuottama määritys lastensuojelun asiakkaaksi,1997). Tutkijan havainnosta saisi erinomaisen tutkimushankkeen: Mitä tapahtuu naksauksen kohteena oleville ihmisille? Mitä tapahtuu, kun perhe saa näkymätöntä arjen apua lastensuojelusta? Mitä tapahtuu ihmiselle, jos sosiaalityöntekijä vaan luulee tietävänsä?

Sosiaalinen konstruktionismi – kun todellisuudentaju pettää

Tarja Heino tuo esille tutkimuksessaan sosiaalialalla käytössä olevan sosiaalisen konstruktionismin teorian. Sosiaalinen konstruktionimi on suosituin ja eniten käytetty teoria ja tutkimuksellinen viitekehys, jonka mukaan sosiaalinen todellisuutemme rakentuu (rakentaa= construct) sosiaalisessa, kielellisessä vuorovaikutuksessa. Tiukimmassa suuntauksessa uskotaan, että mitään todellisuutta ei yleisemmässä (universaalissa) mielessä ole. Tosiseikkaselvittely on siis tarpeetonta, koska kaikille yhteistä todellisuutta ei ole olemassakaan.

Professori J.P. Roos on varoittanut tästä vaarallisesta teoriasta. Hän on kertonut, kuinka sosiaalialan opetuksessa opetetaan, ettei kenenkään tieto ei ole oikeampi kuin toisen tieto, sillä todellisuus on moniulotteista. Pahimmassa tapauksessa ei opeteta lainkaan sitä, miten sosiaalityöntekijät voivat erottaa todellisen tiedon väärästä( Janus vol. 14 (1) 2006, 44-46). Teorian mukaan vanhemmuuskin on vain sosiaalinen konstruktio ja aivan vapaasti muokattavissa.

Kuinka moni käräjätuomari tai hovioikeudenneuvos tietää, että sosiaalityöntekijän laatimissa selvityksissä ei suinkaan aina ole kyse tosiseikkojen selvittämisestä eikä objektiivisuuteen pyrkivästä virkatyöstä?

Mitä tapahtuu, kun hallinto-oikeudessa oleva tuomari konstruoi jutun? Hallinto-oikeuteen kuuluu sosiaalialan koulutuksen saanut asiantuntijajäsen, jonka läsnäolo luonnollisesti vaikuttaa lopputulokseen. Päätöksestä saatetaan konstruoida mitä kummallisin tarina kuten valitettavan usein tai oikeammin miltei aina tapahtuu (vrt. fair trial)

Kuinka moni sosiaalityöntekijän asiantuntijuuteen luottava tietää, että sosiaalityöntekijän teoriapainotteinen koulutus ohjaa häntä luomaan (konstruoimaan) oman ”todellisuutensa” niin lastensuojelujuttuihin, huoltoriitojen selvityksiin kuin yhteiskunnallisen päätöksenteoksi tehtyihin viranomaisasiakirjoihin?

Yliopistollista ideologiaopetusta

Sosiaalialan opiskelijoiden tutkimuksiin kannattaa perehtyä. Ne valaisevat rakenteellisen ongelman syvyyttä. Tässä eräs esimerkki yliopistollisesta sosiaalialan lisensiaattitutkimuksesta. Tutkimuksen tekijän ohjaajana toimi sosiaalitieteiden laitoksen sosiaalityön professori, VTT, Leo Nyqvist. Nyqvist on toiminut pitkään Turun hallinto-oikeuden asiantuntijajäsenenä lastensuojeluasioissa (siis tuomarina).

Lisensiaattitutkimuksen tekijä kirjoittaa:

”Elämäntilanne on ihmiselle olemassa juuri sellaisessa kokoonpanossa, johon hän on suhteessa. Kaksi ihmistä ei elä suhteessa samaan aiheiden kokonaisuuteen. Fenomenologiassa kokemusten aihe on rajatumpi ja rakentamattomampi verrattuna esimerkiksi narratiiviseen tutkimukseen….”

”Situaatio on se osa maailmaa, johon yksilö on suhteessa. Situationaalisuus on ihmisen olemassaolon käsittämiseksi yhtä välttämätön ontologinen perustekijä kuin kehollisuus ja tajunnallisuuskin. Situaation rakennetekijöitä eli komponentteja ovat esimerkiksi perhetilanne, työelämä, koulutus, kulttuuri, tavat ja tottumukset. Ne ovat aina ainutkertaisia ja ainutlaatuisia. Yksinkertaistettuna ihminen tulee sellaiseksi kuin komponenttien luonne edellyttää.”

Tutkimus käsitteli sijaishuollon sosiaalityötä äitien kokemana.

Mitä tapahtuu, kun ideologisti laskeutuu kansan pariin?

Kasvatustieteen väitöskirjassaan Ilkka Uusitalo toteaa lastensuojelutyöhön koulun penkiltä siirtyvien sosiaalityön ammattilaisten kokevan ”käytäntöshokin”. Monelle tuoreelle lastensuojelun ammattilaiselle tulee aitona yllätyksenä asiakkaiden suuri määrä, kiire, perheiden monimutkaiset ongelmat ja ennen kaikkea se, että yliopistossa maisterin tutkinnossa opiskeltua tietoa ei pysty soveltamaan käytännön lastensuojelutyöhön. Ristiriita johtaa usein siihen, että iso osa lastensuojelun sosiaalityöntekijöistä vaihtaa alaa ongelmien takia joko pian valmistumisen jälkeen tai myöhemmin työurallaan.

Mitä tapahtuu, jos ideologisti jatkaa työssään?

Mikäli virkamies ei tunne lainsäädäntöä eikä hallinnon oikeusperiaatteita, ja soveltaa ainoastaan yliopistolla hankittua teoriatietoa, työskentely on tietysti täysin sattumanvaraista (mututyötä). Perheelle ja lapselle toiminta voi muodostua vaaralliseksi. Se saattaa laukaista vuosien/vuosikymmenten ajojahdin, mikäli perhe päätyy pyytämään apua lastensuojelusta. Pienissä kunnissa toiminta saattaa riistäytyä suoranaiseksi ajojahdiksi, vainoksi, jota yhteisö harjoittaa kunnan sosiaalitoimiston johdolla.

Teorioihin uskova virkamies kirjoittaa mm. tuomioistuimille oleellisen tärkeitä asiakirjoja kykenemättä asiallisen tiedon tuottamiseen hyvän hallinnon mukaisesti. Täysin kelvollisesta ja lapsiaan rakastavasta isästä saatetaan näin luoda lastensa vihollinen ja kaltoin kohtelija tai sosiaalityöntekijät asettuvat sen vanhemman puolelle, joka toimii lasta vahingoittaen. Todellisuudentajun pettäessä saattaa lopputuloksena olla aktiivinen viranomaisvieraannuttaminen loputtomine syytöksineen ja kontrolloituine tapaamisjärjestelyineen. Näyttää siltä, että tuomioistuimet ovat alistuneet sosiaalialan toimijoiden edessä -onhan sosiaalityöntekijä alan asiantuntijana sanansa sanonut lapsen edusta.

Anja Hannuniemi on nostanut tutkimuksessaan esille käsitteen ”liittoutuminen toisen vanhemman kanssa”. Tämä liittoutuminen voi johtaa jopa siihen, etteivät lapsen elämäntilanteesta tietoon tulevat tosiseikat (esimerkiksi huono kohtelu, laiminlyönti jne.) johda mihinkään toimenpiteisiin lapsen suojelemiseksi (Hannuniemi, Vanhemmasta vieraannuttaminen -uhka lasten hyvinvoinnille, 2007, s. 6).

Hyvä esimerkki todellisuudentajun hämärtymisestä liittyy Vilja Erikan surulliseen kohtaloon. Long Playn artikkelissa (helmikuu 2020) käsiteltiin Vilja Erikan asiaa. Jutun nimi on Vailla virkavastuuta ja sen ovat tehneet Antti Järvi ja Anu Silfverberg. Long Playn toimittajat ovat haastatelleet Helsingin kaupungin johtavaa sosiaalityöntekijää Minna Maneliusta. Minna Maneliuskin on toiminut hallinto-oikeuden asiantuntijana (tuomarina).

Minna Manelius toteaa Vilja Erikan kuolemaan liittyvistä tapahtumista: ”Voidaan sanoa, että se traumatisoi koko ammattikuntaa”

Näinkö se olikin -uhrina olikin sosiaalityöntekijä?

Kun järjestelmä menettää kykynsä toimia –rakenteellinen korruptio

Tutkimuksen mukaan rakenteellista korruptiota (structural corruption) voidaan pitää ”vaarallisimpana” korruption toimintamallina yhteiskunnassa. Sen lonkerot ja vaikutukset ulottuvat kaikkialle yhteiskunnalliseen päätöksentekoon eikä sen paljastumiseen, paljastamiseen tai tarkkaan mittaamiseen ole mitään varmuutta sen ”sumean” olemuksen vuoksi. Organisaatioita ei kyetä uudistamaan, mikäli asiantuntijavalta on keskittynyt ja ”sementoitu” vain valittujen henkilöiden käyttöön. Ulkopuolelta siihen on vaikea puuttua. Rakenteellisen korruption oloissa henkilöt ohjaavat toimintaa eri asemista, ”kahdella tuolilla” istuen. Vaaran vyöhykkeitä ovat julkisen ja yksityisen sektorin keskinäisjärjestelyt.

Hyvinvointipalvelut tuottavat pahoinvointia

2000 -luvun kehitys on osoittanut riidattomasti, että hyvinvointia tuottamaan tarkoitetut palvelut tuottavat pahoinvointia. Sosiaali- ja terveysministeriön hallinnonalalla on tapahtunut seuraava kehitys:

Huostaanottojen määrä on liki kaksinkertaistunut, perhehoidosta on tullut ensisijainen hoitomuoto, rahallinen tuki ohjautuu perhehoitajille lapsen vanhempien sijaan. Perhehoitajilla on lisäksi lomaoikeus, työnohjausta, vertaistukea ja erilaisia koulutuksia, jotka sijoittava kunta maksaa.

Ylen syksyllä 2019 tekemän laajan selvityksen mukaan hoivabisneksestä tutut terveysjätit vuolevat miljoonia huostaanotetuilla lapsilla. Terveydenhoitoalan suuryritysten mukaantulo lastensuojelumarkkinoille liittyy kiinteästi psyykkisesti sairaiden ja neuropsykiatristen (kuten autismin kirjon) lasten asiaan. Nämä lastensuojelun asiakkaana olevat nepsylapset eivät saa tutkimuksia, hoitoa eivätkä kuntoutusta. Nepsylasten asioiden hoitamatta jättäminen takaa ehtymättömän lapsimateriaalin sijaishuollon toimijoille.

Kodin ulkopuolelle sijoittamisen kustannukset ovat kaksinkertaistuneet vuodesta 2006. Miljardilla eurolla aikaan saadaan sairautta, itsetuhoa, rikollisuutta ja syrjäytymistä. Peruspalvelut ovat heikentyneet. Sijaishuolto saa jatkua ilman häiriötä, lapsia ei palauteta takaisin kotiin. Sijaishuoltoa ei valvota. Ylimpien valvontaviranomaisten toistuvat huomautukset jätetään huomioimatta. Julkisen vallan käyttö on hämärtynyt.

Lopputulos on siis enemmän kuin surkea. Kansalaiset ovat kovin tyytymättömiä, koska yhteisiä rahoja käytetään kansan vahingoksi. Kansalaiset olisivat tietysti tyytyväisiä, mikäli 2000 -luvun ponnistukset olisivat tuottaneet hyvinvointia, huostaanottojen määrät olisivat pienentyneet, lapsista ei olisi tullut kauppatavaraa ja peruspalvelut olisivat toimivia.

Arvokeskustelun paikka

Hiljaisuus ja puhumattomuuden kulttuuri, epäkohtien torjuminen, ovat altistaneet järjestelmän korruptiolle. Ihmisiä ei haluta kuulla huolimatta täysin toimimattomasta ja vahingollisesta järjestelmästä.

Keskustelun avaaminen riittää. Ei ole tarpeen tehdä uusia esityksiä, lausuntoja, käynnistää hankkeita, projekteja, tutkimuksia tai perustaa uusia työryhmiä. On välttämätöntä avata satavuotinen ongelma. Avataan väkivaltaiset rakenteet, jotka mahdollistavat sijoitettuihin lapsiin kohdistuvan väkivallan ja huonon hoivan, väkivallan peittelyn sekä lastensuojelun asiakkaisiin kohdistuvan väkivaltaisen kohtelun.

On tarpeen käynnistää keskustelu siitä, kuinka Suomi suhtautuu lapsiperheisiin. Kuinka sosiaali- ja terveysministeriön hallinnonalalta saadaan kitketyksi mielivallan ideologia? Kuinka ihmisoikeudet saadaan todeksi joka kunnan sosiaalitoimistossa jokaisen ihmisen kohdalle? Kuinka epäterveet verkostot puretaan?

Keskustelun avaus kuuluu lapsiasiavaltuutetulle, koska lain mukaan hän mm. aloittein, neuvoin ja ohjein kehittää yhteiskunnallista päätöksentekoa lasta koskevissa asioissa ja edistää lapsen edun toteutumista yhteiskunnassa; kehittää yhteistyömuotoja eri toimijoiden välille; seuraa lainsäädäntöä ja yhteiskunnallista päätöksentekoa sekä arvioi niiden vaikutuksia lasten hyvinvointiin. Keskustelun avaus kuuluu erityisesti Elina Pekkariselle, joka tutkijataustansa ansiosta kykenee erinomaisesti arvioimaan 2000 -luvun kehitystä ja epäterveiden verkostojen syntyä.

Lastensuojelujärjestöt, sijaishuollon edunvalvojat ja muut 2000 -luvun lapsipolitiikan asiantuntijoina toimineet ja nykyisen rappiotilan aikaansaaneet tahot jääväävät itsensä tietysti tästä keskustelusta. Ei ole siten tarpeen kuulla Pesäpuun toimijoita. Palautetaan lastensuojelujärjestöt niiden alkuperäiseen asemaan. 2000 -luku on osoittanut, mitä järjestöjen ”lapsen etu” -toiminta on ja mitä liikeidea saa aikaan, kun lapsen kohtalo liukuu liikemiehen rahapussiin. Lopetetaan vahingollisen humpuukin rahoittaminen.

Lapsia emme anna

Saan paljon yhteydenottoja ihmisiltä. Kiitos niistä. Eräs vanhempi kokosi osuvasti yhteen nykytilanteen todeten, että lapsia emme anna lastensuojelulle. Toinen kiteytti hienosti ihmisoikeudet: Riittäisi, jos ihmisten parissa työtä tekevät käyttäytyisivät ihmisen lailla. Ihmisenä ihmiselle.

Lastensuojelun asiakkaat näkevät lähietäisyydeltä hallinnon toiminnan, kirjoittavat aktiivisesti epäkohdista eri tahoille, päättäjille, mediaan jne. He tekevät siis kullanarvoista työtä. Tarvitaan ainoastaan vuoropuhelua, ihmisten silminnäkijähavaintojen huomioon ottamista. Epäterveistä verkostoista raportoiminen kuuluu kaikille, koska on kyse yhteisestä asiasta. Epäterveet verkostot käyttävät yhteisiä varoja palkiten vain verkostoon kuuluvia niin kuin nyt on käynyt. Lapsia koskevassa asiassa on kyse maamme tulevaisuudesta.

Aikalaisasiakirjoihin tullaan kirjoittamaan, että ihmiset havaitsivat ja raportoivat epäterveistä verkostoista. Lokakuun liikkeen kansalaisjournalismi teki sen, mikä journalistin ohjeiden mukaan kuuluukin: Ihmisillä on oikeus tietää yhteiskunnallisesti tärkeistä asioista. Tutkijat ja itsenäisen Suomen media muutoin vaikenivat. Viranomaiset kertoivat kansalle, että jokainen lapsi on arvokas. Viranomaiset jättivät kuitenkin kertomatta kansalle, mitä lauseella tarkoitettiin: Jokainen syntyvä lapsi on huomioitava tuottavana materiaalina sijaishuollon tarpeisiin.

Hyvää itsenäisyyspäivää kaikille.